Kesälaitumilla tuuloo

Siiton ny jokuki horvi, ku oon teille mitää kiriootellu. Emmoo sunkaa mistää mokooksis ollu, enkä TORELLAKAA sen erellisen postauksen jäläkihin oo ajatellu laittaa pilliä pussihin tämän kirioottamisen kohoralla. Ei, kyllä mä jatkan luomisvimmaani, mä kiriootan, väritän, piirrän, sisustan ja puutarhaalen, hoivaalen kiinanpalatsikoiraani ja siinä välis koitan pitää kunnostaniki huolta, lenkkeellen ja tanssien. Ja ENNENKAIKKIA minoon rakkahieni kans. Mä vietän aikaani niiren kans, jokkon mulle OIKIASTI tärkeetä ja rakkahia, Niiren kans soittelen, viestittelen ja tietysti maharollisuuksien mukahan näjen. Ilimanmuuta meen kotia käymähän, sinne eteläpohojammaalle. Sinne mihinei aharista, mihinä näköö kauas, on lakiaa ja latomeri. On Kyröönjoki, on mun syrämeni koto. Tottakai, niinku oon monta kertaa jo teille toimittanukki, mä viihryn tää Raumanki korosnani. Erityysesti tällä nimenomaaasella markilla, johonka eteläpohojalaanen mies on rakentnu mulle oman, eteläpohojalaasen vyöhykkehen. Mä viihryn tää oikeen ristuksen hyvin. Jopa erakootumisehen asti. Mua aharistaa lähtiä tuonne kylille syyppäälemähän.

Tottapa mä ny reissuustaki tykkään, niistäki, jokka suuntautuu muualle, ku sinne mun Pyhälle eteläpohojammaalle. Tuos yläpuolella olevas selfies minoon kulukaa Kuopios. Lähärimmä tyttäreni kans extempore, sinne viinijuhulille ja voi ristus, ku oli mukavaa ja terapeuttista. TUOTA mä justihin tarkootan, ku sanoon, jotta haluan olla rakkahieni kans. Vapaasti, iliman minkäämoisia arjen velevoottehia. Saa olla ja mennä niinku tahtoo, ei oo aharistavaa arkipanssaria päällä, joka viöö kaiken elämänhalun.

 Minoon ripustanu riippukeinuni puutarhaani ja ilimanmuuta kristallikruunu KUULUU olla.  KU MULLON NY KESÄLOMA! Ja joka lomalla mä "leikilläni" eherootan isännälle, jotta jos mä kotirouvaksi jäisin. Son lainausmerkiis sen tähäre, ku siiton kyllä osa tottaki. Mä jäisin pois HETI, arjen vittumaasesta oravanpyörästä, jos solis vain maharollista. Äläkää ny käsittäkö väärin, emmoo sosiaalisesti työrajootteenen. Kyllä mä sinne töihin meen, ku loma loppuu. Arki kuuluu tulla, mutta kyllä mullon haaveeta, taiteellisuutehen ja luovuutehen liittyviä.... Kaikenlisäksi moon vaikia luonnet. Taiteelliset ihimiset useen on. Mua aharistaa sellaanen ku ollahan niin "nipunnapun" . Sillaa rakas äitini pruukaa sanua, ku ollahan OIKEEN byrokratian keskiös ja viilatahan pilikkua oikeen hartaurella. Sellaanen alakaa oikeen heleposti vituttaa mua. Mä vihaan kaikenmoosta sellaasta. Mun suora ja kuohahteleva luonteeni, johonka on tullu viä isoo annos Hirvimäkistä taiteellisuutta,  on koetuksella, jokakerta, ku ollahan "nipunnapun" mä koen sellaasen saivarteluksi ja mun pitääki sitte kattua KAUAN lakialle, jotta saan itteni takaasi. Ja mitä vanhemmaksi ( ja vaikiammaksi ? ) mä tuun, sitä kauemman lakian kattelun se sitte vaatii. Arki on liika useen tuota "nipunnapun"-touhua.

Ny, ku moon tää puutarhasnani kattonu pionien, kukkien kuningattarien kukkimista, istunu puutarhakeinus. OLLU vain, mullon viriinny monenmoistaki ireaa. Niitä mä tää kypsyttelen. Yks elämä meillä vain on. Siitä tarttoo teherä maharollisimman hyvä ittellensä. Ei sitä kukaa sun puolestas tee. Joka lomalla mä päätän tämän saman asian, mutta jos  mä kiriootan tähän sen niin, tuliskahan paremmin toteuttetua. Mä annan piutpaut sellaasille nipunnapun-byrokratioolle. En anna mennä tunteehin. Asetun yläpuolelle, katton lakialle vaikka sitte viikon, jos tarttoo. Mutta: E.N.  A.N.N.A.  M.E.N.N.Ä.  T.U.N.T.E.E.H.I.N. No kattotahan, kaikin kuinka siinäki käyrähän, melekeen jo valamihiksi naurattaa, ku mä pruukaan olla takajaloollani HETI ja Vaasan veri vain kohajaa korvis, ku mä huuran "ristuksenhelevetinperkelestä"
niin jotta meirän tuvan katto nouseskeloo, ku mä sanon äänehen kaikki pirut suomeksi ja  ruottiksi.

Kylläpä moon taas kärkkähällä päällä. Moon täs ny keränny tuuminkia teirän varalle ja  tälläästä kumpuaa tuolta sielun syöveriistä. Välillä aika mustaaki tekstiä tuloo, mutta tämän mun blogin ei ookkaa tarkootus olla mikää silooteltu kuvaus. Sellaanen ällöplöksö kertomus, kuinka kaikki on niiin ihqua ja söpöä. Ja KYLLÄ palio on sitäki, heti tuloo mielehen nuosta kaharesta termistä mun pikkuunen koirani tai tällä markilla hääräävät oravat. Mutta tottajumalauta, ei se elämä KOKOAIJJAN sitä oo. Kaikkia vitutttaa joskus, mua vissihin keskimääräästä useemmin.

Kai mullon joku kriisi.Tämä kesä on muutoksien kesä.Teen osittaan surutyötä ja luopumista. Mun neitoperhosen siivet on ny valamihit. Syksyn koittaes, mä kattelen hänen lentoaan. Minen nuorene. Mä koitan sopeutua uutehen elämävaiheesehen ja järki kyllä kirkkahasti sen käsittää. Syrän ei oo sisäästäny asiaa viä.

Mä tuun tarvittemahan PALIO eteläpohojammaaterapiaa. Palio luovuutta. Neitoperhoseni tuntoo äiteensä, niinpä son tilannu multa taulun uutehen kotohonsa, se TIETÄÄ, että sellaanen on äireelle parasta terapiaa.  Äitee piirtää tyttärellensä taulua ja työstää samalla sitä, että lapsen laina-aika on päättyny.Haikiansulooset tunteet saa hyvin siirrettyä paperille. Silimäluomia kuumootellen. Luova ja vapaa sielu, sellaanen moon.

Mutta NY....mä lähären ripustamahan pyykkiä narulle, arkipanssarin oon ripustanu jo kauan sitte komeron pimeempähän nurkkahan. Tuuli ploosaa, kesä kuivaa, minkä kastaa ( koskoo varmahan kyyneleetäki ) Moon keskellä mun aikaa, parasta aikaa. Erakootumisenki uhaalla, mä nautin kotonaolosta.

Nauttikaa kesästä rakkahat lukijat, sillaa mäki meinaan teherä. Ja koitan prakaasta ja kirioottaa useemmin.