Teuva.....aina mun syrämes

Niinku puu, jokon riuhtaastu juuriltansa. Niinku ne kolome pihilajaa meirän pihas. Ne, jokka Olavi paappa on mettästänsä, Teuvalta, meille antanu,. Meiton tää kolome, niin on puitaki meirän pihas. Jokahisella on omat nimikkopihilajansa. Mutta ne puut... ne kyllä päriää, muttei noo oikeen onnesnansa.

Samoon on mun laitani. Minoon ennenki verrannu ittiäni juuriltansa revittyhyn puuhun. Soli kulukaa dramaattista, mun lähtöni rakkahilta seuruulta, eteläpohojanmaalta, Teuvalta. Mä hairaasin mukahani viä silloosen kunnan rakennusmestarinki. Sen komian, sen tumman. Minolin kakarana jo monikertoohin peliännykki sitä päivää, ku se sitte tuloo, ku kotua lähäretähän ja omat siivet alakaa kantaa. Siinä käytihin justihin niinku äiteen kans oltihin puhuttu ( moomma oikeen, oikeen rakkahia ja läheesiä toisillemma ) Äiti oli monikertoohin maalannu kuvia, kuinka jää porajamahan portahille, ku  mä lähären. No....niin äiti jäiki itkemähän ja mä raauun vissihin suoraa huutua Porihin asti. Timo-raukka, kyllä se varmahan Laffäärttin kohoralla tuumas, notta pitääkähän johtotähti kääntää takaasi Teuvalle ja palauttaa tuo tytär. Mutta kyllä siinä niin vain käytihin, että Raumalle tultihin ja mulla oli silimät rääkymisestä melekeen umpehen turvonnu.   Pakko mun oli kumminki tänne sopeutua, mulla alakas tää lastentarhanopettajan opinnot. Mutta IKÄNÄ ku saan ne loppuhun, MÄ PALAAN TAKAASI!!! Sillaa mä silloon päätin.... Ja siä se virtaaloo se Teuvan joki.... siä ne heilimööttöö ne Teuvalaaset vilijapellot. Ja mä on tää Raumalla, aina vain.

Elämä on sellaasta, son velehoa ja ennustamatoonta. Lukuusista meinoosta huolimata, moomma isännän kans tää Raumalla ja täälä oomma kasvattanu ainuan tyttäremmäki.Ne paliopuhutut sosiaaliset verkostot on kurottu ja kohtalonoikusta non kurottu Raumalle. Mutta vahavaaki vahavemmat on ne verkot, jokkon luotu sinne lakialle. Mun syrän saa levon HETI ku näjen kyltin eteläpohjanmaa, toisinvuoroon tuloo silimänurkkahan onnenkyynel, ku näjen kyltin, johona lukoo Teuva ( oikiasti  mulla on itku silimäs mennen tullen ku siä vieraalen, tulles liikutuksesta ja jälleennäkemisestä ja lähties sitte kaipuusta ja ikävästä )

Mullon siä Teuvalla kaks siskoota ja velii. Ja tietysti rakas äiti. Aina ku oon jonku näiren sisarusteni työnä käymäs, mä kulien siä klasilta klasille ja kattelen. Nimittään jokahisen niiren klasiista näkyy peltomaisemaa. Sillon muhun sama vaikutus, ku vaikka Raumalaasille on merellä. Nämä tää kattelis merta vaikka kuinka kauan. Mä sitte taas kattelisin vilijapeltoja aiva loputtomasti vain kattelisin.  Mutta kulukaa, mähän tuos kiriootinki, notta osittaan tuo Tarkka on harmaantunu senki tähäre, että on mun toiveeta koittanu täyttää. Yhtä rakentamista son ollu. tämä meirän elämä. Sitte tuli tämä plassi, mihinä ny oomma. Tämoli unelmien täyttymys.  Tähän halus Tarkka rakentaa, viä kerran. Moomma kaupungis ( vaikka heti pitää sanua, notta kaupungis asuminen ei oo mulle mikää itseesarvo, pikemminki olosuhteeren pakko. Ja Rauma on kumminki iryllinen pikkukaupunki ) ja silti saan kattella vilijapelloolle. Mä hyräjän onnesta ku näjen tuos puimurin tai traktorin. Tuloo niin kotoosa tunne. Ja on nuo pellot....on ne rauhoottava näky, joskus kuvittelen olevani takaasi Teuvalla.  Ja silloon mun ikikaipuus räytyvä syrämeni saa hetken levon.

IKIKAIPUUSTA RÄYTYVÄ SYRÄN....mistä näitä kielikuvia kumpuaa? No kumminki, sellaasta se on. Mä orotan sitä päivää, ku tuloo Tejuka, Teuvan paikallislehti. Sen lukeminen on viäki meirän perhees tärkiä juttu. Joo-o meille tuloo se viäki!! Äiti sen meille  joskus alakaapäälle tilas, terveesiksi kotua ja moomma sitä sitte itte jatkanu. Joo, saattaa olla, että siä on asiaa ihimisistä ja asioosta, joiten enää niin tarkoon tunne, mutta mukavaa lujettavaa se silti on. Ensunkaa mä tunne Hesaristakaa kaikkia ihimisiä tai tunne taustoja kaikista asioosta, joista siä kiriootetahan. Täs tullahanki sellaasehen aiheesehen, jota en voi olla täs yhteyres sivuuttamata. Son nimittään Suuresti Inhoamani paskantärkeyren säälittävin ilimenemismuoto; " Minen niin luje Tejukaa ( vaikkolis siältä lähtöösin ) ku ei siinä ole minulle mitään.." Joopa....ja Hesaris sitte on....? Tällääses yhteyres minoon lähinnä huvittunu ja tunnen ehkäpä jonkulaasta myötähäpiääki. No mutta, MÄ LUJEN TEJUKAA ja orotanki sitä kovaa joka viikko. Ja tuloo tää kylillä yhyrelle toisellekki kyseenen lehti. Se ihiminen asuu tua toises pääs kylää. Tiämmä sen siitä, ku sen Tejuka tuli meille johonaki vaihees monta kertaa ja flikka ponkii pyörällä milloon minkäkilaases räntäploosoos viemähän sille ihimiselle sen lehtiä, jotta saa lukia kotopaikkakuntansa kuulumiset. Ku asianlaita valakeni postivirkaalijoolle, palakinnoksi  tästä hyvästä työstä,posti lahajootti flikalle postimerkkejä. Tuli hyvä mieli flikalle ja varmahan oli hyvä mieli sillä Tejukan lukijallaki, vaikkei se tänäkää päivänä tiä, että sen leheren toi monena torstaina Teuvalaasten vanhempien lettipäinen flikka sinne postilootahan.

Mutta minoon näin kauan teille toimittanu ja moni on jo varmahan imehrelly tuota korua tuos aluus. Son Teuvan vaakuna, nuo komiat klupuvarret. Koru on kulukaa naamakiriasta bongattua.. Niitoli aiva muutama olemas ja ensimmääset halukkahat sellaasen sai. Ja ajatella, ku koruusta on kysymys....Virpi oli ensimmääsiä halukkahia. Ei varmahan yllätä ketää. Mutta se, että mä onnistuun sen saamahan, yllätti mun positiivisesi. Minoon niin tohoruuksis siitä. Tälläsin sen kuvausta varte mun sinisen TEKOturkin päälle ( löytö Marmariksesta, jääny mielehen, ku sitä siä heltees valakkasin yhyres liikkees ja hiki oli, mulla kuumuuresta ja Tarkalla varmahan tuskasta, ku emännän kans joutuu kuluttamahan aikaa ehtoolla shoppaallen ) Mutta siniselle taustalle mä taharoon tuon komian vaakunakorun asetella. Sininen on tausta oikiastikki. Koru on herättäny ansaattemaansa huomiota tää Raumalla; tää paikallisen kultasepänliikkkeen naiset täpäji tuon korun ympärillä ja ihaalivat ja ylistivät sitä kilipaa. Mä olin plohtevaa ja ylypiää juuristani. Säästin ne naiset kumminki pitkältä Teuva-luennolta. Mähän pirän sitä luentoa justihin ny, tää.

Eikä se Teuva mikää turha paikka kulukaa oo. Onpa Kalevalallaki ollu mallistoos Teuva-koruja.Tuo ylimmäänen oli jonku juhulavuoren malli,jolloon tuli tuotantohon yleesön toivomia koruja. Teuva-koru oli yks niistä. MÄ kumminki vissihin silloon luulin, notta koru on tullu mallistohon jäääräksensä ja tuttuhun tapahani nuukapirun kans tappelin. Nuukapiru istuu mun olokapäällä ja kuiskutti, notta mä päriään ilimanki tuota. Samana vuonna tuli Helsingin taiteeren yöhön myyntihin tuo alemman kuvan Teuva-hela. Siitäki mä myöhästyyn, mutta ku seuraavana päivänä lujin aiheesta naamakirias sukulaasnaisen Astan, vinkkaamana, mä soitin Kalevalahan ja osasin lutureerata niin hyvin asiani, notta ne heltyy ja postittivat mulle ja tyttärelle nuo kyseeset helat, mulle hopeenen ja flikalle pronssinen. Ranneketjut näihin on hankintalistalla.  Ja niinku havaattetta, nuukapiru hävis ottelun Teuvariipuksesta. Mutta siinäki meinas käyrä köppääsesti. Juhulavuosi oli loppunu ja flikka alakas mulle moukeeramaahan, notta äiti, sitä Teuvariipusta ei enää oo Kalevalan sivuulla, notta soli vain sen kyseesen vuoren. Kyllä sun, jos jonku olis kuulunu se ittelles ostaa. Kyllä sä turhempahanki oot rahaa laittanu. Ja niin flikka sai mun soittamahan Kalevalahan ja kuinka ollakkaa, sieltä löytyy viä mua varte koru. Ja totta se on, turhempiaki oon ostellu. Voi sitä ylypeyttä, millä mä sitä kannan. Ja taisi olla flikalla omaki lehemä ojas, seki tykkää Teuva-korusta ja on ylypiä Teuvalaasista juuristansa.

Teuvalla on mulle kaikki. Se on täynnä rakkahia muistoja. Siä on ainut oikia tanssilava Teuvan Kaarihovi. Siä on mukavia kauppoja, johona on ystävällisiä ihimisiä. Eräitäki komeeta verhokankahia oon sieltä Anne-Marian kaupasta hommannu. Ja aina asiat järiestyy. Mä suosin Teuvalaasta yrittäjää oikeen mielelläni. Sitte kulukaa Teuvalla on Parra, johona voi talavisin lasketella, kesällä siä järiestetähän siirrettävien saunojen tapahtuma. Paras tapahtuma hetkehen. Onpa siä sellaanen kivipeltoki, justhin siä Parras. Niistä kivistä on tämä 70-luvun parranhaltija tehty. Son ostettu mulle joskus Teuvan silloosesta Sokoksesta ja mä olin siitä kovaa ylypiää.  Siinä se ny sujuvasti könöttää, kummitärin tuoman Kanadan tuliaasen ja isän hommaaman kultapossun välis. Äitee laittoo haltijan mun mukahan tänne Raumalle, notta muistan aina mistoon kotoosin.

Mutta kyllä mä aina muistan, mistoon kotooosin. Mullon ikikaipuu syrämes. Mielikuvani Teuvasta on vahavasti romantisoitunu . Son mulle se henkinen pakopaikka, se johona on kaikki aina paremmin. Kyllä mä toki käsitän, että realismi on jotaki muuta. Mutta mä ohitan sen. Teuvalla mä vaivun muistoohin, Ja ne muistot, ne on mun voimavara. Eteläpohojalaasuus on ominaasuus, jokon mus jääräksensä, se näkyy mun arkipäiväs, kuuluu mun ja mieheni puhees. Son asentees, sitkeyres, ja periksiantamattomuures. Ketää ei varmahan eres yllätä, jos sanon mieheni olevan yksityysyrittäjä.

Kaikki, mikä muistuttaa mua eteläpohojalaasuuresta, on mulle tärkiää. Mun kampauspöyrällä on sulas sovus helakaulakorut ja hello kittykorut. Helavyöhän ny kuuluu välttämättömyyksihin ja on plohteva asuste. Vaikka kohtalo on järiestäny sillälailla, että meirän elämä on tää Raumalla, mun sielu ja syrän leijaaloo Teuvalla useen. Ja eihän sinne ny oo tältä ku parin tunnin pyrährys. Kyllä mä sinne ajelen tämän tästä.

Teuva... siitä tuloo mielehen Äiti, Isä, siskoot ja velii..... Ilooset Tarkkalaaset, joirenka sukuhun oon saanu liittyä. Hyvät ystävät ja kaverit. Mutta sokuriksi oon jättäny pohojalle jotaki.....Rääppöösiskoo....Se on ehkä kallisarvoosin pala Teuvaa mulle tää. Son muuttanu tänne Raumalle jo vuosia sitte, on perustanu perheensä  tänne. Mullon tää oma siskoo ja sitä myötä Teuvalaasuus elää tää ISOON KIRIAAMIN. Ny ollahan lähäröös kattomahan Raumalaasten silakkamarkkinoota yhyres, no joo...menettelöö ne, muttei  ne ny mikkä TEUVAN MARKKINAT oo. Mutta niitä orotelles käymmä ny siä pyörähtämäs.

Näis tunnelmis terveesiä kaikile Teuvalasille. Erityyskiitokset Juha Tammistolle ylimmän kuvan Teuva-riipuksesta. SE on kotiutunu tänne Raumalle hyvin, paremmin varmahan ku kantajansa. Mutta lakeuren kutsu korvis mä viä JOSKUS palaan sinne, mihinkä mä kuulun, TEUVALLE, jonsei muuta niin eres käymähän, Voi ku alakas silimäluomia kuumottamahan....näihin kuvihin, näihin tunnelmihin.

Elämää luolamiehen kans

Mä muistan sen viä aiva selevästi. Muistan kyllä. Sen tunteen, silloon erellisellä vuosituhannella. Vuonna -90. Minolin hurmaantunu tummanpunaasella mersulla ajelevasta rakennusmestarista. Ja kyllä mä tairan viä tälläki vuosituhannella olla hänestä hurmaantunu. Mä muistan kyllä kuinka syrämes liuahti lämpöösesti joka kerta, ku näin sen, vaikka vain eres väipährökseltä. Puhumattakaa sitte enstreffiillä, ku mä istuun siihen apukuskin paikalle. Sitte soliki menoa. Rakennusmestari astuu mun elämähän ja muutti sen. Totaalisesti. Ku se ensimmääsen kerran tuli meille, se katteli mun kämppää ja tokaasi; " Jaa-a, tää tarvitaas Tarkan Harmaata." Ja ennenkö mä eres käsitin, mitä ny tapahtuu, oli vastaava mestari jo alaannu tyriäämäähän. Hetken päästä oli tapeettia revitty, nuhujaantunuset seinät rupes saamahan uutta sävyä. Tarkan Harmaata. Tuo väri oli Teuvan kunnas silloon palio käyttetty komia valakoosen sävy, joka taittoo hiukka harmaasehen. Se oli Timo Tarkan aiva ittensä lanseeraama. Se  väri oli aikansa legenda. Silloon, melekeen neliännesvuosisata  ( herraie, kuinka tuo aika säntäälöö ) sitte. Kumminki, tuolla Tarkan Harmaalla loihrittihin mun silloonen kämppä uutehen uskohon. Ja aika moni muuki Teuvan kunnan kiinteestö.Silloon ku se mun kämppää maalas ja tapiseeras oli Tarkan Harmaata sen tukaski. Voi ie, siiton johonaki kuvaki, nuoresta Tarkasta, maalaamas morsiamensa kämppää. Nykypäivänä tuasta samasta tukasta
löytyy samoja sävyjä, mutta se ei ei taira olla maalia. Se taitaa olla aiva aitoa Tarkan Harmaata. Näiren sävyjen ilimestyminen on osittaan varmahan mun syytä, ku mullon kaikenmoosia toiveeta, joita pitää toteutttaa ja Tarkka on aina teheny kyllä kaikkensa, että mun olis ollu hyvä. Ja hyvä mun ollukki. Harmaan sävyyhin on varmahan yhtä syyllinen ainut tytär, joka on luonnollisesti isänsä silimäterä. Silimäteris pakkaa vain olla sellaanen veleho ominaasuus, notta isät murehtii niitä. Murehtii oikeen urakalla. Joka kerta tuloo yks harmaa ku mopoauton perävalot näkyy pihas ja harmaantuminen taitaa loppua vasta sitte ku kyseenen menopeli on pihas taas takaasi. Ja ylipäätänsä kaikki, mikä koskoo flikkaa, harmaannutta isää. Isät murehtii sillälailla, hiliaksensa harmaantumalla. ( Mun mielestä charmantisti )  Niiren rakkaus on vähintään yhtä suurta ku äitiillä. ( Mun isälläki oli komiat harmaat rairat molemmin puolin päätä ) Isän rakkaus ja harmaat suortuvat...

No mutta rupesinpa mä ny taas tunteelliseksi. Kohta mä taas itketän ittiäni ja teitä. Mutta mun onki tarkootus tuora esille täs näitä Tarkan parahia puolia. Non nimittään niin vahavoja ominaasuuksia, notta mä kestän sen, että siinä on palio myös alakukantaasia luolamiespiirteetä. Luolamies Luovankylästä. Joo-o sellaanen on johonaki tuon ahkeran, rakastavan, romanttisen, eläänrakkahan, mailman Parahan isän ja aviomiehen sopukoos. Se luolamies pääsöö pihalle tasaasin väliaijjoon, mutta mä kulukaa kestän sen. Mä viittaan täs sellaasihin alakukantaasihin tapoohin, jokka tuntuu tulevan miehillä jostaki selekärangasta. Non justihin niitä klassisia tapauksia, jokka saa naarahis aikahan aina kirkumista tai jotaki maltillisempia reaktioota. Ykshän näistä on tietty se vessanpöntön istuunrengas ( sikälimikäli ny eres tupahan tullahan kuselle, ku sen voi kätevästi suorittaa pihamarkillaki, tuloo nuo reviirimerkkauksekki hoirettua kerralla kuntohon. Vaikka mä kuinka koitan hokia, notta meillon jo yks uros, jolle on lajinsakki puolesta luontevampaa kusta puskien juurelle merkikisi maistansa. Mutta ei, kyllä meillä kusoo puskihin kaks urosta. Ja se toinen, vaativampi hoirokki viä nosteloo sitä pytyn rengasta ja jättää sen TAATUSTI siihen yläasentohon. )

Sitte on muropaketit....

Niin.... voi ristus sitä tunnetta, ku sinoot tarkoon järiestäny kaikki ruokatavarat keittiön kaappiihin ja laatikoohin. Muroja meillon useen usiampaa lajia. Vähä jokahisen makuhun. Osaa muroosta mä säilytän keittiön  laatikoos, lappeelllansa. Son aiva kätevää, ku niis on kumminki ne sellaaset avaamis- ja sulukemismekanismit, niis paffilooris. Tai siis....olis. Mutta ku näläkäänen vastaavamestari on luolamiesfaarttin kans lähestymäs kyseestä apetta, siinei kulukaa päre mikkää teknikon koulutukset. Siinei alaata näpräämähän mitää paffilootia se repäästähän auki. KU ON NÄLÄKÄ. Toimitus teherähän isoon liikeen, oikeen pohojanmaan kautta. Pääasia on notta saarahan loota auaastua ja se muropussi sieltä esille. Sitte seuraa se vaihet, jota minen oon ikänä liioon ymmärtäny. Se pussi....siihen leikatahan NIIN PIENI reikä siihen pussin kulumahan, notta ne murot pitää melekeen pirottaa sieltä yks kerrallansa. En tiä, en oo ollu ikänä vierestä kattomas, kuinka tuo käytännös sitte tapahtuu. Mutta se reikä, sellaasen sais melekeen aikahan aiva parsinneulalla. EMMÄ YMMÄRRÄ!!! Ku MÄ tai tytär aukaastahan kyseenen muropaketti, siinä käytetähän justihin hyväksi tuota avaamis- ja sulukemismekanismia. Pussi aukaastahan reiruhun saksilla. Murot kulhohon ja paketti kiinni ja tietty takaasi lootahan ja loota kiinni. Mutta mitä viä, ku luolamies on käyny saalistamas ittellensä köökistä ruokaa, on keittiön tasolla revitty muropaketti, jonka jatkosäilytys onki ny vähä ongelmalliseet, ku sitei voi enää uurrelleensulukia. Ja loota, mistä son otettu, son tietenki auki ja kimottava emäntä on jo lyöny siihen säärensä. Mä oikeen pyyrin tätä postausta varte Timoa aukaasemahan tuon muropaketin. Eli... son sivistynysesti aukaastu versio. Ja se LUULI että tuo on oikiaoppinen versio auaasta se. Normaalioloos paketti on melekeen puolehenvälihin asti repäästy auki. Mutta sitte..tuo pelllinen IHANA retrorasia. Son kulukaa kätevä!!!! Ja komia. JA toimii loistavana luolamiehen karkoottajana. Luolamiehet EI KOSKE tällääsihin. Non aiva liika monimutkaasia. Ja ehkä jopa liika naismaasia virityksiä. Sokerihuurretut tiikerimurot ovat siis toistaaseksi ollu vain perheen naisten käytös.

Luolamiehen elämä on kätevää, käytännnönläheestä ja huoletoonta. Son yksoikoosta. Siinei tarvita korulauseeta, eikä mihinää nimes mitää ylimäärääsiä sisustusturhakkehia. Jos naaras ny on menny laittamahan korinhoitohuonehen laattiahan Helinäkeijumaton, niin SO WHAT? Luolamies ei tiä kuka tai mikä on Helinäkeiju, hyvä ku se ny havaattooo, notta matto on laattias. Se kuoriutuu siihen . Niinku vanha phytonkäärme. Siinon farkkushortsit. Non kätevästi siinä, ku tuloo takaasi maakunnasta, mihinkä son lähteny perheelle einestä tienaamahan. Tai OLIS, mutta ku se kirottu naaras on lymyttäny ne. Ja herraisä, menny viä pesemähän  ne ja ny ne on sitte viikattu johonki komeronhyllylle, josta on niin tuskaasta ettiä niitä. Ei hätää naaras  havattoo JOKAIKISEN pinkan josta luolamies on shortiansa kattelu. Jostaki syystä ne pinkat vain eroottuu selevästi, mihinä luolamies on hääränny. Ylemmäs kuvas luolamies on varmahan tarvinnu kenkälusikkaa, son jättäny looran auki. Tottapa ny....ku varmahan tarttoo kenkälusikkaa viä joskus toistekki elämänsä aikana. Varmahan kätevää, mutta naarahan mielestä niin ristuksen raivostuttavaa. Ja siiton aiva turha huomauttaa. Luolamies murahtaa jotaki Hesarinsa takaa, notta joo emmä enää. Eikä se eres tiä, miston ny puhuttu. Lähinnä sitä häirittöö kuraeteesehen raharattu turhakelipasto. Kuinka vapauttavaa olis ku kenkälusikka olis siinä laatttialla, heleposti otettavis. Naaras aina piiloottaa sen johonki lootahan.

Sitte....luolamies on viettäny yhyristetyn kaffi- ja toimisto- ja leherenlukuhetken. Kyseesen session jäljet näkyy yläkuvas. Siihen ei oo naaras pääsny ujuttamahan mitää typeriä muumikuppia, mihinä on aina jotaki koodia. Koska voi juora mistäki mukista. Kaffi juorahan tuosta mutterikupista, iliman mitää sen kummempia seremonioota. Ja kattokaa alakuvaa. Se naaras!!!! Son ny menny sekoottamahan luolamiehen hyvän järiestyksen. Son mokottanu ja moukeerannu. Ja ne TÄRKIÄT PAPERIT, son taas lymyttäny ne. Näin se menöö. Yläkuvan asetelma on luolamiehen mielehen, se rauhoottaa sen sillimää, ku taas naaras joutuu melekeen jo terapiahan. Luolamies ihimittelöö sitä naputusta, mitä naaras pitää. Eikä se tykkää ku sen hyvä "järiestys" seatahan ja sitte pitää pönöttää tuollaases alakuvan tyyppises tunnelmas ja jos oikeen pahaksi menöö luolamiehen kannalta, naaras tariooloo sille päiväkaffia muumimukista. Ja sitte pitääs viä pystyä päättelöhön siitä mukista joku tunnelmakooodi. Siihen ei luolamiehen data kyllä riitä.

Mutta niinku mä tuos aluus teille toimitin, tällä luolamiehellä on NIIN PALIO niitä hyviä ominaasuuksia, notta ne sitte ikäänku korreloo nämä alakukantaaset piirteet. Ja toisaalta TIETYT alakukantaaset piirteet onki kumminki pikemminki positiivisia. Joskus oikeen huvittunusena lujin, notta meirän perhe-elämä on ollu ku justihi  suoraa jostaki kasvatusoppahasta. Minoon hoivannu ja helliny. On toki Timoki, mutta kyllä son ollu justihin Jasulle se ihana isä, joka on heti töistä tultuansa asetunu sujuvasti legoprinssin roolihin ja ottanu karhunpainimatsia pienen innokkahan tytön kans. Voi ku aiva syrämestä viäki lämpöösesti ailahtaa, ku muistaa ku Jasu pienenä kuuli dieselin nakutuksen pihasta. Flikka asettuu jo asemihin ovelle orottamahan, isää, iloosta ja nauravaa painikaveria. Justihin kuulemma sen tuollaa pitääs kasvatusoppahien mukahan mennäkki. Mutta KULUKAA, nämä kuvat. Nämon ny TÄRKIÄLTÄ työmaalta. Nämon vastaavan mestarin omilta plantaasiilta. SE teköö meille autokatosta. Ja ny KATTOKAA tarkoon. Siinon Komian Taloon Komia Isäntä. Ja tua taustalla näkyvähän plohtevahan palakkihin kiinnittäkää myös erityystä huomiota. Tämä erityysesti naislukijoolle, miehet ku varmahan automaattiseti kiinnittääkki tuallaasihin seikkoohin huomiota. Naisten silimät kohoristuu joko komiahan miehehen tai sitte tuohon violettihin ämpärihin tai sitte nuohin varjoihin, jokka romanttisesti laskeutuu musta ja Timosta tuohon maahan. Niin-in, niin eri asioohin sitä urokset ja naarahat huomiota kiinnittää. Ja eihän tuo mies eteläpohojalaanen olisi, jonsei se haluaasi saattaa teille tieroksi, että alle viikos, tuo rakennus tuohon mallihin tuli. ALLE VIIKOS!!! Notta sellaasta. Kyllä son ahkera ja työteliäs mies. Palio se saa aikahan ja on kylälläki mukavan miehen mainees. Tämän työmaan jännittävin osuus on varmahan se, ku naaras peruuttaa citroeninsa tuonne tallihin. Hyvä että on plohtevat palakit, ku ei sitä koskaa tiä kuinka käyrähän, ku blondi peruutteloo.

Siä se ny on, kliseesesti uransa huipulla. Omis tuumingiis. Tää saa toteuttaa ittiänsä. Tämon aluetta mihinä se naaras ei oo sekoottamas kuvioota. Tää puhaltaa vapauren tuulet ja kaffihetki koittaa aikanansa. Sitte kaffilla...silloon voi vaikka vähä leikkiä kuuntelevansa mitä naaras toimittaa. Siiton toisivvuoroon jopa hyötyä.

Romanttinen illallinen rupes ottamahan krykkyhyn

Ristus, notta minoon orottanu tätä!!!! Tätä, notta vihiroonki on aamu ja MÄ PÄÄSEN AVAUTUMAHAN!!!!! Ensimmääsestä lataamastani kuvasta voitta kevyesti päätellä ne tunnelmat, johona Tarkan emäntä on tänä aamuna nauttinu aamukaffinsa ja Hesarinsa. Emmä kyllä  oikeen tiä mitä siä oli oikeen eres kiriootettu, ku mulla risteeli tua aivopoimujen sopukoos jo mun oma tuotos, joka pitää päästää pihalle, jos vaikka vähä sitte heleppaas. Ja nuasta uutisista, sotaa ja sotaa ja kauheeta terroristia siä kumminki on sivut täynnä. On lamaa ja kuriuutta ja eläkeiännostoa. Ja sitte....siä kumminki taas kiriootetahan jostaki saatanan retalehesta, joka on rääkänny eläämiä. Eikä niitä vain saa mennä arvostelemahan tai on itte linnas aika äkkiä. Niinku minoon teille ennenki sanonu, notta eläänten oikeuret on mulle tärkiä asia. Mun ei tartte ku vain lukia joku tapaus, mihinä koiraa on nakeltu seinähän niinkauan että se kuoloo tai kissaa on  kirutettu ja nakattu autosta sitte pihalle kitumahan kuoliaaksi. Puhumattakaa monista ns. hyötyeläämistä, kuinka niitä kohorellahan. Ja tällääsestä eläänten kaltoonkohtelusta seuraa yleesä jotaki retorista sanahelinää, jokei johora yhtää mihinkää. Tai sitte joku naurettava elääntenpitokielto, jota kukaa ei torellisuures eres valavo. Ja auta perkeles, jos meet eres puolella suupielellä mainittemahan, notta puolustat elääntenoikeuksia ja et pirä aitoja turkiksia. Selittelet sitte siinä, notta tekoturkikset on ihan jees, ne piisaa mulle. Tällääset lausunnot leimaa sun heti. Kettutyttö se on, son niitä, jokka tuhoaa toisten elinkeinot ja sprayjjaa ihimisten aitoja turkiksia. NO EI TIETENKÄÄ!!!!! Mä äänestän kukkarollani ja jaloollani. MÄ EN OSTA SELLAASIA TUOTTEETA. Jokahinen teköö omantuntonsa  ja oman etiikkansa mukahan. Minen osta aitoja turkiksia, jos mun sitte voi määritellä sen perusteella kettutytöksi....niin kai mä sitte oon. Ja mieheksi minoon sitte vissihin ottanu sellaasen tyypin, jota vois luonnehtia kettupojaksi. Nimittään sen miehekkyys ei kärsi, vaikka osoottaaki rakkauttta myös eläämille. Muistan jostaki meirän nuoruuresta sellaasen Turkin matkan, johona ystävystyymmä kulukukoiran kans. Ruokiimma sitä salaa ( niin ei kyllä saisi vissihin teherä, mutta joinki sinä silloon vain käytihin niin ) No...koira tuli uskollisesti siihen hotellin kulumille joka päivä samoohin aikoohin meitä orottamahan. Ja tierättäkö, sinä meirän vimeesenä ehtoona ku viimeesen kerran kattoomma tuon kulukoiran silimihin ja annettihin sille sitä salakulietettua leipää, ... Silloon oli kyyneltimanttia rakennusurakootsijan poskilla ( mähän ny uluvoon suoraa huutoa ) Siinä se mun elämäni mies hyvästeli koiraa ja toivotti sille Taivaan Isän varjelusta. Mua se sitte siinä lohorutti, notta kyllä Taivahan Isä pitää siitä koirasta huolen, siihen me luotamma. Jos en ennen tuota  viä olisi ollu vakuttunu Tarkasta, notta onko se mulle se oikia, niin tuona kyseesenä hetkenä se oli kristallinkirkasta. Sen suhtautuminen eläämihin on säilyny samanlaasena ja justihin tuo ominaasuus, teköö siitä tosimiehen, sellaasen jota mä arvostan ja rakastan. Ei mun sukuhun, Liisan mukuloohin sovi sellaaset, jokkei arvosta eläämiä.  Mutta että kettutyttö....nojaa, jos se kettutyttöys määritellähän vaikka tällä mun kaulakorulla, niin sitte....

Mutta, kattokaa ny. Mähän hörvährin toimittamahan teille AIVA muista asioosta joista mun piti, Mutta antakaa anteeksi mulle. Nämä eläänasiat on mun heikko kohta ja niillä on kohtalaasen heleppo kuumentaa mun ja testata eteläpohojalaasakan kiihtyvyyttä. Mä muutun paatokselliseksi kokolailla nopiaa, ku on eläämet kysees. Mutta NY SIIS SIIHEN ALAKUPERÄÄSEHEN vitutuksen aiheuttajahan. 

Mä täpäjin eileen melekeen koko päivän. Hehkutin ja täpäjin. Soitin äitillekki ( no tietysti ny ) ja orotin romanttista illallista, jonka Tarkka halus mulle tariota. Tosin minolin alakaapäälle ollu vähä naama rutus, ku kuulin sen paikan, johonka moomma menos. Molimma ollu siä joskus ysärin alakupuolella, eikä se silloon(kaa) teheny muhun mitää mainittavaa vaikutusta. Ainakaa positiivista. Mutta isäntä kumminki vakuutteli, notta se paikka on muuttunu ja maattelin, notta no, saattaapa ollakki. Ainahan tapahtuu kehitystä ja ihimeetäki. Mutta mun uskoni ihimeesihin oli eileenehtoolla koetuksella, oli oikeen toresta. Yritän ny kirioottaa kokemuksestani maltillisesti, Siis YRITÄN.

Kai mun ny jo pitääs lukuusten erilaasten ja kirijavien kokemusten perusteella uskua, notta ne päivät ku sua ravintolas orottaa mustavalakoosehen juhulavasti pukeutunu hovimestari, joka ohojaa  sun pöytähän, ne päivät on auttamata ohitte. Tottapa ne ny ohitte on, tätä alleviivaa sellaaset kokemukset, johona ollahan oltu perheenä mukahienos paikas syömäs ja kermaperunat onki ollu jotaki valamishässäkkää ja punaviini on tariooltu jääkappikylymänä, piffin kans, jonka kypsyysaste on arvottu. Sillei oo mitää tekemistä sen kans, mitä sinoot tilannu. "Millaisena haluat pihvisi?" onki vain retorinen kysymys, ei siihen oroteta kenenkää kermaperseen jäläkihinpäin mitää nupajavan. Siinon sun piffis, ota tai jätä,  Siinä  ku sitte viä poskipäät kiriällä isäntä yrittää heitää vitsiä jääkaappikylymästä  punaviinistä, jota se lämmittää käsisnänsä. Tarioolijaflikkaa tämä naurattaa. Mua ei..... Ku maksamma kumminki priimasta. Tai sitte se kerta, ku tarioolija oli VÄHINTÄÄNKI rennosti pukeutunu T-paitahan ja rentoa olemusta oli alleviivaamas varooksi viä muutama ketsuppitahara siinä rinnuksilla. Tämoli mun mielestä jo jonkunäköönen ennakkovarootus tulevasta. Mutta Tarkka otti tietoosen riskin, tilas viskin ja veden. No.....tuli ne.....kätevästi samas klasis. Mitäs siinä sitte. Mun myötähäpiä on sensuroonu tuosta tilanteesta jo muistikuvat. Mutta sen voin sanoa aiva näppituntumalta notta mun kermaperseys sai tuolloonki kolahruksen. Sisäänen Hyacinthini oli jo varmahan pökertyny.

Mutta sitte, eileenehtoolla kumminki mä päätin, notten ny alakaa ennakkoluulooseksi. Isäntä oli varannu meille pöyränki ja kaikkia. Näiltä osin moomma kyllä jääny johonki kultaaselle kahareksankytäluvulle. Mahtoo siinä kyseenen ravintolootsija nauraa partoohinsa. Joku hullu eteläpohojalaanen VARAA PÖYRÄN!!!! Anna mun kaikki kestää. Ja sen muija on vaihtanu ja väläpänny vaatteeta ja asusteetansa niinku sillä olis ny jotaki vitun merkitystä!!!! Eikö nuo dinosauruksen aikaaset vajakit ymmärä, notta ne aijjat on ohitte ku ravintolahan  tullahan kermaperseelemähän. Ja sitäpaitti nuo pösilöt on AINUAT ASIAKKAHAT, joten what`s the point. Safkat naakkuhun ja pihalle. Nii-in....nimittään ku saavuumma kyseesehen paikkahan, mä havaattin, notta mikää, ei sitte mikää ollu muuttunu sieltä ysärin aluusta. Tai no oli ny sevveran, ku ajanhammas teköö töitänsä, rapistumisen osalta. Meitä orotti tyhyjä saluuna. pääryymmä sitte syömähän pihalla, ku oli viä komia keliki ( eikä olisi aiva niin kiusallista )

Tarioolijatyttönen oli selevästi yllättyny ja hämmentyny asiakkahista, vieläpä sellaasista, jokka olivat tyhymyyksisnänsä varannu pöyrän ( selkeästi jotain vanhuksia, olisko jotain avohoirokkeja ku ovat tähän aikahan viä vapaana kulukeella ) Minolin jo funteerannu valamihiksi mitä syön, menus oli vain muutama vaihtoehto, joten valinnanvaikeutta ei juurikaa ollu. Mun valinta oli nieriää korvasienikastikkeella. Tyttö kyllä heti totes, että korvasienikastike oli korvattu tattikastikkeella koska tatteja, niitä on ny saatavilla. ( No oliki varmahan pareet, notten kyseeses paikas korvasientä syöny. En välttämätä olisi täs teille toimittelemas. Tuo sienien ryöppääminenki on kumminki taitolaji )  Isäntä siinä sitte vahtas menua ja kysyy tyhymän kysymyksen ( asiakas saa kysyä kaikkia, tyhymiäki ) " Mitä tuo on, tuo härän entrecote?" Sehän on selevästi tälläästä ravintolan ammattikieltä. Eihän välttämä kaikki Tarkankaa asiakkahat tierä, mitä on rakennekuvat tai muut sellaaset. Muttei niiren tarttekkaa, sitä varte on justihin se Tarkka, se tietää rakentamisesta ja neuvoo asiakasta, neuvoo hymyssuin. Son sen homma. Ja kieltämätä ei välttämätä tuu asiakkahalle turvallinen olo jos urakootsija naureskeloo hermostunusena ja pälyylöö ujoona nurkkihin, notta niinku mikkä rakennekuvat....mä tiä,,,mikkä sellaaset on. NO MEILLE NY KUMMINKI KÄYTIHIN NÄIN: Tarioolijaflikka hämmentyy viä entisestänsä ( jos maharollista ) ja takelteli, nottei se vain tiä, mikä tuollaanen häriän entrecote ny sitte olis. Vähä se riepu pahenti tilannetta veikkaamalla, notta saattaas olla härän peppua ( ja JOO EI, tämä  EI OLLU tarkootettu vitsiksi, lähinnä epätoivoonen Trivial Pursuit vastaus, joka toisis olosuhtees olis jopa saattanu naurattaa mua. Ny mun rupes leuka nousemahan ylypästi pystyhyn ja hymy alakas katuamahan  huulilta, romantiikka lähti jo parkipaikalla ) ) Isäntä ei sitte ottanu sitä entrecotea vaan jonku muun piffin. ( kypsyysasteesta en viitti eres sanua mitää, voitta päätellä ) Mä kumminki siinä orotelles sitte kattoon googlesta, notta entrecote tarkoottaa välikyljystä ja on härän ETURUHOSTA!!!! Että tämän olis voinu tyttönen vaikka tarkistaa, eikö soo se KVG viäki aika hyvä neuvo. Mutta ny sen teki tämä vanha täti, jota jo vitutti aika raskahasti.

Sitte tuli meirän annokset. Ja VOI VITTU!!!! Mä sanon ny aiva suorahan, ku isäntä ei antanu mun ruveta siä avautumahan. Mun nieriä tuli ILIMAN SITÄ TATTIKASTIKETTA!!!!!!! Sen perähän mä sentähän asiallisesti kyselin. Flikka totes siinä, notta juuei, se ei ny sitte kuulunukkaa sun annoksehen ku sä vaihroot sen kokoperunan noihin kermaperunoihin. Mä kattoon sitä flikkaa silimät suurina ja kuulin korvisnani jo kuinka Isoontaloon Antti ja Rannanjärvi rupes särkemähän portahia. Sillaa munki olis nimitään teheny mieli teherä.  JA TÄMÄ SANOTAHAN MULLE VASTA NY,  JOTTA SE SAATANAN TATTIKASTIKE JA KERMAPERUNAT ON VAIHTOEHTOOSET!!!! SITEI SITTE TILAUSVAIHEES YMMÄRRETTY KERTUA?!!!! Tai no....eipä tietenkää. Mitä mä ny oikeen kuvittelin. Vetelin sen kuivan nieriän naamahan ja kattoon isännän annosta, joka sekää ei ollu mikää hääppöönen. Mutta niinku tällääsis paikoos aina, niin joku sentähän oli priimaa ja viimeesen päälle. Sehän oli tietysti se hinta.

Eteläpohojalaasehen tapahan maksoomma kiltisti. Mutta samahan eteläpohojalaasehen tapahan vannoomma, notta VIIMEENEN KERTA sitte oli tua paikas. Ja asiakasmäärästä päätellen ei olla ainuat. Mutta saatihin me se romantiikkaki takaasi, mihinäs mualla ku kotona. Ja mikäs tää on olles tää on maakunnan paras kokki; Rouva Tarkka.

Huh ku heleppas, ku sain teille valittaa. Mua melekeen jo hymyylyttää.