Mä oikeen tiä....että millä sanoolla sitä sitte rikkoos pitkän kiusallisen hiliaasuren. Sellaasen, tiättäkö, ku syntyy syystä tai toisesta. Joskus kaikki on jo sanottu tai sitte sanottavaa on jo liikaaki. Eikä tiä MISTÄ oikeen alakaas ja jos alkaa, kuinka sen asian saa toppaamahan. ( Kuva on muuten meirän olokkarin ikkunasta, toissaehtoolta, ku lomapäiväni ehtoona kattelin tuota äärettömän rauhoottavan kaunista näkyä kotoni klasista. Kesäiltana, ku se jo yöhön kääntyy. Tuumaalin syntyjä syviä, tyytyvääsin mielin. )
Mun tapaukses sanottavaa on varmahan liikaaki.On runsaurenpula. Mullon sitä pulaa muutenki aina vähä joka suhtees. Vaatekomerolla on yhtäaikaa runsaurenpula ja tilanne, jottei oo mitää päällepuettavaa. Lantioollekki pakkaa kertyä sitä kuuluusaa runsaurenpulaa ja vaikka kuinka kätevää käpyttääs lenkillä, ei taharo tehota. Näillä kymmenillä tuoki sitte kai vain kuuluu kuviohon. On mentävä kovempaa ja kovempaa. Suklaata ei saisi eres AJATELLA....näillä kymmenillä.
Niin alaatahan nyssitte vaikka näistä kymmenistä. Mun kymmenluku vaihtuu tänä vuonna ja son mulle riisin paikka. Enkä ny puhu hääriisistä, vaan riisistä ISOOLLA KOOLLA!!! , Kriisistä. Minoon läheesimpien ystävieni ja rakkahiempieni kans puhunu elämän rajallisuuren käsittämisestä. Täs iäs sitä joinki K.Ä.S.I.T.T.Ä.Ä!!!, jottei tätä aikaa ookkaa ikuusesti, taivaskaa ei enää tunnu rajattomalta. ( vaikka se kaiketi on sitä...aina ) Ja se ikikiirus, jostoon puhunu, se vain pahenoo. Kesälomat tuntuu vain viikonlopuulta ja viikonloput...hmh...niinku pään hetkeksi painaas tyynyhyn.
Emmä surentele silti määräänsä enempää. Kyllä mä ikäni hyväksyn, enkä sitä pakohon juokse tai häpee. Sellaanen on munmielestä säälittävää. Mä pirän rakkahille loppukesällä pirskeet ja tanssin ittekki pöyrillä. Motan vastahan, mitä elämällä mulle on antaa, Entistä hanakammin tartun tilaasuuksihin, enkä epäröötte. Oon aina ollu ittevarma, ny moon sitä varmahan viä piirun verran enemmän. Emmoo tänne tullu anteeksi pyytelöhön. Ylypiäksi en silti ittiäni määrittele. Minoon mä, hyväksi äitiksi mua on sanottu, rakkahaksi tyttäreksi ja siskooksi ja läheesimmille ystävilleni, hyväksi ystäväksi. Ja oommä varmahan ihan " vaimomatskuaki" parin vuosikymmenen historialla jo. Ja jos mun pieneltä kiinanpalatsikoiralta kysytääs, " äiti " ( = mä ) on sille KAIKKI.
No...mitä mulle sitte kuuluu....ku helemikuus oon viimeeksi vissihin tänne kirioottanu. NO.... sen lähestyvän kriisin lisäksi....minoon kasvanu siihen ajatuksehen että mun neitoperhoseni on lentäny pesästään. Elokuus 2018 , kun hän läpikuultavin nuorin siivin lähti tästä pihasta lentohon, mä luulin jotta mä kuolen. Jotta ikävähän ja äireensyrämen kaipuuntuskahan torellaki kuoloo.Hiliaa kituen. Mutta ei, niinku tuhannet äitit ennen mua jo tiesiki, siihen ei tokikaa kuole. Kaipuu muuttaa syrämes muotoansa, se pysyy siä, läikehtii. Samahan aikahan sinne tuloo tilaa ilolle ja ylypeyrelle, kuinka komiasti sen mun pienen Neitoperhoseni siivet kantaakaa. Ja yhtäkkiä mä huomaan, meille on ilimestyny Neitoperhosen rinnalle ylyväs Ritariperhonen. Justihin sellaanen Ritariperhonen, jollaasta jokaasen Neitoperhosen äitit ja isät toivoo. Sellaanen, jollon vahavat ja varmat siivet. Niin.... sellaanen Ritariperhonen meille lennähti ja ku näköö rakkauren oman Neitoperhosensa silimis, ei vanha äitee voisi olla onnellisempi. Sellaasia asioota ei voi ikänä ennustaa, yhtäkkiä sitä vain havaattoo, jotta Ritariperhonen ilimestyy Neitoperhosen rinnalle ja se tuntuu justihin oikialta. Tämän kesän oon saanu nauttia, ku tytär on tää Raumalla töis ja asuu täs kotona. Täs ne sitte lentelöö Neitoperhonen ja Ritariperhonen, kummanki koron väliä, nauttiivat toistensa seurasta. Me vanhemmat näjemmä niitä välillä väipährökseltä, sillaa kuuluuki olla. Syrän on keventyny, usko siihen että niiren siivet kantaa on vahava.
Voi niitä viimeesiä viikkoja, ku sen muutto oli tieros. Ja sitä muuttopäivää, Me porajimma ja porajimma.Välillä nauru pirskahteli esille , mutta pääasias me porajimma. Ja tuo KÄSITÄMÄTÖÖN laukku!!!! Sen rääppöösiskoo otti esille yks kerta Prisman parkkipaikalla, mun autos. Mä luulin, jota se esittelöö mulle jotaki uutta hankitaansa...mutta EI!!! soliki MULLE!! Se oli ostanu sen mulle kiitokseksi kaikista yhtöhöösistä hetkistä tää. Moomma sen kans kummakki kovia kiria- ja käsilaukkuihimisä. Ja tuo kyseenen kiria, joka on ny käsilaukku, on yks mun lempikiria. Rääppösiskoo tietää, jotta mä osaan se ulukoa. Turha kai sanua, jotta Prismahan mentihin siitä parkipaikalta yhyres punaasin silimin.
Ihiminen kumminki on sopeutuvaa sorttia. Jopa eteläpohojalaanenki tyytyy siihen, mitä kohtalo on poluulle kirioottanu. Elämä on kumminki hyvällä mallilla. On terveyttä, elämää ja rakkahia. Ja ny on viä se kesälomaki! Mitä siitä, että se näillä kymmenillä tuntuuki vain pitkältä viikonlopulta. Kesä on eres viä. Vaikka jos ny keliistä puhutahan oikiasti, niin ensimmäänen lomaviikko ei oo keliiltänsä ollu sitä aurinkounelmaa, mitä mä toivon ja orotan. Sitä, mistä mä ammennan voimaa pitkähän pimiähän vuorenaikahan. Mutta toivoa on viä. Pian mä pakkaan autoni yliöveristi ja suuntaan Citikan nokan kohti rakasta lakeutta. Mä verän ja hengitän lakeutta keuhkoohini, tankkaan sitä syrämeheni, lataurun. Halaan kaikki rakkahat siä, rääppöösiskoon oikeen erityysesti.
Ja jottei ny menisi aiva liika syvälliseksi tämä postaus, niin tokiki mun arkehen mahtuu sellaasta aiva tavallista blondin arkia. Sehän ny on sanomataki selevää, jotta ku isäntä lähti maakuntahan kahareksi viikoksi, niin ILIMANMUUTA syttyy sevverran huoltovaloja tupahan ja autoohin, jotta aiva jo luulin, että Tivolihin täs on tultu. Ikänä nähäny niinpalio ja monefäriisä valoja, ku silloon ku isännän auton perävalot katos Vanhan Uotilantien mutkasta. Mutta niistäki on selevitty, panin isännän soittelohon huoltoliikkeehin, ku minen tykkää....ne kysyy siä heti joka konehesta jotaki ristuksen tyyppinumeroa ja yksistään jääkaapin kyltis on jo niinpalio numeroota, jottei mulloo hajuakaa, MINKÄ ne niistä tahtoo. Son selevempi, jotta isäntä itte soittaa. Ei senkää tartte mun huulipunia olla hakemas,ku siäki voirahan tarvita färinumeroa tai saatetahan esittää jotaki hämmentävä lisäkysymyksiä. Niitä hämmentäviä lisäkysymyksiä mä aina välttelen kaikis munmielstä "miestenkaupoos"
Mutta tuos kuvas on selevä toriste,jotta kyllä me flikan kans tää päriätähän. JA HYVIN!! Täs yks kerta, ku töistä tulimma oli laattialla mummielestä niinku simas paisunu rusina. (äläkää kysykö, KUINKA sellaanenki voiis olla maharollista ) melekeen astuun sen päälle, mutta viime hetkellä siirrin siroa nilikaani ja nostin "rusinan" käteheni. RISTUS!!!!SOLIKI ITTENSÄ TÄYTEHEN SYÖNY ELÄVÄ PUNKKI, JOKA OLI PURONNU KOIRASTA!! ( siitä huolimata, jotta hariaan sen päivittään ) Siitäkös alakas kirkuminen ja kalabaliikki Tarkan palatsis. Koira seuras kiinnostunusena, ku äitee ja tytär kirkuu, yökkii ja säntääli erestakaasin astaloa tai muuta kättä pirempää kattelemas. Isäntää ja vävykokelasta ei ollu paikalla. Meirän oli käytävä tämä sota iliman uroksia. Mutta eipä hätää, iskä on ostanu meille kummallekki omat "raksapakit" sieltä löytyy apu. NONNI, mä hairaasin sieltä pakistani (Tyttären oma onki Tampereella ) oman vasarani ja ainaki joka toisella iskulla ( tottakai niitä tarvitihin monta ) osuun kohteesehen. Flikka säesti kirkumalla. MUTTA ME SELEVISIMMÄ: Juosten vein yökötyksen roskihin, tienpäähän asti. Ja desinfioon käret......ja pinkin vasaran.
Nuavvain minoon rikkonu kiusallisen somehiliaasuuren blogisnani. Kaikki tää Tarkan markilla on niinku ennenki. Frouva ny vain vähä kriisiytyy. Mutta kriisiapua on saatavilla ku on hyviä ystäviä. Yhyrenki kans nauroomma eileenehtoolla puhelimes, jotta ku tarpeeksi kauan ja tarpeeksi vanhana terapoi ittiänsä shoppaalemalla vaatteeta, voii käyrä niinki,että kaappia siivotes teköö " löytöjä" ku onki jo keriinny unohtaa, miton hullunkiilto silmis,hyeenana shoppaallu. Luulin jotta seki on maharollista vain näillä kymmenillä, mutta helepotuun, ku parikymppinen tyttäreni totes, että hänellekki käyy useen niin. Helepotuun vähä....tai sitte on vain niin, ettei omena oo puronnu kovin kauas puusta.
Niin tai. näin. Oli terapeuttista kirioottaa teille ja mukavaa, jos jaksoot lukia loppuhun asti. Toivotahan, jottei ny tulsi tälläästä kiusallista hiliasuutta hetkehen. Mä koitan ryhyristäytyä.
