Nimittään olimma siinä unes lähäröös rääppöösiskoon kans bailaamahan ja sitte siinä johonaki hötäkäs rääppöösiskoo havaatti, notta mun kihilasormuksesta puuttuu kolome timanttia. Ja sitte mä siinä unesnani kauhistunusena oikeen olovana tunsin ne sormuksen terävät skrappanat, joiren tehtävänä on pitää timantit paikoollansa. Ja se näky, ku mun seittemäntimanttisesta rivisormuksesta puuttuu kolome timanttia. Niin oli äkkiä unen tunnelma muuttunu aharistavaksi ja samalla ku unimailmas mä rääppöösiskoon kans kontiin pitkin laattioota karonnusten timanttien peräs, mä varmahan oikiastiki kääntyylin sängys levottomasti. Mutta onneksi se oli vain sittekki unta. Mutta sen verran se kumminki jäi mun takaraivohon, notta mun piti aamulla soittaa rääppöösiskoolle ja toimittaa unesta ja mikä velehoonta, seki oli nähäny musta unta. Itteasias musta ja Timosta, meirän isännästä. Olimma kuulemma luopumas huonekaluustamma ja veimmä niitä jollekki vanhalle pariskunnalle ja yllättäen rääppöösiskoo oli ollu paikalla....plokkaamas parahimmat kalut päältä ( mitälie toiveunta ) No tosielämäs meillei kyllä oo menos huonekalut tai lusikat jakohon, ei ainakaa meirän tietääksemmä. Notta eikähän nämä unet ny jää kumminki tuonne tajunnanvirta sektorille. Mutta tuohon kihilasormuksehen liittyy tarina...mun mielestä ihimeelinen tarina, jonka ny meinaan teille toimittaa. Me mentihin kihiloohin kesällä -90. Sinänsä seki oli aika ihimieellistä, ku olimma tavannukki vasta maaliskuus -90. Mutta olovana rupiaas näyttämähän siltä, notta sormus on jo ittensä tienannu, eikä isännän sijootus menny hukkahan. Kihilauruumma Lappeenrannas, kesälomareisulla.
No niin...sitte ku ootta toipunu tuosta mun ottatukasta, voitta jatkaa lukemista ( puolustuksen puheenvuoro: oltihin ysärillä, tuo viritys oli MUOTIA ja molilmma tuos kuvas suoraa asuntoautosta, johona nuo tälläytymisolosuhteet olivat vähä puutteelliset ) No kumminki, olimma jo reisuhun lähtiesnämmä tienny, notta kihiloohin täs ny sitte ollahan menos. Timo oli kosinu mua jo toukokuus, Piolahares. Näillä sanoolla se kosii; " minoon ny ajatellu, että kyllä mun pitää pyytää sun äitiltäs sun kättä." Mä siihen notta; " Eikähän sitä kuule pruukata isältä pyytää." Seuras hetken hiliaasuus, mun isähän on nimittäin kuollut vuonna -84. Timo kumminki rykääsi kurkkuansa ja tokaasi notta; " No, sitte mä pyyrän sun ISÄLTÄS sun kättä. " Ja tierättäkö mitä? Minen oo IKÄNÄ ennen tätä enkä tämän jäläkihin nähäny sellaasta näkyä. Kaks joutsenta lenti siitä laharen ylitte, niiren siipien viuhina kuuluu vaikuttavasti. Ne olivat kertakaikkiaan ylyväs, yllättävä ja uskomattoman kaunis ja epätorellinen näky. Mistä ne oikeen tuli ja mihinkä meni, kuka tietää. Mutta se tuli Tarkan Timolle kerralla sitte seleväksi, Männikön Paavo vastas.....myöntävästi. Sitte ku saavuumma sinne Lappeenrantahan ja asteltihin kultasepänliikkeehin, niin voi ristus, minolin tohoruuksis. Ja ny mä toimitan teille salaasuuren, muttei toimiteta sitä Timolle, eihän? Nimittään minolisin kelepuuttanu kihilasormukseksi sellaasen samanlaasen kultaasen yksinkertaasen sormuksen, ku isännälläki on, olin jo lähestymäs sitä sormustelinettä vai miksikä niitä ny sitte sanotahankaa. Mutta se oli isäntä, ku sanoo, notta; " Ei, ku sulle kattotahan täältä." Ja siä oli sitte kimaltelemas toinen toistansa komiampia rivisormuksia, joista mä sain ruveta valittemahan. ( No siinähän on nyttemmin käyny niin, että sillä hetkellä mus herätettihin tämä nykyynen rohorinkotka, joka on kaiken komian kiiltävän perähän ) Mä pääryyn sitte tuohon ensimmääsen kuvan sormuksehen, johona on seittemän timanttia. Oli mun käres sellaanen allianssisormuski, siis sellaanen, johona on ympärihinsä timantit. Minen sitte kumminkaa silloon halunnu sellaasta....joo, tämän päivän Virpi löis käsilaukulla päähän tuota parikymppistä hörhöä ja sanoos sille; " GET REAL, ota se allianssi senki bimbo!!! " Mutta ei mitää, tuo sormus on mulle tosi rakas ja aiva yhtä komiaki se on ku silloonki ja tuloohan niitä merkkipäiviä tulevaasuures, jolloon sen alliansin voi ottaa esille ajankohtaasena asiana. Eli Timo, ku luet tätä, TÄMÄ OLI VIHIJE,,,SARAN PISTEEN. Mutta ei tuon sormuksen pysyminen mun sormes aiva ittestänsä selevää oo ollu. Ja täs en ny viittaa meirän liiton tilahan vaan mun sormien kokohon. Mullahan on aiva käsittämättömän pienet sormet. Nimittään ku sitte vuosi kihilautumisen jäläkihin asuttihin jo Raumalla ja mä olin Lady-koiramme kans kävelyllä niin kotiotulles mä havaattin jotaki AIVA KAUHIAA, sormusta ei ollu mun sormes!!!! Moni nainen ainaki voi varmahan samaastua mun kans siihen tunteesehen, sehän on mailmanloppu. Kihilasormuksen karottaminen, sehän tietää PAHAA. Tätähän mä raauun äireellekki silloon puhelimes ja seki raakuu. Kihilasormus puronnu, soli aiva kauhiaa, siinä itkevä äitee lohorutti itkevää tytärtä. Tottapa isäntäki oli murheellinen, varmahan kaikkeen eniten se suri, ku mä olin NIIIN murheellinen. Tottapa seki kaikkensa yritti, kattelimma kaikki maharolliset paikat mihinä molin kulukenu koiran kans. Mutta mä olin kulukenu leviäätte. Jo yksistänsä se puisto, johona olin koiran kans ollu, oli ristuksen isoo. Ja ku ei ollu eres varmaa oliko se siä, karunvarres, tuvas, rappukäytäs...kertakaikkiaan maharotoon tehtävä löytää pieni sormus. Isäntä lohorutti mua, notta hän kyllä ostaa mulle uuren sormuksen, muttei ny sillä hetkellä voi ostaa sitte saman hintaluokan sormusta, että hän ostaa sellaasen väliaikaasen ja sitte ku tuloo paremmat aijat, se ostaa taas sellaasen rivisormuksen. Mä tottakai tyyryyn tähän ratkaasuhun, mutta VOI IE, kuinka mua porajutti. Mä muistan kuinka toivoni mennettäny fiilis mulla oli, ku käytihin poliisilaitoksellaki löytötavaratoimistos ilimoottamas mun timanttirivisormus karonneheksi. Soli mulle kyllä palio enemmän ku sormus..soli KIHILAsormus. Seuraavana päivänä isäntä sitte sanoo mulle, että käyy vähä pyöräälemäs. Mä jäin porajamahan sängynpäälle. Jonku aijan päästä se tuli takaasi ja otti hellästi mun kären kätehensä ja laittoo mun sormehen jotaki. Mä pyhkisin kyynelehiäni ja ajattelin, notta son ny käyny hakemas sen väliaikaassormuksen. Ku sitte aukaasin turvonnuset silimäni kattomahan tätä väliaikaasta rinkulaa, niin mun syrän jätti varmahan seittemän lyöntiä lyömätä. Nimittään mun sormes oli MUN seittemäntimanttinen sormukseni. MUN kihilasormus!!!! Timo oli päättäny hiliaa mielesnänsä, notta menöö VIÄ KERRAN pyörän kans käymäs siä puistos. Siinä matkalla se oli pyytäny tuolta yläkerrasta, Taivahan Isältä apua, kattokaas ku tuo morsian on niin murtunu. Ei siinä ollu Tarkan kauaa tarvinnu olla kulukeella, ku auringonsäret osuu puunjuurella, nurmikolla olevan sormuksen timanttihin. Tänä aamuna tätä viimeksi muisteltihin, kyllä sitä on pakko ihimeenä pitää.
Tottapa sitä välillä on tarvittu ihimeetä, notta kaks tälläästä ihimistä pysyy yhyres. Meirän tapaukses ku viä toinen on pilikuntarkka, pedannti Vilijonkka, joka on tarkka järiestyksestä, vaatii estetiikkaa jokapuolella ja toinen on Tarkka vain sukunimeltä ja niin joo..... rahasta. "Älä sitte taas tuhulaa.." kaikuu mun korvis shoppaalureisuulla, mutta tuo lauset hukkuu hyvin ostoskeskusten taustamusiikkihin. Mutta kyllä pääsääntöösesti tämä lomakuva on omiansa kuvaamahan tätä suhuretta, palio on yhyres jo koettu ja nähty ja uskoosin että palio on viä nähtävääki. ja iliman tuota miestä, mullei olisi teille juttuja, uskomattomia juttuja, mikroosta pihalla, sormuksista tyynyn alla. Ja saanhan mä ny olla tämän Hariakaasen oma Kerttu.Mikäpä siton ihimisen Kerttuna olles.
Kylän kohoras Kerttu on aina komiaa, niinku äitee on opettanu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti