Katastrofikesä ja kirian kiriootusta

Ei se meinaa vain tulla. Ei, vaikka kuinka muumipeikko kattelis mun pestyjen klasien ja kesäverhojen raoosta. Ei näy kesää, ei. Muumiista tuttu Suuri Tuhotuluva ei sitävastoon tunnu olevan kovinkaa kaukana. Nuuskamuikkunenki on vissihin pakannu reppunsa, sytyttäny piipun hermosavujen tähären ja ottanu äkkilähärön. Me muumipeikon kans sitte jäärähän tänne ikiharmautehen säälimähän ittiämmä, ku oomma voimattomia tämän kaiken eres. Joka-AINUT päivä on tullu vettä. Ainaki siltä musta tuntuu. Aina, ku oon saanu puutarhakalut leviällensä on alakanu ripajuttaa. Minoon lähestulukohon jokakerta päättäny, jotten oo sokurista ja oon jatkanu hommiani niiku ei mitää...sitte ku saret on kastellu mun läpimäriäksi ja tukka on liiskaantunu ohovaasille, SITTE minoon luovuttanu.  Oon saratellen keränny kamat ja siirtyny satehen suojahan "nauttimahan" kesästä. Oon koittanu olla positiivinen. "Kyllä kesä kuivaa, minkä kastaa." "Tämon vain pieni kesäänen saretkuuro" ( kesto n. 6h, yleensä yöksi selekiää. ) Emmä silloonkaa viä ylenmäärin raimaantunu ku koiran kans kävelylle lähties hairaasin mukahani sellaasen sateenvarion, jonka aukaasumekanismi ei toiminu. En ainakaa omasta mielestäni. Eihän teiränkää mielestä oo liioottelua, jos viskaasoo epäkelevon piskotikun ojanpyörtänölle ja sanoo hartahasti: "vittuperkelessaatana" Sitte nostaa farkkutakin ( uuren komian, täksi "kesäksi" HM:sta hankitun ) pään päälle. Seliäs lukoo, kuin ilikkuen Young and Wild.....hmm-m. Takaasi tulles oliki farkkutakki uppokostutettu ja kuivaalen sitä viäki tua takan päällä. Enkä täs vaihees viitti mainita mitää ylimääräästä mun kampauksesta. Kokeelkaa itte kulukia farkkutakki päänpäällä rankkasatees ja senjäläkihin kattokaa peilihin. Eikä siinä viä kaikki. Samana päivänä jouruun viä flikan kans yllättäen asioolle. Mä näytin ilimestyskirian perolta. Mutta täs tapaukses se taisi olla flikan etu. Kyseenen paikka, johona asiootihin, kätki koneestohonsa sellaasen virkaalijan, jolla oli ennakkoasenne nuoria kohtahan.  Se meinas soveltaa sitä asennettansa MUN TYTTÄREHENI, mutta tunsiki yllättäen mun tuijotuksen, joka on..... no, ne, jokka tuntoo mun, niin TIETÄÄ, MISTÄ mä puhun.  Ku mun SIIHEN katseesehen lisätähän se farkkutakilla saavutettu kampaus, voirahan puhua salamavaikutuksesta. Ämmä alakas puhua melekeen kielillä mun lapselleni, ku viä sekunti sitte oli yrittäny kariahrella hänelle ja kuulos ei mun flikalla vikaa oo. Se lutureeras ja söpötti, siinä mun tutkivan ja vitttumaasen katseen alla, niska punoottaen. Harmi sinänsä,sillä molin jo oikaasnu selekäni ja valamistautunu lyömähän luisen nyrkkini pöytähän. Moosin toimittanu oikeen kärestä pitäen, KUINKA mun tytärtä kohorellahan. Flikan kannalta sitte taas pareet, ettei kesänpuuttumisvitutuksesta kärsivä keski-ikäänen äitee pääsny avautumahan. Flikka olis joutunu häpeemähän silimät päästänsä, eikä oo sanottu vaikkolis virkavaltaki jouruttu soittamahan paikalle. Kyllä sevverran kohaji kyröönjoki mun korvis tuolla hetkellä. Vaasan vereni kuohuu vaahtopäinä.

Senlisäksi, että tämä ikiharmaus meinaa tukahruttaa musta viimeesekki ilonkipinät , on tämä kesä eräänlaista luopumisen aikaa. Tootta jo lukenukki jo täs alakuvuoresta mun tuorehimmasta luopumisesta. Sanomatakki on selevää, että seki asia on yhä mulle vereslihalla ja ajankohtaanen. Mutta on täs muutaki. Tottakai mä käsitän senki tosiasian joka hetki, ettei munkaa äiti tuosta enää nuorene. Ei hän ny mihinää kauhian huonos hapes oo, mutta tottakai sellaaset ensimmääset merkit siitä, että aika on rajallinen, on ilimas. Non viä vain sellaasia häilähröksiä mun mielen sopuukos, mutta häilähröksekki viiltää...syvältä. Ku, Äiti......mä en osaa eres kuvitella, kuinka päriääsin iliman äitiä. Sitte on tietenki tämä oma äitinä olemisen sietämätöön haikiansuloosuus. Äitien tehtävähän onki lähettää perhosiansa mailmalle. meirän pitääki pyrkiä siihen, että niiren omat siivet kantaa. Meirän tehtävä on olla ylypeetä Heistä, perhosistamma. Ritariperhosista ja Neitoperhosista. Tämä kesä on ollu tyttäreni itsenäästymisen aikaa. Tottakai hän ny viä kotona asuu ja viettää munki kans aikaa palio. Mutta hän on nyt nuori neitonen, hänen KUULUUKI nyt mennä ja liitää ja elää täysillä. Yhtenä ehtoona täs hän niin sujuvasti sukelteli tunnelmasta toisehen, että mä olin ittekkki aiva mykistyny. Ensi hän katteli mun kans kaks viimeestä jaksoa Myrskyluoron Maijasta ja sitte hän lähti kesäyös pyöräälemähän kohti nuoruuren seikkaaluja ja elämää. Perille päästyänsä hän viestitti mulle niin komiasti kesäyös pyöräälyn tunnetta, sitä ku lempeät, ( tälle kesälle harvinaaset ) tuulet hyväälöö ja pyörän seliäs kiitäes tuloo melekeen olo, että lentää. Hän myös mainitsi, että saan viä monta kertaa olla ylypiä hänestä ( tätä en epääle hetkiäkää )  Niin...neitoperhoseni on nyt noussu siivillensä ja lentää onnellisena kesäyös. Kyllä se kirpaasoo, mutta samalla oon niin onnellinen, että Rakkaani saa elää nyt hienoa vaihetta elämäs, huoletoonta nuoruutta. Son kaikilla meillä vain kerran. Ja tää mä oon, aina valamihina, mun kämmenellä on hyvä neitoperhosen käyrä oikoomas siipiänsä. MÄ kyllä puhallan, jos on tullu pipi.

Enkä mä tiä...joinki mullon tullu toisinvooroon tänä kesänä kauhia haiku omahanki nuoruuheten. Enkä ny tarkoota mitää viirenkympin villitystä. Emmoo eres viä sen ikäänenkää. Mutta joinki sitä mieli silloon tällöön palaa sinne kasarille. Kuinka päheetä silloon kaikki olikaa. Kuinka virkistävää oliskaa palata yhtäkkiä kesähän 1989. Saisin ajella vanhalla Datsun Cherryllä ystäväni Sarin kans. Sillaa, että Rahanaaston kulumalla leijaalis viä sininen savu, vaikka me oltaas jo Kauhajoella Pizzalla. Syötääs silloon tällöön kahtehen pekkahan kivi- ( tai no..emalifarillinen ) lasagnea. Ja sitä ajelua ja niitä iltoja Kauhajoen krouvis. Kaikkia niitä hulluja eresottamuksia. Mutta sitte toisaalta...saattaas olla, etten sittekkää vaihtaasi mun Citroeniani siihen Datsunihin. Eikä tuosta muustakaa flatkottamisesta taitaasi enää toteutua mikää muu, ku tuo syömisosuus, jota jo täs Sarin kans suunnittelimmaki. Siton niin heleppo soffannurkasta, suklaalevy pöyrällä, viinilasi käres ja villasukat jalaas uhota, jotta NY MÄ LÄHÄREN BAANALLE!!!. Mutta auta armias, jos pitääski laittaa korkkarit jalakahan ja viä herra siunakkohon, ne kattohon kohottaa, niinku yhyres laulus lauletahan. Ei...kyllä me tairamma aiva vain kotoosasti SYÖRÄ Sarin kans villasukat jalaas miehet pöyrän alle. Lasagnea luonnollisesti. Kuulostaa muuten kiehtovalta illalta. Tosi keski-ikääseltä. Ihanalta!!

No sitte siitä mun kirian kirioottamisesta. Ku kaikille ny varmahan on jo tullu seleväksi, että mua köörätähän kohta terapiahan näiren säiren tähäre. Toki säät liittyy mun kiriahani sillaa, että mun kirioottaminen on suoraa siroksis mun tunnetiloohin. Jos yritän parvekkehella kirioottaa, näin "kesällä" ja sormet alakaa sinertyä, on se kai joku merkki. Joko, mun Hetkeni on koittanu tai sitte on vain yksinkertaasesti KYLYMÄ. Kylymä kesäsää teköö musta näimmä aggressiivisen ja arvaamattoman. Ja kyllähän mä kynttilänvalosta tykkään....mutta jos sitte syksyllä. Oon ny kumminki teheny syksyysiä tunnelmia ehtoosin parvekkelle, ku en oo muutakaa voinu.

Ai  niin se kiria. KYLLÄ, mä kiriootan sellaasta kyllä, kyllä,kyllä.  MUTTA....se ei oo kulukaa aiva niin yksinkertaasta. Kirioottaminen on tairetta. Se häiriintyy ÄÄRIMMÄÄSEN heleposti. Koska torellisuus on se, että oon kunnan/kaupungin viraas ja teen päivätyöni kunnan/kaupungin leivis. Ku tilanne on tämä, niin mun talous ei oo riippuvaanen valamistuvasta uuresta hengentuotoksesta. Luojan Kiitos!!! Minen välttämätä pystyysi sellaasen paineen alla eres tuottamahan tekstiä. Enkä mä pysty ylipäätänsä  minkäänlaasen paineen alla kirioottamahan. Mähän tarvitten ylimaallisen rauhan jo näiren blogipostaustenki kirioottamisehen. Mulla alakaa heti ottas pullottaa elimennäköönen, jos mua kesken tämän prosessin häiritähän. JOS mua joku häirittöö, son  yleensä se mieshenkilö.jonka oon itte vapaaehtoosesti ja huolellisesti valakannu elämähäni. Son vailla milloon mitäki ja hukas on kaikenmoosta. No....ei tuallaasta ny kovin useen tapahru, mutta kulukaa kyllä silloon ottasuonet on pinnas ku joku luuloo, jotta ku mun on  kerran luomistyöstä keskeyttetty, että mä muka voisin sitte jatkaa nuav´vain. Ei se kulukaa käy nuav`vain. Nettishoppaalut tapahtuu sillaa NUAV`VAIN, son yks klikkaus ja sullon uus ihqu mekko ostoskoris. Tuota luonnehrintaa pruukaamma blondissikooni kans käyttää, ku jotaki on ( jälleen kerran ) vilahtanu virtuaalisehen ostoskorihin ja sitte pitääs johonaki vaihees vaivihkaa käyrä postis.... Ja DA-DAA ku jotaki uutta on joko päällä tai sisustukses...son toki vanhaa. Riippuu tietty KUKA kysyy..... Mutta yleensä tuo on vakivastaus, jos puoliso kyselöö.

Tämä nilikkakoru on yks niitä täksi "kesäksi" hankittuja NUAV`VAIN ostoksia. Oomma mä sitä koittanu pitää, mutta torellisuus on kumminki ollu enimmäkseen tämä:

Ne jaloos minoon teille kiriootellu. JA OON MIETTINY SITÄ KIRIAAKI. Sen julukaasuajankohtaa en tiä. Se voi olla ens kuulla, ens vuonna, ens vuosikymmenellä. En toresta tiä. Tottapa se vois olla vaikka huomenna tai itteasias ensarkena.....jos nimittään tekisin sillaa, jotta laittaasin nippuhun KAIKKI mun tähänastiset blogipostaukset.  Niistähän tulis kätevästi kiria, nimiä vain novellikokoelmalle ja solis siinä!!!! Lisäosiohon voisin viä liittää hulluummat naamakiriapäivitykseni, joita kaikki teistä ei tietty oo pääsny lukemahan. Mutta mutta..... eikö se teiränki mielestä olisi Teirän aliarvioomista? minkä ristuksen tähäre Te ny maksaasitta jostaki sellaasesta, mikon lujettavis tää, ilimaaseksi? Tai voisinhan mä teherä oikeen tiiliskiviromaanin ja kerätä muutaman muunki bloggarin postaukset kirioohin ja kansihin...Tosin sen laillisuuresta minen tiä. Mutta moraalisesti solis kumminki ala-arvoosta. Tosin moraalisesti ala-arvoonen tästä mailmasta on tullu, tää saa tappaa, raiskata, polttaa elävältä, tukehruttaa pieniä flikkoja muovipusiihin. Eläämille saa ny iliman muuta teherä mitä vain julumuuksia, EIKÄ MISTÄÄ JOURUTA VASTUUSEHEN!!!!! Saatana, säkit pääs kulietahan oikeusaliis naamat peiteltyynä. Mutta teeppä talousrikos....silloon on poka tuomiot kovat. Tosin minen tiä, onko blogipostausten varaastaminen rikos tai no mun blogin ei ainakaa oosi talousrikos, ku minen tästä hyöry talourellisesti. Minen kirioota rahasta. Kirian kirioottaminen on HAAVE. Haave, jonka toteutan ku elämäntilanteeni on sellaanen. Tällä hetkellä mä elän arjen hektises oravanpyöräs. kuulun niihin onnekkahisihin, joillon työpaikka. Haluan pitää työpaikkani,vaikka näin kesälomalla onki mukavaa olla osa-aikahainavaappoo. Saattaa olla,että KUN kirian kiriootan, oon virkavapaalla....tai eläkkeellä. Ei kiriaa kyllä kiriooteta arjen lomas. Kyllä siihen tarttoo aiva oman aijjan. Ja siihen, koska sellaanen aika on, mulla ei oo vastausta. Minoon yrittäjän vaimo, tuulisella paikalla. On hyvä,että eres toisella on säännölliset tulot. Kirian kirioottaminen lois eitoivottua epävakautta. Ja niinku jo tuos vissihin mainittin, en kirioota rahasta, en halua sitoa sieluani mihinkää.

Mutta joskus sitte....on kirian aika. Sen mä teille lupaan. Silloon on luettavis jotaki uutta ja raikasta, eteläpohojalaasta Aitoa Virpiä. Kuka näitä samoja  bloglätinöötä ny monikertoohin lukis. Mä sitte ilimoottelen ku sellaanen  kirianjulukaasu tapahtuu. Mutta sillä välin mä elän tätä haikiansuloosta, katastrofikesääni. Mun sieluni ja sieltä kumpuavat blogitarinat tuloo, ku non tullaksensa. Non MUN, yksin mun. Non osa mun sielua. Ja mun sielun osat eivät oo kaupan, ei nyt, eikä koskaa. Silloon menis rikki jotaki, jotaki korvaamatoonta.....eikä mikää olisi koskaa niinku ennen.

Pyhä puukauha, kateutta ja muita ihimeetä

Tästä Pyhästä Puukauhasta se taas lähti, mun ittetutkiskelu. Nimittään soli hetken hukas. Ja turha kai eres täs vaihees mainita, jotta KENENKÄ toimesta. Tällä puukauhalla, kuten niin monella muullaki mun esinehellä on TARINA. Tarina, joka teköö siitä ainutkertaasen, MULLE tärkiän. Minoon ostanu sen joskus sellaaselta vanhalta mieheltä, kulukukauppiahalta, silloon ku asuun viä kotona Teuvalla. Maattelin kaivaa Kauhajoen Krouvin reisulta jäänyset hilut ja sijootin tuohon kauhahan. Vanhan miehen silimät kyyneltyy ku kaupat tuli ja voitta vain kuvitella kuinka muaki porajutti. Tuolla hetkellä kauha sai Oman Merkityksensä. Sillä minoon polttanu ensimmääset ruskiat soosit Raumalla Syväraumankarulla siihenmalllihin, notta kämpäs oli savua sillaa nottei etehensä nähäny, mutta soosista tuli tummanpuhuvaa torellaki. Minolin vähä pettyny mun kokkaustaitoohin, mutta rakas puolisoni vei mun iltakävelylle, hajettihin pizzat ja mun opiskeluvuoret Timo toimii useen gourmeetkokkina. Mua orotti milloon minkäkilaaset kynttiläillalliset, ku tulin luennoolta. Niinpä onki aika erikoosta jotta tänä päivänä minoon oikeen Master Chef-tason kotikokki. OIKIASTI. Mä rakastan kokkaalua ja Hyacinthin tapahan tykkään järiestää kynttiläillallisia. Tyttäreni ei eres tiä, että minoon ollu joskus aika surkia kokki, ku nykyään oon niin perinteenen äitee, jonka ruokapatojen äärehen on hyvä ja kotoosa kerääntyä koko perheen tai miksei suvunki voimin. Useen oon kauhan varres ja useemmiten kokkaalen iliman mitää reseptiä, mä keksin ja maustan itte ja hyvää tuloo. Ja tämä kauha.....son kulukenu mukana kaikki nämä vuoret. Son mun kokkauskäteni jatke. Sen lätkääsen pöytähän, vaikkolis kuinka komiat Arabiat  tai Iittalat pöyräs. Niinpä voitta vain kuvitella, ku olin täs taannoon aloottelemas kokkausta hyräällen, aukaasin looran, johona tuon mun Pyhän Kauhani paikka oli ja se TUNNE, ku kauha on pois.....mä oikeen tunsin, kuinka selekärankaa kihelmööttti, mä väläppäsin looran ympärinämpäröösin, siä vilahti kaikenmoosta kauhaa Hackmannia, Fiskarssia ja kaikenmoosta mutta EI MUN PUUKAUHAANI. Mä saratin jo täs vaihees aiva lanttalaureehinsa ja manasin, notta kuka ristuksen vatipää on tarvinnu MUN Kauhaani.... Ku nämä sanat oli purkautunu mun huulilta, mä muistin yhyren vatipään, joka kattoo televisiota olokkaris.... Molin ääntä nopiampaa sen eres, silimät salamooren. Isäntä tajus muuten justihin tuolla nimenomaasella hetkellä, notta puukauha on senjäliillä, JOHONAKI ja sen ottaminen taisi olla VIRHE. Soli silimät seliällänsä ja koitti muistella, notta mihinkähän solis maharollisesti kööränny emännän kauhan.....eisunkaa silloo vain sekootettu jotaki laastia..? Mä päätin päästää sen päläkähästä ja virkistin sen muistia. Kysyyn pikkukieli pihalla, notta; " eisunkaa MUN PYHÄÄ PUUKAUHAANI OO RISTUS SENTÄHÄN KÖÖRÄTTY VAASAHAN?!!!!!! Näjin jo silimistä ja hikikarpaloosta ohovaasilla, notta näin on mariat. Sinne on maakuntahan viety mun puukauhani. Työmaalle. Sinne oli erellispyhänaikana hairaastu meirän aviovuoteesta parahat Familonin untuvatäkit, ( joiren eläänystävällisyyttä molin ehtookauret googletellu ja nämä oli sellaaset, eí oltu lintuja kiusattu, se tietty näkyy hinnaski )  Finlaysonin pussilakanoonensa. Samalla ku reissuhommihin tarkootetut petitarpeet orottivat komeros. Nämä kyseeset petivaatteet tulivat kumminki kotia samantien, ku kailotin asiani isännälle Raumalta Vaasahan puhelimes ( ääni olis varmahan kuulunu iliman teleoperaattoriaki ) Kyllä se puukauha sieltä sitte kotia saatihin, eikä tullu rumihia. Mutta kyllä mä kimotin, uhkaalin ja käytin jopa viimeestä ässääniki hias. Peliättelin lapsuusystävälläni Helillä, joka asuu siä Vaasas. Notta; " jonsei rupia kauhaa kuulumahan kotia, Heli tuloo hakemahan ja se ei kuule lähäre sieltä iliman sitä kauhaa. " Täs vaihees Timo TIESI, notta se piru muuten varmahan tulis. Tulis se, koska sama nainen on kööränny mua varte valakoosia saappahia pitkin pohojanmaata, mettästäny mulle Mymmeli-kannua....kyllä, son sen sortin nainen, Son YSTÄVÄ, joka ei ikänä jätä mua pulahan.

Heli ja muut, jokka mun tuntoo hyvin ja ovat ollu mun elämäs tarpeeksi kauan, tietävät palioki mun omituusuuksia. Minen oo ollenkaa helepoommasta päästä naisihimisiä. Moon outolintu ja tunnustan sen täs aiva häpeelemätä. Mä aika useen vetoan Hirvimäkisehen taiteellisuuteheni. Sen variolla mä suon ittelleni omituusuuksia jos minkäkilaasia. Niinku tuon puukauhan, jonka oon sittemmin jo nostanu pyhäinjäännöksen tasolle. Sitte on LOOTAKISSI.... Mä veikkaan, ettei ,mailmas kellää toisella oo lootakissiä, mutta mulla on. Moon saanu sen pikkuflikkana äitiltä ja heti ku sen sain, mä asettelin sen meirän pienen olohuonehen lipaston ylimpähän lootahan. Peittelin sen vanhan aijan silitetyyllä nästyykiillä. Ja sinne se jäi. Sillei saanu kukaa leikkiä, leikkien lomas mä käyyn joskus sitä vain kurkkaamas. En tiä, jos olisin nykypäivän kakara, mua oltaas täs vaihees jo varmahan kööräämäs johonki terapiahan juttelemahan. Mutta äläkää peliäkkö, emmä nykyään enää käy sitä looras vahtaamas kesken "leikkien" ku isännän kans häärään tai eres kesken kotohommien. Mutta looras se kulukaa on viä tänäki päivänä. Että joo....omituusuusgeenini on tallella. On siinä kulukaa perikunnalla aikoonansa ihimettelemistä, ku muorin loorasta löytyy tälläänen kissi. Toisaaalta mä elän niin näkyvästi ja kuuluvasti, jotta mun lähipiirille mun omituusuuret ja tietyntyyppinen taiteellisuus on tuttua juttua. Aiva "normikauraa"

Mä tykkään komiasta. Tykkään nyt ja oon aina tykäny. Mä RAKASTAN sisustaa kotoa,  Mä rakastan puutarhaalua. Mulla suorastaan puluppuaa uusia ireoota ja useemmat niistä toteutan. Minkätähäre en toteuttaasi? elämä on aiva liika lyhyt surenteluhun, murehtimisehen ( neki geenit mullon ja appajee ku kunnon Laitiselaaset muresgeenit ottaa musta vallan, ne ku sekootetahan Hirvimäkisehen taiteellisehen verehen, lopputulos on kulukaa melekeen maaninen ) ja niin .... karehtimisehen. Mulle tuottaa iloa tällääset komiat asiat. Jos mä näjen pinkit keraamiset saappahat ja tykkään niistä. Mä hajen ne ja asettelen ne  kotoni klasin alle. Asettelen, enkä kysy keltää siihen lupaa. ( en eres isännältä ) Sitäpaitti, seki olis nämä varmahan aikaa myöre mulle ostanu, ku oli ne nähäny ( perkales, oliskahan tällä kertaa pitäny malttaa ja jäärä orottavalle kannalle :D ? )

Tykkään tällätä ittiäni. Tykkään komiasta. " Komiaa kylän kohoras " son mun slogan.  Luulis jotta son aiva oolrait tälläänen, mutta tällääsellä komian peräs juoksemisella on hintansa. Enkä ny suinkaa tarkoota rahaa. Sillä kaikki komia ei aina oo ollenkaa eres kallista. Mulla ja mun sisaruksilla on äiteen perintönä aina ollu sellaanen maaginen "tatsi" notta saarahan köyhilläki evähillä komiaa. Mutta koto, se oma koto on mulle melekeenpä sellaanen hengellinen juttu. Sen etehen oomma isännän kans teheny palio töitä ja senpä tähäre tää onki niin mahtava sitte tuunata ja viettää aikaa. Muistan viäki ku mun mamma oli meirän ensimmääsen koron tupahantuliaasis ja siunaali, ku oli niin komiaa. Sanoo sitte äiteelle, notta; " voi Taikkelin Tähäre, ku on komiaa, osaakahan  se Virpi eres arvostaa tätä?"  Äiti kattoo mammahan, kyyneltimantteja silimäkulumis ja sanoo hiliaa; " Usko pois, Annikki, kyllä Virpi, jos kuka osaa arvostaa tätä kaikkia kaunista täs? " Niin .....kattokaas, ku soli mun äiteeni, ku puhuu. Se kyllä tietää sen poluun, jonka minoon kulukenu. Äiti tietää ne piikit, joita mun poluun varres on ollu, hän tietää ne varjopaikat. Hän näköö muutaki ku vain sen kimaltavan pinnan.

Äiti muistaa, kuinka mä jo pikkuflikkana  Vaasan Sokokses pysähryyn JOKAKERTA silimiittelemähän näitä Birger Kaipiaasen Paratiisi-astioota. Meillä ei kotona niitä ollu, mutta jokakerta mun pikkuflikan syrämes ailahti, ku niitä kattoon. mietiin, että kuinka joku on osannu teherä nuan komiaa?  Ja mikä velehoonta, näitä samoja astioota mä vahtasin Poris, kesällä 1996 ja haavelin niistä, että joskus mä viä...... Niinku näkyy...mullon niitä ny ( ja niin on muuten äitilläki ) Minoon niitä vuosien saatos itte pikkuhiliaa keränny ja aika palio saimma myös anopiltani, Timon äitiltä. En koskaa voi unohtaa, kuinka hän matkusti meille linja-autolla yhyren joulun alla ja mukanansa hänellä oli meille kovettu lahaja. Helmi-mammalta ja Olavi-paapalta. Oli kulhoa  ja lautasta tähän sariahan. Muistan ne kovaa työtä tehenyset maanviljelijänaisen käret, jokka ojentivat tuota pakettia meille, tuikkivat ruskiat silimät...mä muistan ne aina. Helmi oli osia jo tähän ostanu mulle ennemminki, hän ku oli sellaanen  Anoppi, joka muisti JOKAASEN miniänsä kaikki pienimäkki merkkipäivät. Samoon muisti tietty lastensa, lastenlastensa ja kaikkien rakkahien merkkipäivät. Ittestänsä ei pitäny niin väliä.  Mulle hän sanooki näistä astioosta, että kyllon kuule kiva kerätä jollekki tälläästä astiasariaa, son kuule niin komia ja värikäs. Ihimeelllinen on ollu mulla anoppiki, jos on ihimeellinen sen poikaki, lahajoja jostaki tuolta tähtitarhoosta...

Niin....se, minkätähäre mä toimitin nuosta astioosta täs yhteyres tuloo NY. Niiston muorostunu  sellaanen eräänlainen lyömäaset mua kohtahan. Minoon LUKUUSIA kertoja avautunu tää kateuresta, joka jostaki syytä on osani. Son myös tyttäreni osa. Son yrittäjänä puurtavan mieheni osa. Mua ittiäki väsyttää kirioottaa tästä, uskokaa pois. Mutta JÄLLEEN siihen on palattava. Täs lähimenneesyyres oli yks keskustelu....kaffipöytäkeskustelu, johona puhuttihin elämän ennustamattomuuresta, siitä, kuinka haurasta ja heleposti menetettävää tää kaikki on. Niin...mullon kyllä joku tuntemus niistä hetkistä...esimerkiksi silloon ku silitin sairaalan sänkyhyn nuota käsiä, nuota jokka kerran lahajootti mulle nuota Paratiisi-astioota. Silloon ku kattoon mieheni pohojatoonta surua, ku hän kantoo  veljiensä kans arkkua.....arkkua joka painoo tuskin mitää. Niin pieneksi ja haurahaksi voi sairaus vierä, elävääsen, nauravaasen äiti-ihimisen. Tällääset mielikuvat pyörii mun verkkokalavoolla ku yks ihiminen tokaasi mulle tuon keskustelun lomas, oikeen, oikeen halaveksivalla ja katkeralla äänellä: " Nii-in ei siinä sitten Paratiisi-astiatkaan auta..."  JUMALAUTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vain Lissu-äiteen hyvä kasvatus ja eteläpohojalaanen vakaa vereni esti mua raimaantumasta!!! Joku saatana kehtaa lässyttää mulle tuollaasia. Ja JOS se oli tarkootettu "kevennykseksi" tai "läpäksi" soli molemmmis tapauksis ristuksen mautoon ja ala-arvoonen, sellaanen.  Äiteelle tästä avauruun heti samana ehtoona, äitee vain totes, jotta älä piittaa, son tuollaasen ihimisen oma häpiä ja risti. Ja tuskin tuollaanen ymmärtää eres hävetä puheetansa.Mutta mä häpeen, häpeen torellaki sen puolesta.  Kateus ja katkeruus on nimenomaan risti.

Ja voi....kyllä mä tiän, mitä on kaiken ohikiitävyys. Mäki tiän, miltä tuntuu menettää, joku....joku oikeen rakas. Tämäki kello...solis saanu mun puolesta raksutella viä siä Luovankyläs, Saunoontiellä. Viäki minolisin mieluummin viime pyhänaikana käyny syömäs koristesnisua Olavi-paapan työnä. Kuunnellu sen raikuvaa naurua ja huluvattomia juttuja. Ny siä pihas kuuntelimma flikan kans kesätuulen huminaa ja omaa niiskutustamma. Paapan terassi ammotti tyhyjänä, mamman aikoonansa istuttamat kukat huojahteli kesätuules. Ei siinä tosiaan Paratiisi-astiat auta. Ei sitä mulle kenenkää tartte tulla sanomahan eriksensä!! 

Ja VOI, kuinka mieluusti mä istahtaasin tuohon isän kiriootuspöyrälle ( Niinku pikkuflikkana ) heiluttelisin jalakoja ja sanoosin; " Kuule, isä..." Ja mä näkisin sen siniset silimät!! Näkisin ne viä vaikka kerran. Mutta isä on pois..... molin neliätoista, ku autoon vaatteeta isän päälle, sen viimeesenä iltana ku se oli kotona. ( Isä asuu lähellä mua ja äitiä, sen jäläkihin ku ne oli eronnu )  Aamulla tulis ambulanssimiehet hakohon. Isä halus olla valamihina, ku kuulemma pukeminen oli jo niin vaikiaa. Syötin hänelle vähä jogurttia. ( isä sairasti syöpää ) Lähärin kotiani ja sammutin isän asunnosta sinä syyskuun iltana valot, isän pyynnöstä.  Hän sanoo; " Hyvää yötä Virpi "  Pari viikkoa myöhemmin puhuttihin viä puhelimes. Päivällä  1.10.1984  Klo 16.15 tuli soitto ....isä oli pois. Ei siinä Paratiisi-astiat yhtää auttanu. MUTTA SITÄ EI TORESTA TARTTE TULLA MULLE ERIKSENSÄ TOIMITTAMAHAN!!!!!!  Son jo vittuulua tuollaanen! 

Auts, tulipa vähä avauruttua. Kiitos ja anteeksi vaan. Mutta voitta uskoa, että tätä historiaa vasten, tuollaaset ala-arvooset katkerat kommentit saavuttavat sitte joskus sen kuuluusan lakipisteensä. Ja mun kohoralla se täyttyy tuos kyseeses kaffipöytäkeskustelus, justihin tuolla nimenomaasella hetkellä. Minoon omituunen akka. Tykkään komiasta ja oon muutenki erikoonen. Mutta son mun asiani. Ja jonsen mä olis tälläänen, ei mulla olisi teitä lukijoota eikä tarinoota teille kiriootettavaksi. Jaapa jaa....mä koitan teherä niinku äitee sanoo; "jätä omahan arvohonsa tuollaaset." Jos se joskus vaikka ymmärtääs hävetä. Tairan käyrä ny kumminki  kurkkaamas, onko lootakissi loorasnansa. Sitte keitän päiväkaffit ja nautin ne PARATIISI KUPISTA, suon lämpöösen ajatuksen anopilleni ja apelleni ja isälleni tuonne tähtitarhoohin. Oon kiitollinen että he olivat osa eläämäni.  Ja sitte.....tairan käyrä Prismas...ku siä olis yks komia juttu....joka kuuluu mun merenneitopöyrän päälle. Toivottavasti mun ei tartte enää kirioottaa kateuresta. Toivottavasti ei KOSKAA ENÄÄ.