Uuren Vuoren lupauksia

  Joko tootta teheny niitä kuuluusia Uuren Vuoren Lupauksia? Niis kaikis tietysti alakaa ihimisillä uus elämä. Ruvetahan elämähän iliman paheeta, ei syörä, juora, n...a. tai emmätiä kuuluuko tuo kolomaski, minkä melekeen livahutin, niihin "paheesihin" joista kuuluu päästä erohon. No kumminki jokahisella on varmahan tavootteena kaikinpuolin tervehempi, valaastunusempi ja ilimanmuuta pareet ihiminen. Son sitte eriasia, onko näillä parempien elämäntapojen käyttäjillä mukavaa ja leppoosaa. Mäki hetken aikaa kuuhoolin, notta jos rupiaas laihruttamahan ja vähentääs sitä syömistä....mutta emmänytiä...olinkahan mä tosisnani ku jonku pienen horvin täs joululomalla. Tierättäkö sen tunteen, ku on umpannu koko päivän suolaasta ja makiaa ja sitte ehtoolla ottaa lasillisen punaviiniä sivistynysesti ja sitte...syö yhtäkkiä kokonaaselle oravapopulaatiolle tarkootetun määrän pähkinöötä. Joo, että varmahan välttämätä tiä, mutta MÄ tiän. Emmä joukaa tiä, kuinka siinä niin käytihin. Katteltihin isännän kans Dallasia tallenuksesta ja mä lappasin hurmokses suuhuni pähkinän jos toisenki. Isäntä meni maata ja mä...niin, mun oli tarkootus pelata flikan kans jotaki kivaa tai vain seurustella ihanan jäläkikasvuni kans. Mutta loppuehtoo kuluuki vähä eri kaavalla; flikka oli konehella ja mä keittiös...hakemas suudaa, ku niin närästi. Siinä sitte röyhtäälin vähemmän naisellisesti ja etääsesti kuulin rääppöösiskoon ( son hoitoalalla ) varoottavat sanat näistä joulunpyhien ylensyönniistä.                                    Mutta kyllä mä sitte yhyren lupauksen tein....tai niin no, kaks. Mutta sen toisen kans ny käytihin, niinku käytihin. Ensimmäästä lupausta mä täytän täs justihin. Eli mä rupesin tällääseksi bloggaajaksi. Tämä ajatus on kyteny mun pääs jo jonku horvin ja lisäpontta sille on antanu mun tuttavat, jokka on vuoronkyytiä usuttanu mua tällääsehen. Kuulemma, notta muukki saa "nauttia" mun tarinoosta. Tiä ny sitte...mutta ainaki hyvästä terapiamuorosta tälläänen kirioottelu menöö. Ensunkaa mä tästä mitää päiväkiriaa meinaa teherä, sitä ei kestääsi kukaa, ei te enkä mä itte. Silloon tällöön toimitan tää mitä toimitan. Useen tarinoos vilahteloo mun Rakas Tytär, 16-vuotias neitokaanen, Rakas Mieheni, jota useen sanon kotoosasti; meirän isännäksi. Son sellaanen raksamies, Hariakaanen sanoosin :D Luonnolliseti mun tarinoos vilahteloo mun Rakas Äitee, samoon rakas Isäni, joka on tosin jo tähtitarhain tuolla puolen. Oma lukunsa on mun kolome siskoa ja velii. Minoon vanhin ja sitte rääppöösiskoo on nuorin. Me kaks, vanhin ja rääppöö asutahan Raumalla...ja haikaallahan eteläpohojanmaalle kaikenaikaa. Ne loput ovat sitte onnekkahasti jääny sinne synnyynseuruulle. Ja tottakai mä toimitan mun koirasta, kiinanpalatsikoirasta...aiva väsymisehen asti. Orottakaa vain ku pääsen vauhtihin. Tutut härintuskin enää tohtii kysyä, mitä Malfoylle kuuluu, koska MÄHÄN KERRON...No minkäs mä voin, minoon pikkuflikasta asti rakastanu justihinki kiinanpalatsikoiria ja heti ku muutimma isännän kans yhtehen, me hankiimma tuollaasenn palatsikoiran. Ensimmäänen oli Lady, ihana ittetietoonen narttu ja tämä toinen on uros, komia Jaminan Jerry Lee, jota kotoosasti Malfoyksi kutsutahan...jos solis ihiminen, mä luonnehtiisin sitä sanoolla; herkkä runopoika, mamman muru.                                                                           Mutta niin.....siitä mun toisesta lupauksesta. Sen kans käytihin kulukaa köppääsesti. Mä ku meinasin, notta sarattaasin vähä vähemmän tulevaasuures. Sehän on rumaa, eikä vissihin oikeen sovi hienostunusen ladyn suuhun. Mutta ristus, minkä sillekki sitte voii, ku on sellaasta kuumaveristä sorttia, notta ristunottaperkelehet lähtöö sinkoolemahan heti ku määräänsä enemmän rupiaa vituttamahan. Ja sellaasihin tilanteesihin ei mun ja rääppöösiskoon kohoralla palioa tarvita...siis sellaasihin, johona vitutuskynnys ylittyy heittämällä. Aamuusin, ku on kiirus ja mä jourun nousemahan silimä kouras, mua vituttaa. Jos joku sotkoo tai muuten aiheuttaa epäjärjestystä mun pedantis kototaloos, niin johan rupiaa vituttamahan ja useemmiten silloon pitää sarattaa aiva laureehinsa ja laulamalla.  Eikä tämä oo kulukaa huonon kasvatuksen tulosta, notta kirosanat on mun ja rääppöösiskoon välimerkkiä. Ei kulukaa, meiton viis, joista kaks ei sarata juuri yhtää, yks normaalisti ja sitte on me; mä ja rääppöö. Mutta sitte kulukaa mä päätin, notta tämän asian suhteen musta tuloo ny "hyvä ihiminen" ....   Niin, kyllä se sujuu oikeen jouhevasti, tuo sarattamisesta pirättäytyminen. Ensimmääset tunnit oli aiva ristuksen heleppoja.... ( mähän siis nukuun luonnollisesti vuoren ensimmääset tunnit ) Aamupalallaki oli rauha maas ja mä jo kerkisin ajattelemahan, notta mähän aiva täs valaastun. Sitte rupesin siinä askarehiani häärälemähän ja kuulin kollaamista kellarista. Minoon sen kulukaa järiestäny sitte niin viimmeesen päälle, ku vain voitta kuvitella, että Vilijonkka-luonteella teherähän. Siä on somas järiestykses tyttären vanhat lelut, puutarhakalusteet ja jos jonkulaasta sortimenttia löytyy, mutta HYVÄS JÄRIESTYKSES. On vain yks MUTTA ja se onki ISOO MUTTA. Son tuo meirän isäntä, melekeen Hariakaanen. Sen käsitys järiestyksenpirosta on kyllä varsin erikoonen...sanoosinko hyvin vapaaa ja boheemi. Hyi helevetti, mä saan jo aiva ihottumaa nuosta sanoostaki. No mutta kumminki, ku kuulin koleeraamista kellarista, päätin lyörä kauhiat croksit jalakahan ja käyrä tarkistamas, mikä Hariakaaselta NY on hukas. Viimeen ku se katteli työvaatteetansa ( joita muuten säilytetähän meillä ihan vaatekomeros ), soli löytäny aiva peränurkasta puutarhakaustehien alta pussilisen mun kasarivaatteeta   ja ku tulin töistä oli kalusteet hujan hajan ja   kasarivaatesäkki  pelemuutettu pohojia myöten. Sinä (ki ) päivänä mä suoritin äänenavauksen ja saratin varmahan tunnin. Eileen sitte ku tormootin sinne kellarihin, luulin että sinne menöö ny lupaukseni mukaanen "hyvä ihiminen" Siinä vaihees ku törmäsin kasahan Hariakaasen työkaluja ja löin varpahani sen ensiapupakkauksehen (mä luulin, notta tuollaasia seleviytymispakkia piretähän autos, notta non aina raksalla, mutta meillä se löytyyki keskeltä kulukuväylää kellarin laattialta )....silloon se tapahtuu; hyvä ihiminen, jollon pitkä pinna ja on muutenki lämmin, hellä, pehemoonen, se hävis. Mun korvis rupes kohajamahan Vaasan veri ja lupaukset haihtuu ilimahan ku tuhka tuulehen. Siinä mä sitte rupesin tyriäämähän sitä kellaria oikiahan järiestyksehen ja samalla tuotin tekstiä, palio tekstiä. Jos olisin ollu johonaki tositeevee- ohojelmas olis mun puheeni ollu yhtä piippausta. En eres tienny, että niin palio voii sarattaa. No mitäs menin pankkoamahan. Meirän plassilla palauruttihin siis takaasi normimenohon. Mustei saa "hyvää" ihimistä tekemälläkää eikä liioon terveysintoolijaa. Rääppösiskoo lähetti kerran mulle kortin, johona sammakolady makaaloo lokoosasti ja nauttii elämästä. Sellaanen mäki oon, hyvin oli mun sielunelämän bongannu. Mitä sitä turhia pingottamahan ja tai tekemähän ittestänsä parempaa ku onkaa, sellaasilla yrityksillä ku pakkaa olemahan vain se kuuluusa paskaanen loppu.                                                                                                                                           Tällääsiä väipähröksiä mä tarioolin teille mun elämästä tänä aamuna. Nämä oli tuumingit ja kiinanpalatsikoira makas kyliellänsä läppärin takana keittiön pöyrällä, sillaa prinssit pruukaa aamujansa viettää.