Nostan käret pystyhyn, laitan kintahat tiskihin, heitän pyyhkeen kehähän

 Ja mitä kaikkia muita ilimaasuja sitä ny pruukatahankaa käyttää ku on tarkootus luovuttaa.
Mullon jo hetkestä ollu tämän hektisen arjen oravanpyörän kans tuo tunnet. Tekis mieli kääntää selekä sille. Näyttää keskisormia ja lähtiä nostelemahan. Tästä kaikesta tootta monikertoohin lukenukki mun blogis. Kesät ja lomat on mulle rakkahia ja tärkeetä asioota, niinki tootta lukenu.Tootta lukenu siitäki, kuinka mä ikävöötten alati  eteläpohojammaalle, kotia, rakkahieni lähelle, rakkahisihin maisemihin. Tai sitte ikävöön aikaa olla, OLLA VAIN, mun rakkahien kans, tää mun Rauman kotona, joka seki on mulle rakas, rakas paikka.  Samahan aikahan mä aharistun ariesta.

Oon välillä ilimaasnu asian rivien välistä, välillä verhotummin, välillä aiva suorahan. Kaikesta kumminki näköö, jotta minoon tyytymätöön. Jotaki varmahan tarttis teherä, sensijahan, jotta marajaas asiasta. Mutta aika vähä näyttää kumminki realiteettien valos olevan tehtävis. Täs mä haaskaan ainutta elämääni voivootelles. Sellaanenki huoppaaminen vituttaa, tälläästä eteläpohojalaasta luonnetta. Senku sitte ottaa ja teköö sellaaset peliliikkeet, jota tarttoo. Ja .....ainut peliliiket joka maharollistaas mun haavekuvat, on SE lauantaiehtoosin suoritettava arvonta. Ja tyhymempiki hoksaa, jotta monis muis arpajaasis flaksi osuu helepommin ku siinä....lotos.

Minoon täs kattellu lakialle, omalta parvekkehelta. Mullon ristuksen monta asiaa, joistoon kiitollinen. Aiva ensimmääseksi, mullon perhe, rakas sellaanen, On mailman paras aviomies, ihana flikka, mukava ja äärettömän toivottu ja mieluusa vävyeherokas. Mullon kiinanpalatsikoira, sellaanen  josta oon aina haaveellu.  Uskollisin ystävä maanpäällä.  On terveyttä. Tämä koto, joka on rakkaurella rakennettu. On äiti, siskoot ja velii perheenensä. Mullon ollu myös mailman paras isä. On muutama kultaaki kallihimpi ystävä. Ne itte tietää, jokka ON. Onhan mulla täs tätä voimavaraa, eikä kaikista vähääsin oo tämä mun päättäväänen luonteeni. Sehän siinä sitte kirpaasoo, jotta on kumminki asioota, joilleka eres minä en mitää voi. Ja se asia on kirous nimeltänsä, ARKI.

Arki on mulle vihollinen, joka ulottaa lonkeronsa mun pyhimpähän, mun kotia. Se imöö musta voimat, varaastaa mun kallista aikaa olla KOTONA. RAUHAS. Arki on muuttanu muotoansa tämän kesän jäläkihin entisestänsä. Tytär on muuttanu omillensa, me näjemmä kyllä onneksi joka viikonloppu ( kiitos vävyeherokkahan ) Tästä neitoperhoseni muutosta tulooki mun seuraava postaukseni. ( Varakkaa nästyykit sitte ) Arki viöö isännän, mun rakkahan maakuntahan. Arki jättää mun ja kiinanpalatsikoiran kaharen. Mutta se repii meitäki erillensä. Turhan palio.

Miettikää, miltä tuntuu sanua TUOLLAASELLE  jotta " orota, mamma tuloo pian. Mamma käy viä töis/jumpas/ kokoukses" Se jää kyllä orottamahan  mua, uskollisesti ja taas ku viimeenki palaan takaasi, se tervehtii mua innokkahasti, niinku olisin Saaban kuningatar, joka viimeenki suvaattoo saapua. Sitte oliski pari tuntia illasta aikaa teherä, sitä, mistä mä TYKKÄÄN OIKIASTI: sisustaa, puutarhaalla ( syksyn saapues ottalampun kans ) lukia, piirtää, kirioottaa ( ja niinku havaattetta EN OO KERIINNY kiriootella ) harjata tätä koiraa.... 

Kaikkia mä sitte koitan teherä nuota. Mutta sitte ku pitääs vain ollamöllöttääkki. Ja ku tällä Vilijonkkaluonteella mä vaarin itteltäni myös viikkosíivot nipunanpun. /( en kestä pölyä enkä epäjäriestystä ) Silloon son aina yks ehtoo töiren ja jumppien päälle sitäki ( niin...jumpat...non kans kaksteräänen miekka. Toisaalta neki viöö sitä mun "omaa aikaa" ja samalla ne kumminki ON sitä mun "omaa aikaa" ja antaa virtaa ja voimaa, joka on tällä hetkellä mulla finaalis. ) 

Riittämättömyyrentunnet on alaannu seurata mua. Son ku varjo, joka lankee mun ylle.Jokapuolella väreelöö orotuksia. Halutahan muutosta. Pienin askelin, mutta kumminki.Mä katton lakialle lasittunusin silimisin. Ja ihimettelen, ku minen piisaa. Tunnollisena naisena mä alakaan aharistua, kokovartalolla. Mutta oon joinki kääntäny sen uhumahan ja vitutuksehen. Son eteläpohojalaanen  tai ainaki mun tapa aharistua. Eileenehtoolla havahruun siihen, jotta olin turpa rutus. Kynttilät lepatti, oli siistiä ja komiaa ja tunnelmallista. Isäntä oli tuonu mulle lahajaksi komian hopianfärisen käsilaukun, flikka ja vävy pelemahti iloosena ovesta tupahan. Mä makasin soffanluuna viltin alla, mörkönä. Myrkytin ilimapiiriä kiitettävästi. Muut ympärillä oli iloosia ja arvosti tunnelmaa, jonka olin luonu. Mä kattelin kotuani ku piru pikiöliypöntöstä. Mua aharisti.....ku YLIHUOMENNA olis maanantai. Ja se on viikon vittumaasin päivä. Eikä sillaa saisi olla. Maanantaikki kuuluu mun elämähän, niinku tiistait, keskiviikot ja torstait. Ne on mun arvokasta ja ainutkertaasta elämää...ja silti mä lasken niistä piinaavia tuntia, minuuuttia ja sekunttia, jotta olis pian vapaata, omaa aikaa. 

ja sitte.....ku se oma aika viimeenki tuloo...mitä tapahtuu. Minoon niin väsyny, jotta kooma ei oo kaukana. Kaikki ihana ja luova on pelekkää meinoota. Minoon MEINANNU tännekki kirioottaa, mutta aina on tullu aika vastahan. Oon vain vaharannu lakialle ja tuumannu, KUINKA tätä oravanpyörää vois eres hirastaa. Sillaa, että se tuntuus inhimilliseltä. Minen  haluaasi ajatella tällää. Mutta tällää mä sen koen. Tällä hetkellä. 

Minoon käyny tankkaamas voimaa ja sielunrauhaa eteläpohojammaalta, mun kotoa. Mä kattelen tää omas koros lakialle. ( Ku isäntä on mulle sellaasenki tää maharollistanu, ku katton keittiönklasista tai parvekkehelta, lakiaa näkyy. Näkyy , vaikka ollahanki Raumalla, mutta peltoja näkyy. ) Nämä asiat rauhoottaa mua. Mutta jos multa ny kysytääs, onko mun työ- ja vapaa-aika taspainos, mä vastaasin isoon kiriaamin, jotta EI!! 

Kiitos ja anteeksi, kaikki te, jokka ootta osa sitä mun arkia. Minen mahara ajatuksilleni mitää. Kaikesta huolimata mä sinnittelen ja venyn viä. Mun tarttoo koittaa löytää balanssi mun arkehen, jottei soosi tälläästä....niin armotoomnta ja kuluttavaa. Mullon ruuhkavuoret isoolla Ärrällä, kunei nyvviä vaihrevuorekki tuusi isoolla Veellä. 

Niinku sanoon, mullon palio aihetta kiitollisuutehen. Pitääs vain keriitä havaattemahan ne. Sen tähäre tätä arjen oravanpyörää olis joinki mun hirastettava. Sillä jos mä unohran itteni sen alle...siinei hyvin käy. Mukavaa syksyä kumminki kaikille teille mun lukijoolle, ootta varmahan jo luullu, jota minoon lopettanu kirioottamisen....niin mä kyllä itteki jo,luulin/pelekäsin. Onneksi löyrin aikaa, sillä tiättäkö mitä? Tämä muuten vähä helepppas.