Dear Santa ..... Elikkäs Rakas Joulupukki... täs olis multa vähä toivomuslistaa

Niin notta... Dear Santa, Rakas Joulupukki....jos ny lähäretääs liikkeelle aiva vaatimattomasti tästä mun neuleesta. Tai itteasias jos oikeen tarkkoja ollahan niin pikemminki sen tekstistä. Minolin täs joulunalla tuhulaalemas yhyres ostoskeskukses ( oot varmahan havaannu tai tontut on sulle juorunnu, notta mullon sellaanen pahet ) No mutta kumminki, siä mun silimihin osuu tälläänen neule ja tuo teksti!!!! Minolin niin tohoruuksis, notta sovittamata sen mukahani hairaasin. Maattelin, notta siitolis mullen viä hyötyä joku päivä. Niin kulukaa käviki, nimittään Timo puhuu mulle tuos yks päivä jotaki toivomuslistasta. NO mä heti tohoruuksis tyyräsin sen etehen. Varmahan sukanlavoon liuun viä hetkenmatkaa laattiallaki, ku niin kova kiirus oli sen silimihin saara mun vastustamatoon habitus puserooneni päivineni. Silloon isännälleki vasta valakes notta MITÄ mun puserosnani oikeen lukoo. Ja samalla hetkellä mun ahanehen mielen syöveriihin putos vasta tieto, notta isäntä tarkootti OMAA toivomuslistaansa. No mutta kumminki siinä sivus tuli isännälleki seleville, nota minkämoosia on ne mun toiveeni. Siinä ne ny lukoo, varooksi viä englanniksi, notta varmahan menöö perille.

Mutta kuule, Dear Santa, Rakas Joulupukki, ku minen oo oikeen varma sun henkilöllisyyrestä. Joskus seitkytluvulla mä välillä kyllä aattelin notta solit sama tyyppi, ku yks eteläpohojalaanen kauppias. Yks sellaanen Männikön Paavo. Sama mies, ku oli mun isäni,  Ku joinki ne asiat mistä sille joulunalla marajin, notta ne puuttuu, niin joinki musta tuntuu, notta justihin NE asiat sitte löytyy mun lahajapaketiista. Ja aiva ku pukinmuorillaki olis ollu sormensa pelis ku niin monet kerrat oli mun äitin varmalla maulla valitun tuntuusia pakettia mun lahajoos. Noli joka joulu yhtä lumoavia. Ja molempien lahajat on mulla tänäki päivänä hyväs talles.

Niin notta..... Dear Santa, Rakas Joulupukki, KUKA sä oikeen oot? Ku minoon jo joinki ruvennu epäälemähän, notta sinootki sama persoona ku tuo ruskiasilimäänen mies, jonka kans minoon naimisis. Ku joinki ku mä sulta jotaki toivon niin yhtäkkiä siinä tuntuuki olevan tuon yhyren rakennusurakootsijan sormet pelis, Vai onko teillä vain samanlaanen käsiala? Ja kuinka sä NIIN hyvin voit TIETÄÄ kaikki mun kotkotukset ja korut ja kaikki, mistä mä tykkään?

Niin notta ku minen ny oikeen enää oo varma KUKA sä oot niin maattelin kirioottaa sitte tämän toivomuskirieeni tänne blogihin. Musta ku kumminki on jo valamihiksi maalautunu tänne varsin hurpalesmaanen ja vallatoon kuva. Mähän kokoaijjan ja jatkuvasti oon haluamas jotaki komiaa. Minoon, kyltymätöön, maharotoon ja kaikkia sellaasta, mitä tuloo koruuhin, vaatteehin, kenkihin, laukkuuhin, sisustuksehen ja ylipäätänsä kaikkehen komiahan. MÄ TAHARON NE KAIKKI!!!!!!!!!!!

Mutta siinä samalla, minoon pikkuflikka, jokei vissihin koskaa suostu kasvamahan aikuuseksi.

Sellaasesta kielii jo tuo mun puseroki.Sen mulle bongas mun tyttäreni ku oltihin tuhulaalemas  (taas ) Tampereella. Mähän lumouruun siitä ja samas hyömys mä sitte suorastansa rakastuun nuohin kirsikkahelemihin. Mutten mä mikää noloo oo, kuules joulupukki. Nimittään aiva vain ittelleni muistutukseki ostin tuon kärmessormuksen. Notta muistaasin että,  kärmehiä luikerteloo elämänpoluulla komeempienki kukkien ja kirsikooren joukos. Ja niitä mä pyrin väistämähän viimeesehen asti. Tai sitte mun pitää vain katkaasta sellaasen pää. ( Mutta TIETYSTI mä ostin tämän myös sen tähäre, ku tällääset on ny MUOTIA ja se KIMALTELOO. Enkä mä ny oikialta kärmeheltä päätä  katkaasisi, en ikänä!!  Sä tiät että minoon niin eläänrakas. MÄ puhuunki vertauskuvallisesti ) Sev`verran oon jo matkoos tullu näkemähän, että osaan jo näihin "kärmehisihin" suhtautua niiren ansaattemmalla lailla. Mä väistän, ylenkatton ja katton vaikka varmuureksi viä lakiallekki.

Mutta ennenkö mä ny meen liika dramaattiseksi, niin jatketahan sitä mun toivomuslistaa. Kaikkihan senny tietää, että kimaltavaa mä taharon ja palio. Mutta kyllä mä toivon myös niitä sellaasia kimaltavia hetkiä, joitei saa kaupasta. Niitä taitaa vain saara sieltä OIKIASTA tonttupajasta. MÄ toivon onnenpisaroota omien rakkahien kans. Niitä timanttia, jokka kimaltaa kaikista kirkkahimmin. Lautapelien pelaamista, herkuttelua ja yhyresoloa. Tämän kyseesen lampun lähellä. Son meirän olokkaris. Me sanomma sitä aina Annikki-mamman lampuksi. Nimittään solis sellaanen, josta mun Annikki-mamma tykkääs jos elääs. Tästä ku äitin kans puhuumma viime sunnuntaina, silloon lentiki yhyreksän joutsenta meirän tuvan ylitte. Ja mulla oli kyyneltimanttia poskella.

Mä toivon myös että lapsuuresta tuttu joulun taika ja jännitys säilyy. Siä johonaki hämys on tonttu...onkahan se oikia. Ja mä haluan nähärä tontun,oikian tontun lempeät kasvot.

Tämän asian minoon kyllä varmistanu tuhulaalemalla Tyynelän Tonttupajalla. Mutta tiäkkö, Joulupukki, ettei mua karuta yhtää. Minen oo eres lopettamas näiren suhteen, minoon vasta alaannu. 

Tonttujen lisäksi mä tietty toivon kotohoni sitä alakuperäästä joulun sanomaa ( niin....minoon niitä koto- uskonto- ja isänmaanaisia )  Mä toivon taivaallista rauhaa ja rakkautta 

Että sellaasta. Kaikkiahan mä toivon. Sä tiät mun, Joulupukki. Mä kyllä joinki uskon että sinoot olemas. Eikä mua haittaa, vaikka sinolisit joskus ollu Männikön Paavo ja jos sootki ny Tarkan Timo. Non nimittään mahtavia miehä molemmat, ettei sen puolehen. Mutta muista ny kumminki ku mu toivetlistaa kattot. Parahite se onnistuu ku kattot vain sitä mun neuletta. Ja pirät mielesnäs, että kaikki ne puserot josta naiset huoppaa kaupas;  "HUH, ku mauton kimalle, ei olis mun juttu" JUSTIHIN KAIKKI SELLAASET ON VIRPIN JUTTU!!!!!!!! Niin justihin käytihin tämänki puseron kans. Otin viä varmuureksi kaks...kattos ,niinku oot havaannu, omena ei oo puronnu kauas puusta. Tytär on samasta muotista. 

Joo....siinä taisi tulla tärkeemmät. Eikä kuule haittaa, vaikka se mun lahjasäkki vähä painaaski.Otat vaikka sen voimakkahimman ja hyväntuulisimman tonttus mukahan. Vaikka tämän mun tontun kaverin. Se kyllä tietää, kuinka painavia lahajasäkkiä raahatahan ja ollahan silti hyväntulisia. 

Oikeen mukavaa joulunorotusta sulle Rakas Joulupukki, Dear Santa. Mä jään tänne ny orottavalle kannalle. 

Terveisin: Virpi 

P.S Kuule....muuten ...anteeksi ku silloon vuonna 1975 katkaasin vahingos tämän tontun jalaan. Minolin vain tohoruuksis, ku äiti mulle näin komian silloon Kauhajoelta osti. Sitte siinä vain joinki käytihin sillaa, että mä tanssitin sitä vähä liika innokkahasti...ja sen jalaka katkes. Mutta hyvin son kuule yksjalakaasenaki palavellu. Ja jos sä kummini ookki se Tarkan Timo sä TIÄT, että tanssiminen on aina ollu mun intohimo

Vituttaakahan tonttujaki joskus?

Joo...nuanki jouluusis tunnelmis maattelin teille tänään teille kirioottaa. Tai itteasias alakaapäälle mulloli mieles aiva toisenlaanen kiriootus, mutta sitte tapahtuu jotaki sellaasta....sellaasta josta pruukatahan käyttää luonnehrintaa nottei menny niinku Strömssöös ( tai Homssöös näin tasa-arvon aikana ) Minoon niin perus-eteläpohojalaanen ämmä, notten mä pysty lutureeraamahan mitää vaalianpunaasia höttökuvaaluja, silloon jonsei niihin oo aihetta, ei sitte saatana aiheen palaakaa. Sitte taas ku on vaalianpunaasten höttöjen aika, senki voi oikiasti lukia mun riviiltä, eikä niiren väliistä, niin hurmokses mä sitte taas sitäki sanomaa julistan. Mutta ny ei toresta oo sellaasen sanoman aika eikä paikka. Ei niin rumaa väriä oo olemaskaa,  jolla tätä olotilaa voiis kuvaalla ( vai oliskahan sittekki..sinapinkeltaanen )  Sori Jasu ja muut kyseesestä väristä tykkääjät :)

Niinpä sitte näin, ku on se aika vuoresta, ku tonttujenki kerrotahan liikkuvan aktiivisesti ja itteki oon sitä joulua täs huhtonu ku puolijauhoonen, pakostaki se tuloo mielehen. Vituttaakahan niitä tonttujaki? Eres joskus? Nimitään allekiriootanutta blondia, tuota, jonka kuva on tua otsikon alla. Siton alaannu ny tontumyssy kiristämähän. Sille on kasvanu sarvet päähän ja tonttumösän sovittaminen sellaasehen päähän onki jo sitte haastellisempi juttu...

Mikä ny sitte on Virpin kirkon pimitäny? No..... Voisitta vaikka soittaa mun äireelle. Son havaannu nämä merkit ilimas jo jonku aikaa. Joka päivähän me soitellahan ja hän jos kuka, tuntoo kakaransa. Sille on tuttuaki tutumpaa, tulisileluunen, taiteellinen, täyrellissyyren tavoottelija. Son ny ehtookauret kuunellu mun litanioota niistä jouluhörskötyksistä joita minoon jo teheny ja niitä mikkon viä tekemätä. Ja ne mikkon viä tekemätä... ne on sellaasia, jokka mun on PAKKO teherä. Äitee on tuostaki huomauttanu mulle, että mä käytän aiva liika useen tuota "pakko"-sanaa. Son sanonu, notta mä saan viä jonku syränvian, ku ressaan ja vaarin itteltäni kokoaijan aiva maharottomia.( kieltämätä on kyllä tykyttäny ja mulujahrellu tuos rinnan seutuvilla aika ilikiästi...notta kai sitä äiteetä pitääs uskoa )  Mä asetan ittelleni kokoaijan uusia "pakkoja" ja riman kaikkkien asiooren suhteen mä pirän kaikenaikaa aiva ristuksen korkialla. Nottei se sitte  ihimet oo. Täs työ- koto- ja harrastuselämän oravanpyöräs se vain sitte johonaki vaihees vain tapahtuu. SE... ku ne sarvet alakaa kiristää ja herttaasintaki tonttuflikkaa alakaa vain reheristi ja yksinkertaasesti vain vituttaa.

Mutta eileenehtoolla sitte se pahanilimanlintu lenti meirän perheiryllihin. Sen kummemmin kyselemätä se lenti tupahan oikeen kaveriensa kans. Sillä perheiryllin hetkellisehenki pilaamisehen tarvitatahan kokonaanen parvi. Jostaki ovenraosta se näimmä kerkis lentää ja asettua talooksi. Se istuskeli johonaki orrella ja nauraa kräkötti, ku kattoo ex-herttaasta tonttuflikkaa, joka oli muuttunu itte perkelehksi eikä muukaa perhe yhtää hävinny roolisuorituksisnansa tälle itte perkelehelle. Malfoy tais olla ainut, ku kattoo tätä näytelmää airon vilipittömin, ihimettelevin silimin. Siinä sitä sitte vietetttihin "täyrellistä" perhe-iltaa. Niin .... täyrellistä .... "mä haluan että kaikki on täyrellistä" Sillaa justihin oli isäntä sanonu tästä kyseesestä periantai-illasta. Nimittään meille tuli uus telekkari ja se tuotihin neliän jäläkihin. Mulloli auto huollos, isäntä oli viä maakunnas töis ja flikka kävi mua hakemas töistäki. Kaikin oltihin väsyksis, ressaantunusia. Flikkaki lukiota käyvänä ja sen tosisnansna ottavana on aika lujilla ja kiireenen pelekästänsä koullutehtäviensä kans. Ja sitte ku son viä raukkaparka joltaki periny täyrellisyrentavoottelijan osan ... niin son ,voi voi.

Oikiastansa ku äiteelle sanoon tuon isännän lauseen puhelimes äänehen, ku toimitin sille innoosnani meirän tulevasta ehtoosta " mä haluan että kaikki on täyrellistä" Itteasias silloon jo ensimmäänen musta lintu istahti mun olokapäälle. Johonaki alitajunnan syöveriis mä tunsin sen painon mun olokapäällä. Mä kuulin sen kräkötyksen jo. Ja saatatta vain kuvitella sitä tilannetta. ku on johtohelevetti, uutta elektronista laitteestoa,jostei kukaa muu ku flikka ymmärrä huuta häivää. ( Ja silti, saatana SILTI jourutahan lähtiä flikan kans Honkkarista hakohon jotaki ristuksen hdm-johtua.Vaikka mum`mielestä niitä johtoja oli jo alakaapäälle vaikka naapuriillekki jakaa. )  Mä ymmärrän vain sevverran, notta mun Pentikin lamppujen pitääs viäki tämän asennuksen jäläkihin mätsätä sisustuksellisesti  samahan paikkahan ku ennenki. Ja se ei oo palio ymmärtämistä, siinä kohtaa. Niin ja tällääses kohtaa niitä pahanilimanlintuja onki sitte meirän tuvas jo kokonaanen parvi. Niiren kräkötys on kuuluvaa ja ne mun siinä sivus tekemät tortillakki....neki ne sai maistumahan vain ja ainoastaan pahalta.

No... "täyrellinen" ehtoo päättyy sitte siihen, notta jokahinen erakootuu täs kartanos omahan soppehensa ja Malfoy kuluki joka kämpän väliä vähä hämmennyksis ku son sellaanen meirän kaikkien kulta, eikä se sitte resukka oikeen pystyny valittemahan, notta kenenkä kampraatiksi solis sitte jääny. Johtohelevetti oli selätetty ja jäliellä oli mykkien kokoontumisajot. Mitäs siinä enää enempää avautumahan, kaikkia vitutti jo aiva tarpeeksi. Isäntä oli ostanu mulle ja flikalle pienet paketikki, noli ollu siinä jo yhyren ehtoon orottamas aukaasijoota. Täyrellisille naisille, täyrelliseltä mieheltä, täyrellisenä iltana.  Timo aina tykkää rakkahien harakkojensa kiiluvista silimistä ja ahanehista pikkukätösistä, jokka aukaasoo nuota sen tuomia pikku paketteja. Ja ne meirän ilon ja ihastuksen kilijahrukset ja vilipiötöön ilo, ne tuoo ilon Timollekki.  No....non ny aukaasemata siinä pöyrällä, koska harakat oli väistyny pahanilimanlintujen tieltä. Pahanilimanlinnut piti huolen ettei kuulunu ilonkilijahruksia eikä palio muutakaa. Ehkä joku tonttuflikan hampahien välistä sanottu hiliaanen "saatanaperkeles" loi taattua joulunorotustunnelmaa.

Täs ny sitte näin aamusella, ku tätä kirioottelen, niin isäntä kysääsi, notta; "ollahanko jo kaveria?" Aika rohkia kysymys muuten ex-tonttutytöltä kysytyksi, ku ottaa huomiohon, notta kysymyksen tekohetkellä, kyseenen tonttu kuunteli Apulannan aggressiota ja Ripsipiirakan Painuisitko helvettiin-biisejä. Nuan niinku elätysalustaksi tämän postauksen kiriootukselle.

Jaa, että mitäkö mä vastasin? No tottakai mä ny myöntävästi vastasin. Ilimanmuuta moomma kaveria taas. Flikka on shoppaalemas Turuus, mä meinaan soittaa äiteelle ja hääräällä kaikkia jouluusta ja lenkkeellä Malfoyn kans. Isäntä häärää korolla ja töis. Eli....aika normisettiä.

Ja näin tuli toretuksi, etä KYLLÄ tonttujaki voii vituttaa joskus,mutta onneksi se menöö ohitte. Ja ne paketit....jos ne auaastaas vaikka huomenehtoolla, ku flikkaki on taas korolla. Eikä sen ehtoon tartte olla täyrellinen, ei lähellekkää. Ehkä epätäyrellisyyres sitte kumminki on SE juttu....se onnellisuuren siemen?

VOI EI!!! Mullei oo mitää päällepantavaa ja muuta "kuriuutta" meirän palatsis

Mun pitää ny kelata täs aikaa vähä taapäin. Nimittään täs, ku oon ne morkoolit soiren hääränny jouluvalamistelujen kans, niin onpa täs ollu parit pikkujoulukki takana.  Enkä oo siitä episodistakaa keriinny kiriottaa teille mitää. No....tehän tiättä tai ainaki pystyttä kuvittelemahan, minkälaasia jännitteetä sellaaset pippalot aiheuttaa tämän taloon naisihimisis. Nimittään tuo tytärki on jo sen ikäänen, notta seki osallistuu isänsä järiestämihin kemuuhin. No niin.... mulloli siis ne "firman bileet" ja sitte tietty  oman työpaikan kemut. Meilloli töis teemana bling blig-pikkujoulu. Mulle "piece of cake" tai sitte ei...... Kaikkihan sen tietää, että mullon tuota kimallusta ja bling-blingiä kaapit ja joirenki mielestä elämäki täynnä. Aiva karehtimisehen asti. No on sitä kimallusta joo ( jos kaikki kyynelehekki lasketahan, niin kuulun kyllä väistämätä milijoonakerhohon ) Mutta ny siitä iankaikkisesta ongelmasta; "MITÄ MÄ PAAN PÄÄLLE?!!" Kattokaas, vaikka sitä kimaltavaa olis kymmenin kappalehin...silti son ongelmallista. Ei  voi IKÄNÄ PITÄÄ SAMAA KAHTA KERTAA SAMAS PORUKAS!! Sitte ei tiä mikä on mieliala, fiilis, tunnetila ja kaikkia sellaasta, mikä menöö uroksilla yli hilseen.

Mutta toresta...mun tyttäreniki on täs aiva salaa varttunu siihen ikähän, että pikkujoulut koskee häntäkin, siinä mihinä mua. Äiteenä minoon sellaanen, joka haluaa hemmotella ja rakastaa ainuan kakaransa totaalisen täyrellisesti. ( en kumminkaa pilalle, tämän voii allekirioottaa kaikki, jokka tuntoo kyseesen flikan. Sillon realiteetit kohorillansa. Son elävä esimerkki siitä, ettei hemmottelu pilaa lasta. Päivvastoon kulukaa...son välillä flikka, ku suhurittaa MUA ) Mutta ny sallinette tämän pienen kertomuksen Tarkan taloosta. Silloon ku elettihin pikkujouluja ereltäviä raastavia päiviä.

Minolin lähäröös zumbahan. Musta huokuu tyytyvääsyys. Kattoon tyttären kämppähän, josta kuuluu vetävät latinorytmit. Siä pinkin kattokrunun alla valamistauruttihin selevästi pikkujouluuhin. Testattihin erilaasia asukokonaasuuksia.

Siinä hetkes tunsin SUURTA kiitollisuutta, notta oomma isännän kans saanu luotua tyttärellemme hyvät lähtökohorat. Oikeen mun piti viä kääntyä ovella ja ihastella Hänen, ainokaasemme Prinsessakammiota. Kuinka ihania pieniä yksityyskohtia sieltä löytyykää. Kuinka ihanaa on nukahtaa iltaasin tällääsehen "kämppähän" ( pakko laittaaa lainausmerkkiihin, ku kämppä joinki ei tee kunniaa tälle huonehelle )

Siitä mä sitte lähärin hyvillä mielin ittekki latinorytmien vietäväksi zumbahan. Toki mullaki ny hakkas kokoaijan takaraivos ajatus siitä, mitä MÄ sitte paan päälle. Osittaan senki tähäre oli pakko lähtiä liikkumahan ( niinku oon kyllä pitkin syksyä tehenykki ) notta mitätahansa sitte päälle laitanki, soisin sen olevan kumminki pienempää kokoa ku lainapeite. ( Haasteellista, koska suklaa...se kirottu suklaa ja se tosiasia, että syön ku ratamiehet aiva tavallista kotoruokaa )  Mutta niiv`vain lähärin ja silmäkulumasta, näjin ku flikka oli jo ottanu vaatehuonehestansa pari mekkoeherokasta esillekki.

Voi ku lämmitti äireen mieltä. Siä se flikka saa valita kaikista ihanuuksista. Kyllä sen kelepaa. Näis tunnelmis sitte zumbasin hiki virraten ja hurmokses. Sitte ku tuun kotia, mä havaatten kokolailla nopiaa, notta tuun tarvittemahan KAIKKI liikunnan suomat mielihyvähormoonit. Mieluuten koko syksyn annos ny kerralla. Nimittään ku aukaasen koto-oven on latinorytmit vaiennu, paitti mun zumbas, niin myös flikan kämpäs. Tilalla on astetta angstisemmat soinnut. Sitte kohtaan suuret ruskiat, surulliset silimät. Kohtaan tyttäreni epätoivoosen ja turhautunusen katseen. Hän parahtaa KÄMPPÄNSÄ, laattialta, notta; " MUN KAIKKI MEKOT ON IHAN KAUHEITA!!!!! Mulla ei oo mitää, EI MITÄÄ päällepantavaa ( Alitajuntani sanoo; "wellcome to my club"  Hetken mä mietin notta mitä se ny toimittaa, kehenkä son oikeen tullu? ;)  Kuten toristusaineestosta on selevästi nähtävis, tyttäreni elää kuriuures. Hänellä ei oo mitää, ei niin yhtää mitää. Häneltä ei löyry asuuhin sopivia koruja

Laukkujenki kans on ongelmaa. Niinku sillä saraalla, notta niitä ei vain oo tarpeeksi. Ja neki vähät, mitä on, niin non tietty susirumia.

Tyttärellä oli siis kammottava ongelma. Mä yritin lohorutaa sitä ja kehootin jo kattomahan nettikauppojen sivuultaki, jos ei ny yhtäämillääkuinkaa mitää päällepantavaa tosiaan löyry. Mulla oli kattokaas omiaki murehia. Kyllä minolin sitä jo siä zumbanki hurmokses miettiny. Oikeen minolin peliästyny. HERRANTÄHÄRE!!! Pikkujoulut on ens periantaina ja mitä MÄ paan päälle? Kattokaas ku mullon kyllä se tilanne, ettei oo oikeen yhtää mitää. Ensinnäki vaatteet....niinku mitä ja minkälaaset. Susirumia kaikki tai vain NIIIIN ( ainaki kerran johonaki )  nähtyjä

Tai koruja....sillä hetkellä kyllä mulloli olo, ettei mulla oo oikeen mitää ( ja mitä se flikkaki tua yläkerras huoppaa, sillon yltäkyllääsesti kaikkia. KEHENKÄ son okeen tullu?!! ) Mun korutilanne on hälyyttävä..ei oo MITÄÄ pikujouluuhin sopivaa.

Katastrofin ainekset on kieltämätä ilimas. MISTÄ mä löyrän sopivan laukun. Mullei oo mitää. Ei ainakaa mitää, joka sopiis mun fiiliksihin.

Ei niin mitää oo.Ja kuinka mullon nuan ruma lamppukki vaatehuonehen katos.Ihan tavis. Sillekki asialle pitää teherä jotaki ens tilas! Mutta ny ei kerkiä, ny on pikkujoulumania pahimmillansa. Voi herrantähäre eihän mulloo kenkiäkää!!! Mitä se flikkaki tua yläkerras taas manaa? Kuinka se kehtaa, ku sillä kaikkia on? Kehenkä son oikeen tullu? Enkä mä ny millää kerkiä, ku mullon täs omiaki murehia. Mistä mä ny kengäkki löyrän.  Ku mullei oo mitää... ei ainakaa ny tähän tilaasuutehen sopivia. 

Voi kuinka aharistavaa son välillä tämä naisen elämä. Onneksi isäntä oli maakunnas. Se välttyy kuulemasta ja näkemästä tätä episodia. Ja olletikki ku sillon kaks tälläästä kotkaa korolla ja yks poispilattu ja hemmoteltu palatsikoira, son selevää notta mies saa teherä pitkää päivää mailmalla, notta tälläänen  porukka pysyy tyytyvääsenä. Tosin....mitäs on menny aikoonansa antamahan pikkusormen, ny on sitte meny koko käsi ja aikaa myöre vähä enemmänki. 

Muistakaa ny sitte hyvät ihimiset, notta tämon osittaan kärjistetyä sarkasmia. Torellisuures flikka löyti ku löytiki komiat pikkujoulukuteet kaapistansa, samoon mä. Ei tarvittu nettikauppoja ny. Tosin muuta kyllä ollahan jo tilattu sieltäki...ku ei vain voitu vastustaa. Ollahan me aiva syrämellisiä naisia minä ja tytär, enkä mä ny aivaoikiasti oo tuota flikkaa pilannu, Mutta minkä se geeniillensä voii. Ja minoon kova hemmottelohon ja esimerkikisi tuon meirän koiran kohoralla mä aina lankeen siihen sen "kärsivä katukoira katseeseen" Jopa sillonki ku se  "teköö näläkäkuolemaa" ruokakuppinsa äärellä. ( Vain koska kukaan ei ole ehtiny vielä tulla syöttämähän...varootuksen sana...tällääseksi voii saara kiinanpalatsikoiran, aika helepostikki ) 

Ja kyyyyllähän Malfoy nuan väipährökseltä kattoen voiis mennäki säälittävästä katukoirasta. Olletikki jonsei olisi sokuria rintakarvoolla, herkuttelun jäläkihin. 

Sellaasta son, elämä tää meirän palatsis. Mutta pikkujouluusta on ny seliitty ja on aika valamistautua siihen Isoohin Jouluhun. Mä toivon, notta siitä tuloo levollista ja onnellista aikaa, eikä lumestakaa olis yhtää haittaa, ku sitä vastoon sitte huhtikuus siiton jo ainaki mulle, kesäihimiselle vain ja ainuastaan haittaa. Ja toresta, tuos ylimmäs kuvas tua otsikon alapuolella on sitte SE lookki, johonka mä tänä vuonna pikkujouluus pääryyn. Kenkien kans oli vähä ongelmaa. Ku nua hyperkorkkarit on kyllä komiat, mutta haasteelliset, tanssimisen yms sellaasen irroottelun suhteen. Kyllä niiren kaveriksi otin viä talavisaapikkahat. Sai sitte vähä vaihrella tilantehen mukahan. Ei ne pahat nekää ollu. Mutta ens vuonna ei sitte taas enää tätä. Pitääskähän nyjjo ruveta sitäki miettimähän?

Joulunvalamistelua niin notta morkoolit soii

Tuon muumimukin Vilijonkka, se vois aivahyvin olla mun omakuvani. Justihin tuollaasis tunnelmis minoon ollu viimeeesn viikon. Niin...mä rakastan joulua, oon henkehen ja verehen jouluihiminen. Mutta sitte tapahtuu jotaki...mä haluan luora satumaasen ja seesteesen tunnelman meirän tupahan ja markille. Mä haluan luora kaikesta TÄYRELLLISTÄ. Mä haluan kaiken päiväs....siinonki sitte elätysalustaa sille, ku ALAKAA TAPAHTUA SITÄ JOTAKI. Nimittään, ku erelllisestä joulusta on se vuosi kulunu, minoon jo keriinny unohtamahan, kuinka vittumaasta on jouluvalojen virittäminen. Olletikki pihalle..siä ku käret kontas yritän selevitellä umpisolomuhun mennysiä valojohtoja ( kuka neki oikeen solomii, ku mä ne niin tarkoon aina sinne aina koitan keloolle kääriä? ) Ja sitte ku niskas on tuskan hiki ja käret kontas ( jos joku ihimettelöö ny, notta miksen mä selevittele niitä keloja tuvas, niin mähän MEINAAN laittaa ne vain aiva äkkiä, minen  ikänä muista sitä solomuhelevettiä, ku vasta siinä vaihees ku oon jo sarattanu tunnin pihalla niiren kans, sitte ei enää eres kannata lähtiä tupahan, samahan konkurssihin sitä niitä pihalla selevittelöö....ja sarattaa...kuuloo naapurikki, että Tarkan rouva siä taas on niin jouluusis tunnelmis ) 

Sitte, ku mulle alakaa valieta, notten mä tätä mailmaa selekärangalle saa yhyres päiväs, enkä itteasias eres niitä kaikkia jouluviritelmiä. mitä mä itteltäni vaarin, että olis satumaasta, jouluusta, ihanaa ja vähä amerikkaaki, sitte on piru merras. Siinä kohtaa mun on myönnettävä rajallisuuteni ja sellaanen on aina yhtä vaikiaa eteläpohojalaaselle naiselle. Täs yhteyres mä alakaan sovittelemahan marttyyrinkruunua kutreilleni ja sovittelenki kuuluvasti huopaten ja huokaallen. Siinä sivus syyllistyy kätevästi muu perhe ja joulunorotustunnelma on täyrellinen. 

On siinä kulukaa kieltämä ristiriitaa, ku alakaapäälle pullantuoksuuseksi äiteeihimiseksi tarkootettu muumimamma muuttuu kirkuvaksi Vililjonkaksi. Son varmahan velehonnäkööstä ku tonttuja ja enkeliä asetellahan somiksi asetelmiksi ja samalla saratetahan lanttalaureehinsa. Mutta ku son luonnollinen seuraus siitä tunteesta ku alakaa vituttamahan...oikeen reiruhun. Minoon jo oppinu senki, notta tarkastan AINA sen valosarian ENNENKÖ pikkuusilla sormillani alakaan niitä näpräämähän, monivaiheesesti ja tarkan suunnitelman mukaasesti kiinni milloon mihinkäki.  Mutta kulukaa, voisko joku insinööri seliittää mulle, notta MITÄ siinä vaihees on tapahunu, ku minoon KOVALLA työllä nyörittäny, asetellu niitä valoja ja SITTE, ku laitan töpselin pistorasiaan osa valoosta onki pimiänä. Silloon...kulukaa, justihin silloon mua alakaa vituttamahan. Silloon joululaulujen sijahan Tarkan markilla raikaa jokku aiva muut sävelet. Ja mä ku en mitää puolimoosta lopputulosta kelepuuta. Niinku mä sanoon kaiken, AIVA KAIKEN pitää olla täyrellistä. Niin kauan mä teen, ku on riittävän komiaa. Riittävän komiaa MUN makuhun. Ja ku juuret on eteläpohojanmaalla, silloon sanan komia merkitys saa viä aiva uuren ulottuvuuren, silloon nimittän on TOSIAANKI KOMIAA Monta ehtoota minoon näiren valojen ja koristehien kans tää hääränny. Seki yks ehtoo, ku isäntä oli maakunnas ja flikka siivos vaatehuonettansa ja kuunteli musiikia niin notta lasit heläji ( tosin ristuksen hyvää musaa oli ja ku mä tua pihalla paljun äärellä nuota valoja asettelin mä kuulin tai. ..ainaki tunsin tuon musiikin bassonjytkeenä syränalas ja maan tärähtelynä ) Ja siinä sivus mä funteerasin, notta mitä jos mä horiahran tältä lavittalta, ku lyhääsenä ( ja ristuksen korkianpaikankammoosena ) tää kaaparootten ja kiinnitän näitä valoja tuonne pylyvähisin. Koska flikka havaattis, notta äitee on koivet ojos kempuralla? Mutta onneksi mitää pahempia onnettomuksia ei kumminkaa sattunu. Ei eres silloon, ku viime lauantaina hakkasin pieniä nauloja flikan leikkimökin räystähän sisäpuolelle. Ja tottapa mä ny sääliin ittiäni, ku rakennusurakootsijan perhees pienen vaimon pitää tälläättet teherä, aiva itte pikuusilla, hentoosilla sormilla.Voi viä vaikka kynsiki katketa. ( Isäntä ei tosin tienny mun naulaamisista mitää, ku soli töis niinku yritäjät pruukaa aina olla ) Mutta erellä olevis kuvis on ny toristusaineestoa.Komiaa tuli, vaikka itte sanonki. 

Niin kiirus mullon ollu mun joulu-unelmani valamistelus, notta minen oo keriinny tännekkää kirioottaa.Tästäki oon maininnu sitte perheelle. Aiva siltä varalta, että neki havaattis mun kutreillla kimaltavan marttyyrinkruunun. Kuinka kauhiaa seki on, ettei äitee-raukka kerkiä enää eres blogiansa kirioottaa. Ja kirioottaminen...son mun intohimoni. NO ny mä viimeenki saan päästää höyryjä pihalle ja kirioottaa. Kylläpä tuntuuki hyvältä. Mutta ny takaasi näihin mun joulukiiruhusihin. Jouluvalot on ny tältä vuorelta asennettu ja kaikki hukas olevat muuntajat on katteltu. Helepoommat joulutunnelmantuojat on tuollaaset, niinku tuo vihiriä nuos ylemmis kuvis. Son flikan huonehesta. Aika hyvä löytö.Jasu itte sen bongas sähköliikkeen klasilta ja seuraavaksi puhuttihin isälle ja sitte se jo löytyyki flikan klasilta. Tuollaasen valon asettelus ei tuu hiki. Niinku ei tuu tuon mun Lucia-kulukuehenkaa kans. Son joka vuosi yhtä ihana. Ajatoon. 

Toisin ku sitte nämä pallot, tuos alakuvas. Pallojen ny luulis olevan heleppo homma, ne ei voi olla vinos tai kenos. Mutta silloon ku on KAKS palloa ja niiren kuuluu olla samalla koroolla, silloon tuloo jo hiki. Mutta siä neki ny on. 

Sitte niistä tonttu- ja enkeliasetelmista, joista mä toimitinki.Niihin pääsemistä mä aina oikeen orotan. Ja sitte on sellaanen  Nisse-tonttuki. Sen taskut täytettihin muruulla ja palatsikoira Malfoy seuras tapahtumaa kokolailla järkyttynysenä. KUINKA NE KEHTAA!!!!! Antaa nameja jollekki toiselle!!!! Aiva valloottava tonttu, joka maksooki jonku verran ja sitte ku se tuli postista, oli taas näkemysrot vallalla Tarkan taloos, ku isäntä kattoo sitä järkyttynysenä ja totes, notta " tämei oo kyllä ainakaa hänen näkemys komiasta tontusta" Mutta mun näkemys son. Isännän näkemys on sitte tuo ihana tonttu, joka istuu tuos yhyres tonttuasetelmas jalaat roikkuen. Son tuliaanen jostaki ja minoon siitä kans aina tykänny, oon sen nimenny tontun votjakkeeksi, jostaki syystä. Tonttuja ja enkeliä minoon sitte toresta asetellu jaTähkän joululaulut on soinu taustalla. Mutta sitte ku tulin siihen vaiheesehen, jota olin orotanu...nimittään enkelikellon kokoamisehen. Joo-o, ostin sellaasen täs vuosikymmenten jäläkihin. Mutta kulukaa..ei auttanu eres Lauri Tähkän upea ääni....mä raimaannuun ja luovutin. Ennen mä värkkään  vaikka himmelin märiistä korsista, ku tälläästä prääkiä alakaan kasata. Son nimittän nykyään niin hempulia materiaalia, notta olokohon osina mun puolesta. 

Tämän aharistavan kuvan jäläkihi mä lataan ny niitä seesteesiä kuvia, niistä ihanista asetelmista, joiren kaikkien takana on palio taiteellista ajatusta ja vain muutama manaus. 

Sitte ku aikani oon viuhtoonu näiren kans mä alakaan ittekki antaa armoa ittelleni.Mä kattelen ja nautin jouluntunnelmasta. Tähän loppuhun mä esittelen ne mun PARAHAT TONTUT. Ne, OIKIAT, joista tuloo se joulun tunnelma. Non nimittään Tyynelän tonttuja, niitä miston ny viime aikoona ollu palio leheriski juttua. Minoon niihin hörvähtäny.Viime vuonna mä hommasin Eino-Onnin, herkän haaveelija-poijan. 

Tänä vuonna meille muutti Eino-Onnin morsian Helmi. Helmi on iloonen ja ny sitä naurattaaki tuo meirän perheen shakki-asetelma. Muaki naurattaa sama asia. Shakkimatti ja kempuralla makaa TUMMA kuningas ja voittaja on VAALIA kuningatar. Jotaki ourontuttua on tuos astelmas. Sekös Helmiä naurattaa ja kieltämätä taloon emäntääki. 

Flikka oli vähä huolisnansa jo musta ku niin tohoruuksis oon ollu näistä tontuusta.Siinä kohtaa ku, mä sanoon ottavani ny näistä tontuusta kihilakuvaa, siinä kohtaa flikka rupes jo kattelohon mulle hoitopaikkaa. 

Mutta kuinka ollakkaa...joko tämon tarttuva tauti tai sitte flikkaki on pyörähtäny, mutta ens jouluksi on hänenki huoneesehen muuttamas tälläänen Aito Tyynelän Tonttu. Aiva sen omasta toiveesta. 

Ensimmääsen kerran näjin näistä kuvan Prismas ku seisoon kassajonos. Johonaki sisustusleheres oli näistä kuva. Ostin leheren....ku en keherannu siä kaupas alaata sitä ruveta plaraamahan. Ja siitä se sitte lähti. Mun oli PAKKO saara näitä kotia. Nämon uniikkia jokahinen, ei oo kahta samanlaasta.  Ja jos mulle tuloo tuo PAKKO SAARA-tunne...son menoa sitte. Isäntäki tietää sen ja son voimatoon sen asian eres ( shakkimatti ) 

Mutta ny mä rauhootan tämän päivän piparien paistolle ja tietenki itsenäisyyspäivän vietolle. Minoon niitä koto-, uskonto-, ja isänmaa-naisia. Niin notta son sanomataki selevää, notta tämä päivä on mulle aiva erityynen. 

Mutta ennenkö jouluaattohon päästähän niin ne kuuluusat morkoolit soii viä monikertoohin. Siitä varmahan teille täs viä toimitan