Nostan käret pystyhyn, laitan kintahat tiskihin, heitän pyyhkeen kehähän

 Ja mitä kaikkia muita ilimaasuja sitä ny pruukatahankaa käyttää ku on tarkootus luovuttaa.
Mullon jo hetkestä ollu tämän hektisen arjen oravanpyörän kans tuo tunnet. Tekis mieli kääntää selekä sille. Näyttää keskisormia ja lähtiä nostelemahan. Tästä kaikesta tootta monikertoohin lukenukki mun blogis. Kesät ja lomat on mulle rakkahia ja tärkeetä asioota, niinki tootta lukenu.Tootta lukenu siitäki, kuinka mä ikävöötten alati  eteläpohojammaalle, kotia, rakkahieni lähelle, rakkahisihin maisemihin. Tai sitte ikävöön aikaa olla, OLLA VAIN, mun rakkahien kans, tää mun Rauman kotona, joka seki on mulle rakas, rakas paikka.  Samahan aikahan mä aharistun ariesta.

Oon välillä ilimaasnu asian rivien välistä, välillä verhotummin, välillä aiva suorahan. Kaikesta kumminki näköö, jotta minoon tyytymätöön. Jotaki varmahan tarttis teherä, sensijahan, jotta marajaas asiasta. Mutta aika vähä näyttää kumminki realiteettien valos olevan tehtävis. Täs mä haaskaan ainutta elämääni voivootelles. Sellaanenki huoppaaminen vituttaa, tälläästä eteläpohojalaasta luonnetta. Senku sitte ottaa ja teköö sellaaset peliliikkeet, jota tarttoo. Ja .....ainut peliliiket joka maharollistaas mun haavekuvat, on SE lauantaiehtoosin suoritettava arvonta. Ja tyhymempiki hoksaa, jotta monis muis arpajaasis flaksi osuu helepommin ku siinä....lotos.

Minoon täs kattellu lakialle, omalta parvekkehelta. Mullon ristuksen monta asiaa, joistoon kiitollinen. Aiva ensimmääseksi, mullon perhe, rakas sellaanen, On mailman paras aviomies, ihana flikka, mukava ja äärettömän toivottu ja mieluusa vävyeherokas. Mullon kiinanpalatsikoira, sellaanen  josta oon aina haaveellu.  Uskollisin ystävä maanpäällä.  On terveyttä. Tämä koto, joka on rakkaurella rakennettu. On äiti, siskoot ja velii perheenensä. Mullon ollu myös mailman paras isä. On muutama kultaaki kallihimpi ystävä. Ne itte tietää, jokka ON. Onhan mulla täs tätä voimavaraa, eikä kaikista vähääsin oo tämä mun päättäväänen luonteeni. Sehän siinä sitte kirpaasoo, jotta on kumminki asioota, joilleka eres minä en mitää voi. Ja se asia on kirous nimeltänsä, ARKI.

Arki on mulle vihollinen, joka ulottaa lonkeronsa mun pyhimpähän, mun kotia. Se imöö musta voimat, varaastaa mun kallista aikaa olla KOTONA. RAUHAS. Arki on muuttanu muotoansa tämän kesän jäläkihin entisestänsä. Tytär on muuttanu omillensa, me näjemmä kyllä onneksi joka viikonloppu ( kiitos vävyeherokkahan ) Tästä neitoperhoseni muutosta tulooki mun seuraava postaukseni. ( Varakkaa nästyykit sitte ) Arki viöö isännän, mun rakkahan maakuntahan. Arki jättää mun ja kiinanpalatsikoiran kaharen. Mutta se repii meitäki erillensä. Turhan palio.

Miettikää, miltä tuntuu sanua TUOLLAASELLE  jotta " orota, mamma tuloo pian. Mamma käy viä töis/jumpas/ kokoukses" Se jää kyllä orottamahan  mua, uskollisesti ja taas ku viimeenki palaan takaasi, se tervehtii mua innokkahasti, niinku olisin Saaban kuningatar, joka viimeenki suvaattoo saapua. Sitte oliski pari tuntia illasta aikaa teherä, sitä, mistä mä TYKKÄÄN OIKIASTI: sisustaa, puutarhaalla ( syksyn saapues ottalampun kans ) lukia, piirtää, kirioottaa ( ja niinku havaattetta EN OO KERIINNY kiriootella ) harjata tätä koiraa.... 

Kaikkia mä sitte koitan teherä nuota. Mutta sitte ku pitääs vain ollamöllöttääkki. Ja ku tällä Vilijonkkaluonteella mä vaarin itteltäni myös viikkosíivot nipunanpun. /( en kestä pölyä enkä epäjäriestystä ) Silloon son aina yks ehtoo töiren ja jumppien päälle sitäki ( niin...jumpat...non kans kaksteräänen miekka. Toisaalta neki viöö sitä mun "omaa aikaa" ja samalla ne kumminki ON sitä mun "omaa aikaa" ja antaa virtaa ja voimaa, joka on tällä hetkellä mulla finaalis. ) 

Riittämättömyyrentunnet on alaannu seurata mua. Son ku varjo, joka lankee mun ylle.Jokapuolella väreelöö orotuksia. Halutahan muutosta. Pienin askelin, mutta kumminki.Mä katton lakialle lasittunusin silimisin. Ja ihimettelen, ku minen piisaa. Tunnollisena naisena mä alakaan aharistua, kokovartalolla. Mutta oon joinki kääntäny sen uhumahan ja vitutuksehen. Son eteläpohojalaanen  tai ainaki mun tapa aharistua. Eileenehtoolla havahruun siihen, jotta olin turpa rutus. Kynttilät lepatti, oli siistiä ja komiaa ja tunnelmallista. Isäntä oli tuonu mulle lahajaksi komian hopianfärisen käsilaukun, flikka ja vävy pelemahti iloosena ovesta tupahan. Mä makasin soffanluuna viltin alla, mörkönä. Myrkytin ilimapiiriä kiitettävästi. Muut ympärillä oli iloosia ja arvosti tunnelmaa, jonka olin luonu. Mä kattelin kotuani ku piru pikiöliypöntöstä. Mua aharisti.....ku YLIHUOMENNA olis maanantai. Ja se on viikon vittumaasin päivä. Eikä sillaa saisi olla. Maanantaikki kuuluu mun elämähän, niinku tiistait, keskiviikot ja torstait. Ne on mun arvokasta ja ainutkertaasta elämää...ja silti mä lasken niistä piinaavia tuntia, minuuuttia ja sekunttia, jotta olis pian vapaata, omaa aikaa. 

ja sitte.....ku se oma aika viimeenki tuloo...mitä tapahtuu. Minoon niin väsyny, jotta kooma ei oo kaukana. Kaikki ihana ja luova on pelekkää meinoota. Minoon MEINANNU tännekki kirioottaa, mutta aina on tullu aika vastahan. Oon vain vaharannu lakialle ja tuumannu, KUINKA tätä oravanpyörää vois eres hirastaa. Sillaa, että se tuntuus inhimilliseltä. Minen  haluaasi ajatella tällää. Mutta tällää mä sen koen. Tällä hetkellä. 

Minoon käyny tankkaamas voimaa ja sielunrauhaa eteläpohojammaalta, mun kotoa. Mä kattelen tää omas koros lakialle. ( Ku isäntä on mulle sellaasenki tää maharollistanu, ku katton keittiönklasista tai parvekkehelta, lakiaa näkyy. Näkyy , vaikka ollahanki Raumalla, mutta peltoja näkyy. ) Nämä asiat rauhoottaa mua. Mutta jos multa ny kysytääs, onko mun työ- ja vapaa-aika taspainos, mä vastaasin isoon kiriaamin, jotta EI!! 

Kiitos ja anteeksi, kaikki te, jokka ootta osa sitä mun arkia. Minen mahara ajatuksilleni mitää. Kaikesta huolimata mä sinnittelen ja venyn viä. Mun tarttoo koittaa löytää balanssi mun arkehen, jottei soosi tälläästä....niin armotoomnta ja kuluttavaa. Mullon ruuhkavuoret isoolla Ärrällä, kunei nyvviä vaihrevuorekki tuusi isoolla Veellä. 

Niinku sanoon, mullon palio aihetta kiitollisuutehen. Pitääs vain keriitä havaattemahan ne. Sen tähäre tätä arjen oravanpyörää olis joinki mun hirastettava. Sillä jos mä unohran itteni sen alle...siinei hyvin käy. Mukavaa syksyä kumminki kaikille teille mun lukijoolle, ootta varmahan jo luullu, jota minoon lopettanu kirioottamisen....niin mä kyllä itteki jo,luulin/pelekäsin. Onneksi löyrin aikaa, sillä tiättäkö mitä? Tämä muuten vähä helepppas. 

Kesällä saa konhottaa, ei tartte olla krätyynen eikä aharista

Voi ristus, kuinka ihimisellä voikaa olla seesteenen olo. Aiva ittekki täs ihimetelöö, ( perietelä-pohojalaasesti ) jotta mikä ny oikeen on, ku ei aharista. Moon täs  vain aiva ereltävät viikot liirelly Niiskuneitinä. Nilikkarengas  kimallellen oon tarttunu kaikkihin hetkihin ja maharollisuuksihin. Oon nauttinu jopa aiva ruokakaupas käymisestä ja siivuamisesta ( tosin siivuaminen on mun toinen luonto, jotta siinei ny mitää uutta, mä tykkään siivota tää kotona ja ennenkaikkia rakastan sitä lopputulosta ) Niiskuneiti on siis tänä kesänä seikkaallu ja välillä käyny tankkaamas seikkaaluvoimia tää omas koros. Mutta...kaikista ihaninta ja VAPAUTTAVINTA on ollu olla lakialla, OIKIASTI. Kattella latomerta, ja kaikkia niitä etelä-pohojammaan elementtiä. Kaikki ne tierättäkki jo. Kyllä mä niin palio oon kotoseutuani ylistänykki. Ja miksen ylistääsi, kaikista komeen ja paras maakunta, mulle. Nimenomaan MULLE, son se tärkiä asia. Siä on palio mun rakkahia. Kohtalo heitti mun kumminki Satakuntahan. Mä päriään tää ja aiva jopa ..... hmm...viihrynki, pitkälti kyllä tuon meirän isännän luoman markin tähäre. ( se mun oma eteläpohojallaanen vyöhyke ) Mutta mun syrän on kumminki etelä-pohojammaalla, aina, eikä se siitä muuksi muutu.Jotta niinku äiti pruukaa sanua " ei oo kumminkaa aiva onnesnansna " tuo määritelmä sopii muhun.  Ja jos joku ny ihimttelöö, jotta pirujako siä sitte märäjät, satakunnas, muuta sinne  etelä-pohojammaalles. Joo...KYLLÄ, mä muuttaasin H.E.T.I. samoon ku jäisin kotirouvaksi H.E.T.I jos se vain olis suinki maharollista, Mutta elämäs on aika monta pakollista, liikkuvaa osaa ja tällä hetkellä nämä osat ny vain määrittelöö mun elämän näin. Jos ny ensi vaikka siihen kotirouvan virkahan pääsis, solis jo ku lottovoitto ( tosin sen se kyllä vaatiiski )

Mutta nymmä toimitan, mitä kaikkia minoon pruukannu, näinä mun vapauteni viikkoona.

Mullon sellaanen äiti-tytärsuhuret omahan lapseheni, jotta siinä samalla ku moon sen äitee, moomma myös äärettömän hyvät ystävät. Moomma aiva maharottoman läheeset. Ei mun flikkani mikää peräkamarin Pirkko oo, kyllä son itsenäänen vahava, nuori nainen. Vähä niinku mäki oon ittenäänen, vahava ( vanhempi ) nainen. Nämä ylläolevat kuvat pitää sisällänsä meirän tämän kesän konhotuksia. Me fiilistelimmä Kuopion viinijuhulilla ( taisin tuosta muuten jo erellises postauksesnani mainitakki, mutta on teheny muhun niin suuren vaikutuksen, se reissu, jotta pakko mainita viä toisenki kerran ) Oli yks huippukokemuksia. Ja luonnollisesti oomma shoppaallu, yhyrellä reissulla oli mun rääppöösiskooki mukana. Menimmä "käymähän" Tampereella, sillä asenteella, jotta mitää ei osteta. HAH!!!! Uures Ratinan ostoskeskukses sitte kolomestamma "vain kattelimma", sillä seurauksella, jotta flikan Peugeotin takakontti oliki täynnä pussukoota. Ja Kuopioski, vaikka olimma flikan kans kuinka väsyksis, niin ei me ny ikänä NIIN koomas olla, etteikö me ny eres vähä shopata, silläki uhaalla, jotta siä Kuopion ostoskeskukses oli aika huono ilimastoonti ja meillä vähä "väsy" mutta KYLLÄ, muumitavaraa löytyy ja HM on meirän mekka, sitei ohiteta IKÄNÄ. Enkä muista yhtäkää kertaa, joptta sieltä oltaas iliman  "löytöjä" tultu.

Ja mansikoota käyymmä noukkimas Kyrööstä. Niinku kuvasta näkyy, mun peukun kynsi on lohojennu pahemman kerran, mutta mansikka on niin täyrellinen, jotta kattokaa mieluummin sitä. Nuos ylemmis kuvis on kyllä sellaanenki kuva, ku kynnet on viä hyväs hapes,oomma flikan kans äitin pihas. Istumma rivarin pääryllä kylymien juomien kans ja kuivaamma kynsilakkojamma. Jotta kyllä täs on manikyyriäki yritelty, tällä lomalla. Ja ku kerran kyröös olimma, käyymmä kattomas Ylistaroon Komiaa Kirkkoa ja luonnollisesti vietimmä aikaa eläänten vanhaankoris, Wanhalla Markilla. Eläämet on lähellä mun ja tyttären syräntä. Meirän eläänrakkaus on aiva omaa luokkaansa, se varmahan nuosta kuvista välittyyki. Mun äiti on äärettömän eläänrakas ja näin tämä ominaasuus sitte siirtyy sukupolovesta seuraavahan. Wanhaa Markkia emmä enää ikänä voi flikan kans ohittaa, ku Kyröös käymmä.

Näinä mielettömän ihanina viikkoona tuli käytyä myös Kainuus. Isännän kans. Soli löytäny meille lomapaikan,joka sopii kermaperseelle, Villa Lumoavan. Sotkamosta, Vuokatista. Ja K.Y.L.L.Ä,...sitä se toresta oli. Lumoava. Ja kermaperseelle soveltuva kohoret. Ei rasittanu silimää maisemat eikä sisustus ja muut puitteet. Oli niin komiaa, jotta etelä-pohojalaasenki piti oikeen huopata. Villa Lumoavasta teen aiva oman postauksen ja meirän konhotuksista siä isännän kans. Täs kumminki jo maistiaasia siltä reissulta. Niinku näjettä, henuusta on ja romanttista ja komiaa. Selfieki saatihin ottetua, mutta vähä piti takuta tekniikan kans ja kimottaa, mutta saatihin sittekki romanttinen selfie. 

Mun kesätyönä on ollu myös rääppöösiskoon kissivahtina oleminen ja pukeutumisesta päätellen näytti menevän tunteehin tuo homma. Otin roolin tosisnani. Ja oli kyllä kertakaikkiaan virkistävä pesti, sitei oma mielikuvitus keksikkää, mitä kaikkia kissivelijekset kerkiää siä tyriätä mun käyntien välillä. Siä oli jokakerta laitettu mun siskoon sisustuksen fengshuit uutehen järiestyksen. Ihania kissiä. 

Niin palio ihania asioota on kuulunu mun lomahan. Moon pitäny yhteyttä niihin ihimisisn, jokka on mulle OIKIASTI tärkeetä. Oon nähäny rakkahia ja sitte taas tarpeen vaaties erakootunu. Oon värittäny ja lukenu ja ollu vain. Puutarhahommiaki suunnittelin, mutta oikiasti, ny on ollu niin kuuma, jotta kyllä mun puutarhaalut on jääny suunitteluasteelle, uima-altahalla. Oon pussanu ja maranu meirän palatsikoiraa. Oon ollu ja nauttinu hetkistä. Viä kesätuuli vilivootteloo mua, lempiästi, Viä mä saan olla luvan kans Niiskuneiti, jolla on nilikkarengas. Mutta..siä se vääjyy Vilijokka, huolenkurttu ottalla. SE murehtii jo. Nimittään arki tuloo. 

Arki.....son ku saratusta mun korville. Arki varaastaa mun elämästä palio hyvää ja voimaannuuttavaa. Itseasias liika palio, Ja tänä nimenomaasena vuonna 2018....liika palio.On muutosten syksy. Enkä oikeen viä käsitä sitä. Mun neitoperhonen lentää omilla siivillään. Arki tuoo mun elämähän sitä aharistavaa pilikunnussimista. Säätöä ja kiirusta. Mä koitan ny muistaa, kuinka minoon jo alakaapäälle päättäny suhtautua siihen. Mä koitan sitä, jotta nostan itteni kaiken sellaasen yläpuolelle. Mä annan taiteelliselle Hirvimäkiselle luonteelleni luvan olla sitä, mitä minoon. Nauran karehtijoolle päin naamaa ja suhtaurun huumorilla pilikunnussimisehen ja ikikiiruusehen. Mullei oo enää mihinkää kiirus valamihis mailmas. En ota pulttia, enkä paineeta. 

 Ja niin...kiriootin mä muuten yhyren työhakemuksenki, whatsappis.  Sellaasen vapaamuotoosen. Yhtehen rakennusfirmahan. Aiva suoraa sen toimitusjohtajalle. Kerroon kuinka oon hyvää kotirouva-ainesta ja osaan erustaa ja oon hyvä äitiki ja osaan hariata kaikki takut kiinanapalatsikoirista. Ja oon muuten aiva ristuksen hyvä sisustajaki. Enkä muuten hullumpi kokkikaa. Selfieetä en sitte kumminkaa aina osaa ottaa. Se toimitusjohtaja kulukaa vastas mulle....hymynaamalla. Ennyssitte tiä, sainko mä  sen paikan.....maharollisuuksia pitääs olla, ku tunnen tuon toimitusjohtajan henkilökohtaasesti, Minoon naimisis sen kans. 

Joo....saa sitä eres haavella. Nymmä nautin lempeestä tuulista. Meen tuonne uima-altahalle hyvän kirian kans. Jonaki päivänä viä......mä muutan mun arkeni paremmaksi, sellaaseksi, joka sopii Niiskuneitille, silloon ei nilikkarengas  vaihru aharistavahan arkipantahan. Jonaki päivänä viä....

Kesälaitumilla tuuloo

Siiton ny jokuki horvi, ku oon teille mitää kiriootellu. Emmoo sunkaa mistää mokooksis ollu, enkä TORELLAKAA sen erellisen postauksen jäläkihin oo ajatellu laittaa pilliä pussihin tämän kirioottamisen kohoralla. Ei, kyllä mä jatkan luomisvimmaani, mä kiriootan, väritän, piirrän, sisustan ja puutarhaalen, hoivaalen kiinanpalatsikoiraani ja siinä välis koitan pitää kunnostaniki huolta, lenkkeellen ja tanssien. Ja ENNENKAIKKIA minoon rakkahieni kans. Mä vietän aikaani niiren kans, jokkon mulle OIKIASTI tärkeetä ja rakkahia, Niiren kans soittelen, viestittelen ja tietysti maharollisuuksien mukahan näjen. Ilimanmuuta meen kotia käymähän, sinne eteläpohojammaalle. Sinne mihinei aharista, mihinä näköö kauas, on lakiaa ja latomeri. On Kyröönjoki, on mun syrämeni koto. Tottakai, niinku oon monta kertaa jo teille toimittanukki, mä viihryn tää Raumanki korosnani. Erityysesti tällä nimenomaaasella markilla, johonka eteläpohojalaanen mies on rakentnu mulle oman, eteläpohojalaasen vyöhykkehen. Mä viihryn tää oikeen ristuksen hyvin. Jopa erakootumisehen asti. Mua aharistaa lähtiä tuonne kylille syyppäälemähän.

Tottapa mä ny reissuustaki tykkään, niistäki, jokka suuntautuu muualle, ku sinne mun Pyhälle eteläpohojammaalle. Tuos yläpuolella olevas selfies minoon kulukaa Kuopios. Lähärimmä tyttäreni kans extempore, sinne viinijuhulille ja voi ristus, ku oli mukavaa ja terapeuttista. TUOTA mä justihin tarkootan, ku sanoon, jotta haluan olla rakkahieni kans. Vapaasti, iliman minkäämoisia arjen velevoottehia. Saa olla ja mennä niinku tahtoo, ei oo aharistavaa arkipanssaria päällä, joka viöö kaiken elämänhalun.

 Minoon ripustanu riippukeinuni puutarhaani ja ilimanmuuta kristallikruunu KUULUU olla.  KU MULLON NY KESÄLOMA! Ja joka lomalla mä "leikilläni" eherootan isännälle, jotta jos mä kotirouvaksi jäisin. Son lainausmerkiis sen tähäre, ku siiton kyllä osa tottaki. Mä jäisin pois HETI, arjen vittumaasesta oravanpyörästä, jos solis vain maharollista. Äläkää ny käsittäkö väärin, emmoo sosiaalisesti työrajootteenen. Kyllä mä sinne töihin meen, ku loma loppuu. Arki kuuluu tulla, mutta kyllä mullon haaveeta, taiteellisuutehen ja luovuutehen liittyviä.... Kaikenlisäksi moon vaikia luonnet. Taiteelliset ihimiset useen on. Mua aharistaa sellaanen ku ollahan niin "nipunnapun" . Sillaa rakas äitini pruukaa sanua, ku ollahan OIKEEN byrokratian keskiös ja viilatahan pilikkua oikeen hartaurella. Sellaanen alakaa oikeen heleposti vituttaa mua. Mä vihaan kaikenmoosta sellaasta. Mun suora ja kuohahteleva luonteeni, johonka on tullu viä isoo annos Hirvimäkistä taiteellisuutta,  on koetuksella, jokakerta, ku ollahan "nipunnapun" mä koen sellaasen saivarteluksi ja mun pitääki sitte kattua KAUAN lakialle, jotta saan itteni takaasi. Ja mitä vanhemmaksi ( ja vaikiammaksi ? ) mä tuun, sitä kauemman lakian kattelun se sitte vaatii. Arki on liika useen tuota "nipunnapun"-touhua.

Ny, ku moon tää puutarhasnani kattonu pionien, kukkien kuningattarien kukkimista, istunu puutarhakeinus. OLLU vain, mullon viriinny monenmoistaki ireaa. Niitä mä tää kypsyttelen. Yks elämä meillä vain on. Siitä tarttoo teherä maharollisimman hyvä ittellensä. Ei sitä kukaa sun puolestas tee. Joka lomalla mä päätän tämän saman asian, mutta jos  mä kiriootan tähän sen niin, tuliskahan paremmin toteuttetua. Mä annan piutpaut sellaasille nipunnapun-byrokratioolle. En anna mennä tunteehin. Asetun yläpuolelle, katton lakialle vaikka sitte viikon, jos tarttoo. Mutta: E.N.  A.N.N.A.  M.E.N.N.Ä.  T.U.N.T.E.E.H.I.N. No kattotahan, kaikin kuinka siinäki käyrähän, melekeen jo valamihiksi naurattaa, ku mä pruukaan olla takajaloollani HETI ja Vaasan veri vain kohajaa korvis, ku mä huuran "ristuksenhelevetinperkelestä"
niin jotta meirän tuvan katto nouseskeloo, ku mä sanon äänehen kaikki pirut suomeksi ja  ruottiksi.

Kylläpä moon taas kärkkähällä päällä. Moon täs ny keränny tuuminkia teirän varalle ja  tälläästä kumpuaa tuolta sielun syöveriistä. Välillä aika mustaaki tekstiä tuloo, mutta tämän mun blogin ei ookkaa tarkootus olla mikää silooteltu kuvaus. Sellaanen ällöplöksö kertomus, kuinka kaikki on niiin ihqua ja söpöä. Ja KYLLÄ palio on sitäki, heti tuloo mielehen nuosta kaharesta termistä mun pikkuunen koirani tai tällä markilla hääräävät oravat. Mutta tottajumalauta, ei se elämä KOKOAIJJAN sitä oo. Kaikkia vitutttaa joskus, mua vissihin keskimääräästä useemmin.

Kai mullon joku kriisi.Tämä kesä on muutoksien kesä.Teen osittaan surutyötä ja luopumista. Mun neitoperhosen siivet on ny valamihit. Syksyn koittaes, mä kattelen hänen lentoaan. Minen nuorene. Mä koitan sopeutua uutehen elämävaiheesehen ja järki kyllä kirkkahasti sen käsittää. Syrän ei oo sisäästäny asiaa viä.

Mä tuun tarvittemahan PALIO eteläpohojammaaterapiaa. Palio luovuutta. Neitoperhoseni tuntoo äiteensä, niinpä son tilannu multa taulun uutehen kotohonsa, se TIETÄÄ, että sellaanen on äireelle parasta terapiaa.  Äitee piirtää tyttärellensä taulua ja työstää samalla sitä, että lapsen laina-aika on päättyny.Haikiansulooset tunteet saa hyvin siirrettyä paperille. Silimäluomia kuumootellen. Luova ja vapaa sielu, sellaanen moon.

Mutta NY....mä lähären ripustamahan pyykkiä narulle, arkipanssarin oon ripustanu jo kauan sitte komeron pimeempähän nurkkahan. Tuuli ploosaa, kesä kuivaa, minkä kastaa ( koskoo varmahan kyyneleetäki ) Moon keskellä mun aikaa, parasta aikaa. Erakootumisenki uhaalla, mä nautin kotonaolosta.

Nauttikaa kesästä rakkahat lukijat, sillaa mäki meinaan teherä. Ja koitan prakaasta ja kirioottaa useemmin.

#tyhymäturhablogi

Jaahas, rakas lukijani, jos oot eksyny tälle sivulle, tähän postauksehen.....niin tervetulua nyssitte. Oikaase eres ittes ja oo niinku muukki miehet ja naiset. Ja häpee vähä, tää sä kulutat aikaas tällääsen turhan ja tyhymän blogin paris. Aiva ku sullei mitää muuta tekemistä olisi. Puhumatakkaa musta, tästä kaiken pahan ja turhuuren ja tyhymyyren alakuvoimasta. Kirioottaja Itte! Se "turhatyhymä", jokei saatana mitää hyöryllistä tekemistä ittellensä löyrä, muuta ku ny tälläänen turhatyhymä saatanan bloginkirioottaminen. Mutta rakas lukijani, otetaasko yhyres riski? Jos mä jatkan vaikka aiva piruuttani tätä kirioottamistani ja sä vaikka aiva uhumalla sitte vain lujet, vaikka täs mailmas olis varmahan tähärellisempääki tekemistä. 

Sä varmahan aistit, notta ny on ( taas ) menny frouvalla tunteesihin. Ja kyllä kulukaa, oikias oot! Tunteesihin on ny menny taas ja huolella ja saatanan syvälle. Minoon kansankynttilänä tottunu kaikenmoosihin kysymyksihin. Vaikka; " Ope, miks sulla on punaset kynnet? Ope, miks sulla on silmälasit? " Ope, miks sulla on Mikkipusero? " " Ope, miks toi lintu lentää tohon? " Ope, miks toi kukka on keltanen? " " Ope, onk` tonttuja niinku, oikeesti? " " Ope, osaako kaikki keijut lentää? " Joo.....nämä on LASTEN kysymyksiä ja jo aiva lähtökohtana on se, jotta non vilipittömiä ja ennenkaikkia hellyyttäviä kysymyksiä ja niihin vastaaminen on äärimmääsen ihanaa ja miellyttävää ja kaikenlisäksi, mulle jopa maksetahan siitä. 

MUTTA..... SITTE....... Ku kysyjänä onki yhtäkkiä raavas ( ?!!? ) mies ( ? ) Jotta; " mitä varte sä kirjoitat sellaasta tyhy.... "(eiku sori, nymmä kiriootan,niinku kysymys mulle asetettihin, aiva intonaatiota myören ) " Mitä varten sä sitte kiriootat sellaasta tyhmääturhaa blogia? "  

VOI VITTU! 

Tämä kiusallinen ja ristuksen syvälle osunu tokaasu osootettihin mulle vapunvieton yhteyres ( selevinpäin ) aiva sellaasena tiättäkö niinku ohimennen, kevyenä "smalltalkkina" Ku ny puhellahan kaikenmoosta. En sitte tiä, tuskin tämä kysyjä mun blogiani on sen kummemmin lukenu, koska olettaasin ny ainaki sillä olevan ylevämpiä ja sivistynehempiä harrastuksia. Teitä varmahan  kiinnostaa, jotta mitä mä vastasin? Vastoon normaalia toimintatapojani, mulla meni vanhanaikaasesti jauhot suuhun ( joita mä nyssitte tää, "tyhymästurhas" yskin kurkustani, niitä surullisenkuuluusia jauhoja, jokka menöö kurkkuhun aina väärällä hetkellä. ) Ja justihin siitä syystä ny tää puhuristan ilimaa ja vatvon tätä mun tunteesihin mennyttä kommenttia hetken aikaa. Emmä eres muista tyrmistykseltäni, mitä mä vastasin. Menin ainaki kaulaltani kiriavaksi ( niinku hermostuesnani meen ) ja poskille nousi KIRKKAHANpunaanen väri merkiksi harmituksesta. Säälittävästi puolustelin kirioottamisentarvettani näin:  "niinkumäjoskusvoisin kiriankikirioottaa, mullon mukavasti lukijoota, son mun harrastus, saansiitävoimaa jne.,jne. ja jne, " Mitä ristusta mä oikeen selevitin tai selevitän yhtää kellekkää, minkä tähären mä kiriootan, minkä tähäre ja minkä tähäre? tyhmääturhaa?  Okei, täs tuloo ny vastaus tähän kysymyksehen joka mulle osootettihin ( muuten, minen kehtaasi kysyä KELTÄÄ mun ystävältä esim. tällääsiä että : " miksi sä oikeen laulat jotain tyhmääturhaa? "  "miksi sä maalaat jotain tyhmääturhaa?" miksi sä askartelet jotain tyhmääturhaa?"  "miksi sä käyt  jossain tyhmästurhas työssä? " Ei mulla saatana olisi kyllä pokkaa!!! Tai sanotahan näin, jotta mullon sellaaset KÄYTÖSTAVAT ettei sillaa puhuta ihimisille!  Ja jos, JOS, tämän kysymyksen oli tarkootus olla "kevennys" tai  "huumoria" niin voin kertoa; mun ei tullu keventyny olo, eikä mun huumorintaju riittäny, vaikkoon oikeenki huumorintajuusen naisen mainees. Oli ristuksen huonoa huumoria, ylimielisyyren piikkihin paan. 

Mutta niin.... se mun vastaus. MÄ KIRIOOTAN TÄTÄ TYHYMÄÄTURHAA BLOGIA SEN TÄHÄREN, KU MÄ TAHARON!!!!!! 

Ja mä teen kaikkia muutaki, mitä mä taharon. Oon aiva kaikes rauhas sinivalakoonen ja isänmaallinen. Oon koto, uskonto ja isänmaa - naisia. Ja oon sitä KOVAA ja KORKIALTA. 

Oon ELÄÄNRAKAS ja puolustan eläämien oikeuksia vaikka useemmiten niitä puolustaesnani paska osuu tuuletimehen ja osuuki huolella. Mä oon erelleen sitä mieltä, että eläämistä huolenpitäminen ei oo pois ihimisten hyvinvoinnista. Mutta tämän sanominen äänehen johtaa yleensä julukisehen kivittämisehen, niinku nykyään muuten nuo mun kolome arvoaniki, ne mielletähän rasistisiksi ja niistä tarttis oikiastansa olla hiliaa. Tai taas osuu tuulettimehen. 

Tietenki mä teen palio muutaki, mitä mä taharon. Elän tätä mun pientä elämääni sillaa, ku mä parahaksi näjen. Ei se aina ruusuulla tanssimista oo. Eihän kenenkää elämä oo. On ohkaasia kohtia, mutta non niitä kohtia ku kasvetahan ihimisinä. Raha ja mainet ja kaikenmooset tittelit, ei oo se onni ja autuus. Se, jotton terves ja viisautta ja nimenomaan sellaasta SYRÄMENviisautta, non ne Tärkiät asiat. Se, jotta soot ystävällinen ja empaattinen, välität siitä, mitä sun ympärilläs tapahtuu. Osootat, jotta rakastat ja välität, silloon ku on aika, eikä sitte jäläkikätehen tartte muistopuheeta pitää.  Ja se vanha viisaus, jonka äiti on opettanu: " hyvä ihiminen eläämille, on sitä myös ihimisille " Ahanehet ja ylimieliset jätän omahan arvohonsa, niillon jo kaikki se, mitä ne tarttoo...ahaneus ja ylimielisyys ja jonaki päivänä, non sitte ne ainuat asiat, joita niillon jäliellä, toivottavasti lämmittävät sitte. Mua lämmittää mun omat rakkahat ihimiset ja mun  rakas koira, jonka uninen turkki tuoksuu taivahalle. 

Oikeen mukavaa Vappua teille mun lukijat. Mulloli ny rusinat simasta syvällä sieraamis, mutta antakaa se mulle anteeksi ja kiitos ku luet tätä tyhymääturhaa blogiani. 

Näytetähän yhyres, jotta tyhymä ja turhaki voii olla joskus jollekki tärkiää. Ny huiskutetahan vappuviuhkoja, puhallellahan ilimapalloja ja veretähän herkkuja. Ja ollahan ihimisiksi. 

Kimotesta ja kälätestä

Mä tuumaalin täs joku kerta, jotta mihinä vaihees sitä alakaa kimottaa ja koska se muuttuu nalakuttamisen sukulaaseksi, kälättämiseksi. Ja onko ne eres sittekkää sukua. Ja mitä sitte on kalakatus?

Ja mitä ON kimotes?

Tai mitä ON kälätes?

Ja KOSKA sitä esiintyy?

Ku mua kiihoottaa VÄÄRÄLLÄ lailla, malakaan kimottaa. Yleensä minoon enemmänki viiliän jääkuningattaren mainees, mutta on tietyt vakiaiheet, jokka saa mun kaulan vihanpunaaselle kirijavuurelle ja siiton automaattinen seuraus, kimotes. Ja ku meiton kaks naista täs huushollis, kimotus kuuluu joskus jopa stereona. Kuulijakunta koostuu useen yhyrestä rakennusurakootsijasta, jokon syytetyn penkillä, milloon mistäki, useemmiten epäjäriestyksen aiheuttamisesta.

Ja mitä ON epäjäriestys, aiva jo se, ettei laita astioota koneesehen, on sitä. Tai paperien levittäminen tasoolle, niiren klassisten sukkien jättäminen huolettomasti laattialle, muiren vaatteeren seuraksi. Ylipäänsä KUORIUTUMINEN ja erilaasten pesäkkeiren kasaaminen, meirän TARKOON ja hyvällä maulla sisustettuhun kotohon. Nuo pesäkkehet on sitte ku HUUTOMERKKIÄ meirän satulinnas. Ongelma on siinä, jotta yks kolomesta ei HUOMAA aiheuttavansa näitä ja sitte taas kaks kolomesta HUOMAA ja ILIMOOTTAA siitä kuuluvalla äänialalla, kovaa ja korkialta.  Ja ku asia ilimootetahan alleviivaten ja selekiästi, falsetis, pikkukieli pihalla,  SE ON KIMOTESTA!! Jos pyhihin, tuotannosta poistunusihin muumimukiihin on menty sattumahan ( teoreettinen maharollisuus, johonka vois syyllistyä vain yks kolomesta  ) silloon luultavasti kimotus olis sillä taajuurella, jotta sen kuulis enää vain koirat ja lepakot.

Eikä se yks kolomesta tokikaa ny oo mikää, pahuuren lähäret. EI TIETENKÄÄ!!! Tottakai me rakastamma toisiamma, koko perhe. Ja arvostamma ja kunniootamma. Muistakaa ny, jotta mä useen kärjistän asioota, aiva tahallani. Ei meirän isännän elämä ny oikiasti mitää helevettiä oo tää, naistensa kans. Jos olis, eisunkaa se ny meitä sillaa hemmottelisi, ku se hemmotteloo. Se suhtautuu rennon huolettomasti meirän kalakatuksehen, sillaa ku hyvällä ittetunnolla varustettu eteläpohojalaasmies ny vain voi. Täs kuvas ku klasista kattotta, näkyy taas kumminki yks kimotuksen aihet. Siähän son, urakootsija itte, korolla  JA RISTUS, LIUKKAHALLA KATOLLA!!!!! ( ja ku koirat klasilla kattoo tupahan päin, se tarkoottaa, jotta isäntä on kotona ) no, tämä talavi ei tunnu millää loppuvan, isäntä halus mennä putsaamahan lunta aurinkopaneelien päältä. Ja mä, ku näjin klasista sen tua keikkkuvan, malakasin KIMOTTAA.Herrantähäre, liukas katto, mitä jos se putuaa!!!!  No ei se puronnu onneksi, mutta siitä huoimata mä kimotin, ku OLIS VOINU PUROTA.

Kimotes muuttuu kälätteheksi, elikkä nalakuttamiseksi varmahan siinä kohtaa, ku se yks kolomesta toistaa niitä samoja "virheetä" kerran toisensa jäläkihin. Moon opettajamaasesti ja varsin eteläpohojalaasestikki torennu, jotta heleppua olis, ku olis niinku mä sanon, niin mun ei tarttisi nalakuttaa. Kannattaas vain suosiolla laittaa ne astiat koneehin ja nostaa laattialta ne vaatteet. Eikä muutenkaa aiheuttaa mitää epäesteettisyyttä meirän sisustuksehen.

Jos vaikka lähäretääs sellaasista perusasioosta, jotta jotta tämä ON VALAISIN, EI NAULAKKO! 

Ja joo, mä KESTÄN akkuporakonehien ja muiren hilavitkuttimien lataamisen näiren juurella periantaiehtoosin, mutta kai se yks kolomesta YMMÄRTÄÄ, jotta niiren roippeeren näkeminen näiren komeeren esinehien rinnalla, iliman jotta YHTÄÄ kimotamma, on meille jo isoo tunteerenhallintaprosessi.  

Ei siis kannata kokeella meirän kestävyyttä, kuivaamalla täs yhtäkää hikistä takkia. 

Onko kimottamisen ja kälättämisen sitte pakko olla  joinki negatiivista? Moomma ainaki flikan kans joinki mieltäny sen sisustuksen ylläpitohon kuuluvaksi elementiksi. Jokku asiat vain menöö paremmin perille kimottalla ja hyvä niin. 

Ja posiitivinen kälätys on sitte sellaasta enemmän innostunutta toimitusta, ku urospuolisille suunnattua ohojeestusta. Mä ainaki kälätän tyttäreni, äitini, siskojeni ja hyvien ystävieni kans. Välillä haukutahan kaikki, koko mailmanmeno. Välillä hehkutetahan milloon mitäki. Uusia muumimukia, korusarjoja, vaatteeta, ripsiväriä, onko ne hyviä vai huonoja. Muunmuas lapsuusystäväni kans soittelemma säännöllisesti, voimma heleposti puhua toistaki tuntia. Kaikesta, AIVA KAIKESTA. Puhelun päätyttyä isäntä saattaa kysyä; " Mitä Helillä oli asiaa? " ASIAA? Mitä ristuksen asiaa, me ny tarvitaas, moomma tottunu koko elämämmä aijjan kälättämähän toisillemma. Saamma siitä voimaa, son meille elämäneliksiiriä. Kohta, jota urokset ei useenkaa ymmärrä. 

Ja tähän lopuuksi, jottei teille ny jäisi kuvaa musta kimottehena tai kälöttehenä, mä oikaasen. 

Ei, minen oo sellaanen kokopäivätoimisesti. Minoon kumminki kansankynttilänä puhetyöläänen. Suurimman osan aijjasta puhun miellyttävällä, rauhallisella äänellä. Selekiästi. Ei suhaja ässät tai sorahra ärrät. Eikä mulloo mitää vanhan ämmän narajaava ääntä ( EIKÄ MULLOO IKÄKRIISIÄ!! )  Kyllä moon pääasiallisesti viiliän vaalia jääkuningatar. Kimottamisella on yleensä huonot tulokset ja vasteet. Nalakuttamisen vastet onki katastrofaalinen. Kiihryksis sen vain pakkaa unohtaa. Parahimman tuloksen saa puhumalla joko kissamaasen pehemiästi keheräämällä ( jos haluaa jotaki ja aloottaa neuvottelut uroksen kans, esim joku isoompi sisustusprojekti ) tai jos on jotaki MIELTÄ, niinku mä yleensä oon, mä laskettelen lauseeni jääkuningattarelle sopivalla lailla, viiliän jäätävästi, sivaltaen. Kylymän laskelmooren. Sillälailla viestit menöö parahite perille, joko keheräten tai nasevasti lasahutellen, sanoolla sivallellen, tilanteesta riippuen. 

Nymmä toivotan teille lukijat, hyvää kevättä. Ja aiva iliman kimotusta sanon tämänki; Talavi sais jo loppua. OIKIASTI! 

Katto peilihin!

Moon täs ny pitäny jonku horvin tälläästä luovaa taukua. Tottapa son ollu vähä olosuhteeren pakostaki, ku minen oo oikeen saanu ittelleni täs sellaasta välijännestä, jotta olsin voinu KAIKES RAUHAS sitte alaata oikeen ajatuksen ja paatoksen kans kirioottaa. Moon varmahan siitä sortista vittumaanen ämmä, että mun pitää saara aina parota itteheni tarpeeksi kaikenmoosta, joka ylittää mun ärsytyskynnyksen ja sitte alaata naputtaa konesta. ( ristus, sillaako se ny onki, jotta kaikki mun postaukset lähtöö vitutuksesta? No eisunkaa ny  niin, nykki mullon kuplinu jo hetkestä tälläänen ajatus...notta "katto peilihin" ja siitä piisaa mulla kyllä kulukaa kuvamateriaalia ja tuollaa sivistynysesti sanottuna myös METAFORIA, ( kattokaaa kuuklesta tua sivistyssana, jonsetta tiä, minen ny siihen käytä aikaa, jotta mä pääsen ASIAHAN )

MUTTA TÄRKEEMMÄT ASIAT TÄS NY KÄRKEHEN. Kaikista tärkeen on tua MAINOS!!! Mähän siinä mainostan jäätäväs vaalianpunaases topis Barbielaukku olaalla mieheni kärentyötä. Täs mainokses on nykytietämyksen mukahan yks kirosana ja huutomerkki. SON VAALIANPUNAANEN FÄRI!!!!!!  Mä lujin, enny muista mistä, mutta jostaki netin syvistä syöveriistä, jonku tekstin, johona ruorittihin vaalianpunaasta ja pinkkiä färiä. ( JA NON MUUTEN SITTE KAKS AIVA ERI VÄRIÄ!! Mutta molemmat MUN lempiväriä ) Siinoli jotaki sellaasta, jotta jokku nykyäireet välttää ku ruttoa nuata färiä, flikkamukuloollansa. En sitte oikeen tiä, jotta mistä se kumpuaa, ku ny kumminki ollahan niin ristuksen kovaa suvaatsevaasta, nottoikeen. Tämä färi ny kuulemma kumminki  ALLEVIIVAA sellaasta sukupuoliroolitusta. Innokkahimmat on vissihin oikeen kakaraansa kans tapellu, jottei saa ny oikeen tykätä tuasta färistä....

Emmä kulukaa ny ymmärrä ollenkaa! Moon aikanansa foorannu flikkani ja sen huonehen ja kaikki niin ihanan pinkin sävyyllä ja kas, mulla kasvooki lumuavan kaunis SYYSPRINSESSSA, sei piittaa pinkin sävyystä, mutta voi, kuinka komiasti se hohtaa oranssin, keltaasen ja vihiriän eri sävyys. Ei oosi saatana tullu mielehenkää alaata flikan kans vääntämähän, jotta se tykkää "vääristä" färiistä ( mutta sei ny varmahan olsi ollu tarpeehinkaa, ku kysees ei ollu tuo kirottu ja kielletty vaalianpunaasen tai pinkin sävy! ) Ku kuulemma nua kauhiat färit tai lähinnä niiren käyttäjät mielletähän TYHYMIKSI ja YKSINKERTAASIKSI. Sellaanen blondin stereotypia. Mäki nauran blondivitsiille ja kerronki niitä ( se kuuluusa ja ristuksen tärkiä ittellenauramisen taito!! )

NOTTA SELLAASTA!!!! Niinku näjettä, mun peilistä kattoo aika useen VAALIANPUNAASEHEN pukeutunu nainen. ( hehkuvan pinkkiäki löytyy ja, mutten ny sitte tähän hätähän jaksanu plarata nuata tierostoja niin kauan, jotta olis löytyny sellaasia kuvia, mutta niitä ON ja PALIO!  Mutta sovitahan sillaa, jotta teen joku kerta aiva PIRUUTTANI pinkin päivityksen, ja siinon sitte oikeen varootukset, jottei yhtää kannata lukia, jos ei tykkää pinkistä )

TYHYMÄ ja YKSINKERTAANEN? Mä ny oon kattonu peilihin ja kieltämätä sellaasta naista en nuosta löyrä. Mä löyrän kyllä herkän (äärimmääsen) ja syvästi tuntevan naisen. Osa musta haluaa uskua sammakkarinssiihin ja pitää tietyllä lailla kiinni pikkuflikan unelmista, Barbiista ja My Little Ponyysta.....mutta....mulle on vittu, turha tulla toimittelohon paskaa, tyhymyyrestä ja naiviuresta. Minoon nähäny tämän melekeen puolen vuosisaran ( herrantähäre!!! ) kestänysen elämäni aikana tuulta ja tyventä.  Väitän tietäväni jotaki tästä elämästä, iloosta ja murehista, tulemuksista. Moon kasvattanu ittelleni vahavat siivet ja kiliven ja hyvän ittetunnon ( monen eteläpohojalaasen syntymälahaja ) MUN SILIMILLE EI HYPITÄ!!! Mamma pruukas sanua; " Katto ittes" ja niin minoon teheny. En oo koskaa ollu mikää hihittelevä "höpsö blondi" Paskanmariat!! Minoon itte teheny valintani, en oo keltää kyselly, enkä kysele. Miehet elämähäni ( tai nykyään kylläki MIEHEN ) minoon valinnu itte, en oo koskaa ollu kenenkää vietävis.

Vaalianpunaanen on färi muiren joukos. Ohojeeksi sanon, jotta jokahinen pitäköhön niitä färiä, joista tykkää. Aika useen ne omat lempifärit on niitä, jokka saa sut hehkumahan. Joilleki pikkuflikoolle tai jopa poijille voi tulla pinkkikausi. ANTAKAA TULLA!!! Se voi olla sen ihimisen färi tai sitte sieltä kuoriutuu joku muu, niinku meillä ny ne hehkuvan syksyn färit. Meirän äiteeren tärkeen tehtävä on olla lastemma TUKENA, eikä ny herrantähäre tappelemas  jostaki färiistä. Ei munkaa äitee oo tippaakaa pinkki, mutta ei soo kyllä multa sitä färiä sonkannu ja tälläänen musta tuli. Täski kuva moon rakkahan äireen tykönä, siskojen kans viihteelle lähäröös, eikä äitee sanonu mitää, muuta ku kehuu kakaraansa.

Ja tämän färiosuuren päätteeksi laitan kuvan mun voimakorusta. Sinä päivänä, ku Kalevalan Naisen Ääni ilimestyy vaalianpunaasella kivellä, mä PÄÄTIN, että nyt se koru on MUN! Mun mielestä on hauskaa kattella, minkälaasia färiä on ympärillä ja minkälaaset on kenenkäki lempifäriä. Ja jos...jos moosin ilikiä...itteasias yhtä ilikiä, ku sellaaset, jokka väittää, että vaalianpunaanen on tyhymien ja naivien färi....niin....mä voin vastata samalla mitalla. Mun mielestä vaalianpunaanen on ROHKEEREN ja ITTEVARMOJEN naisten VÄRI!!! Sitei epävarmat seinäruusut tohori leimaantumisen peloos käyttää. Joo, soli oikeen inhottavasti sanottu! Enkä mä ny oikiasti nuan ajattele. Mutta halusinpa nyvvain osoottaa,  kuinka ilikiältä tuollaanen huutelu tuntuu. Mä ajattelen näin; jokaasella on oikeus omihin lempiväriihin jo pienestä ihimistaimesta asti ja kuten sanoon, useemmiten non ne sen ihimisen OIKIAT FÄRIT!!!!!!

                   TAKAASI ASIAHAN; KATTO PEILIHIN

Molin täs yks päivä palatsikoirani kans kävelylenkillä ja niinku koiranomistajat tietää, tuloo nualla kävelyyllä hetkiä, ku koira haisteloo ja kierittää ittiänsä ikuusuurelta tuntuvan hetken ja kusoo monta litraa kusta. Siinon sitte omistajalla aikaa silimiitellä. Mun onneksi olimma sellaases kohtaa pöpelikköä, jotta mulloli sopiva näkyvyys uurella asuunalueella. Mä ihaalin sellaasta perunalooranmallista tupaa, johona oli akvaarioikkunat ja siältä näkyy komia ja minimalistinen, erittään skandinaavinen sisustus. Hetken maattelin, jotta mitä jos mäki ryhtyysin minimalistiseksi sisustuksen suhteen. Musta tulis sellaanen eteerinen ja hillitty ja elegantti. Mä jo mielesnäni muutin perinteestä, romanttisesti ja runsahasti sisustettua kotoani tuollaaseksi....elegantiksi ja minimalistiseksi. Mutta kotona tuli realiteetit vastahan. Mullon konttikaupalla tavaraa ja kuinka mun sisäänen Vilijonkka kirkuus kauhuusnansa, jos mun rakkaurella keräämät värikkähät mariskoolit, posliinikissat, enkelit, sammakat ja muut hörhellykset kerätääs pois ja tilalle tulis eleganttia eteerisyyttä. Ei.....en minoo sellaanen. Minoon tälläänen

Mä rakastan runsautta ja färiä ( HAA!!!!! MUUTAKI KU VAALIANPUNAASTA. MUTTA PINKKI ON HATTU!!! ) Mun koto tuluvii ja pursuaa. On färiä, on kohtalokasta mustaa ja kimallusta.  Siivouspäivinä se välillä vituttaa, mutta enimmän aikaa mä tykkään ja viihryn ja silimiittelen komiaa.

Ja antakaa anteeksi, mun on ny viä AIVA PAKKO laittaa kuva meirän joulukuusesta. Ku se, jos mikä oli minimalistisuuren vastakohta. Soli täysin ja kokonansa flikan käsialaa. Yhyres me päästihin hurmoksehen ja se kuvastaa meitä ja meirän sielunmaisemaa. Ja ku sitä purkasimma, meni siinäki aikaa. Ja jos haluan ens jouluna samanlaasen ( JA HALUAN!!! ) Mullon sitte 65 joulupalloa ostettavana, ku sev`verran niistoli flikan omia. Mutta jos komiaa haluaa niin...

Kauneus on kattojan silimäs. Mutta jonsei soo teirän mielestä komia, niin RUNSAS soli ainaki. 

Kyllä tuntuu aula tuan jäläkihin kauan aikaa tyhyjältä. Mutta kukilla oon sitte tuonu färiä ja runsautta aulahan. Ja kesäihimisenä mä kyllä täpäjän jo kesää ( ja LOMAA ja  VAPAUTTA ) 

 Kyllä, peilihin ku kattoo, siältä näköö välillä kovaaki selekiää, miton menos. Sisutuksesta näköö, minkälaanen lintu elää siinä pesäs. 

Mua kuvaa kyllä äärettömän hyvin mun kampauspöytä. Tuo musta naisfiguuri, niin kasari. Mutta niin äitiltä mulle nuoruures lahaja ja se KUULUU tuohon. Vähä son saanu osumaa jonku muuton yhteyres, mutta liimattuna son siinä. 

Peilihin kattoes voi kohorata oman muuttuvan ilimeensä. Välillä niin tällätty ja välillä taas "au naturelle" suoraa shabamista ja siinä luulos, jotton laihtunu, ainaki gramman. 

Välillä sieltä kattoo, onnellinen nainen jokon yllätetty kaulakorulla. Isänmaallisella sellaasella. Taiga-korun "Sinisielu " Suomi 100 juttu. Ja nainen on täynnä rakkautta ja onnia. 

Monenmoosta näköö peilistä. Silimät on sielupeili sanotahan. Ja nämä mun kotoni peilitki näimmä toisteloo erilaasia sielunmaisemia. Ne paliastaa palio. Väipähröksiä mun korosta ja siinä samalla mun sielusta. Mä tykkään kimalluksesta. 

No täs ny tuliki taas kläpötestä, enemmän ku maatelin. Mutta niinku mä varootin, moon keränny paatosta ja tuo färiasia meni ny vähä nuan niinku tunteehin. Ja jottei jäisi seki asia epäseleväksi niin MUSTA, son AINA mun lempifäri kans. Mikää oo tyylikkähämpää ku pikkumusta. Ja oikiastansa, se etton SINUT ittensä kans, son tyylikästä. Ei tartte yrittää luimistella tai lukia leherestä, mikon ny kehäkolomosen sisäpuolella "in" Mua ei pirujakaa kiinnosta. Mä nostan nenäni ja kattelen lakialle ja teen, mitä taharon. 

Ja on muuten kivaa, ku ootta käyny tää ahkeraa lukemas mun vanhoja tekstiä, vaikka tämä ämmä on hoinaallu pois näppäämistön ääreltä. Mutta nymmolin vaihteeksi tää käymäs, toivottavasti oli viihryttävää luejettavaa.