Kyllähän sen täytyy olla vähä pössöö

Mä varootan sitte jo valamihinksi. Aiva heti tähän kärkehen. Tuota otsikon määritelmää käytetähän aika useen siinä yhteyres, ku puhutahan ihimisistä, sellaasista ihimisistä, jokka tykkää niin palio eläämistä, että haluaa ajaa niillekki oikeuksia. Ja tuon määritelmän valos minen oo eres "vähä pössöö" minoon umpihullu. Niinpä tämäki teksti kumpuaa suoraa tualta mun sieluni syöveriistä. Mä puhun ny MULLE TÄRKIÄSTÄ asiasta ja tämon asia, jonka yhteyres mä kiihryn yleensä aina. Jotta mä pyyrän jo valamihiksi anteeksi, jos joku ottaa noukkahansa, mutta mä kans otan noukkahani, aina , JOKAKERTA ku lujen tai kuulen, että eläämille on tehty pahaa.

Mun saa kiihtymähän kepoosesti nollasta satahan jos mä kuulen tai näjen sellaasista tapauksista, johona eläämiä on kohoreltu huonosti. Mä aina tuos yhteyres ihimettelen, notta millä oikeurella ihiminen niitä julumuuksiansa eläämille teköö. Eikös sollu alakapäälle sellaanen puhet tuan Isoon Kirianki mukahan,  notta ihimisen tehtävä olis nuan niinku pitää huolta luonnosta ja sen eläämistä. Ja ei tartte ku ympärillensä vilikaasta, ku havaattoo, notta luonto on tukehtumas ihimisen ahaneuren tähären, hukkumas muovijätteehin ja ilimansaasteehin. Ja silti viäki, JUKOLISTE VIÄKI!!!! löytyy joka kevät niitä koiranpaskasta murehtijoota. No eisunkaa soo kivaa paskahan tiellä astuakkaa, mutta ku innokkahimmat kyylää niitä ojanpohojiltaki Minoon aina toivottanu tuollaatet narajuttehet mettähän hirvenpaskoja pussittamahan. Siinäpä pussittaavat ja samahan aikahan toisaalla saremettät teköö kuolemaa, muovilautat ajelehtaa mailman merillä. Ja jokku saatanat huoppaa koiranpaskoosta. Silloon mulla menöö ylitte hilseen. Jokku kukahattutärit tietysti pussittavat sitä paskaa MUOVIpussiihin, eikä ny puhuta mistää biohajoavista pussukoosta. Ja sitäpaitti, joka siä ojanpohojalla kävelöö, mammani sanoja laihnatakseni, kattokohon ittensä. No niin, soli se mun osuuteni pakollisehen koiranpaska-keskusteluhun. Joka on loppumatoon aihet ja varma kevään merkki, mutta ny on syksy, joten antaa olla.

Sitte toinen sellaanen kohtalaasen yleenenki ilimiö, on sellaattet "miehet" jokka rehvakkahasti toimitteloovat kaikenmailman kissantappojuttujansa.  Ja niiren tarinooren eretes niiren silimihin oikeen syttyy sellaanen loistet, ku toimitellahan kuinka kovia poikia siton oikeen oltukaa. Ja vitut, pienimunaasten hyypiöören hommaa.  ( Tämän verran alapään asioota tähänki blogihin mahtuu ) Pikkuvinkkinä, sänkinen mies, pitämäs kämmenellä jotaki pikkuusta elääntä tai koiraa tai kissaa sylisnänsä...sellaanen on MIEHEKÄS ja jopa seksikäski näkyy. Se kissantappojuttuja toimitteleva pienimunaanen on lähinnä säälittävä. Sitä vain orotttaa myötähäpiää tuntien, notta jokahan tuo riepuraukka pian lopettaas.

No ny minoon jo varmahan suututtanu isoon joukon ihimisiä jutuullani. Mä pyyrän taas jo välillä varooksi anteeksi. Mutta samalla mä jään orottamahan niiren anteeksipyyntöä siä Kiinas, jokka repiivät angorakaniilta elävältä karvat. Mä kattoon sellaasen vireon tuas vime talavena. Siinä näytettihin kuinka meiränki käyttämät vaateketjut ostivat angoravillaa sellaattista paikoosta, johona mitä julumimmalla lailla revittihin pieneltä Luojan luomalta  kanilta ( Ihimisenhän piti pitää huolta luonnosta ja sen eläämistä )  karvat irti. Mä muistan sen kanin tuskanhuurot viä kuolinvuoteellaniki. No HM kuulemma taipuu meirän eläänfanaatikkojen painostuksen alla eikä enää ostanu villaa tuolta. Mutta AINA ku näjen jonku ihanan pehemoosen neuleen, mä kyttään onko angoraa...jos on, tuote jää kauppahan. Samoon jää airot turkikset. Täs yhteyres jokahisen tietysti pitää kuunnella omaatuntoansa. Mun omatunnon ääni kuulu aitojen turkisten , yms. kohoralla.  Kuuluu, korkialta ja kovaa! Mä päriään vallan mainiosti ilimanki. Sitäpaitti tekoturkiksia on nykypäivänä niin päheitä, että ainaki mun makuhun sieltä on löytyny turkki jos toinenki. Ja se aito turkis, joka mun päällä joskus on, se toimii vastavuoroosesti, se kattoo mua luottavaasesti silimihin.

Tälläänen minoon. Mä paasaan tästä aiheesta välillä sellaasella paatoksella, että ittiäki hävettää. Mutta minkä mä luonnolleni voin. Sellaasen oon kumminki täs elämäni varrella havaannu, että eläänrakkautta, sitä pitää yleensä aina joinki puolustella. Siinä yhteyres ku on ilimoottautunu eläänrakkahaksi ( vähä pössööksi ) pitää sitte viä varmuuren vakuureksi muistuttaa, että on ihimisrakas kans. Koska yleensä eläänten oikeuksien puolestapuhujia kohtahan käytetähän vanhus- tai lapsikorttia. Mutta ku...ne EI OO toisensa poissulukevia asioota. Kyllä sen on mulle ainaki elämä opettanu, että eläänrakas on ihmisrakas siinä samalla. Meleekeenpä voisin väittää ( ainaki oman kokemukseni perusteella ) että sellaaset ihimiset jokka omien sanojensa mukahan eivät "niin välitä" eläämistä, sellaaset ovat lähes poikkeuseta jollaki lailla kylymiä ihimisiä. Ei niitä torellisuures hetkahuta kanssaihimistenkää murehet. Non yleensä kiinnostunusia ittestänsä. Pinnallisia tyypejä.

Minoon kyllä varmahan aiva ihanteellinen kiinanpalatsikoiran omistaja. Sillä palatsikoiran luonne on toresta ku hemmotteluhun tehty. Malfoyn näkökulumasta eläänsuojelurikoksen tunnusmerkit täyttyy, ku mä leivon sämpylöötä, enkä  mitää makiaa piirakka. Nimittäin se on aina maistelemas taikinaa ku mä leivon. Täs mä tein pitkästä aikaa sämpylöötä, pikkuunen koira tepsutteli pikkuusilla tassuullansa keittiöhön maistajan paikalle ja mitä h......ä!!!! Taikina oliki pahaa. Silloon mua kattoo laattianrajasta ruskia, syyttävä silimäpari. Ja mä tunsin itteni vähintäänki sellaaseksi kiinalaaseksi angoravillan tuottajaksi. Tai sitte flikka, se sai tuntia syyslomallansa SUURTA SYYLLISYYTTÄ. Hän tykkäs luonnollisesti nukkua aamulla vähä pirempähän, ku oli ny lomaaki. ( Malfoyki kyllä tykkää aamusin nukkua pitkään ) Mutta ny..ku minolin lähteny töihin, niin Malfoy keksii tää silläaikaa, ku flikka viä nukkuu, että sen on jano. Joo, äläkää peliästykö. Kyllä meillon aina raikasta vettä koiralle. Mutta ku ny asia oli sillälailla, että Malfoy EI Keisarillises Korkeuresnansa KERTAKAIKKIAAN PYSTY juomahan vettä, jokon seisonu siinä muutaman tunnin. Janovesi on oltava JUURI hanasta laskettua. Ei siinä flikan auttanu....sängyn vieres inahteli pieni koira, välillä tassut oli jo sängynlairalla  ( vinkkiviitosena että nosta mun sun kans sinne ja ANNA VETTÄ ) Ja ku flikka ei meinannu viiren pisteen vihijeetä ymmärtää alakas vaativat haukahrokset ( merkitävää sinänsä, koska Malfoy on aika vähäpuheenen koira ) Ei siinä auttanu flikan ku nousta, sillä tuos oli jo kehkeytymäs niin vakava eläänsuojelurikos, ettei mitää määrää.

Mutta niistä oikeesta eläänsuojelurikoksista...niistä pitääs tulla nykyystä huomattavasti isoommat tuomiot. Talousrikoksista tuloo suurempia tuomioota ku ihimisin kohoristuvista rikoksista ja eläämet sitte...non täysin lainsuojattomia.Asia, jokei maharu mun oikeustajuhun. Vapaana kulukkoo ihimisiä, jokkon kirutamalla kirutanu koiria, valellu kuumalla vetellä, hakannu,  nakellu seinähän niinkauan, ku on koiras henki pihissy. KÄSITTÄMÄTÖÖNTÄ!!!!!!! Mä aina toivon, että näkisin viä sen päivän ku tällääset laitetaas OIKIASTI VANKILAHAN ja ny tarkootan vankilaa, en mitää valtion ylläpitämää lepolaitosta.

Mutta ny mä koitan loppua kohoren himmata. Ja lepolaitoksista puheenollen. Olimma kesällä käymäs pohojanmaalla eläänten vanhaankoris; Wanhas Markis. Laitan tähän loppuhun kuvia siältä. Minolin kulukaa aiva hurmokses siä. Silittelin, paijaalin, rapsutelin, syrämen kyllyyrestä. Isäntää pyyrin kuvaamahan ku halaalin yhtä liikuttavaa aasia ( siis oikiaa, en Timoa :D ) Isännän kuvaustyyli oli kumminki sellaanen, notta siinä kuvas näkyy horisontis joku pieni pistet. Sen kuuluus esittää mua ja sitä ihanaa aasia. Sehän siinä vain on, että soli niin kaukaa räpsäästy, ettei siitä juuri erootu yksityyskohtia. Mutta kattokaa sitä kuvaa sielunna silimin. Näistä eroottuu, kaikkia näitä mä siä helliin ja liikutuksesta porajin.

Tämä vieraalu oli VAIKUTTAVA. Mä olin kauan aiva sanatoon. Kuinka ihanaa oli havaata, että meitä "vähä pössöjä " on muitaki ja kuinka palio hyvää voikaa saara aikahan. Tuon liikuttavan heppa-kaunokaasen ripset....Mä painoon pääni tämän uskomattoman ihanan olennon turpaa vasten. Nuuhkin huumaavan ihanaa tuoksua, joka hänestä kumpusi. Ja siis nuo ripset...mä tunsin ne poskellani. Sitä tunnetta en unohra koskaa. Se oli ku lupaus, lupaus jostaki äärimmääsen kauniista. Mailmas on sittekki viä hyvyyttä. Ja me aikuuset, moomma avaanasemas siinä, kuinka niitä arvoja siirretähän lapsille. Hyvän lemmikin mitta ei ookkaa se, kuinka palio sen "kuuluu" sietää lasten, välillä kovakouraasiaki hyväälyjä. EI! Lasta opetetahan hellästi kohtaamahan elään, eläämen eheroolla. Elään oppii kyllä lapsen paikan perheen hierarkias, lapsi on eläämen yläpuolella laumas titetenki, se ei kumminkaa oikeuta lasta tai ketää muutakaa kohtelemahan elääntä mielivaltaasesti. Täs yhteyres; kiitos äiti, ku oot siirtäny meille lapsilles tämän arvomailman. Sunkaltaasia äitejä, niitä tarvitahan täs mailmas.