Tämä otsikon lause on sitte yleensä sen merkki, että koiranpentu on muuttamas teille. Sillälailla meillon käyny, molemmilla kerroolla, ku ollahan menty "kattomahan" kiinanpalatsikoiranpentuja. Ensimmääsen kerran niitä lähärettihin kattomahan vuonna 1990 Espoosta....ristuksen kauhias lumimyräkäs. Isäntä tyyräs tummanpunaasta mersuansa ja vannotti, nottei sitte hän AINAKAA, IKÄNÄ, KOSKAA tuu ulukooluttamahan jotaki pikkukoiraa ja muutenki tämä ajelu Teuvalta Espoohin on sitte ainut laupeurentyö ja huomionosootus, jonka maharollisesti tuleva koira osaksensa saa. Tämä ajelu teherähän VAIN rakkauresta muhun, notta mä saan ny sitte sen palatsikoirani. No sitte paluumatkalla meitä oliki Mä ja Isäntä ja Pieni Kiinanapalatsikoiran pentu....Lady Madison.Ladya itketti ouros autos ja itku loppuu ku hansikaslokeroa aukaastihin ja sieltä tuli valoa. Mutta se alakas heti ku lokero sulijettihin. Isäntä siinä sitte rykääsi, notta tuota...varmahan kannattaa pitää sitä lokeroa auki koko matkan, notta sen pienen olis turvallinen olla. Isäntä, joka oli tarkka autostansa oliki ny sitte yhtäkkiä sitä mieltä, että kyllä se lokero on toresta hyvä pitää auki. Se oli ensimmäänen myönnytys. Ladyn kolometoistavuotisen elämän aikana näitä myönnytyksiä tuli lukemattomia. Kiinanpaltsikoiran tassu oli teheny lähtemättömän jälien isännän syrämehen, mulla se on ollu olemas syntymästä asti. Niin pienestä ku vain muistan, tuo rotu on ollu mulle erittään rakas, tosin mä oon ÄÄRETTÖMÄN ELÄÄNRAKAS! Lady oli mun ensimmäänen mä palavoon sitä ja se...joo palavoo mua, mutta jos se palavoo mua, se jumalootti isäntää. Ja ei liene yllätys, että tunne oli molemminpuolinen. Isäntä löyti ittensä ajamasta mersulla siten että Lady lepäsi hänen käsivarrellaan. Hän kuori viinirypäleitä pienelle viisaalle koiralle ja oppii pakkaamahan laukkunsa salaa, aiva vain sentähäre, ettei Lady joutuusi kärsimähän eroaharistuksesta yhtää enempää, ku on pakko. Nimittään Lady muuttui aina apaattiseksi, ku isäntä lähti, ei syöny, ei oikiastaan eres levänny, vahtii vain ja sitä jumalatoonta jälleenäkemisen riemua ku isäntä palas...seki oli molemminpuolista. Niinpä....sitte ku Ladyn oli aika lähteä täältä, oli toukokuu. Mä jouruun soittamahan siskoonmiehen apuhun, Ladyn piti päästä lääkärihin...pian, jotta pääsisi raukka tuskistaan, jotka olivat sinä kohtalokkahana päivänä äityny niin koviksi, ettei mitää ollu enää tehtävis. Siinä me mentihin kyynelehtien kohti Eurajokia, minä 8-vuotias Jasmina, vuolaasti itkien ja siskoonmies kuskina. Isäntä oli töis, mutta pakkohan mun sille oli soittaa ja vaikka sillä oli melekeenn maharotoon tilanne, ei olis voinu millää lähtiä...se tuli kumminki. Mä muistan loppuelämäni sen tienristeyksen, johona isäntä hyvästeli Ladyn. Tuo pieni uskollinen ystävä kyllä tuskiltaan tunsi Hänet, Rakkaan, tunsi pienen pusun kuonollaan ja kuuli toivotuksen; "hyvää matkaa pieni ystävä, pian helepottaa"....mä olin itte murtumispistees ja oman surun lisäksi oli viä pienen rakkaan tyttären surun kohtaaminen. Tämä oli meille kaikille niin kova paikka, että meni viis vuotta ennenkö mä pystyyn ajattelemahan uutta pentua. Uuren koiran hankintaa mä olin lykänny veroten milloon mihinkäki kiireeseen. Raksakiirehet oliki hyvä tekosyy. Mutta sitte ku jo asuumma komiasti täs nykyyses kodissamme, mua kattoo tyttären ruskiat silimät ja niis oli kipunoota, ku se kysyy että; "Minkä tekosyyn sä ny TÄLLÄ KERTAA keksit, ettei me muka voira ottaa kiinanpalatsikoiraa?!!" Itteasias tuolla hetkellä...en ainuttakaa.... Ja niin se alakas. Kasvattajien sivuulla ruvettihin plaraamahan kuvia. Toinen toistansa suloosempia penikkoja siä oli. Sitte jäi silimihin Turuusta Eemeliksi nimetty koira Jaminan Jerry Lee..... Ja niin me olimma taas siinä tilantees, notta lähärettihin vähä "kattomahan" koiranpentuja. Itteasias siinä kohtaa ku nämä koiranpennut ja tuo ihana Eemeli lyllertivät mäkiä alaha meitä vastahan kasvattajan pihalla..mä tunsin sen syrämes, meille muuttaa uus perheenjäsen. Jotaki se isäntä oli menomatkalla nupaannu koirankarvoosta ja elämän hankalootumisesta kaikinpuolin. Kumminki sitte sama mieshenkilö vaatimalla vaatii kotopihas, notta Hän henkilökohtaasesti sitte kantaa koiranpennun tupahan, ettei me naiset sitä purota. Ja siitä alakas meirän "pojan" Eemelin, Jaminan Jerry Leen alias Malfoyn palatsipäivät. Tuo poika ei itkeny yhtää, se hokas aika äkkiä, että NYT on tultu kolomen pösilön kartanohon. Nuo on oppivaasta sakkia ja ovat tassun alla ennenkö eres ymmärtääväkkää, mikä niihin osuu. Lähäretähän ny vaikka liikkeelle aiva laskiaaspullista allaolevasta kuvasta näköö tyhymempiki, kelle kuuluu se kerma ja kuka sitte on omialtaanen syömähän kuivikkehet
Kiinanpalatsikoirat ovat kyllä taitavia kouluuttamahan meitä ihimisiä. Sitä vain johonaki vaihees haavaattoo olevansa hoviväkiä ja vahavasti tassun alla. Tosin mua ei haittaa OLLENKAA, meirän perhees on aiva normaalia, että tällääset karvalallut hemmotellahan piloolle. Ei tämäkää yksilö mikää kiukkuunen oo, ei ollenkaa. Hän vain tietää, mitä Hän haluaa ja pitää siitä kiinni, kuten emäntänsäki. Malfoy, kuten ereltäjänsä Lady saavat varmahan sata pusua päiväs. Ja Hänen hyvinvointinsa on meille Tärkiä Asia. Tälläki hetkellä ku täs kiriootan alakaa vasta tunto hiliootellen palaalla sormenpäihin...kattokaas talavikeliillä voi palatsikoiran kans tulla ihimiselle kylymä, ku nämä Keisarilliset olennot kaikes rauhas tutkiivat ympäristöä. Keisari itte kuorsaa nyt jo kyljellään läppärin takana, pöyrällä. Kurakeliillä onki sitte toista, silloon käyrähän pesuulla ja se on operaatio, johona ihimisen täytyy TOSIAAN RAKASTAA koiraansa. Ja mähän rakastan, koko syrämestäni.
Mä toresta oon poikkeuksellisen eläänrakas. Oon kasvanu sellaases koros, johona elään on aina ollu perheenjäsen. Se oon yleensä mä ku köörään leppäkerttuja kasvienleherille "turvahan" hautasin itkien sen meirän taistelukalan. Ja se oon mä, joka raimaannun aina aiva maharottomasti, jos eres lujen aiheesta, että eläämiä, mitä tahansa eläämiä kohorellahan huonosti. Mä haluaasin eläänrääkkäyksistä nykyystä huomattavasti kovemmat tuomiot ja oon onnellinen jokaasesta, pienestäki toimenpiteestä, joka parantaa eläänten oloja. Ja äitee on mulle opettanu, ettei eläinrakkaus ja ihimisrakkaus oo toisensa poissulukevia asioota. Päinvastoon, jos oot hyvä eläämille, oot sitä myös ihimisile ja toisinpäin ja kyllä toresta, tällääsen havaannon oon minäki teheny. Ja täs ku viime päivitykses totesin, nottei oo omena kauas puusta puronnu niin ei tosiaankaa.... sama luonne on tyttärellä. Rakkaus, joka vallittoo tuo pienen koiran ja meirän välillä, se on käsinkosketeltava. Tällääseltä näyttää ku on palatsikoiran tassunjäläki syrämes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti