Silloon, ku mä olin pikkuflikka,äiteen lintu, me pruukasimma useen olla äitin kans kyläs Annikki-mamman työnä. Mulla ja Annikki-mammalla oli silloon tällöön tapana teherä vaihtokauppaa. Me molemmat tykkäsimmä komiasta. Niinpä mm. koruja vaihrettihin joskus. Yks vaihtokaupan tulos on mulla Annikki-mamman vaalianpunaanen ( meirän kummanki lempiväri ) tähtiriipus. Oon antanu sen omalle tyttärelleni ja sillon aiva oma erityynen symboliikka. Mutta sitte....oli yks lintu.....yks erityynen LINTU. Soli tullu mun mammalle vähä onnenkantamoosena ja oli sille rakas ja erityynen varmahan kans. Mutta kulukaa.....mäki iskin siihen silmäni. Niin komiana se kiilteli siä mamman kamaris, piirongin päällä. Kävin juttelemas linnulle ja yks kerta mun mielehen päläkähti, jotta tämä lintu "haluaa tulla kylähän mun työ" Ja ku linnun asian esitin mammalle, niin se sopii. Niin linnun kyläälystä Hangaskylästä Teuvalle tuli rituaali ja tapa. Ja ku mamma kävi meillä kyläs Niilo paapan kans ja kysyy; "joko lintu haluaas tulla kotia?" Mä kävin "kysymäs" linnulta, jotta kuinka on. Joskus tiesin vastauksen jo etukätehen ku lähärin meirän kamarihin linnulta asiaa tierustelohon. Sillä läheskää aina lintu ei halunnu viä lähtiä. Ja se sopii kyllä mammalle. Lintu.....voi luoja, kuinka sen kauneus hiveli mun silimää. Aina sitte, ku se meni takaasi kotia, mä jo orotin sitä takaasi kylähän. ( ja varmahan mamma orotti sitä silloon, ku soli lapsenlapsella lainas ) Aina oli jommankumman kotona tyhyjä paikka piirongin päällä.
Äiti seuras tätä linnun kyläälyä sivusta ja koitti parahansa mukahan löytää mulle samanlaasen linnun. Mutta ei....sellaasta ei niivvain 70-luvun Teuvalta löytynykkää. Mutta sen kaveri löytyy. Sen äiti toi mulle lohorutukseksi ja niinku huomaatta, on lohtulintu kulukenu mun mukanani. Aina son rakkaurella pakattu muuttokuormahan. Sillon oma sijansa mun syrämes, son taas yks pieni osootus äitinrakkauresta ja tätäki lintua oon vaalinu suurella rakkaurella. Son pala mun historiaa, mun lapsuutta. Se muistuttaa mua rakkahasta aijjasta,ku kaikki oli huoletoonta. Vaikkei siinä silti koskaa ollu SITÄ melekeen maagista tenhoa, mikä on tuos alakuperääses linnus. ( sivuhuomautuksena muuten mainitten, jotta kattokaa, kuinka hyvin nämä Lomonosovin linnut sopii yhtehen tuon Iittalan Taika-sarian kans, aiva ku ne olis tehty siihen. Klaus Haapaniemi on tavoottanu kuvituksellansa sen jonku maagisen sielunmaiseman, joka mun sisällä on. Son, ku kurkkaas mun syrämehen, ku kattoo Haapaniemen kuvitusta . Isäntä vähemmän taiteellisena tokaasoo vain jotta; "joo, on kai ne komeeta,jokka tuollaasista tykkää.... " Niin... ei nämä kaikille tietenkää aukee, eikä niitä voi analysoora, niitä pitää kattoa ja ne pitää tuntia....syrämes...silloon niiren hintakaa ei niin kirpaase)
Mutta niin.....kuvashan on kaks lintua. Eikä tuo oikianpuoloonenkaa oo enää lainas. Ei, tämä EI oo se mamman lintu. Tämon mun IKIOMA. Ja tapa, jolla se tuli mun työ, on koskettava. Mä tunnen ailahroksen syrämes jokakerta ku katton siihen. Panin tämän kuvan viä toisehen kertahan. Kattokaa sitä tarkoon. Juuri nuos käsis, juuri nuon se saapuu. Yhtenä kevääsenä päivänä. Mä hääräsin puutarhas ja yhtäkkiä rääppöösiskoo oli mun takana ja silloli käsis tämä lintu. Se sanoo; " No niin Virpi, nyssun ei tartte enää lainata tätä lintua, tämä tuli ny kotia" Me siskoot, nuorin ja vanhin kattoomma vain toisiamma silimihin ja kyyneleet kimalteli kummanki poskilla. Siinä hetkes oli kulukaa jotaki niin koskettavaa. Kuinka yks kirppislöytö voikaa vaikuttaa näin? Ja tämä kuva, tämä uuristettihin eileen. Rääppöösiskoo suostuu kuvauksihin. Mä mietiin tuota lintua, nuota käsiä. Nuo käret.....non mun pikkusiskoon käret. Koska, voi koska niistä tuli aikuusen naisen käret? Mä aiva selevähän muistan viä ne pullevat vauvankäret, jokka haroo ilimaa vaununpohojalla,ku lullasin sitä vaunuus. Siihen aikahan Dingo oli uus bändi ja ilimiö. Molin teini, joka auttoo äitiä pikkusiskoon hoitamises. Ja ny yhtäkkiä tuota mun lintua pitelöö aikuusen naisen käret. Ne käret....ne tarjoaa hoivaa jo omille lapsille, Työelämäs, elämänsä illas olevillle ihimisille. Non orotetut käret kotona ja työpaikalla. Non orotetut käret myös mun tai äiteen kaffipöyrän ääres. Tuo flikka .....soli kerran lainas äitillä. Son aikaa sitte jo lentäny pesästänsä. Kotopesällä se käyy kyllä, mutta laina-aika on nykyään entistä lyhkääseet. Se vain pyrähtää.....ku tää Raumalla nuota käsiä orotetahan....siä kotona ja työpaikalla. Niis paikoos, johona nuo käret vieraaloo, ne käyy tuomas lohtua. Siitä minoon varma. Voi, kuinka mä olsin halunnu suojella nuota käsiä. Nuota käsiä, jokka suojeloo tuota lintua. Mutta sellaasta valtaa ja voimaa mullei oo. Elämän tuulihin ne lainalinnut on lähetettävä. Äitien ja isoosiskojen täytyy vain luottaa, että lintusten omat siivet kantaa kyllä. Me voimma tariota levähryspaikan, mutta jokaasen linnun täytyy lentää omilla siivillänsä. Ja tämän räppöösiskoon siivistä meirän ei tartte murehtia. Jos joku on Fenix-lintu, son mun rääppösiskoo.
Ja sitte.....ku mä alakasin miettiä tuota linnun lainaamista, mun mieli tuli joinki niin haikiaksi. Niin......nimittään 1997 toukokuus mä sain lainahan, jotaki palio tuota lintua kallisarvoosempaa. Mun rinnoolle nostettihin sellaanen lintu, jota ei voi ostaa mistää kaupasta. Siinä mua katteli silmihin mun Oma Pieni Tyttö. Minolin tuore, hämmentyny, onnellinen äiti. Mua jännitti, minolin Suuren eres. Äitiyren käsittämisehen meni jonki aikaa, ja sen tunteen, kuinka rakas joku voi olla. Niin totta on oman äitini sanat; " Vasta sitte, oikiasti vasta sitte, ku sullon oma lapsi, sä TIÄT jotaki rakkauresta... " TOTTA!!!!!! Mun syrän oli silloon pakahtua rakkauresta ja on sitä yhä tänä päivänäki. Tuos kuvas mun lintu on kolomevuotias.....kuva on aina ollu tuon äiti-lapsi-lampun alla. Joka ilta ku sammutin siitä illalla valon, mietiin, oonko ollu tarpeeksi hyvä äiti tuolle pienelle ihimiselle. Nykyään rituaali on sama, tosin ny jo melekeen uskon, että oon. Koska Hän itte, aikuusena naisena sen mulle on vakuuttanu ja meirän välit on niin lämpööset. Pakosta mä oon jotaki oikeen teheny. Mutta sellaanen se äitin mieli on. Aina sitä miettii...jotta olinko mä tarpeeksi....olinko varmahan? Ja tuo kuvan lintu.....Se on Jasminan ekaluokalla tekemä. Paikka on löytyny tuosta. Siinon ekaluokkalaasen Jasminan sormenpainaumat. Kuinka hellästi on savia muotooltu ja siiton syntyny lintu. Tämän linnun äiti saa pitää iäti. Linnun luojasta äitin täytyy malttaa luopua. Linnun luoja oli äitille vain lainaa. Ja nyt ylioppilaskeväänä, se konkretisoituu......linnun laina-aika alkaa olla lopuillaan. Siivet kantaa jo. Pitkiäki matkoja. Äitit ei voi vangita lintujansa.....niiren kuuluu päästä lentohon. Elämä kutsuu niitä. Mutta lainahan .....aina joskus, äitit saa lintujansa. Voi mun lintuni....
Koska sä kasvoot? Ku mun mielestä tuoki kuva otettihin vasta äskeen? Mun syrän suojelis mun lintuani kaikilta elämän kolohuulta. Mä pitääsin sen suojas. Aina. Mutta mun vallashan nämä asiat ei oo. Mun vallas sen sijaan on ollu se, että oon voinu tarjota linnulleni turvallisen ja tasapainoosen kotopesän. Sillon paras maharollinen isä. Ja äitinä oon koittanu teherä parahani. Sen elämä on ollu suojaasaa ja turvallista. Son ollu toivottu mukula. Mä oon foorannu sen keijuulla, nalleella, rakkaurella ja kaikella sellaasella, millä pikkuflikat kuuluu foorata. Meirän iltasatuhetket on ollu legendaarisia, niistä on syttyny kipinä lukemisehen. Yhyres puhutahan useen aijjoon kiriallisuuresta. Me puhumma palio....kaikesta. Se onki yks suurimpia rikkauksia. Se meirän puhuminen. Ja aina meirän ei tartte eres puhua, sielut vain sopii samahan tilahan. Aina ei tarvita sanojakaa. Tämä kevät on SE kevät, ku mullon rinnas yhtäaikaa lyyra ja suunnatoon luopumisen haikeus. Mutta mun kuuluu YMMÄRTÄÄ. Äitien KUULUU päästää lintuset lentohon. Me kattomma, kuinka siivet nostaa ne kohti elämää. Tuon havinan moon kuullu jo kauan aikaa. Se kuuluu unelmina oman kodin sisustamisesta, pääsykokeesta, työurasta, omista lapsista......mä kuuntelen tuota havinaa silimät kiiltäen. Yhtäaikaa ylypiänä ja haikiana. Mun Joutseneni.....siinä sen siivet on kohoamas.....sen tarvii päästä....pian.....elämä kutsuu. Sen kutsun eres on äitien väistyttävä. Äitit jää kotoportahille. Ne pitää valon lyhyrys ja oven auki. Joutsen saa aina palata. Ja palaahan se....käymähän. Lainahan. Lapset on lainaa. Lainaa vain. Kunpa me aikuuset ymmärretääs se heti siitä hetkestä, ku se laina-aika alakaa. Voi ku me ymmärretääs, kuinka Suuri Lahaja meille on annettu. Sillä.....aika ...se on armotoon. Takaasi sitei saa. Vaikka, mäki varmahan oon lintuani hoitanu Parhani mukahan...silti mä useen...syrämesnäni mietin.....olinko mä? Olinko mä tarpeeksi, Jasminalle? Mun ainoalle? Mutta mitää se ei auta. Havina kuuluu jo. Mun pitää vain uskoa lintuseni, Joutseneni sanoohin; "äiti, mä rakastan sua" ja kattoa sen siipiä, kuinka vahavat niiston tullu. Mun pitää luottaa, että ne kantaa. Ei sellaaset siivet nuavvain kasva. Ne kasvaa vahavooksi vain rakastamalla. Vain ja ainoastaan rakastamalla
Ai niin... varmahan jollekki tuli mielehen, jotta mihinä se mun mamman lintu on? Se alakuperäänen. Mä en tiä. Mamman viimeeset vuoret se kyllä oli sen piirongin päällä. Minen sitä halunnu enää raanuta. Kattoon sitä vain rakkaurella. Viimeesinä vuosinansa mamma oli jo matkustanu sinne turvallisehen aikahan. Sinne, mihinä niitä siipiä kasvatetahan. Lapsuutehen. Kultaasihin muistoohin. Mamma sai pitää lintunsa. Ja sitte, ku mamma lähti Taivahan Kotihin, lintu jäi johonki...sen tarinaa ei tienny muut, ku minä, äiti ja mamma. Muille soli vain lintu. Meille se oli LINTU. Toivottavasti lintu löysi hyvän kodin. Mutta MAMMA ainaki sai hyvän kodin. Mullon tää rääppösiskoon tuoma oma lintu. Ja Jasminan tekemä lintu. Kotia ollahan kaikin matkalla. Ja se matka on jokaasella omansa pituunen. Sen matkan varrella kukkii kaikenlaasia kukkia. Sielon valoja ja varjoja. Varjopaikoos olletikki on hyvä, ku on Joku, jonka kärestä pitää kiinni. Ja silloon ku luovuttaa sen oman lintusensa lentohon, silloon on tärkiää että TIETÄÄ, että sen linnun ei koskaa tartte lentää aiva yksin. Aina siinä vierellä kulukoo Joku. Se vähä rauhoottaa tätä äitin syräntä. Silloon voi rauhallisin mielin toivottaa kotoportahilta "hyvää matkaa lintunen"
