Tuliskahan se joulu

Se ajatus jysähti mun takaraivohon viikko sitte maanantaiaamuna ( tarkemmin aamuYÖNÄ, ku kello soitti ja piti töihin herätä, ) mä TAJUSIN, jotta joulu on jo aiva ovella ja minen oo ollenkaa keriinny läheskää kaikkia, mitä moosin halunnu tää kotona teherä.

Jaa niinku, mitä mun sitte niin kovaa olis pitäny keriitä? NO TIETENKI NIITÄ JOULUA ERELTÄVIÄ VALAMISTELUJA. Niitä sellaasia, johona luorahan sitä joulun harrasta tunnelmaa ja viritetähän ittiänsä siihen tunnelmahan. Joo, kyllä mä virittyny oon. Oon kiriä ku viulunkieli. Oon sitä koko rahan erestä. Oon oikeen kunnolla kokovartaloaharistunu. Ehtoot on LYHKÄÄSIÄ kaikki aika menöö arjen pyörittämisehen, eres peukaloota ei kerkiä...saati sitte jotta lähtis lantiotansa pyörittämähän mulle ennen niin rakkahis shabam, zumba ym. harrastuksis.

Mä kaipajaatten niitä kuuluusia kotirouvanpäiviä, justihin ny. Mä haluaasin vain olla Rouva Tarkka, rouva KOTIROUVA Tarkka. Minen kaipaa yhtää, en yhtäävähänpätkää ollenkaa ny mitää muuta. Moon  ressaantunu ja riittämättömyyrentunnet seuraa mua jokapaikkahan. Ja viimeeksi se toresta löyti mun sängynpohojalta  erellismaanantaiaamuna. Siä makas aharistunu Virpi ja tuumas piruja ruottiksi. ( tai ainaki rantaruottiksi ) Meinasin jotten MILLÄÄ saa sitä joulua ny kotia laitettua. En kerkiä mitää. Tämä tunnet moninkertaastuu, koska oli maanantaiaamu ja niinä aamuna moon vaaralllinen nainen ja ärsytettynä jopa hurrikaanihin verrattava uhka. Mutta no... minkäs teet, näillä kortiilla mä pelaan, koska herra Tarkka ei ainakaa toistaaseksi oo sitä kotirouvakorttia mun kätehen  ojentanu. ( monta ässää son kyllä hiastansa vetäny ja justihinki siitä syystä meillon ny niin viihtyysä koto, jottei täältä MILLÄÄ malttaasi olla pois, ei hetkiäkää, kaikki koron ulukopuolella vietetty aika on mulle aijjanhaaskuuta = eli musta löytyy heti taas yks riaknoosi lisää, erakko, mökkihöperö, kylähullu. MUTTA EI KULUKAA HAITTAA!! )

Tuasta kuvis näkyvästä joulukirkosta alakas tänä vuonna mun jouluvalamistelut. Mä tilasin sellaasen eteläpohojammaalta. Son samanlaanen ku äitillä on ollu vuosikauret ikkunallansa, nyt äiti on antanu sen mun veljelle ja siä se kirkko tuo joulusanomaa heidän perheelle. Tuo kirkko kumminki symboloottoo mulle sitä, mistä joulus on kysymys. Ja laitoon sen heti esille, ku se tuli, vaikkoliki viä nuo Vallilan heinänkorjuuverhot klasilla. Hyvin sopii kirkko eteläpohojalaasia peltoja kuvaavien verhojen kaveriksi. Siä seisoo kirkko ku lakialla. Ja yhtä hyvin se sopii nuoren Ruottin " Vallilooren" , mun jouluverhojeni kans.

Pikkuhiliaa ressistä huolimata, alakasin niitä jouluusia juttuja laittaa esille. Ja täski mä tietoosesti taharoon allleviivata, jotta MISTÄ joulus on kysymys. Täs aijjas on vallalla sellaanen hörsket, jotta oikeen mieluusti suvaatahan ja kumarrellahan joka suuntahan, mutta suvaatsevaasuus loppuu tasan tähän. Joulun sanomasta pitääs vaieta. Olla "hyshys" joulun tapahtumista. Kattokaa, jottei KUKAA VAIN PAHOOTA MIELTÄNSÄ!!! Son ny kulukaa sillälailla jotta mun kotona joulu on aina ollu Jeesuksen syntymäjuhula, ja son sitä mulle, niin kauan ku mä elän. Ja jos mun käsketähän olla siitä hiliaa son kulukaa MÄ, KU SILLOON PAHOOTAN MIELENI!!! Ja mitäs sitte teherähän? Minen muuta osaa sanua, ku jotta mä kunniootan jokahitten omia vakaumuksia, mutta erellytän kyllä jotta munki vakaumus on aiva yhtä arvokas ja jotta mihinää nimes meirän ei kuulu meirän omas maas meirän omia perinteetä ruveta lymyttämähän. Ja EI, minen oo mikää raamatulla päähän tyyppi, eikä oo mun äitikää. Moomma vain aiva tavallisia Suomalaasia naisia, jokka haluaa pitää kiinni siitä, mistä joulus on meirän mielestä kysymys. Siinon kysymys Suuresta Rakkauresta.

Sitte mä alakasinki tuumata jotta, tuliskahan se joulu kumminki....?

Tuliskahan se KUMMINKI, vaikken mä kerkiääsikkää aiva joka nurkkaa kuurata ja puleerata? Tulisko se siitäki huolimatta, jotta mä jourun ( vai saan? ) käyrä töis?  Vaikka ehtoot on niin lyhkääsiä? Tuliskahan se, vaikka mä koiralenkiltä tulles melekeen kompastun kotoPIHAS yksinääsehen miehen työkenkähän?  Siinä kohtaa ku tuohon kenkähän melekeen kompuroottin, mä taas ajattelin vähemmän jouluusia ajatuksia. Molin koiralenkin aijjan tuumaallu, jotta kuinka alakaan niitä jouluvaloja pihahan virittämähän ( koska se jokavuotinen johtojatkojohtomuuntajahelevetti...se ny vain ON tosiasia, jotta jos alakuvaihees hyrälöö Varpuusta Jouluaamuna, niin kyllä siinä vähä toisenmooset sävelet on loppuvaihees viritystä mieles ) Mutta joo, kenkä käres mä tuli tupahan ja kysyyn pikkukieli pihalla, kuuluvalla äänellä, notta " ASUUKO TÄÄ JOKU TUHKIMO? " ( Taisin kylläki totuuren nimes kariua, jotta ASUUKO TÄÄ JOKU V#"&N TUHKIMO? " Mutta sellaanen kielenkäyttö ei sovi ny näin joulunalla. ) Monta kertaa tuosta v-sanan käytöstä moititahan nuoria ja Cheekkiäki siitä on parjattu, jotta olis pareet opetella käytöstapoja eikä niinlujaa sarattaasi, son kuulemma huonoa käytöstä...tiä ny sitte, moon ajatellu, jottei tuo sarattaminen niin kovin lujaa ihimistä pahenna, mutta sitä vastoon se artisti, joka olis halunnu perseensä Suomen lippuhun pyhkiä..sen mä laittaasin.....no ainaki ny käytöskouluhun ja sanoosin, jotta annetahan Cheekin sarattaa, tuo isänmaan halaveeraaminen  on pahempaa settiä...mun mielestä )

Siinä ku tuumaalin, jotta TULISKAHAN se...joulu? Niin sellaasta riskiä en tohtinu ottaa, jotta oltaas jätetty se tontunovi hankkimata. Ei, kyllä se kuuluu niihin tämän joulun MUSTHAVE - juttuuhin. Flikka sen tilas jostaki Brittikaupasta, ku sen piti olla sellaanen....komia..sellaanen meirän koron näköönen. Tontunovi oliki tuon kirkon ohella, niitä ekoja, jokka tuli... 

Ja saimmä ne jouluvalokki pihahan. Tarkemmin ajateltuna....loppujen lopuuksi...aiva komiakki. Tuon isoon poron kans oli vähä säätämistä ( soli mun iili tälle joululle ) enkä mä ollenkaa piittaa sen paikasta, mutta olosuhteeren pakosta son ny tuos. Ja himmentää mä sen haluaasin. Ku sinisenä Eurajoelle asti hohkaava valo ei aiva oo mun käsitys jouluntunnelmasta. Ja tuon lumen moosin niin mieluusti pitäny. Mutta kaikkia ei vain voi saara. Mutta jouluntunnelman, sen joulun...sen varmahan voi. Son ittestä kiinni. Vaikken ny Vilijonkkana JOKA nurkkaa saanukkaa hohtamahan eikä pakastin pursuule ( Meille kolomelle??! ) leivonnaasia, niin silti....oomma näimmä sittekki jotaki saanu aikahan. Oonhan mä teheny kotia sitä tunnelmaa. Oon sittekki, vaikkon tuntunu, jotten mitää oo saanu rävehrittyä. 

 Niin....tuliskahan se....joulu?

Niin....taitaa se tulla. Oommä sittekki ollu kovaa asialla. Hirvimäkinen luomis- ja sisustusvimma on päällä ja viäki on tulos jouluusia asetelmia. Ja mikä tärkeentä...ei ikänä pirä unohtaa sitä, mistä joulus on oikiasti kysymys....RAKKAURESTA ja YHYRESOLOSTA. Mullon tää kaikki mun rakkahat, Eihän tällä komialla olisi muuten eres mitää merkitystä. Äitiki tuloo käymäs tää. Toivon, jotta perheeni lisäksi saan nähärä kaikkia sisaruksiani ja kertoa heille, kuinka palio heitä rakastan. Oma puoliso ( se ykskenkäänen, mutta tämän kaiken rakentaja ) ja mun rakas, rakas ainokaaseni, mun tytär ja tietenki meirän palatsikoira....moon kiitollinen, jotta he OVAT

Ja jottei ny liika raskassoutuuseksi menisi....niin pilikettä tarttoo aina olla silimäkulumas. Emmä ny aiva rikipoikkikatki oo. Lahajalistanki oon teheny joulupukille ja kulien paketit pääs, jotta se ykskenkäänen pukki muistaas, jotta tää olis yks "pikkuflikka" joka orottaa pakettia, eikä yhtää haittaa, vaika se kimalteliski. Ja jos hän välttämättä toivoo, että alakaasin kotirouvaksi...niin sanon....VOIN ALAKAA !

Oikeen hyvää joulunaikaa teille jokahiselle, mun lukijalle. Kiva ku ootta, te inspirootta mua aina uurestansa kirioottamahan. Varmahan uuren vuoren kynnyksellä mä sittte huoppaan läskiistä. Mutta sitä ennen, syörähän ja juorahan, jotton sitte, mitä huopata.

Kolomas kerta toren sanoo - Dubai

Joo, torestaki....viäki tuloo päivitystä Dubaista. Pakko son ny myöntää, jotta tämä eteläpohojammaan eloveena on löytäny lomakohteen, johona viihtyy. Nimenomaan lomakohteen, asua mä taharon kristitys maas. Sellaasena sen suon jatkoski näkeväni. Mutta matkaalu on mukavaa, muu maa mustikka ja oma maa mansikka. Marjojen eherotoon kuningatar ). Tottakai son mukavaa käyrä kattelemas Suurta ja Komiaa ( toki näjen sitä eteläpohojammaallaki ja täs omalla markilla ) mutta on se toki virkistävää kattella ja kulukia mailmalla. Ja oikeen mukavaa son sitä eteläpohojalaasen miehen kans. Sellaasen, jolla on samanlaaset elämänarvot ku mulla. Meillon ne samanfäriset, sinivalakooset kuplat. Sieltä käsin sonki sitte mukavaa käyrä silimittelemäs Suurta Mailmaa...

Silloon se on sitte selevää, jotta matkalle me valittemma, jos suinki maharollista sinivalakooset siivet. Jos nuukaalun tähären pitää valita jotaki muuta, sov`vain sitte pareet jäärä kotia nuukaalemahan. Me kannatamma kotimaasta, niin palio ku son vain ikänä maharollista.

Mutta niinku mun erellisistä postauksista muistatta, on meirän kaks erellistä reissua sisältäny kaikenmoosta dramatiikkaa..ja sitte ku viä on se sanonta, ei oo kahta iliman kolomatta...niin kyllähän son ny sanomatakki selevää, jotta mä kerkisin maalata kaikenmoosia uhkakuvia siitä, mikä voi mennä vituuksi tällä reissulla. Mutta...ei, ainut häihäräppy melekeen oli se ku isännän passi oliki sen toises pakettiautos, joka oli renkahanvaihros...mutta onneksi tämäki seikka havaattihin jo Raumalla ( ku esti oltihin flikalta tarkistettu, notta ei siä vaarin ( mun isän ) kiriootuspöyrän looras mitää iskän passia olisi....flikkaa jo kylymäs varmahan, jotta eikö nuosta piruusta pääsekkää erohon...mutta ei mitää passi saatihin mukahan siältä toisesta pakusta ja rengasliikekki oli viä auki. Siinä kohtaa, kolome Tarkkalaasta huokaasi helepotuksesta, jokahinen omista syistänsä )

Reissuhunlähtö oli torellisuutta , niinku oli mun lähtöaamun päänsärkyki, hotellihuonehes Helsingis. Tottapa mä ny tuumasin, jotta varmahan joku aivoverenvuoto, mutta ei, kyllä soli vain sitä migreenintynkää, ku ressi alakaa laueta. Tämä arkioravanpyörähelevetti on ottanu musta osansa ja oon siihen justihin niin saatanan  kypsä ku kesäloman lopulla uumoolinki. Mutta orastava jyske ku oli tainnutettu särkylääkkkeellä, sain ku sainki bling bling -laukkuni pakattua ja isäntä pääsi lentokentälle tuumaalemahan, jotta " montako kamelia tuosta blondista voiis saara? " Sev`verran mä tua naamakirias kyllä totesinki, jotta vaatimatoon kameli tulis kyllä palio halavemmaksi, ku hurpales eteläpohojalaanen blondi. Mutta koskapa mä täs ny teille kiriootan ja kohta esittelen matkakuvia ja -kokemuksia, voitta päätellä, jotta niin komeeta kamelia, joihinka vaihtokauppa olis ollu eres mielikuvatasolla realistinen, ei löytyny. Täs mä itte ny kumminki kiriootan ja paatostan sitä iankaikkista isänmaallisuuttani ja siinä välis vähä toimitan Dubaista.

Dubai hurmas mun, niinku jo erellisilläki kerroollansa, niillä huluppeella pilivenpiirtäjillä ja siisteyrellänsä. Mä oon kumminki kermaperseeren kuningatar ja moon sen jo monikertoohin ilimoottanu, jotta kuriaalemahan minen enää tällä ikää lähäre yhtää mihinkää. Moon sitte mieluummin kotona, ku kulutan aikaani johonaki nihkees ja nuhujuusis hotellihuonehis ja paskaasilla rannoolla. Mä tykkään Dubais justihin siitä, jotta siä eres yritetähän pitää siistiinä uimarantoja. Tottapa siäki ny niitä ihimisten muovijätöksiä oli siä tää, joita mä sitte kööräsin naama norsunvitulla roskiksihin ja nupajin suomeksi, jotta ihimiset sitte saatana kehtaa toimitella, jotta "ei koiria rannalle" Koskahan ihimisten enemmistö hoksaa, jottei noo koirat, eikä mikkää muukkaa eläämet, jokka tämän mailman paskantaa. Suurin uhka maapallolle on ihiminen  vain ja ainoastaan ihiminen. Ku ihiminen joskus oppiis kohtelemahan eläämiä ja luontoa, niinku on tarkootettu; KUNNIOOTTAVASTI!!! Meirän kiinanpalatsikoira, Malfoy osaas kertoa teille palio siitä, kuinka kunnioottavasti kohorellahan eläämiä. Hänellä on siitä omakohtaasia kokemuksia. 

Mutta takaasi Dubaihin, ja paatosta taka-alalle. Siä mun sielu lepäs. Ei ollu mitää aikatauluja eikä ohojelmaa. Siä vain vietin laatuaikaa lämpööses unelmieni prinssin kans. Aiva ku paratiisis. Niiskuneitinä keräsin simpukankuoria aarteiksi ,pyyhkeen päälle niitä kööräsin. Olin aiva hurmokses, ennen jokaasta aarteenetsintähetkeä, kutkutti, jotta MINKÄMOOSIA aarteeta se meri oli tänä aamuna mulle rantahiekalle viskonu. Ja tottapa niitä joka aamu siihen oli ilimaantunu ja mä sitte kätevää niitä kööräsin siihen pyyhkeeni päälle. 

Ja tietenki, sitä mukaa ku mä niitä siihen konfoijjasin alakas isäntä vieres huolestua, jotta ensunkaa mä ny nuota KAIKKIA meinaa kotia köörätä. No en tietenkää, suurimman osan palautin Persianlahtehen.  Ja siitä tuliki koskettava setti...orottakaas ku pääsettä tämän postauksen loppuhun. 

Mutta ensunkaa mä ny olisi mä, jonsen mä olisi shoppaalemas käyny. Soli kylläki vain yks ehtoo viikosta tällä reissulla, mutta se oliki sitte sellaanen "shop til you drop " tapahtuma....isännälle. Mun turnauskestävyys on aiva toista luokkaa. Moosin jaksanu viä...mutta sei ny yllätä ketää. 

Mä valamistauruun huolella siihen ehtoohin, ku otimma taksin ja lähärimmä sille ihanalle saalistusreissulle. Mukahan otin käsiveskaksi, mailman kauneimman mutta samalla mailman EPÄKÄYTÄNNÖLLISIMMÄN käsiveskan...tuan kimaltelevan yksisarvisen. Sinne ei mahtunu eres puhelin, joten kuvia ei shoppaalureissusta sitte oo. Mutten mä senpuolehen oosi keriinny siä filimatakkaa, hyvä ku kerkisin shopata syrämen kyllyyrestä, niinkauan ku mies jaksoo mukana kulukia. Jaa...niin mitä tuohon käsiveskahan sitte mahtuu?...ei muuta ku huulipuna...mutta ensunkaa mä muuta shoppaalureisulla tarttekkaa, ku kerta kukkar.....isäntäki kävelöö mun mukana. ( Täs kohtaa taas...MIETTIKÄÄ...kuinka halavaksi olis tullu isännälle se kameli...vain vähä vettä se olis tarvinnu, sen puolehen tämä eteläpohojommaan Imelda tartti silimät kiiluen kaikenmoosta komiaa ja kimaltavaa ) 

Mutta  oli se antoosa ehtoo, palio kaikkia sellaasta, joka oli ku tehty mulle löytyy, mutta tämä laukku oli kyllä itteniki mielestä ihan huippu. Mulle tehty!!!! 

Ja ny ku shoppaalut oli suoritettu alta pois, jäi aikaa keskittyä olennaasehen. Siihen, minkätähäre lomat on tehty. Me vain olimma. Aamulla aamukaffit "omalla "parvekkehella ja sitte hilattihin ittemmä rantahan, johona aika kuluu heleposti auringonlaskuhun. Illat kuluu sillaa, jotta käyymmä tien toisella puolen kasvisruokapaikas herkuttelemas, sitte pari lasi viiniä taas sillä "omalla" parvekkehella ja mailma oli selevästi parempi, ehtoo ehtoolta. Niin palio sitä parannimma. 

Ja tottapa sitä kaikenmoosta ihimeteltävää löytyy tällääselle ikiniiskuneitille.....niinku ny tämä meduusa, esti maattelin, jotta jonku jättimerenneiron piilolinssihän se siinä....  Mutta tottapa sen ny meduusaksi tunnistin, samoon ku sen "sinisen jätti-ilimapallon," jonka isäntä bongas, ku siä kolokytasteeses vetes ittiämmä liotimma... 

Ja se, mikä Dubais kans on sellaasta "ihanparasta" ja mulle sopivaa, on se, jotta saa olla luvan kans aiva överi ja "overthetop". Sellaaset arjektiivit sopii mulle hyvin. Rannallekki  voii halutesnansa tälläytyä, jos huvittaa ( ja useen mua huvittaa ) Eikä silti tuu ihimetteleviä katseeta; "mikä tuon on? " 

Enkä mä ny tietenkää mitää meikkiä tällää, ku tykkään vain laittaa jotaki muuta komiaa, sellaasta

rantavarustusta..

Mukavaa son, ku kaikkia komeeta rantamekkoja on tullu ostettua, jotta on joku paikka, johona niitä voii käyttää. 

Niij`ja...olimma siä yhyrellä iltaristeelylläki, siäkää ei tapahtunu mitää sellaasta, jonka olis voinu katastrofaaliseksi nimetä. Mitä ny yks paikallinen mies risteelyn lopuuksi pyhkääsi viinilasit pöyriltä, sillaa jotta sirpalehia lenteli pirin pärin. Ku sei tykänny, jotta yks toinen mies sattuu siihen. Mei eteläpohojalaasina, tuosta rikuneeraamisesta oikeen mitää pruukattu. Maattelimma notta hyppääkähän se viä pöyrälle, mutta  ei, se lampsii maltillisesti pois aluksesta ja kapu jäi keräämähän sirpalehia ja pahootteli meille muille välikohtausta. 

Kuten sanoon, vaikia son tuota käsittämätööntä maisemaa vangita yhtää mihinkää. Se pitää itte nähärä. Ja sillaa on käyty, jotta moomma päättäny nähärä sen viä monta kertaa, jos Luoja suo. Ja sillaaki on sitte käyty, jotta oomma tältäki osin tullu vanhooksi, sama, hyväksi havaattu lomakohoret. Mitä sitä enää konhottamahan. Matka varatahan, sinne mennähän ja siä nautitahan. Oomma sen ansaannu.

Minen oo yleensä pruukannu olla yhtää haikialla mielellä, ku ollahan vimppaa iltaa johonaki lomakohtees. Tällä kertaa mä olin jopa vähä haikianaki. ( vaikka omahan isänmaahan onki aiva huippua palata ) Mutta kieltämätä tuo rento olotila siinä lämmös oli joinki tosi houkuttavaa. Mutta toisaalta.. kyllä seki on hienoa tulla tänne kotia ja ruveta fiilistelemähän joulua ja joulunaikahan on sitte taas sitä paliokaivattua aikaa TÄRKEEREN asiooren äärellä. eli sitä omaa aikaa, kotona ja rakkahien kans, iliman sitä arkioravanpyörähelevettiä. 

Ja työasioosta sev`verran jotta isäntä bongas paikalliselta raksalta sellaaset telinehet, joitei muuten sen työmailla, eikä kyllä mihinää muallaakaa Suomes nähärä. Ristee, muuten, jotton paikallisten ( tai ne mitää paikallisia oo, Pakistanilaasia ja Intialaasia pääosin ) raksamiesten suojelusenkeliillä hiki. Meirän isäntä voinu oikeen eres kattua, ku ne tuollaasilla kiikkuu siä 

Mutta niivvain se alakas se viimeenen ehtoo tulla mielehen. Ja viimèesenä päivänä molin päättäny teherä muumilaakson Mörkön rannalle. Hyvästiksi. Merkiksi siitä pohojoosesta maasta, joka on mun kotimaani. Mä taharoon sen siihen teherä, sillaa, jotta nousuvesi hänet sitte huuhtoos pois ja sen vierelle mä ajattelin piirtää hiekkahan syrämen, jonka keskelle palautan kaikki ne simpukankuoret, joiten kotia kööränny. Eli suurimman osan. 

Olis ollu hienoa laittaa siihen muutama meritähti, joita oli kulukaa se merenpohoja täynnä. Se näytti aiva siltä, niinku olis  tähtitaivas puronnu sinne veten alle. En tohtinu kumminkaa lähtiä kuvaamahan sinne uurella puhelimellani, ku siinolis kyllä ollu sitte  ne ainekset kasas siihen mun pelekäämähän  matkakatastrofihin.  Siihen kuuluusahan kolomantehen. Siä olis uus puhelin ollu uppeluksis. Jotta kuvitelkaa nyvvain ne meritähäret siä merenpohojas. Ja joinki minen tohtinu niihin eres sattuakkaa. Komeeta olivat katella. 

Sitte mä tein sen. Komia tuli, vaikka itte sanonki. Mua melekeen porajutti. Mutta kulukaa kohta mua vasta porajuttiki. Siinä ku seurasin auringon laskies rannan touhuja ja ohikulukevien ihimisten reaktioota, mun Mörköhön.... ( suurin osa ei eres havaannu ) ....

.....tapahtuu jotaki, joka kosketti mua syvästi. Paikalle tuli paikallinen Arabiäiti lapsineen. Hän kiinnostui mun Mörköstä. Alkoi kuvaamaan sitä, kutsui lapsiaanki tämän kiehtovan olennon ympärille. Mä kattelin vetet silimis. Tämä äiti kahalas vetehen ja toi käresnänsä jotaki, jonka asetteli mun tekemän simpukkasyrämen päälle. 

Hän toi siihen yhyren niistä mun mielestä milijoonista ja vähä ehkä jopa pelottavistaki meritähäristä. 

Siinä kohtaa mun oli PAKKO mennä siihen kans viä kuvaamahan.  Hän ei voinu todellakaan tietää, että  mä olin kokenu meritähäret vähä pelottaviksi, ja olisin halunnu sellaasella koristaa tuon syrämen. Mistä hän olis voinu eres tietää. Emme olleet kohdanneet tuolla rannalla koskaan aikaisemmin, nyt oli ensimmäinen kerta....silloin, kun olin jo Mörköni teheny. Siinä me seisoomma vieretysten Hän, Arabiäiti ja mä Suomalaanen, eteläpohojalaanen äiti. Hymyylimmä toisillemma, ( hunnun välistä näkyvät silimät hymyyli mulle ) Molimma muumilaaksos, mä tietäen sen ja hän tietämättään, jonkin kiehtovan ympärillä. Ei ollu sanoja, oli hiliaanen ymmärrys. Kaunis asia, joka sanattomasti jaettihin, laskevas auringos, kaukana Dubais. Ku mä lähärin, jäi tuo äiti lapsineen keräämään lisää simpukoota tuon Mörkön ympärille. 

Tämä näky jäi mun syrämehen Dubaista. Sen myötä mä jäin ajattelemahan palio kaikenmoosta. Tuo kaunis hetki piti sisällänsä kaharen aiva eri kulttuurin kohtaamisen. Kulttuurien kirjo on rikkaus. Jokaasen, myös meirän kristittyjen pitää pitää kiinni meirän omista perinteestä. Ei meirän tartte niitä maton alle lakaasta. Kyllä jouluna pitää voira sanua, jotta me kristityt vietämmä Jeesuksen syntymäjuhulaa. Se on oleellinen osa kulttuuria,  niin kuuluki. Ei meirän tartte lymyttää omia perinteetä. Ei ne tee niin Dubais, eikä niiren kuulukkaa. Justihin näin on hyvä meirän kaikkien täs mailmas.