Kuinka siinä niin käytihin?

Onko teille ikänä käyny niin, että joku oikeen kovaa etukätehen orotettu ja hehkutettu tapahtuma onki sitte kosahtanu kasahan? Sei ookkaa perästäkää täyttäny niitä ylimaallisia, megalomaanisia orotuksia, joita siihen on huolella ja hartaurella larattu. Joo.....on ollu aiva mukavaa, niin mukavaa että siton pitäny vähintäänki eres somes mainostaa, nottoikeen oli taas niiiin mukavaa sillä ja sillä kokohonpanolla. Parit huulettötteröllä - selfiet kuuluu kuvahan. Mä ainaki oon teheny niin ja mieheni suureksi kauhuksi tuun jatkoski tekemähän. Teirän tehtäväksi jääki sitte olla vähintääki lähärekriittisiä ja opetella lukohon mua myös rivien väliistä. Notta oliko mulla MUKAVAA vai "mukavaa" vai notta oikeenko mua perästäki vain vitutti.  Joskus on kyllä saattanu jäärä jopa päivityksekki tekemätä, ku onki menny niin raskahasti vitutuksen puolelle, nottei sitte oikeen kehtaa kulissia mennä murtamahan. Pareet vain nualla haavansa siä kuuluusas soffannurkas.

Tua yläkuva on ainaki hyvä lähtökohta sille, että on tulos kivaa. Maharotoonta biletystä ympäri eteläpohojammaata. Pöyrillä tanssimista. Kuteita ja asusteeta on roudattu Raumalta asti joka lähtöhön. ( en oo pystyny kotona päättää, MITÄ mä paan päälle kullooseski erustustilantees, joita mun mielikuvis mun eteläpohojammaan reisut on tuluvillansa. Ku kattokaas joka asu tarttoo omat laukkunsa, korunsa, kenkänsä ja vyönsä. Nii-in, nuoton sitte raijattu Citikkahan tuskahikikarpalot ohovaasilla. ( Jumalankiitos son neliovinen ja siinon iSOO tavaratila )  Onpa varmahan viä johonaki Porin korkeurella tuumattu, notta MITÄ jäi. Jäikähän se neliapilariipus....voi vittu, no sitte sitä vihiriää toppia ei pystykkää käyttää, eikä niitä siihen  sopivia capriakaa, turha on ny se siihen sopiva käsivesaki tällä reisulla...voi ristus. Tällääsiä mä tuumaalen ja mietin, kuinka mun mielettömiä tapahtumia tuluvillansa oleva eteläpohojammaanreisu oikeen sujuu ny, iliman sitä neliapilariipusta... Torellisuures monta kertaa tosin ennemmin tuluvii kyröönjoki, ku mun tapahtumakalenteri pohojammaalla.

Torellisuures kumminki kokoonnumma siskojen kans äiteen työ, veliiki siinä pyörähtää. Kaffittelemma toistemma työnä.Käymmä osuuskaupas ja kesääsin mansikkapellolla. Joka kerta MEINAAMMA mennä tanssilavalle Kaarihoville, mutta joinki sitte se äiteen soffa vetää puolehensa. Toki sinne hovillekki on joskus suunnattu ja eherottomasti on ollu sen arvoosta. Jos oikeen heittäyrymmä hureeksi pistäyrymmä Teuvan toises paikallises, johona kylläki tyylimmä puolesta saamma vähintääki ansaattua huomioarvoa, koska oomma LAITTAUTUNU, kauan ja huolella. Meirän kuuluus olla ennemminki Tamperehella Tornihotellin morobaaris tai johonaki yökerhos....mutta tosiasias moomma Sakes.....se yhtäaikaa hämyttää ja kiehtoo, Mutta hyvällä tuurilla siä näköö tuttuja,jokkon kans paikkakunnalla käymäs tai sitte asuuvat Teuvalla ja ovat tullu paikallises käymähän.

Mutta toresta, mä tarkootan SITÄ tunnetta, ku soot larannu koko kroppas täytehen orotusta. Soot kihissy innosta jo viikkoja etukätehen. Oot käytännös ollu jo iltalaukku kainalos OROTTAMAS, jotta KOSKA?  Ja sitte.....se tapahtuma vain syystä tai toisesta kosahtaa reisille, välillä ihan konkreettisesti ( Niinku mulle käyy viime pyhänaikana SUURESTI OROTETUN Haloo Helsingin Hartwallin konsertin jäläkimainingiis, hotellin aamiaasella. ) Ku, muka seittemän minuutin muna, purskahti, suorastaan räjähti mun reisille....mun lempifarkuulle. TÄSTÄ minen ollu osannu eres haaveella, ku tätä tapahtumaa etukätehen orotin ja hehkutin.

Eikä muuten taharat lähteny normipesuaineella. Tartti laittaa sitä Vanishia, sitä pinkkiä. Jäläkihinpäin toki näjin tämänki tapahtuman huumoriarvon. Isännän kans kaharen orotetulla konsertti- ja hotellireisulla, aamulla emännällä munansisältö reisillä. Mutta kulukaa voin kertoa, notta mua ei naurattanu tuos tilantees. Mä mulukoolin keittiön suuntahan, ku kontopiru ja isäntä yritti parahan taitonsa mukahan hyvällä supliikilla hoitaa tilanteen molempihin suuntihin, sekä keittiöhön jotta emännän puolehen. ( Ku minoon kiivasta sorttia ja saatan alakaa kimottaa ) Ja mä olin SUUNNITELLU pitäväni paluupäivänä justihin näitä farkkuja ja niihin oli jo laukut ja muut asusteet tutun kaavan mukahan mietitty. Tarkoon. Etukätehen.

Kauhajoki....son kans yks paikka, johonka on jostaki syystä larattu useen orotuksia. Sellaasia,jotta lähäretähän naisporukalla ( Minä,äitee,siskoot ja meirän mukulat ) pitämähän kiva lauantaipäivä sinne. No....mei opi kerrasta. IKÄNÄ. Kerran olimma äiteen kans hakemas yhtä komiaa, suorastaan pysäyttävää, puhutelevaa suurta enkelipatsasta mulle. Kiva reisu, patsas ostettihin ja son mulla aulas viäki. Puhuttelo ja pysäyttää, ku mä MUISTAN, mitä SILLOON tapahtuu. Mun silloosesta Datsunista jäätyy ovenlukot. Mei päästy autohon.Siinä molimma mä, äitee ja se isoo komia enkelipatsas. En oikeen muista, kuinka tilannet pärkös...joku mies meitä auttoo vissihin.

Kauhajoki....Siä on oltu shoppaalemas, niis pikkukaupoos. Suurin orotuksin on aina lähäretty. Silimäripset tällis ja huulet punattuuna. Viimeesen päälle. Flikka oli sillä reisulla viä aiva pikkuflikka, silloli mukana sellaanen unipeitto ( peitu, niinku Jasu sitä silloon sanoo ) entinen valakoonen, silloon jo harmaa riepu oli tärkiä ( siitä tuli vittuuluaki joskus yksis sukujuhlis, notta flikka on epänormaali ku tuollaasta peittoa salaa  pienestä lumikkikäsiveskastansa haisteloo...mä tiikeriäiteenä hyppäsin silloon melekeen pöyrälle ja sanoon, notta jos se sitä samaa peittoa viä rippileirillä haisteloo, niin murehritahan sitte oikeen porukalla. Ny son kumminki vasta kolomevuotias!!!!! No....flikka on ny abiturientti, eikä ollenkaa oo viä osoottanu mitää vähälahajaasuuren merkkejä. Päinvastoon. Päinvastoon....moneski mieles...joo .... )  Niin mutta ny Kauhajoelle. Olimma toresta viettämäs tarkoon etukätehen suunniteltua "rentoa" iltapäivää K:joella. Räntää tuli viistos ja tuuli ploosas mukavasti. Talavisaapikkahien korkkarit alakas kivistää, kylän kohoras komiaa alakas aharistaa. Oli suorastaan vapauttavaa päästä yhyren sisustusliikkeen lämpöhön. Ja samalla kattelemahan komiaa.....kunnes.....flikka ilimoottaa hätääntyneenä kolomevuotiahan paatoksella, notta PEITU on hukas. Voi ristus....siihen räntäsateehinhan meirän toki kaikkien ny tekiki mieli!! Manaten mantraa me lähäremmä sisustusliikkeen tunnelmasta ja lämmöstä pihalle. Lakialla tuuloo, se tunnettihin ny konkreettisesti. Mutta peitu löytyy....äiteen, mamin ansiosta. Siä soli tarttunu liikenteenjakajahan keskellä topeekaa.

Kauhajoki....siä moomma nähäny, kuinka suloosesta siskoonflikasta kuoriutuu muutamilla erikerroolla pieni ihimishirviö, josta lähtöö ääntä. PALIO ääntä ja se jaksaa tuottaa sitä kauan. Tähän sinänsä mielenkiintoosehen kuoriutumisilimiöhön riittää syyksi vaikka se, ettei sen äitee suostu ostaa sille susirumaa Hello Kitty - lippistä. SE jää kauppahan vain sentähäre ku son RUMA, ja me Hirvimäkisen perinnön jatkajat EI PIRETÄ RUMIA ASUSTEETA!!!! Se opetetahan kakaroollekki jo pienenä. Tai joskus kuoriutumisen voi aiheuttaa seki ettei kummitäti (minä ) suostu ostamahan herätehankintana flikalle melekeen sata euroa maksavaa Hello Kitty kelloa Ala-Passilta. Sitä huutoa kestiki pitkään. ( No, kieltämätä soli kyllä komia...ymmärrän flikkaa. Mäki oosin huutanu ) Joskus oon ollu Mersulla, tuolla meirän silloosella luotettavalla hopalla hakemas Halapa-Hallista äiteen kans mulle kannellista  Arabian Paratiisi-liemimaljaa ( ku soli siä  niin erullinen ) Turha kai eres sanua, notta justihin sillä reisulla Mersu teki stopin, johtotähti meni mykäksi ( tai sanotahanko, jotta paremminki siihen tuli YLIMÄÄRÄÄNEN ääni ) ja isäntä tarvittihin Paapan kans kettujeepillä häsyyhin. Yhyrellä kertaa ostimma flikkaan kans meille Ojalan pakarista herkullisen pullakranssin. Pullakaffeet "onnistunusen" ostosreisun jäläkihin. Paluumatkalla yks natiaanen sai itkupotkuraivarin ja kaikin olimma kyrvät ottas. Ei ollu onnistunusia ostoksia ( paitti se pullakranssi ) Ja ku pääsemmä kotia havaattemma, jotta jalakatilas "kätevästi" säilytetty kranssi oli saanu jonku korkokengästä mukavan lisäkuvioonin. No ei se makuhun mitää vaikuttanu, ku kranssi oli kumminki kelemuuhin kääritty.

Kauhajoki....viimeeseksi ku olin siä mun silloosella uurenkarhialla keltaasella Citroenilla, siinä syttyy KAIKKI valot kojelautahan ja hälärit huuti. Sillaa..keskellä Topeekaa. Mä porajin, ku flikka luki tyynesti ohojetkirijaa, notta ei täs mitää, tarttoo vain kätevää löytää lähin Citroenhuolto. No, mulle se tarkoottaa soittoa isännälle, joka tyynesti käski sammuttaa auton ja käynnistää uurestansa, jonsei tokene, se tilaa mua hakohon vaikka helikopterin. No, ei tarvittu kopteria.Citikka hurahti kiltisti käyntihin.  Tätä uutta valakoosta Citikkaani en oo viä tohtinu Kauhajoella näyttää, ku siskojen kans mentihin Keskisille painoon lujaa Kauhajoen kohoras kaasua...jottei mitää ny vain sattuusi :D ( Ei tullu eres ylinopeussakkoa )

Ku huolella suunnitteloo jotaki kivaa siskojen kans. Lataa kaikki orotukset iloosehen paljuiltahan. Sitä hehkutetahan ja fiilistellähän. Niin...ja sinä samana päivänä koira tuloo kipiäksi, niin kipiäksi, jotta mullon silimät porajamisesta turvoksis. Ku siskojen vieraalu on ohitte ja palju jähtyny, on koiraki sitte parantunu.  HYVÄ, tietenki että parani. Mutta tämon hyvä esimerkki, siitä, ku tunnelma saattaa olla ennakootua latteampi. Ja murehien määrä on aina vakio. Minoon ainaki sellaanen mureskukkaro, jotta jonsei murehia löyry takataskusta tarpeeksi mä kaivan niitä jostaki. Parahia aijjanjaksoja tähän murehien kaiveluhun on lomat. Lomat,joiren varalle minoon suunnitellu yhtä sun toista. Kannat kattoon meininkiä. Torellisuures oonki sitte joko A: Kyrpä ottas B. Alahuuli tuulilasis C. Silimät itkusta turvoksis D. Murehesta kankiana Jonsei mikää näistä vaihtoeheroosta osu kohorille, niin vähintäänki lomareisulla perheen kesken valakenoo, jottei soo  mitää megalomaanista tähtitierettä tuo yhyresolo. Non vain ne SUURET OROTUKSET, jokka sitte aiheuttaa jalakaterien vinoa asentoa ja naamaa norsunvitulle, ku se rakkahien kans vietettetty aika onki sitte ihan vain "aiva tavista"  Ei se muutu sen hohorokkahammaksi eres sillä mutrusuu-selfiellä. Mutta jos on tarpeeksi viisas niin hoksaa sen SUURIMMAN viisauren; Ne tavishetket niiren rakkahien kans onki justihin niitä OIKIASTI HOHOROKKAHIMPIA hetkiä. Valitettavan moni meistä hoksaa tämän vain liika myöhään.

Koskahan mäki oppiisin sen viisauren. Ne viisahat sanat, vaikka jo kulunusekki. Vaikka ne joskus jopa vituttaaki, ku niitä korulauseeta ny liimaallahanki nykyään trendikkähästi joka paikkahan. Seinille, leipälootihin, takanottille, ovihin...mihinkä ny mielikuvitus vain piisaa. Non justihn ne sanat,Carpe ( the fucking ) diem.....mutta JOO!!! Son totta. Pitää tarttua hetkehen. Mullon mun rakkahat, mun ystävät. Mun pitää ny viimeenki tajuta, että JOKAANEN niiren kans vietetty hetki on juhulan arvoonen. ( Seki tämänaamuunen, ku isäntä unohti kännykkänsä yöpöyrälle ja se herätti mut lauantaiaamuna kahareksalta,,,,,isäntähän oli jo yläkerras kaffinkeitos ) Sillä hetkellä mun olis KUULUNU ajatella, että oon siunattu ku mullon puoliso. Joo, niin mä ajattelinki JOO, oikiasti ajattelin ( kattokaa mua ja siskoon Pinokkiota ) Mutta tottapuhuen.....tartutahan ny niihin hetkihin, eikä oroteta liikoja. Sillaa voi joskus saara ne korkkarikki kattohon. Carpe diem my friends!!!!!

Mitä sitä märäjämähän, syksy on tää ny

Siiton kulukaa vierähtäny usieekki tovi, ku oon teille ollu tää mitää kirioottelemas. Syitä siihen minoon miettiny ittekki. Yks varmahan painavimmista on se tosiseikka, jotta minoon hankkinu elämän. Tai...onhan se ny mulla ollu kokoaijjan, mutta tänä syksynä MINOON HAVAANNU, notta ristus, MULLON ELÄMÄ. Täs vaihees vuotta, ku kesälomat on enää muisto vain ja päivetys on enää aavistus poskipäillä ja työelämä, harrastukset ja kotoaskarehet imaasoo ihimisen mukahansa, täs vaihees se konkretisoituu, MULLON ELÄMÄ ja KIIRUS!!!  Tämä oli siis komiasti ja romantisoiren kuvaaltu se ARJEN ORAVANPYÖRÄHELEVETTI, jota mä kyllä joinki omalla lailla yhtäaikaa rakastan ja vihaan. Minoon kesähiminen, ei soo mikää salaasuus. Oon mä jouluihiminenki.....ja syksystäki minoon tänä kuluneena sellaasena, oppinu uurestansa tykkäämähän. Tottakai rakastan kevättä kans, silloon herää taas toivo uuresta kesästä. Mutta koska joulu ja kesä ( aijjat, joihinka liittyy lomat ) ovat mulle niitä rakkahimpia, kertoo se jotaki mun piilevästä lorvikatarriuresta ja synnynnääsestä halusta olla RAUHAS, KAIKES RAUHAS ja haaveella ja haahuulla. Tämä ylläoleva kuva liittyy justihin siihen haahuuluhun. Mä ostin viime vuoren lopulla Rudolf Koivun kalenterin. Se osuu mun sieluhun kertaheitolla. Tuo kyseenen kuva on lokakuu... voi, voi, kuinka sonki kuvaaleva. Minoon kyllästyttäny jo flikan ja isännän huoppaamalla ja analysoomalla sitä. Joo, mä säästän teirät syväanalyysiltä, mutta KATTOKAA NY!!!! Siinähän se on kesä...komiana, kaikis väriis, soittaa haikeeta säveliä. Tämä kalenteri on täynnä näitä syräntä riipaasevia kuvia, mutta SE kuva, jonka tähäre mä kyseesen kalenterin tälle kuluvalle vuorelle ostin, tuloo täs;

Niin.... siinä kuluminotuu, kaikki se, kuinka mä ajattelen eläämistä. Näin mä toivoosin olevan. Mun mailmas eläämihin suhtaurutahan tällä lailla. Tätä kuvaa vaste teirän on helepompi ymmärtää sitä Virpiä, joka nosteloo perhosentoukkia turvahan, köörää leppäkerttuja kasvien leherille, pelastaa sammakoota uima-altahasta, pussaaloo niitä. Mä en käytä aitoja turkiksia, murehrin kesäkissojen kohtaloota ja suhtaurun eläänrääkkääjihin äärimmääsen vihamielisesti. Mä haluaasin ne vankilahan...Siperiahan!!!  Mä en voisi kuvitella elämääni iliman lemmikkielääntä. Mullon oltava aina joku karvaanen kotona ( muuki, ku isäntä ) jota hellin ja hoivaan. Tällä hetkellä kiinanpalatsikoira Malfoy täyttää tuon paikan, koko keisarillisella olemuksellaan. Mä kattelen mailmaani tällääseltä kulumalta. Mä suhtaurun epäälevästi ja varmahan suvaatsemattomastikki sellaasia ihimisiä kohtahan, jokkei tykkää eläämistä. Mä pirän näitä ihimisiä joinki kylyminä, enkä halua päästää sellaasia kovin lähelle ittiäni.  Niinpä...mun pienehen kummallisehen mailmahan, aiva siihen lähimpähän kuuluu vain airosti eläänrakkahat. Muut mä pirän poskipäät kiristäen käsivarren mitan pääs. Poskipäät kiristää, ku kohteliaasuuresta niillekki pitää hymyllä. Kaharen käsivaren mitan pääs on ne katehet, joista oon tää monta kertaa kirioottanukki....niille en enää eres hymyyle.

Kesä on menny ja syksy on tullu. Ja KULUKAA, mä kykenen  kohtaamahan tämän syksyn pystypäin ja iliman sen suurempia itkupotkuraivaria. Minen oo viä kertaakaa kuiskaallu kurkien perähän, jotta; " äläkää lähtekö" Minoon vain pieni haikeus syrämen sopukas nieleskelly ja toivottanu heille hyvää matkaa. Mehän tavatahan taas keväällä. Minoon kääntäny katseeni kohti syksyn aurinkoa, ihimetelly, kuinka komiaksi ja värikkähäksi luonto voikaa syksyllä muuttua. Mullon muistunu mielehen se aijjanjakso lapsuuresta, ku syksy ei ollukkaa kaiken loppu, vaan pikemminki uuren alaku. Ja työni lastentarhanopettajana itteasias nouratteloo viäki tuota samaa aikajakoa. Syksy tosiaan ON uuren alaku mulle viäki. Uus lukukausi alakaa, uuret kuvot, uuret ideat. Minoon suurella rakkaurella seurannu tyttäreni aikuustumista, on haikiansuloosta seurata nuoren neitosen eresottamuksia. Oletikki, ku non kaikki sellaasia, joista voin olla ylypiä. Voin allekirioottaa hänen mailmankatsomuksensa sataparosenttisesti. Tuo viisas nuori nainen kulukoo ny kohti unelmiansa, elää kiihkeintä nuoruuttansa.( Syksyn ylioppilaskiriootukset on tältä erää suoritettu ja keväällä jatkuu ) Mä seuraan sivusta, kotosoffalta, näitä nuoren perhosen lentopyrähryksiä. Minoon levollisin mielin, sen siivet kantaa. Kantaa ne, pitempiäki matkoja. Mä tää istun soffannurkas, kynttilävalos, perhoseni kutomat villasukat jaloos. Mutta minen sääli ittiäni. Mä impppaan elämää kynttilävalos. Ja kyllä mäki aina aika-aijjoon saan itteni siältä soffannurkasta ylähä. Milloon käymmä tyttäreni ja siskojeni kans vähä näyttämäs mallia, kuinka pöyrillä tanssitahan pitkin eteläpohojammaata. Milloon sitte parannamma mailmaa aiva keskenämmä.

Pakko son tietysti täs kohtaa heti myöntää, että parikymppisen ja reirun nelikymppisen palautumises on eroa. Muistan viä, kuinka ei ollu konsti eikä mikää lähtiää periantaiehtoona bilettämähän koko yöksi, ei teheny heikkoakaa, vaikka oli aamulla menny seittemäksi töihin. Tänä periantaina tein isännän kans melekeen ( siis MELEKEEN ) saman. ( tai no...ilta tuttavapariskunnan luona, kahtehentoista. Hyvää ruokaa ja juomaa, ei pöyrillä tanssimista )  Tämän "riekkumisen" hinta oli koko lauantaipäivän kestävä koomaa muistuttava olotila, jota syrämentykytys sopivasti ryyditti. Siskoon ja tyttären kans käyyn hiliaasena syömäs Amarillos. Kunnon mättöaterian tietenki. Siitä sitte paljun ja saunan kautta tuttuhun päivystyspaikahan, soffannurkkahan. Siiton mukava kynttilänvalos vääjyä telekkaria, WhatsAppia ( notta flikka on hengis ), muistella nuoruutta ja uhota viä taas kerran tanssivansa pöyrillä. Ja niinku mä tuos sanoon...kyllä mä viä tanssinki, mutta harvemmin.

Minoon kasvanu ihimisenä. Minoon oppinu luopumahan. Oon oppinu päästämähän irti. Mä koitan opetella hyväksymähän itteni, sellaasena ku oon. Minoon kumminki kokolailla älykäs naisihiminen. Pakko mun on jo oppiakki. Mä käyn kaikenmoisis shabamiis ja bodycompatiis. Mutta mä käyn siä puhtahasti sen tähäre, ku tykkään. Mä lähären lenkille, koska mä tykkään siitä. Mullei oo enää verenmaku suus. Mä ymmärrän, että shabamis mua hairoo useen polovesta ku yritän hyppiä gasellimaasesti, niinku tyttäreni siinä vieres. Mä himmaan tahtiani ja teen sitte hillitymmin......tuota..... joo.... :D :D Uskonkahan mä ny ittekkää tuota tuubaa, mitä mä kiriootan?! No, ristus, TOTTAKAI mä ny taharon näyttää nuoremmalta ja kiinteämmältä ja kaikkia sellaasta. Ensunkaa mä ny saatana vapaaehtoosesti lähäre viistosateehin hölökkäämähän ja monena ehtoona viikos jumppasalien kelmeisiin valoohin, AIVA VAIN KU SON NIIN SAATANAN kivaa ( se soffaki siä kynttilänhämys mua orottaas ) Mutta osa totuutta on tuoki, että tykkään liikunnasta. Kyllä kaiki shabamit ja zumbat ja bodycompatit, johona tanssitahan tai nyrkeellähän, on elemettiä joista tykkään. Mutta kyllä mä tuloksiaki orotan....valehtelisin, jos muuta väittääsin. Isäntähän joskus terapoi mua sanomalla, ku olin tullu jostaki liikuntaharrastuksesta ja uumaani mittaalin: " jotta pääasia, että sun tuloo hyvä mieli.." Rohkia kaveri tuo Tarkka...kieltämätä... 

 Mutta kyllä mä joiski asioos oon jo kantapään kautta oppinu, että oon tyytyväänen itteheni tervehellä lailla. Mä muistan iänkaiken ku mä taharoon ottaa ittelleni niin megalomaanisen trendikkähät geelikynnet.... Maksoon niistä ittiäni kipiäksi ja noli aina komiat hetken aikaa. Mutta sitte aina parin viikon sisällä ne alakas "ilimoottumahan " Mun omat kynnet hylykii niitä. Ja se rahamäärä, mitä niihin tuli sen hullun vuoren aikana lykätttyä. Non aiva okei ja perustellut niillä, joiren omat kynnet on syystä tai toisesta haurahat, silloonki kyllä miettiisin, koska nehän haurastuttaa omaa kynttä viä milijoonasti lisää ) Mun äitee ja lähimmät ihimetteli, jotta MINKÄ TÄHÄRE justihin MÄ tartten geelikynnet. Kattokaas ku minoon aina ollu kuuluusa kynsistäni ( niinku nykyään myös tyttäreni ) Eileen tätäki asiaa ihimettelin ja muistelin. Tuas alapuolella on kuvat mun kynsistä. Non aiva luomut, Ja JOO, niillon tehty puutarhahommat koko kesän tähän Tarkan markille ja siivottu huushollia joka viikko lattiasta kattohon. Pihahommis käytän käsinehiä, tuvas en.  Notta sellaasta. Muistuu mielehen jostaki neliännesvuosisaran takaa, ku olin baaritiskillä. Mulloli sähkönsinistä kynsilakkaa. Yks mies kattoo mun kynsiä ja kysyy; " onko nuo airot?" Minen ollu siihen aikahan eres kuullukkaa mistää feikkikynsistä ja kattoon sitä tyhymän näkösenä ja totesin; " joo-o" Mies vastas; " voi ristus..." En tiä tänäkää päivänä.oliko se kohteliaasuus..... No kattokaa itte. Onko ne " voi ristus" vai "voi RISTUS" 

No niin.....tähän postauksehen tuliki sitte laaja-alaanen materiaali. Maattelin toimitella teille ilimoosta ja kynsihin pääryttihin. Summasummarum, minoon kumminki oppinu palio luopumisesta. Osaan päästää irti asioosta. Osaan suhtautua siihen luopumisen tunteehin luonnollisesti. Emmä toki tykkää luopumisesta, mutta koska elämä on kumminki tietyllä tasolla jatkuvaa luopumista, niin sitä teköö vain ittellensä elämästä kivireen vetämistä, jos tuohon raastavahan tunteesehen jää kieriskelemähän. Minoon oppinu nauttimahan muistoosta. Mä säälin ittiäni vähemmän ja suhtaurun tulevahanki tervehellä uteliaasuurella. Eisunkaa elämäs voi koskaa nähärä mitää uutta ja kiintoosaa jos ihiminen kaiken aikaa möyrii johonaki mennesyyres ja velloo ja vatvoo ollusia ja mennysiä. Mennyset ja olluset pitää nähärä aina voimavarana. Ja toisinaan käyy niinki, että mennyset ja olluset palaaki sun elämähän. Hetkellisesti tai pysyvästi tai johonaki toises muoros. Elämä on  arvootuksellista, kiihkeää ( viä keski-ikääsenäki ) vaikka hintana onki joskus se koomaa muistuttava tila. 

Mä oon tällä hetkellä niin sinut itteni kans, notta oikeen. Mä voin kerranki silimiitellä syksyn väriloistoa. Mullon äksöniä ja tunnelmoontia aiva sopivis määrin. Minoon sovus itteni kans. Ehtoosin sytytän tuikun mun bling blingien lähelle kampauspöyrälle ja kattelen kuinka mun uusin löytöni Musta Lintu kimalteloo mystisesti.... Sen kans me kuunnellahan syysmyrskyn ujellusta nurkis ja ihimetellähän kuinka ihanan ihimeellinen matka tämä elämä oikeen onkaa. Pitää vain osata päästä irti ja pitää kiinni...kumpaaki sopivis määrin.