Mä tuumaalin täs joku kerta, jotta mihinä vaihees sitä alakaa kimottaa ja koska se muuttuu nalakuttamisen sukulaaseksi, kälättämiseksi. Ja onko ne eres sittekkää sukua. Ja mitä sitte on kalakatus?
Ja mitä ON kimotes?
Tai mitä ON kälätes?
Ja KOSKA sitä esiintyy?
Ku mua kiihoottaa VÄÄRÄLLÄ lailla, malakaan kimottaa. Yleensä minoon enemmänki viiliän jääkuningattaren mainees, mutta on tietyt vakiaiheet, jokka saa mun kaulan vihanpunaaselle kirijavuurelle ja siiton automaattinen seuraus, kimotes. Ja ku meiton kaks naista täs huushollis, kimotus kuuluu joskus jopa stereona. Kuulijakunta koostuu useen yhyrestä rakennusurakootsijasta, jokon syytetyn penkillä, milloon mistäki, useemmiten epäjäriestyksen aiheuttamisesta.
Ja mitä ON epäjäriestys, aiva jo se, ettei laita astioota koneesehen, on sitä. Tai paperien levittäminen tasoolle, niiren klassisten sukkien jättäminen huolettomasti laattialle, muiren vaatteeren seuraksi. Ylipäänsä KUORIUTUMINEN ja erilaasten pesäkkeiren kasaaminen, meirän TARKOON ja hyvällä maulla sisustettuhun kotohon. Nuo pesäkkehet on sitte ku HUUTOMERKKIÄ meirän satulinnas. Ongelma on siinä, jotta yks kolomesta ei HUOMAA aiheuttavansa näitä ja sitte taas kaks kolomesta HUOMAA ja ILIMOOTTAA siitä kuuluvalla äänialalla, kovaa ja korkialta. Ja ku asia ilimootetahan alleviivaten ja selekiästi, falsetis, pikkukieli pihalla, SE ON KIMOTESTA!! Jos pyhihin, tuotannosta poistunusihin muumimukiihin on menty sattumahan ( teoreettinen maharollisuus, johonka vois syyllistyä vain yks kolomesta ) silloon luultavasti kimotus olis sillä taajuurella, jotta sen kuulis enää vain koirat ja lepakot.
Eikä se yks kolomesta tokikaa ny oo mikää, pahuuren lähäret. EI TIETENKÄÄ!!! Tottakai me rakastamma toisiamma, koko perhe. Ja arvostamma ja kunniootamma. Muistakaa ny, jotta mä useen kärjistän asioota, aiva tahallani. Ei meirän isännän elämä ny oikiasti mitää helevettiä oo tää, naistensa kans. Jos olis, eisunkaa se ny meitä sillaa hemmottelisi, ku se hemmotteloo. Se suhtautuu rennon huolettomasti meirän kalakatuksehen, sillaa ku hyvällä ittetunnolla varustettu eteläpohojalaasmies ny vain voi. Täs kuvas ku klasista kattotta, näkyy taas kumminki yks kimotuksen aihet. Siähän son, urakootsija itte, korolla JA RISTUS, LIUKKAHALLA KATOLLA!!!!! ( ja ku koirat klasilla kattoo tupahan päin, se tarkoottaa, jotta isäntä on kotona ) no, tämä talavi ei tunnu millää loppuvan, isäntä halus mennä putsaamahan lunta aurinkopaneelien päältä. Ja mä, ku näjin klasista sen tua keikkkuvan, malakasin KIMOTTAA.Herrantähäre, liukas katto, mitä jos se putuaa!!!! No ei se puronnu onneksi, mutta siitä huoimata mä kimotin, ku OLIS VOINU PUROTA.
Kimotes muuttuu kälätteheksi, elikkä nalakuttamiseksi varmahan siinä kohtaa, ku se yks kolomesta toistaa niitä samoja "virheetä" kerran toisensa jäläkihin. Moon opettajamaasesti ja varsin eteläpohojalaasestikki torennu, jotta heleppua olis, ku olis niinku mä sanon, niin mun ei tarttisi nalakuttaa. Kannattaas vain suosiolla laittaa ne astiat koneehin ja nostaa laattialta ne vaatteet. Eikä muutenkaa aiheuttaa mitää epäesteettisyyttä meirän sisustuksehen.
Jos vaikka lähäretääs sellaasista perusasioosta, jotta jotta tämä ON VALAISIN, EI NAULAKKO!
Ja joo, mä KESTÄN akkuporakonehien ja muiren hilavitkuttimien lataamisen näiren juurella periantaiehtoosin, mutta kai se yks kolomesta YMMÄRTÄÄ, jotta niiren roippeeren näkeminen näiren komeeren esinehien rinnalla, iliman jotta YHTÄÄ kimotamma, on meille jo isoo tunteerenhallintaprosessi.
Ei siis kannata kokeella meirän kestävyyttä, kuivaamalla täs yhtäkää hikistä takkia.
Onko kimottamisen ja kälättämisen sitte pakko olla joinki negatiivista? Moomma ainaki flikan kans joinki mieltäny sen sisustuksen ylläpitohon kuuluvaksi elementiksi. Jokku asiat vain menöö paremmin perille kimottalla ja hyvä niin.
Ja posiitivinen kälätys on sitte sellaasta enemmän innostunutta toimitusta, ku urospuolisille suunnattua ohojeestusta. Mä ainaki kälätän tyttäreni, äitini, siskojeni ja hyvien ystävieni kans. Välillä haukutahan kaikki, koko mailmanmeno. Välillä hehkutetahan milloon mitäki. Uusia muumimukia, korusarjoja, vaatteeta, ripsiväriä, onko ne hyviä vai huonoja. Muunmuas lapsuusystäväni kans soittelemma säännöllisesti, voimma heleposti puhua toistaki tuntia. Kaikesta, AIVA KAIKESTA. Puhelun päätyttyä isäntä saattaa kysyä; " Mitä Helillä oli asiaa? " ASIAA? Mitä ristuksen asiaa, me ny tarvitaas, moomma tottunu koko elämämmä aijjan kälättämähän toisillemma. Saamma siitä voimaa, son meille elämäneliksiiriä. Kohta, jota urokset ei useenkaa ymmärrä.
Ja tähän lopuuksi, jottei teille ny jäisi kuvaa musta kimottehena tai kälöttehenä, mä oikaasen.
Ei, minen oo sellaanen kokopäivätoimisesti. Minoon kumminki kansankynttilänä puhetyöläänen. Suurimman osan aijjasta puhun miellyttävällä, rauhallisella äänellä. Selekiästi. Ei suhaja ässät tai sorahra ärrät. Eikä mulloo mitää vanhan ämmän narajaava ääntä ( EIKÄ MULLOO IKÄKRIISIÄ!! ) Kyllä moon pääasiallisesti viiliän vaalia jääkuningatar. Kimottamisella on yleensä huonot tulokset ja vasteet. Nalakuttamisen vastet onki katastrofaalinen. Kiihryksis sen vain pakkaa unohtaa. Parahimman tuloksen saa puhumalla joko kissamaasen pehemiästi keheräämällä ( jos haluaa jotaki ja aloottaa neuvottelut uroksen kans, esim joku isoompi sisustusprojekti ) tai jos on jotaki MIELTÄ, niinku mä yleensä oon, mä laskettelen lauseeni jääkuningattarelle sopivalla lailla, viiliän jäätävästi, sivaltaen. Kylymän laskelmooren. Sillälailla viestit menöö parahite perille, joko keheräten tai nasevasti lasahutellen, sanoolla sivallellen, tilanteesta riippuen.
Nymmä toivotan teille lukijat, hyvää kevättä. Ja aiva iliman kimotusta sanon tämänki; Talavi sais jo loppua. OIKIASTI!
