Moon ny tyriänny meirän aulas

Tämon ny suoraa jatkoa sille meirän kuuluusalle Ikean reisulle, tämä mun tyriääminen. Minoon siis poistanu ne ysärielementit aulasta ja tuonu sen tälle vuosituhannelle. Tietysti se oliki enemmän ku suotavaa, ku tupaki on tältä vuosituhannelta. Homma meni sillälailla, notta sunnutaina isäntä kasas tuon lipaston ( ristus soli pieninä paloona ) ja mä autoon ( näytin nätiltä ja räpsytin ripsiäni ja huokaalin kuinka taitava Hän onkaa ) toki mä myös kokkasin keittiön puolella hyvää ruokaa koko perheelle. Notten mä ny aiva turhanpanttina ollu erustustehtävis.

Mutta niinku ainaki useemmat naispuoliset lukijat ymmärtää, tällääset muutostyöt pakkaa useen poikimahan lisää muutoksia. Monille miehille tämon sitte taas KÄSITTÄMÄTÖÖN ilimiö. Mä käytän useen tästä ilimiöstä esimerkkinä tilannetta meirän perheestä. Fllikan kämppää päivitettihin viime keväänä, entiset vaalianpunaaset seinät näyttävine keijuboordeineen saivat väistyä yhyren seinän sademetsätapetin tieltä ja meirän naisten mielis muut seinät oli saamas hennon vihertävän sävyn, joka on luonnollisesti poimittu tästä nimenomaasesta sademetsätapetista. Mutta kuinka ollakkaa tämä tieto tuli itte urakootsijalle TÄYTENÄ YLLÄTYKSENÄ! Se oli kulukaa tosisnansa luullu notta kämppähän lyörähän yhyrelle seinälle saremettä ja muut seinät saavat pitää plohtevat keijukulukeet. Minolin ensin sanatoon...mutta sitte ku sain puhekykyni takaasi, multa tuli sanoja...palio...korkialta ja kovaa. Sitte ku olin sen verran rauhaantunu, notta korvieni kohinalta jotaki kuulin, isäntä vastas, notta illimanmuuta  hän teköö siitä sellaasen ku naiset haluaa ja hän on jo aikaa sitte lakannu ihimettelemästä meirän kotkotuksia, notta vähemmällä pääsöö ku vain toteuttaa. No hyvä ettei ihimettele, mutta mä jaksan aina ihimetellä tuota tapetin ja boordien sekootushäsäkkää.... Eikä se kulukaa näitä mun aulan muutoksia ookkaa ihimetelly, ei oo eres havaannu kaikkia pikku nyansseja, joita minoon tänne vaihrellu. Flikka on havaannu, tietenki, mutta kulukaa Malfoyki on havaannu ja se tuntuu kovaa tykkäävän. Ajatella pieni kiinanpalatsikoiraki on havaannu muutokset ja meirän isäntä ei....hmmmmm. No minen oo ny kumminkaa mitää muuta uutta hankkinu tuon lipaston ja peilin lisäksi....viä. Kattokaas ku on yks enkelilasipöytä, johona tuo komia valakoonen lamppu oli ennemmin...ny sen päälle tarttis saara JOTAKI KOMIAA. Mä yritin eileen nuota pikku aaltotuikkujaki siihen viritellä...en tiä....ne oli ok, mutta eivät silti aiheuttanu mus mitää suuria taiteellisia värinöötä. Ja sitte ku plarasin netis komeeta lamppuja, mä törmäsin niin ihanahan seepralamppuhun, joo luitta oikeen SEEPRALAMPPUHUN, notta oli jo pakko soittaa rääppöösiskoolle ( meillon tuo sisustus veris ) ja hengittää paperipussihin. Mutta ensunkaa mä ny mitää seepralamppua voi laittaa enkelilasipöyrälle ( vaikka se oli aiva MIELETTÖMÄN IHANA ) SE lamppu vaatiis sitte jo taas oman paikkansa ja se onki sitte jo kokonansa toinen projekti. Mutta mä jatkan etsintöjä tuohon enkelipöyrälle kyllä mailmas komeeta lamppuja piisaa. 

Tuos keskimmääses kuvas muuten tuo lankapuhelin, se on ihan retro. Ei oo käytös, mutta kattotahan ny kauanko menöö ennenkö isäntä yrittää soittaa sillä johonki. Meillon kyllä viä lankaliittymäki, mutta kyllä ne luurit on sellaasia kapuloota, aiva vain luuria. Äitee osti tuon puhelimen meille silloon ku muutimma tänne Raumalle, jotta voirahan soitella päivittään ja toimitella kuulumisia. Niin on tehty siitä asti ja teherähän tästä etehenki päin. Ny vain kaivoon nostalgisis tunnelmis tuon vanhan puhelimen esille laatikon kätkööstä ja joinki se sopii justihin tuohon. Näin on aula päivitetty, mä skippasin tämän ehtoon zumban ja jäin fiilistelemähän kotoni tunnelmaa ja ihaalemahan kätteni ( ainiinjoo ja isännän kätten kans ) töitä. Mutta silimien räpyttely auttoo, ny lopuus voittajan on heleppo hymyyllä. Ja niin tuos alakuvas....mä oon etualalla, tuo tumma lady taustalla....siitä toimitan teille joku toinen kerta....sillon kans oma tarinansa, niinku ny vain arvata saattaa.

Jos sitte mentääs sitä koiranpentua kattomahan

Tämä otsikon lause on sitte yleensä sen merkki, että koiranpentu on muuttamas teille. Sillälailla meillon käyny, molemmilla kerroolla, ku ollahan menty "kattomahan" kiinanpalatsikoiranpentuja. Ensimmääsen kerran niitä lähärettihin kattomahan vuonna 1990 Espoosta....ristuksen kauhias lumimyräkäs. Isäntä tyyräs tummanpunaasta mersuansa ja vannotti, nottei sitte hän AINAKAA, IKÄNÄ, KOSKAA tuu ulukooluttamahan jotaki pikkukoiraa  ja muutenki tämä ajelu Teuvalta Espoohin on sitte ainut laupeurentyö ja huomionosootus, jonka maharollisesti tuleva koira osaksensa saa. Tämä ajelu teherähän VAIN rakkauresta muhun, notta mä saan ny sitte sen palatsikoirani. No sitte paluumatkalla meitä oliki Mä ja Isäntä ja Pieni Kiinanapalatsikoiran pentu....Lady Madison.Ladya itketti ouros autos ja itku loppuu ku hansikaslokeroa aukaastihin ja sieltä tuli valoa. Mutta se alakas heti ku lokero sulijettihin. Isäntä siinä sitte rykääsi, notta tuota...varmahan kannattaa pitää sitä lokeroa auki koko matkan, notta sen pienen olis turvallinen olla. Isäntä, joka oli tarkka autostansa oliki ny sitte yhtäkkiä sitä mieltä, että kyllä se lokero on toresta hyvä pitää auki. Se oli ensimmäänen myönnytys. Ladyn kolometoistavuotisen elämän aikana näitä myönnytyksiä tuli lukemattomia. Kiinanpaltsikoiran tassu oli teheny lähtemättömän jälien isännän syrämehen, mulla se on ollu olemas syntymästä asti. Niin pienestä ku vain muistan, tuo rotu on ollu mulle erittään rakas, tosin mä oon ÄÄRETTÖMÄN ELÄÄNRAKAS! Lady oli mun ensimmäänen mä palavoon sitä ja se...joo palavoo mua, mutta jos se palavoo mua, se jumalootti isäntää. Ja ei liene yllätys, että tunne oli molemminpuolinen. Isäntä löyti ittensä ajamasta mersulla siten että Lady lepäsi hänen käsivarrellaan. Hän kuori viinirypäleitä pienelle viisaalle koiralle ja oppii pakkaamahan laukkunsa salaa, aiva vain sentähäre, ettei Lady joutuusi kärsimähän eroaharistuksesta yhtää enempää, ku on pakko. Nimittään Lady muuttui aina apaattiseksi, ku isäntä lähti, ei syöny, ei oikiastaan eres levänny, vahtii vain ja sitä jumalatoonta jälleenäkemisen riemua ku isäntä palas...seki oli molemminpuolista. Niinpä....sitte ku Ladyn oli aika lähteä täältä, oli toukokuu. Mä jouruun soittamahan siskoonmiehen apuhun, Ladyn piti päästä lääkärihin...pian, jotta pääsisi raukka tuskistaan, jotka olivat sinä kohtalokkahana päivänä äityny niin koviksi, ettei mitää ollu enää tehtävis. Siinä me mentihin kyynelehtien kohti Eurajokia, minä 8-vuotias Jasmina, vuolaasti itkien ja siskoonmies kuskina. Isäntä oli töis, mutta pakkohan mun sille oli soittaa ja vaikka sillä oli melekeenn maharotoon tilanne, ei olis voinu millää lähtiä...se tuli kumminki. Mä muistan loppuelämäni sen tienristeyksen, johona isäntä hyvästeli Ladyn. Tuo pieni uskollinen ystävä kyllä tuskiltaan tunsi Hänet, Rakkaan, tunsi pienen pusun kuonollaan ja kuuli toivotuksen; "hyvää matkaa pieni ystävä, pian helepottaa"....mä olin itte murtumispistees ja oman surun lisäksi oli viä pienen rakkaan tyttären surun kohtaaminen. Tämä oli meille kaikille niin kova paikka, että meni viis vuotta ennenkö mä pystyyn ajattelemahan uutta pentua. Uuren koiran hankintaa mä olin lykänny veroten milloon mihinkäki kiireeseen. Raksakiirehet oliki hyvä tekosyy. Mutta sitte ku jo asuumma komiasti täs nykyyses kodissamme, mua kattoo tyttären ruskiat silimät ja niis oli kipunoota, ku se kysyy että; "Minkä tekosyyn sä ny TÄLLÄ KERTAA keksit, ettei me muka voira ottaa kiinanpalatsikoiraa?!!" Itteasias tuolla hetkellä...en ainuttakaa.... Ja niin se alakas. Kasvattajien sivuulla ruvettihin plaraamahan kuvia. Toinen toistansa suloosempia penikkoja siä oli. Sitte jäi silimihin Turuusta Eemeliksi nimetty koira Jaminan Jerry Lee..... Ja niin me olimma taas siinä tilantees, notta lähärettihin vähä "kattomahan" koiranpentuja. Itteasias siinä kohtaa ku nämä koiranpennut ja tuo ihana Eemeli lyllertivät mäkiä alaha meitä vastahan kasvattajan pihalla..mä tunsin sen syrämes, meille muuttaa uus perheenjäsen. Jotaki se isäntä oli menomatkalla nupaannu koirankarvoosta ja elämän hankalootumisesta kaikinpuolin. Kumminki sitte sama mieshenkilö vaatimalla vaatii kotopihas, notta Hän henkilökohtaasesti sitte kantaa koiranpennun tupahan, ettei me naiset sitä purota. Ja siitä alakas meirän "pojan" Eemelin, Jaminan Jerry Leen alias Malfoyn palatsipäivät. Tuo poika ei itkeny yhtää, se hokas aika äkkiä, että NYT on tultu kolomen pösilön kartanohon. Nuo on oppivaasta sakkia ja ovat tassun alla ennenkö eres ymmärtääväkkää, mikä niihin osuu. Lähäretähän ny vaikka liikkeelle aiva laskiaaspullista allaolevasta kuvasta näköö tyhymempiki, kelle kuuluu se kerma ja kuka sitte on omialtaanen syömähän kuivikkehet

Kiinanpalatsikoirat ovat kyllä taitavia kouluuttamahan meitä ihimisiä. Sitä vain johonaki vaihees haavaattoo olevansa hoviväkiä ja vahavasti tassun alla. Tosin mua ei haittaa OLLENKAA, meirän perhees on aiva normaalia, että tällääset karvalallut hemmotellahan piloolle. Ei tämäkää yksilö mikää kiukkuunen oo, ei ollenkaa. Hän vain tietää, mitä Hän haluaa ja pitää siitä kiinni, kuten emäntänsäki. Malfoy, kuten ereltäjänsä Lady saavat varmahan sata pusua päiväs. Ja Hänen hyvinvointinsa on meille Tärkiä Asia. Tälläki hetkellä ku täs kiriootan alakaa vasta tunto hiliootellen palaalla sormenpäihin...kattokaas talavikeliillä voi palatsikoiran kans tulla ihimiselle kylymä, ku nämä Keisarilliset olennot kaikes rauhas tutkiivat ympäristöä. Keisari itte kuorsaa  nyt jo kyljellään läppärin takana, pöyrällä. Kurakeliillä onki sitte toista, silloon käyrähän pesuulla ja se on operaatio, johona ihimisen täytyy TOSIAAN RAKASTAA koiraansa. Ja mähän rakastan, koko syrämestäni.

Mä toresta oon poikkeuksellisen eläänrakas. Oon kasvanu sellaases koros, johona elään on aina ollu perheenjäsen. Se oon yleensä mä ku köörään leppäkerttuja kasvienleherille "turvahan" hautasin itkien sen meirän taistelukalan. Ja se oon mä, joka raimaannun aina aiva maharottomasti, jos eres lujen aiheesta, että eläämiä, mitä tahansa eläämiä kohorellahan huonosti. Mä haluaasin eläänrääkkäyksistä nykyystä huomattavasti kovemmat tuomiot ja oon onnellinen jokaasesta, pienestäki toimenpiteestä, joka parantaa eläänten oloja. Ja äitee on mulle opettanu, ettei eläinrakkaus ja ihimisrakkaus oo toisensa poissulukevia asioota. Päinvastoon, jos oot hyvä eläämille, oot sitä myös ihimisile ja toisinpäin ja kyllä toresta, tällääsen havaannon oon minäki teheny. Ja täs ku viime päivitykses totesin, nottei oo omena kauas puusta puronnu niin ei tosiaankaa.... sama luonne on tyttärellä. Rakkaus, joka vallittoo tuo pienen koiran ja meirän välillä, se on käsinkosketeltava. Tällääseltä näyttää ku on palatsikoiran tassunjäläki syrämes.

Täyrellisten naisten Täyrellinen päivä ( Tarkan isännän painajaanen )

Mä kyllä tua naamakirian puolella joskus alakuviikosta haaveelin, notta kerkiääsin tänne blogihini teille toimittamahan kuulumisiani mutta ei ristus, en keriinny. Toisaalta minen sitä ihimettele, minolin täyrellinen lastentarhanopettaja töis, täyrellinen vaimo kotona, myös täyrellinen Martta, jos siivous- ja kokkauspuolta ajatellahan ja täyrellinen äiti ( palaute tuli suoraa, keskellä arkia ruaanlaiton lomas,kyllä siinä äireen syrän tuntoo lämpöösen ailahruksen, ku huomaa käyvänsä varsin syvällistä keskustelua tyttärensä kans ja keskustelun sisältö oli vanhemmus ja notta flikka oli vilipittömästi sitä mieltä, että sillon hyvät vanhemmat..ei sellaanenkaa tilannet välttämätä oo aina ittestänsäselevyys  ), täyrellinen kiinanpalatsikoiran emäntä, varsinki jos emännyyttä mitatahan sillä, kuinka mahapullia syötetähän palatsikoiralle, kuinka kauan seisotahan mettälenkillä kohomees, jotta Hänen Korkeutensa saa rauhas haistella likkakoirien kusijäläkiä. Olin viä täyrellinen naisvoimistelija ja ravitsemusasiantuntija  koko viikon ( niinku muuten tulevinaki viikkoona tuun tekemähän ) kieltäyryyn suklaan ja muiren herkkujejn kiusauksista. Olin vissihin täyrellinen  tytär ja siskooki..... Niin.....tämoli tälläänen pieni, vaatimatoon kuvaus mun viikosta. Tällääsen täyrellisyyren ylläpitäminen sitte kostautuu kyllä sillälailla, notta ku pitääs aukaasta läppäri ja ruveta kirioottamahan niin täyrellisen ämmän ottas lukoo, notta akku on aika lopuus ja ei siinä auta ku ruveta tyhyjentämähän aivojansa telekkarin äärellä ja siitä sitte sopivan tilaasuuren tullen lähtiä hipsimähän alakertahan makuukamarin puolelle. Ja siinä kulukaa mä kaiken aikaa valamistauruun TÄYRELLISEHEN LAUANTAIHIN! Nimittään isäntä oli johonaki vaihees menny epähuomios lupaamahan notta ku se menöö Helsinkihin työreisulla käymäs, se voiis jättää mun ja flikan Raisiohon Ikeahan. Mä tajusin sitte nopiaa tilaasuuteni tulleen. Siinä ku se luki keskittynysenä sanomalehtiänsä mä kysyyn viattomasti, notta mitä se tuumaas jos MÄ valittisin sieltä Ikeasta muutaman sisustusjutskan ( tuos vaihees pitääs jo hälyytyskellojen soira kovaa ) ja sitte ISÄNTÄ tulis keräämähän mun ostokset sieltä varastolta ja luonollisesti myös maksamahan. Tähän mun LOISTAVAHAN EHEROOTUKSEHEN isäntä sitte ynähti sanomaleheren takaa myöntävän vastauksensa. Ja pöyrän toisella puolella mä tein aaltoja, voltteja ja hurrasin, notta ristus ku oli heleppo erävoitto. Isäntä ei ensiksikää eres tienny mitä oli tullu luvanneheksi ja toiseksensa soli jo unohtanu sen Sami Hedbergin varoottavan tarinan Ikean-reissuusta, jokka alakaa vaatimattomasti, vaimon taholta pyyretähän että; " Kulta, voitaasiinko käydä Ikeassa.." ja sitte mies löytää ittensä sieltä maanpäällisestä helevetistä varaston perältä kyykkimästä ja noukkimasta muijan ohojeeren mukaasista hyllyriviistä ja lokeroosta ristuksen painavia paffilootia joita sitte sovitellahan hikikarpalot ohovaasilla autonperähän. Tosin meillon pakettiauto, nottei sen puolehen oo ongelmaa. No niin me sitte lähärimmä eileenaamulla matkahan. Koko perhe. Autohon istuu kaks sisustuksen ja muodin huippuasiantuntijaa ( äitee ja tytär ) ja yks uhuri, teuraslammas kulutushysterian alttarilla. Nykki se raukka lähti tienaamahan ja nämä kaks hurpalesta oli jo valamihiksi päättäny viettää sellaasen päivän, jonka päätteeksi kortti laitetahan pakastimehen jähtymähän. Ei oltu montaakaa kilometriä viä Raumalta päästy ku isännän tajuntahan rupes hahamottumahan raaka torellisuus; soli vissihin menny lupaamahan pysähryksen Ikeas. Sitte se omahan tyylihinsä rupes praataamahan...notta jos hän jättääski meirän siihen ostoskeskuksehen Myllyhyn....ja sitte tultaaski Ikeahan JOKU TOINEN KERTA....Voin kertua, nottei menny läpi!!!!! Flikka suoritti jo äänenavausta ja totes notta tätä ruottalaasta huonekalujättiä varte hänki teki historiaa ja heräs viikonloppuna ennen puolta päivää. Ja mitä ihimettä, tottakai me mennähän myös sinne Myllyhyn. Me kerkiämmä kyllä koluta molemmat. Ja voi ristus!!! Kyllä kerkisimmäki!!! Molimma flikan kans aiva pökerryksis kaikesta ihanasta. Mun sisutusvisiot sai pisteet iin päälle. Mullon ollu hakuses tuohon meirän aulahan sellaanen valakoonen tyylikäs lipasto ja sen päälle isoo plohteva peili. Sillä tiättäkö sen tunteen, ku joku nurkka kotona rupiaa aharistamahan, näyttämähän nuhujaantunuselta, aikansä elänyseltä. Mulle käytihin justihin niin, huolimata siitä, että meillon suhteellisen uus koto. Mutta se onki viä pahempaa; minoon onnistunu pilaamahan uuren komian tuvan joillaki aikansa elänysillä elementiillä. Sitte ku flikka viä joku kerta sanoo, notta; " Äiti tuo sun aulan kalustus on kyllä aika ysäri..." Ja ku katton niin, kyllä, niin toresta oliki. Sille oli siis tehtävä jotaki ja eileen Ikeasta löytyy apu. Mutta tuo päivä sisälsi niin palio elämän eri elemttejä, että historiahan se jää mun muistihinpanoos TÄYRELLISENÄ PÄIVÄNÄ! Olihan se ny toki täyrellistä ku äitee ja tytär korkkariis tipsutteli Ikeasta Myllyhyn ja siä Myllys.....siä kohtas meirän sielut. Me päästihin oikeen leijaalemahan. Ja vinguttamahan korttia. Joka paikas oli jotaki komiaa ja kimaltavaa, bongattihin MEIRÄN MIELESTÄ parahat paikat. Tätikaupat saatihin ohittaa suosiolla, koska tytär on nuori ja minen tästä ikänä muuksi muutu. Kaikki mikä kimaltaa, on komiaa naisellista ja erikoosta, kaikki sellaanen tarttuu näppiihin.

Sitte se tunne, ku kohoratahan flikan kans kaupan hyllyjen välis ja molemmilla on käsis samanlaaset leopardikuviooset liehuneuletakit. Ei siinä voi ku toreta ettei oo omena puusta kauas puronnu. Ja mä äiteenä en koskaa kasva sellaaseksi hillityksi naistyypiksi joka etsii itselleen klassisia vaatteeta. Ei minoon syntyny tällääseksi hurpaleheksi ja mullon kivaa tällääsenä. Kyllä sitte toki johonaki vaihees meihinki iski taisteluväsymys. Olimma saavuttanu sen pisteen ja tilan joka on tämä kuuluusa Shop till you dropp..... siihen auttaa sitte parahite kaffipaussi jossain kivas kahvilas ja ihanat croissantit ( ravitsemusterautti minussa oli tuolloon tainnutettu ) ja istahtaminen pussukooren ja nyssyköören kans. Tämäki on taas elävä esimerkki siitä ku naisen ja miehen mailma on niin erilaaset. Isäntä ku pruukaa toisinvuoroon sanua leikillänsä, notta menkää ny oikeen evähis sinne kauppoja kiertelemähän. Joo-o, TOTTAKAI shoppaalupäivihin KUULUU eväsauko!!! Sen tähäre justihin ostoskeskuksis onki toinen toistansa ihanempia kaffi- ja ruokapaikkoja. On pienehen ja suurehen nälähän, on suolaasta ja makiaa. Isäntä ei vain voi käsittää, että joku voii viihtyä niin kauan kaupoos, että tuloo näläkä, sille se oli vitsi.....ennenku se tutustuu muhun..... Mun mielestä on rentouttavaa kattella ihimisvilinää ja jutella niitä näitä rakkahan tyttärensä kans ja niin .....tietty vertaalla ja ihaalla hankintoja. Justihin tuo ostosten vertaalu ja ihaalu KUULUU shoppaalupäivän hurmiohetkihin. Sitte meistä tuntuu, että voimaa oli tullu jäsenihin sen verran, että voitihin lähtiä jatkamahan kierrosta. Mutta toki tuollaasilla jatkokieroksilla väsymysaste on jo sellaanen, että saattaa tulla erikoosia hankintoja. Ja naurattaa niin maan maharottomasti....kaikkikokoaijan, Tämä seuraava kuva on toristusaineistoa tällääsestä.

Nämä smurffit.....Flikka bongas ensi tuon shampanjalasis killuvan smurffiinan ja totes; "Äiti, kato, tämähän ihan ku SÄ!!! " Emmä voinu ku nauraa, sehän oli TOTTA. Pinkki mekko, vaalia tukka, aika hepsankeikka! Täs ei ny viitata torellakaa siihen että joisin liikaa, vaan mun elämänasenteesehen. Korkiat koroot pitää olla kengis, ihimisen pitää olla aina pari senttiä arjen yläpuolella ja sitte taas lauantaiehtoona lasillinen skumppaa isännän tarioolemana maistuu mulle kyllä aina! Ja sitte mä bongasin skumppapulloa roudaavan ikiromantikon, joka on ku ilimetty meirän isäntä ja sitte flikka löyti ittensä; liikkuvan wikipedian, joka ilahruttaa meitä vanhempiansa joka hetki uusilla viisauksilla ja käsittämättömällä tieronmäärällä. Olivat sitte niin osuvat hahamot, että oli suorastaan pakko ostaa ne ja asetella kodinhoitohuoneen lampun alle. Siinä sitte saunahan mennes aina näköö Tarkan perheen muotokuvan. Ihanat! Yleensä en enää sisustukses harrasta tälläästä pikkusälää, mutta nämä oli NIIN OSUVAT! Sitte lähärimmä flikan kans takaasi sinne Ikeahan viimeesillä voimillamma. Kodin ykkösen kautta tietty. Ja molemmista jäi meille saalihiksi pientä ihanaa sisustuselementtiä ne isoot, painavat ja kallihit jäi isänälle aiva puhtaasti käytännön syistä. 

Flikka löyti tuon pinkin kellon, Kodin Ykkösestä, mulloli käres oma löytöni, Festivo kynttilänjalaka ja ku mun prinsessani kysyy että; "Äiti, saanko mä tämän?" Mun syrän kääntyy melekeen väärinpäin, TIETENKI!!!! ILIMANMUUTA mun Rakas sai sen, sehän suorastaan KUULUU Jasminan huoneeseen. Pinkin kristallikruunun alle, pinkkien verhojen ja sademetsätapetin kaveriksi. Se oli luotu Hänen huoneeseensa samoon ku tämä Ikean löytö, muistikirja, johona satumettäs on punatukkainen keijumaanen neitonen, aiva ku mun Jasmina. Mutta sitte tuli reisusta se paha vaihet....sen lipaston hakeminen varastosta. Isäntä tuli Helsingistä pahaa-aavistamattomana. Se palas torellisuutehen kyllä aika nopiaa. Se EI VOINU KÄSITTÄÄ, että joku voii olla siä tuntitolokulla, sille piisas ne hetket varastos hikikarpalot ohovaasilla ku se kuunteli mun ohojeeta puhelimesta ku mä lujettelin sille hyllyväliä ja lokeroota ja seki hetki varmahan oli aiva riittävän piinallinen ku sai taas kerran vingahuttaa korttiansa emännän tyytyvääsyyren takaamiseksi. Mutta olin mäki uuvuksis. Mä tiän sen siitä, että mä rupian näkemähän ympärilläni rääppösiskoon näköösiä ihimisiä. Minen oikeen tiä, mistä se johtuu mutta näin on. Tämä ilimiö voi tulla mulle Pirsmas tuskashoppaalulla ( ruokaostoksilla ) ja ny ku olin jo varahapella Ikeas uusintakierroksella. Siinä se oli, johonaki soffankulumalla istuu tyylikäs mustatukkaanen nainen, melekeen jo olin menos  sen työ, mutta jarrutin, ku muistin, että olin justihin puhunu rääppöösiskoon kans puhelimes ja se oli Raumalla. Automatka sujuu iloosis tunnelmis, molimma flikan kans hurmokses ja isäntä......oli jo alistunu kohtalohonsa. Sillä Ikean reissu poikii aina seuraavana päivänä saatanallisen kokoamishelevetin, Ku ne komiat kalustehet on aiva tuhannen päreenä. Ruuviihinki pitää melekeen malami itte hankki. Meenki tästä ny Malfoyn kans lenkille ja kartootan josko Hänestä pystyys kouluttamahan sellaasen malmikoiran.

Mutterikupin kirous

  Soli kulukaa joskus ysärillä, ku tuollaaset monikulumaaset kupit oli kovaa niinku muotia ja ne oli silloon olovana komeeta. Mutta niin oli lakalla ylähänostettu etutukkaki...kuinka moni viä tunnustaa tekevänsä ittellensä kyseesen kampauksen ja sen jäläkehen viä nauttii katu-uskottavuutta? Mäki nostin kyllä  tuolloon sitä etutukkaani lakan kans niin ristuksen palio ja join aamukaffini sujuvasti tuosta valakoosesta kulumikkahasta kupista. Nykyään tukka on päivittyny ja on justihin sellaanen ku tykkään, kiitos ihanan kampaajani. Ja mä NIIIIIN soisin, että tuo kuppiki olis siä mihinkä se kuuluus; kellaris, looras, johona lukoo; "muistoja ysäriltä" Mutta EI, siä se on saatana mun keittiönkomeros ja sillon mustia ja valakoosia kaveria ylitte tusinan. Eli kaveriinensa tuo kupinretales viöö KOKONAASEN HYLLYN!!! Ja se on jo ristuksen palio ylimitootettua, ku puhutahan tällääsen astiafriikin keittiönkaapiista. ( Niinku huomaatta, minoon maharotoon naisihiminen, suorastaan painajaanen, varsinki mieslukijooren mielestä. Minoon jo erelllisten päivitysten perusteella tullu ilimi kenkä- ja laukkufriikiksi... enkä oo eres viä keriinny toimittaa koruusta, joten siunakkaa ittennä, että oon jo valinnu uhurini, tuon Vastaavan Mestarin pohojanmaalta ) Mutta kumminki ny tähän astiateemahan. Ku toimitin kampaajalleni tuosta kulumikkahasta kupista ja sen tuomasta varjosta mun elämähän. Kuinka se salakavalasti ilimestyy milloon mistäki ja minkä tahansa kattauksen keskelle. Kuinka se EI SUOSTU KATOAMAHAN. Näis keskuteluus kampaajani sitte osuvasti keksiiki nimittää tuota kulumikasta tunnelmantappajaa mutterikupiksi. Mutterkuppi..... maistelin tuota sanaa mielesnäni. Sopii hyvin tuollaasen raksamiehen käyttöhön ja kätehen.. Minen vain nuorena sinkkunaisena tienny, että tuo kirottu kuppi tuloo olemahan pysyvä lisävaruste, komian ruskiasilimääsen sänkisen raksamiehen mukana. Mutta pakko se on ny uskoa ku täs ollahan jo hyvää vauhtia uurella vuosituhannella ja tuo kuppi kulukoo mukana arjes....valitettavasti myös juhulas. Ei niin kovia kekkeriä oo viä meirän markilla piretty, ettei tuo kuppihirviö olisi jostaki pöytähän ilimestyny. Ei niin loistokkahia kaffikutsuja ookkaa, etteikö tuo ristuksen mutterihässäkkä jostaki leijaalisi pöyränkulumalle.

Arkiaamuusin mua ei niinkää haittaa tämä näky, minoon niinsanotusti luovuttanu. Ei ny voi sanua, notta mä riemusta kiljahtelisin, mutta son niinku joku säätila tai muu luonnonilimiö, sinoot voimatoon sen eres. Sitä vain kattoo, notta ristus mikä viistosaret, mutta vettä ploosaa vain. Minen sille mitää voi, vaikka kuinka voivoottelisin. Näin se ny on, notten eres MINÄ mahara mitää sille, että mua vastapäätä ryystetätähän kaffia tuosta kirotusta kapineesta, eikä mun näkökentäs kaffia juora koskaa Hemulipoliisimukista. Vaikka se olis mun mielestä seksikkähän näkööstä ku tuollaanen kuppi lähestyys sänkisiä leukaperiä. Minoon kokeellu kyllä tuota seksikkyyskorttiaki jo, mutta son tuottanu vain hetkellisiä tuloksia. Aika pian on vastaavan mestarin käsihin hamuultu jo tuo kulumikas hirvitys. Mutta ei se mitää, moomma silloon perheen kesken, eikä tämä mutterkupin ilimestyminen aiheuta silloon mitää kiusallisia tilanteeta. Son ny sitte se ja sama..loppujen lopuuksi, mistä kukin kaffinsa hörppää. Me flikan kans valitahan kuppiamma tunnetilojen mukahan ( muumimukit toimii täs hyvin. Sen tietää jo, notta jos toinen juoo Haislulimukista, kannattaa valita sanansa tarkoon, Mörkömukin olles käytös...ei kannata puhua...tai eres lähestyä ) tai vuorenaikojen mukahan. Eisunkaa kukaa ny neitoperhomukista talavella joisi? ( Siis mun ja flikan mielestä ei tietenkää juo ) Sininen Taika taas kuuluu meirän mielestä hämärtyvihin kesäiltoohin ja syksyhyn ja talavellaki se käyy vallan mainiosti, mutta kesä...ei, NOT , ei mihinää nimes! SILLOON on neitoperhot tai muumien kesämukit ( eisunkaa ny niistä talavella..... niinku ei sitte taas muumien talavimukiista kesääsin saa juora ) Oikeastaan ny tuos ku selostin teille mun ja flikan kupinvalintakoodeja, mulle valakes samalla jotaki....sen lisäksi, että tuo mutterikuppi on sitte varmahan ku tehty, meirän isännän raksanmiehen kourihin, niin siinä samalla son varma valinta. Se ei aiheuta ennakootua enempää vitutusta perheen naisis. Sillä voi ristus sitä räpätyksen määrää, jos on otettu VÄÄRÄ kausimuki muumiista tai laitettu yleesehen käyttöhön joku jo tuotannosta poistunu yksilö...saattaa löytyä jopa pihaterassilta!!! Oon joskus tuonu sieltä pihanperältä kokolailla arvokasta ruskiaa Nipsumukia ja sykkeet oli korkialla. Onneksi isännästä näkyy tuolloon vain pakettiauton perävalot. Niinpä....siis valakoonen mutterimuki on neutraali valinta. Sen ei tartte kertoa mielentilasta tai vuorenaijasta. Viisas mies loppujen lopuuksi. Mutterikuppi aiheuttaa vain tasaasta mäkätystä ku taas "väärä" mukikoodi täs naisporukas voi aiheuttaa jopa pysyvän tinnituksen. 

Mutta sitte taas ihimisten aikana...ku minoon HUOLELLA valinnu astiaston, virittäny tunnelman ja tarkistanu, notta kaikki on komiaa ja kohorallansa...silloon mutterikupin ilimestyminen on vähintäänki kiusallista. Mutterikuppihan ei oo siinä kattaukses koskaa aluuksi...ei, se orottaa siä komeron perillä, oven takana OIKIAA HETKIÄ... Siinä vaihees, ku nauru on ylimmillänsä vierahien kans ja emännänki ote on vähä ehkä pääsny herpaantumahan...silloon, JUSTIHIN SILLOON, mutterikupin hetki on koittanu. Yhtäkkiä mä näjen sen silimäkulumastani...son jostaki teheny yllätyshyökkäysen mun Arabiooren keskelle. Miespuoliset vierahat pitää tätä varmahan täysin luontevana tai eivät yleensä eres kiinnitä huomiota, mutta kyllä naiset havaattoo tuollaaset seikat, ku mun täyrellisehen kalustohon on jostaki ilimestynuy TÄYRELLILNEN TUNNELMANTAPPAJA. Siinä sitte poskipäät kiristäen naureskelen, notta HUPS, mutterikuppihan siinä 90-luvulta päivää, enää puuttuu vain se lakalla nostettu ottatukka... Sitte siinä yhteyres tuloo yleensä keskustelua mutterikupin ylivoimaasuuresta, siinä kuulemma isännän mukahan kaffi pysyy kuumana ja son NIIN SOPIVA kaikin puolin. Siitä minen tiä...mutta kestävää sorttia se on. Nimittään ku SE ja joku Arabian tai Iittalan tuote kohtaa, arvakkaa, kumpiko menöö rikki? Ja arvakkaa ketä vituttaa ? Mutta sellaasta se on mutterikuppi on tosiasia, joka kuuluu mun elämähän...joka päivä..halusin mä tai en...Ei oo niin komiaa juhulaa, nottei sitä jostaki, johonaki vaihees kaivetaasi. Näihin kuvihin, näihin tunnelmihin. 

Rohorinkotkan syvin olemus

Sellaasta minoon tuos funteerannu. Yhyrellä sosiaalisen median sivustolla tuumaallahan eteläpohojalaasia murresanoja ja niiren merkityksiä ja alakulähteetä. Joinki mun silimihin sitte osuu tuo sana; rohorinkotka.... ja sitte se jäi niinku korvamaroksi, sanaksi, jota mun piti hokia mielesnäni. ( Emmätiä, kuinka monella muulla käy nuan, mutta mun kohoralla tälläänen on sitä niinsanottua normikauraa ) Kumminki mun piti sitä sitte ruveta oikeen tuumaalemahan. Onko rohorinkotka ruma ämmä vai onko se sittekki kumminki komia?  Siton vaikia sanua, ku kauneushan on aina siä kuuluusas kattojan silimäs. Entä onko rohorinkotka ruma sisääsesti vai vain ulukoosesti? Vai onko se komia päältä ja ruma sisältä vai sittekki päinvastoon? Joinki mä sitte kumminki pääryyn omis ajatelmisnani sellaasehen lopputuloksehen, notta rohorinkotka on sellaanen kiiluusen perähän oleva komentoora. Sellaanen ämmä, joka seisoo omilla jaloollansa, jollon vahava tahto ja ittetunto, eikä se piittaa siitä mitä ihimisekki sitte sanoo. Joku määritteli rohorinkotkan sitte taas sellaaseksi keski-ikääseksi naiseksi, joka haluaa näyttää nuoremmalta ku on...epäonnistuneesti. Sitte mä taas rupesin funteeraamahan, mikä on sitte epäonnistumista ja mikä ei. Jos joku viihtyy vaikka siinä ylihärmä-biisin turvallises yhyristelmäs; tuulipuvus ja korkokengis, son aiva yhtä onnistunu ku se rohorinkotkaki, joka haluaa olla se wannabe-teini. Mun mielestä nainen on onnistunu, komia ja ylyväs silloon ku son sinut ittensä kans. Oikiastansa ennemmin sitei voi olla sovus muirenkaa kans. Son kuriaa, jos isoo aika menöö pärvötelles sitä, kuinka toiset ämmät ittiänsä tällää tai on tälläämätä. Minoon aina tällänny. Ja aina tykänny kaikista naisellisista jutuusta. Varmahan aika tyypillisen perusnaisellisen naisen tavoon mä meen heleposti hurmoksehen vaatekaupoos. Sitte ku isännän kans on liikkeellä ja se sanoo limiitit kuinka kauan meillon aikaa vaikka pysähryksehen Tampereella, niin aika nopiaa meillon vahava näkemyserokriisi päällä. Se nimittään, ku se sanoo, notta nähärän kolomen tunnin päästä täs Hämeenkarun pääs ja mä pyörittelen silimiäni, notta voi RISTUS!!! ooksä tosisnas?!!!! VAIN kolome tuntia, enhän mä ny sitte kerkiä ku henkan ja maukan ja pari aiva välttämätööntä kauppaa koleerata. Isännän mielestä tuos aijas pystyy suorittamahan ostokset kymmeneksi vuoreksi...usiammallekki naiselle. Ja ku on niin palio muutaki ku vain vaatteet. On korut, kengät, laukut ja kaikenmooset ihanat asusteet. Ja kyllä minoon niitä ittelleni haalinukki. Mä ihastun yleensä sellaasihin, jokka eroottuu joinki joukosta, joko kiilumallla, hauskasti tai joinki muuten...pääasia, notta niis on joku juju, joku sellaanen, jonka ansiosta son sitte justihin MUN juttu. Hinta näis yleensä ei päätä huimaa, mullon aiva sama kaikenmailman merkit, komia on komia, sen näköö silimällä, ei merkkiä vahtaamalla.Yks karvalaukku, jonka ostin täs mennävuosina pikkujouluuhin, on jääny kans mielehen. Son sellaanen musta pussukka, johona on strassiolkain. Yks mies kysyy silloon multa notta; "aiva nuan niinku mielenkiinnosta, onko Englantilaanen sotilas pitäny tappaa vai naira, notta saa tuollaasen laukun?" Vastasin, nottei ny täs tapaukses kumpaakaa, en oo ketää tappanu ja nainu oon eteläpohojalaasen maanvilijelijän poijan. Ja onhan nuota erikoosuuksia sitte mulle kertyny vaikka millä mitalla, kyllä ne sitte varmahan mulle jonkulaasta mielihyvää tuottaavat. Mutta takaasi tuohon määritelämähän....rohorinkotka....kyllä minoon ny sellaasehen päätyny, notta minoon aiva tyypillinen sen lajin erustaja. Meiton varmahan täski lajis montaa sorttia. Mutta kyllä minoon sellaanen ja niin on siskookki ja flikasta on hyvää vauhtia tulos samanlaanen. Tuos otsikoshan mä mainittin kumminki rohorinkotkan syvimmän olemuksen. Niinpä....aika heleposti sitä vois tuumata, notta tämä lintulaji on täynnä tällättyjä, pinnallisia flatkottehia. Mutta kyllä mä ny rohorinkotkana katton oikeurekseni ilimoottaa, notta tuo pinnallisuusteoria on vain yks osa. Rohorinkotkan syrän ja sielu ku pruukaavat olemahan varsin herkkää ja haurasta sorttia. Joinki meirän syrämet on rakennettu sillälailla velehosti, notta siä on kyllä isoo osa varattu ilolle, naurulle ja valolle, mutta on siä sopukka, johonka surun ja kaipauksen on heleppo jäärä asumahan. Me tykkäämmä olla aina siä, mihinä on mukavaa, iloosta ja vaikka vähä kiiltävääki. Mutta rakkahia, niitä me kannamma aina mukanamma justihin siä syrämes. Osa rakkahista kulukoo rohorinkotkan rinnalla oikeen konkreettisesti ja osa kulukoo syrämen sopukas. Ja sitte....rohorinkotkat ei oo mitää muuttolintuja, ei. Tämän rohorinkotkan syrän ei ainakaa oo IKÄNÄ muuttanu pois eteläpohojanmaalta, son siä PYSYVÄSTI, vaikka rohorinkotka itte liitelis ja kräköttääs mihinä päin mailmaa tahansa.

Avaamen lymyttäjääset

  Lintu, kala vai perhonen? Sillaa me pruukasimma lapsuusystävieni kans kysellä toisiltamma, ku leikiimmä avaamenlymyyttäjäästä. Soli mukavaa aijankulua, olletikki ku se lymyttäjä vieres vastas heti alakaapäälle tuohon ristuksen oleellisehen kysymyksehen. Silloon tiesi jo ruveta silimittelelähän oikialle korkeurelle. Ja sitte se lymyttäjä viä hoki kokoaijan viiren pisteen vihijeetä, notta lämpenöö, polttaa, viilenöö ja ny jo melekeen jäätyy. Joo toresta....soli mukava leikki, silloon kakarana....... ku se oli leikkiä. Mutta mitä kulukaa siitä tuumaatta, ku mä leikin tuota leikkiä viä vanhana ämmänäki. Tosin minen leiki sitä vapaaehtoosesti. Ja sitte tuosta leikistä puuttuu se lymyttäjä, joka hokis kokoaijan nuota oleellisia vihijeetä. Kuinkapa ny oliskaa ku toisinvooroon  leikin toinen osapuoli on isäntä, joka on hävinny paikalla, haihtunu savuna ilimahan, perävalot meni jo. Ja viä pahempaa on silloon ku oon leikkiny tuota perkelehellistä leikkiä aiva itteni kans. Silloon multa jää uupumahan se tämän leikin nykyään AINUT nautinnollinen momentti, ku voin ottaa luurin kätehen ja soittaa rakkahalle ja karjua pikkukieli pihalla, kurkunpää punaasena; "NOTTA MIHINÄ RISTUKSEN HELEVETIS MUN AUTON AVAAMET TAAAAAAS ON?!!!!"  Luurin toises pääs on sama iloonen Hariakaanen Milwaukeeni jo toises käres ja toimittaa nottei oo oikiastansa eres ikänä nähäny mun autonavaanta. Niin.....ei oikiastansa ikänä nähänykkää...ei siis eres silloon erellisehtoona ku se pesi mun autoni ja siinä yhteyres siirtiki mun autoa. Ja eisunkaa autua voi siirtää iliman avaamia, eisunkaa. Kyllä mäki jonkulaasen päättelykyvyn omaan, vaikka oonki blondi. Mutta siitä tämä blondi on YLENPALTTISEN onnellinen, että mun mies huolehtii mun autonpesusta ja ylipäätänsä kaikesta, joka liittyy mun autohon. Tämä lymyttäjääsleikki on aika pieni hinta siitä ja sitäpaitti, kuten jo mainittin mähän leikin tätä toisinvooroon aiva ittekseniki. Hyvällä tuurilla tämä leikki päättyy onnellisesti ku avaamet löytyy milloon mistäki paikasta. Yleensä eres mielikuvitus ei piisaa ja pitää muistaa, notta koko aijan kello käyy ja sitämuka mun hermot alakaa kiristyä ja ääni muuttuu kimiämmäksi ja lopuuksi mä muistutan aiva ilimiömääsesti hiuksiansa repivää Vilijonkkaa, joka joutuu jakamahan elämänsä huolettoman Hemmulin kans. En sitte tiä, auttaako tuo kirkuminen ja meuhkaaminen mutta joka kerta ne avaamet on löytyny...tähän mennes. Ja ainahan on olemas vara-avaamet, jokka kans on hyvin lymytettynä johonaki. Eikä siinä mitää, son aina joinki niin nautinnollista ku saa syyttää jotaki toista tavaroorensa hukkaamisesta. Mutta silloon ku sitä lymyttää itteltänsä avaamet, kukkaron, puhelimen, onki syytetyn penkillä hiliaasta. Ja nämä kyseeset elementit on multa hukas melekeen joka ristuksen päivä. Flikka on jo moukeerannu, nottei mulla saisi olla kovin suuria tai ainakaa monilokeroosia laukkuja, ku sitte me jourumma kokolailla useen kiusallisihin tilanteesihin ku äitee alakaa taas sen leikin; avaamenlymyttäjääset. Ja kuten sanottu, tuota leikkiä voi oikeen hyvin leikkiä myös puhelimen tai kukkaron kans, silloon kans muuten pulssi nousoo kokolailla kiitettävästi ja ämmä kimottaa ja sarattaa, minkä kerkiää. Se nimittään ei oo AIVA SAMA mihinä sun puhelin, kukkaro tai autonavaan on. Oon mä varmahan muuten melekoosen koominen näky ku kiihryksis tepastelen ja myllään laukkuani ja kailotan puhelimes ( sikälimikäli oon sen löytäny ) isännälle ristusnottoperkelehiä. Ja se tunne....ku siinä kailottaes käsi tuntoo laukunpohojalla avaamen; silloon siton siinä tilantees, ku pitääs pystyä päättämähän puhelu joinki järkevästi, ittekunniootuksen rippeet säilyttäen. No eteläpohojalanaanen nainen ratkaasoo tämän etikketiongelma näin; " Joo eimullatäsmuuta... mä teen ehtoolla hunajapekonikanaa....heiny" Ja takaasi alakuperääsehen ongelmahan, avaamehen. Siä se on  johonaki taskus, nyt on enää se vaihet ku pitää paikallistaa se tasku. Minoon funteerannu, notta jos nuo avaamet ja muut härpäkkehet löytyys aina omilta paikooltansa tai sijoottusivat niis mun moninaasis laukuus aina joinki järkevästi, kuinka ristuksen palio  mä saisinkaa lisää aikaa. Ja mitä mä kaikella sillä aijalla tekisin? Ehkä jonaki päivänä viä, minen kaupan kassalla tunne sitä kouraasevaa tunnetta mahanpohojas, ristus mihinä mun kukkaro on? Tai joku kerta minen löyräkkää ittiäni Prisman parkkipaikalta jäätäväs tuules ja viistosatees kaivamas laukkuani sormet jo jäätymispistees kattelamas autonavaamia. ( Miksenkähän mä aloota sitä ettimistä jo lämpööses kaupas, miettii ny varmahan moni tummatukkaanen. Vastaus; koska olen vaaleatukkaanen nainen = blondi ) Tosin täs kohtaa joku voiski tulla hönkimähän mun korvahan viilenöö, viileenöö.... Että sellaasta. Mutta ny mä keskityn viä viettämähän viimeestä joulunpyhää, loppiaasta. Ja kulukaa, en meinaa nakata kuusta tai muutaka jouluhun liittyvää pois. Nuutinpäivänä vasta. Rääppöösiskoo on jo nakannu ja meirän tytär...solis nakannu jo siinä kohtaa ku viimeesen lahjapakettinsa naruja aukaasi. Mutta mä oon parantumatoon joulufiilistelijä ja sitte keskitynki suoraa kevään ja sitämyötä kesän orotteluhun. Ja viä yks asia....tämä blogihässäkän kellonaika...sen mukahan mä nuanniinku öisin kirioottelen teille. Sitämyötä musta muorostuki varsin epämmääräänen, hörhöönen kuva. Ei kulukaaa, kyllä mun kello näyttää nykki 12.34 AAMUPÄIVÄLLÄ, notta olokaa rauhallisin mielin, emmä mikää yöeläjä oo..ainakaa aiva tuos mittakaavas. Ja sitäpaitti huomenna alakaa arki, uus elämä ja sitä myöre pitää muutenki saattaa vuorokausirytmi kohorallensa. Mutta muistakaa mua lämmöllä huomenaamulla...mä nimittän varmahan kattelen autonavaamia jonku laukun pohojalta, ku ny ensi päätän, minkä laukun valitten ja sehän on suoraa verrannollinen mun muuhun asustuksehen.

Pala kenkäfriikin herkkää sielua

  Niinku varmahan moni muuki naisihiminen niin samoon minä RAKASTAN joskus jopa melekeen jumaloon kenkiä. Ja mullon niitä palio ja sen havaannoon oon teheny, jotta kovinkaa moni niistä ei täytä mukavuusvaatimuksia saati sitte jotaki jalaan anatomian asettamia terveysvaatimuksia. Mulle ainut vaatimus on komia ja jos ny sattuu olemahan viä erullinenki, niin son ilimanmuuta plussaa. Erulliset kenkälöyröt tapahtuu mun kohoralla erityysen heleposti, monestaki eri syytä. Ensinnäki mä vainuan aina komiat kengät ja toiseksensa mullon niin pieni jalaka, jotta alemyyntikoriista löytyy useemmiten justihin mun kokooseet korkkarit, lähtöhön ku lähtöhön. Justihinki tuo alennettu hinta seliittää sen, että  niiton sitte tarttunukki mun föliyhyn ja sitte tietty toinen seliitys on se, että minoon parantumatoon hurpales kenkien (ki) suhteen ja sitäpaitti, JOS ne ny sattuu olemahan alekorista niin onpahan taas yks syy räpytellä isännälle silimiä ja sanua; mutta ku nämä oli niin halavakki.." Tosin emmä ny sille mitää TOSISNANI rupia selevittämähän, nämom niitä meirän perheen sisäpiirivitsiä. Kerran oltihin reissunpäällä  ja isännän ittesuojeluvaisto petti sen verran notta se kurvas sellaasehen paikkahan kaffille, johona on kaffilan yhteyres kenkäkauppa, oikeen sellaanen kenkämailma. Paikka, johona ensi pitää hengittää paperipussihin ja sitte vasta ruveta pää selekiänä miettimähän, MITÄ mä näistä oikeen tartten ja haluan. Tuolla reisulla käytihin sillälailla, että ikänä ku olin kaffin holopannu parempihin suihin, mä sujahrin sukkelasti kenkämailman puolelle ja sanoon puolihuolimattomasti; mä käyn vähä tua kattelemas..... Hetken isäntä varmahan muuten luuliki, että mä VÄHÄ KATTELEN mutta aika nopiaa se äkkäs, notta eikä ku kyllä se nainen on muuten kenkäOSTOKSILLA ja justihin sillä hetkellä ku mun hentoosihin sormihin ( huomaattako, kuinka vetoavasti mä kiriootan mun sormista, koska sillälailla meirän isäntäki näköö mun sormet, eikä multa silloon voi oikeen mitää kieltää ) oli tarttunu kenkäpari, ihanat maltillisen koroon omaavat korkkarit, joirenka kärjis komeeli kimaltelevat surenkorennot. Mun jo käret aiva vapaji kliimaksis; tämäki viä! Mä RAKASTAN surenkorentoja ja ny ne on yhristetty viä kenkihin, tsiisus!! NÄMÄ ON SAATAVA!!!!!!  Ja sitte ikäänkuin kuvaannollisesti mun taa ilimestyy varjo, musta pilivi, isännän muoros, joka toteaa; " EI, etsunkaa sä vain oo ostamas kenkiä, lomabudjetti ylittyy eikä olla viä tämän piremmälle päästy. No myyjäki kuuli tämän lauseen ja varmahan ajatteli, notta millekkä ristuksen nuotioretkelle nuo on menos jos lomabudjetti on ylittymäs....sillä kyse oli kengistä joiren hinta oli 19,90. Mutta eisunkaa isäntä ny tosisnansa ollukka tuon budjetin suhteen, yritti vain suojella meirän perhettä taas uurelta kenkäparilta. Hänellä oli ja on tarkas muistis kaikki ne kerrat, ku son joutunu kantamahan laatikkokaupalla mun kenkiä erinäästen muuttojen yhteyres. Silloon se antooki mulle lisänimen Rauman Imelda....mutta ei se ittekkää aiva syytöön oo....on se ittekki tuonu mulle mailmalta aika monet komiat kengät. Taisin muuten tuos jo mainitakki crocksit...nii-in vaikkei ikänä uskoosi mullaki on sellaaset. Mutta mä käytän niitä VAIN SILLOON KU KUKAA EI VARMAHAN OO NÄKEMÄS. Tai siis ainaki mä toivon niin. Ne sujahtaa jalakahan ku käyn kellaris, siä ei PITÄÄSI olla muita tai ku meen äkkiä käymähän pihalla. Tai postilooralla....tuo postilootahomma on kyllä jo vähä rajatapaus. Nimittään...tämä ny on viä KOHTUULLISEN rauhallinen tie, jonka varres asumma. Meinaan, nottei täs ny aiva taukuamatoon sullinki oo päällä. Mutta sellaasen havaannon oon kyllä kieltämätä teheny, notta jos ny päätän käyrä tukka sekaasin, reikääsis leggariis ja nuos kirotuus crocksiis  hakemas postin, niin aika pian on muuten liikennettä ruuhkaksi asti... Aiva joku piruuttansa soittaas jostaki, notta NYT kannattaa suorittaa ohiajo, siä on Tarkan rouva crocksiis. Rääppöösiskoo vihaa nuota kyseesiä kenkiä aiva yli kaiken. Se EI TORELLAKAA omistaa sellaasia yksiäkää, mutta komeeta korkkaria silläki on. Jos se joskus näköö mun jalaas kyseeset kengät, esim ku käyn pihalla, se heti kysyy; tykkääksä oikiasti nuosta NUON KOVAA? Haluaksä, notta sun hauratahanki nuo jalaas? Enkä mä eres käytä niitä mihinää ihimisten ilimoolla, mutta silti ne ottaa nuan lujaa rääppöön luonnolle. Muistan täs takavuosilta ku se oli miehensä ja tyttövauvansa kans menos Teuvalle ja meki oltihin. Mentihin melekeen perätoukuria. Tosin me oltihin lähäretty vähä ennen niitä. Sitte rääppöösiskoon perheen auto teki stopin, sieltä jäi isäntä orottamahan Raumalta korjaajaa ja me pyörrettihin hakemahan rääppöösiskoo ja vauva. Siä se oli tien poskes, krätyysen näköösenä. Kainalos oli tärkeimmät aarteet: vauva ja upouuret skorpionikorkkarit. Notta kyllä tämä komiaa kylän kohoras, kyllä se tuloo vahavana verenperintönä. Muistan jo aiva pikkuflikasta, kuinka tykkäsin kengistä. Tähän loppuhun liitänki parit kenkäaiheeset kuvat. Yks on mun kenkähyllystä, jonka isäntä teki mulle ja johona on nuota mun aarteeta. Sitte on mun vanhat kengät, jokka äiti on ostanu mulleVaasasta joskus 70-luvulla. Niis kengis näkyy klaappia, oon varmahan kompuroonu niillä kerran jos toisenki. Sitte on tuollaaset päheemmät yltiönaiselliset kengät, mun jaloos oikeen. Niiren kans en oo kompuroonu, en ainakaa fyysisesti, mutta henkiseti tällä aikuusella iällä on tullu kompurootua usiammanki kerran. Näihin klaappihin ei sitte oo auttanu äitin laittamat laastarit. Ne kompuroonnit kuuluu kaiketi tähän elämänmittaasehen kouluhun. Elämä on sellaasta, ilonpilikahruksista pitää nauttia ottaa hetkestä kiinni. Ja me herkkäsieluuset ku viä muistetaas, ettei liika lähelle aurinkoa pirä koskaa lentää, siinä voii polttaa pianaikaa siipensä. No mutta rupesinpas mä ny filosofiseksi ja kengistä mun piti vain kirioottaa...näihin kuvihin, näihin tunnelmihin.

Ei kukaa muu ku meirän Virpi

  Silloon ku mä kuulen nuo otsikon sanat meirän isännän suusta, mä tiän, että oon vahavoolla. Siis vahavoolla jonku sellaasen asian suhteen, jota oon maraannu jo jonku aikaa ja oon käyttäny kaikkia naisellisia keinoja silimien räpyttelystä viiren pisteen vihijeesihin. Joskus nuo sanat saattaa myös tietää, että isäntä on löytäny mulle reissuultansa jonku ihanan tuliaasen, eikä ny sitte puhuta mistää laboratoriotutkimuksia vaativista tuliaasista. Ei, kyllä kulukaa tämä samaanen pohojalaasmies, joka tää kotomarkilla saa useenki mun karvat pystyhyn sillä boheemilla elämänkatsomuksellansa, raksavehkehiä löytyy sieltä täältä, mitä yllätyksellisimmistä paikoosta. Joskus jopa rikkinäänen mikro ( ylijäämä raksalta ) könötti meirän pihas ja mä kattelin sitä asetelmaa melekeen viikon täs syksyllä, ku makasin flunssas soffalla. Mutta jumalauta, sai ne fengshuit kyytiä, ku mä friskaannuun, silloon lähti mikro ja naapurikki kyllä sai varmahan selevää, mitä mieltä taloon emäntä oli tuosta mikron välivarastoonnista. Mutta sitte isännällä on se toinen puoli, son varmahan justihinki se puoli, jonka tähäre mä joka vuosi jatkan sen laina-aikaa. Se osaa kyllä lahajomisen tairon. Ja mun mielestä vaimon lahajomises ei oo mitää epäälyttävää, ei eres Hariakaasella. Kyllähän ny Kerttua pitää välillä muistaa. Silloon Kerttuki aina hetkeksi saattaa unohtaa, notta ne ristuksen viimeeset listat on viäki laittamata.                            Siiton ny pari kolome vuotta, ku tuo lause; "Ei kukaa muu..." tuotti mulle erityysen suurta mielihyvää. Mulle tuloo ireoota....useen ja palio! Yleensä ne liittyy sisustuksehen ja silloon ku ne liittyy tälle alueelle, se tietää menoja...ja ne sitte taas yleensä koskee justihinki isäntää. Yks yö mä sitte sitä oikeen urakalla rupesin funteeraamahan; MIKSEI MUN VAATEHUONEHEN SEINÄHÄN VOISI LAITTAA BIRGER KAIPIAISEN KIURUJEN YÖ TAPETTIA?!!!! ......NIIN..... TOSIAAN....MIKSEI!!!! Voi ristus, hyvä että sain hillittyä itteni, notten välittömästi pökänny isäntää hereelle, notta ny yhyres tuumatahan, mistä me tapetti hankitahan ja koska isäntä sen ( luonnollisesti hän ) sitte tapiseeraa. Kiusaus oli kulukaa suuri, mutta ensunkaa mä ny niin ristuksen tyhymä oo, jos minolisin sen kesken uniansa heräättäny, solis ollu vain krätyynen, eikä mulla olisi ny sitä tapettia. Niinpä mä sitte pääryyn siihen mun kuuluusahan väsytystaktiikkahan. Räpyttelin silimiäni ja huokaalin, kuinka maharottoman onnellinen nainen mä oikeen olisinkaa, jos tuo kyseenen tapetti tulis mun vaatehuonehen seinähän. Tottakai isäntä reagoi tähän niinku yleensä aina aluuksi mun ireoohin; pitää niitä hulluuna, erikoosina ( mutta justihin tuo erikoosuus jää sitte sinne sen takaraivohon nakuttamahan...notta onkahan se....onkahan se perkeles, sitteki jopa KOMIA? ) ja kustannuksiaki se miettii, yleensä ku mainitten jonku nimen, vaikka nyt tuo Birger, isäntä tietää, että tuuli käyy pian lompakolla. Mutta mä vain jatkoon eteeristä silimien räpyttelyä ja huokaaluja. Ja sitte.....yks ehtoo ennenkö nukahrettihin, isäntä sanoo tuon maagisen lauseen; minoon ny täs ajatellu, ettei KUKAA MUU KU MEIRÄN VIRPI keksi haluta tapettia vaatehuoneesehen, notta kyllä me sulle se tapetti mennähän tilaamahan ja mä laitan sen sitte kyllä itte laitan.WUHUU!!!! Mä olin voittanu tämän erän 6-0, niinku oon voittanu pari erellistäki täs kuluvina vuosina. Seuraava etappi oliki sitte paikallinen rautakauppa. Siä sitte ku tapettikirioosta rupesin isännälle esittelmähän ensikkäki, MINKÄLAANEN on tuo kuuluusa tapetti ja sitte nuan niinku retorisesti kyselin notta mikä värivaihtoehto isäntää ( maksumiestä ) eniten miellyttää ( vaikka tietty mä olin jo päättäny, että se on sininen ) Isäntä näytti kulukaa aiva teuraslampahalta, komia pitkä tumma mies seisoo kryhäs ja sanoo nopiaa, melekeen tuskaasesi; "no kuule, aiva sama, non kauheeta kaikki " Eli sininen, mä totesin ja sanoon notta oikaase ny ittes, nuo pian luuloo, notta sullon oikiasti joku hätä. Mutta niin vain tapetti tuli ja isännän rakenusmestarintairoolla vaatehuone sai kyllä viimeestä listaa myören sellaasen ilimeen, notta hätäänpyre sinne voiis vaikka muuttaa. Ainaki sinne on muuttanu moni mun laukuusta ja aikamoinen määrä kaikennäkööstä kretonkia...velehoa silti, ettei mulla oo ikänä oikeen mitää päällepantavaa.  Mutta, ettei musta ny vain syntyysi liika materialistista ja pinnallista kuvaa ( tosin ne, jokka mun tuntoo, tietäävät, etten oo ollenkaa sellaanen, minoon vain naisellinen ) Niin tuota samaa lausetta; EI KUKAA MUU, KU MEIRÄN VIRPI vois käyttää myös mones muus yhteyres. Niin....ei varmahan kukaa muu itkien hautaa taistelukalaa sinisten vuorikaunokkien alle, vesisatees ( muu perhe kattoo klasista, notta nytköhän se sitte pyörähti..lopullisesti ) ei varmahan kukaa muu huolestu JÄRJETTÖMÄSTI, jos lapselle on tulos nuha, on päänsärkyä tai muuta vastaavaa. ( huolestunut äitihän jo etsii diagnoosia netistä...ennalta arvattavin tuloksin ) En tiä kuinka moni menettää mielenrauhansa, ku kiinanpalatsikoira SAATTAA VAIKUTTAA vähä EHKÄ sairaalta...silloon Virpi hälyyttää jo miltei koko valtakunnan. Eikä varmahan kukaa mu ku meirän Virpi, rakasta tätä perhettä, johona on mies, tytär ja kiinanpalatsikoira, näin palio!

Uuren Vuoren lupauksia

  Joko tootta teheny niitä kuuluusia Uuren Vuoren Lupauksia? Niis kaikis tietysti alakaa ihimisillä uus elämä. Ruvetahan elämähän iliman paheeta, ei syörä, juora, n...a. tai emmätiä kuuluuko tuo kolomaski, minkä melekeen livahutin, niihin "paheesihin" joista kuuluu päästä erohon. No kumminki jokahisella on varmahan tavootteena kaikinpuolin tervehempi, valaastunusempi ja ilimanmuuta pareet ihiminen. Son sitte eriasia, onko näillä parempien elämäntapojen käyttäjillä mukavaa ja leppoosaa. Mäki hetken aikaa kuuhoolin, notta jos rupiaas laihruttamahan ja vähentääs sitä syömistä....mutta emmänytiä...olinkahan mä tosisnani ku jonku pienen horvin täs joululomalla. Tierättäkö sen tunteen, ku on umpannu koko päivän suolaasta ja makiaa ja sitte ehtoolla ottaa lasillisen punaviiniä sivistynysesti ja sitte...syö yhtäkkiä kokonaaselle oravapopulaatiolle tarkootetun määrän pähkinöötä. Joo, että varmahan välttämätä tiä, mutta MÄ tiän. Emmä joukaa tiä, kuinka siinä niin käytihin. Katteltihin isännän kans Dallasia tallenuksesta ja mä lappasin hurmokses suuhuni pähkinän jos toisenki. Isäntä meni maata ja mä...niin, mun oli tarkootus pelata flikan kans jotaki kivaa tai vain seurustella ihanan jäläkikasvuni kans. Mutta loppuehtoo kuluuki vähä eri kaavalla; flikka oli konehella ja mä keittiös...hakemas suudaa, ku niin närästi. Siinä sitte röyhtäälin vähemmän naisellisesti ja etääsesti kuulin rääppöösiskoon ( son hoitoalalla ) varoottavat sanat näistä joulunpyhien ylensyönniistä.                                    Mutta kyllä mä sitte yhyren lupauksen tein....tai niin no, kaks. Mutta sen toisen kans ny käytihin, niinku käytihin. Ensimmäästä lupausta mä täytän täs justihin. Eli mä rupesin tällääseksi bloggaajaksi. Tämä ajatus on kyteny mun pääs jo jonku horvin ja lisäpontta sille on antanu mun tuttavat, jokka on vuoronkyytiä usuttanu mua tällääsehen. Kuulemma, notta muukki saa "nauttia" mun tarinoosta. Tiä ny sitte...mutta ainaki hyvästä terapiamuorosta tälläänen kirioottelu menöö. Ensunkaa mä tästä mitää päiväkiriaa meinaa teherä, sitä ei kestääsi kukaa, ei te enkä mä itte. Silloon tällöön toimitan tää mitä toimitan. Useen tarinoos vilahteloo mun Rakas Tytär, 16-vuotias neitokaanen, Rakas Mieheni, jota useen sanon kotoosasti; meirän isännäksi. Son sellaanen raksamies, Hariakaanen sanoosin :D Luonnolliseti mun tarinoos vilahteloo mun Rakas Äitee, samoon rakas Isäni, joka on tosin jo tähtitarhain tuolla puolen. Oma lukunsa on mun kolome siskoa ja velii. Minoon vanhin ja sitte rääppöösiskoo on nuorin. Me kaks, vanhin ja rääppöö asutahan Raumalla...ja haikaallahan eteläpohojanmaalle kaikenaikaa. Ne loput ovat sitte onnekkahasti jääny sinne synnyynseuruulle. Ja tottakai mä toimitan mun koirasta, kiinanpalatsikoirasta...aiva väsymisehen asti. Orottakaa vain ku pääsen vauhtihin. Tutut härintuskin enää tohtii kysyä, mitä Malfoylle kuuluu, koska MÄHÄN KERRON...No minkäs mä voin, minoon pikkuflikasta asti rakastanu justihinki kiinanpalatsikoiria ja heti ku muutimma isännän kans yhtehen, me hankiimma tuollaasenn palatsikoiran. Ensimmäänen oli Lady, ihana ittetietoonen narttu ja tämä toinen on uros, komia Jaminan Jerry Lee, jota kotoosasti Malfoyksi kutsutahan...jos solis ihiminen, mä luonnehtiisin sitä sanoolla; herkkä runopoika, mamman muru.                                                                           Mutta niin.....siitä mun toisesta lupauksesta. Sen kans käytihin kulukaa köppääsesti. Mä ku meinasin, notta sarattaasin vähä vähemmän tulevaasuures. Sehän on rumaa, eikä vissihin oikeen sovi hienostunusen ladyn suuhun. Mutta ristus, minkä sillekki sitte voii, ku on sellaasta kuumaveristä sorttia, notta ristunottaperkelehet lähtöö sinkoolemahan heti ku määräänsä enemmän rupiaa vituttamahan. Ja sellaasihin tilanteesihin ei mun ja rääppöösiskoon kohoralla palioa tarvita...siis sellaasihin, johona vitutuskynnys ylittyy heittämällä. Aamuusin, ku on kiirus ja mä jourun nousemahan silimä kouras, mua vituttaa. Jos joku sotkoo tai muuten aiheuttaa epäjärjestystä mun pedantis kototaloos, niin johan rupiaa vituttamahan ja useemmiten silloon pitää sarattaa aiva laureehinsa ja laulamalla.  Eikä tämä oo kulukaa huonon kasvatuksen tulosta, notta kirosanat on mun ja rääppöösiskoon välimerkkiä. Ei kulukaa, meiton viis, joista kaks ei sarata juuri yhtää, yks normaalisti ja sitte on me; mä ja rääppöö. Mutta sitte kulukaa mä päätin, notta tämän asian suhteen musta tuloo ny "hyvä ihiminen" ....   Niin, kyllä se sujuu oikeen jouhevasti, tuo sarattamisesta pirättäytyminen. Ensimmääset tunnit oli aiva ristuksen heleppoja.... ( mähän siis nukuun luonnollisesti vuoren ensimmääset tunnit ) Aamupalallaki oli rauha maas ja mä jo kerkisin ajattelemahan, notta mähän aiva täs valaastun. Sitte rupesin siinä askarehiani häärälemähän ja kuulin kollaamista kellarista. Minoon sen kulukaa järiestäny sitte niin viimmeesen päälle, ku vain voitta kuvitella, että Vilijonkka-luonteella teherähän. Siä on somas järiestykses tyttären vanhat lelut, puutarhakalusteet ja jos jonkulaasta sortimenttia löytyy, mutta HYVÄS JÄRIESTYKSES. On vain yks MUTTA ja se onki ISOO MUTTA. Son tuo meirän isäntä, melekeen Hariakaanen. Sen käsitys järiestyksenpirosta on kyllä varsin erikoonen...sanoosinko hyvin vapaaa ja boheemi. Hyi helevetti, mä saan jo aiva ihottumaa nuosta sanoostaki. No mutta kumminki, ku kuulin koleeraamista kellarista, päätin lyörä kauhiat croksit jalakahan ja käyrä tarkistamas, mikä Hariakaaselta NY on hukas. Viimeen ku se katteli työvaatteetansa ( joita muuten säilytetähän meillä ihan vaatekomeros ), soli löytäny aiva peränurkasta puutarhakaustehien alta pussilisen mun kasarivaatteeta   ja ku tulin töistä oli kalusteet hujan hajan ja   kasarivaatesäkki  pelemuutettu pohojia myöten. Sinä (ki ) päivänä mä suoritin äänenavauksen ja saratin varmahan tunnin. Eileen sitte ku tormootin sinne kellarihin, luulin että sinne menöö ny lupaukseni mukaanen "hyvä ihiminen" Siinä vaihees ku törmäsin kasahan Hariakaasen työkaluja ja löin varpahani sen ensiapupakkauksehen (mä luulin, notta tuollaasia seleviytymispakkia piretähän autos, notta non aina raksalla, mutta meillä se löytyyki keskeltä kulukuväylää kellarin laattialta )....silloon se tapahtuu; hyvä ihiminen, jollon pitkä pinna ja on muutenki lämmin, hellä, pehemoonen, se hävis. Mun korvis rupes kohajamahan Vaasan veri ja lupaukset haihtuu ilimahan ku tuhka tuulehen. Siinä mä sitte rupesin tyriäämähän sitä kellaria oikiahan järiestyksehen ja samalla tuotin tekstiä, palio tekstiä. Jos olisin ollu johonaki tositeevee- ohojelmas olis mun puheeni ollu yhtä piippausta. En eres tienny, että niin palio voii sarattaa. No mitäs menin pankkoamahan. Meirän plassilla palauruttihin siis takaasi normimenohon. Mustei saa "hyvää" ihimistä tekemälläkää eikä liioon terveysintoolijaa. Rääppösiskoo lähetti kerran mulle kortin, johona sammakolady makaaloo lokoosasti ja nauttii elämästä. Sellaanen mäki oon, hyvin oli mun sielunelämän bongannu. Mitä sitä turhia pingottamahan ja tai tekemähän ittestänsä parempaa ku onkaa, sellaasilla yrityksillä ku pakkaa olemahan vain se kuuluusa paskaanen loppu.                                                                                                                                           Tällääsiä väipähröksiä mä tarioolin teille mun elämästä tänä aamuna. Nämä oli tuumingit ja kiinanpalatsikoira makas kyliellänsä läppärin takana keittiön pöyrällä, sillaa prinssit pruukaa aamujansa viettää.