Kyllä...siiton torestaki vierähtäny, tovi jos toinenki, ku viimeeksi oon sormiani näppäämistöllä hyppyyttäny ja tekstiä tänne tuottanu. Meinoota on on ollu. Mutta sitte ku se inspiraatio on tullu, mua on häiritty ja hätyytelty. Parahite mun kiriootusfiiliksen pystyy tappaa, tulemalla toimittelohon mulle ja aloottaa lause eteläpohojalaasen miehen TUTUUMMALLLA kysymyssanalla; " MIHINÄ?....." ( ajatella.....joku on asunu mun kans tätä tupaa melekeen kymmenen vuotta ja VIÄKI silton KAIKKI hukas .. tytär kyllä tietää ja pystyy naisellisesti päättelemähänki palio. Ja niin se meirän kiinanpalatsikoiraki osaa asettua vaativan näköösenä aiva oikian looran etehen. Kyllä Hän MUISTAA, mihinä niitä nameja säilytetähän ja tietää viä senki, jotta sen tiettyä katsetta ei KUKAA normaali pysty vastustaa... ) Ymmärrän hyvin kiriaalijoota, jokka menöö johonki mualle kirioottelohon...piilopirttihin tai vuorille mun pitääs karota....jos haluaasin enemmäki kiriootella. Tästä mitää muuten tulisi..
Mullon kyllä risteelly ajatuksia ja jutunaiheeta, mutta moon sitte aina lykänny kirioottamista. Moon toppuutellu ittiäni ja joiski kohorin saattaa olla jopa siunauski, jotten oo kaikkia tänne oksentanu,mitä olis mieli teheny. En oo kulukaa yksinkertaasesti KERIINNY!! Moon ny näimmä SIINÄ IÄS, jotta tuntuu, ku olis ruuhkavuoret potenssihin sata. Päivät, viikot, kuukauret ja vuoret vain vilahteloo silimis. Riittämättömyyrentunnet seuraa mua jokapaikkahan. Tällääselle vapaurenkaipuuresta kärsivälle taiteelliselle sielulle son paikkapaikoon jopa liikaaki. Siihen ku yhyristetähän viä mun Vilijonkkaluonnet, jotta KAIKKI pitääs KOKOAIJJAN olla tiptop ja vaateris...siinä sitä sitte ollahanki.Mä vain mennä hohuutan etehenpäin. Koitan siinä samalla pitää huolta ittestäni ja kunnostani ja muoroostani, rakkahista, ihimisistä ja eläämistä, omasta markista ja tuvasta ja töiski pitääs käyrä ja siä hoitaa hommansa tunnollisesti.....ja niin...kaveriaki pitääs keriitä nähärä...ja niin....moon lykänny kaikkia, jotta mä sitte kesällä.....
No....ny ON kesä...... vaikka jokahetki ei sille ookkaa tuntunu.Kyllä moon saanu koiralenkille lähtiä koviski mokioomis. Tämoli ny herrasiunaa kumminki onneksi alakukesästä. Siitä, ahhhh, niin ihanasta kihelmöövästä aijjanjaksosta ku OROTTAMALLA OROTETAHAN niitä lempeetä kesätuulia. Suomalaasen usko niihin ei horju..ei vaikka navakka merituuli puhaltaas ja käret kontas pitääs perennapenkkiä peraata ja koiralenkille varustaurutaas sillaa, jottei tuu vilu...katokaas kiinanpaltsikoirien kans "lenkkeellähän" keisarillisesti = haaveellahan ja haistellahan palio.
Oli tuo ylläoleva pukeutumiskoodi nyt kyllä hätävarielun liioottelua, mutta mua vitutti se 300000 metriä sekunnis puhaltava pohojoostuuli. Maattelin jotten nyssitte ainakaa saa kylymää. En saanu. Katseeta sain. Mutta kukaa ei kumminkaa soittanu valakotakkisia paikalle ja niin sai Tarkan rouva rauhas kävellä kiinanpalatsikoiransa kans koko lenkin. Eikä tullu kylymä. Soli SE PÄIVÄ, ku minen pukenu kalenterin vaan SÄÄTILAN mukahan.
Niin....rauhas kävellä koiran kans, iliman jotta hihina ja jouhi kiriällä sanoo koiralle "nopiaa ny" Sykettäkohottaen juosta Äyhöjärviä ympäri, ihaalla luontoa ja kuunnella samalla lempparimusiikkia...kaikkia nuota moon ajatellu teherä....sitte kesällä.
Moon ollu kesän ja vapauren tarpees jo piremmän aikaa. Eteläpohojalaasille ominaasehen tapahan minoon, ristus sentähän, teheny KAIKEN SEN, mitä multon orotettu. Tai pitääsköhän mun ny koriata,kaiken sen, mitä MINOON itteltäni orottanu. Äiti useen mulle puhelimes muistuttaa, jottei mun pitääsi kokoaijjan asettaa ittelleni kaikenmoosia pakkoja. Mutta minkäs mä ittelleni maharan....
Yks kuluminaatiopistet tuli täs keväällä,ku molin työpäivän jäläkihin alaannu "tyriäämähän" ( = siivuamahan ) kauhialla faarttilla mä ryskiin menemähän, mutta kello näytti olevan nopieet ku mä....ja siinä kohtaa mä lysährin laattialle röllöttämähän ( = itkemähän, rääkymähän ) Mä märäjin flikalle, jotta mikä mun on tullu, ku minen enää tunnu saavan aikahan, sillaa, ku ennen. Tytär kattoo muhun lohoruttavasti ja totes mun vain yksinkertaasesti tulleen vanhaksi. Sillaa sitte...kaiken tämän ruuhkavuosihässäkän lisäksi moon nyvviä sitte vanhaki....ei lisänny mun siivousfaarttia tämäkää tosielämän fakta. Flikka livahti ovenrajosta kaupas käymähän. Ku moon tuolla märäjytespäällä, ei mua osaa kukaa auttaa. Ei eteläpohojalaasta ämmää eres pysty kukaa seleväjärkinen auttaa, ku sen pitää teherä KAIKKI ITTE. Sillaa on palio helepompaa syyllistää perhettä. Ja marttyyrinkrunu kilahteloo ja kimalteloo Peltoniemen Hintriikan surumarssin taharis... " On pitkospuut, tienä on vain pitkospuut..." Mutta...kai mä sitte äiteenä kumminki joinki oon onnistunu...ku mä kokosin itteni, niistin nenäni ja kääriin hiat ja alakasin kahta kauhiammalla faarttilla tyriäämähän. Flikka tuli takaasi ja silloli mukanansa mulle jotaki....
Mun oma Peppi Pitkätossuni, mun punatukkaanen prinsessani toi äireellensä mukin. Niitä päiviä varte, ku Peppi ei enää asu kotona ja mun tuloo ikävä mun Peppiäni. Niitä ikäväpäiviä, sitte ku Peppi muuttaa, niitä päiviä on mun elämäs sittte JOKAANEN PÄIVÄ siitä etehenpäin. Minen tiä viä, kuinka mä siitäki elämän realiteetista tuun seleviämähän. Ku mä ja mun Peppini, mun Jasmina ja mä, moomma niin läheeset toisillemma. Hyvin vähis non ne päivät, ku oomma eros ollu. Mutta ei se flikka mikää peräkämarin Peppi oo.Sillon niin vahavat siivet, jotta niillä se lentää jo vaikka kuinka kauas ja kannatteloo samalla vaikka äiteetänsäkki niillä siivillänsä. Ja niinä päivinä, ku ikävä sitte yllättää, me skoolaamma näillä mukiilla toinen toisillemma kumpiki tahoollamma. Tottakai mun Peppini ny ittellensäkki osti samanlaasen. Tuplana ostaminen on kans meirän tapa, jos näjemmä jotaki komiaa, otamma tuplana, jotta on sitte äireelle ja tyttärelle samikset.
Mutta taas mä alakasin jaakaamahan jotaki aiva muuta ku, mistä mun alakaapäälle piti. Tällääseksi tämon ny menny.Mansikkaklasit minoon ny kumminki ottalle jo asettanu. Nysse on....SE KESÄ.
Luonnolliseti mullon tarkootus upottaa sormet multahan sata kertaa ja vain ihaalla kätteni töitä puutarhas. Viettää aikaa siä ja lenkkipoluulla koirani kans. Ihimetellä kaikkia näkemiäni perhosia. Mä puleeraan kasvihuonehes ja kasvimaalla. Puutarha on mun terapeuttini. Mun sielu saa levon, jokakerta ku sormet on mullas.
Niimmä sitte ripustin riippukeinun. Isäntä mourus ja huoppas sen epäkäytännöllistä sijoottelua. Solis halunnu jonku valamisviritelmän, johona on "iloosen"kiriava matto-osuus ja luonnollisesti solis kiinnitetty turvallisesti joihinki tellinkiä muistuttavihin paaluuhin. Ku soli maakunnas,mä viritin MUN riippumattoni Hirvimäen tyylihin. Tämon se mun äiteenmairos saatu suku"vika" . Komiaa, komiaa ja komiaa. Mikää vähempi ei piisaa ja ei oo paikkaa, mihinkä ei Hirvimäkinen kristallikruunua laittaasi. Isäntää ku sitte tähän puutarhankohtahan kööräsin ja posket innosta hehkuen esittelin sille aikahansaannoksiani...se katteli vissihin vain lakialle...ku sei sitte tienny ehtoommalla huutahäivää koko kruunusta...ikänä ollu nähänykkää....valokuvasta sitte viisasin, jotta ON sellaanen siä. Ei se meirän isäntä tästä yllättyny kuinkaa, tottapa se nyjjo mun tuntoo. Esti mä pyyrän vienosti ja räpytän silimäni ja loppuviimeeksi mä JUNTTAAN ähkyni lävitte ja isäntä havaattoo olevansa tilantehes, johona toteutetahan jotaki pikkurouvan kimaltavaa unelmaa...
Ja kyllä se mua rakastaa, eisunkaa se muuten ilimekää värähtämä kaivaasi työkalupakistansa "Millwaukeniansa" ja alakaasi asentaa mulle kristallikruunuja mun barbievitriniihin....sellaasenki ähkyn mä sain yhtenä saretpäivänä ( ku niitä on tällekki kesälle piisannu ) Ja komiaa tuli
Mutta niin...palio moon larannu orotuksia kesälleni...käsitän kyllä, etten millää kaikkia pysty toteuttaa saralla prosentilla. Jos ny kumminki koittaas hipaasta kaikkia unelmia eres vähä. Kaikista rakkahinta mulle on omas koros olo. Se tunne, ku ovet parvekkeelle ( vapautehen ) aukee.
Parvekkehelle moon luonu aiva oman mailman. Mailman, johonka mä saan paeta, johona mä voin kirioottaa tai vain haaveella.
Semmä tuos havaattin, jotta mattopyykille en oo keriinny, enkä oo talaviturkkia viäkää heittäny. Jonsei paljus istumista lasketa. Mutta moon hääränny sitte kaikenmoosta muuta...
Kyllä mullon tuo puutarhas häärääminen yks niitä asioota, jois mun sieluni lepää. Isäntä pääsi mulle kuittaamahanki, ku moon niin lujaa sille sarattanu mm. tuollaasesta ruosteesesta tynnyristä..ja ny yhtäkkiä...sonki putarhan somiste ja tällätty komiaksi kimaltavalla perhosella... Ja isäntä itte sen mulle mun pyynnötä tuohon kööräs.
Jotta sellaasta tänne mulle kuuluu. Tämä blondi katteloo aina vain tasapainoa arjen ja vapauren välille. Haaveeloo yhä niistä kotirouvan päivistä. Mutta tämän kesän mä leikin sellaasta.
Mullon asiat hyvin ( Vilijonkkamaasesti sanon, liikaki hyvin ) Saan pitää flikan viä yhyren vuoren kotona, son töis ja pitää viä yhyren välivuoren. Isännällä on töitä hyvin. Äiti on terves. Muumipeikko mus on saanu lohikäärmeensä takaasi. Reissu kotoseuruulle on viä tältä kesältä eres. Eres on viä palio ihanuutta.
Teille, mun rakkahat lukijat mä toivotan komeeta päiviä monta tälle kesälle. Ja mä koitan ny ryhyristäytyä tämän kirioottamisen suhteen. Mulla kuplii monta koskettavaa ja hersyvää tarinaa nykki mun sielus.
