Se viimeenen pisara.....isäntä ittensä teloo

Jouluaattohon on viikko. Moon valamistautunu jouluhun, samalla antaumuksella ku aina ennenki. Silti......moni asia on aiva toisin ku ennen. Mun vuoteni on ollu kesästä lähtien toisenlaanen.

Viäki mä tykkään kaikesta komiasta. Tykkään tällätä ittiäni ja kotoani. Nautin kaikesta komiasta. Komiahan son tuo enkeliki, joka istuu tuos lipaston päällä. Lipasto on meirän kuraeteeses. Mä taharon, jotta jo kuraeteesestä se alakaa....se kaikki komia. Sen mä ja kaikki meille tulevat kohtaa ensimmääsenä ja näköö viimeesenä ku meillä kulukoo. Näin joulun sarastaes siihen on liittyny Teuvalaasia piipunrassitonttuja menneeltä vuosikymmeniltä ja jouluunen kynttelikkö. Mutta mutta...tuo enkeli, siinon ollu  jo alakaapäälle sellaanen valuvika, jotta sen toinen siipi on ollu irti. Son ollu huonoos liimooksis ja näin ollen sen siipi on useenaijjoon puronnu. Milloon kukaki meirän perheestä on saanu sen tippumahan. On voinu vahingos häläpätä tai sitte son puronnu oven kolahruksesta ( vaikkei sitä ovia oo  paiskottukkaa. Ja ainut, joka meillä temperamentiltansa on ovien paiskoja on tämä allekirioottanu ja silloon ku moon präiskääsny oven kiinni.....silloonhan on sanomataki selevää, jotta enkelinsiipiä on saanu kattella kuraeteesen laattalaattialta asti ) MUTTA JOKA KERTA SON LÖYTYNY EHEJÄNÄ!!!!! Ikänä minen  oo viittiny, keriinny, saanu aikaaseksi (!!!!) liimata sitä herkkää ja haurahis kantimis olevaa siipiä. Siinon ollu jotaki joinki niin vertauskuvallista......ja enteelevää.

Moon kyllä monikertoohin miettiny, jotta KUINKA monta kertaa voii yhyren enkelin siipi purota kovalle alustalle, ennenkö se menöö murtioomille tai aiva kokonansa menöö pirstalehiksi. KYLLÄ. Tänä kulunusena syksynä se sitte tapahtuu. KUINKA VERTAUSKUVALLISTA. Syksy 2016 oli sitte SE syksy, ku tuon kuuluusan enkelin siipi ei enää jaksanu.Soli se sama syksy ku mä kiriootin siitä hätääntynysestä muumipeikosta, jonka palapeli oli menny palooksi. Jonka sormia poltteli lohikärmehen siivet. Kuinka kauan muumipeikko turhaa tavootteloo lohikärmestä? Koska se viimeenki vain luovuttaa?  Antaa olla. Mä tuumaalin, jotta kuinka käyy muumipeikon? ( MUN ) kuinka monta kertaa se kerää palapelinpalat, kuinka kauan se kantaa syyllisyyttä kaikesta, aiva kaikesta? Kuinka kauan muumipeikko yrittää koriata rikkimennysen? Koriata ja nöyryyttää siinä samalla ittiänsä. Ittensä nöyryyttäminen ei sovi muumipeikolle, eikä se varsinkaa sovi eteläpohojalaaselle naiselle. Muumipeikko ( minä ) kattoo kyyneltyvin silimin tuota siipirikkoa enkeliä, jonka siipi oli ny sitte lopullisesti eree poikki. Soli puronnu viimeesen kerran. Liimata sen ny toki voii. Mutta ikänä sei oo sama. Ei ikänä enää.

MATKOOS YSTÄVÄT TUNNETAHAN. Sillaa äiti pruukaa aina sanoa. Ja tänä kulunusena syksynä oon sen tosiaanki saanu tuntia omalla kohorallani. On ollu seulonnan aika ja jyvät on eroottunu akanoosta. Son tapahtunu aiva luonnollisesti, mun ei oo tarvinnu sitä sen kummemmin krökytä. Mä näjen tänä jouluna ja ny, kekkä seisoo mun rinnalla. Ja kekkä ei. Joirenki jyvien ja akanooren kohoralla oon ollu yllättyny ja äärettömän pettyny. Tähän tunteehin  liittyy tietysti sitä irtipäästämistä ja luovuttamista. Ja nehän on ollu mulle aina erityysen vaikeeta. Muumipeikko mus ei suostuusi uskomahan elämän kylymiä tosiasioota. Ja ne elämän tosiat......ristus, kuinka KYLYMIÄ ne onkaa. Ne jääryttää syrämen, ikihuurtaa ihimisen sielun. Viha ja katkeruus on loistavia elätysalustoja näille tunteelle.Ja ei, ne ei sovi milläälailla jouluhun. Kyllähän mä ny toki tahtoosin toimittaa teille jouluusia asioota. Siitä, kuinka mä morkoolit soiren laitan joulun. Oon tohoruuksis ja tällään jouluusia asetelmia kotoni joka nurkkahan. Saratan kluttuhun mennysiä jouluvalojen johtoja ja huuran perkelehenmoisella äänellä, jotta MIHINÄ NE MUUNTAJAKKI TAAS ON?!! Ja hei....oikiasti...oommä näinki toiminu.Tämänki joulun alla.Tottakai minoon teheny kotiani ikioman joulumaan, jonka kätkööhin oon paennu syrämesnäni olevaa tuskaa. Joulumaas kaikki on hyvin. Kaikki on ystävällisiä toisillensa.

Ja kyllähän tuo huolenhuntu laskeutuu mun hartioolle jo kesälomalla. Ku äitin terveyrentila heikkeni yllättäen. Mutta mikä ihaninta, Hänen terveydentilansa myös koheni ja palautui ihan yhtä nopiaa ja selittämättä, kuin se menetettihin. Tämä on asia, josta oon kiitollinen Taivahan Isälle joka päivä. Mä sain äitin takaasi ja kaikki ne ihanat päivittääset puhelinkeskustelut. Ja komiasta me tykkäämmä kummakki viäki. Ja niistä puhumma päivittään. Äitin lähettämä joulukortti oli ensimmäänen, ku meille tuli. Ja on myös tänä(ki) jouluna yks kauneimmista. Mun mielestä.

Tällääset asiat lohoruttaa mua ny, ku syrämehen on aseteltu muutama tikari pystyhyn. Tämon ny vissihin sitä  #elämänkovaakoulua. Mutta EI, minen laita sitä erelleenkää mun naamakiriastatuksehen. Kyllä mä tyyryn olemahan kansankynttilä. Koitan teherä sillä saraalla parahani. Vaikka tällä hetkellä oonki siipirikko ja akut on pahoon latauksen tarpees. Mutta kummasti sitä sitte jostaki sitä voimaa tuloo. 

Mä näjin kesällä kauhian unen. Sellaasen ennetunen. Sellaasen ku noustahan sängys tuskasta huokaasten pystyhyn. Ei siinä unikiriaa tarvittu. Marvasin....marvasin tämän.  Tätä se tiesi.Tulemuksia on tullu. On pieniä ja suuria. Niinku kiinalaases kirutusmenetelmäs. Niitä huonoja uutisia vain tippuu tasaasehen tahtihin, Ja kaikki ne koskoo mua ja mun rakkahia. Eileenehtoolla ku yksin istuun sisäsaunanlauteella kyyneltyvin silimin iliman rakasta saunakaveria ja rakas pihasauna pihanperällä hohkas kylymyyttä. .....mä koitin koota ittiäni. Kattelin rakkahani tekemää komiaa saunaa ja kuuntelin musiikkia. Mulloli rario päällä ja katos oleva kaiutin toisti mulle sulosäveliä ja sitte tuli.....se KAIKISTA KAUHEEN JOULULAULU. Se, jota isännän kans vihaamma kummakki, Juice Leskisen Sika. Minen oo ikänä sitä ymmärtäny ja mitä vanhemmaksi tuun, tykkäämättömyys muuttuu inhoksi. Ja siinä se renkutus ny sitte tuli. Ku joku itte perkeles olis sen mulle tilannu. Enkä millää viittiny nousta lauteelta kanavia vaihtelohon. 

Niinku havaattitta, mä kiriootin istuneheni saunanlauteela YKSIN. Kyllä. yksin olin. Ku kattokaas ny on niin, jotta tämän kaiken kuriuuren keskelle tähän mun tulemusten ja menetysten syksyhyn tuli sitte viä se viimeenen pisara. Soli viime tiistai ku mun puhelimehen tuli SE VIESTI. " Äiti, iskä on tippunu tikkahilta työmaalla. On viety ambulanssilla.." KUVITELKAA. HERRANTÄHÄREN: Vilijonkka mus pyörtyy ja Laitiselaaset muresgeenit maalas mun verkkokalavoolle jo pahimmat uhkakuvat. Kukakki taisin jo mielesnäni tilata ja suruhuntuhunki jo kietouruun. Kyllä siinä sitte onneksi aika nopiaa selekis, jotta leskenpäivät ei sentähän viä koittanu ja saan pitää rakkahani tää. Murtumilla "selevittihin" Laitoon nuanniinku lainausmerkkiihin. Ku kyllä se kulukaa aika kova paikka on, jos sullon käsi ja jalaka pois pelistä. Jotta "SELEVITTIHIN" toresta joo.  Kyllä aika moni arjen pikkuasia ja ittestänsäselevyytenäs pitämä muuttaa muotoansa. Joo....meillon nyssitte "laatuaikaa" se siinä vain on, jotta täs laatuaijjas saan sivusta seurata ku mun rakas ihiminen kärsii kivuusta ja elämä on kaikin puolin hankalaa. Kakskerroksises taloos on tehty ny tuleviksi viikooksi asumisjäriestelyjä.Isäntä nukkuu flikan huonehes tää ylähällä, mihinon meirän varsinaaset asuuntilat. Flikka on muuttanu mun vierehen maata alakertahan. Pieni kiinanpalatsikoira.......ei vain raukka oikeen ymmärrä, ku sen rakkahat ihimiset nukkuu "vääräs järiestykses" se yrittää pienes karvakallosnansa järiestää ajatuksiansa ja pitää ny vartiota portahien yläpääs...jotta olis niinku kaikkien lähellä. Ja joo...ON TOTTA, jotta pitää olla kiitollinen, ku ei käyny pahemmin. Asiat voiis olla huonommin, palio huonommin. KYLLÄ, OON KIITOLLINEN, MUTTA OOTTAKO IKÄNÄ KUULLU SIITÄ VIIMEESESTÄ PISARASTA?!!?  Siitä, joka saa sun maljan vuotamahan ylitte....ja se vain vuotaa. Son siinä, siinei sitte auta vaikka enkelkuoro hymäjääs sun korvahan. Fakta on ny se, että piparkakkutaloo on se, ainut rakennustyömaa, jota isäntä ny työksensä hetken aikaa katteloo. Ja jokahinen joka yrittämisestä jotaki tietää, voii päätellä, jotta paska juttuhan se on. 

Mutta näillä kortiilla me ny pelaamma. Ja mulle on joinki vapauttavaa toimittaa teille tää. Mä kyllä koitan kääntää tämän syksyn tapahtumat voitokseni. Ja tiän, jotta aikaa myöre niin käyki. Mun tarttoo vain oppia päästämähän irti. Luopumistahan elämä on. Mun tarttoo nyvvain luottaa siihen, jotta asiat menöö omalla painollansa. Ja oppia ikä kaikki. Se, mikä tänä syksynä on ollu opettavaasta ja alleviivattavaa, on se syrämen osuus asioos. Ei sitä viisautta koulunpenkiltä ihimiselle tuu. Joskus oikeen korkiastikki koulutettu ihiminen voii olla silkkoa sisältä. Sen syrän on tyhyjä tuulitunneli. Siä asuu vain ymmärtämättömyys ja omahyvääsyys ja non sukua tyhymyyrelle. Sellaasten ihimisten tieltä on syytä muumipeikkojen ja Vilijonkkien väistyä. Niiren syrämet ei kestä sellaasta pahuutta mikä asuu ymmärtämättömis syrämis. Enkä mä oikeen jaksa uskua  että tuollaaset ihimiset on eres menos samahan paikkahan ku vaikka muumipeikko. Turhaa on sellaasille Nuuskamuikkusen valoa sytyttää, sellaasehen pimeytehen, mikä on kylymäs syrämes, sellaasehen ei Nuuskamuikkusen valo piisaa.

Oommä koittanu hillitä ittiäni, jotten mä nouse vuorille ja kariaase kotoäänellä; niin...mitähän mä kariaasisin. En tiä.....ainaki mä tiän, jotta mun syrämeni on puhuras vihasta ja katkeruuresta. Mua väsyttää, jotta jourun elämäni poluulle ny kumminki hyväksymähän niitäki tunteeta. Vyyhti on niin solomus ja sekaasin, jotta siton maharotoonta enää selevittää. Apulannan sanoon; " Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Siitä kysymys enää tässä kai on, kehen sattuu ja kuinka paljon. Kun on saavuttu siihen pisteeseen, ettei mikään ole varmaa..."

Sellaasia oli mun joulunaluustunnelmat vuonna 2016. Mutta niinku mun  rakkahat ystävät on sanonu....päästä irti negatiivisuuresta. Pitää pirottaa matkasta turhaa kuormaa tuovat asiat. Pitää hyväksyä tilannet.  Pitää antaa vain OLLA!!! Ja ennenkaikkia.....nauttia niistä rakkahista, jokka sulla on lähelläs nyt. Tytär pitää välivuotta kotona, äitin sain takaasi ja mun rakas, rakas, mieheni. Mä melekeen mielikuvis jo menetin hänet. Oon kiitollinen hänestä ja tiän tänään vahavemmin ku koskaa ennen. Tarkan rinnalla kulien elämäni loppuhun asti ja viä senki jäläkihn. Mä pirän huolta mun omasta Nuuskamuikkusesta, huolehrin, jottei öljy koskaa lopu sen lampusta. Yhyres mennähän. Vaikka läpi harmaan kiven.

  

Tänä jouluna mä hiliennyn se Oikian joulunsanoman äärelle. Mä toivon viisautta kylymihin syrämihin, jotta sellaset sais anteeksi kylymyytensä. Jotta ne oppiis joskus viä jotaki Oikiaa Jotta pieni pala lämpöä saavuttaas pimeemmänki syrämen. Mä toivon, jotta vihan ja katkeeruuren ja kostamisen tie päättyys. Sillä se tie on pitkä, pimiä  ja kivinen. Päättymätöön vihan tie.Muumipeikko mus pysähtyy seimiasetelmansa etehen. Säilyttää syrämehensä kaikki rakkahat. Muumipeikon syrän on aina auki. Mutta sinne pimiälle poluulle muumipeikko ei enää lähäre juoksemahan, ei lohikärmehen, eikä kenenkää perähän.Muumipeikko luovuttaa, ittensä tähären.. Muumipeikolla on valot lyhyryys, sinne valohon saa tulla. Sieltä muumipeikko löytyy, Nuuskamuikkusen viereltä ja sinne se iäksi jää. Ja ku oikeen voimaannun, mä liimaan sen enkelin siiven. 

Hyvää joulua teille mun uskolliset lukijat. Lauri Tähkän sanoon toivotan teille näin, " Rakastakaa enemmän, ku vihakkaa"  Sillä pääsöö piremmälle. 

Koiranpoikimalava ja muita arjen ylellisyyksiä

"Koiranpoikimalava" tuota määritelmää äiti käytti, ku sänky taikka makuupaikka oli oikeen pessattu. Esimerkiksi ku pienenä makaalin kuumees soffalla, äiti tuli  useenaijjoon laittohon mun sairasvuoteeni parempahan kuosihin ja hauskuutti mua sanomalla, jotta " herrantähären sun makuupaikkas on ku koiranpoikimalava"  Sängys hyppiminen ja sitä myötä sen "pessaaminen" oli kans asia, josta äiti ei oikeen tykäny...ku sittehän se siististi petattu sänky alakas muistuttaa äiteen sanojen mukahan sitä kuuluusaa koiranpoikimalavaa. Tuo sana on hauskuuttanu mua jo monta vuosikymmentä ja jatkaa elämäänsä meiränki perhees. Äiteen tavoon oon tarkka sisustuksesta ja ulukonäköseikoosta. Ja siitäkös sitä sitte tuloo välihin yhtehentörmäyksiä, hasajamista tai nupajutesta, jos jakaa huushollin miehen kans.  ( äläkää nyssitte mieslukijat loukkaantuko yleestyksistä. Mä tiän, jotta on olemas erittään sisustustietoosia ja siistiä miehiä ja naishenkilöötä, jokkon ku rehumetiääsiä.. ) Mutta mä toimitan ny meirän huushollista, johona asetelmat on tällääset.

(  Rehumetiääsen määritelmä tuloo sivuhuomautuksena täs:  Tämä oli puolestansa isän määritelmä epäsiistiisteyres huolettomasti elävistä ihimisistä. Sellaasista,  joillen ei oo niin nöpönnuukaa tuon siivuamisen kans, eikä ne muutenkaa niin pirä tarkkaa kiriaa siitä, minkälaasis kretongiis sitä kylille lähtöö.Eli, minä, Rouva Tarkka oon kaikes rasittavuuresnani rehumetiääsen vastakohta. Oon synnyttäny tähän mailmahan yhyren tyttölapsen, joka myöskin muorostaa vastakohoran rehumetiääsille. Niinpä meillon huushollis kaks Vilijonkkaa, vanhee on pahempi....eherottomasti. Joskus siivouspäivinä, viisas tyttäreni sanoo, mulle; " Äiti, moni normaali ihiminen  antaas olla jo.." )

Mutta ny takaasi sinne mistä kenkä puristaa. Kevyt aasinsilta koiranpoikimalavahan ja sen lieveilimööhin. Moon aina maraannnu, koiraa, tarkemmin sanottuna kiinanpalatsikoiraa. Ja ikänä ku oon omilleni muuttanu, sellaanen mulle tuliki ja sellaanen mullon tänäki päivänä. Tottapa mua varooteltihin, jotta kuinka palio työtä tuollaanen koiranpitäminen sitte teettää.

TYÖTÄ?  KOIRANPITÄMISESTÄ? Voi kulukaa. Tälläänen pieni palatsikoira OPPII palio asioota. SE syöö namiluunsa aina samalla paikalla, aulan parahalla matolla. Mutta jäläkiä ei tuasta herkusta jää.

Herkkuhetkensä jäläkihin palatsikoira löytyy lepäämästä. Ja kattokaa Häntä, hänhän ikäänkuin kuuluu tuohon aiva sisustuksellisestikki. Palatsikoira huilii palatsissaan. Kaunista ja silimiä hivelevää. Emmoo niin kovaa työtä tuosta kokenu. Onhan siinäny toki omat murehensa, muttei mitää niin pahaa.Mä kulukaa sanoosin, jotta helepompi son melekeen koiraa pitää, ku miestä. Tai ainaki pitää olla ristuksen kova motivaatio pitää mies huushollis. Rakkaus on yks aika hyvä motiivi...ja sehän se mullaki se suurin motivaationlähäret taitaa olla.

Nimittään.....niiin....tuo Herra Tarkka. KYLLÄ, moon hänet aiva itte valinnu, enkä kyllä vaihtaasi. Mutta kyllä hänkin tuottaa työtä. Hänen jäläkiensä korjaaminen menöö osapäivätyöstä, ny ku meiton kaks naista huushollis. ( Herrantähären, sitte ku flikka muuttaa....tulooko siitä mullen kokopäivätyö ? )

Mutta takaasi koiranpoikimalavahan, soliki se tämän stoorin punaanen lanka. Ja nyssitte koiranpoikimalava vuosimallia 2016 kohteessa Tarkan residenssi.

Hyi olokohon, ku  mua oikeen kyälööttää julukaasta tälläästä näkyä. Tämon ny varmahan sitä inhorealismia. Tämon kumminki se tyypillinen asetelma, josta meirän perheen uros lähtöö alakertahan maata. Rentouttavan leffaillan päätteeksi. 

Reeveereetä on vaharattu. On herkuteltu ja muruaki syöty, ku alakaa ramaasemahan sanotahan emännälle, jotta mä tairan mennä ny maata... Jäläkehensä tämä alfauros jättää  surullisen kuuuluusan koiranpoikimalavan, "reeveeree hyrrää kotiteatteris. Sojjo toki loppunu, mutta sevvoi kätevästi jättää laitteehin, Kuka sitä ny muistaa, mistä kuuluu painaa, jotta se levynretales pihalle saataas... ja sitäpaitti unihiekkaaki on jo silimis,,,,ja emäntäki olis kiva saara kainalohon. Romanttisen ehtoon päätteeksi. Emäntä sanooki, jotta tuloo kohta.

Joo....paino on sanalla KOHTA. Nimittään Tarkan emännällä, ikivilijonkalla menöö ny horvi, ku selevittää alfauroksensa jäliet. Pitää raivata pöytä. Siinä näyttääs olevan isännän lukuklasit, joita se kysyy heti aamusta ja toinen villasukkaki on.....lautasella.....ku emäntä oli moukeerannu väsynyselle miesraukalle,jotta vähä pitääs jäläkiänsä kyllä kerätä ennen maatamenua.No kyllähän hän keräski, nosti toisen villasukkansa laattialta.....lautaselle...... Toinen  sukka oliki lierahtanu leffan aikana soffan alle.....ja son paikka, joka on uroksille mystistä tutkimatoonta aluetta. Jos joku esines lierahtaa soffan alle, son menetetty, iäksi hukas.....miesten mailmas.

Syrämeni valittu meni jo alakertahan, orottamahan mua ja nukkumattia. Saa nähärä, kumpiko meistä kerkiää esti? Mä kyllä veikkaan jäläkimmäästä, ku mullon ny vähä hommaa. Se reeveeree pitää ottaa pois kotiteatterista ja sulukia rikiboksiki. Mutta esti pitää pyhkiä nepsiällä ( vähä kostialla ) liinalla kaukosäätimet, ku joku on käpälööny niitä taas sipsikäsin, ja non ny aiva tahamiat.  ( Ja ei, kuivalla talouspaperilla ei tuu puhtahaksi sipsistä rasvaaset sormet, ei vaikka niitolis pöyrällä kaks rullaa ) Rouva Tarkan sormet melekeen tarttuu  kaukosäätimihin kiinni ( kyllä, tämon sitä inhorealismia ) 

No NYT, alakaa näyttää rouva Tarkanki silimähän rauhoottavalta. Tavarat on laitettu paikoollensa, pöytä pyhiitty. ( ja ne kaukosäätimet )

Kummakki isännän villasukat on tallella. Se toinenki löytyy sieltä isännälle viä kartoottamattomalta alueelta, soffan alta. Ja se toinen sukka joka oli somasti aseteltu lautaselle, purahuteltihin ja aseteltihin tuohon vierelle. Lautanen vietihin astianpesukoneesehen...torellaki iliman sitä sukkaa. Tämä ylläkerrottu prosessi  ( jäläkien siivuaminen ) on kumminki miehen mailmankuvas sitä, ku LYMYTETÄHÄN asioota. Kuinka kätevää olis, ku voiis lähtiä jäliöttöhön sukkiansa, sieltä, mihinkä ne ehtoolla jäi..lautaselle. ( Nyn non lymytetty soffannurkkahan )  Ja samalta lautaselta voiis syörä aamupalansa. Ny se talteriikkiki on lymytetty astianpesukonehen mystisihin uumenihin ( Paikka, johonka meirän isäntä ei kajoa vahingoskaa. )

Vielä viimeesekki tunnelmalliset valonlähtehet sammutteloo Tarkan emäntä ja miettii, kumpiko se meistä on nopieet, minä vai nukkumatti. Portahia alaha astellesnani mä sen jo kuulen....tasaasesta hengityksestä, nukkumatti kerkis tänä(ki) ehtoona ensi.

Moon kumminki hyvällä mielellä. Itte moon  mieheni valinnu. Koto huokuu joulutunnelmaa.  Kyllä mä luulen että tyttö- ja poikatontuuski on eronsa. Suleviki tuas jumaloo Elviiraa ja Elviira selevähän vasta miettii, jotta onko poikatontun ottamisesta kovaaki palio vaivaa.( Vinkki Elviiralle; " On ne vaivansa väärttiä ) Ja moomma kaikin tyytyvääsiä näin. Joskus mun tuloo sääliki tuota miestä, ku meiton kaks naista taloos ja hän kuuloo ohojeet montakertaa stereona. "Älä jätä sukkias tuohon" " Sulje ne laatikot"  "kuka on murustanu keittiön tasolla?!" Ja nämä ohojeet tuloo korkeella oktaaviilla ja kovaa.  Mutta onneksi hän on MIES, jonka perusominaasuuksihin kuuluu tärkiä piirre; VALIKOOVA KUULO. Tämä jäkätys on hänelle vain taustahälyä. Sen sijaan esm. " syömään" on sana, johon voi reagoida.

Nämä luomakunnan kruunut osaavat ottaa rennosti. Niin isäntä ku uroskoirammeki. Kummakki on nukkumatin hyviä kaveria. Nei ota turhia paineeta. Silloon ku väsyttää, mennähän maata. Naiset kyllä kattoo jotta huusholli säilyy viihtyysänä. Mäkätyksen kuuntelu siitä on kumminki varsin pieni hinta. 

Ja ei se miehenpitäminenkää mitää ylivoimaasta oo. Jäläkien koriaaminen  ja tahameeren kaukosäärinten putsaalu on kumminki pieni hinta elämänpituusesta rakkauresta.

Kaikki se kestää. Niin sanotahan Isoos Kirias. Ja oon muuten samaa mieltä.

Hyvää ensimmäästä arventtia kaikille mun lukijoolle. Rouva Tarkka lähtöö ny virittelöhön loppuja jouluvaloja pihalle. ( ja ensi raivaa JONKU tavaroota syriemälle )

Son taas jo aiva ovella,

Se hivuttautuu vaivihkaa, esti sitä törmää ensimmääsihin merkkiihin jo lokakuun alakupuolella. Sillaa aika hämmentävää, ku omalla markilla on tuohon aikahan viä kaikki kesäkalusteet pihalla ja keijukaaspatsahat luikkii puskis. ( siitäki huolimata, jotta mä tänäki vuonna oon päättäny kantaa ne AIJJOOS kellarihin ) mutta, ei, kyllä tänäki vuonna kerkis joulutontut ja kimalleporot esti framille.

Tämä ilimiö närkästyttää monia. Ku joulujutut tuloo melekeen jo juhannuspäivänä kauppoohin. Noo...onhan se kieltämätä hämmentävää. Mutta mä häimäännyn kyllä enemmänki siitä, että kaupat on juhannuspäivänä ja joulupäivänäki  ja muina pyhäpäivinä auki. Mummielestä son jumalatoonta touhua. Jonsei saa maitojansa hajettua muina päivinä, niin olokohot iliman. Kauppojen aukiolojen laajentamises ollahan muutenki menty mälyttömyyksihin. Makuasia, mutta tämon mun mielipiret. Pienten lasten ( ja isoompienki ) lasten äiteeren  ja isien paikka on ennemminki joulupöyräs lastensa kans ku kaupan kassalla palavelemas jotaki. AIVA ERI ASIA on ne, jokka teköö henkehen ja terveytehen liittyvää työtä. SE on AIVA ERI asia, ku olla kaupas myimäs maitua, jollekki, jokei sitä saanu aatonaattona yhyreksähän mennes tai jouluaattona kahtehentoista mennes. ( siinä mun vuoratus tästä aiheesta )

Mutta ny siihen kohtahan, josta mä jo toimitinki. Tuas ylimmäs kuvas, molin tormoottanu paikallisehen kauppahan Pick`n Payhin. Siä on aiva satumaanen lahajatavaraosasto, Tarkkasilimääsimmät löytääki mun kasvot tuasta kuvasta. Moon siä silimät kiiluen, kaikesta komiasta. Siinä vaihees ku komiat tontut, pukit ja glitteriporot valtaa kauppojen hyllyt, mä en osaa närkästyä kaupallisuuresta ( vaikka sonki tosiasia, jotta liika varahinhan ne sinne tuloo...mutta komeeta non ja moon ainaki siihen ansahan langennu, jotta oon sitte niitä jo ostanukki ) 

Glitteriporo on jo kotiutettu Citymarketista hyvisaijjoon ( jotten vai jää iliman  ja valot siihen sytytän vasta lähempänä joulua...niin toresta, siihen tuloo kulukaa oikeen valokki ) ja K-raurasta ostettu toisenmoonen hopiansävyynen kimaltava jylhä versio orottaa viä muovipussis vaatehuonehen hämys. Se oli kumminki kans niin komiaa sorttia, jottemma flikan kans MITENKÄÄ pystyny sitä jättämähän  kauppahan.

Sevverran mä ny otan varaaslähtyä, jotta sen keittiön laattialla teille  kuvasin. Tänne keittiöhön se sävyjensä puolesta tuloo. Joku harmaa lyhty vierelle ja ahhhh.... son niin komia. Notta sellaasia on nämä mun K-rauta shoppaalut. Ihan erit ku meirän isännällä. Tämäki shoppaalukierros tehtihin flikan kans lokakuun puolella ja kovaa olimma tohoruuksis. Flikka se tämän bongas . Ja hetken jo pelekäsimmä, jotta son pelekkää rekvisiittaa. Mutta ONNEKSI soli aiva myinnis ja kaupat tuliki heti. Moomma jouluihimisiä koko perhe. Tosin isännälle piisaas ne porottontutpukitenkelit ja muut härpäkkehet, mitä meillon jo.....mutta ei....sillon kaks sellaasta rohorinkotkaa, jokka vartavasten lähtöövät saalistamahan komiaa ja kiiluvaa  koristusta kotia. Ja mikä pareet  ajankohta sellaasehen onkaa ku joulunaika. Sillon saa luvan kans kimaltaa.

Hopianfäriset jättikävykki on jo valamihina orottamas. Viritystä vaille valamihit. Keittiönklasille tuloovat. Erkkerin sivuklasiille. Täs vaihees sana "viritys" ei viä aiheuta mus mitää sen kummenpaa tunnetta. Moon jo vähä unohtanu sen johto- muuntaja- ja paristohelevetin. Ja sen, ku uusia valosarioja pitää perästäki hakia....ku tuloo uusia kohteeta ja ireoota. Mutta ei hätää...mä kuulen jo etääsesti sen, ku ne morkoolit soii ja meikäläänen  kipittää nurkasta nurkkahan pihalla ja tuvas ja VIRITTÄÄ joulua. Välillä viritys on sillä joulutaajuurella ja välillä saratetahan niin lanttalaureehinsa, jottei ikänä uskoosi, jotta kristikunnan suurin juhula on käsillä. 

Eileen olimma flikan kans kokopäivän Tampereella, kärentaironmessuulla. Molin tohoruuksis ja täpinöös, ku VIIMEENKI pääsin itte valakkaamahan ittelleni Tyynelän tonttua...ei tämoo ollenkaa mun ensimmäänen eikä kyllä muuten viimeenenkää.  ( Ja oommä flikallekki ostanu tällääsen tontun, oosin ottanu nykki, mutta flikka ei halunnu tällä kertaa, se tahtoo mieluummin sellaasen koskettavan haltijan.... ) Kai sitä ittes herää joku nukkeleikkejä leikkivä pikkuflikka, ku pääsöö tonttuja valakkaamahan. Isäntä sanoo toivovansa, jottei nuata ilimesty meille joka vuosi.....aamulla silloli jo kiirus puunaamahan autojansa.....jotta turhaa toimitteloo mulle. On senki sisäänen  pikkupoika hereellä, ku sitä katteloo siinä ku täpäjää autojensa kans. Täs kuvas mä täpäjän Elviiratontun kans, Punatukkaanen hyväntuulinen tonttu lähti mun mukahani.

Nämä Tyynelän tontut on vieny mun syrämeni ja ovat mun heikkouteni, Mutta koitan kovaa puolustella, jottei tämoo mikää paha asia. Saman rahanhan mä voiisin vaikka ryypätä. Mä fiilistelen ny tulevaa joulunaikaa, ja hyvät fiilistelytairot sitä tarttooki, ku tuonne pihalle kattoo....

Nimittään, Siihen kohtahan että päästähän tähän seesteesehen tilanteehin, on pitäny tarpoa koiran kans marraskuun rankkasatees ja pestä koirasta kolome kuutiota hiekkaa ja harjata se. Sitte sitä voiiki miettiä, jotta onko musta tuonne pihalle virittelöhön jouluvaloja ens viikonloppua silimällä pitäen. EI OO. Kyllä mä mieluummin teen ny ajatustyötä ja kiriootan. Katton nukkuvaa koiraa ja mielikuvis laitan niitä valoja. Kyllä Tarkan markille se joulu tuloo ja valot syttyy... viä  se siältä tuloo se morkoolit soiren tuleva vimma. Johorot on klutus ja muuntajat hukas ja moon vilijonkkana kaiken sen hässäkän keskellä.

Vähä pätkis moon tätä jouluhypetystarinaani kirioottanu. Ajatus on  katkenu kerran jos toisenki. Ja vähältä oli jo katketa uskoni joulumielehenki ku tua vesisatees tarvoon koiran kans. Isäntä viihtyy tua kauhias kelis vallan mainiosti...autojensa äärellä siä häärää ( ikuunen pikkupoika ) ja mä tää tuvas oon järiestäny tonttuja ja myönnän ittelleni jotta sen lisäksi mullon viä joku poropakkomiellekki. Mitä kimaltavampi poro, sitä varmemmin se löytyy mun tuvasta. Ja suunnatoonta mielihyvää tunnen uusimmasta Tyynelän tontustani  ( ikuunen pikkuflikka ) Mutta saatei....liika aikuuseksi ei pirä ihimisen ikänä kasvaakkaa. Kyllä täs elämäs niitä aikuusten  murehia piisaa. Aiva omakohtaasia kokemuksia on tälläki hetkellä murehista ja siitä kuinka ne huonot uutiset vain kasautuu. Aiva annan ittelleni luva aloottaa jouluvalamistelut, ku kerta se sieltä tulos on. Toivon, jotta varjot väistyy ja saan fiilistellä jouluntunnelmaa ja KYLLÄ jopa niiren mystisesti karonnusien muuntajien katteluki on sitä joulutunnelmaa..vaikkei heti siltä tunnukkaa...

Arvoasteekon alimmaanen

No niin son sitte kekrit tai halloweenit vietetty. Ja tämäki pyhänaika on saanu mus lukuusia ajatuksia nousemahan. Moon tuumaallu koiraa lenkittäes, viä ehtoollaki ku pääni painoon tyynyhyn. mun runo- tai siis blogiratsuni laukkas  hurjaa vauhtia, kaviot kopaaten nelisti. Ittesias se nelisti siihenmallihin, jotta maattelin, että pitääkö mun ny jukelintähären yösyrännä nousta kirioottamahan. Mutta kyllä mä ny aamuhun maltoon orottaa. Ny ku tuo saatanallinen kesäaika on pois ja moomma saanu tuon varaastetun tunnin takaasi. Olovana mun leposykekki on ny rauhalliseet, ku kokoaijjan ei oo kello tuntia erellä. 

Mutta toresta...ne mun tuumaalut. Osa koskoo mun mysteeripostausta. Vihan ja katkeruuren määrää? onko sillä mitää lakipistettä? Kuinka palio on liikaa? Kuinka pitkälle ja syvälle viirakkohon voii muumipeikko mennä? Vai luovuttaako se perästäki`? Päästääkö seki vihan ja katkeruuren syrämehensä? Vai antaako vain olla?  Kuinka syvälle katkeruuren poluulle voii poiketa? Koska ollahan siinä tienhaaras, ku paluuta ei vain enää oo, vaikkolis haluaki? Voittaako hyvyys aina? Oliko äiti siinä asias oikias, että voittaa? Kuinka monta kertaa aurinko voii laskia  vihan ylle, ennenku se sammuu kokonansa? Ja mitä sitte tapahtuu, jos se sammuu? 

Sitte moon kyllä tuumaallu aikapalio kevyempiäki asioota. Niinku sellaasia, jotta mistä EI KUULU tykätä. Aiva samalla lailla ku mä viime pyhänaikana kiriootin, jotta neki on tietyllä lailla kirioottamattomia sääntöjä, ne asiat, joista niinku KUULUU tykätä. Isoolla kirkolla on palio asioota, jokkon PÄHEETÄ. Tai siis niiren KUULUU olla. Teuvan flikka ei vain ymmärrä niiren päälle ja on siinä mieles kapinallinen. Moon aina ollu. Moon tykänny aina sellaasesta, josta OIKIASTI tykkään. Oon oman tieni kulukija ollu aina. 

Niin mutta siis, mistä ei KUULU tykätä. No halloweenista ei kuulu tykätä. Ei, ku, sei kuulu suomalaasehen kansanperinteesehen. Son kauhiaa kaupallista hörskötystä. Son ällöttävän Amerikkaa.Se UHKAA kansanperinnettä, ku kakarat kulukoo keriäämäs murua oven takana. Ja onhan se ny ristuksen uhkaavaa, ku meirän isäntä askarteli omas kasvihuonehes kasvatetusta kurpitsasta halloweenkurpitsan. Halloweenia kuluu paheksua somes. Mitä enemmään siitä huoppaa paheksuvasti, sen kirkkahammin sun some-kruunus loistaa. " Siis.....iik, onx toi kauhee perinne jo rantautunu tännekin? Iiks, käyks teidän lapset halloween kierroksella? Kauheeta...siis oikeesti? "  Ku mä lujen näitä "trendikkähiä" päivityksiä mä hymyylen sisälle päin ja ajattelen; " voi ristus, mitä tekopyhiä paskoja" Emmä kyllä usko, jotta kakarat tietentahtoen kansanperinnettä lähtöö tuhoamahan. Mutta tuos Itämerellä on kyllä pari sellaasta alusta, jokka saattaa olla uhka suomalaaselle ja jopa ruottalaasellekki kansanperintehelle. Ja nei muuten oo mitää huvipursia. Eikä muuten oo sitte tippaakaa Amerikkaa. Ammattivalittajat voiis vaikka hetkeksi kääntää katseensa sinne Itämerelle ja lakata aharistumasta siitä, jos naapuri sytyttää kurpitsalyhyryn tai kakarat kopistaa oven takana mörköasuus karkkia keriäämäs. Saatei sitä voii joku päivä olla tosiski tekemistä.

Ja niinku kuvista näkyy, me vietimmä halloweenia, kaikes rauhas.  Ja meirän arvot on oikeen isänmaalliset. Ykskää kansanperinne ei oo ollu vaaras. Meilloli mukavaa perheenkesken ja mä, joka tykkään koristella, sain toteutaa ittiäni. Ku joulua pitää viä hetki orottaa ( vaikka neki morkoolit jo soii taas ja moon pari hankintaa jouluaki ajatellen jo teheny. En melekeen malta orottaa, että saan toimittaa teille niistä )

Ja NYT, NYT me pääsemmä asiahan. Tuohon otsikkohon. ARVOASTEEKON ALIMMAANEN. Kattokaas ny, siinon meirän flikan sylis arvoasteekon alimmaanen otus. Tämon mun rakkahin kuvani. Siinä näkyy mun kasvatukseni tulos, tyttäreni. Siinä näkyy myös mun äitini kasvatuksen tulos; se, kuinka eläämiä kohoratahan ja kohorellahan. Kuinka suhtaurutahan karvaasihin perheenjäsenihin. Tämän kuvan nimi on mulle " tassunjäläki syrämes, tältä se näyttää "

Mutta, mutta....eläämiä kohtahan ei kuulu tuntia liikaa sympatiaa. On trendikästä suhtautua niihin väheksyvästi.  Sillaa on katu-uskottava ja sulautuu massahan. Ei oo mikää rarikaali. Moon monikertoohin kuunnellu haavi auki, ku joirenki puutarhat on pilalla, puut ja pensahat on aiva  ereepoikki, sato pilalla....aiva vain sentähären, ku jonku kissi on kulukenu pihas, linnut tuhonnu koko ristuksen mariasaron. Vaikka nämä vajakit sitte taas toisaalta suroo ku kissit syöö KAIKKI niiren linnut ja samalla niitä vitutttaa ku harakat kräköttää. Fasaanit vasta perseestä onki ja kaikki, mikä liikkuu. Ihimeellistä. Meillon oikeen komia ja kukoostava puutarha. Ja meirän puutarhas vieraaloo kaikki nuo erellä mainitut mailmanlopun otukset. Fasaania on oikeen palio.  Niin ja välihuomautuksena tähän; jokakeväänen koiranpaskakeskustelu on musthave, suurin mures mailmas, tällä ammattivalittajaporukalla No....teinitki kyllä itteasias. Moperipojjat ja erityysesti mopoautoolevat porvarien penikat...kyllä neki pitääs poistaa katukuvasta. Huvittunusena lujen somesta näitä ammattivalittajien päivityksiä. Ku niitä häirittöö kaikki , AIVA KAIKKI. Teinit on yhtä ja samaa massaa. Siä ei oo hyvinkäyttäytyviä ollenkaa. Meeppä puolustamahan  puolella sanallaki jotaki näistä em. ryhymistä, niin ammattivalittaja(miehet) käyy vaihtamas pyhähamehet päälle ja käyy sun kimppuhun verbaalisesti. Mitäs sinä vittuulet pohojammaan murtehella. Kissit on pilannu niiren kakaraan hiekkaloorat ja mopopoijjat huonolla liikennekäytöksellänsä roikkuu puskuriis ja ovat saatananan kauheeta öykkäriä, joita kuulus vähä "opettaa" Mä hymyylen sisällepäin niitä ämmämääsiä miehiä. Ajatella, niillon kaikki mailman aika notkua somes valittamas ja puuttua joka jumalan asiahan. Ja mietin, jotta mihinä välis ne mopopoijjat on alaannu uurenkarheella Volvoolla takapuskuris roikkumahan.

Siinä vaihees, ku mä luulin jo kaikki nähäneheni ja kuulleheni ,mä lujinki eläänlääkäristä, jolloli mures. Sen mielestä ihimisillon menny överiksi eläämistä huolehtiminen. Niitä inhimillistetähän liikaa ja puhutellahan Häneksi ja muutenki hoivatahan aiva liikaa. Voi ristus ja tämä lausunto oli taivahan mannaa sille suunnattomalle joukolle, joka välittömästi vetää "nälkäinen lapsi" ja "kärsivä vanhus"-kortin, ku vähääkää joku yrittää sanua, jottei koiria aiva oikiasti kuulu paiskoa seinähän ja kaikenmoosten juoppooretalehien ei pitääsi OLLENKAA omistaa koiraa, tai mitää muutakaa elääntä, jota se vain hakkaa. Ja EI, naapurin kissaa EI  KUULU kiruttaa kuoliaaksi ja hirttää airanpäähän. Ei, vaikka kuinka vituttaas. Ja tuo vastakkaanasettelu on jotenki säälittävää. Sittekkö vasta, ku KAIKKI kuriuus on poistettu mailmasta; sittekö vasta saa huolehtia eläänten oikeuksista? Niinkö? OIKIASTI? Luulettako te, jotta eläänvihaajat on oikeen helluusia ja kanssaihimisille hyviä, ovat vapaaehtoostyös auttamas mailman näläkää näkeviä? Oikeenko toresta? Ja SITÄPAITSI, eläänlääkärihän on virallisesti myös eläänsuojeluviranomaanen. Eisunkaa soo ny ensimmäänen taho,jonka kuuluu huolestua, jos eläämiä kohorellahan LIIKA HYVIN?

Olisitta nähäny yrittäjämieheni ilimeen, ku sille tästä sanoon. Soli aiva äimänä. Jotta eläänlääkärillä on liikaa niinku töitä? Tuloo liikaa rahaa tyhymiltä lemmikkien omistajilta. Tällääsiltä munkaltaasilta pipipäiltä? Vähältä niinku olis kukkakauppias ja murehtiis, ku ihimiset ostaa aiva liikaa kukkia....


On trendikästä vittuulla, ku koiria pujetahan. Louskuttaa mitääymmärtämätööntä suutansa, asiasta, jostei oikeen  paskaakaa ymmärrä. Mun silimihin koirien pukemisesta tuloo ensimmääsenä mielehen villakoiravanhus, jolloli jarrusukat jaloos Tassuuhin  tartti saara  pitoa, jotta vanhus sai tulla viä omistajansa työpaikalle, jottei tassut luistaasi portahis. Kattoon nuota jarrusukkien verhoamia tassuja, koira nukkuu tyytyvääsenä ja koiran omistaja laittoo mun tukkaa liikkeessään...Mun silimihin tulvahti kyyneleitä, täskohtaa puhutahan torellisesta eläänrakkauresta.  Sitei ymmärrä tunneköyhät ihimiset ollenkaa. Niillon kiirus kirioottaa koiranpaskoosta tienvarrella ja ojanpohojas. Niinku yks vanha mies ( koiralenkkituttava, jollaasia me koiranomistajat kohoratahan) sanoo, jotta me ihimiset oomma sen velekaa näille lemmikiille, jotta sitourummma huolehtimahan niistä KOKO NIIREN elämän. Pitää ymmärtää, että joirenkin sairauksien hoirosta voii tulla kustannuksia, isojaki. Ja ny näimmä pitää viä ymmärtää vältää ko. eläänlääkäriä, joka murehtii, jotta eläämiä piretähän liika hyvästä.Onneksi mun kohoralle on osunu vain hyviä ja ammattitaitoosia eläänlääkäriä, joirenka päätehtävä on ollu hoitaa koira terveheksi, eikä arvostella, jotta mä "hössötän" liikaa koirani tähären. Sillä sehän on "vain" koira.

PÖYRISTYTTÄVÄÄ!!!!! Tämän asenteen valos, en yhtää ihimettele, että eläämihin kohoristuvista rikoksista tuloo aiva naurettavat tuomiot ja maharollisia elääntenpitokieltoja ei valavo kukaa, EI SITTE NIIN KUKAA!!!! Joka kesä jokku vatipäät ottaa kesäkissan. Harva se kuukausi jokku vajakit ottaa koiran ja sitte pian kauppaa sitä "pitovaikeuksien " tähären milloo milläki palstalla, ku suvi-kaisla ei tuukkaa ny sen rottweilerin kans toimehen. Lista on loputoon. Sitte on aiva oma lukunsa kissavihaajat, joiren elämäntehtävä on pyyrysrää kissoja ja kiruttaa niitä. Ja koiranhakkaajat. Tämä elään"lääkärihän" sanoo, jotta eläänten kuluu olla ALINTA KASTIA!!! Saanko kysyä " lääkäriltä" jotta MIHINKÄ KASTIHIN SITTE KUULUU NÄMÄ MUN MAINITTEMAT TYYPIT?  Mun kategorias ei oo niin alahaasta kastia, johonka mä nuo laittaasin!!

Ja ennenkö kukaa huitoo mua kärsivä vanhus ja nälkäinen lapsi-kortilla niin sanon tämän. Väkivaltarikoksistaki, siis ihimisihin kohoristuvista tuloo Suomes aiva liika pienet tuomiot. Ja ku eläämihin kohoristuvista raakuuksita suurinta osaa ei eres noteerata....Ja samahan aikahan esim. talousrikoksista tuloo isookki tuomiot. ( en puolusta talousrikolisia ) mutta perähänkuulutan arvoja, mikä on arvojäriestys, ihimis- (elään- ) henki vai raha?

Kappas mun blogiratsuni nelisti ja taisi välillä vähä jopa karaatakki. Mutta joo....niinku tiättä, eläänten oikeuret on lähellä mun syräntä. Ja saattaa olla torellinenki tuon "lääkärin" huoli, jotta me koiranomistajat meemmä liiallisuuksihin hemmotellesnamma näitä perheenjäseniämmä. Saatamma järkyttää joirenki herkkää sielua, kutsumalla niitä sanomalla HÄN. Saatamma pitää HEITÄ uskollisina ystävinämme. Saatamma kulukia niiren kans mettäpoluulla ja jakaa niiren kans syvimpiä tuntojamma. Saatamma tuntia tassun hipaasun reirellä ku me itkemmmä ja kohorata ymmärtävän ja viisahan katseen. Silloon ku tarttoo lohoruttajaa ja sun puhelin ei soi,vaikka kuinka orottaasit. Ai niin...sehän on eläänten inhimillistämistä,sitä, josta tämä "tohtori"oli niin huolestunu. 

Mutta eipä hätää. Mun terveeset tällääselle "tohtorille "ja sen ymmärtäjille tuloo täs. Niinkauan ku täs maas YKSIKI koira hakatahan ja pahoonpirellähän, niijjotton lonkat sijooltansa tai kissa on lainsuojatoon olento, jolle saa teherä mitävain....niinkauan teillon tärkiämpiä asioota murehrittavana ku vaikka kiinanpalatsikoiran omistajat, jokka syöttää koirallensa kärestä mahapullia. 

Pyörährimmä Isoolla Kirkolla - oli kihu kirkkohon ja kirkosta kotia

Legendaarista Iines-matkalaukkua on taas tuuletettu mailmalla. Son taas nähäny yhyren catwalkin.

Voi herrantähären, ku sitä taas orotettihin, ku jouluaattoa. Jotta päästähän testaamahan se uus hotelli Isoolla Kirkolla, isännän työreissun yhteyres. Niin....arvaatta varmahan jo, notta kuinka siinä sitte käytihin. Se oletusarvo, ku orotukset korkialla ja hypetys on huipus.... nii-in....

Mutta lämmitellähän ny esti tätä meirän reissua aiva alkumetriiltä. Kotualähtötilannet oli se tyypillinen. Tarkan perhe lähtöö lämminhenkisesti reissuhun perheenä. Naama on norsunvitulla jokaasella vuorootellen aina aluuksi. Syyt on mikkä milloonki. Sitä äiteetä pitää taas orottaa. Iinesmatkalaukkua on väläpätty auki ja kiinni ja rettuja lisätty sinne On kotkana vaharittu, jotta varmahan OIKIAT muumimukit on pakattu autohon eväskaffia varte. Leivänpäälliset on järiestelty huolella Tupperivatihin...vain jotta sen voii flenahuttaa aulas nurin ja sarattaen järiestää leikkelehet uurestansa. Siinä sivus siitä tietysti selostetahan kovahan äänehen ja kätevästi tuloo syyllistettyä kaks rakkahinta ihimistä maan päällä; mies ja tytär. Survomma ittemmä autohon....mutta kyllä jo Ihoden kohoralla rakkaus on astunu autohon ja sulas sovus ihaallahan komeeta hirviä pellon reunas ja yli lentävää joutsenpariskuntaa. Selevähän hyvät enteet perheen tulevalle laatuaijalle työn lomas. 

Se siinä vain on, että kaikkia ennusmerkkiä ei pirä mennä uskomahan. 

Kyllä luulis, jotta kaikki hyvät haltiattaret oli matkas, ku isäntä AIVA VAPAAEHTOOSESTI eherootti meille pysährystä IKEAS. Saisimma flikan kans kuulemma pari tuntia pyöriä siä aiva rauhas. Voi herran tähären taas!! Molimma kummakki naiset aiva pökerryksis. Syöksyymmä ostosparatiisihin sisälle. Elimmä jokaasen naisen unelmaa. NY POKA SISUSTETAHAN!!! Ostetahan oikeen hurmokses, ku on niin halapaa ja komiaa. No....kävelimmä niistä pyöröovista paratiisihin....tai sellaaseksi me sitä luulimma. Mutta niin...jopa minen oo ikänä ymmärtäny tuota IKEAN konseptia, teherä se putiikki sellaaseksi, jotta sä jourut kävellä KOKO ristuksen hallin lävitte, vaikka haluaasit vain jonku pehemoelefantin....no me emmä tästä piitannu. Sukelsimma yhyres haaveesihin ja sisustusunelmihin. Mutta mutta.....tuota.....mitä vittua? Se putiikki oliki nopiaa kävelty. Itseasias valikooma oli kävytöön. Ei sillaa mitää KOMIAA, sellaasta, jonka ääres sais huopata oikeen urakalla. Sellaasta me ainaki flikan kans kaivatahan, teherä LÖYTÖJÄ, jopa sellaasiaki, joihin ei ikänä oosi varaa, mutta jonka ääres saa eres huopata, jotta kyllon komia. Ja jakaa se toisen kans..se ihana huoppoon tunne. No jaoomma me tunteeta toki. Ensinnäki, jota mitä vittua me teemmä tää ny kaks tuntia?! No hypisteltihin ja arvosteltihin sitte ny niitä, mitä oli. Ja haikaaltihin, jotta ku oltaas päästy Keskisen kyläkauppahan. Se ei petä meitä koskaa!! Kyllä pohojammaalla kaikki on aina niin palio paremmin. Ja kattokaa tämä kuitti tuloo jäämähän historiahan. Täs on se jäätävä summa, jonka flikan kans panimma haisemahan IKEAS. Ikänä en oo tällääsen kuitin kans IKEA:sta lähteny

Jäätävä summa koostuu varsin jäätävästä asiasta, nimittään jäätelöstä. Soli kyllä hyvää, ei siinä mitää. Mutta joinki tällääsille kermaperseelle, tämoliki jo enteelyä siitä, mitä tulos oleman piti. Me kattoomma, jotta kyllon toresta halavat jäätelöt, euron kappales ja siihen sais suklaarakehia kolomellakymmenellä sentillä. Tottapa me ny sellaaset otimma. Mähän tietenki luulin, jotta ne pyöritellähän niis rakehis, ne jäätelöt...niinku ne teköö esim, Spice Ice:s Niin....mutta molimmaki ny IKEAS. Kloppi, joka myii meille jädet, nakkas pari pussia tiskille. Niis oli suklaarakehia. Siinon olokaat hyvät, vassokuut. Kattoomma tyrmistyneinä niitä pussia. Meilloli kumminki käsis jäätelöt ja komiat käsiveskat. Mietiimmä, jotta minkälaasta avarusteknologiaa täs nyssitte käyttääs, jotta sais suklaarakehet pussista, iliman jotta nolis pirinpärin laattialla tai meirän farkuulla. Jotta eres yks kolomasosa osuus siihen pirun tötteröhön. Joinki täs onnistuumma, mutta siitä tilantehesta oli hifistely kaukana. Mutta mitä väliä. Mehän olimma ny vasta menos hifistelöhön...oikeen Isoolle Kirkolle. Justihin aukaastu hotelli ja kaikkia....

Luulo ei oo tieron väärtti. Ja sitäpaitti molin unohtanu, jotta mähän vihaan kaikenmoosta hifistelyä. Son sellaasten snobien hommaa, joillon ittetunnon kans ongelmia. Eli eteläpohojalaasella luonnolla hifistelypaikat ei oo tarpeen. Me tierämmä kyllä aiva itte, mikon komiaa. Ei siihen tarvita muuta, ku vaikka takkatuli omas olokkaris ja käsi rakkahan käres. Tai kuunnella ja kattella ku kuriet laskeutuu Luovankyläs pelloolle. Son komiaa. Sellaasta, jostei hifistelijät oikeen ymmärrä mitä. Ku kukaa ei oo niille erikseen käyny toimittamas, jotta sellaasista asioosta KUULUU tykätä, Ny KUULUU tykätä tästä uuresta hotellista. Son ilimiö. Son uus. Ja molimma uteliahia. Menimmä siis vahtaamahan paikan päälle. Olimma varannu huoneen. Komian.

Iinesmatkalaukku lipui kohteesehen ja molin nenä pystys. Suurin orotuksin. Tottapa mä ny sen heti näjin, jotta keskenhän tua pytinki oli. Itteasias aika pahoonki. Mutta rakennusmiehen vaimona minen hätkähtäny työkaluja ja tellinkiä. Minoon tottunu niihin. Aula oli komia ja valamis. Tottapa ny toki soli suunniteltu sillaa, jotta ihimisten läpikuluku oli siinä aiva respan tiskin eres. Johona hotellivierahat teki lähtö- ja tuloselevityksiä....ja niinku sitte mulle myöhemmin valakes....siinä respan tiskillähän sitä aikaa saiki viettää viä väliisnänsä. ...niin me, ku moni muuki asiakas. Ku piti käyrä tekemäs reklamaatioota.

Asiahan kuuluvasti me skoolasimma skumpalla. Joo, on se skumppaa, eikä mitää saippuaa, äläkää hätääntykö. Son tuallaasta sinistä "kultashampanjaa", jota on säilytetty TÄRKEETÄ tilaasuuksia varte. Ja ny OLI tärkiä tilaasuus. Olimma perheenä. Isoolla Kirkolla. Kaiken komian keskellä. Niinhän ne ihimiset sanoo. Me ei viä täs vaihees häimääntyny siitä.jotta huonesta oli pitäny orotella tovi jos toinenki...ku sitei oltu viä siivottu....tai sitte perästäki soli siivottu...mutta tietokones vain sanoo, jottei oltu. ( mun silimä sanoo kyllä kans jotaki...Hyacinth mus värähti inhosta,olletikki siinä kohtaa ku painoon pääni tyynyhyn ja haistoon vierahan hajuveten.. ) Ja sinä ku siemaalimma skumppaa ja orotimma jotta muutama pikkujuttu tulis kohorallensa, mun kotkankatse osuu tuohon maljakon läikkähän....tuohon valakoosehen tuas alahalla.... 

 Rupesin vahtaamahan sitä tarkoon ja taas Hyacinth mus värähti ja Vilijonkka huuti hoosianna. Soli hintalapun tarran liimaa!!!! Ja sitei oltu viittitty puhuristaa siitä.....eikö siinollu jo mulle tarpeeksi taivastelua, jotta tämoli joku halappismaljakko, vaikka mun mielestä tämän tasoosis paikoos pitääs olla kotimaasta...tai eihän niitä ny enää mistää saa...mutta eres niitä Iittalan  Thaimaas tehtyjä sitte...( vaikka surulliseksi sellaasestaki tuloo ) No kumminki...ku olin aikani kaakattanu tuasta liimataharasta perheelle keskityymmmä orotteluhun....leppoosasti....Morottelimma siinä, jotta muutama pikku epäkohta saatas kohorillensa...

Mikäs meirän oli olles. Olimma saanu ny kumminki sen huonehen, jonka olimma varannu. ( muutaman tunnin orottelun jäläkihin ) Olimma välttäny hifistelyravintolan fine dining -ateriat. Kattokaas, ku meilloli näläkä. Eikä silloon näläkä lähäre millää sellaasilla, jos on vähä lautasta ryötetty jollaki ja annokses on suurta vain nimi ja hinta.  Käyymmä syömäs lähistöllä ravintelis. Kaikki meni melekeen putkehen. Vaikka mulle tuotihinki venäjänkielinen menu, Ja meille puhuttihin englantia. Ei sen puolehen, tottapa me englannilla päriäämmä, mutten ollu varautunu siihen kumminkaa tää meirän pääkaupungis ja venäjänkielinen menu vähä jo vituttuki, ku minen saanu siitä mitää selevää. Mutta sitte meitä rienti palavelemahan reipas flikka, joka murteesta päätellen oli kotoosin pohojoos - pohojammaalta. Yrittäjäperheen tytär. Sen huomas. Hommat hoituu ja me lähärimmä paikasta vattat täynnä ja hyvällä mielellä. Hyvää mieltä me tulimma tarvitemahanki

Nimittään siä meirän lukaalis ei toiminu televiso. Ei sen puolehen, yleenen käsityshän on se, jotteisunkaa tuollaasehen paikahan  ny televisiota olla kattomahan tultukaa. Mutta kumminki....ja kyllä sitä keski-ikääset ihimiset haluaa ny kymppiuutiset nähärä ja kuulla ja muutenki. Kaiketi se televisio on ollu vakiovaruste jo kuuskytäluvulta. Niin joinki maattelimma, jotta...joku täs ny mättää. Telekkaria ei saatu toimimahan...siihen tyyryymmä.... Vaikkei mun koskaa ookkaa niin palio ollu Leppäsen Keijoa ikävä, ku eileen ehtoolla, Mutta flikalle sentähän pitääs se vuode saada. Mä meninki sitä sitte jo isännän mukana vaatimahan sinne respahan. Molin nenä siihen mallihin pystys, jotta selevishän siinä seki, jottei eteläpohojalaasten ämmien kans neuvotella. Sänky kämppähän ja sillä saletti...ja sitte kopisi jo koroot.

Olihan siinä kaikenmoosta hässäkkää. Saunas oli kiuas,muttei se teheny muuta ku sihaannu. Lämmitetty uima-allas katolla oli jännittävä kokemus. Olletikki ku katto oli kätevästi auki ja arktinen myrskypuhuri teki tehtäväänsä. Yritystä oli palioki ja komiaaki oli.....mutta....joinki...ku myrskypuhurin lisäksi huonehen ilimastoontiki puhalti arktisia lukemia ja viemärit kärys....siinä vaihees kattoomma isännän kans toisiamma silimihin...kello oli ykstoista ehtoolla ja molimma jo melekeen valamihia lähtöhön kotia. Takkatuli ja rakas, rakas koto alakas tuntua aika kiehtovalta vaihtoeherolta...flikka kumminki sai järkiä puhuttua vanhalle parille....

Niinpä sukelsimma Sky Barin sykkeehin. Tottapa me ny olimma siä ku orvot pirut. Ihimettelimmä sitä menua. Ei ollu tuallaasta ennenvanhaa Teuvalla Hermannis tai Kauhajoella Kuries. Aijjat muuttuu ja me ei täs asias sen mukana. Flikkaki kyllä kuulemma näköö bilettämisen vähä toisenlaasena ku tämä pönötys tää. Minen näje mitää hohtoa, jotta istumapaikkoja on vain muutama ja palttoot päällä tullahan ja mennähän ja pönötetähän. Menimmäki yksien jäläkehen takaasi huoneesehemma. Mitä me ankeuttamahan hifistelijöören ehtoota. Kumosimma kurkkuhumma punaviiniä ja sidukkaa ja parannimma mailmaa. Ja luonnollisesti me naiset nautiimma suklaata...palio. Se auttaa aina, vaivahan ku vaivahan.

Mutta loppujen lopuuksi, ku yöpuulle siirryn niin maattelin...kuinka vapauttavaa ja mukavaa sonki välillä prätäätä ja valittaa tällääsistä "turhista" asioosta. Mullon kumminki ollu täs viime aikoona tosiski tekemistä. Niinku mun muumipeikko postauksen lukenuset tietääki. Muumipeikko mus on yhä surullinen, mutta son oppinu kasvamahan murehien yläpuolelle. Nuuskamuikkunen kulukoo mun rinnallani. Näyttää valua, silloon ku mun poloku on varjoja täynnä. Mä opettelen täs kohtaa taitoa, johona ollahan suremata asioota, joille ei mitää voi. Ei voi yrittää maharottomia. Ei muumipeikko voi syrän vereslihalla juosta lohikärmehen peräs. Sen pitää antaa mennä, jos niin on tarkootettu. On opeteltava nauttimahan ja iloottemahan asioosta, joita elämäs on tällä hetkellä. Ja niiton palio.Terveys, perhe, koti ja ihana, rakas ainokaanenki viä meirän kans vähä matkustaa. 

Nykki nähtihin, minkälaasta on Isoolla Kirkolla ja saamma toreta, ei voita eteläpohojammaata. Sitä ei voita mikää koskaa.....ja täs tapaukses ei muuten voittanu Raumaakaa. Oma koto on kullan kallis. Kova oli kihu isoolle kirkolle, mutta viä kovempi oli kihu siältä pois.