Kuinka täs ny tällaa käytihin? Mä sitä niin kovaa orotin. Kesää. Latasin sen varalle suunnitelmia ja unelmia. Maattelin juosta ja lenkkeellä, käyrä lavatanssiis, Nauttia puutarhahommista, terapeuttisis määrin, en mihinää nimes tingiksi asti. Maattelin lukia hyviä kirijoja ja arjen oravanpyörähelevetis lukemata jäänyset Eeva- ja Kodin Gloria -leheret. Loikoolla altahalla, aurinkotuolis tai siinä uurella kulumasoffalla. Maattelin silitellä ja hariata koiraa ja lenkkeellä sen kans. Tavata rakkahia ja viettää niiren kans aikaa. Mutta mutta.... torellisuus on tarua ihimeellisempää. Son jääkylymä tosiasia, että se arjen oravanpyörähelevetti alakaa taas ens maanantaina. Ja KYLLÄ!!!!! Son mulle HELEVETTI!!!!!! Minen kuulu siihen torellisuutehen, en ollenkaa. Jos mullolis PIENIKI, vaikka melekeen häviäväki maharollisuus välttää se, niin mä käyttääsin sen maharollisuuren välittömästi. Moon herkkä taiteelijasielu, joka on enemmän kotirouva-tyyppiä. Mutta mutta.... toistaaseksi mun on talourellinen pakko, mennä palakkatöihin, monen muun kuolevaasen tavoon. Mutta vähä eres heleppaa, ku saan sanua tai eres kirioottaa, kuinka palio mä vihaan sitä asiaa!!!! Mä annan fyysisen itteni sinne päiviksi, son pakon sanelemaa, mutta mun sielua tuo oravanpyörähelevetti ei tuu ikänä saamahan. Jos mä sillle viä sieluniki panttaasin, olis peli menetetty. Ja kyllä siihen arkehenki sitte taas tottuu...vai oliskahan TURTUU pareet sana. Mä koitan kyllä jokaasen vapaa-aikani sekunnin käyttää elämästäni nauttimisehen. Ja JOO JOO, äiti, mä YRITÄN olla kiitollinen, että mullon työpaikka. Kyllä, äiti, sä oot oikias. Mutta minkä mä sille voin, että joku valo mun silimistä kumminki aina sammuu, ku arki alakaa. Oonkahan mä joinki työtävieroksuva? Vai vain taiteellinen? Vai ristuksen omituunen? Vai kaikkia niitä? Ja työtävieroksuvana en kyllä ittiäni pirä, sevverran oon huhtonu taas tää kotomarkilla....osittaan ehkä senki tähäre on nuo erellä luetellut vapaa-aijjan harrasteetki jääny vähemmälle. Mutta korolla huhtominenki on asia, josta mä tykkään.
Ja olihan täski kesäs hetkensä. Jopa sellaanenki harvinaanen hetki, ku vietin kiireesen yrittäjämieheni kans kesäpäivää altahalla. Tosin....se päivä kesti kolome tuntia...mutta mitä siitä. ( joskus talavella sitte säälin ittiäni tämänki tähäre oikeen urakalla. KOLOMEN TUNNIN YHTÖHÖÖNEN KESÄHETKI ) ja tällä hetkellä limiitit loi tämän kesän legendaarinen sää. Ei isännän alati soiva puhelin ( joka on aiva hyvä ja positiivinen asia. Isäntä tykkää työstänsä ) Mutta kyllä mä kulukaa oikeen oon funteerannu, notta tua jokku säähaltijat omaavat ilikurisen luontehen. Non varmahan kuunnellu, notta Tarkan emäntä vääjyy ja ähittää itellensä uutta kulumasoffaa allas-alueelle.Ja SITTE, SINÄ KESÄNÄ, ku pappa Tarkka heltyy ja hankkii sen frouvallensa, SINÄ kesänä Tarkan frouva saaki sitte viettää kosolti aikaa kulumasoffansa paris...nimittään olla kööräämäs JATKUVASTI kulumasoffan pehemustehia baarikatoksehen, sateensuojahan. Ja säänhaltijat nauraa kräköttää vahingoniloosesti. Siinon ny Tarkan frouvalle kulumasoffaa, vassokuu, istukkaatten olokaa hyvät. Ja kas, ku frouva saa istuttua niin jo alakaa vettä ploosata.
Tottakai mä muutenki valamistauruun kesähän. Pitkän kaavan mukahan ja huolella. Mulla alakas flamingokausi. Muistan jo pikkuflikkana, ku kotona eläänkiriasta aukaasin aina sen sivun, johona nuota kiehtovia vaalianpunaasia lintuja oli. Aharistelin äitiä ja isää kysymyksillä, miksei meirän pihahan tuollaasia lintuja tuu? Jos solis ollu äitistä ja isästä kiinni, nolis varmahan hommanu sen vaatimattoman rintamamiestaloon pihahan vaalianpunaasia flamingoja. Ihanat äiti ja isä. No...niinku kuvasta näkyy, minoon tyyryttäny flamingovajeeni ny. Tuon muovisen flamingon nähtyään tyttäreni oli lähinnä järkyttyny. Äiti ja siskoot sen sijaan huoppasivat ihastuneina. Niin mäki. MÄ tykkään siitä. Siinä se ny könöttää mun matkalaukun ja kampauspöyrän välis. Ja kaikki vaatteet ja korut, mihinä vähääkää häilähtää flamingoja, ne kyllä klikatahan ostoskorihin.Joko virtuaalisesti tai manuaalisesti. Ja ilimanmuuta tuollaanen hehkuvan pinkki kaftaaniki tuli hankittua.Bikinien päälle, allasalueelle. Hmmmm....koko kesän son ollu matkalaukun päällä, makuukamaris, sisustuselementtinä. Son orottanu kesää. Ja orottaa yhä......
Uima-allasta oon vaharannu välillä karteekien rajoosta ( ku on ollu niin ristuksen kylymä ) tai sään sallies parvekkehelta, petunian takaa. Siä se kutsuvan turkoosina väikkyy. Mutta talaviturkki mullon aina vain. En eres saunan päälle oo pystyny...en. Komialta se näyttää....mutta sen vesi on niin hyytävää. Minoon kermaperse, enkä kestä kylymää vettä. Avantouimarit on sitä varte.
Paljus minoon sitte viettäny aikaani. Joskus jopa yksinääsiäki iltojani. Oon kuunnellu puutarhan ääniä. Kattellu isännän ja vähä munki kätten jäläkiä. Miettiny: " täs se ny on, se meirän unelma, josta opiskelija-asunnon hämäris monet kerrat haaveeltihin. Oma Koti " Tältä se ny sitte tuntuu. Täs mä istun ja kuuntelen syrämeni lyöntejä ja lintujen viserrystä. Isäntä on maakunnas tienaamas ja neitoperhosemme lentelöö omia lentojansa, niinku kuuluuki. Mua orottaa tuvas pieni Uskollinen Palatsikoira ( sellaanen, josta aina haaveelin ) Elämä on tavallaan oikeen mallillaan, jos unohtaa järjettömän, raastavan ja kaikenkattavan luopumisen tuskan, kun ainokainen kasvaa ja itsenäistyy. Ja niin....sen että kesää ei vain kerta kaikkiaan oo. Niin....mallillaan on elämä....tavallaan.
Tänä kesänä minoon joinki ollu surumielisempi ku yleensä.Mun ympärillä on rakkahilla menos luopumista ja unelmien sortumista. Oon tukena, elän mukana.... Ja haluaasin auttaa. Tilkitä pahimpia kohtia ja poistaa tuskaa. Mutta omahan vajavaasuutehen vain törmää joka hetki. Emmä taira pystyä auttaa niitä rakkahiani eres niillä surullisenkuuluusilla Paratiisi-astioollakaa, niinku mun elämästä tietävimmät tahot varmahan tänäki päivänä luuloo. No, hyi mua, ny mä lopetan. ( joskus sarkastisuuteni vain lyöö läpi ) Ehkä se vain riittää, ku oon läsnä. Ja mun rakkahat tietää, että minoon niiren kans, mailman tappihin asti. Mullon oma lähipiiri, jyvät oon erootellu akanoosta jo aikoja sitte. Hainavaappoot saa mennä ja juoruämmät. Son sama mitä sellaaset toimitteloo.
Niin se vain on, että kesä oli ny tälläänen, Ei oo tullu hiki, eikä liikaa perhosia oo ollu lepattelemas siipiänsä. Akkuja oon koittanu larata, mutta kyllä se tosiasia on, että maanantaina mullon sen kuuluusan elimen lisäksi varmahan viä akkujen tilaki näkyvis. Siinä lukoo notta: VIRTA VÄHIS. Onnea vaan niille, jokka joutuu mun kans sen arjen kohtaamahan. Mä nimittään lasken päiviä seuraavahan lomahan. Minoon niin häpeemätöön. Ja sitäpaitti, tilastojen valos, näin huonolla säällä varustettua kesää tuskin on kahta perätysten. Ainaki mä toivon nin. Mutta enkähän mä tästäki arjenpaluusta huumorilla ja hyvällä mielikuvituksella seleviä.
