Sataa plosajuttaa

Niin.....mä meinaan ny nähtävästi keskittyä tällääseksi ilimatieteenlaitoksen sivutieroottajaksi. Kaikkihan ny ne, jokka tää satakunnas ovat tällä hetkellä tietäävät, notta vettä tää ploosaa ku Esterin sieltä yhyrestä paikasta. Ja täs saa itte asias olla kiitollinen ku son eres vettä. Viimepäivien hyytävien kelien jäläkihin ei olisi ihimet, vaikka olis kohta pian hankikelit. Ei siinä mitää, mutta ku minoon ny niinku olovana kesälomalla. Ja kesälomalaasella on suunnitelmia. Ja ne suunnitelmat liittyyvät aika läheesesti puutarhahan ja siä hääräämisehen...ny ku olis sitä aikaa. Ja komian Äyhöjärven ympäriitte juoksemisehen ( johoki ne kesäherkut on kulukaa lymytettävä ja mieluummin komian järven ympärille ku mun uumalle ) ny olis sitä aikaa. Mutta ku.....VOI helevetti!!!!!! Siä sataa kaatamalla, mun menöö suunnitelmat uusiksi. Ja se, ku suunnitelmat menöö uusiksi, viöö mun aina epämukavuusalueelle. Tottapa mä ny olin vaharannu sääohojelmista, notta saretta siältä luvatahan. Mutta minoon vähä niinku mun erellinen kiinanpalatsikoirani, Lady, joka omasta mielestänsä oli niin kova narttu, jotta se hallitti luonnonvoimiaki. Se pieni narttu komenti myrskyävää merta, notta TYYNNY HETI!!!! Sillälailla mäki ajattelin, notta taharonvoimalla mä sen sateen saan kastelemahan rutikuivan maan silläaikaa ku mun kuninkaallinen korkeuteni nukkuu. Mutta puoliyhyrentoista aikahan aamusta mun oli luovutettava. Ei helevetti.....ei se lopu tuo saret.  Pakko mun on nousta. Ny on alaannu oikeen maakuntasatehet, niinku äti pruukas sanua, ku oikeen tuli vettä. Mä könysin portahat ylähä alakerran makuukamaristani ja portahien yläpääs mua orotti  Malfoy, tuo muhkea uros. Joka muuten kans uskoo, notta luonnonvoimille pystyy teherä jotaki.  Erona Ladyhyn on vain se, että jonku TOISEN tehtävä on kesyttää luonnonvoimat, Malfoyn osuus on vain vaativa katse. Täs joskus kevättalavella se loukkaantuu flikalle syränjuuriansa myöre, ku tuuli niin kovaa, notta keisarilliset korvat lepattivat. Lepattivat, vaikka PALATSIkoira loi vaativia katseeta flikan suuntahan. Jasmina lähetetähänki ens talavena tuulentyynnytys kurssiille. Se kuuluu kiinanpalatsikoiran omistajan perustaitoohin. Ittepä flikka halus palatsikoiran... Mutta huohhh..... siis siihen mun masennuksen aiheuttajahan....sateesehen maisemahan.....

Mitä JÄRKEVÄÄ voiiis teherä, ku sataa kaatamalla. Niin no....koiran kans on mentävä lenkille satoo tai paistoo. Ja ku on kyses turkkirotu isoola T:llä niin lenkin jäläkihin mullon seuraavaksi tunniksi kyllä askaresta. Kyllä se pesu viä sujuu ( mahanalustahan on täynnä karvaa, johonka tarttuu pikkulenkin aikana  100 kuutiota kuraa ja merikontillinen mettän aluskasvillisuutta )  mutta sitte siirrytähän harjaamisvaiheesehen ja sitä sitte kulukaaa piisaa, Onneksi koira on yleensä yhteistyökykyynen. Pesun aikana  se aina vain luuloo, notta mä yritän tappaa sen, mutta silti ei se halua likaanenkaa olla. 

Ja sitte...niin isäntä katteloo jotaki paperia arkistojensa kätkööstä. Hetken jo luulin, notta aamukaffipöytäni on muutunu paperinkeräyspisteeksi. Mutta joku kartta oli vain kuulemma hukas. Minen osallistunu etsintööhin. EN, minoon allerginen paperihelevetiille, joitei oo lajiteltu. Jos minolisin alakaapälle saanu vastata tuon herran paperiista, niin se kartta olis löytyny alle minuutin muovitaskusta, johona on kartat. Ny siältä näytti ristus tulevan tekniikan mailman puolivuosikertaa, sekalaanen kokoelma paperia, varmahan osa vuosituhannen aluusta. En eres halua kuvaalla tilannetta enempää, munki verenpaineella on varmahan joku maksimiluku, johonka se voii nousta ennenku elintoiminnat häiriintyy. 

Mutta....kyllä kai se saretpäiväki voii maistua mansikoolta. Voi vaikka lukia jotaki hyvää kiriaa tai vaikka vain sisustuslehtiä. Tai sitte vain laittaa silimät kiinni ja unelmoora. Ja kyllä se kesäki sieltä viä tuloo. Son erespäin, moni ihana asia on viä erespäin tältä kesältä. Itteasias tämä päivä voiis olla muuten hyvä päivä vaateekomeronki järiestämisehen, muistuus mielehen, minkälaasia mekkoja ja toppeja mulla taas olikaa.  Ja sitte mä voisin leikkiä sillä mun uurella puhelimella, ny son turvallistaki, ku flikkaki on kotona. Son oltava joku viisaheet paikalla, notten mä vain saa sitä laitetta tilttihin. On seki velehoa nuo puhelimet, ei oo pitkäkää, ku piti olla maharollisimman pieni, naisellinen puhelin, joka mahtuu melekeen kämmenen sisälle. Ja tämä mun nykyynen  Nokia on melekeen lapion kokoonen. Tarttis jo kokolailla muhkean kokoosen vyölaukun juoksulenkillekki, jos siitä meinaa musiiikkia kuunnella. Mutta ei haittaa, kyllä mä siihen jotaki keksin. Vaikka sitte reppu selekähän, jonsei muu auta.  ( Flikka muuten oli jo funteerannu samaa, nottei siis hullumpi ajatus tuo reppu )  Rääppöösiskooki eileen ensi nauroo mun puhelimelle, mutta siinä ku se sitä käresnänsä käänteli, niin ivallinen puhetyyli rupeski vaihtumahan ihaalevihin sävyyhin ja ennenpitkää siihen oli tarttunu puhelinkuumet. Se kysyy jo flikaltaki, notta onko hänen keltaanen Nokia jo niinku mummotyylinen?  Onhan se ny, jos VANHALLA siskoolla olis päheempi puhelin....olishan se ny, mitä ihimisekki sanoos. Mutta ny mukavaa saretpäivää, me selevitähän tästä kyllä. Mä hariootelen ny nuota trendikkähiä selfien ottamisia tuolla mun uurella lelulla. Ja ka....saretki taitaa tauota JESSSSS!

On ilimoja pirelly

Niin.....ku klasista kattoo pihalle näyttää komialta. Aiva petollisen komialta. Mutta totuus onki sitte jotaki aiva muuta. Sen oppii tämäki vaaliatukkaanen naisihiminen eileen ku olin koiran kans kävelyllä. Mä laitoon koiran hihinahan ja lähärin t-pairas ja capriis käveleskelemähän koiran kans tuttua mettätietä. Flikka kattoo, notta äitee on ny kyllä reiruhun alipukeutunu. Joo-o.....kyllä mäki sen alipukeutumisen havaattin jo kotopihas. Siinä vaihees ku hyinen pohojoostuuli tunkeutuu mun pairan sisälle. Mutta...mä ajattelin, notta emmä ny viitti enää pyörtää, enkä halua koiralle tuottaa pettymystä, notta ny pitääki viä pyörtää vain sen tähäre, notta ämmä alakaa fooraamahan päällensä toppakerrosta. Ei millää voinu ja tien toisella puolella orotti koiraa jo tuhannet tuoksut, sen Hesari, Päivän Uuutiset. Soli äkkiä päästettävä koira niitä lukemahan ja siinä samalla jättämähän omat viestinsä hekilökohtaasta palstalle, son heti se ensimmäänen valopylyväs meirän tupaa vastapäätä. Koiran etu meni mun erelle ja sitäpaitti mä yritin ajatella positivisesti, siinä käret kontas ja ku hymy oli jo jäätyny mun huulille. Ähh, mitä pienistä, vaikkon vähä vilipoosta, mullon kumminki ny KESÄloma ja näin vilipoosella luulis notta kyykärmehekkää ( joita on täs alueella varsinnaanen yhyryskunta ) eivät varmahan pysty liikkumahan, nehän ovat tällääsillä ilimoolla  kohomees, ovat sitte tasan. Näis tuumingiis mä kulujin koiran kans urhoollisesti ja loin mielikuvia kesästä. Tunnelma oli kokolailla viä ok, kunnes yks rullaluistelijamies varootti meitä tiellä olevasta kyykärmehestä!!!!!! Ystävällinen ihminen toresta, sillä nuo kärmehet ovat salakavalia ja äärimmääsen vaarallisia pienelle palatsikoiralle. Oletikki, ku Malfoy ei ymmärrä peliätä niitä yhtää. Käännyymmä kotoa kohoren ja näin oli osootettu notta niis astees, johona blondi naisihiminen menöö kohomeeseehen, kyykärmehet liikkuvat liukkahasti vaanimas pieniä palatsikoiria. tuos vaihees pääryyn notta on  pareet tulla tupahan ja keittää kaffit. Jos vaikka sulaas, ennenku siirryn puutarhahommihin. 

Ja niinku kuvista näkyy, kyllä mulla siä työtä piisaa. Puutarhahommis on se hyvä puoli, notta niillon ihimiselle terapeutinen vaikutus. Ainut vain, notta ku on oikeen kylymä, on vaara notta aivosolukki kohomettuu. Son surullista, olletikki näin keskikesällä. Mutta koska lunta ei kumminkaa ploosannu, mä aamuusesta koiralenkistä viisastunusena pujin itteni kunnolla. Laitoon oikeen firman takin, sellaasen kevyttoppatakin päälle ja kyllä taas tarkeni. Koiralle tämoliki sitte ihanteelinen puutarhanhoitopäivä. Sillä turkilla oli vain mahtavaa ja nautinnollista köllötellä mamman kans puutarhas. Ja sehän justihin köllöteli. Taisi raukka johonaki vaihees nukahtaaki kyliellenä nurmikolle. Son siitä veleho koira, notta son AINA siä, mihinä mäki. Ku mä könysin lumimarjapuskien kimpus istutusaltahas, oli siä myös Hänen Keisarillinen Korkeutensa. Tassut vain roikkuu istutusaltahan reunallla ku keisari lepuutti leukaansa kiveystä vasten. Mutta nuosta kuvista, tuo alligaattori on isännän hankinta ja minoon ny sitä sitte sovitellu  puutarhan tuohon kolokkahan, aika hyvältä jo näyttää, mutta viä mun pitää vähä sen ympärillä häärätä, jotaki kivihässäkkää tai jotaki se viä kaipaa. Ja sitte KATTOKAA mun raparperia. RISTUS non komeeta ja isoja!!!! Meillä syörähänki jonku verran raparperiherkkuja, tottapa ny. Mutta mun mansikat......huoh!!!!!!! Non ny tuollaaset rääppööt.....mulloli kulukaa komiat tarhat, ja sitte vime kesänä niihin tuli joku tauti ja syksyllä sitte reviin puskat irti. Reviin ja raauun. Harmitti niin vietävästi!!!! No....ny mä alootan aluusta tämän mansikahomman. 

No mutta.... ny o kumminki keskikesän juhulaa. Rääppösiskoo tuloo perheensä kans meille. Kyllä siä varmahan taas toppatakis tarkenoo. Sevverran pitääs notta pystyy grillata sapuskat. Ruokaalu tapahtuu sisätiloos, heti ku sormet on sulanu ikikohomeesta. En sitte tiä, näkyykö rivien välistä lievä katkeruus johtuen ilimoosta, joita toresta on pirelly. Näkyy tai ei, niin pakko tunnustaa, että mua harmittaa tämä kylymyys. Olis niin palio komeeta kesävaatteeta, mutta ku.... tai niin ...saiskahan sähäköötä pantterimekkoja topattuuna? 

Keskikesän tunnelmis

Tästä päivästä alakaan minoon virallisesti ja sanan varsinaases merkitykses ulukona aiva kaikesta. Minoon kesälomalla ja meinaan ottaa siitä kaiken irti. Mä meinaan olla pää kolomantena jalakana jokapaikas,  ja nimenomaan jokapaikas muualla paitti arkisis rutiiniis. Mun menöö ny kieltämätä muutama päivä sen tajuamisehen, notta aamuusin ei tarttekkaa polttaa kieltänsä kuumahan kaffihin, autonavaamia ei tartte kattella käsilaukun pohojalta ottasuonet pullollansa. Ei tartte ehtoosin laskia minuuttia, kuinka kauan kerkiää puutarhas häärätä ja silittää maanantaiehtoosin pyykkivuoria, siinä samalla ku meirän taloon benfurman ( isäntä ) käyy mulle seliittämäs, notta mun ei pitääsi rasittaa ittiäni ny enää sinä ehtoona, notta kesälomalla voit sitte silittää vaikka koko vuoren pyykit. Miehen logiikka.....son ainaki pareet, notta eherootteloo nuota "viisauksiansa" vähinäänki käsivarren mitan päästä. Minähän ny justihinkaa EN MEINAA silitellä mitää vuoria. Ei ku justihin päinvastoon, mä huhuroon ennen lomaa hullun laillla, notta saan sitte silitellä PIENIÄ vuoria, inhimillisehen aikahan ja keskittyä enemänki mulle mieluusihin asioohin.

Mutta son ny totta, minoon vapaa, free!!!! Mä toresta meinaan nauttia elämästä. Voin vaikka vähä reissata ja ostella lisää käsilaukkuja, joirenka pohojalle voin sitte taas lymyttää avaamia. Isäntä ostiki mulle viime pyhänaikana jo kaks laukkua. Toinen on niin pikkuunen, notta sieltä jopa mä löyrän ettimäni, iliman notta ottasuonis kerkiää tapahtua mitää dramaattista. Son nimittään laukku huulipunalle. Ja JOO-O, aiva ristuksen tarpeellinen mulle!!!!  Ja mikä parasta, nämon rakkauslahajoja ja se nostaa niiren arvoa mun silimis.

Mutta notta tämei ny menisi ( taas ) mun käsilaukku- ja asuste-esittelyksi niin mä toimitan teille vähä tästä mun rakkahasta harrastuksestani, puutarhanhoirosta. Musta tuntuu, notta niin reaalielämäs ku tää blogis ja naamakirianki puolella mä aina oon huoppaamas, kuinka mä meen ny pihahomihihin, läheren puutarhahan, upotan sormet multahan. Nii-in....palio on kyllä kielikuvia mutta tulooko siä ikänä varsinaasesti mitää valamista. Siltä kulukaa mustaki toisinvuoroon tuntuu, notta mä tappelen tua markilla tuulimyllyjä  vastahan ( tai ainaki yhtä vastaavaa mestaria vastahan, joka on kyllä sama asia ku yks puistollinen tuulimyllyjä Hollannis ) Mutta tierättäkö....ku tänä aamuna lähärin yöpairas syyppäälemähän tuonne markille kameran ( tai no...puhelimen ) kans niin pakko mun on ny itteki tunnustaa, notta kyllä mä siä ny JOTAKI oon saanu aikahan.

Niin, torestaki näyttääs sellaaselta, notta en oo turhaa hääräälly tua pihalla. Vaikka välillä on meinannu usko loppua ja ranteesta voima. Mä nimittään tartten rannettani aika palio ku jourun aiva kauramoottorilla rimmeröömähän tätä meirän markkia. Mun ja sähkö- bensa- ja akkukäytöösten rimmerien suhuret on kokolailla ongelmallinen. Minen vain tuu niiren kans toimehen...eikä ne mun. Mä en käsitä sellaasia "rimmeriä" joirenka siima loppuu heti, ku mä oon vasta pääsny vauhtihin ja siimakelan vaihtamisehen pitää vissihin käyrä joku erillinen kurssi. Sähkökäyttösiis on niin lyhkääset johorot, notta niillon tarkootus sitte varmahan rimmeröörä vain parvekkehella ja jatkoroikakki on ny vähä niin ja näin....on ny kai, ku kysees on MARKKI, pohojalaasehen tapahan. Rimmeröötävää riittää silimän kantamattomihin ja roikkiaki on meirän taloures rajallinen määrä. Parahat ovat luonnollisesti isännän mukana maaakunnas ja ne versiot, jois on maharollisuus saara kestopermanentti, ne kyllä löytyy kätevästi kellarista. Jos vain tohtii käyttää ja tykkää kiharoosta. Ja ainahan se niin on, notta jos mä jourun ongelmihin rimmerin tai minkä muun asian kans, isäntä on maakunnas. Se on aiva ku kiriootettu johonki kivehen. Mielentilasta riippuen sitte joko porajan tai saratan isännälle puhelimes. Mutta rimmeröönti, sen minoon jo kauan teheny käsipelillä Fiskarsin puutarhasaksilla, sellaanen varrellinen versio, johona on hyvä asento ja homma hoituu, mutta kyllä siihen ny aikaa menöö. Mutta ku minoon ny tälläänen. Mun pitää saara kesyttää tämä puutarha. Ja sitte ku son kesytetty ja joku osa on jätetty tahallansa villiksi, lopputulos on koskettava. Ainaki mun mielestä. 

Mä miellyyn tähän kohtahan puutarhastamme oikeen toresta. Tänä ehtoona meinaan juhannusyön kunniaksi sytytttää kynttilän tuohon ihanahan lyhtyhyn, jonka ostin keijun kaveriksi. Tiä sitte, mitä taikoja teen, mutta ainaki mä meinaan unelmoora tua mun salapaikasnani. Son sopivallla lailla villi ja kuitenki samalla niin herkkä. Tälläänen ei häiritte mun silimää. 

Sitte taas on kohteeta, joita mä tuunaan ja laitan ja sitte siä on käyny JOKU ja lopputulos näyttää äkkiä kattotuna komialta, mutta ku tarkoon kattoo, niin siältä voi havaata notta jotaki ei kuulu kuvahan. Niinku ny tuo kirottu rimmeri tai kertakäyttökuppi. Joo...kyllähän niiston herkkyys kaukana ja tämän kuvaussesio jäläkihi ne lähtööki pois, mutta halusin ny kuvata vähä inhorealismiaki.

Mutta minen valita, palio on komiaa kumminki tullu tehtyä. Kyllä mä melekeen voisin toreta olevani onnellinen. Pionikki ovat jo viittä vaille kukas. Mikä mun on olles. Juhannus saa tulla, minoon valamis. Mun mieli on virittyny kesähän. Onnen määrää on vaikia eres kuvaalla. Sevverran mus on boheemia taiteelijaa, notta aikataulutoon elämä sopii mun vartalolle. Näitä portahia laskeurun kohta yhyren palatsikoiran kans, tunnustellahan keskikesän tuoksuja.

Mutta ny mä toivotan teille kaikille HYVÄÄ JUHANNUSTA!! Tästä se kesä vasta alakaa. Ja muuten, jos ny on tavallista enemmän kiriootusvirheetä, antakaa anteeksi. Moon kirioottanu tämän uurella läppärillä. Ja sitte mullon viä uus puhelinki ja kuvien siirtäminenki vaatii viä tyttären apua. Notta kurssia pukkaa tästäki asiasta. Kaikki on vaikiampaa, ku on vaaliatukkaanen nainen. Mutta on seki kulukaa totta, notta meillä vaaliatukkaasilla on mukavampaa. Ainaki musta tuntuu sellaaselta. Eikö se sitte jo riitäkki?

Makiaa mahan täyreltä Teuvan markkinoolla ja...... jatkot Tampereella

Teuvan markkinat.....non mulle kyllä eherottomasti ne Ainuat Oikiat Markkinat, oikeen isoolla M:llä. Mä orotan niitä aina vain samalla innolla ku aiva pikkuflikkana. Samalla antaumuksella valamistaurun joka vuosi. Pienelle Virpille oli tärkiää notta oli nätti mekko ja sopeva laukku föliys, ku lähärettihin markkinoolle. No...kyllähän tuo mekkopuoli tuntuu viäki olevan tärkiä, mutta laukun lisäksi on sitte viä PALIO muutaki. Ja ku ne pitää pakata föliyhyn jo aiva Raumalta asti ja mukana on viä melekolailla saman luonteenlaarun omaava tytär, niin voitta vain kuvitella sitä pakaasien määrää. Flikka hihkaasi iloosena ku auton takaosas oli mun Iinesmatkalaukku ja tyttären TV-laukku, sekä lukuusa määrä kenkä-, meikki-, ja korupussukoota sekä luonnollisesti puolenkymmentä käsiveskaa ( ku ei pysty päättää, minkä asun laittaa kulloonki ja joka asuhun on tietty omat laukut ), notta: " Kato äiti, meillonki tällä kertaa vain vähä tavaraa.." No riippuu siitä kenen kannalta asiaa kattoo. Isäntää olis pyörryttäny jo tuoki määrä ja sitte ku sille yrittää seliittää, notta sen tähäre näiton ny näin monta laukkua, ku mun pitää pakata niihin erilaasia asuvaihtoehtoja. Jaa, notta minkä tähäre? No ensunkaa mä VOI TIETÄÄ, millä päällä minoon aamusta, mikkä on päällimääset tuntemukset. Aamulla sen vasta voi tietää. Olis se ny ollu aiva kauhiaa, jos tämä kettukarkkimekko olis ollu Raumalla justihin silloon ku mulla oli olo, että ny tämon näitä päiviä ku tuloo makiaa mahan täyreltä.....laita ny siinä sitte tuulipuku ja korkokengät ku olo on ihan kettukarkki. No mutta, kettukarkkimekkohon siis sitte pääryyn ja ilimaki oli sellaanen, ku son pruukannu Teuvan markkinoolla aina olla, komia... ja ahh...niin lämmin. Siinä sitte, ku markkinatunnelma rupes olemahan parahimmillansa, niin sain ajatuksen, notta flikka voiiki mun kuvata tuos matkalla äiteen tyköä keskustahan. Halusin poseerata mulle rakkahan Teuvan joen ylittävällä sillalla. Siinä sitte ku nojaalin eteerisesti sillankairetta vasten ja olin jo varmahan Tuulen Viemää tunnelmis, flikka purottaa mun maanpinnalle kysymällä; Niin, kuvaanko mä sut niinku tota ojaa vasten? " No ei tämä ny mikää Kyröönjoki ookkaa, mutta joki kumminki. Selevensin siinä flikalle, sitte notta kyllä sä voit mun ny aiva kuvata tätä JOKIA vaste.

Minoon pruukannu aina teherä hyviä löytöjä Teuvan markkinoolla. Ja kuten kuvasta näkyy, minoon siinä jo taas asian ytimes, mihinä laukkuja, sielä Virpi. Mua kiinnostaa myös kaikki mikä kiiltää ja samoon kaikki sellaaset vaatteet, jokka eroaa joinki massasta. Ja joinki mus on sellaanen magneetti, notta mä löyrän kyllä aina jotaki. Ja tottapa markkinat on palio muutaki, ku vain ostamista ja kulutushysteriaa. Ja kuluttamisen suhteen minoon jokatapaukses aiva riittävän hyseerinen. Kysykää vaikka isännältä. Ei siihen kulukaa markkinoota tarvita, ku tämä flikka saavuttaa kuluttamisen hurman ja hysterian. Se käy kätevästi. Mutta markkinoolla ja erityysesti Teuvalla onki juttu siinä, että siä voi kierrellä rakkahiensa kans ja tavata tuttuja, vaihtaa kuulumisia ja ehtoon voi kruunata vaikka markkinatanssiis. Niihin on tullu siskooflikkojen kans mentyä, usiammnaki kerran. Ja hauskaa on ollu, joka kerta. Tänä vuonna kumminki tyyryymmä blondisiskoon kans skoolamahan skumpat äitin työnä. Kuplivaa oli ja tunnelma oli justihin paras. Itteasias mä otin siinä nuan niinku olovana neuvoa-antavat, ku funteeerasin notta ostaasinkahan mä sen yhyren pantteriluomuksen viä sunnuntaina. Voitta arvata kaks kertaa, ostinko, ne jokka tuntoo mun paremmin tietää vastauksen jo ny ja muille vastaus seleviää tuonnenpana tulevista kuvista.

Mä toresta pruukaan teherä justihin tua Teuvan markkinoolla hyviä löytöjä. Ja joinki siä tuo onnetarki on mun puolellani. Niis markkinoos on aina ollu mulle jotaki taikaa. Tämä kuvan nukke on mun aarre ja liittyy justihinki Teuvan markkinoolle. Tämon niiltä markkinooren alakuvuosilta, minolin pikkuflikka ja isän kans siä liikkeellä. Sitte oli sellaanen narunvetopiste. Eisunkaa sellaasista ny kukaa mitää erikoosta saa. Mutta KATTOKAA, tämä tuli mulle silloon sieltä ja oli kulukaa mulle silloon KOVA JUTTU!! Mä huoppasin tuota uskomatoonta tuuriani varmahan vuosia tuon tapahtuman jäläkihin ja viikkoja olin aiva hurmokses, hyvä ku tuohon päin sai kukaa eres hengitellä. Kuten kuvasta näkyy, oon kohorellu aarrettani silikkihansikkahin, son ollu suurimman osan aijasta lasikaapis ja on sitä tänäki päivänä. Jolleki toiselle tälläänen on pelekkää krääsää, mulle kumminki kallisarvoonen muisto isästä ja viäki....kyllä, viäki son mun mielestä komia.

Nykypäivänäki toresta Teuvan markkkinoolla on sitä omaa erityystä taikaansa. Mutta sinne pääseminen on aina vain oma episodinsa. Ku on tullu vanhemmaksi ja krantummaksi. Päätöksekki on niin vaikeeta, mitä mä paan päälle. Se tunne, ku Iineslaukku on revähytetty auki ja sitte alakaa armotoon valakkaaminen. Mutta minkä sitä turhamaaselle luonteellensa voii. Tänä vuonna oli kyllä harmi ku äiteen peräkamarista puuttuu rääppöösiskoo. Sen musta tukka ja musta huumori vain joinki kans KUULUU olennaasena osana mun markkinatunnelmahan. Mutta tällä kertaa silloli ylittepääsemätöön este, se jäi Raumalle, ku se oli töis. Mutta kyllä me sentähän soiteltihin puolin ja toisin, jotta eres vähä saatihin sitä hörskötystunnelmaa, joka kuuluu eroottamattomasti meirän markkiafuuruuhin. Ei se silti korvaa sitä, ku saarahan yhyres sovitella vaatteeta ja nauraa toistemma asuvalinnoolle. Mutta sitte ku rääppöösiskoo puuttuu, me Jasun kans lohtushoppaaltihin ja voi ristus, ku siä oli kiusauksia. Ku kaikkiahan ny ei voi ostaa, en eres minä. Pakko oli suorittaa valintaa ja toresta, joitaki oli jopa mietittävä yön yliki. Tiä sitte kuinka vakavaa ja syvällistä filosofoontia se oli. Nimittään johonaki vaihees ku siinä blondisiskoon kans skumppahuuruus istuttihin, ruvettihin tuumaalemahan nottei me eres enää muisteta, miltä rääppöösiskoo näyttää. Kaikkia se ikävä teettää.  Ajateltihin sitte notta soitamma sille aamulla ku son tullu yövuorosta ja kysymmä, notta miltä se näyttikää. Sillaa justihin ku son saanu unenpäästä kiinni. Äitee kuunteli meirän juttuja ja varmahan jo ajatteli, notta nuoren tarioolut voiis jo lopettaa tältä ehtoolta. Mutta mitää tariooluja lopetettu. Yks ehtoon kohokohta on seki ku saa ihaalla saalistansa. Niitä, mikkä sitte jäi kätehen.

Sillä ensi on toresta se valintaprosessi. On niin palio komiaa, minkä sitte  vois kiikuttaa kotia. Täs alapuolella on mun saalihia. Niitä, jokka mun mielestä eroottuu massasta ja joo...KYLLÄ se pantterijuttu tuli ostettua. Tuo kalahaalari eroottuu äitin mielestä jo ehkä pari astetta liikaaki. Ei kuulemma haittaasi vaikka tyytyysin hääräälemähän sen kans kotopihas....perimmääses nurkas.

Niinku havaattetta, sisustusjuttujaki voii hankkia markkinoolta. Tuo lintutyyny, se oli LÖYTÖ. Ja siitä sopii kiittää tytärtäni. Meirän kummanki sielun silimis se sopii meirän makuukamarihin. Jaa, notta mitä isäntä sanoo; ei soo havaannu mitää erikoosta. Ehkä vain vaikieet kaivautua tuonne tyynyjen ja päiväpeittojen alle maata. Eisunkaa te vain luullu, notta se ne pois ottaas jos menöö ennen mua maata. Eikä, mä yleensä sitte perkaan  ( pelastan ) nuo tajuttoman vastaavan mestarin ympäriltä. Kätevää ja ristuksen romanttista.

Ja niin kulukaa soli Teuvan markkinat tältä kesää koluttu. Saalis oli hyvä ja mukavia muistoja sai taputella taskuhunsa, niinku aina ennenki. Matkalaukku tuli pureetua sunnuntaiehtoolla ja sitte oliki ne jatkot Tampereella. Ristuksen hyvä jatkopaikka. Nimittään meirän isännältä puuttuu ittesuojeluvaisto, kokonansa. Kuvitelkaa ny se kysyy multa periantaina, notta ku se menöö maanantaina kattomahan yhtä työmaata Tampereelle, niin TAHARONKO mä tulla mukahan...... TÄ?! Mihinä sen miehen torellisuurentaju on?! Tälläänen syöjätär, ku mä vastaa tuollaasehen kysymyksehen vain yhyrellä lailla. Mä kulujin kannat kopisten Hämeenkarun kaikki putiikit ja tein löytöjä. Löyrin uimapuvunki ittelleni. Koskikeskukses Lauri Tähkä lauloo orjanruususta ja mä olin Gina Tricotin sovaris sovittamas uimapukua, joka näytti mun päällä jopa inhimilliseltä, itteasias jopa kivalta. Soli kulukaa mulle ku taivahan mannaa. Ainaki verrattuna siihen kokemuksehen, joka mulla oli Raumalla ku sovitin näläkäkuurin päälle kokouikkaria ja näytin silti omasta mielestäni ryhävalahalta. ja ku ei tämä Gina Tricotin uikkari ollu eres hinnalla pilattu ja Lauri siä niin komiasti lauloo, niin pakkohan mun se oli sitte ostaa. Ja löyrin mä vähä muutaki.

Niin jotta..... isäntä syyttäköhön ittiänsä. Jos mun pyytää mukahan, se tietää kuluja. Toivottavasti son eres hyvä urakka minkä se sai.

Kyllä minoon sitte maharotoon

Enkä mä kyllä ainakaa helepommaksi vuosien myötä oo muuttunu. Mullon päällä kaikenaikaa jonkunmoonen tahtotila. Mutta tuon tahtotilanki voii ymmärtä sitte niin monella lailla. Välillä tahtominen on jotaki ihanaa ja komiaa maallista ja välillä....son jotaki AIVA MUUTA. Mutta TAHTONAINEN, sellaanen minoon, eteläpohojalaasehen elämänkatsomuksehen kuuluuki, notta hyvin lutviutuuu kaikki, ku teherähän niinku mä TAHARON. Minoon koko elämäni ollu tälläänen, eikä täs ny lähitulevaasuures oo näkyvis, jotta olis suurempaa muutosta tulos mun persoonahan.  Mä tykkään olla hemmoteltu, mutta kyllä mäki hemmottelen rakkahiani. Siitä hemmottelusta. Mullon ollu sellaanen isä, joka piti mua ku kukkaa kämmenellä.

Minolin sille aina se Virpi västäräkki. Multa ei oikeastansa pystyny kieltämähän mitää. Ja en ollu eres kovin vanha, ku tuon tajusin. Ylipäätänsä mua on siunattu aiva poikkeuksellisen ihanilla vanhemmilla. Äiti on kans koko mun lapsuuren aijan teheny mun elämästäni ihanaa satua. Äitin saan pitää viä täs rinnallani, mutta isä on jo tähtitarhain tuolla puolen, mutta koen että, hän on lähelläni silti.....joka päivä, vaikka sitte senki tähäre, että mä TAHARON pitää isän siinä, mun lähellä. Yks kerta, on jääny mielehen, ku olin pikkuunen flikka. Istuun isän käsivarrella, Seinäjoen Sokokses, liukuportahis. Suuntana oli leluosasto, tarkemmin sanottuna Mattelin Barbiehylly. Isä sanoo mulle, notta: " Minen sitte oikeen palio sellaasista neekeribarbiista ymmärrä, mutta kattotahan ny mitä me löyretähän..." Niin....äiti oli varmahan sitte jostaki leherestä kattonu, notta sellaasia tummaihoosia Barbieeta oli ny tullu Mattelilta ja oli vahavasti sitä mieltä, että sellaanen pitää mulle saara leikkiihin, eherottomasti. En muista minkätähäre äiti ei ollu tuolla reisulla mukana, oliskahan ollu muuten nielurisaleikauksses tai jotaki muuta ylitsepääsemätööntä. Mutta isä oli kumminki tarkoon ohjeestettu. Muistan sen väreelevän jännityksen, jota tunsin aina Mattelin hyllyjen eres ja sen tunteen ku istuun isän käsivarrella pelottavis liukuportahis. Oli mailman turvallisin käsivarsi siinä ja mailman lempeemmät siniset silimät. Mutta sitä erikoosta Barbieta ei sillä kertaa löyretty, isä osti sitte sellaasen perinteesen vaaliatukkaasen version. Vähä myöhemmin äiti jatkoo sisukkahasti etsintöjä ja löysi mulle tuon aarteen. Mä ku olin jo ittekki ruvennu TAHTOMAHAN sitä. Äiti ompeli sille viä puvunki. Tänäpäivänä se on  osa mun Mattelaarteestoa. Siinä aarteestos on palio muistoja mun TAHTOMISISTA ja isän ja äitin antamista lahajoosta. On ollu mukavaa säilyttäää eres osa niistä. Ja ny non komiasti esilläki, ku TAHAROON niille tuollaasen vitriinin, joka sopii näihin mun feng shuihiini.

Niin.... minoon tienny jo kakarana, mitä mä taharon. Mutta sevveran ny oikaasen, notta ei musta mikää sellaanen oo tullu, joka pitää ittestänsä selevänä kaikkia. Kyllä mä ymmärrän oikeen selevähän elämän realiteetit. Kaikkia ei voi saara, mutta niistä sitte mikkä saa, kannattaa nauttia. Ja katkerootumahan ei mihinää vaihees saa mieltänsä mennä päästämähän. Eikä ruveta karehtimahan, Silloon pitää vetää ittestänsä se tahtotila esille ja nostaa noukka kohti unelmia. Ei ne sillaa toteuru, notta kotona orottaa ihimettä tapahtuvaksi ja siinä aijankuluuksi karehtii kanssaihimisten heleppoa elämää. Kyllä ihimisen pitää itte olla oman onnensa seppä.

Tarkka-raukka......son joutunu kohtaamahan mun tahtotilani kerran jos toisenki. Silimästä silimähän. Milloon minoon halunnu kiinanapalatsikoiran penikan ja siton sitte lähäretty hakemahan. Espoosta.....järiettömäs lumimyräkäs. Minoon halunnu lamppuja, koruja, kenkiä, laukkuja, riipputuolia, astioota, pöytiä, tuolia, paljun, lipastoja.....lista on loputoon. ( Mutta oon mä myös tahtonu ittelleni aviomiesten aatelia ja sanoosin notta tällä valintaprosessin tuloksella on vahavasti osuutta elämäni nykytilahan, joka on kaikin puolin onnellinen.....seesteenen perhe-elämä, terve tytär ja elämänmakuunen elämä iloonensa ja suruunensa )  Mutta sitte ku oon saanu tahtomani, minoon ollu NIIIIIIIN ONNELLINEN, notta paatunusunki syrän sulaa mun tuuletusten eres. Ja mä osaan verota tunteesihin, ku mullon kiikaris jotaki. Mä räpsytän ripsiä, huokaalen, katton eteerisesti lakialle. Vihijaalen, sanon suorahan. Painostan ja palaan asiahan tasaasin väliaijoon. Oon välillä suloonen, ku kesän perhonen asiani kans, leijaalen paikalle ja hennoon vihijauksin annan ymmärtää, kuinka tarpeellinen joku mun haluamani tuleva hankinta oikeen onkaa.  Toisinvuoroon oon ku näläkäänen malariasääski, joka palaa kertomahan asiaansa isännän korvahan.....yhä uurestansa. Pyytämätä. Mutta Tarkka tietää, notta minoon tälläänen. Sen mielikuvitus ei aina eres pysy peräs, sille mitä mä kulloonki taharon. Mutta son ainaki varmaa, että aina mulla jotaki on kiikaris. Niinpä sitte ku näjin tuon tarinani aluus olevan t-pairan yhyres nettikaupas, mä nauroon ensi aiva hysteerisesti. HERRANTÄHÄRE!!!! Sehän on aiva selevähän MUN PAITANI!!! Mä oikeen kuulen ku tuo, " Daddy I want a Pony" lausutahan ilimoolle sillaa vähä maraaten. Ja niin...... My Little Ponya minen ookkaa viä hoksannu tahtoa. Niinno.. paitti että on mulla aiheesehen liittyen ny pari paitaa ja taitaa olla yks yöpaitaki tulos. Näillä näkymin en siis oo aikuustumas tai rauhaantumas tahtomisen suhteen. Mutta tarttooko mun eres? Tarkka ainaki tietää minkälaasen naisen kans on menny naimisihin ja se taas täyttää aviomiehenä mun kokolailla korkiat laatuvaatimukset. Tälläästä paitaa mä kans pirän, nuan niinku muistuttaakseni isäntää näistä meirän avioliiton realiteetiista. Non PYSYVIÄ realiteettia, mitä sen vaimohon tuloo.

Niin.....notta......son parasta ymmärtää EVERY PART OF IT......tai tuloo vaikeuksia. Näihin kuvihin ja tunnelmihin, taharotahan ittellemmä mukavia asioota.