VIIHREVUORET!!!!!

Hallelujaa!!! Mä istun läppärin äärellä ja kiriootan. KIRIOOTAN teille ja vieläpä aiva oikiasti. Moon kulukaa monet kerrat kirioottanukki teille mielesnäni koiralenkillä. ( sitä kulukaa kerkiää yllättävän palio tuumaalla palatsikoiran kans lenkkeelles....eikä silloo mitää tekemistä lenkkeelyn kans...me ULUKOOLLAHAN,seisoskellahan ja ollahan pitkis tuumingiis ja kattotahan lakialle ja puolet tästä lenkkiporukasta haisteloo kusijäläkiä... kyllä siinä kulukaa tuumata kerkiää...yhtä sun toista. Mutta terapiasta menöö...eikä maksa mitää. )

Mutta mielesnänsä kirioottelu ei kyllä lämmitä ku mieltä. Sei ikänä sitte siirry teille lukijoolle, eikä  se lämmitä munkaa mieltä kovin kauaa. Mun mielikuvituskiriootukset häviää tuanne sfääriihin, jättämättä ainuttakaa jäläkiä mihinkää somemailmahan...toisaalta son joirenki ajatusten kannalta pareekki sillaa... mun kuohahtelevan mieleni terävimmät käriet onki pareet esti haihruttaa ajatuskuplina ilimahan. Moni mielii säilyy sillaa pahentumata, ja kukkahatukki saa sillon kukoostaa rauhas.

Ja että mitä nyssitte mulle kuuluu?

No aiva kärkehen se, jotta moon ny saavuttanu ne kuuluusat VIIHRETVUORET!.  Viihretvuosihin kuuluu sellaanen, jotta kesät ja joulut alakaa olla useemmin. Nykki musta tuntuu , jottoon justihin järiestäny joulukolehet kaappihin ja taas on pian se aika, ku niitä pitää alaata ottamahan esille. ( ja... kyllä.... haalimahan lisää!! meillon flikan  kans sellaanen riaknoosi, ensimmääset jouluvalot ja tonttu on jo ostettu komeron perälle orottamahan SITÄ H-hetkiä ku joulunviritys alakaa tosisnansa. )  Ja kivaa son viihretvuosis, ku kesäkki on useen...tai siis TUNTUU, jotton. Viihretvuoret tietysti muuttaa mieltäki arvaamattomaksi. Mä kiihryn yhä useemmin nollasta satahan...milloon mistäki.

 Viihretvuosis sitä muuttuu....enkä ny tarkoota habitustani ( vaikka seki muuttuu...valitettavasti, mutta kovaa mä koitan kampoohin laittaa ) Elämänasennet muuttuu...niinku mä jo sanoon, muutun arvaamattomammaksi....siis entisestänsä viä. Samoon minen enää tunge ittiäni mihinkää muottiihin, moon, justihin mitä mä taharon, teen, mitä mä taharon ja vittumaaset ihimiset sulien elämästäni aiva systemaattisesti. Minen halua haaskata aikaani änkätes tyhyjänpäiväästen kans.  Ku se aika säntäälöö muutenki jo aiva hanittoman lujaa...niin se siitä ny viä puuttuus, että pitääs vittumaasten ihimisten seuras sitä viettää. Mä rakastan entistäki enemmän, niitä, jokkon mulle tärkeetä. En anna enää hyppiä mun silimille ( sitäkää vähää ) Oon justhin niin saatanan eherotoon, ku taharon. Ja samahan aikahan oon myös käsittäny, ettei tämä  elämä ookkaa mitää mustavalkofilimiä...kyllä siihen kaikki harmaansävyt kuuluu....ja kyllä....joskus on oikeen  färifilimiä, johona kaikki värit kirkuu kirkkahina...ja kaikki se on elämää...kallisarvoosta ja ainutlaatuusta, mun elämää. Oon tarvittaes vittumaanen ja samalla, vaikkei sitä tämän vuoratuksen jäläkihin enää kukaa usko...moon oikeen hyvä äitee ja vaimo. Ja hyväksi ystäväksiki non mua sanonu. 

Tämänikäänen ämmä saa luvan kans olla sinut ittensä kans. Jos se jonku mielestä on yhtä ku vittumaanen ämmä...son mulle niin sanotusti fine. Mä elän täysillä, tartun hetkihin ja nautin aina ku maharollista. Elämän rajallisuus on jysähtäny tämän vuoren aikana tajuntahan isoolla voluumilla.Kyllä silloon ku ikää on se puoli vuosisataa...sitä alakaa pakostaki tuumata tätä elämää, mikä tää on tärkiää ja mikä ei. 

 Mä opettelen täs tätä elämää....son ny niinku KORKIA aika. Vahava nainen minoon aina ollu, son verenperintöä, jostoon ylypiä. Mä en oo sitä naistyyppiä, joka pyytelöö anteeksi ja nöyristelöö. ( eikä se ollenkaa sitte tarkoota sitä, ettenkö moosi nöyrä Isojen Asiooren eres....) Mä koitan pitää ittestäni huolta...mielestäni ja kropastani. Jäläkimmääsen kans son muuten aiva ristuksen vaikiaa...minen käsitä KUINKA jokaanen saatanan suklaalevy, jonka OHI mä kävelen..  tarttuu mun luntioomille....KUINKA SON SAATANA MAHAROLLISTA!! Mutta seki sitte kuuluu tähä ikähän, jotta rupiaa olemahan sinut ittensä kans. Kantaa ittensä kunnialla, eikä jokaasta senttiä siinä vyötäröllä mittaa. Ja myöntää ittellensä tosiasiat...minen tuu ikänä kuivan kesän oravaksi, minen oo ikänä ollukaa sellaanen...mutta kieltämätä...emmä ny helevetti mikää Rubensnainenkaa haluaasi olla...jos jotaki siltä väliltä sitte. Kattotahan ny....mä kyllä huhuron monena ehtoona monenmoosis liikuntajutuus...ja YRITÄN syörä ku lintu....ja katton vierestä ku mun mies syöö ku ratamiehet sipsiä, jäätelöä ja ihanmitävain....ja hoikkana se pysyy....sen täytyy olla läpiruikkoo... 

Ja kyllä sitä täs iäs väkisinki joutuu kohtaamahan palio luopumista. Luopumista nuoruuresta, joistaki rakkahista, lapsi on kasvanu ja muuttanu omillensa, son sitä haikiansuloosta luopumista. Mun oma äiti ei enää nuorene ja huoltosuhuret alakaa kääntyä meirän lasten ja äitin välillä toisinpäin. Pikkusiskoo ei ookkaa enää se hoirettava ja peräsverettävä retalesrääppöö....sonki muuttunu olokapääksi. Olokapääksi, johonka on virtuaalisesti puhelimes nojattu monikertoohin. Mailman ihaninta on laittaa ehtoolla myöhään viesti, puolin tai toisin; "ooksä hereellä...?" ja sitte aukaasta yks mailmankaikkeuren voimaannuttavimmista puheluusta. Samanlaasia voimapuheluja puhun tietysti myös omanikäästeni ta ihan vähä vanhempien ystävieni kans. Niin...ystävyyren ja rakkauren merkitys tällä iällä...se korostuu.Tähän ikähän mennes jyvät akanoosta on seulottu.Mun elämäs on JUSTHIN, ne jokka mä taharonki siinä olevan. Heitä mä pirän ku helemiä mun kämmenellä. Jokaanen nuosta helemistä on ainutlaatunen ja tuo omalla hohorollansa mun elämähän sitä jotaki, joka teköö mun elämästä ihanan ja mielenkiintoosen matkan. Koitan pitää näitä helemiä kämmenelläni varoen, jottei niistä ykskää putuaasi tai niiren hohteeseehen tulsi säröjä. 

 Ja sitte.... mä pirin kunnon pirskeet tämän ikääntymiseni johorosta.
Mä jostaki syystä juhuliin niitä korkkarit kattohon meinigillä. Juhulapaikkana oli TIETENKI mun oikia koto, eteläpohojammaa. Palio helepompi son juhulia silloon, ku on syrämensä kans samas paikas. Mä halusin olla viä kerran illan kuningatar, vaikka tällä ikää joka jumalankuva ei teekkää enää mulle oikeutta.  ( Seki on muuten näihin viihretvuosihin liittyvä vittumaanen asia, joka tarttoo vain hyväksyä...mullon se prosessi viä oikeen pahon  vaihees ) Mutta kyllä mä luonnos aiva livenä olin se illan itteoikeutettu kuningatar.

Mun juhulihin liittyy kaks puolta. Oikeen koskettava ja syvällinen, hauras ja herkkä. Ja sitte räväkkä, iloonen ja pirskahteleva juhulinta. Ne parahite kuvaa mua.  Se koskettava puoli ny esti. Me Timon kans yhteestuumin pääryymmä uusimahan vihkivalat. Se oli romanttisinta ja kauneinta, mitä oon koskaa teheny. Ja mielenhallintaaki tarvittihin, mä sain Timolta liiton vahavistamisen merkiksi timanttirivisormuksen. Se ostettihin samasta kaupungista, ( Lappeenrannasta )  ku mun erellinenki rivisormukseni ( kihilasormukseni 29v sitte ) Mielenhallintaa tarvittihin, ku sormus oli OLEMAS koko kesän ja sain pujottaa sen sormeheni vasta elokuun viimeenen päivä.

Kaunista se oli ja meille tärkiää. Tokiki kuulin jäläkihinpäin yhyren mielipiteen, jottoli turhaa ja mautoonta ittemmä korostamista tämä tälläänen vihkivalojen uusiminen.

No....minen tuohon mielipiteehin kommentoo täs muuta ku,että se kertoo tästä ihimisestä kaikki, mitä mun tarttoo tietääkki. Jätän täysin omahan arvohon. Tähän blogihin halusin sen kumminki tuora, aiva sen tähäre, jotta kaikenmoosia sitä sitte onki. Ala-arvoonen kommentti ei kumminkaa meirän juhulaa himmentäny.

Sittehän mulloli tietysti ONGELMA. Mekko-ongelma. Mulle hyvin tyypillinen ongelma. Mä löyrin kaks hyvää, enkä osannu sitte päättää....no...mä ratkaasin sen sitte omallalaillani. PIRIN NE MOLEMMAT. Tämä tummansininen sopii siihen herkkähän tunnelmahan. Ja punaanen kimalteleva Marilyntyyppinen sitte taas siihen pirskahtelevahan osahan.

Siä se näkyy, se punaanen kimallusunelma.Son vähä sumuunen kuva, mutta mä itte tykkään tästä kuvasta oikeen palio. Ja siihen mä oon ikuustunu mun mielestäni omana ittenäni.Täs tullahan tähän mun ittiäni kohtahan osoottamahan kritiikkihin. Mutta suon senki ittelleni. Moon tarkka, muutenki ku sukunimeltäni. Moon tarkka muummuas siitä, minkälaasia kuvia haluan ittestäni julukaastavan. Minen viihry epämukaavusalueella. Ja tällä iällä mun ei sillä alueella tartte ollakkaa. Niinku mä sanoon teen mitä taharon.

Notta sellaasta... ny tootta kuullu musta. Moon tyytyväästä, jotta tuli tällä kertaa tuumattua aiva tekstiksi asti. On se vain ristuksen hyvä, jottei meirän leipä oo kiinni tästä blogista, ku sitte moosimma kuallu näläkähän. Onneksi son kumminki tua urakkoottija itte, joka vastaa meirän leivästä ja mä sitte saan pientä kulukorvausta....ku oon kunnalla töis. Se leipähän on pitkä ja kapia. Mutta hyvä niin sitte varmahan...vaikka kyllä mä tohorin tunnustaa, jotta toisinvooroon se tuntuu kyllä liika pitkältä. Asennetkysymys tietysti.

Mä oon kumminki ny koittanu parahani mukahan ottaa tämän elämänasenteeni, mä nautin elämästäni niin palio ku maharollista. En päästä mieleheni turhanpäivääsyyksiä ja tanilootten irioottien kans maharollisimman vähä. Sensijaan ystävät ja rakkahat, niitä mä koitan vaalia. Ystävistä puheenollen, lähärenki tästä palatsikoirani kans "lenkille" = fiilistelemähän ojanpyörtänöölle.

Ja kyllä mä taas koitan tätä blogiagi vaalia....teitä lukijoota majattelen lämmöllä. Kiva ku lujit. Kivaa oli mullaki, ku kiriootin

On ilimoja pirelly...

Mä oikeen tiä....että millä sanoolla sitä sitte rikkoos pitkän kiusallisen hiliaasuren. Sellaasen, tiättäkö, ku syntyy syystä tai toisesta. Joskus kaikki on jo sanottu tai sitte sanottavaa on jo liikaaki. Eikä tiä MISTÄ oikeen alakaas ja jos alkaa, kuinka sen asian saa toppaamahan. ( Kuva on muuten meirän olokkarin ikkunasta, toissaehtoolta, ku lomapäiväni ehtoona kattelin tuota äärettömän rauhoottavan kaunista näkyä kotoni klasista. Kesäiltana, ku se jo yöhön kääntyy. Tuumaalin syntyjä syviä, tyytyvääsin mielin. )

Mun tapaukses sanottavaa on varmahan liikaaki.On runsaurenpula. Mullon sitä pulaa muutenki aina vähä joka suhtees. Vaatekomerolla on yhtäaikaa runsaurenpula ja tilanne, jottei oo mitää päällepuettavaa. Lantioollekki pakkaa kertyä sitä kuuluusaa runsaurenpulaa ja vaikka kuinka kätevää käpyttääs lenkillä, ei taharo tehota. Näillä kymmenillä tuoki sitte kai vain kuuluu kuviohon. On mentävä kovempaa ja kovempaa. Suklaata ei saisi eres AJATELLA....näillä kymmenillä.

Niin alaatahan nyssitte vaikka näistä kymmenistä. Mun kymmenluku vaihtuu tänä vuonna ja son mulle riisin paikka. Enkä ny puhu hääriisistä, vaan riisistä ISOOLLA KOOLLA!!! , Kriisistä. Minoon läheesimpien ystävieni ja rakkahiempieni kans puhunu elämän rajallisuuren käsittämisestä. Täs iäs sitä joinki K.Ä.S.I.T.T.Ä.Ä!!!, jottei tätä aikaa ookkaa ikuusesti, taivaskaa ei enää tunnu rajattomalta.  ( vaikka se kaiketi on sitä...aina ) Ja se ikikiirus, jostoon puhunu, se vain pahenoo. Kesälomat tuntuu vain viikonlopuulta ja viikonloput...hmh...niinku pään hetkeksi painaas tyynyhyn.

Emmä surentele silti määräänsä enempää. Kyllä mä ikäni hyväksyn, enkä sitä pakohon juokse tai häpee. Sellaanen on munmielestä säälittävää. Mä pirän rakkahille loppukesällä pirskeet ja tanssin ittekki pöyrillä. Motan vastahan, mitä elämällä mulle on antaa, Entistä hanakammin tartun tilaasuuksihin, enkä epäröötte. Oon aina ollu ittevarma, ny moon sitä varmahan viä piirun verran enemmän. Emmoo tänne tullu anteeksi pyytelöhön. Ylypiäksi en silti ittiäni määrittele. Minoon mä, hyväksi äitiksi mua on sanottu, rakkahaksi tyttäreksi ja siskooksi ja läheesimmille ystävilleni, hyväksi ystäväksi.  Ja oommä varmahan ihan " vaimomatskuaki"  parin vuosikymmenen historialla jo. Ja jos mun pieneltä kiinanpalatsikoiralta kysytääs, " äiti "  ( = mä ) on sille KAIKKI.

No...mitä mulle sitte kuuluu....ku helemikuus oon viimeeksi vissihin tänne kirioottanu. NO.... sen lähestyvän kriisin lisäksi....minoon kasvanu siihen ajatuksehen että mun neitoperhoseni on lentäny pesästään. Elokuus 2018 , kun hän läpikuultavin nuorin siivin lähti tästä pihasta lentohon, mä luulin jotta mä kuolen. Jotta ikävähän ja äireensyrämen kaipuuntuskahan torellaki kuoloo.Hiliaa kituen. Mutta ei, niinku tuhannet äitit ennen mua jo tiesiki, siihen ei tokikaa kuole. Kaipuu muuttaa syrämes muotoansa, se pysyy siä, läikehtii. Samahan aikahan sinne tuloo tilaa ilolle ja ylypeyrelle, kuinka komiasti sen mun pienen Neitoperhoseni siivet kantaakaa. Ja yhtäkkiä mä huomaan, meille on ilimestyny Neitoperhosen rinnalle ylyväs Ritariperhonen. Justihin sellaanen Ritariperhonen, jollaasta jokaasen Neitoperhosen äitit ja isät toivoo. Sellaanen, jollon vahavat ja varmat siivet. Niin.... sellaanen Ritariperhonen meille lennähti ja ku näköö rakkauren oman Neitoperhosensa silimis, ei vanha äitee voisi olla onnellisempi. Sellaasia asioota ei voi ikänä ennustaa, yhtäkkiä sitä vain havaattoo, jotta Ritariperhonen ilimestyy Neitoperhosen rinnalle ja se tuntuu justihin oikialta. Tämän kesän oon saanu nauttia, ku tytär on tää Raumalla töis ja asuu täs kotona. Täs ne sitte lentelöö Neitoperhonen ja Ritariperhonen, kummanki koron väliä, nauttiivat toistensa seurasta. Me vanhemmat näjemmä niitä välillä väipährökseltä, sillaa kuuluuki olla. Syrän on keventyny, usko siihen että niiren siivet kantaa on vahava.

 No sitte se toinen kasvunpaikka oli, ku mun rakas rääppöösiskoo muutti pois täältä Raumalta. ny toukokuus. Son ollu mulle kimpales kultaa tää.Toistakytä vuotta. Meillon sen kans aiva uskomatoon sielunkumppanuus.Tai no uskomatoon ja uskomatoon...onhan se mun siskoo. Kyllä mun siskoot ja ainut velii on mulle kaikki oikeen rakkahia. Mutta no....rääppöö ny on rääppöö...ollu aina. Ja on se ny tokiki sitä koko mun elämäni. Me  jaoomma arkia tää Raumalla, molimma toinen toisillemma se puuttuva pala eteläpohojammaata. Saratimma, manasimma, teimmä mailmasta parempaa paikkaa, eteläpohojammaata tänne, välillä surimmma ja välillä nauroomma hullunnaurua. Elämä on siitä arvootuksellinen, ettei sitä pysty ennustaa. Elämä menöö, niinku sen mennä pitää. Meirän elämänpoluut meni ny kumminki näin, jotta mä jään tänne "mukalakialle" jonka meirän isäntä on mulle tänne peltojen keskelle rakentanu ja mun siskoo muutti takaasi sinne OIKIALLE lakialle, sinne, mihinä meirän kummanki syrämet asuu.

Voi niitä viimeesiä viikkoja, ku sen muutto oli tieros. Ja sitä muuttopäivää, Me porajimma ja porajimma.Välillä nauru pirskahteli esille , mutta pääasias me porajimma. Ja tuo KÄSITÄMÄTÖÖN laukku!!!! Sen rääppöösiskoo otti esille yks kerta Prisman parkkipaikalla, mun autos. Mä luulin, jota se esittelöö mulle jotaki uutta hankitaansa...mutta EI!!! soliki MULLE!! Se oli ostanu sen mulle kiitokseksi kaikista yhtöhöösistä hetkistä tää. Moomma sen kans kummakki kovia kiria- ja käsilaukkuihimisä. Ja tuo kyseenen kiria, joka on ny käsilaukku, on yks mun lempikiria. Rääppösiskoo tietää, jotta mä osaan se ulukoa. Turha kai sanua, jotta Prismahan mentihin siitä parkipaikalta yhyres punaasin silimin.

Ihiminen kumminki on sopeutuvaa sorttia. Jopa eteläpohojalaanenki tyytyy siihen, mitä kohtalo on poluulle kirioottanu. Elämä on kumminki hyvällä mallilla. On terveyttä, elämää ja rakkahia. Ja ny on viä se kesälomaki! Mitä siitä, että se näillä kymmenillä tuntuuki vain pitkältä viikonlopulta. Kesä on eres viä. Vaikka jos ny keliistä puhutahan oikiasti, niin ensimmäänen lomaviikko ei oo keliiltänsä ollu sitä aurinkounelmaa, mitä mä toivon ja orotan. Sitä, mistä mä ammennan voimaa pitkähän pimiähän vuorenaikahan. Mutta toivoa on viä. Pian mä pakkaan autoni yliöveristi ja suuntaan Citikan nokan kohti rakasta lakeutta. Mä verän ja  hengitän lakeutta keuhkoohini, tankkaan sitä syrämeheni, lataurun. Halaan kaikki rakkahat siä, rääppöösiskoon oikeen erityysesti.

Ja  jottei ny menisi aiva liika syvälliseksi tämä postaus, niin tokiki mun arkehen mahtuu sellaasta aiva tavallista blondin arkia. Sehän ny on sanomataki selevää, jotta ku isäntä lähti maakuntahan kahareksi viikoksi, niin ILIMANMUUTA syttyy sevverran huoltovaloja tupahan ja autoohin, jotta aiva jo luulin, että Tivolihin täs on tultu. Ikänä nähäny niinpalio ja monefäriisä valoja, ku silloon ku isännän auton perävalot katos Vanhan Uotilantien mutkasta. Mutta niistäki on selevitty, panin isännän soittelohon huoltoliikkeehin, ku minen tykkää....ne kysyy siä heti joka konehesta jotaki ristuksen tyyppinumeroa ja yksistään jääkaapin kyltis on  jo niinpalio numeroota, jottei mulloo hajuakaa, MINKÄ ne niistä tahtoo. Son selevempi, jotta isäntä itte soittaa. Ei senkää tartte mun huulipunia olla hakemas,ku siäki voirahan tarvita färinumeroa tai saatetahan esittää jotaki hämmentävä lisäkysymyksiä. Niitä hämmentäviä lisäkysymyksiä mä aina välttelen kaikis munmielstä "miestenkaupoos"

Mutta tuos kuvas on selevä toriste,jotta kyllä me flikan kans tää päriätähän. JA HYVIN!! Täs yks kerta, ku töistä tulimma oli laattialla mummielestä niinku simas paisunu rusina. (äläkää kysykö, KUINKA sellaanenki voiis olla maharollista ) melekeen astuun sen päälle, mutta viime hetkellä siirrin siroa nilikaani ja nostin "rusinan" käteheni. RISTUS!!!!SOLIKI ITTENSÄ TÄYTEHEN SYÖNY ELÄVÄ PUNKKI, JOKA OLI PURONNU KOIRASTA!! ( siitä huolimata, jotta hariaan sen  päivittään ) Siitäkös alakas kirkuminen ja kalabaliikki Tarkan palatsis. Koira seuras kiinnostunusena, ku äitee ja tytär kirkuu, yökkii ja säntääli erestakaasin astaloa tai  muuta kättä pirempää kattelemas.  Isäntää ja vävykokelasta ei ollu paikalla. Meirän oli käytävä tämä sota iliman uroksia. Mutta eipä hätää, iskä on ostanu meille kummallekki omat "raksapakit" sieltä löytyy apu. NONNI, mä hairaasin sieltä pakistani (Tyttären oma onki Tampereella ) oman vasarani ja ainaki joka toisella iskulla ( tottakai niitä tarvitihin monta ) osuun kohteesehen. Flikka säesti kirkumalla.  MUTTA ME SELEVISIMMÄ: Juosten vein yökötyksen roskihin, tienpäähän asti. Ja desinfioon käret......ja pinkin vasaran.

Nuavvain minoon rikkonu kiusallisen somehiliaasuuren blogisnani. Kaikki tää Tarkan markilla on niinku ennenki. Frouva ny vain vähä kriisiytyy. Mutta kriisiapua on saatavilla ku on hyviä ystäviä. Yhyrenki kans nauroomma eileenehtoolla puhelimes, jotta ku tarpeeksi kauan ja tarpeeksi vanhana terapoi ittiänsä shoppaalemalla vaatteeta, voii käyrä niinki,että kaappia siivotes teköö " löytöjä" ku onki jo keriinny unohtaa, miton hullunkiilto silmis,hyeenana shoppaallu. Luulin jotta seki on maharollista vain näillä kymmenillä, mutta helepotuun, ku parikymppinen tyttäreni totes, että hänellekki käyy useen niin. Helepotuun vähä....tai sitte on vain niin, ettei omena oo puronnu kovin kauas puusta.

Niin tai. näin. Oli terapeuttista kirioottaa teille ja mukavaa, jos jaksoot lukia loppuhun asti. Toivotahan, jottei ny tulsi tälläästä kiusallista hiliasuutta hetkehen. Mä koitan ryhyristäytyä.

Moon meiltä ja muut on meirän krannista

Näin plohteva ja uhoava otsikko voiis enteellä kovaaki itterakasta ja omahyväästä postausta.

Mä ny kyllä ainaki pyriin täs vähä toisenmoosehen sävyhyn. Vaikkaki nuo ominaasuuret monta kertaa hyvinki luontevasti yhyristetähän Eteläpohojalaasuutehen. Meirän asenne on sellaanen "plohteva" ja oomma ylypeetä juuristamma. Kyllä mun ainaki täytyy tunnustaa, jotta mullon valtavan suuri tarve saara mainita jo viimeestään kolomannes lauseesnani, jottoon Eteläpohojalaanen ja mä vain ASUN tää Raumalla. Siten sitte tiä, minkälaasen vaikutuksen se teköö kuulijahan. Useemmite varmahan vain aiva sellaasen, jotta  " juu kiva ku kerroit, mutta en oikeastaan tee mitään tiedolla sukujuuristasi...en itseasiassa edes kysynyt...mutta juu kiva tietää"

Emmosaa eres seliittää, mistä tuo tarve tuloo. Minkätähären solis ny komiampaa  olla Eteläpohojammaalta ku jostaki mualta. Ja se pitää päästä sanomahan. Heti helepaa ittiä oikeen ristuksen palio, ei aharista hetikää niinpalio, ku vastapuoli TIETÄÄ ny varmuurella, jotton tekemisis AIRON eteläpohojalaasen kans.

Sillä onhan sellaanenki sanonta ku :  ON  OLEMAS KAHARENMOOSIA IHIMISIÄ:
ETELÄPOHOJALAASIA JA NIITÄ, JOKKA HALUAAS OLLA .

 Tuos lausees sitte onki jo ittevarmuutta ja -rakkautta aina omahyvääsyytehen asti. Ristus notta moomma kaikkivoipaasia ja kaikkien ihaalemia. Niin.... sonny sellaanen myytti, eikä soo ny mun pointti. Minoon täs provosoonu ja herätelly teitä. Oommä sen ennenki tää kirioottanu, että TOTTAKAI minoon ylypiä eteläpohojalaasuurestani ja mun eteläpohojalaasista rakkahista ja ystävistä. Mutta kyllä siitäki heimosta löytyy niitä, "eimulleniinmieleesiä" yksilöötä, juoruulijoota, selekähänpuukottajia  ( ja puukoot on tuttuja ja luontevia välinehiä meille, myös henkisesti ) Siitä lisää seuraavas kappalehes, jonka voii halutesnansa hypätä ylitte,

( JÄTÄ TÄMÄ KAPPALES VÄLIHIN, JOS OOT KOVA "ROVOSOOTUMAHAN"  )
 Mä joskus kans meen sanomahan mielipiteetäni tua somes, mutta samahan aikahan oon kylläki myös erittään herkkä.... ( ei varmahan aiva niin eteläpohojalaanen piirre, vai mitä?  Mutta silläki uhaalla mä joskus sitte kiriootan niitä) Minoon sinivalakoonen, maanvilijelijöören puolella. Minoon sitä mieltä, että meirän isänmaan arvoja tarttis vaalia ja suojella.  Tarkootan kaikkia meirän perinteetä! Tämon hyvä maa. Yhtäaikaa minoon myös eläänten oikeuksien puolestapuhuja. Näistä asioosta oon saanu joskus kuraa silimille ja huolella. Yllättäväkki tahot on heräänny kommentoomahan ja jokku kantaa mulle ikivihaa ja katkeruutta mun mielipiteestä. Samahan aikahan samat tahot tunnustaa "färiä"joka maharollises kääntees ja kattoovat oikeureksensa olla kommentoomas ja vänkäämäs joka ainuas asia. Mun färi on mitä on...emmä sitä oikeen ittekkää tiä. Mutta mun arvoni, ne mä tiän. Oon joutunu perustelemahan kyllä somes, minkätähären mä sympatiseeraan suomalaasia maanvilijelijöötä, minkätähären minen tykkää käyttää aitoja turkiksia. Seki on kyllä velehoa...ku...mä puhun ny MUSTA ITTESTÄNI, emminoo ikänä sanonu, jotta kaikkien muirenki pitää teherä niin!! Jos joku haluaa ostaa leipänsä vaikka Italiasta, se ostaa, ei kuulu mulle. Jos joku haluaa käyttää aitoja turkiksia, siitä vain, ei kuulu mulle. Heillon oikeus teherä omat valintansa, meillon vapaa maa. Mutta....NIIN ON MULLAKI! Mun päällä ei aitoja turkiksia nähärä, eikä mun ostoskorista löyry esim. ulukolaasta jauhelihaa. Muiren ostoskärryyhin minen luiki. Kukin olokohon kunkillansa.

Täs näkyy mun "färi" tai itseasias sonki mun tuoksu. Vaatetukseski kyllä on useen, mutta aatemailmas ei sitte niinkää. Anteeksi siitä, mutta seki on vain mun mielipiret ja jokaanen saa itte färinsä valita, tuoksuus, pukeutumises ja aatemailmas. Ja niitä saa jopa sekoottaa. Tai olla vaikka färitöön.

( NY VOII TAAS PALATA LUKEMAHAN, NE  "ROVOSOOTUVAKKI" )
Tämä meni sivuraiteelle ny taas. Täytyy laittaa tuonne erellisen kappalehen yläpuolelle joku varootus, jottei kannata lukia, jos provosootuu kovaa heleposti. ( son kylläki tutkitusti meille suomalaasille, melekeen ku kehoottaas tekemähän, jos joku on kiellettyä tai "einiinsuositeltavaa" )

Mutta ny äkkiä takaasi tähän heimo-ja murretasiahan. Minoon löytäny oikeen mukavia ihimisiä ja ystäviä myös täältä Satakunnasta. Ja vaikka mä toimitan eteläpohojalaasta kieltä, mummielestä on aiva MAHTAVAA kuunnella myös toisia murteeta. Tää Raumalla on aiva oma kielensä, lounaasmurre on mukavaa kuunneltavaa ja kyllä sitä eteläpohojalaanenki aiva ymmärtää. Ja aiva WAU!! oli, ku olimma tyttären  kans Kuopion viinijuhulilla viime kesänä käymäs, se täkäläänen puheennuotti ja murre teki syvän vaikutuksen.

Niin, mummielestä murteet on meille suuri rikkaus ja niitä pitää vaalia ja puhua. Mä kannustan kaikkia olemahan aiva omana ittenänsä. Puhumahan sitä kieltä/murretta, mikä tuloo luontevasti. Ku solis surullista jos tuo sananparsi " ON OLEMAS KAHARENMOOSIA IHIMISIÄ, ETELÄPOHOJALAASIA JA NIITÄ, JOKKA HALUAAS OLLA. " olis totta.

Mullon kulukaa joskus käyny niin, että muhun on yritetty teherä vaikutusta ( ?!!!?  laittaasin tähän sen apiahymiön, jollon käret silimillä ) puhumalla mulle muka eteläpohojammaata. Aiva vain sillä perusteella  ku minoon eteläpohojalaanen ja vaikutuksentekiällä on serkunkumminkaima eteläpohojalaasta alakuperää... Mun tekis mieli huutaa siinä kohtaa ku toinen jankkaa mennähähä, tullahaha... NOTTA, "RISTUKSEN TÄHÄREN!!!!! RYHYRISTÄYRY IHIMINEN!!!! OO YLYPIÄ ITTESTÄS SELLAASENA KU SOOT!!!!  Kyllä mä tykkään susta aiva ku oot vain oma ittes. Ja lopeta se hahhattelu ja hähättely!!!!!!!. Son MENNHÄHÄN ja TULLAHAN...jos ny VÄLTTÄMÄTÄ haluat puhua mulle eteläpohojammaata. Mutta siinä otat sitte ISOON riskin. Mä ku oon varsinaanen natsi tuon kielen suhteen. Mähän kuuntelen tarkalla korvalla kaikkien suomalaasten eturivin näyttelijöörenki suorituksia, jos ne joutuu jonku roolin myötä puhumahan meirän eteläpohojalaasten murretta.  ( Yleensä ei onnistu, muiltaku eteläpohojalaasilta näytteliööltä ) Ja samaa voi aiva varmasti sanua kaikista muista murteesta, kyllä savolaasen korvaa varmahan särkis, jos mä koittaasin hänen murretta puhua. Ja ihan samalla tavalla hän huomaa myös näyttelijöören puutteet murteen lausumises.  Kattokaas ku sei oo yksin ne sanat, son myös puheen intonaatio. Joka on joka murtees omansalaanen ja justihin SIITÄ syntyy se aito murre.

Tälläänen teksti tuli ny. Minoon ny vähä harventanu kiriootteluani. Ei siihen mitää sen kummempaa syytä oo ku tämä hektinen arki, johona ei palio mitää kerkiä. Mutta ny moon oikeen viikon vapaa ja heti hyörynnin hämmentämällä tää soppaa.

Toivottavasti kukaa ei loukkaantunu tai pahoottanu mieltänsä Ja jos nenähän meni veheriäänen pyöriä palakokasvi, niin mitä mä sanoon, Ei kannata lukia, jos "rovosootuu", mähän varootin. Tästä kannnattaa poimia se, että minoon ylypiä eteläpohojalaasuurestani ja toivon, jotta kaikki on ylypeetä omista juuristansa. Sillaa, jotta voi sanua omalla murteellansa tämän saman ku mä ny: "Moon meiltä ja muut on meirän krannista! "

TUU TÄNNE SANOMAHAN!!

VIIMEENKI, ristus, VIIMEENKI mä tuun tänne sanomahan. Tottapa täs on syksystä aikaa jo vierähtänykki. Kiiruhus, kriiseelys ja aiva vain sellaasen tylysän harmaan arien pyörittämises on viikot vilahrellu silimis. Välillä on ollu palioki mieles ja olis ollu hyvä tulla purkamahan tuntojansa tänne blogihin....tai sitte saattaa olla vain jopa pareekki, jotten oo tänne tullu mitää sanomahan. Joskus vain on asioota, jokkon pareet manata "oman porukan kesken" sarattaa niitä tää kotona. Mun jyrkät mielipiteet ku on niitä, jokkei oo enää muotia ja halutahan tahallansa käsitää väärin. Ja kaikkihan senki nyjjo tietää, että kotirouvaksi mä jäisin, jäisin kaikkeen mieluuten. Mutta koska son epärealistinen ajatus, moon koittanu sitte lutviutua arjesta ja eres NÄYTELLÄ uskottavasti, jotta aiva tykkään tästä arjen oravanpyörästä.

MUTTA NYMMÄ TULIN SANOMAHAN. Aiva ensi mä sanon, jottoon oikeen iloonen, että mullon tullu uusia rohkeeta lukijoota, siitä huolimata, että oon pitäny tätä kiriootuslahajaani vakan alla. Erityysen iloonen oon, että Rautalintu onnistuu taas kommentoomahan, mun tekstiä. Sun kommentit on mulle voimavara ja on mukavaa lukia kommentoontia "omallakielellä" ja uuret kommentoojat ootta kans tervetullehia, Kyllä tuo Timo aiva oikias oli ( tua mun erellisen postauksen kommenttiosios ), jotta mullon jonkumoonen "riisi" , jonka tyttären kotuamuutto on aiheuttanu. Mullon viäki kirioottamata se teksti, johona kerron päivästä, ku neitoperhoseni lenteli vahavoon siivin omahan elämähänsä....Minoon orottanu sopivaa hetkiä, tunnetilaa ja kaikkia sellaasta...kyllätetiättä. Se tuloo...heti kummä pystyn pukemahan sanooksi sen haikiansuloosen tunteen. Son ikävää, suunnatoonta kaipausta mutta samalla iloa ja ylypeyttä tyttärestä, jollon vahavat siivet, joka kantaa ny.

Mutta ny ensi alakuhun, oikeen hyvää alakanutta vuotta teille kaikille, mun uskollisille lukijoolle. Mun jouluni meni niinku ennenki. Te tiättä jo ne morkoolit, jokka soii ja sen hartahan tunnelman jolla sitä viritän. Joulu on ny koottu pois ( tai tarkemmin sanottuna mä tein sen YKSIN, ny ku flikka on siä mailmalla ja isäntää ei tähän hommahan oo ikänä huolittukaa, ku kaikilla niillä meirän joulutavaroolla on oma paikkansa ) Tosin isännälle saattaa kyllä pianaikaa muorostua toimenkuva liittyen meirän joulutavaroohin.....nimittään se saattaa joutua kohta laajennushommihin.  TÄLLE TAVARALLE TARTTOO KOHTA OMAN HUONEHEN ( ja mä ku oon oikeen puolitosisnani siltä ähittäny pukeutumishuonetta mulle ja oon jo havaannu sen ilimeestä ja eleestä jotta ähitys saattaa tuottaa tulosta....johonaki vaihees ) Moomma jouluihimisiä koko perhe, jotta sen puolehen. Ja soli isäntä, ku totes, jotta pitääskähän mulle sittekki teherä jouluhuone....no en tiä. Kattokaa itte:

Tuntuu aiva hullulta kylläki kattua jouluusia kuvia, ku non nyjjo hyvänaikaa ollu kaikki tua vaatehuonehes, omilla paikoollansa. Tarkoon järiestettyynä. Täs näky on vähintääkki pökerryttävä ja VOIN SANUA; jotta pökerryksis mä olinki maanantaiehtoona töiren jäläkihin puoliyhyrentoista aikahan ehtoolla, ku totesin, jotta huomiselle jää...ei voi mitää. Ja te että usko, kuinka sellaanen "kesken jättäminen" ottaa tällääsehen Vilijonkkaluonteehin. Ja kesken mä jouruun jättää tämän homman viä parina muunaki ehtoona, ku oon menny ittelleniki tuntemattomasta syystä lupautumahan opettajien paikallisyhyristyksen hallituksehen. Tästä kaaoksesta mä sitte lähärin sellaasen yhyristyksen kokouksehen ja mietiin, jotta ny kyllä pitää alakaa himmata. Siä mä istuun tyynennäköösenä ja kotona YHYREKSÄN JÄLÄKIHIN ehtoolla oli vastas tästä vähä hillitympi näkymä ...mutta viäki sitä näkymää oli tarpeeksi. Että.....KYLLÄ KOTIROUVAALU SOPIIS MULLE!!!!!! mun kyllä kuluus aika...mutta toisaalta...rahaaki kyllä kuluu...joten yhtälö on maharotoon. Ja saa tämän Vilijonkan viilettämähän tukka putkella ku viimeestä päivää. Ja joku hullu viä karehtii tätäki menua.  

Mutta arvakkaa, ketä mä silloon karehriin, ku järiestin näitä rakkahia kolehiani komerohon? No  NIITÄ hillittyjä jouluihimisiä, joka nostaa tasan yhyren kynttelikön klasille ja sitte joulun jäläkihin nostaa sen komeron hyllylle. No enny oikiasti tietenkää karehtinu, mutta sanotahan, jotta mieles kävi. ( Ja puolustuksen puheenvuoro; täs hyperventilaatiota aiheuttavas läjäs on KAIKKI meirän isoon kakskerroksisen taloon jouluviritykset, KAIKKI ) Toki mä käsitän senki, jotta minoon ÖVERI. Minon överi melekeen KAIKES. Joulus, kengis, laukuus, vaattees, koruus, sisustusesinehis, lampuus....Täs ku lähärimmä kotoprismas käymäs eileen, mä laitoon mustan tekoturkistakin ja hatun.....flikka vilikaasi mua  ja sanoo: " tsiisus...KUKAA MUU, ei voisi lähtiä kauppahan nuan...." Motin sen kohteliaasuutena. 

Sillä samalla Prismareisulla molimma hakemas flikan kans aiva arkisia asioota, vehenäjauhoja ja sokeria. Mutta koska kyset on meistä, me kävelemmä AINA siitä kohtaa, josta näköö, mitä uutta on tullu astia- ja vaaterintamalle. Ja koska..erelleen on kyset MEISTÄ, aina on jauho-ostokset sitte maksanu enämmän, ku se pussi jauhua ja sokuria olis maksau. Nykki flikka bongas tuon etualalla näkyvän Minni -puseron ja totes, jotta tämä KUULUU äireelle. Ja niinhän se kuuluuki. Son mun. Ja ilimanmuuta tälläki kertaa sokurit ja jauhot tuli hintoohinsa. Ja ny tuloo kuvamateriaalia, että aina on tarttunu haavihin muutaki ku elintarvikkeeta

Ja näiren muumivaattereen perusteella voiiki sitte päätellä, että keräänkähän mä muumimukia? Eisukaa mun tartte eres vastata.....tottapa ny ja on kyllä kerääntyny kulhoja,  lautasia ja kaikkia, mitä Arabia on vain keksiny tuolla saraalla valamistaa. ( ja flikalle kans, son ny selevää )

Mä oon tälläänen ja oon aiva sinut sen asian kans. Mä tykkään kaikesta näyttävästä ja kimalluksesta. Mutta mä rakastan myös hetkiä kotona, oon oppinu täs uures elämänvaihees nauttimahan jopa niistä hetkistä ku oon koiran kans tää kaharen ja vietän leffailtaa.

 Kruunupäiset mahtipontiset leijonat television molemminpuolin viöö välillä mun huomion, ku pysähryn ihaalohon niitä. ( non uuret )  Överit neki...mutta saaki olla. Non mun silimähän komiat ja ajatelkaa...isännän silimä ei oo niitä viä eres rekisterööny ja sitte ku joskus viiren vuoren päästä rekisteröö...voin sanua vilipittömästi...jotta vanha juttu on nuo jellonat.

 Ja aiai, kummä tykkään näistä. Valakoonen on itseasas pankki, jonka isäntä on ostanu mulle siinätoivos, että joskus jotaki jäis vähä säästöhönki. Ja tuo lamppu nyvvain oli mun pakkosaara-asia, jonka bongasin heti joulunjäläkihin alennusmyynnistä. Minoon aina tykänny lyttynaamaasista koirista. Oon vaikka niiren väitetähän olevan kovaaki sairahia. Mullon kyllä päiv`vastaasia kokemuksia, Mullon ny elämäni toinen kiinanpalatsikoira ( lyttykuonoonen, IKIVANANHA rotu ) joka on terves ku pukki, niinku ereltäjänsäkki. Ei mitää hengitysvaikeuksia. Jos yöllä syväs unes hornaaminen lujetahan hengitysvaikeureksi, meillon sitte vakava eläänsuojelutapaus...nimittään meirän isäntä. Eikä sillä kovin lytty nenävärkki kyllä oo... 

Nämä mun ihanuuret voiis tulukita ns. rakkikoiriksi. Tälläänen rakkikoirailimiö mua rasittaa nykypäivän somemailmas. Ristus ku son heleppo huurella "veispuukis" Ei oo pitkäkää aika, ku mun silimille tuli tälläänen rakkikoirailimiö. Mä jaoon päivityksen ja sitoli heleppo räksyttää somemailmas. Silimästäsilimähän ei sitte välttämätä ainakaa niin heleposti tulisi kuittaaltua. ....vaikka mistä mä tiän. Enkä niin piittaakaa. Mä mieluummin otanki sellaaset palauttehet vastahan henkilökohtaasesti, kuuntelen ne pystypäin ja seison sanojeni takana. Vastaan mieluuten sanomalla, enkä kirioottamalla. Maanvilijeliät on mun syrämenasiani. Noli sitä eileen, non sitä tänä päivänä ja non sitä viä huomennaki. Ja joku muu saa ajatella toisella lailla. Sei oo multa yhtää pois. Nyvvain sattuu olemahan niin onnellisesti, että meirän perhe on kasvanu. Meillon vävy....maanvilijelijätaustaanen vävy. Mei viä ittekkää ymmärretä, kuinka meiton tällää siunattu. 

Jaa-a täs nämä kuulumiset ny hetkeksi. Ja rakkikoirista viä sev`verran, ettei se mitää "vaikka paha koira räksyttääs, kunhan sei purra saa" Sillaa äiti ja isä on opettanu. Sillaa se kyllä on. 

Kiitos sulle ku lujit mun vuoratusta, tulihan sitä taas lairasta laitahan. Minoon ennallani. Kaikkine piirteineni. Eherotoon joiski asioos, maharotoon ja överi.....mutta aiva ennenkaikkia minoon herkkä. Vaikkei  sitä välttämätä aiva ensnäkemältä uskoosikkaa.  

Nostan käret pystyhyn, laitan kintahat tiskihin, heitän pyyhkeen kehähän

 Ja mitä kaikkia muita ilimaasuja sitä ny pruukatahankaa käyttää ku on tarkootus luovuttaa.
Mullon jo hetkestä ollu tämän hektisen arjen oravanpyörän kans tuo tunnet. Tekis mieli kääntää selekä sille. Näyttää keskisormia ja lähtiä nostelemahan. Tästä kaikesta tootta monikertoohin lukenukki mun blogis. Kesät ja lomat on mulle rakkahia ja tärkeetä asioota, niinki tootta lukenu.Tootta lukenu siitäki, kuinka mä ikävöötten alati  eteläpohojammaalle, kotia, rakkahieni lähelle, rakkahisihin maisemihin. Tai sitte ikävöön aikaa olla, OLLA VAIN, mun rakkahien kans, tää mun Rauman kotona, joka seki on mulle rakas, rakas paikka.  Samahan aikahan mä aharistun ariesta.

Oon välillä ilimaasnu asian rivien välistä, välillä verhotummin, välillä aiva suorahan. Kaikesta kumminki näköö, jotta minoon tyytymätöön. Jotaki varmahan tarttis teherä, sensijahan, jotta marajaas asiasta. Mutta aika vähä näyttää kumminki realiteettien valos olevan tehtävis. Täs mä haaskaan ainutta elämääni voivootelles. Sellaanenki huoppaaminen vituttaa, tälläästä eteläpohojalaasta luonnetta. Senku sitte ottaa ja teköö sellaaset peliliikkeet, jota tarttoo. Ja .....ainut peliliiket joka maharollistaas mun haavekuvat, on SE lauantaiehtoosin suoritettava arvonta. Ja tyhymempiki hoksaa, jotta monis muis arpajaasis flaksi osuu helepommin ku siinä....lotos.

Minoon täs kattellu lakialle, omalta parvekkehelta. Mullon ristuksen monta asiaa, joistoon kiitollinen. Aiva ensimmääseksi, mullon perhe, rakas sellaanen, On mailman paras aviomies, ihana flikka, mukava ja äärettömän toivottu ja mieluusa vävyeherokas. Mullon kiinanpalatsikoira, sellaanen  josta oon aina haaveellu.  Uskollisin ystävä maanpäällä.  On terveyttä. Tämä koto, joka on rakkaurella rakennettu. On äiti, siskoot ja velii perheenensä. Mullon ollu myös mailman paras isä. On muutama kultaaki kallihimpi ystävä. Ne itte tietää, jokka ON. Onhan mulla täs tätä voimavaraa, eikä kaikista vähääsin oo tämä mun päättäväänen luonteeni. Sehän siinä sitte kirpaasoo, jotta on kumminki asioota, joilleka eres minä en mitää voi. Ja se asia on kirous nimeltänsä, ARKI.

Arki on mulle vihollinen, joka ulottaa lonkeronsa mun pyhimpähän, mun kotia. Se imöö musta voimat, varaastaa mun kallista aikaa olla KOTONA. RAUHAS. Arki on muuttanu muotoansa tämän kesän jäläkihin entisestänsä. Tytär on muuttanu omillensa, me näjemmä kyllä onneksi joka viikonloppu ( kiitos vävyeherokkahan ) Tästä neitoperhoseni muutosta tulooki mun seuraava postaukseni. ( Varakkaa nästyykit sitte ) Arki viöö isännän, mun rakkahan maakuntahan. Arki jättää mun ja kiinanpalatsikoiran kaharen. Mutta se repii meitäki erillensä. Turhan palio.

Miettikää, miltä tuntuu sanua TUOLLAASELLE  jotta " orota, mamma tuloo pian. Mamma käy viä töis/jumpas/ kokoukses" Se jää kyllä orottamahan  mua, uskollisesti ja taas ku viimeenki palaan takaasi, se tervehtii mua innokkahasti, niinku olisin Saaban kuningatar, joka viimeenki suvaattoo saapua. Sitte oliski pari tuntia illasta aikaa teherä, sitä, mistä mä TYKKÄÄN OIKIASTI: sisustaa, puutarhaalla ( syksyn saapues ottalampun kans ) lukia, piirtää, kirioottaa ( ja niinku havaattetta EN OO KERIINNY kiriootella ) harjata tätä koiraa.... 

Kaikkia mä sitte koitan teherä nuota. Mutta sitte ku pitääs vain ollamöllöttääkki. Ja ku tällä Vilijonkkaluonteella mä vaarin itteltäni myös viikkosíivot nipunanpun. /( en kestä pölyä enkä epäjäriestystä ) Silloon son aina yks ehtoo töiren ja jumppien päälle sitäki ( niin...jumpat...non kans kaksteräänen miekka. Toisaalta neki viöö sitä mun "omaa aikaa" ja samalla ne kumminki ON sitä mun "omaa aikaa" ja antaa virtaa ja voimaa, joka on tällä hetkellä mulla finaalis. ) 

Riittämättömyyrentunnet on alaannu seurata mua. Son ku varjo, joka lankee mun ylle.Jokapuolella väreelöö orotuksia. Halutahan muutosta. Pienin askelin, mutta kumminki.Mä katton lakialle lasittunusin silimisin. Ja ihimettelen, ku minen piisaa. Tunnollisena naisena mä alakaan aharistua, kokovartalolla. Mutta oon joinki kääntäny sen uhumahan ja vitutuksehen. Son eteläpohojalaanen  tai ainaki mun tapa aharistua. Eileenehtoolla havahruun siihen, jotta olin turpa rutus. Kynttilät lepatti, oli siistiä ja komiaa ja tunnelmallista. Isäntä oli tuonu mulle lahajaksi komian hopianfärisen käsilaukun, flikka ja vävy pelemahti iloosena ovesta tupahan. Mä makasin soffanluuna viltin alla, mörkönä. Myrkytin ilimapiiriä kiitettävästi. Muut ympärillä oli iloosia ja arvosti tunnelmaa, jonka olin luonu. Mä kattelin kotuani ku piru pikiöliypöntöstä. Mua aharisti.....ku YLIHUOMENNA olis maanantai. Ja se on viikon vittumaasin päivä. Eikä sillaa saisi olla. Maanantaikki kuuluu mun elämähän, niinku tiistait, keskiviikot ja torstait. Ne on mun arvokasta ja ainutkertaasta elämää...ja silti mä lasken niistä piinaavia tuntia, minuuuttia ja sekunttia, jotta olis pian vapaata, omaa aikaa. 

ja sitte.....ku se oma aika viimeenki tuloo...mitä tapahtuu. Minoon niin väsyny, jotta kooma ei oo kaukana. Kaikki ihana ja luova on pelekkää meinoota. Minoon MEINANNU tännekki kirioottaa, mutta aina on tullu aika vastahan. Oon vain vaharannu lakialle ja tuumannu, KUINKA tätä oravanpyörää vois eres hirastaa. Sillaa, että se tuntuus inhimilliseltä. Minen  haluaasi ajatella tällää. Mutta tällää mä sen koen. Tällä hetkellä. 

Minoon käyny tankkaamas voimaa ja sielunrauhaa eteläpohojammaalta, mun kotoa. Mä kattelen tää omas koros lakialle. ( Ku isäntä on mulle sellaasenki tää maharollistanu, ku katton keittiönklasista tai parvekkehelta, lakiaa näkyy. Näkyy , vaikka ollahanki Raumalla, mutta peltoja näkyy. ) Nämä asiat rauhoottaa mua. Mutta jos multa ny kysytääs, onko mun työ- ja vapaa-aika taspainos, mä vastaasin isoon kiriaamin, jotta EI!! 

Kiitos ja anteeksi, kaikki te, jokka ootta osa sitä mun arkia. Minen mahara ajatuksilleni mitää. Kaikesta huolimata mä sinnittelen ja venyn viä. Mun tarttoo koittaa löytää balanssi mun arkehen, jottei soosi tälläästä....niin armotoomnta ja kuluttavaa. Mullon ruuhkavuoret isoolla Ärrällä, kunei nyvviä vaihrevuorekki tuusi isoolla Veellä. 

Niinku sanoon, mullon palio aihetta kiitollisuutehen. Pitääs vain keriitä havaattemahan ne. Sen tähäre tätä arjen oravanpyörää olis joinki mun hirastettava. Sillä jos mä unohran itteni sen alle...siinei hyvin käy. Mukavaa syksyä kumminki kaikille teille mun lukijoolle, ootta varmahan jo luullu, jota minoon lopettanu kirioottamisen....niin mä kyllä itteki jo,luulin/pelekäsin. Onneksi löyrin aikaa, sillä tiättäkö mitä? Tämä muuten vähä helepppas. 

Kesällä saa konhottaa, ei tartte olla krätyynen eikä aharista

Voi ristus, kuinka ihimisellä voikaa olla seesteenen olo. Aiva ittekki täs ihimetelöö, ( perietelä-pohojalaasesti ) jotta mikä ny oikeen on, ku ei aharista. Moon täs  vain aiva ereltävät viikot liirelly Niiskuneitinä. Nilikkarengas  kimallellen oon tarttunu kaikkihin hetkihin ja maharollisuuksihin. Oon nauttinu jopa aiva ruokakaupas käymisestä ja siivuamisesta ( tosin siivuaminen on mun toinen luonto, jotta siinei ny mitää uutta, mä tykkään siivota tää kotona ja ennenkaikkia rakastan sitä lopputulosta ) Niiskuneiti on siis tänä kesänä seikkaallu ja välillä käyny tankkaamas seikkaaluvoimia tää omas koros. Mutta...kaikista ihaninta ja VAPAUTTAVINTA on ollu olla lakialla, OIKIASTI. Kattella latomerta, ja kaikkia niitä etelä-pohojammaan elementtiä. Kaikki ne tierättäkki jo. Kyllä mä niin palio oon kotoseutuani ylistänykki. Ja miksen ylistääsi, kaikista komeen ja paras maakunta, mulle. Nimenomaan MULLE, son se tärkiä asia. Siä on palio mun rakkahia. Kohtalo heitti mun kumminki Satakuntahan. Mä päriään tää ja aiva jopa ..... hmm...viihrynki, pitkälti kyllä tuon meirän isännän luoman markin tähäre. ( se mun oma eteläpohojallaanen vyöhyke ) Mutta mun syrän on kumminki etelä-pohojammaalla, aina, eikä se siitä muuksi muutu.Jotta niinku äiti pruukaa sanua " ei oo kumminkaa aiva onnesnansna " tuo määritelmä sopii muhun.  Ja jos joku ny ihimttelöö, jotta pirujako siä sitte märäjät, satakunnas, muuta sinne  etelä-pohojammaalles. Joo...KYLLÄ, mä muuttaasin H.E.T.I. samoon ku jäisin kotirouvaksi H.E.T.I jos se vain olis suinki maharollista, Mutta elämäs on aika monta pakollista, liikkuvaa osaa ja tällä hetkellä nämä osat ny vain määrittelöö mun elämän näin. Jos ny ensi vaikka siihen kotirouvan virkahan pääsis, solis jo ku lottovoitto ( tosin sen se kyllä vaatiiski )

Mutta nymmä toimitan, mitä kaikkia minoon pruukannu, näinä mun vapauteni viikkoona.

Mullon sellaanen äiti-tytärsuhuret omahan lapseheni, jotta siinä samalla ku moon sen äitee, moomma myös äärettömän hyvät ystävät. Moomma aiva maharottoman läheeset. Ei mun flikkani mikää peräkamarin Pirkko oo, kyllä son itsenäänen vahava, nuori nainen. Vähä niinku mäki oon ittenäänen, vahava ( vanhempi ) nainen. Nämä ylläolevat kuvat pitää sisällänsä meirän tämän kesän konhotuksia. Me fiilistelimmä Kuopion viinijuhulilla ( taisin tuosta muuten jo erellises postauksesnani mainitakki, mutta on teheny muhun niin suuren vaikutuksen, se reissu, jotta pakko mainita viä toisenki kerran ) Oli yks huippukokemuksia. Ja luonnollisesti oomma shoppaallu, yhyrellä reissulla oli mun rääppöösiskooki mukana. Menimmä "käymähän" Tampereella, sillä asenteella, jotta mitää ei osteta. HAH!!!! Uures Ratinan ostoskeskukses sitte kolomestamma "vain kattelimma", sillä seurauksella, jotta flikan Peugeotin takakontti oliki täynnä pussukoota. Ja Kuopioski, vaikka olimma flikan kans kuinka väsyksis, niin ei me ny ikänä NIIN koomas olla, etteikö me ny eres vähä shopata, silläki uhaalla, jotta siä Kuopion ostoskeskukses oli aika huono ilimastoonti ja meillä vähä "väsy" mutta KYLLÄ, muumitavaraa löytyy ja HM on meirän mekka, sitei ohiteta IKÄNÄ. Enkä muista yhtäkää kertaa, joptta sieltä oltaas iliman  "löytöjä" tultu.

Ja mansikoota käyymmä noukkimas Kyrööstä. Niinku kuvasta näkyy, mun peukun kynsi on lohojennu pahemman kerran, mutta mansikka on niin täyrellinen, jotta kattokaa mieluummin sitä. Nuos ylemmis kuvis on kyllä sellaanenki kuva, ku kynnet on viä hyväs hapes,oomma flikan kans äitin pihas. Istumma rivarin pääryllä kylymien juomien kans ja kuivaamma kynsilakkojamma. Jotta kyllä täs on manikyyriäki yritelty, tällä lomalla. Ja ku kerran kyröös olimma, käyymmä kattomas Ylistaroon Komiaa Kirkkoa ja luonnollisesti vietimmä aikaa eläänten vanhaankoris, Wanhalla Markilla. Eläämet on lähellä mun ja tyttären syräntä. Meirän eläänrakkaus on aiva omaa luokkaansa, se varmahan nuosta kuvista välittyyki. Mun äiti on äärettömän eläänrakas ja näin tämä ominaasuus sitte siirtyy sukupolovesta seuraavahan. Wanhaa Markkia emmä enää ikänä voi flikan kans ohittaa, ku Kyröös käymmä.

Näinä mielettömän ihanina viikkoona tuli käytyä myös Kainuus. Isännän kans. Soli löytäny meille lomapaikan,joka sopii kermaperseelle, Villa Lumoavan. Sotkamosta, Vuokatista. Ja K.Y.L.L.Ä,...sitä se toresta oli. Lumoava. Ja kermaperseelle soveltuva kohoret. Ei rasittanu silimää maisemat eikä sisustus ja muut puitteet. Oli niin komiaa, jotta etelä-pohojalaasenki piti oikeen huopata. Villa Lumoavasta teen aiva oman postauksen ja meirän konhotuksista siä isännän kans. Täs kumminki jo maistiaasia siltä reissulta. Niinku näjettä, henuusta on ja romanttista ja komiaa. Selfieki saatihin ottetua, mutta vähä piti takuta tekniikan kans ja kimottaa, mutta saatihin sittekki romanttinen selfie. 

Mun kesätyönä on ollu myös rääppöösiskoon kissivahtina oleminen ja pukeutumisesta päätellen näytti menevän tunteehin tuo homma. Otin roolin tosisnani. Ja oli kyllä kertakaikkiaan virkistävä pesti, sitei oma mielikuvitus keksikkää, mitä kaikkia kissivelijekset kerkiää siä tyriätä mun käyntien välillä. Siä oli jokakerta laitettu mun siskoon sisustuksen fengshuit uutehen järiestyksen. Ihania kissiä. 

Niin palio ihania asioota on kuulunu mun lomahan. Moon pitäny yhteyttä niihin ihimisisn, jokka on mulle OIKIASTI tärkeetä. Oon nähäny rakkahia ja sitte taas tarpeen vaaties erakootunu. Oon värittäny ja lukenu ja ollu vain. Puutarhahommiaki suunnittelin, mutta oikiasti, ny on ollu niin kuuma, jotta kyllä mun puutarhaalut on jääny suunitteluasteelle, uima-altahalla. Oon pussanu ja maranu meirän palatsikoiraa. Oon ollu ja nauttinu hetkistä. Viä kesätuuli vilivootteloo mua, lempiästi, Viä mä saan olla luvan kans Niiskuneiti, jolla on nilikkarengas. Mutta..siä se vääjyy Vilijokka, huolenkurttu ottalla. SE murehtii jo. Nimittään arki tuloo. 

Arki.....son ku saratusta mun korville. Arki varaastaa mun elämästä palio hyvää ja voimaannuuttavaa. Itseasias liika palio, Ja tänä nimenomaasena vuonna 2018....liika palio.On muutosten syksy. Enkä oikeen viä käsitä sitä. Mun neitoperhonen lentää omilla siivillään. Arki tuoo mun elämähän sitä aharistavaa pilikunnussimista. Säätöä ja kiirusta. Mä koitan ny muistaa, kuinka minoon jo alakaapäälle päättäny suhtautua siihen. Mä koitan sitä, jotta nostan itteni kaiken sellaasen yläpuolelle. Mä annan taiteelliselle Hirvimäkiselle luonteelleni luvan olla sitä, mitä minoon. Nauran karehtijoolle päin naamaa ja suhtaurun huumorilla pilikunnussimisehen ja ikikiiruusehen. Mullei oo enää mihinkää kiirus valamihis mailmas. En ota pulttia, enkä paineeta. 

 Ja niin...kiriootin mä muuten yhyren työhakemuksenki, whatsappis.  Sellaasen vapaamuotoosen. Yhtehen rakennusfirmahan. Aiva suoraa sen toimitusjohtajalle. Kerroon kuinka oon hyvää kotirouva-ainesta ja osaan erustaa ja oon hyvä äitiki ja osaan hariata kaikki takut kiinanapalatsikoirista. Ja oon muuten aiva ristuksen hyvä sisustajaki. Enkä muuten hullumpi kokkikaa. Selfieetä en sitte kumminkaa aina osaa ottaa. Se toimitusjohtaja kulukaa vastas mulle....hymynaamalla. Ennyssitte tiä, sainko mä  sen paikan.....maharollisuuksia pitääs olla, ku tunnen tuon toimitusjohtajan henkilökohtaasesti, Minoon naimisis sen kans. 

Joo....saa sitä eres haavella. Nymmä nautin lempeestä tuulista. Meen tuonne uima-altahalle hyvän kirian kans. Jonaki päivänä viä......mä muutan mun arkeni paremmaksi, sellaaseksi, joka sopii Niiskuneitille, silloon ei nilikkarengas  vaihru aharistavahan arkipantahan. Jonaki päivänä viä....