Avaamen lymyttäjääset

  Lintu, kala vai perhonen? Sillaa me pruukasimma lapsuusystävieni kans kysellä toisiltamma, ku leikiimmä avaamenlymyyttäjäästä. Soli mukavaa aijankulua, olletikki ku se lymyttäjä vieres vastas heti alakaapäälle tuohon ristuksen oleellisehen kysymyksehen. Silloon tiesi jo ruveta silimittelelähän oikialle korkeurelle. Ja sitte se lymyttäjä viä hoki kokoaijan viiren pisteen vihijeetä, notta lämpenöö, polttaa, viilenöö ja ny jo melekeen jäätyy. Joo toresta....soli mukava leikki, silloon kakarana....... ku se oli leikkiä. Mutta mitä kulukaa siitä tuumaatta, ku mä leikin tuota leikkiä viä vanhana ämmänäki. Tosin minen leiki sitä vapaaehtoosesti. Ja sitte tuosta leikistä puuttuu se lymyttäjä, joka hokis kokoaijan nuota oleellisia vihijeetä. Kuinkapa ny oliskaa ku toisinvooroon  leikin toinen osapuoli on isäntä, joka on hävinny paikalla, haihtunu savuna ilimahan, perävalot meni jo. Ja viä pahempaa on silloon ku oon leikkiny tuota perkelehellistä leikkiä aiva itteni kans. Silloon multa jää uupumahan se tämän leikin nykyään AINUT nautinnollinen momentti, ku voin ottaa luurin kätehen ja soittaa rakkahalle ja karjua pikkukieli pihalla, kurkunpää punaasena; "NOTTA MIHINÄ RISTUKSEN HELEVETIS MUN AUTON AVAAMET TAAAAAAS ON?!!!!"  Luurin toises pääs on sama iloonen Hariakaanen Milwaukeeni jo toises käres ja toimittaa nottei oo oikiastansa eres ikänä nähäny mun autonavaanta. Niin.....ei oikiastansa ikänä nähänykkää...ei siis eres silloon erellisehtoona ku se pesi mun autoni ja siinä yhteyres siirtiki mun autoa. Ja eisunkaa autua voi siirtää iliman avaamia, eisunkaa. Kyllä mäki jonkulaasen päättelykyvyn omaan, vaikka oonki blondi. Mutta siitä tämä blondi on YLENPALTTISEN onnellinen, että mun mies huolehtii mun autonpesusta ja ylipäätänsä kaikesta, joka liittyy mun autohon. Tämä lymyttäjääsleikki on aika pieni hinta siitä ja sitäpaitti, kuten jo mainittin mähän leikin tätä toisinvooroon aiva ittekseniki. Hyvällä tuurilla tämä leikki päättyy onnellisesti ku avaamet löytyy milloon mistäki paikasta. Yleensä eres mielikuvitus ei piisaa ja pitää muistaa, notta koko aijan kello käyy ja sitämuka mun hermot alakaa kiristyä ja ääni muuttuu kimiämmäksi ja lopuuksi mä muistutan aiva ilimiömääsesti hiuksiansa repivää Vilijonkkaa, joka joutuu jakamahan elämänsä huolettoman Hemmulin kans. En sitte tiä, auttaako tuo kirkuminen ja meuhkaaminen mutta joka kerta ne avaamet on löytyny...tähän mennes. Ja ainahan on olemas vara-avaamet, jokka kans on hyvin lymytettynä johonaki. Eikä siinä mitää, son aina joinki niin nautinnollista ku saa syyttää jotaki toista tavaroorensa hukkaamisesta. Mutta silloon ku sitä lymyttää itteltänsä avaamet, kukkaron, puhelimen, onki syytetyn penkillä hiliaasta. Ja nämä kyseeset elementit on multa hukas melekeen joka ristuksen päivä. Flikka on jo moukeerannu, nottei mulla saisi olla kovin suuria tai ainakaa monilokeroosia laukkuja, ku sitte me jourumma kokolailla useen kiusallisihin tilanteesihin ku äitee alakaa taas sen leikin; avaamenlymyttäjääset. Ja kuten sanottu, tuota leikkiä voi oikeen hyvin leikkiä myös puhelimen tai kukkaron kans, silloon kans muuten pulssi nousoo kokolailla kiitettävästi ja ämmä kimottaa ja sarattaa, minkä kerkiää. Se nimittään ei oo AIVA SAMA mihinä sun puhelin, kukkaro tai autonavaan on. Oon mä varmahan muuten melekoosen koominen näky ku kiihryksis tepastelen ja myllään laukkuani ja kailotan puhelimes ( sikälimikäli oon sen löytäny ) isännälle ristusnottoperkelehiä. Ja se tunne....ku siinä kailottaes käsi tuntoo laukunpohojalla avaamen; silloon siton siinä tilantees, ku pitääs pystyä päättämähän puhelu joinki järkevästi, ittekunniootuksen rippeet säilyttäen. No eteläpohojalanaanen nainen ratkaasoo tämän etikketiongelma näin; " Joo eimullatäsmuuta... mä teen ehtoolla hunajapekonikanaa....heiny" Ja takaasi alakuperääsehen ongelmahan, avaamehen. Siä se on  johonaki taskus, nyt on enää se vaihet ku pitää paikallistaa se tasku. Minoon funteerannu, notta jos nuo avaamet ja muut härpäkkehet löytyys aina omilta paikooltansa tai sijoottusivat niis mun moninaasis laukuus aina joinki järkevästi, kuinka ristuksen palio  mä saisinkaa lisää aikaa. Ja mitä mä kaikella sillä aijalla tekisin? Ehkä jonaki päivänä viä, minen kaupan kassalla tunne sitä kouraasevaa tunnetta mahanpohojas, ristus mihinä mun kukkaro on? Tai joku kerta minen löyräkkää ittiäni Prisman parkkipaikalta jäätäväs tuules ja viistosatees kaivamas laukkuani sormet jo jäätymispistees kattelamas autonavaamia. ( Miksenkähän mä aloota sitä ettimistä jo lämpööses kaupas, miettii ny varmahan moni tummatukkaanen. Vastaus; koska olen vaaleatukkaanen nainen = blondi ) Tosin täs kohtaa joku voiski tulla hönkimähän mun korvahan viilenöö, viileenöö.... Että sellaasta. Mutta ny mä keskityn viä viettämähän viimeestä joulunpyhää, loppiaasta. Ja kulukaa, en meinaa nakata kuusta tai muutaka jouluhun liittyvää pois. Nuutinpäivänä vasta. Rääppöösiskoo on jo nakannu ja meirän tytär...solis nakannu jo siinä kohtaa ku viimeesen lahjapakettinsa naruja aukaasi. Mutta mä oon parantumatoon joulufiilistelijä ja sitte keskitynki suoraa kevään ja sitämyötä kesän orotteluhun. Ja viä yks asia....tämä blogihässäkän kellonaika...sen mukahan mä nuanniinku öisin kirioottelen teille. Sitämyötä musta muorostuki varsin epämmääräänen, hörhöönen kuva. Ei kulukaaa, kyllä mun kello näyttää nykki 12.34 AAMUPÄIVÄLLÄ, notta olokaa rauhallisin mielin, emmä mikää yöeläjä oo..ainakaa aiva tuos mittakaavas. Ja sitäpaitti huomenna alakaa arki, uus elämä ja sitä myöre pitää muutenki saattaa vuorokausirytmi kohorallensa. Mutta muistakaa mua lämmöllä huomenaamulla...mä nimittän varmahan kattelen autonavaamia jonku laukun pohojalta, ku ny ensi päätän, minkä laukun valitten ja sehän on suoraa verrannollinen mun muuhun asustuksehen.