Hillitte ittes

Nuota sanoja mun pitää toisinvuoroon.....tai no jos rehellisiä ollahan, niin kokoaijan hokia ittelleni. Minoon joinki sellaasta sorttia, että mun paineet nousoo äärimmääsen nopiaa vaarallisihin lukemihin. Eikä sitä ainakaa yhtää lievennä tuo pitkäsäärinen rakennnusmestari, jonka käsitys järiestyksestä on .....hmh....vähintäänki huoletoon, jonsei jopa boheemin ja päässilimääsen välimaastosta. Mun ihanne on tiptop-kunnos oleva puutarha, johona katseenvangitsijana toimiis näyttävät perennat ja hillityt kiviasetelmat. Muutama kaunis patsas, jokka ei sitte torellakaa oo mitää puutarhatonttuja. Niin, kyllähän tuo rakennusmestariki varmahan sellaasesta tykkää. Tai sitte sille on aiva sama. Mutta olosuhteeren pakosta meirän markilla on välillä nuoren hillittyjen asetelmien lisäksi sellaasia vähemmän hillittyjä asetelmia. Ne asetelmat liittyy isännän työhön. Mutta silloon ku mun Vilijonkkafuurut on pahimmillansa, minen kestä sellaasta EN OLLENKAA!

Pihahommis nuan niinku normaalisti ihimisen mieli rauhaantuu ja tasaantuu. No niin yleensä mullaki, mutta välillä sitte niitä näkemyseroja syntyy isännän kans. Isäntä teköö omia hommiansa ja mä omiani. Voi ku suloosta ja seesteestä, Tarkan pariskunta siä hääräälöö kotomarkilla. Mun näkökenttähän osuu tämän tästä jotaki epämäärääsiä työkalukasoja, virityksiä jokka kielii, notta täs on ny joku homma kesken ja sitä jatketahan sitte "myöhemmin" Mä sanon ittelleni mielesnäni, notta; "hillitte ittes" "älä sano mitää" Mutta sitte tapahtuu jotaki, Vilijonkka mun sisällä huutaa hoosiannaa ja tosiaanki, mähän en SANO mitää. Mä HUURAN, SARATAN ja MANAAN koko syrämeni kyllyyrestä. Ja äänenpainot ja voluumit on muten sitte sitäluokkaa, nottei tulukkia tarvita. Pikemminki kuulosuojaamet. Mä meen  kumminki aiva siihen isännän vierelle kimottamahan, notta se varmahan KUULOO ja sille tuloo SELEVÄKSI, mitä mä siitä ajattelen. Tai en ny niin tiä siitä, muttta ainaki sen tavoosta jättää tavaroota ympärinämpäröösin pitkin mun kuninkaallista puutarhaani. Siinä vaiheeshan ku minoon tuos tilas on kyse MUN kuninkaallisesta puutarhasta, johonka isännällä ei oo osaa eikä arpaa. Vaikka tosiasias sehän ON tämän koko markin osa ja arpa, aiva ilimanmuuta. Iliman sitä miestä moni asia tää markilla olis toisin....tai niin .....ei taitaasi olla koko markkia. 

Tuollaaset pikkuasiat ei sitte kumminkaa tullu siinä mun mieleheni ku mesosin. Annoon tulla täyslairallisen, siinä paljun vierellä ( jonka Timo on siihen komiasti ja vimpanpäälle laittanu ku mä sitä NIIN taharoon ) oli hyvä huurella, joinki ääniki resonoi niiltä kulumilta hyvin. Kaikuu sinne allas-alueelle, mihinä isäntä yritti kilipaa auringon kans teherä saumaushommaa laattojen väliihin. Musta saumausaine on haasteellinen, mutta se laittoo sen, ku mä niin TAHAROON. Tottapa silloli pientä kiirusta, ku oli niitä asiakastapaamisiaki. Oli, vaikkoli sunnuntai. Mutta hymyylevänä ja piliket silimäs se sinne meni ja hymyylevänä myös tuli takaasi saumaamahan. Piliket pysyy silimis viä siinäki vaihees ku mä koukutin sitä sormellani ( jonka ympäriitte minoon sen kietonu ) mun pyykkitelinehen työ ( jonka son laittanu siihen mihinkä mä TAHARON ja ostanu sellaasen, minkä mä TAHARON ) Sitte mun kuningattaren sormeni osootti syyttävästi yhtä betonilaastikasaa, joka oli huiskaastu siihen pyykkitelinehen lähelle, MUN kiviasetelmien päälle. Moukeerasin rakastavasti, notta son sitte pareet ottaa leka ja poistaa se ja jatkoon viä jollaki täysin painokelevottomalla. Voitta itte kuvitella loput. 

Tämän jäläkihin mä siirryyn jo toisehen paikkahan raivoamahan. Mitä sitä turhaa lopettamahan, ku kerta on alakuhun päästy. Vilijonkkaki mun sisällä sanoo, notta; "piisaa jo Virpi" mutta mä vaiensin sen. Mä olin ny niin tykästyny ääneheni. Mitä sitä ny turhaa enää toppuuttelemahan, ku kerta oli alakuhun päästy ja oikeen laulamalla melekeen sarattamahan. Kaikkia sitä oikeen taitaaki ku vain tarpeeksi hariotteloo. Siinä sitte marttyyrina mä rehasin isännän jättämiä "romuja" pois tieltä ja mun silimistä. Soli torstaina tullu maakunnasta ja huomisin aamulla soli taas jo lähäröös. Tällääset sivuseikat ei mua pirättele, ku ittehillintä on pettäny. Mulloli aiva sama. Mutta nuo saatana romut oli poistettava ja HETI.

Mutta ihimeeren aika ei oo ohitte. Mulle valakes jotaki, aiva yllättäen. Kesken niin hyvän huutamisen ja haukkumisen. Minolin onnistunu yhyres asias. Ja kulukaa oikeen TÄYRELLISESTI. Minolin onnistunu sammuttamahan sen, sen ikipilikkeen isännän silimistä. Ne ruskiat silimät, jokka aina tuikkii. Niison aina ilonpilikahrus, niison toivon pilikahrus silloonki ku muiren mielestä toivo on jo menny. Nuo silimät minoon nähäny surusta sumeena vain kaks kertaa tähän astisen yhteeselon aikana. Ja molemmilla kerroolla kysees on ollu isoo menetys, suuri suru. Mutta mistää kovin pienistä arkipäivän tulemuksista tuon miehen piliket ei sammu. Ny kumminki mä kattoon silimät leimuten niihin ruskeehin silimihin, jois oon tottunu näkemähän sen pillikahruksen ja häjynkurisen ilimeen. Ny oli vain loukkantumisesta tumma katse. Siinä höyryämiseni keskellä mä yhtäkkiä tajusin, notta mä olin pahoottanu rakkahani mielen. Ja tällä kertaa aiva totaalisesti. Aiva ku olisin tikarin sen syrämehen lyöny. Siinä kohtaa ku toinen sanoo, jotta nämä työkalut ei oo täs piruuttansa. Nämä kuuluu hänen työhönsä. Ja joo, keskeneräsyyttä on meirän markilla, kieltämätä. Mutta parahansa hän koittaa. Siinä paljun vierellä, ne sanat putos ku jäänsirpalehet mun syrämehen. Ja ne silimät, se oli ku aurinko olis sammunu. Valo oli pois ja tilalla vain suuri ja pohojatoon mielipaha. Eikä muuten yhtää oloa parantanu, jotta sen valon sammutti, mun sanat. Mä olin AIVA ITTE kuninkaallises korkeuresnani ollu sammutamas ilon valon rakkahani silimistä. Yhtäkkiä tuli mielehen, kaikki sen romanttiset eresottamukset. Ne oli ku filiminauhaa; koruja tyynyn alla, komees paketiis, hienoja lamppuja ( joista yksi on nykki tulonpäällä, kesäksi mun iloksi, ku niin sitä toivoon, koira, auto,josta ei tartte murehtia, kenkiä, laukkuja ja sisutuksehen liittyvät hörskötykset, ne hoituu aina ja tietty vilipitöön rakkaus ja huolenpito......ja sitte mä........saratan ja moukeeraan, siinä samalla ku toinen toteuttaa meirän yhtöhööstä unelmaa. MIKÄ HELEVETTI MUN OIKEEN ON?!!!!!!!!!!!!!!!!!

Toisaalta nämä tapatumat oli varmahan sittekki aiva aiheelliset. Ainaki mä heräsin. Pyyrin anteeksi rakkahaltani. Ei mun ollu tarkootus sitä tuollalailla loukata. Kyllä siinä sitte puolin ja toisin puhuttihin. Sovittihin, jottei hukata MEITÄ. Sillä kyllä se sillälailla on, että ME on se asia, jonka tähäre täs häärätähän ja olishan se ny aiva järietööntä että tämän hääräämisen jalakoohin jää sitte justihin ME. Ja niin se piliket syttyy takaasi. Seuraavana aamuna isäntä lähti taas maakuntahan  ja me naiset ja koira jäätihin tupaa pitämähän pystys. Ja ku isäntä sitte tuli periantaiehtoolla takaasi maakunnasta silloli mulle tuliaanen.....

Jotta valtakunnas kaikki hyvin. Ja mä yritän ny hillitä ittiäni.....siis YRITÄN.

Perhoset, taas yks asia johonka Virpi on heikkona

Tämän musavireon myötä pääsettä ny parahite tähän tunnelmahan. Nimittään mun sielunmaisemahan. Tämon euroviisueherokas muutaman vuoren takaa ja tätä kattelles äiteeki Teuvalla tiesi, notta ny se vanhin flikka sekooa ku tätä katteloo. Äiteet on sellaasia, notta ne näköö kakaroorensa sieluuhin ja mun sielus, siä näyttää jotakuinki toisinvuoroon tällääseltä. Tuo haurastaki haurahampi perhonen tämän vireon aluus tuon blondin silimäkulumalla on.....se vain ON. Emmä alakaa tätä milläälailla enempää eres analysoomahan, se menöö vain pilalle sanoosta. Son komiaa ja koskettavaa kattotavaa, mun mielestä.

Mutta pointti on se, jotta jos siinon perhosia, Virpi ostaa sen. Mä en tiä, niin se vain menöö. Mun ostomaniahan on jo isännän mielestä  diagnoosia vaille varma tapaus. Tuo turkoosi perhosrykelmä on löytö Tallinnasta. Mä pyörrin viä sitä hakemahan, pyörrin vaikka olis menny viimeesekki siemenperunat ja oltaas myöhästytty laivasta. Sellaaset sivuseikat ei paina mitää siinä kohtaa, ku Virpi on löytäny PERHOSIA. Mä viäki muistan kuinka kipitin rullaportahia pitkin ( ku ne rullas olovana tilanteehin nähären liika hitahasti ) toisehen kerroksehen korukauppahan aarrettani hakemahan. Ostoskeskuksen alakertahan jäi Tarkka pyhkimähän tuskanhikiä ja tytär rauhoottelemahan isäänsä, notta kyllä täs viä laivahan keriitähän, äiti käyy aiva nopiaa vain viä. No mä ymmärrän, notta mieshenkilön on vaikia ymmärtää lausetta; "äiti käy viä aiva nopiaa, ollettikki ku sama ämmä on pyöriny kyseeses ostoshelevetis jo tuntitolokulla ja NY lähärönpäis se VIÄ kerran pyörtää hakemahan jotaki." Ja se, ku se "jotaki" ei kumminkaa oo mitää elintärkiää. Tai no..kuinka sen ny ottaa, perhoset on aina ollu elintärkeetä mun sielulle. Niiren kauneus ja viehättävyys piileeki justihin niiren hauraudessa ja niiren kauneuren ja elämän ohikiitävyyres. Joo..mä oon niitä naisia, jokka säilytää lasikuvun sisällä haurasta perhosensiipiä, joka on löytyny tienvarresta. Joskus pysähryn sitä kattomahan ja tankkaamahan sieluani. Tuo pinkki ihanuusperhonen on  rakkahalta tyttäreltäni, joka toi sen luokkaretkeltä tuliaaseksi äitillensä, ittellensä se osti vastaavan oranssin. Oon pitäny sitä kaulasnani SUURELLLA rakkaurella, mähän nimittään useen käytän nimitystä "neitoperhonen" ku puhun lapsestani. Miten puhutteleva lahja äidille, omalta tyttäreltä, siltä neitoperhoselta.  Nuo kaks muuta on aiva mun itteni hankkimia, kokolailla arkisis tilantehis, mutta silimä on osunu niihin ja ne on ollu PAKKO saara. Tuon kirkkahan perhosriipuksen olin joskus saanu Teuvanreisulla korumatkarasias sellaasehen solomuhun, notta rääppöösisko tuli häsyyhin sitä selevittelenähän. Ny siitä tuloo aina mielehen sen moukeeraaminen  ku se manas notta kuinka ristukses minoon saanu sen korun ketjun sellaasehen solomuhun. No en tiä, mutta rääppöösiskoot onki vissihin sitä varte,notta ne sitte tarpeen tullen selevittelöö vanhemman siskoon solomuja...moneski mieles.

Nämä kuvan perhosrintaneulat ovakki sitte varsinaasta retroa. Suoraa seitkytluvun syöveriistä. Voi kuinka ylypiänä niiton pitäny pieni flikka Teuvan Riipinkylästä. Äiti on ne mulle ostanu ja jo tuolloon perhoset oli mulle SE juttu. Voi, minolisin niin mielelläni halunnu ottaa perhosen kiinni, pitää sitä kämmenellä, silitellä sen siipiä. Mutta äiti sanoo, nottei perhosihin saa sattua, niiren haurahisisn siipihin ei saa mennä käpälöömähän. Ne vahingoottuu sellaasesta. Perhoset on  kauniita, äiti opetti, tavattoman kauniita, mutta non tarkootettu vain ihaaltaviksi, ei hyväältäväksi. Niin mä sitte tyyryyn ihaalemahan niitä. Istuun kivellä kukkaniityn lairalla ja ihimettelin, kuinka niin kaunista voi ollakkaa, ku perhonen. Viä tänäki päivänä omas puutarhas  tai johonaki niityllä ( niiton kyllä nykyään harvas ) mä tunnen jotaki maagista ja taianomaasta ku saan kattella perhosia. Voisin melekeen sanua, että yhyret elämäni suurimmat elämykset mä oon kokenu ja tuun varmahan kokemahanki, ku saan ihaalla perhosia. Kevään ensimmäänen perhonenhan on mulle aina sensaatio, lupaus kesästä, lupaus kauneudesta, sanoonkuvaalemattomasta sellaasesta. Ja nämä perhoset, non äitinrakkaurella aikoonansa mulle ostettu, non kulukenu mun matkas kaikki nämä vuoret ja nyt näin retroolun kulta-aikana ovat viä kokolailla muotimailmas kuumaa kamaa. Kiitos rakas äiti näistä.

Niin sanomataki on varmahan selevää, että sisustuksehen ja arjen astioohin minoon haalinu perhosia. Jos Arabia ny menöö laittamahan markkinoolle astiasarjan, jonka nimi on neitoperhonen, son vain aijan kysymys ku se löytyy mun kaapista.,Ja kuten kuvista käy ilimi, se aika on jo koittanu. Sitte nuo neliä Arabian perhosmukia, niiren kohoralla ainut virhe oli se, etten silloon aikoonansa ostanu niitä aina tuplaten joka väriä. Jos olisin näin järkevästi toiminu, niitolis ny kahareksan, kohtuullisen hyvä kattaus siis. Isännän mielestä varmahan suurta vahinkoa ei oo tapahtunu, ku niiton ny vain tuo neliä. Niilläki päriätähän, kuulemma. Ja sitte tietty, vaikka boordit onki ny vähä out, nämä kyseeset boordit saavat olla jatkoski meirän kirjastohuonees, koska.....niis on....perhosia. Vallila sitte taas on tuonu ihanasti perhoset verhoohin ja tätä verhoa meiltä sitte löytyyki tähän huoneesehen viä mustavalakoonen versio ja flikalla pinkkivalakoonen versio. Jotta ei hätää kyllä perhosia piisaa.

Ja sitte jos perhosia mennähän laittamahan vaatteehin. Voi herrantähäre. Mulla rupiaa syrän hakkaamahan sellaasta tahtia, notta pian on beetasalpaajille tarvetta. Non mun silimis vastustamattomia ja niiren kohoralla ei paina mikkää järjen sanat. Isäntä ei enää eres yritä. Se tietää, notta son turhaa, sanoo se mitä sanoo, son kumminki paketti tullu Nellystä, Jeansilta tai mistä milloonki sitte niitä bongaan. Kaikki mun perhosvaatteet eivät täs oo tosiaankaa, mutta osa ny pääsi kuvihin. Tuo ylimmäänen on uusin. Son pusero, joka laskeutuu päälle niin ihanasti, notta oikeen tuntooki ittensä perhoseksi. Aiva sama efekti on tuolla harmaalla sifonkiminimekolla, se ja korkkarit ja ruskettunu iho.....ja Turkin yö. Mä tunnen itteni illan kuningattareksi ja pyörährän isännän eres. Kysyn siinä sitte, notta; "mitäs tykkäät mun mekosta?" Isäntä siihen sitte hetken kattottuansa toteaa pohojalaasella intonaatiolla notta; " On se komia, onko siinä pääkallon kuvia?"

Hetken karutti, notta mitä ollenkaa otin puheeksi. Siihen sitte totesin, notta ei, ny ei oo kyllä pääkalloja...on PERHOSIA. Lohorutukseski ostin sitte kengät. Toimii muuten lohtuna aina! kokeelkaa vain kaikki naiset. Sitte viä lopuuksi perhosista tämä laukku

Son kans löytö Tallinnasta. Mä olin sen bongannu, enkä sitte tavoolleni uskollisena sitä heti ostanu vaan päätin jättää hankinnan harkintahan "yön yli" Seuraavahan aamuhun mennes minolin sitte harkinnu ja seleväähän se oli, että laukun mä TAHARON ja laukun mä kans HAJEN. Isäntä yritti sitte velehosti mua vähältä niinku "häivyttää" vaihtaa puheenaihetta ja kuliettaa mua sinne tänne ostoskeskuskses. ( mullahan on sitte blondin suuntavaisto, voin eksyä vaikka kotopaikkakunnallani ) Mutta näis asioos, ku oon löytäny komian laukun, mua ei eksytetä. Jasu toteski, notta; "Iskä, tuo on turhaa, jos äiti on vainunnu komian laukun, se löytää sen vaikka solis haurattu viiren metrin syvyytehen" ja kattokaa, niin käytihin, laukku on mulla!


Perhosia(ki) mä siis rakastan. Mä samaastan välillä itteniki näihin mystihin olentoohin. Enkä myöskää koe olevani liian paksu perhoseksi. Kyllä mä koen olevani justihin sopiva. Tuo aluun musavideo toistaa mun sielunmaisemaa, mutta niin muuten toistaa myös Suuren Idolini Paula Koivuniemen biisi Perhonen


"Koskaan ei tietää voi, onko jo aamunkoi, kun lento päättyy ja käy perho nukkumaan. On kaikki hauskaa kun lamput vain loistaa ja soitto sähköinen luo tunnelmaa. On synkkä hiljaisuus, rytmien vaihtuvuus, on mulle tarkoitusta totta ainoaa. Kun uusi päivä saa saan nähdä auringon, sen paiste iltaperhon silmää häikäisee. Aamuinen raikkaus, hiljainen kauneus on uutta, lentojaan nyt perho aattelee.."

Kaunista....kesää orotelles

Pääsiäänen ja miehen huomiokyky, aina yhtä hämmästyttäviä asioota

"NO NY NE RISUT VIIMEENKI LÄHTI!" Näillä sanoolla isäntä tervehtii mun uusia narsissi-istutuksia parvekkehella. "Risut oli sille nuos purkiis ollehet kuusenhavut, jokka oli ollu koristehina täs yli talaven, niis oli ollu joulunaikahan komiat jouluvalot ja kaikkia. Jouluvalot mnnoon keriny pois jo kauan sitte helemikuus ja "risut", meille muille siis nämä havut, lähti kuukausi sitte ja noin kolome viikkoa sittehän mä istutin tänne nämä narsissit. Mähän tein oikeen päivityksenki tänne aiheesta, kuinka kallihiksi ne narsissit sitte oikeen tulikaa, ku samas yhteyres löytyy se komia lamppulyhty ja ne laatat. Timoki oikeen luki mun blogistani tämän. Mä esittelin sille näitä istutuksia ja ja sitä komiaa lyhtylamppua ja uumoolin, notten malta SITTEKÄÄ sitä parvekkehelle jättää tai sitte mä tartten VIÄ TOISENKI. Isäntä oli kuuntelevinansa ja kattovinansa. Ja täs on tulos; pääsiääsenä se havaattoo, notta istutukset on vaihtunu ja Virpi on "VIIMEENKI" saanu aikaaseksi poistaa ne risut. Ilimapiiri rupes vähältä kiristymähän, ku yhyren vaaliatukkaasen naisen korvista rupes tulemahan savua, eikä kyset ollu mistää vatikaanin valakoosesta savusta. Kyllä kyse oli sittä savusta, ku ärsytyskynnys ylittyy ja käämit alakaa niinsanotusti käryämähän. Tällä kertaa mun ärsyyntyminen jäiki vain savuamisvaiheesehen, ku ku mä äkkäsin notta no.... son ny sitte sama, vaikka niitä lyhtyjä olis kakski. Toinen parvekkehella luomas mulle siä kesäehtoos kirjoittaesnani oikiaa kirijaalijan tunnelmaa ja toinen tuvas, ku sen sinne jo sittekki sommittelin. Se toimii joinki NIIN loistavasti lapsuurestani rakkahan simpukkakoiran kaverina. Isä on tuonu se koiran mulle joskus kauan kauan sitte ja sillon aiva oma tarinansa. Sen tarinan toimitan teille joskus. Mutta täs on ny sitte toristusaineestoa, niitä lyhtyjä on kaks. ON, ja aiva vain siitä syystä, että ne sopii niin hyvin nuohin paikkoohin. Ei pystyny päättää, kummasko sitä pirän, parvekkehella vai aulas. Niinpä sitte ostin toisenki. Saa  ny nähärä, koska isäntä havaattoo, notta niiton kaks. Mutta kattokaa itte.... niiton PAKKO olla kaks.

Nämä kuvat käyy siis toristusaineestona maharollisesti käräjillä. Ja mun käräjäsalihin on pääsy kielletty jos estetiikkakäsitys on syystä tai toisesta häiriintyny. 

Pääsiäänen on mulle isoo juhula. Sen merkitys on mulle suuri. Mä nautin rairuohon laittamisesta, kaikista pääsiääskoristeluusta ja ja -asetelmista joirenka äärellä mä saan häärätä ja toteuttaa ittiäni. Mulla pitää olla kukkoja, kanoja, pupuja , noitia, kaikkia mikä vain vähääkää liittyy pääsiääsehen. Silimisnäni mä näjen komiat kokot lakialla, oonhan mä toki niitä kattellu oikiastiki, mutta ainaki tänä pääsiääsenä piti ny tyytyä muistikuvihin. Mutta pääsen mä tunnelmaha tääläki. Rairuohopurkkiaki mä tuumaalin tänä keväänä tavallista kauemman. Isäntä ihimetteli varmahan, notta eikö so ny aiva sama mihinkä sen ruohon laittaa. Ei se oo kulukaa sama...

Niin... mä torestaki tykkään hääräällä näiren kans ja laittaa niitä esille. Mä pääsen näiren myötä oikiahan tunnelmahan. Trulliitteluperinne on tää Satakunnas vähä vierahampi ku Eteläpohojanmaalla. Pohojanmaalla se kuuluu olennaasena osana pääsiääsehen. Mäki muistan kuinka monet kerrat ystäväni Helin kans tuli kierrettyä koko kylä trulliitellen. Ehtoolla oli sitte Riipinkyläs kaks väsynyttä flikkaa, joilla oli murua kopat täynnä. Nykyään jalakoja kivistää molemmilla naisilla varmahan shoppaalureisujuen jäläkihin ja murut on vaihtunu kenkihin, laukkuuhin ja muuhun sellaasehen. Ja niitei eres saa virpomalla vaan aiva itte pitää maksaa. saatei tiä, jos tällä ikää lähtiski virpomahan tuonne kauppakeskuksihin, niin ei sitä tiä kuinka käytääs. Tulisko sieltä pähee laukku palakinnoksi vai vartija paikalle ja henkistä tilaa alaattaast selevittämähän.  

Isäntä on toresta erikoonen persoona. Välillä se ei eres havaatte mun asetelmia. Toisinvooroon se sitte yllättää mun totaalisesti. Joskus son ostanu suklaamunan ja aukaasnu sen ja laittanu sen sisälle jonku OIKIAN korun. Joskus son ostanu Tiimarista paffimunan ja menny sen kans koruliikkeehin ja pyytäny pakkaamahan sinne komian kaulakorun ja samalla saanu liikkeen myyjättären huoppaamahan, notta MISTÄ tuollaasia miehiä oikeen löytyy. No joo....kulukaa samaa mä pruukaan huopata. Notta MISTÄ..... Välillä romanttisista eresottamuksista pökerryksis välillä joirenkin käsittämättömien romukasojen tai muiren tekosten

 eres. Tänä pääsiääsenä se yllätti mun erilailla. Ei ollu korua tai muuta, mutta se soitti naureskellen ku oli tulos maakunnasta notta on löytäny mulle jotaki hauskaa. Ja sitte ku se tuli kotia kantaen noitaa, isoa, komiaa ja plohtevaa noitaa, mua nauratti. Voi ristee.... vaaliatukkaanen, kyömynenäänen kyöpelinvuoren valtiatar. Noitien noita, oikeen pääkotka. Blondi suora tukka, aaavistuksen kyömy, aristrokraattinen nenä....sehän on ku mun lookalike. Ja hellästi se tuohon aulahan aseteltihin. Väipährökseltä kattoen ei tiä kumpisiinä seisoo ylyvähänä aulas mä vai se noita. Näihin kuvihin, näihin tunnelmihin; HYVÄÄ PÄÄSIÄÄSTÄ KAIKILLE!

Kauan orotettu Teuvan reissu ja rillien kirous

Soli jotakuinki tälläänen näky äiteen olokkaris ku Raumalta oli neliä naista saapunu äitiä ja mamia ilahruttamahan.Voi ristee sitä pakkaamisen määrää ja kaakatusta ja hurmosta ku näitä upeeta laukkuja soviteltihin mun pikkucitroenin uumenihin. Eihän siinä mitää muuten, mutta sinne piti mahtua viä neliä matkustajaaki, turvallisesti. Kyllä me siinä kulukaa onnistuumma. Moomma rääppöösiskoon kans siivoushulluuren lisäksi viä tilaihimeetä. Me kyllä pussitetahan, viikatahan  ja melekeen Elvi Räpääjän tavoon vaikka viä pakastetahanki, jos tarve vaatii. ( Elvi oli pakollinen viittaus Nopolan sisarusten mainoon lastenkirjasarjaan Risto Räppääjään, kannattaa lukia kakaroollensa, minoon lukenu omalleni ja on teheny vaikutuksen ) Mutta tästä laukkumäärästä voi päätellä, notta omenat ei oo kauas puusta puronnu. Komiaa pitää olla kylän kohoras, ilimanmuuta. Täs kasas on neli- ja kolomekymppisten äiteeren laukut sekä 16- ja 8-vuotiairen laukut. ja niiton sitte muuten funteerattu Rauman suunnalla. Sillaa justihin, notta mikä sopii mihinki asuhun. Eihän se ny oo ollenkaa yhyrentekevää minkälaasen mosselon kans sitä kylille lähtöö. Mun oli pakko vähä kuolata tuota keltaasta pinkkirusettista Ted Bakerin laukkua, joka on rääppösiskoon. Siloottelin sitä salaa, mutta en silti suostunu vaihtamahan tuota kruunulla varustettua Anna Nicole Leetäni tuohon. Mutta omieni LISÄKSI ottaasin sen ilimanmuuta. Rääppöösiskoo ei kumminkaa suostunu tähän eherootuksehen......ihime nipo. Joo...moomma maharottomia. Isäntä sattuu olemahan korolla, ku me rääppöösiskoon kans raijattihin selekä vääränä meirän ja kakarooremma laukkuja autohon. Se tuli jo siihen häsyyhin ja ihimettelemähän, notta KUINKA KAUAN moomma oikeen ajatellu olevamma liesus. Sen silimihin tuli tyhyjä katse ku rääppöösiskoo kätevää vastas, notta eisunkaa moo ny pois ku kaks yätä vain. Miehen putkiaivoos kävi varmahan kova kohina ku data yritti tieroottaa sille; "kaks yätä, lukematoon määrä laukkuja" ..... Se varmahan yritti jopa toppuutella liikenneturvalisuuren nimis, mutta me vastasimma varmahan kvartettina, nottta mooma naisia. NAISIA isoolla kiriaamilla, moomma komiaa kylän kohoras, maksoo mitä maksoo. Laukut pysyy föliys, ennemmin poistetahan autosta vaikka vararengas, ku yhtäkää Ted Bakeria tai Anna Nicole Leetä.

Niin....... Siitä kylän kohoras komiaa olemisesta. Mähän oon toimittanukki teille notta sisustamisen lisäksi mun estetiikkavaatimukset ulottuuvat myös muhun itteheni. Minoon kova tälläämähän. Mä tykkäään monien kanssasisarieni tavoon kaikenlaasesta komiasta. Mä valitten vaatteeni, kenkäni, laukkuni, koruni ja muut asusteeni aina tarkoon ja tilanteiren mukahan. Mullei oo yhtää yhyrentekevää, miltä mä kulloonki näytän. Oikeen tärkiää tämon mulle ku lähestyn rakasta eteläpohojanmaata. Tälläästä visiittiä varte minoon tuumannu asusteeni mielikuvis jo monikertoohin enneku sitte käännän virta-avaanta citroenisnani ja korkkarijalaka painaa sirosti kaasupolojinta ( ahhh, mitä naisellisia kielikuvia taas ) Niin........ tehän varmahan muistatta tai ainaki mun naamakiriakaverit muistaa, kuinka lujaa mä hehkutin mun uusia silimälasiani täs talavella. Mähän oon sokia ku lepakko. Minoon ollu kaharentoista ku oon saanu ensimmääset silimäklasit ja silloon silimälääkäri kysyy multa näkötestin jäläkihin, notta millä minoon tänne nähäny tulla.... Notta joo.... kokolailla oon sokia. Kuustoistavuotiahana minolinki sitte jo kurkkuani myöre täynnä silimälasia, mä hommasin piilarit  ja elämä rillipiruna oli vain ohkaanen muisto. Kaikki nämä vuoret minoon ollu enemmän ku tyytyväänen piilariihin, eikä niiren kans oo ollu ikänä mitää isoompia murehia. Sitte parikymmpisenä Timon nuorikkona mulle tuli Timon kannustamana mielehen, notta voisinhan mä silimäklasiaki pitää....JOSKUS ja nehän voi olla aiva komeetaki. Silloon hommasinki sitte sellaaset Saloran kokooset, ku oli silloon muotia ja ny ovat muuten taas. No tänä talavena mulle tuliki sitte KUNINGASAJATUS, notta mähän voisin hommata toisekki silimäklasit, justihin sellaaset Saloran kokooset, jokkon ny niin IN ja sitte viä aikaamyöre vaikka viä kolomannekki,jokka olis tyyliltänsä taas sitte vaikka vaaliammat ja aiva omansalaaset. Pääasia, olis että mä voisin suhtautua niihinki niinku asusteehin, niitä voi vaihrella tilanteeren ja mielialojem mukahan.

Tällääset oli mun tuumingit ja voi ristus mä hehkuktin uusia silimäklasiani. Ja sitte se tuli......silimätulehrus. Tarkemmin sanottuna luomenreunan tulehrus, joka sitte äityyki aika pahaksi. Soitin jo silimäasemallekki ja nuori myyjätyttö tarjos mulle lääkäriaikaa, mutten mä ny huolinu. Perjantaipäivä ja kaikkia. Sunnutaina ku silimä oli melekeen muurautunu umpehen ja toinen puoli päätä sykkii kivusta, mä oli jo valamis silimälääkärille. Mä sainki aikamoiset tropit oikeen antibioottikuuri ja kahareksi viikoksi voiretta silimähän. Ja sitte tuli tuomio..... " Nyt sun TÄYTYY pitää sankalaseja niinkauan että tämä silmä on KOKONAAN, KUNNOLLA parantunu....." Voi V...U!!!!!!! Yhtäkkiä mun valtas taas se tunne ku silimäklasit AHARISTAA!!!! Ei auttanu vaikka noli kuinka uuret Versacet ja niis oli bling blingiä, noli kumminki SILIMÄKLASIT ja MÄ VIHAAN NIITÄ!!!!! Mähän olin pitäny niitä jo neliä päivää putkehen ( niin kauan ku silimä oli ollu kipiä ) ja ny niitä saatanoota pitääs pitää määrittelemätöön aika. Niin kauan ku son parantunu. ( arvakkaa oonko raotellu luomiani suurentavan peilin eres monta kertaa päiväs ) No tropit on tehonnu ja lähellä on, että saan taas käyttää piilariani. MUTTA.... Teuvan reisun ne silimäklasit osittaan latisti. Se ei oo kulukaa sama asia valita aamulla laittaako JOMMATKUMMAT silimäklasit vai  PIIILARIT. Son musertavaa ku pitää vain valita JOMMATKUMMAT silimäklasit. No mä valittin sitte marttyyrina ne uuremmmat ja isoommat juhulakäyttöhön ja ne vanhemmmat ja pienemmät sitte oleskelukätttöhön ( joo-o tarkkaa on .. ) Kokosin itteni ja startattihin pohojanmaalle. Koin klasiista huolimata olevani komia nainen. Kohti pohojanmaata ja kaiken lisäksi kampaajan kautta, juuri blondattuna. Siinä ku sitte äiteen työnä keittiös paistattelin Marilyn-olotilasnani ja pöyhiin naisellisena tukkaani ( silimäklasiis ) viereheni ilimestyy rääppöösiskoon flikka. Hän katteli mua päästä varpahisihin, mittaali arvostelevasti. Sitte hän kysyy huolestunusena: " Kummitäti.....pitääkö sun ny kokoajan pitää noita silmälaseja? " Vastasin notta kuule joo-o, niinkauan että mun silimä paranoo kokonaan. Onko nämä sun mielestä sitte joinki rumat?" Tämä Rauman muotitietoosin ilimestys kattoo mua tarkoon pillifarkuusnansa ja leopardipuserosnansa ja totes ykskantahan; " Kun nyt kysyit, niin joo, on ne rumat...." Siinä sitte yritin koota ittetuntoni rippeetä.... Mutta lisää oli tulos. Ehtoon kulues poistin silimämekit ja vaihroon silimäklasit niihin pienempihin ja vähä vanhempihin. Rääppöösiskoon flikka purjehti taas jostaki mun vierelle, tällä kertaa tyylikkähäs kissa-yöpairas. Kattoo mua kauan ja hartahasti. Sitte se tokaasi, notta " Voi kummitäti....onneksi sulla on kuitenki ne kauniimmat lasit, nuohan on aiva kauheat!!!"  Siinä kohtaa mä otin jo lohtua punaviinilasista ja rääppöösiskoo nauroo vahingoniloosena soffannurkas. Seuraavana päivänä siskoonmies ihimetteli suurehen äänehen mun MAHAROTTOMIA silimäklasia ja totes nottei Teuvalla AINAKAA kukaa pirä tuollaasia. Mä yritin siihen sitte puolustatua, notta kyllä tällääset on ny muotia ja nämon aiva uuret justihin helemikuus olivat tullu Silmäaseman hyllyhyn. Ja kyllä, minoon viäki sitä mieltä, notta non komiat, mutta silloon ku mun valinnanvapaus rajoottuu, mulle tuloo asenne ja elin kasvaa ottahan ei voi mitää. Mutta ei enää kauaa ja mä oon VAPAA rillien kirouksesta!!!!!  Sitte viä alakuviikosta Rauman cittaris lyötyä lyötihin. Olin hakemas Malfoylle mahapullia, suoraan varastolta ja neuvonnan naismyyjä kuvaili mua varaston pojalle; Siihen palvelupisteelle tulee tämä asiakas....vaaleatukkainen  nainen, kiva saparokampaus ja ...... ( mä jo ajattelin joo piisaa, EI TARTTE SANUA SITÄ!!!! ) ....ja hänellä on SILMÄLASIT. Lähärin siitä sitte tepsuttelemaan palvelupisteelle ja musta tuntuu että mun pään päälläki luki, jotta SILLON SILIMÄLASIT!!!!

Emmätiä....mutta mulle ja rääppöösiskoolle tapahtuu aina jotaki, ku lähäremmä pohojanmaalle. Meirän persoonat muuttuu siinä kohtaa ku eteläpohojanmaan kyltti on ohitettu. Ääni kohoaa ( jos maharollista ) ja siinei ny oo eres mitää merkillistä. Mutta meistä tuloo sotkuusia ihimisiä. Meistä, joista toinen eli rääppöö pärähyttää rikkaimurin päälle jos joku sen perhees eres ajatteloo ottavansa keksin. Se imurooo, pyykkää ja pyhkii pölyjä tauotta, sen laattialta vois huoletta syörä. Ja mä mä kans kulien melekeen tauotta vanhan hammasharian kans kiilloottamas hanoja ja laattojen reunoja. Pyhkiän, imuroon ja järiestän ja  menetän yöunet jos tiän jonku looran olevan epäjärjetyksen tai vaatepinkan olevan vino. Mutta sitte ku saavumma pakaasiamma kans äiteen työ se alakaa.....mylläkkä. Me vaiharamma vaatteeta, koruja, törmäälläähän toisihimma ja vaatteeta on JOKAPUOLELLA meirän kamaria. Siinä vaihees ku mun, ikivilijonkan yöpaita suhahti Kirsin naaman ylitte, ennekö ruvettihin nukkumahan ( mä en VOI nukkua yöpairas, mä tukehrun, kuristun, kietourun siihen ) Kirsi pyrsähti nauramahan ja teki tämän havaannon; " Voi V...u Virpi, ooksä havaannu minkälaasia homssuja meistä tuloo? Herrantähäre tää lentelöö rettuja mun naaman ylitte jo öisinki.  Siitä kirposki eri naurut. Ja toinen tilanne, ku meirän ylivertaasuus tuli vähä merkillisehen valohon. Olimma äiteen kans kaupas ja äitee on tarkka. se käänteli tarkoon makkara- ja pihvipakettia enneku pystyy valittemahan. Mehän loimma rääppöösiskoon kans jo toisihimma merkitseviä katseeta ja huokaaltihin, voi tuota Lissua, onko se niin nuukaa, eisunkaa meilloo tää ny kokopäivää aikaa olla!!! Äiti-raukkaki jo varmahan kärsii tyttäriensä mulukooluusta. Mutta .....sitte.....tultihin sidukka- ja lonkkuosastolle.....WONDERLAND!!!!! Kyllä alakas Virpi ja Kirsi klipottamahan ja taas törmäältihin toisihimma soittetihin jo parit puhelukki; mitä me otamma täältä ehtooksi? Voi täälon näitä palio ja emmoo tälläästäkää nähäny. Äitee tuli jo kattelemahan, notta mihinkä ne ny jäi....no valittemahan illaksi saunajuomia....tietty. Äiti katteli lakialle ja me ei eres viä silloon ymmärretty mitä siinoli ihimeelllistä, kyllä lonkeroota voi valita puoliki tuntia....Matti-lonkeroohin pääryttihin. Hyvää oli. Teuvan reissu oli kokonaasuutena oikeen rentouttava, ainut vain etten keriinny tänne viime pyhänaikana mitää toimittaa. Mutta ajatellahan se näin minolin keräämäs tänne aineestoa ja täs sitä ny oli. Olokaa hyvät.

Takka Tarkan mallihin

Mä jourun ny sitte vissihin polttamahan elämäni ensimmääsen sikarin..... minen siis kessuuttele mitää, ikänä koskaa. Mutta täs vuosia sitte ku muutimma tähän kotohomma, mä sain vähältä lairunhalavausta lähentelevän kohtauksen, ku mulle selekis, notta tämä alakerran takka laatootetahan "myöhemmin". Tuo Tarkan kuuluusa "MYÖHEMMIN" ei ikänä lupaa mitää hyvää. Se on tosiaan MYÖHEMMIN, mun mielikuvis saattaa olla jo seuraavat sukupolovet kehis ku "myöhemmin" sitte koittaa. No se kuuluusa "myöhemmin" koittiki sitte yllätäen jo ny keväällä 2014. Ajatella ja minen ollu viäkää opetellu polttelemahan. Minolin toresta käyttäny tätä takkaa riitatilantehis useen lyömäasehena. Tyylihin; " mitä säki nupajat, mee saatana laatoottamahan se alakerran takka!!!! Tai no, minen eres usko että sellaanen ihimet tää talos tapahtuu ja jos tapahtuu mä kietourun ylellisehen silikkiaamutakkihin tyylihin Alexis Colby Dynastiasta ja polttelen saatana sikarin holokin kans ja siemaalen shampanjaa ja pyöritän nilikkaani somasti takan eres olevalla nojatuolilla." Tuota mantraa minolin hokenu isännälle tämän tästä, mutta en oikeen ittekkää uskonu notta jourun tuohon tilanteehin ja vieläpä näin yllättäen. Mutta sellaasta on elämä rakennusurakootsijan vaimona. Kyllä mä sen hyvinä hetkinä ymmärrän, nottei eres se jaksa painaa töitä kokoaijan. Onhan se suurimman osan hereelläoloaijastansa jonku projektin paris, niinku yrittäjät pruukaa yleesestikki otttaen olla. Joskus vissihin unihinki tuloo ireoota joskus niitä noustahan kirioottamahan paperille.

Mutta toresta, ny sitte tuli sellaanen väli, johona kuulemma olis aikaa tälle takalle. Mutta sitte se alakas....se vääntäminen laatoosta, meillähän oli vanhat, vuosia sitte hankitut laatat tua kellaris virunu. Noli kyllä aiva hyviä, mutta siltä näytti, notta niitoli vähä knaftisti. Aikoonansa oli ostettu ylä-ja alakerran takkoohin samanlaaset laatat. En sitte tiä, oliko yläkerran takkaa laatootettaes menny laattoja rikki tai jotaki, mutta joinki se määrä näytti sellaaselta nottei ne riitä. Isäntä kyllä väitti kivenkovahan, notta kyllä ne piisaa ja jos ei ny jostaki syystä piisaasi, niin eisunkaa mua haittaasi, jos yks seinä olis erivärinen. JOS YKS SEINÄ OLIS ERIVÄRINEN!!!!! Jumalauta miettikää ku rohkia mies!!!!! Tuo lausethan on mulle sama ku härkätasteluus näyttääs punaasta viittaa. Voi ristus mä alakasin täpäjämähän ja sarattamahan aiva lanttalaureehinsa. En ollu muistanukkaa kunka palio mä osaan ja kuinka kätevää mä pystyn täpäjämähän. Melekeen hyppäsin jo pöyrälle rikuneeramahan. Isäntä taisi teherä tuon osittaan tahallansa, mun kiihtyvyys tällääsis tilantehis on aiva omaa luokkaansa. No, uuret laatat tarvittihin ne vanhat ei piisaa ( ei kelepaa rouvalle, jos aiva rehellisiä ollahan ) ja sitäpaitti ne vanhat boordilaatat, ne ei olisi eres piisannu ( oikiasti ei olisi!!!! ) notta se oli ny sitte se ja sama, jos laitetahan kaikki uusiksi. Ku isäntä sanoo, notta mä voin mennä valittemahan K-raurasta uuret, niin silloon mun pikkucitroenista näkyy enää perävalot....taisin olla jo K-rauran pihas tai jopa keekoolemas siä laattaosatolla, mun paratiisis. Tämoli siis se sama reisu, ku mä menin niille kuuluusille narsissiostoksille. Mutta siä laattaosatolla se ajatus sitte lähtiki. Mä näin nuo ihanat timantti/jääkuutioboordit. Mun mielikuvista lähti välittömästi sellaanen luonnonvalakoonen takkalaatta, joka oli ollu ilimanmuuta mun mielestä ainut vaihtoehto. Nyt tilalle mun visioohin tuli vitivalakoonen hyvinki skandinaavinen näkemys, sellaasesta lumikuningattaren takasta. Vitivalakoonen siitä takasta tulis ja nuo timantit, non JUSTIHIN ne jokka MÄ HALUAN, ne kuuluu lumikuningattaren takkahan ja siitä, KUKA on lumikuningatar, siitä ei liene epäälystäkää. Oli vain yks este enää voitettavana, son nimittään tuo isäntä, joka istuu kirstun päällä. Nimittään nuo timantilaatat, ne oli sellaase hintaluokas, notta tarkoon piti miettiä, notta kuinka

 ne sijootetahan ja isäntä tarttis jokatapaukses varahappia, ku hinnan näköö. Ja sitte oli toinenki asia, nimittään mieshän on putkiaivo. Minolin joskus vuosia sitte menny sanomahan, notta minen sitte ikänä vitivalakoosta takkaa huoliisi, siitä tuloo liikaa krematorio mielehen, sellaanen kylymä sävy ei sovi takkahan ollenkaa ( paitti, ny jos son lumikuningattaren takka ) No, tämä vuosia sitte lausumani lause oli jääny putkiaivon tierostoohin kaikumahan. Se kajahteloo siä varmahan ku tuulitunnelis ja on sitä myöre tallentunu sen datahan, PYSYVÄSTI.....valakoonen takka =krematorio. Voi herrantähäre, sitä ihimettelyn määrää, ku tierosto yritti ottaa vastahan uutta tietoa, "valakoonen takka"........  meille tulis valakoonen takka. Muija on muuttanu mielensä. Minen ny ymmärrä, mitä ihimeellistä siinon, minoon nainen ja voin muuttaa mieltäni, useenki ja yllättäväti. Isäntä yritti viä vähä vängätä vastahan, notta jotaki färiä pitääs olla, se koitti epätoivoosesti käyttää rubiinikorttiaki. Notta jos sillä livulla sais eres vähä punaasta takan kylykehen, ku maalaa mulle kuvan rubiiniista. Mutta EI!!!! Ei ku mä olin jo päättäny, notta son tälläänen täysin puhtahan valakoonen, satumaanen, skandinaavinen, lumikunigatartakka siihen tuloo, eikä mun kans kannata ruveta vääntämähän sisutusasioos, siinä voii pianaikaa ollakki punaasta takankylies, muttei noo sitte rubiinia.... Notta sillälailla. Sevveran viä ohimennen mainitten, notta ne vanhat boordilaatat, ne beigensävyyset, mä lymytin sängyn alle. Jaa minkätähäre? No mä kulukaa tunnen mieheni. Ei aikaakaa, niin se oli jo kyselemäs niiren perähän, notta jos ne niinku tuohon alakranssihin tällätääs. BEIGET RUUSUKUVIOT!!!! MUN LUMIKUNINGATARTAKKAHAN!!!!! Ei saatana, justihin tämän tähäre minolin ne lymyttäny, ku osasin orottaa jotaki tämänsuuntaasta. Mutta mä hoirin tillantehen rauhanomaasesti, lähärin koiran kans kävelemähän, notta paineet tasaantuu, siinä samalla ihimittelin vastaavan mestarin värisilimää.....

Mutta son kulukaa sillälailla, notta isännän kietominen pikkurillin ympärille on mulle helepoa ku heinänteko. Son parit räpsyttelyt ( vaikka oonki kärsiny viime viikon niin ristuksen kauhiasta silimätulehruksesta, nottei  sanat piisaa. Rääppöösiskoo teki riaknoosinki hoitajan ominaaasuurtes, notta minoon vaharannu johonki ristuksen rumahan ja ny tuli rangaastus.. ) Mutta mä räpsyttelin sitä tervestä silimää ja isäntä suostuu mun kotkotuksihin ( taas ) muoron vuoksi sen piti kumminki viä nupaata jotaki kalmanvärisestä takasta ( mä annoon anteeksi, son se tuulitunneli siä putkiaivoos ja ne mun joskus lausutut sanat krematoriosta ) Mutta jonsei isäntä juuri ikänä asetu poikkiteloon mun unelmien tielle, niin kohtalo sitte asettuuki. Herrantähäre minen olisi yötäni nukkunu jos olisin tienny kuinka vaikiaa tuon boordin saaminen oli. Ensinnäki se ei ollu boordi, vaan sellaanen mosaiikkimatto. Ja viä pahempaa, nuota mattoja oli Suomes yks kappales....tasan. Mä kuulin tämän kauhutarinan vasta jäläkihinpäin K-rauras, johona luottomyyjä sen mulle toimitti. Tämä mies oli muuten teheny kaikki maharolliset kevät- ja joulujuhulaliikkeet, jotta Tarkan rouva saa jäätimanttinsa. Mä mykistyyn.....kerranki. Solis kulukaa moni myyjä torennu notta "computer says no.." tuote on loppu, finito, kaput. Mutta ei, tämä K-rauran mies oli Asiakaspalavelija, hieno mies. Soitteli linjat kuumana yhyren mortan mosaiikkimaton perähän ja maharollisti monien mutkien kautta, notta Tarkan rouva saa haluamansa. Ihime mies, kertakaikkiaan. 

Mutta siitä sikarin tupruttelusta....emmä taira ny kumminkaa. Mä tyyryn nostamahan skumppalasin. pyörittelemähän nillikkaani ja huokaalemahan. Komia se on, siitei pääse mihinkää. Isännänki mielestä. Mutta isännästä puheenollen. Minoon sitä täs ny kakskytävuotta seurannu ja toreenu sen kyllä kerkiävääseksi kaveriksi. Täs takan laatootuksen ohella son nimittään ruvennu väsäämähän baaria tuohon uima-altahan kulumille ja uima-allas ittekki saa sen viimeeseen silauksen tänä kesänä. Notta kyllä tuos miehes virtaa piisaa. 

Tästä tuloo viä komia, mä uskon siihen vahavasti. Ny son viä siinä mallis, nottei sitä passaa esitellä hulluulle ja herroolle. Mutta te, mun rakkahat lukijat tierättä, notta ku tuo mies jotaki yrittää, niin priimaa pukkaa tulemahan, Ja mä....sisustan ny jo mielesnäni tuota baaria ja allasaluetta. Projektin etenemistä saattaa seurata näillä sivuulla, ei palio ennustajanlahajoja tarvita, ku voi sanua, notta kyllä täs viä johonki vaihees akka kimottaa ja isäntä katteloo lakialle. Mutta ku siitä savu hälävenöö taas, nin luulisin, notta tuo Luovankylän mies palakatahan allaspoijaksi ja baarivastaavaksi. iliman erillistä haastattelua.