Rohorinkotkan syvin olemus

Sellaasta minoon tuos funteerannu. Yhyrellä sosiaalisen median sivustolla tuumaallahan eteläpohojalaasia murresanoja ja niiren merkityksiä ja alakulähteetä. Joinki mun silimihin sitte osuu tuo sana; rohorinkotka.... ja sitte se jäi niinku korvamaroksi, sanaksi, jota mun piti hokia mielesnäni. ( Emmätiä, kuinka monella muulla käy nuan, mutta mun kohoralla tälläänen on sitä niinsanottua normikauraa ) Kumminki mun piti sitä sitte ruveta oikeen tuumaalemahan. Onko rohorinkotka ruma ämmä vai onko se sittekki kumminki komia?  Siton vaikia sanua, ku kauneushan on aina siä kuuluusas kattojan silimäs. Entä onko rohorinkotka ruma sisääsesti vai vain ulukoosesti? Vai onko se komia päältä ja ruma sisältä vai sittekki päinvastoon? Joinki mä sitte kumminki pääryyn omis ajatelmisnani sellaasehen lopputuloksehen, notta rohorinkotka on sellaanen kiiluusen perähän oleva komentoora. Sellaanen ämmä, joka seisoo omilla jaloollansa, jollon vahava tahto ja ittetunto, eikä se piittaa siitä mitä ihimisekki sitte sanoo. Joku määritteli rohorinkotkan sitte taas sellaaseksi keski-ikääseksi naiseksi, joka haluaa näyttää nuoremmalta ku on...epäonnistuneesti. Sitte mä taas rupesin funteeraamahan, mikä on sitte epäonnistumista ja mikä ei. Jos joku viihtyy vaikka siinä ylihärmä-biisin turvallises yhyristelmäs; tuulipuvus ja korkokengis, son aiva yhtä onnistunu ku se rohorinkotkaki, joka haluaa olla se wannabe-teini. Mun mielestä nainen on onnistunu, komia ja ylyväs silloon ku son sinut ittensä kans. Oikiastansa ennemmin sitei voi olla sovus muirenkaa kans. Son kuriaa, jos isoo aika menöö pärvötelles sitä, kuinka toiset ämmät ittiänsä tällää tai on tälläämätä. Minoon aina tällänny. Ja aina tykänny kaikista naisellisista jutuusta. Varmahan aika tyypillisen perusnaisellisen naisen tavoon mä meen heleposti hurmoksehen vaatekaupoos. Sitte ku isännän kans on liikkeellä ja se sanoo limiitit kuinka kauan meillon aikaa vaikka pysähryksehen Tampereella, niin aika nopiaa meillon vahava näkemyserokriisi päällä. Se nimittään, ku se sanoo, notta nähärän kolomen tunnin päästä täs Hämeenkarun pääs ja mä pyörittelen silimiäni, notta voi RISTUS!!! ooksä tosisnas?!!!! VAIN kolome tuntia, enhän mä ny sitte kerkiä ku henkan ja maukan ja pari aiva välttämätööntä kauppaa koleerata. Isännän mielestä tuos aijas pystyy suorittamahan ostokset kymmeneksi vuoreksi...usiammallekki naiselle. Ja ku on niin palio muutaki ku vain vaatteet. On korut, kengät, laukut ja kaikenmooset ihanat asusteet. Ja kyllä minoon niitä ittelleni haalinukki. Mä ihastun yleensä sellaasihin, jokka eroottuu joinki joukosta, joko kiilumallla, hauskasti tai joinki muuten...pääasia, notta niis on joku juju, joku sellaanen, jonka ansiosta son sitte justihin MUN juttu. Hinta näis yleensä ei päätä huimaa, mullon aiva sama kaikenmailman merkit, komia on komia, sen näköö silimällä, ei merkkiä vahtaamalla.Yks karvalaukku, jonka ostin täs mennävuosina pikkujouluuhin, on jääny kans mielehen. Son sellaanen musta pussukka, johona on strassiolkain. Yks mies kysyy silloon multa notta; "aiva nuan niinku mielenkiinnosta, onko Englantilaanen sotilas pitäny tappaa vai naira, notta saa tuollaasen laukun?" Vastasin, nottei ny täs tapaukses kumpaakaa, en oo ketää tappanu ja nainu oon eteläpohojalaasen maanvilijelijän poijan. Ja onhan nuota erikoosuuksia sitte mulle kertyny vaikka millä mitalla, kyllä ne sitte varmahan mulle jonkulaasta mielihyvää tuottaavat. Mutta takaasi tuohon määritelämähän....rohorinkotka....kyllä minoon ny sellaasehen päätyny, notta minoon aiva tyypillinen sen lajin erustaja. Meiton varmahan täski lajis montaa sorttia. Mutta kyllä minoon sellaanen ja niin on siskookki ja flikasta on hyvää vauhtia tulos samanlaanen. Tuos otsikoshan mä mainittin kumminki rohorinkotkan syvimmän olemuksen. Niinpä....aika heleposti sitä vois tuumata, notta tämä lintulaji on täynnä tällättyjä, pinnallisia flatkottehia. Mutta kyllä mä ny rohorinkotkana katton oikeurekseni ilimoottaa, notta tuo pinnallisuusteoria on vain yks osa. Rohorinkotkan syrän ja sielu ku pruukaavat olemahan varsin herkkää ja haurasta sorttia. Joinki meirän syrämet on rakennettu sillälailla velehosti, notta siä on kyllä isoo osa varattu ilolle, naurulle ja valolle, mutta on siä sopukka, johonka surun ja kaipauksen on heleppo jäärä asumahan. Me tykkäämmä olla aina siä, mihinä on mukavaa, iloosta ja vaikka vähä kiiltävääki. Mutta rakkahia, niitä me kannamma aina mukanamma justihin siä syrämes. Osa rakkahista kulukoo rohorinkotkan rinnalla oikeen konkreettisesti ja osa kulukoo syrämen sopukas. Ja sitte....rohorinkotkat ei oo mitää muuttolintuja, ei. Tämän rohorinkotkan syrän ei ainakaa oo IKÄNÄ muuttanu pois eteläpohojanmaalta, son siä PYSYVÄSTI, vaikka rohorinkotka itte liitelis ja kräköttääs mihinä päin mailmaa tahansa.