Kyllähän sen täytyy olla vähä pössöö

Mä varootan sitte jo valamihinksi. Aiva heti tähän kärkehen. Tuota otsikon määritelmää käytetähän aika useen siinä yhteyres, ku puhutahan ihimisistä, sellaasista ihimisistä, jokka tykkää niin palio eläämistä, että haluaa ajaa niillekki oikeuksia. Ja tuon määritelmän valos minen oo eres "vähä pössöö" minoon umpihullu. Niinpä tämäki teksti kumpuaa suoraa tualta mun sieluni syöveriistä. Mä puhun ny MULLE TÄRKIÄSTÄ asiasta ja tämon asia, jonka yhteyres mä kiihryn yleensä aina. Jotta mä pyyrän jo valamihiksi anteeksi, jos joku ottaa noukkahansa, mutta mä kans otan noukkahani, aina , JOKAKERTA ku lujen tai kuulen, että eläämille on tehty pahaa.

Mun saa kiihtymähän kepoosesti nollasta satahan jos mä kuulen tai näjen sellaasista tapauksista, johona eläämiä on kohoreltu huonosti. Mä aina tuos yhteyres ihimettelen, notta millä oikeurella ihiminen niitä julumuuksiansa eläämille teköö. Eikös sollu alakapäälle sellaanen puhet tuan Isoon Kirianki mukahan,  notta ihimisen tehtävä olis nuan niinku pitää huolta luonnosta ja sen eläämistä. Ja ei tartte ku ympärillensä vilikaasta, ku havaattoo, notta luonto on tukehtumas ihimisen ahaneuren tähären, hukkumas muovijätteehin ja ilimansaasteehin. Ja silti viäki, JUKOLISTE VIÄKI!!!! löytyy joka kevät niitä koiranpaskasta murehtijoota. No eisunkaa soo kivaa paskahan tiellä astuakkaa, mutta ku innokkahimmat kyylää niitä ojanpohojiltaki Minoon aina toivottanu tuollaatet narajuttehet mettähän hirvenpaskoja pussittamahan. Siinäpä pussittaavat ja samahan aikahan toisaalla saremettät teköö kuolemaa, muovilautat ajelehtaa mailman merillä. Ja jokku saatanat huoppaa koiranpaskoosta. Silloon mulla menöö ylitte hilseen. Jokku kukahattutärit tietysti pussittavat sitä paskaa MUOVIpussiihin, eikä ny puhuta mistää biohajoavista pussukoosta. Ja sitäpaitti, joka siä ojanpohojalla kävelöö, mammani sanoja laihnatakseni, kattokohon ittensä. No niin, soli se mun osuuteni pakollisehen koiranpaska-keskusteluhun. Joka on loppumatoon aihet ja varma kevään merkki, mutta ny on syksy, joten antaa olla.

Sitte toinen sellaanen kohtalaasen yleenenki ilimiö, on sellaattet "miehet" jokka rehvakkahasti toimitteloovat kaikenmailman kissantappojuttujansa.  Ja niiren tarinooren eretes niiren silimihin oikeen syttyy sellaanen loistet, ku toimitellahan kuinka kovia poikia siton oikeen oltukaa. Ja vitut, pienimunaasten hyypiöören hommaa.  ( Tämän verran alapään asioota tähänki blogihin mahtuu ) Pikkuvinkkinä, sänkinen mies, pitämäs kämmenellä jotaki pikkuusta elääntä tai koiraa tai kissaa sylisnänsä...sellaanen on MIEHEKÄS ja jopa seksikäski näkyy. Se kissantappojuttuja toimitteleva pienimunaanen on lähinnä säälittävä. Sitä vain orotttaa myötähäpiää tuntien, notta jokahan tuo riepuraukka pian lopettaas.

No ny minoon jo varmahan suututtanu isoon joukon ihimisiä jutuullani. Mä pyyrän taas jo välillä varooksi anteeksi. Mutta samalla mä jään orottamahan niiren anteeksipyyntöä siä Kiinas, jokka repiivät angorakaniilta elävältä karvat. Mä kattoon sellaasen vireon tuas vime talavena. Siinä näytettihin kuinka meiränki käyttämät vaateketjut ostivat angoravillaa sellaattista paikoosta, johona mitä julumimmalla lailla revittihin pieneltä Luojan luomalta  kanilta ( Ihimisenhän piti pitää huolta luonnosta ja sen eläämistä )  karvat irti. Mä muistan sen kanin tuskanhuurot viä kuolinvuoteellaniki. No HM kuulemma taipuu meirän eläänfanaatikkojen painostuksen alla eikä enää ostanu villaa tuolta. Mutta AINA ku näjen jonku ihanan pehemoosen neuleen, mä kyttään onko angoraa...jos on, tuote jää kauppahan. Samoon jää airot turkikset. Täs yhteyres jokahisen tietysti pitää kuunnella omaatuntoansa. Mun omatunnon ääni kuulu aitojen turkisten , yms. kohoralla.  Kuuluu, korkialta ja kovaa! Mä päriään vallan mainiosti ilimanki. Sitäpaitti tekoturkiksia on nykypäivänä niin päheitä, että ainaki mun makuhun sieltä on löytyny turkki jos toinenki. Ja se aito turkis, joka mun päällä joskus on, se toimii vastavuoroosesti, se kattoo mua luottavaasesti silimihin.

Tälläänen minoon. Mä paasaan tästä aiheesta välillä sellaasella paatoksella, että ittiäki hävettää. Mutta minkä mä luonnolleni voin. Sellaasen oon kumminki täs elämäni varrella havaannu, että eläänrakkautta, sitä pitää yleensä aina joinki puolustella. Siinä yhteyres ku on ilimoottautunu eläänrakkahaksi ( vähä pössööksi ) pitää sitte viä varmuuren vakuureksi muistuttaa, että on ihimisrakas kans. Koska yleensä eläänten oikeuksien puolestapuhujia kohtahan käytetähän vanhus- tai lapsikorttia. Mutta ku...ne EI OO toisensa poissulukevia asioota. Kyllä sen on mulle ainaki elämä opettanu, että eläänrakas on ihmisrakas siinä samalla. Meleekeenpä voisin väittää ( ainaki oman kokemukseni perusteella ) että sellaaset ihimiset jokka omien sanojensa mukahan eivät "niin välitä" eläämistä, sellaaset ovat lähes poikkeuseta jollaki lailla kylymiä ihimisiä. Ei niitä torellisuures hetkahuta kanssaihimistenkää murehet. Non yleensä kiinnostunusia ittestänsä. Pinnallisia tyypejä.

Minoon kyllä varmahan aiva ihanteellinen kiinanpalatsikoiran omistaja. Sillä palatsikoiran luonne on toresta ku hemmotteluhun tehty. Malfoyn näkökulumasta eläänsuojelurikoksen tunnusmerkit täyttyy, ku mä leivon sämpylöötä, enkä  mitää makiaa piirakka. Nimittäin se on aina maistelemas taikinaa ku mä leivon. Täs mä tein pitkästä aikaa sämpylöötä, pikkuunen koira tepsutteli pikkuusilla tassuullansa keittiöhön maistajan paikalle ja mitä h......ä!!!! Taikina oliki pahaa. Silloon mua kattoo laattianrajasta ruskia, syyttävä silimäpari. Ja mä tunsin itteni vähintäänki sellaaseksi kiinalaaseksi angoravillan tuottajaksi. Tai sitte flikka, se sai tuntia syyslomallansa SUURTA SYYLLISYYTTÄ. Hän tykkäs luonnollisesti nukkua aamulla vähä pirempähän, ku oli ny lomaaki. ( Malfoyki kyllä tykkää aamusin nukkua pitkään ) Mutta ny..ku minolin lähteny töihin, niin Malfoy keksii tää silläaikaa, ku flikka viä nukkuu, että sen on jano. Joo, äläkää peliästykö. Kyllä meillon aina raikasta vettä koiralle. Mutta ku ny asia oli sillälailla, että Malfoy EI Keisarillises Korkeuresnansa KERTAKAIKKIAAN PYSTY juomahan vettä, jokon seisonu siinä muutaman tunnin. Janovesi on oltava JUURI hanasta laskettua. Ei siinä flikan auttanu....sängyn vieres inahteli pieni koira, välillä tassut oli jo sängynlairalla  ( vinkkiviitosena että nosta mun sun kans sinne ja ANNA VETTÄ ) Ja ku flikka ei meinannu viiren pisteen vihijeetä ymmärtää alakas vaativat haukahrokset ( merkitävää sinänsä, koska Malfoy on aika vähäpuheenen koira ) Ei siinä auttanu flikan ku nousta, sillä tuos oli jo kehkeytymäs niin vakava eläänsuojelurikos, ettei mitää määrää.

Mutta niistä oikeesta eläänsuojelurikoksista...niistä pitääs tulla nykyystä huomattavasti isoommat tuomiot. Talousrikoksista tuloo suurempia tuomioota ku ihimisin kohoristuvista rikoksista ja eläämet sitte...non täysin lainsuojattomia.Asia, jokei maharu mun oikeustajuhun. Vapaana kulukkoo ihimisiä, jokkon kirutamalla kirutanu koiria, valellu kuumalla vetellä, hakannu,  nakellu seinähän niinkauan, ku on koiras henki pihissy. KÄSITTÄMÄTÖÖNTÄ!!!!!!! Mä aina toivon, että näkisin viä sen päivän ku tällääset laitetaas OIKIASTI VANKILAHAN ja ny tarkootan vankilaa, en mitää valtion ylläpitämää lepolaitosta.

Mutta ny mä koitan loppua kohoren himmata. Ja lepolaitoksista puheenollen. Olimma kesällä käymäs pohojanmaalla eläänten vanhaankoris; Wanhas Markis. Laitan tähän loppuhun kuvia siältä. Minolin kulukaa aiva hurmokses siä. Silittelin, paijaalin, rapsutelin, syrämen kyllyyrestä. Isäntää pyyrin kuvaamahan ku halaalin yhtä liikuttavaa aasia ( siis oikiaa, en Timoa :D ) Isännän kuvaustyyli oli kumminki sellaanen, notta siinä kuvas näkyy horisontis joku pieni pistet. Sen kuuluus esittää mua ja sitä ihanaa aasia. Sehän siinä vain on, että soli niin kaukaa räpsäästy, ettei siitä juuri erootu yksityyskohtia. Mutta kattokaa sitä kuvaa sielunna silimin. Näistä eroottuu, kaikkia näitä mä siä helliin ja liikutuksesta porajin.

Tämä vieraalu oli VAIKUTTAVA. Mä olin kauan aiva sanatoon. Kuinka ihanaa oli havaata, että meitä "vähä pössöjä " on muitaki ja kuinka palio hyvää voikaa saara aikahan. Tuon liikuttavan heppa-kaunokaasen ripset....Mä painoon pääni tämän uskomattoman ihanan olennon turpaa vasten. Nuuhkin huumaavan ihanaa tuoksua, joka hänestä kumpusi. Ja siis nuo ripset...mä tunsin ne poskellani. Sitä tunnetta en unohra koskaa. Se oli ku lupaus, lupaus jostaki äärimmääsen kauniista. Mailmas on sittekki viä hyvyyttä. Ja me aikuuset, moomma avaanasemas siinä, kuinka niitä arvoja siirretähän lapsille. Hyvän lemmikin mitta ei ookkaa se, kuinka palio sen "kuuluu" sietää lasten, välillä kovakouraasiaki hyväälyjä. EI! Lasta opetetahan hellästi kohtaamahan elään, eläämen eheroolla. Elään oppii kyllä lapsen paikan perheen hierarkias, lapsi on eläämen yläpuolella laumas titetenki, se ei kumminkaa oikeuta lasta tai ketää muutakaa kohtelemahan elääntä mielivaltaasesti. Täs yhteyres; kiitos äiti, ku oot siirtäny meille lapsilles tämän arvomailman. Sunkaltaasia äitejä, niitä tarvitahan täs mailmas.

Vaan ihana enkeli vierellä käy

Niin...nämä kyseeset enkelit ovat kulukenu mun vierelläni kokolailla varmahan mun elämäni aijan. Tai ainaki oon aika pikkuunen flikka ollu, ku äiti on ne mua varte ostanu ja asetellu ne seinälle mun sängyn vierehen. Sieltä Riipinkylän pikkuusen tuvan peräkamarin seinältä ne onki sitte kulukenu vaiherikkahan matkan tänne satakuntahan. Ny non tuos pöyrällä, klaappiinensa, kaikkinensa. Oikiastansa klaapit teköö niistä mun silimis vain entistä herkemmät ja komiammat. On ollu toki vaiheeta, ku näiton kuulunu hävetä ja non ollu lymytettyynä johonki Duran Duranin c-kasettien taa, piirongin perimmääsehen nurkkahan. Eisunkaa kulukaa silloon kasarilla olisi ollu eres katu-uskottava dingohuiviinensa päivinensä jos ny viä jotaki kullanfärisiä enkeliä olis ollu seinällä niiren julistehien seurana.

Mutta sitte tuliki ysäri. Mä aikuustuun ja joinki nua enkelikki tulivat sisustuksehen. Niistä tuli oikeen buumi. Ja johonaki vaihees se hörskötys alakas menöhön jo vahavasti mauttomuuren puolelle. Alakas ilimestymähän jos minkäkinäkööstä kerubia, osa aiva jaloon teheryn näköösiä. Sellaasia, joiston herkkyys kyllä kaukana, Minen kiellä, vaikka mä oonki Tarkka joo sukunimeltäni, mutta tarkka myös sisutukses,,, niin kyllä mullaki ylilyöntiä on tapahtunu. Oon YRITTÄNY olla maltillinen täs nykyyses tuvasnamma...ja oon itteasia luullukki niin. Mutta ny ku lähärin sitte puhelimen kans kiärtämähän tätä meirän tupaa ja kuvaamahan näitä erilaasia enkeliä niin....hmmm. No...päätelkää itte. Joinki mua alakas ittiäki peliättämähän, notta oonkahan mä kulukaa sitteki näiren enkelien osalta jääny sinne ysärille. Ainaki kuvattavia kohteeta löytyy sevverran, notta isäntä oikeen kahtehenki kertahan tierusteli, notta mitä ihimettä mä ny oikeen häärään. Tai sitte enkelit on mulle on vain niin rakas ja läheenen asia, että niitä on tullu hankittua. Ja kyllä minoon KOITTANU käyttää hyvää makua ja harkintaa niitä hankkiesnani. Paitti ehkä tämä mun kampauspöytä...joo tuota.... no... Siä kannatteloo pari kerubia OSAA mun riipuksista ( Ja siihennäheren näillä kerubiilla on oltava haba kunnos, sillä korujen suhteen, pakko myöntää, on menny överiksi jo aikoja sitte, eikä loppua oo näkyvis ) Samaasen pöyrän kätkööstä löytyy kerubipiiri, jokka ysärille uskollisen dramaattisesti kannateloovat mun vihkitiaraani ( mutta puolustuksen puheenvuoro; mä MENIN NAIMISIHIN ysärillä ) Ja tiara oli aikoonansa niin komia ja tyyriski ( äiti sen osti ) etten mä sitä ny malta oikeen mihinkää lymyttääkkää. Niinpä sitte oon antanu sen kerubien kannettavaksi..."antanu kerubien kannettavaksi" itteasias, ku nuota sanoja maisteloo, niin siinä pääsöö vähältä kiinni siitä ajatuksesta mikä mullon tuas aluunperiinki ollu. Ja sitte tuo korurasia ja rintaneula, molemmat lahajoja äitiltä. Ja tuo rasia on munmielestä ajattoman kaunis ja rintaneulaki tuloo tasaasin väliaijjoon muotihin. Jotta ei ny paha...ei aiva paha....mutta no...mun näköönen. Överi.

Jokku mun enkeliistäni... vain OVAT. Koskettavia. Sellaasia joita kattelles melekeen voi tuntia siiven kosketuksen. Sellaasia, joita kattelles syrämehen laskeutuu sanoonkuvaalematoon rauha. Tai sillaa mä tämän koen. Kyseenen enkeli on  meirän alakerran aulas. Isännän silimis tämon kulukueste, johonka sen jalaka osuu liika useen. Niin erilailla sitä uros ja naaras voii tätä mailmaa kattella.

Tämänaamuunen tutkimusretkeni täs huushollis osootti, että oon kyllä aika lahajakkahasti näitä siivekkähiä olentoja ripotellu pitkin poikin. Mutta joinki ne sitte kumminki sulautuu ja sointuu tänne mun kotohoni eiväkkä aiheuta, ainakaa mun silimis mitää levotoonta krääsätunnelmaa ( ny pitää sitte muistaa, että kauneus aina on kattojan silimäs. mutta joinki tua mun taiteellinen  vereni pitää näitä kyseesiä, onnistunusina asetelmina ) Tai no onnistunusia...tuo takanpäällä oleva on onneksi muovia, koska JOKU meillä kuivatteloo siä tasaasin väliaijoon raksavaatteetansa ja ku ne siältä kiiruhus sitte riepaastahan käyttöhön, siinonki kerubilla lentotaito tai ainaki särkymättömyys tarpeen. Enkeli ja raksavaatteet takanpäällä. Kieltämätä originelli yhyristelmä. Mutta meillä arkipäivää. Siinä taas kerran kohtaa kaks niin erilaasta mailmaa. Joo mä tiän, se enkelihomma on munki mielestä komieet, mutta iliman nuata raksavaattehia ei olsi tätä tupaa, johonka frouva voiis enkeliänsä ripotella. Joten ovat siis originellin lisäksi viä tarpeellinen ja jopa liikuttava yhyristelmä.

Yöpöyränlootahan ku kurkkasin, niin siältä löytyy mulle Leila-siskoni antama matkaenkeli ja äitin lahajoottama Samotin enkeli. Niiren viäres mä nukun joka yö ja hyvin tunnnuki nukkuvan. Useenkaa en eres niiren olemasoloa senkummemmin ajattele tai eres muista. Mutta sitte ku looran aukaasen niin kyllä kieltämätä syrämes lämpöösesti ailahtaa. En henno näitä ikänä tuolta loorasta poistaa. Non rakkaurella mulle annettu ja rakkaurella mä niitä tua looras säilytän.

Kati-siskooltani oon sitte saanu tämän ylemmän kuvan enkelin joululahajaksi. Meillon aiva samanlaanen maku enkelien ( ki )  suhteen. Joten on sanomataki selevää, että tämä kyseenen kerubi nukkuu kunniapaikalla. Se kans henkii sitä samaa taivaallista rauhaa, ku se alakerranki kerubi. Luon siihen katseen joka ehtoo ku lampun tuosta sammutan ja joka aamu se toivottaa mulle hyvää huomenta ja Kati tuloo mielehen.

Sitte tuos apilaastiooren vieres, tuas oikialla. Siinä makaa pieni valakoonen enkeli, Sen on rääppöö mulle antanu lahajaksi, silloon ku se oli viä enemmän rääppöö ku ny. Se oli sillon sevverran nuori, että suhtautuu lähinä huvittunusena mun enkelihörskötyksehen. Mutta kumminki ku siskoostansa tykkäs, niin lahajootti mulle tuollaasen. Soli siihen aikahan AINUT enkeli, minkä se oli KELLEKKÄÄ lahajoottanu.Eli son ainutlaatuunen yksilö ja onki ansaannu paikkansa tua apila-astiooren keskellä. Nyttemmin on rääppöösiskoonki koros esillä enkeli jos toinenki. Tyylikkähästi tosin aseteltuuna.

Tämä valakoonen enkeli tuoo mun mielehen aina Kauhajoen. Olimma siä äiteen kans kaupoos ja tuo osuu silimähän. Jätin sen sitte alakaapäälle kauppahan, ku nuukapiruki sipaji niin kovaa mun korvahani, Sitte kumminki kotomatkalla äiti onnistuu vaientamahan nuukapirun mäkätyksen ja käännyymmä takaasi. Pakkaasta oli silloon kokolailla komiasti ja keli muutenki mitä järkyttävin. Sitte ku olimma takaasi siä liikkehes molimmaki kaks naista steppaamas auton vieres, ku auton oven lukku oli jäätyny. En eres muista, kuinka siitäki selevittihin, mutta varmahan hyvällä siunauksella, olletikki ku äiteellä oli tuo komia enkeli kainalos. Se on mulle tämän taloon Pääenkeli, niiren kuningatar. Sen herkkyys on sanoonkuvaalematoonta ja oli taatusti sen vaivan väärtti. mikä silloon äiteen kans kärsittihin, ku sitä hajettihin.

Portaikko näyttää nuan niinku ylipäätänsä olevan enkelien valloottama. Tämä harppua soittava enkeli on mun AARRE. Teuvalaasen posliininmaalaajan taiteelema enkeliyksilö, jota suunnattomasti aina näyteikkunas ihaalin. Jouluna 2000 se löytyy mun lahajapaketista. Kukas muu, ku äiti sen sinne oli loihtinu. Ja tuo kyseenen enkeli, son aiva mun äitin näköönenki, koska luonnollisesti mä oon vakuuttunu, että mun äiti on enkeli. Sen on pakko olla, ei tuollaasia ihimisiä muuten vois olla. Tuohon portaikon kaarehen son sitte kunniapaikalle pääsny. Kaari on samalla isännän taironnäytet, mä tykkään siitä kaaresta viäki vaikka joku sisustusarkkitehti totes kaarien olevan out. Mulle taas sisustusarkkiteherit ovat AINA out. 

Myöskää sen enkelin ei aina tartte olla se kerubi tai nainen, että se olis komia tai koskettava. Tämä lamppu....en tärvele sitä sanoolla. Son kunniapaikalla mustan piirongin päällä. Ja syrämes värähtää JOKA KERTA, ku sitä kattelen. 

Ja ku mä syön suklaata, niin kattokaa, kekkä sitä mulle tariooloo. Äitin löytö tämäki.

Timo toi mulle joskus reisultansa tällääsen punaasen enkelin. Halus varmahan joinki ilahruttaa mua tällä enkeliosastolla. No...tämei ny välttämätä olisi yhtää sellaanen enkeli, joka jäis mun kätehen jos itte olisin valakkaamas. Mutta kulukaa, tämä kyseenen yksilö on mulle erityysen rakas. Aiva vain sentähäre, että muuten osaaki olla antajansa näköönen. Iloonen ja liikuttava enkeli. Mutkatoon näkemys näistä taivahallisista olennoosta. Ja ku tarkoon kattotta, siltä raukalta puuttuu toinen siipiki. Syy siihen löytyy enkelin antajasta. Silloli kiirus laittaa töpseli seinähän ( pistorasia on tuon enkelin takana ) ja siinä hötäkäs oli enkeli kumos ja siipi irtos. Son luvanu liimata sen....sitte joskus. 

Sitte taas tämä äitin löytö. Sen kauneus taas kuuluu siihen kategoriahan, joka koskettaa mua. Sitäkää ei oikeen sanoon sovi pilata. Sitä pitää vain kattella ja se aukee niille, joille sen kuuluuki aueta. 

Sokuriksi pohojalle mä jätin tämän. Tästä taulusta mullon varmahan kaikki tämä kiinnostus enkeliihin lähteny. Muistan kuinka pikkuflikkana aina pujahrin Irma-tätini kesäpaikas sellaasehen hämärähän ja viiliähän peräkamarihin ja siä oli tälläänen taulu. Mä halusin kattella sitä ja ihimetellä. Mut valtas tätä kattoesnani aina AIVA ERITYYNEN tunne. Äitiki joskus tuli mua hakohon siältä kamarista, jotta mitä ihimettä sä tää ny oikeen kattelet tuota taulua. Mutta se vain jotenki oli...niin koskettava ja mystisellä lailla kiehtova. Ja tottakai mun on pitäny tämä kotianiki hankkia. Jasmina sitä pikkulikkana katteli kans ja kysyy multa paheksuntaa äänesnänsä, että "Äiti, mitä nuo poijat on oikeen teheny tuolle enkelille..?" Niin...sillälaillaki sen voi sitte ajatella. Minoon aina ajatellu, että jotaki tuolle enkelille on sattunu ja nuo poijat on sitä pelastamas ja auttamas. Mutta oli miten oli...taulu herättää ajatuksia. Ei se jätä ketää varmahan kylymäksi. Hugo Simbergin Haavoittunu Enkeli...siinon kyllä puhuttelevin taulu, mitä mä tiän. Siitä en luopuusi mistää hinnasta.

Enkelit....uskonko mä niihin? No mitäs luulisitta? Kyllähän mulle on päivänselevää, ettei tätä matkaa olisi tähän asti kuliettu, jonsei mua joku olisi sillon tällöön kannatellu. Ja kyllä mä uskon, että raikuvimman naurunki hetkellä joku siipi johonaki ilosta lepattaa mun mukana Joskus son vain sellaanen TUNNE ja joskus ne enkelit voivat olla ihimisenki muoros. Ja mä tunnen sellaasiaki muutaman. Ne itte tunnistaaki ittensä tästä tekstistä. 

T.Tarkka loi tunnelmaa naisillensa Tampereella Tornihotellis

Son kulukaa sellaanen viikonloppu takana, nottei mitää määrää tällä bling blingillä ja tunnelmoonnilla. Tämon mun näkemykseni Tamperehen Siitä Hotellista. Samalla tämon ylistyskiriootus T.Tarkalle. Mutta pakko mun  on sitä aina välillä tää kehuakki, ku kieltämätä se on aviomiesten aatelia. Sillaa mulle yks ennustajaki kerran sanoo, ku kortiistansa katteli mun elämääni. Ja mun ei tartte eres kattua kortiista, mun tarttoo vain  kattella ympärilleni. Minen sitte taaskaa tarkoota sellaasta, notta Mä kattelisin Tarkkaa palavoen niinku koiranpentu, ei, sen mä jätän Malfoylle ja ... niin tietysti Timolle, ku se katteloo mua ;)  Nimittään Iines Ankan ( esikuvani ) sääntö numero yks on; AINA MIES kattoo palavoen NAISTA..ei ikänä toisinpäin. Mun katsees on sitävastoon kylläki SUURTA rakkautta ja arvostusta, muttei ikänäkoskaa palavontaa, silloon on mun mielestä osat sekaasin. Jos mä näjen joskus sellaasia kuvia, johona on on naisen taholta palavova puppyeyes katse miehehen ja mies sitte ei välttämätä luo silimäystäkää siihen palavovahan naisehen vaan patsasteloo vaikka sitte "miehekkähäs" omahyvääsyyresnänsä..sellaasesta mulle tuloo aina aika vaivautunu ja vähä surullinenki olo. Ei sen sillaa saa naiset mennä!!!! Rakkaures on kaks tasavertaasta ihimistä, mutta sevverran minoon aina ollu Iines, että oon hyvinki luontevasti antautunu mieheni hemmoteltavaksi. Itteasias joskus leikilläni päivitin tua naamakiriaski, notta pitääskähän laittaa tuo Tarkka kiertämähän Suomia ja kouluttamahan miehiä, kuinka teherähän vaikutus naisehen. En tiä...jotaki sen äitee on sen aamupuurohon laittanu, ku on tuollaasen ainutlaatuusen poijjan kasvattanu. Mutta ny niihin eilisihin upeesihin tunnelmihin. 

Siinä siton tunnelmapalakuvia eiliseltä. Ja naiset, kattokaa tarkoon, ku ollahan Tampereella, kattojen yläpuolella, minkälaanen KUULUU olla airosti rakastavan miehen katse ja kuinka siihen vastaa nainen, joka rakastaa miestänsä olemata kumminkaa sen tai kenenkään muunkaa kynnysmatto. Avutoon mä tokiki oon, silloon ku son mulle eruksi. Tai no...kuuluu ja kuuluu, jokahinen teköö niinku parahaksensa näköö, mutta mun mailmas asiooren kuuluu olla näinpäin tai on Ankkalinnas järiestys pahoon sekaasin. Mutta jos mä viimeenki lakkaan nämä parisuhureopastukset ja keskitymmä porukalla tähän Tamperehen uutehen helemehen, Tornihotellihin. 

Tarkka varas meille sieltä sviitin jo kesällä, ku koko hotelli oli viä puolimoos. No...minoon tietysti orottanu tätä kokemusta vaaliatukkaasille naisille ominaasella innolla ( hyppiny ilosta, jännittäny ja hykerelly ittekseni ) Oon mä nähäny untaki etukätehen tästä reisusta. Ainutlaatuusen tästä teki viä seki, että samalla reisulla oli mukana ainut lapsemme, tyttäremme, jolle hankittihin upea puku vanhojen tanssiihin ens keväälle. Siiten viä laita mitää kuvia, sevverran oon fatalisti. Puvusta ja tytöstä tuloo oma postaukensa sitte aikanansa, tuona Suurena Päivänä. Mutta teille riittänee täs vaihees tuosta puvunvalintaprosessista se, että ku näin tyttäreni astuvan sovituskopista siinä luomukses, kyyneleet valuu mun poskilla....kuinka voikaa olla niin kaunista tää maanpäällä. Mutta siitä mun unesta...kulukaa,,,, joo. Mähän näjin sellaattia unikuvia, notta koko hotelli oliki viä kesken ku me sinne menimmä. Puuttuu listoja ja oli keskenerääsiä pintoja. Ja mä kulukaa moukeerasin siinä unes tästä keskenerääsyyrestä...vissihin puhun unisnaniki.

Niin.....notta.....siinä ku tulimma hotellihuonehien käytävälle, mun verkkokalavoolle tuli tälläänen näky. No joo....mun ny täytyy tunnustaa olevani joko ristuksen tyhymä, minen välttämätä ymmärrä sittekkää tuollaatten trendikkähästi komeeren asiooren päälle. Siinon kulukaa abstraktia tairetta, johona on kuvattu Tamperehen maanmerkkejä, Näsinneulasta ties mihinkä teherashässäkööhin. Äläkää vain herrantähäre multa kysykö mitä nuos kaikkia on. Olis vissihin pareet jonsen ny kommentoosi mitää, hifistelisin vain muiren mukana, kuinka ristuksen komia ja trendikäs tämon. Mutta ku minen ny halua pitää mitää Keisarin Uuret Vaatteet-sarusta tuttua ilimiötä yllä, niin  mä kylymän rauhallisesti julistaurun moukaksi. Kulttuurista mitääymmärtämättömäksi juntiksi. Sanon ny aiva suorahan mitä mä tuosta käytävästä ajattelin; ruma ku perkeles! Sanalla sanoen psykedeelinen. Ja luonnollisesti tämä materiaali oli "kätevästi" kokolattiamattoa, joka jatkui noille seinille. Kävelin siis tosi kätevää nämä käytävät. Ja .... yritin unohtaa näkemäni. 

Ja tierättäkö mitä? Ku tulimma sinne sviittihimmä, niin mä kulukaa pienen  horvin jo luulinki, notta se lafka oli kesken. Mä jo pelekäsin notta isäntä joutuu hairaamahan sen valakoosen kypärän ja tästä tuliki työreissu. Nimittään ku kelaatta tätä mun tekstiä takaasipäin ja kattotta tarkoon sitä mun korkkarikuvaa...niin siinon kulukaa kontrastia kerraksensa. Siinon rouva Tarkan bling bling korkkarit kohti kattoa...tosin taustalla häikii suoraa helevetistäkotoosin olevat "tunnelmavalot" jokka toi mulle mielehen lähinnä jonku teurastamon ja sitte tuo katto.....niin minoon vissihin jääny ny jäläkihin jostaki, mutta mun mielestä rosoonen betonipinta on ruma ja keskeneräänen. No JOO JOO kyllä minoon ny sevverran nuota sisustusohojelmia vaharannu, notta tiän, että aina ku on jotaki erikoosta ( =rumaa) sisustusarkkiteherit ylistää sellaaset melekeen maasta taivahasehen, melekeen saatana merkkikusoovat sellaaset hifistelykohteet. Tavisten nätit kodit  ( = oikiasti komiat ) saavat yleensä osaksena ylimielisiä päänpudistuksia ja sääliviä huokausia. 

Niin siinä,  ku samalla molimma onnellisia ja iloosia maharollisuuresta tutustua uutehen hotellihin nin kyllä me siä kans moukeerasimma ja arvostelimma. Molimma jo välillä niinku mun mamma ja paappa, jokka olivat ihana pari, ne teki asiat, niinku on AINA tehty ja ne TIESI, kuinka pitää asiat teherä. No niin tierämmä meki isännän kans. Isäntä jopa teki niin palio rakennusteknisiä havaantoja, notta päätin niitä sitte tännekki toistaa. Ilimastoonnista isäntä totes severran, notta meirän hariakaanen ei oikeen piitannu siitä tunteesta ku tukka hulumus ja viima käyy. No toisaalta, mikäs siinä oli olles, tulipa sitte oikeen käytännöllinenki näkökuluma tuohon lähekkäinolohon soffalla, nimittään ku on toisen ihimisen kainalos, tuntuu lämpöösemmältä. Mutta...tuollaanen arktinen tuulikonesilimiö ei vissihin sitte kumminkaa oo aiva ilimastoonnin tarkootus. Eikä se keskenerääsys ollu isännänkää mielehen, ovipielistä puuttuvat listat on nykyään muotia ja sellaasta mukakomiaa. Meirän tavisten koros sellaanen ilimiö aiheutti aikoonansa yleestä vitutusta ja emännän moukeeramista. Ja ny ku ovilistat  on meilläki paikoollansa niin ne pitääs ny sitte vissihin nykyysen kauneuskäsityken nimis repiä irti. ( Vain mun kuolleen ruumini yli ) Mutta siis listattomuus otti isännänki silimähän. Ja jotaki se moukeeras jostaki massalaattiasta, joka on joku uus hörskötys, mutta puhtahanapiron kannalta sitte vähintäänki haasteellinen. Lavuaariistaki se mäkätti, notta kovaa ovat huokoosta materiaalia, notta puhtahanapiron kannalta....komeeta ne kyllä oli...mutta...

Valaastuksestaki meirän hariakaasella oli sanansa sanottavana. En tiä sitte, onko se mun vaikutuspiiris tullu samanlaaseksi hulluksi ku mä, mutta minen tiä MITÄÄ KAMMOTTAVAMPAA ku loisteputket ja sinertävät ledinauhat ja ledivalopisteet, jokka esim. tuon sviitin saunahan räiskäästyynä sinänsä komian kiukahan ympärille aiheuttivat ilimiselevän sokaastumisen vaaran. Ja sokaastumisen lisäksi siä meinas happi loppua, ku ilimanvaihto oli siä meirän hariakaasta lainatakseni päin p....tä, no  Ja sitte tuo ylimmäänen molokkerolamppu ei ollu mun makuhun ( ja anteeksi jo valamihiksi, son varmahan jotaki ristuksen kallista "risainia" ) mutta minen silti tykänny siitä. Mun tuli ikävä mun omaa Eiffelintornilamppuani. Son sitte taas mun makuhun, eikä sekää ny mikää rihkama oo, kyllä son oikia Riviera Maison, jota NIIIIIIN halusin ja sitte yks nimeltämainitsematoon mieshenkilö osti sen mulle äitienpäivälahajaksi. ( Niinpä....aviomiesten aatelia.. ) Mutta sitte siä Tornihotellin sviitis oli jotaki ( tai oli yks toinenki, josta hetken päästä ) johonka mä juutuun. Juutuun niinku pikkumukula. TUO MIELETÖMÄN IHANA LAMPPU TUOS PÖYRÄN PÄÄLLÄ!!!!! Ja nuo kuviot, jokka siitä lankee tuohon pöyrälle!! Mä tunnelmoon niin palio tuosta lampusta, että mua piti jo vähä toppuutella, notta on tää ny jotaki muutaki. Mutta kattokaa ny tuota ketjun pääs olevaa lasipalloaki, son niinku sen katkaasija...Hmm, tämäkö se ny vain mulle jäi isännän järiestämästä viikonlopusta mielehen. No...ainaki sevverran, että tuota lamppua pitää alakaa googlettelohon, notta kuinka kallis son...ku meirän olokkarin valakoosen ruokapöyrän päälle voiis.... 

Mutta sitte se toinen asia, johonka mä juutuun. Tämä Klaus Haapaniemen suunnittelema tyyny. Sama Klaushan on rakastamieni Taika- ja Satumetsä-astiooren takana, Voi herrantähären, ku mä täpäjin!!!!Minoon itteasias tällääsen hankkimista jo jonku horvinki harkinnu ja ny ku site näjin sen livenä. MÄ OLIN VAKUUTTUNU, tuollaasen mä meille hankin. Ja siinä ku sitte pahaa aavistamatoon Tarkka skoolaali mun kans skumpalla, minolin jo ostopäätöksen teheny. Viattomasti kattoon sitä silimihin ja räpyttelin omiani somasti ja sanoon; "Notta kuule Rakas, mä tairan tilata meillekki tällääsen tyynyn.." Tarkka hymyyli mulle rakastavasti takaasi ja sanoo liikuttuvansa, ku mä tuun niin  pienestä ilooseksi. Ja nyt...annetahan sen pitää tuo mielikuva...koska TYYNYHÄN ON pieni...ja hinnasta ei ny sitte toimitellakkaa. Naisukijat pystyyvät varmahan kokolailla nopiaa päättelöhön, ettei käsinpainettu Klasun suunnittelema tyyny ihan kympillä lähäre föliyhyn. Mutta eikös se niin ollu, jotta joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Niinpä Rakas Timoni...iloitsen niinki pienistä somista asioosta ku tämä tyyny...niinpä tilasin sen tänään. 

Muutenki Tamperehen tornihotelli saa meiltä molemmilta kiitosta kotimaasten tuotteeren valittemisesta. Koneen hissit, Oraksen hanat, Finnlaysonin sänky ja Idon pytyt. Ja multa saa erityysmaininnan Klaus Haapaniemen tyyny  ( miten niin juuttunu? ) 

No sitte tietenki piti käyrä sitä yks kerros ylempänä olevaa Sky Moro baaria vahtaamas. Ja ristus mä puunasin ja puleerasin. Tavoolleni uskollisena vaihroon rettuja ja väläppäsin niitä. Mikä olis tarpeeksi hohorokasta sinne? Luulin olevani neulestrassimekosnani vahavasti alipukeutunu, mutta perille päästyäni havaattinki, notta oonki YLIpukeutunu. Niin kattokaas se oli BAARI.... trendikäs ja taas varmahan komiaki. Siä nautiskeltihin virvokkehia toppatakiis. Mä seisoon strassiselekä seinää vasten ja mietiin, notta näinkö se aika on musta ajanu ohitte. Isännän kans nauroomma paluumatkalla, notta moomma sitä ikäluokkaa, joka haluaa vanhan Sillansuun ( Teuvalaaset tietää ) paksuune samettiverhoonensa takaasi. No ei sunkaa..seki oli sellaanen tunkkaanen paikka, mutta kieltämätä, johonki me halutaas isännän kans mennä fiilistelemähän, oikeen komiasti. Nuo baarit, ne ei oo oikeen meirän juttu....vai pitääskähän meirän kiittämätömien moukkien vain pysyä tää kotona?  

No oli siä Moro baaris glamouriaki....nimittään vessas. Ny on pakko myöntää, että munki vessan kristallikruunu kalapenoo tämän rinnalla. 

Aamu aukes Tamperehella sateesena, mutta silti komiana. Näkymät olivat tuolta korkialta kyllä henkiäsalapaavan komiat. Heräsin uutehen aamuhun onnellisena ja tyytyväsenä. Ihimettelin tuota miestä....mistä tuollaasia oikeen tuloo. Mä tiän sen nykki jo suunnitelevan jotaki hauskaa meirän perheelle. Niin on aina ollu ja tuloo olemahan. Olipa mahtava kokemus tämä Tornihotelli, vaikka me kaks täyrellistä, Kerttu ja Hariakaanen välillä kovaa källäsimmäki. Olispa Hariakaanen sovittanu uuren Tornihotellin ulukomuoroltansa ja värisävyyltänsä sointumahan läheesehen Tamperetaloohinki. Mutta kai son pareet, notta tää maas saa muukki päättää, ku minä ja Timo, mikä on komiaa ja oikeen ( vaikka me ny kaikesta kaiken tiämmäki ja mitä me ei tieretä...se me kysytähän meirän liikkuvalta wikipedialta, tyttäreltämme ) 

Mutta tottapuhuen minoon onnellinen nainen. Oon toresta, minolisin onnesta soikiana vaikka T. Tarkka veis mun savimajahan ( olletikki ku se ei ikänä veisi ) Tärkeentä on, että meillon toisemma ja tytär ja ihan pikkuunen palatsikoira, oma tupa, oma pieni pala taivasta. 

Näihin kuvihin ja tunnelmihin. Iines has left the building, called Tornihotelli.