Arvoasteekon alimmaanen

No niin son sitte kekrit tai halloweenit vietetty. Ja tämäki pyhänaika on saanu mus lukuusia ajatuksia nousemahan. Moon tuumaallu koiraa lenkittäes, viä ehtoollaki ku pääni painoon tyynyhyn. mun runo- tai siis blogiratsuni laukkas  hurjaa vauhtia, kaviot kopaaten nelisti. Ittesias se nelisti siihenmallihin, jotta maattelin, että pitääkö mun ny jukelintähären yösyrännä nousta kirioottamahan. Mutta kyllä mä ny aamuhun maltoon orottaa. Ny ku tuo saatanallinen kesäaika on pois ja moomma saanu tuon varaastetun tunnin takaasi. Olovana mun leposykekki on ny rauhalliseet, ku kokoaijjan ei oo kello tuntia erellä. 

Mutta toresta...ne mun tuumaalut. Osa koskoo mun mysteeripostausta. Vihan ja katkeruuren määrää? onko sillä mitää lakipistettä? Kuinka palio on liikaa? Kuinka pitkälle ja syvälle viirakkohon voii muumipeikko mennä? Vai luovuttaako se perästäki`? Päästääkö seki vihan ja katkeruuren syrämehensä? Vai antaako vain olla?  Kuinka syvälle katkeruuren poluulle voii poiketa? Koska ollahan siinä tienhaaras, ku paluuta ei vain enää oo, vaikkolis haluaki? Voittaako hyvyys aina? Oliko äiti siinä asias oikias, että voittaa? Kuinka monta kertaa aurinko voii laskia  vihan ylle, ennenku se sammuu kokonansa? Ja mitä sitte tapahtuu, jos se sammuu? 

Sitte moon kyllä tuumaallu aikapalio kevyempiäki asioota. Niinku sellaasia, jotta mistä EI KUULU tykätä. Aiva samalla lailla ku mä viime pyhänaikana kiriootin, jotta neki on tietyllä lailla kirioottamattomia sääntöjä, ne asiat, joista niinku KUULUU tykätä. Isoolla kirkolla on palio asioota, jokkon PÄHEETÄ. Tai siis niiren KUULUU olla. Teuvan flikka ei vain ymmärrä niiren päälle ja on siinä mieles kapinallinen. Moon aina ollu. Moon tykänny aina sellaasesta, josta OIKIASTI tykkään. Oon oman tieni kulukija ollu aina. 

Niin mutta siis, mistä ei KUULU tykätä. No halloweenista ei kuulu tykätä. Ei, ku, sei kuulu suomalaasehen kansanperinteesehen. Son kauhiaa kaupallista hörskötystä. Son ällöttävän Amerikkaa.Se UHKAA kansanperinnettä, ku kakarat kulukoo keriäämäs murua oven takana. Ja onhan se ny ristuksen uhkaavaa, ku meirän isäntä askarteli omas kasvihuonehes kasvatetusta kurpitsasta halloweenkurpitsan. Halloweenia kuluu paheksua somes. Mitä enemmään siitä huoppaa paheksuvasti, sen kirkkahammin sun some-kruunus loistaa. " Siis.....iik, onx toi kauhee perinne jo rantautunu tännekin? Iiks, käyks teidän lapset halloween kierroksella? Kauheeta...siis oikeesti? "  Ku mä lujen näitä "trendikkähiä" päivityksiä mä hymyylen sisälle päin ja ajattelen; " voi ristus, mitä tekopyhiä paskoja" Emmä kyllä usko, jotta kakarat tietentahtoen kansanperinnettä lähtöö tuhoamahan. Mutta tuos Itämerellä on kyllä pari sellaasta alusta, jokka saattaa olla uhka suomalaaselle ja jopa ruottalaasellekki kansanperintehelle. Ja nei muuten oo mitää huvipursia. Eikä muuten oo sitte tippaakaa Amerikkaa. Ammattivalittajat voiis vaikka hetkeksi kääntää katseensa sinne Itämerelle ja lakata aharistumasta siitä, jos naapuri sytyttää kurpitsalyhyryn tai kakarat kopistaa oven takana mörköasuus karkkia keriäämäs. Saatei sitä voii joku päivä olla tosiski tekemistä.

Ja niinku kuvista näkyy, me vietimmä halloweenia, kaikes rauhas.  Ja meirän arvot on oikeen isänmaalliset. Ykskää kansanperinne ei oo ollu vaaras. Meilloli mukavaa perheenkesken ja mä, joka tykkään koristella, sain toteutaa ittiäni. Ku joulua pitää viä hetki orottaa ( vaikka neki morkoolit jo soii taas ja moon pari hankintaa jouluaki ajatellen jo teheny. En melekeen malta orottaa, että saan toimittaa teille niistä )

Ja NYT, NYT me pääsemmä asiahan. Tuohon otsikkohon. ARVOASTEEKON ALIMMAANEN. Kattokaas ny, siinon meirän flikan sylis arvoasteekon alimmaanen otus. Tämon mun rakkahin kuvani. Siinä näkyy mun kasvatukseni tulos, tyttäreni. Siinä näkyy myös mun äitini kasvatuksen tulos; se, kuinka eläämiä kohoratahan ja kohorellahan. Kuinka suhtaurutahan karvaasihin perheenjäsenihin. Tämän kuvan nimi on mulle " tassunjäläki syrämes, tältä se näyttää "

Mutta, mutta....eläämiä kohtahan ei kuulu tuntia liikaa sympatiaa. On trendikästä suhtautua niihin väheksyvästi.  Sillaa on katu-uskottava ja sulautuu massahan. Ei oo mikää rarikaali. Moon monikertoohin kuunnellu haavi auki, ku joirenki puutarhat on pilalla, puut ja pensahat on aiva  ereepoikki, sato pilalla....aiva vain sentähären, ku jonku kissi on kulukenu pihas, linnut tuhonnu koko ristuksen mariasaron. Vaikka nämä vajakit sitte taas toisaalta suroo ku kissit syöö KAIKKI niiren linnut ja samalla niitä vitutttaa ku harakat kräköttää. Fasaanit vasta perseestä onki ja kaikki, mikä liikkuu. Ihimeellistä. Meillon oikeen komia ja kukoostava puutarha. Ja meirän puutarhas vieraaloo kaikki nuo erellä mainitut mailmanlopun otukset. Fasaania on oikeen palio.  Niin ja välihuomautuksena tähän; jokakeväänen koiranpaskakeskustelu on musthave, suurin mures mailmas, tällä ammattivalittajaporukalla No....teinitki kyllä itteasias. Moperipojjat ja erityysesti mopoautoolevat porvarien penikat...kyllä neki pitääs poistaa katukuvasta. Huvittunusena lujen somesta näitä ammattivalittajien päivityksiä. Ku niitä häirittöö kaikki , AIVA KAIKKI. Teinit on yhtä ja samaa massaa. Siä ei oo hyvinkäyttäytyviä ollenkaa. Meeppä puolustamahan  puolella sanallaki jotaki näistä em. ryhymistä, niin ammattivalittaja(miehet) käyy vaihtamas pyhähamehet päälle ja käyy sun kimppuhun verbaalisesti. Mitäs sinä vittuulet pohojammaan murtehella. Kissit on pilannu niiren kakaraan hiekkaloorat ja mopopoijjat huonolla liikennekäytöksellänsä roikkuu puskuriis ja ovat saatananan kauheeta öykkäriä, joita kuulus vähä "opettaa" Mä hymyylen sisällepäin niitä ämmämääsiä miehiä. Ajatella, niillon kaikki mailman aika notkua somes valittamas ja puuttua joka jumalan asiahan. Ja mietin, jotta mihinä välis ne mopopoijjat on alaannu uurenkarheella Volvoolla takapuskuris roikkumahan.

Siinä vaihees, ku mä luulin jo kaikki nähäneheni ja kuulleheni ,mä lujinki eläänlääkäristä, jolloli mures. Sen mielestä ihimisillon menny överiksi eläämistä huolehtiminen. Niitä inhimillistetähän liikaa ja puhutellahan Häneksi ja muutenki hoivatahan aiva liikaa. Voi ristus ja tämä lausunto oli taivahan mannaa sille suunnattomalle joukolle, joka välittömästi vetää "nälkäinen lapsi" ja "kärsivä vanhus"-kortin, ku vähääkää joku yrittää sanua, jottei koiria aiva oikiasti kuulu paiskoa seinähän ja kaikenmoosten juoppooretalehien ei pitääsi OLLENKAA omistaa koiraa, tai mitää muutakaa elääntä, jota se vain hakkaa. Ja EI, naapurin kissaa EI  KUULU kiruttaa kuoliaaksi ja hirttää airanpäähän. Ei, vaikka kuinka vituttaas. Ja tuo vastakkaanasettelu on jotenki säälittävää. Sittekkö vasta, ku KAIKKI kuriuus on poistettu mailmasta; sittekö vasta saa huolehtia eläänten oikeuksista? Niinkö? OIKIASTI? Luulettako te, jotta eläänvihaajat on oikeen helluusia ja kanssaihimisille hyviä, ovat vapaaehtoostyös auttamas mailman näläkää näkeviä? Oikeenko toresta? Ja SITÄPAITSI, eläänlääkärihän on virallisesti myös eläänsuojeluviranomaanen. Eisunkaa soo ny ensimmäänen taho,jonka kuuluu huolestua, jos eläämiä kohorellahan LIIKA HYVIN?

Olisitta nähäny yrittäjämieheni ilimeen, ku sille tästä sanoon. Soli aiva äimänä. Jotta eläänlääkärillä on liikaa niinku töitä? Tuloo liikaa rahaa tyhymiltä lemmikkien omistajilta. Tällääsiltä munkaltaasilta pipipäiltä? Vähältä niinku olis kukkakauppias ja murehtiis, ku ihimiset ostaa aiva liikaa kukkia....


On trendikästä vittuulla, ku koiria pujetahan. Louskuttaa mitääymmärtämätööntä suutansa, asiasta, jostei oikeen  paskaakaa ymmärrä. Mun silimihin koirien pukemisesta tuloo ensimmääsenä mielehen villakoiravanhus, jolloli jarrusukat jaloos Tassuuhin  tartti saara  pitoa, jotta vanhus sai tulla viä omistajansa työpaikalle, jottei tassut luistaasi portahis. Kattoon nuota jarrusukkien verhoamia tassuja, koira nukkuu tyytyvääsenä ja koiran omistaja laittoo mun tukkaa liikkeessään...Mun silimihin tulvahti kyyneleitä, täskohtaa puhutahan torellisesta eläänrakkauresta.  Sitei ymmärrä tunneköyhät ihimiset ollenkaa. Niillon kiirus kirioottaa koiranpaskoosta tienvarrella ja ojanpohojas. Niinku yks vanha mies ( koiralenkkituttava, jollaasia me koiranomistajat kohoratahan) sanoo, jotta me ihimiset oomma sen velekaa näille lemmikiille, jotta sitourummma huolehtimahan niistä KOKO NIIREN elämän. Pitää ymmärtää, että joirenkin sairauksien hoirosta voii tulla kustannuksia, isojaki. Ja ny näimmä pitää viä ymmärtää vältää ko. eläänlääkäriä, joka murehtii, jotta eläämiä piretähän liika hyvästä.Onneksi mun kohoralle on osunu vain hyviä ja ammattitaitoosia eläänlääkäriä, joirenka päätehtävä on ollu hoitaa koira terveheksi, eikä arvostella, jotta mä "hössötän" liikaa koirani tähären. Sillä sehän on "vain" koira.

PÖYRISTYTTÄVÄÄ!!!!! Tämän asenteen valos, en yhtää ihimettele, että eläämihin kohoristuvista rikoksista tuloo aiva naurettavat tuomiot ja maharollisia elääntenpitokieltoja ei valavo kukaa, EI SITTE NIIN KUKAA!!!! Joka kesä jokku vatipäät ottaa kesäkissan. Harva se kuukausi jokku vajakit ottaa koiran ja sitte pian kauppaa sitä "pitovaikeuksien " tähären milloo milläki palstalla, ku suvi-kaisla ei tuukkaa ny sen rottweilerin kans toimehen. Lista on loputoon. Sitte on aiva oma lukunsa kissavihaajat, joiren elämäntehtävä on pyyrysrää kissoja ja kiruttaa niitä. Ja koiranhakkaajat. Tämä elään"lääkärihän" sanoo, jotta eläänten kuluu olla ALINTA KASTIA!!! Saanko kysyä " lääkäriltä" jotta MIHINKÄ KASTIHIN SITTE KUULUU NÄMÄ MUN MAINITTEMAT TYYPIT?  Mun kategorias ei oo niin alahaasta kastia, johonka mä nuo laittaasin!!

Ja ennenkö kukaa huitoo mua kärsivä vanhus ja nälkäinen lapsi-kortilla niin sanon tämän. Väkivaltarikoksistaki, siis ihimisihin kohoristuvista tuloo Suomes aiva liika pienet tuomiot. Ja ku eläämihin kohoristuvista raakuuksita suurinta osaa ei eres noteerata....Ja samahan aikahan esim. talousrikoksista tuloo isookki tuomiot. ( en puolusta talousrikolisia ) mutta perähänkuulutan arvoja, mikä on arvojäriestys, ihimis- (elään- ) henki vai raha?

Kappas mun blogiratsuni nelisti ja taisi välillä vähä jopa karaatakki. Mutta joo....niinku tiättä, eläänten oikeuret on lähellä mun syräntä. Ja saattaa olla torellinenki tuon "lääkärin" huoli, jotta me koiranomistajat meemmä liiallisuuksihin hemmotellesnamma näitä perheenjäseniämmä. Saatamma järkyttää joirenki herkkää sielua, kutsumalla niitä sanomalla HÄN. Saatamma pitää HEITÄ uskollisina ystävinämme. Saatamma kulukia niiren kans mettäpoluulla ja jakaa niiren kans syvimpiä tuntojamma. Saatamma tuntia tassun hipaasun reirellä ku me itkemmmä ja kohorata ymmärtävän ja viisahan katseen. Silloon ku tarttoo lohoruttajaa ja sun puhelin ei soi,vaikka kuinka orottaasit. Ai niin...sehän on eläänten inhimillistämistä,sitä, josta tämä "tohtori"oli niin huolestunu. 

Mutta eipä hätää. Mun terveeset tällääselle "tohtorille "ja sen ymmärtäjille tuloo täs. Niinkauan ku täs maas YKSIKI koira hakatahan ja pahoonpirellähän, niijjotton lonkat sijooltansa tai kissa on lainsuojatoon olento, jolle saa teherä mitävain....niinkauan teillon tärkiämpiä asioota murehrittavana ku vaikka kiinanpalatsikoiran omistajat, jokka syöttää koirallensa kärestä mahapullia. 

Pyörährimmä Isoolla Kirkolla - oli kihu kirkkohon ja kirkosta kotia

Legendaarista Iines-matkalaukkua on taas tuuletettu mailmalla. Son taas nähäny yhyren catwalkin.

Voi herrantähären, ku sitä taas orotettihin, ku jouluaattoa. Jotta päästähän testaamahan se uus hotelli Isoolla Kirkolla, isännän työreissun yhteyres. Niin....arvaatta varmahan jo, notta kuinka siinä sitte käytihin. Se oletusarvo, ku orotukset korkialla ja hypetys on huipus.... nii-in....

Mutta lämmitellähän ny esti tätä meirän reissua aiva alkumetriiltä. Kotualähtötilannet oli se tyypillinen. Tarkan perhe lähtöö lämminhenkisesti reissuhun perheenä. Naama on norsunvitulla jokaasella vuorootellen aina aluuksi. Syyt on mikkä milloonki. Sitä äiteetä pitää taas orottaa. Iinesmatkalaukkua on väläpätty auki ja kiinni ja rettuja lisätty sinne On kotkana vaharittu, jotta varmahan OIKIAT muumimukit on pakattu autohon eväskaffia varte. Leivänpäälliset on järiestelty huolella Tupperivatihin...vain jotta sen voii flenahuttaa aulas nurin ja sarattaen järiestää leikkelehet uurestansa. Siinä sivus siitä tietysti selostetahan kovahan äänehen ja kätevästi tuloo syyllistettyä kaks rakkahinta ihimistä maan päällä; mies ja tytär. Survomma ittemmä autohon....mutta kyllä jo Ihoden kohoralla rakkaus on astunu autohon ja sulas sovus ihaallahan komeeta hirviä pellon reunas ja yli lentävää joutsenpariskuntaa. Selevähän hyvät enteet perheen tulevalle laatuaijalle työn lomas. 

Se siinä vain on, että kaikkia ennusmerkkiä ei pirä mennä uskomahan. 

Kyllä luulis, jotta kaikki hyvät haltiattaret oli matkas, ku isäntä AIVA VAPAAEHTOOSESTI eherootti meille pysährystä IKEAS. Saisimma flikan kans kuulemma pari tuntia pyöriä siä aiva rauhas. Voi herran tähären taas!! Molimma kummakki naiset aiva pökerryksis. Syöksyymmä ostosparatiisihin sisälle. Elimmä jokaasen naisen unelmaa. NY POKA SISUSTETAHAN!!! Ostetahan oikeen hurmokses, ku on niin halapaa ja komiaa. No....kävelimmä niistä pyöröovista paratiisihin....tai sellaaseksi me sitä luulimma. Mutta niin...jopa minen oo ikänä ymmärtäny tuota IKEAN konseptia, teherä se putiikki sellaaseksi, jotta sä jourut kävellä KOKO ristuksen hallin lävitte, vaikka haluaasit vain jonku pehemoelefantin....no me emmä tästä piitannu. Sukelsimma yhyres haaveesihin ja sisustusunelmihin. Mutta mutta.....tuota.....mitä vittua? Se putiikki oliki nopiaa kävelty. Itseasias valikooma oli kävytöön. Ei sillaa mitää KOMIAA, sellaasta, jonka ääres sais huopata oikeen urakalla. Sellaasta me ainaki flikan kans kaivatahan, teherä LÖYTÖJÄ, jopa sellaasiaki, joihin ei ikänä oosi varaa, mutta jonka ääres saa eres huopata, jotta kyllon komia. Ja jakaa se toisen kans..se ihana huoppoon tunne. No jaoomma me tunteeta toki. Ensinnäki, jota mitä vittua me teemmä tää ny kaks tuntia?! No hypisteltihin ja arvosteltihin sitte ny niitä, mitä oli. Ja haikaaltihin, jotta ku oltaas päästy Keskisen kyläkauppahan. Se ei petä meitä koskaa!! Kyllä pohojammaalla kaikki on aina niin palio paremmin. Ja kattokaa tämä kuitti tuloo jäämähän historiahan. Täs on se jäätävä summa, jonka flikan kans panimma haisemahan IKEAS. Ikänä en oo tällääsen kuitin kans IKEA:sta lähteny

Jäätävä summa koostuu varsin jäätävästä asiasta, nimittään jäätelöstä. Soli kyllä hyvää, ei siinä mitää. Mutta joinki tällääsille kermaperseelle, tämoliki jo enteelyä siitä, mitä tulos oleman piti. Me kattoomma, jotta kyllon toresta halavat jäätelöt, euron kappales ja siihen sais suklaarakehia kolomellakymmenellä sentillä. Tottapa me ny sellaaset otimma. Mähän tietenki luulin, jotta ne pyöritellähän niis rakehis, ne jäätelöt...niinku ne teköö esim, Spice Ice:s Niin....mutta molimmaki ny IKEAS. Kloppi, joka myii meille jädet, nakkas pari pussia tiskille. Niis oli suklaarakehia. Siinon olokaat hyvät, vassokuut. Kattoomma tyrmistyneinä niitä pussia. Meilloli kumminki käsis jäätelöt ja komiat käsiveskat. Mietiimmä, jotta minkälaasta avarusteknologiaa täs nyssitte käyttääs, jotta sais suklaarakehet pussista, iliman jotta nolis pirinpärin laattialla tai meirän farkuulla. Jotta eres yks kolomasosa osuus siihen pirun tötteröhön. Joinki täs onnistuumma, mutta siitä tilantehesta oli hifistely kaukana. Mutta mitä väliä. Mehän olimma ny vasta menos hifistelöhön...oikeen Isoolle Kirkolle. Justihin aukaastu hotelli ja kaikkia....

Luulo ei oo tieron väärtti. Ja sitäpaitti molin unohtanu, jotta mähän vihaan kaikenmoosta hifistelyä. Son sellaasten snobien hommaa, joillon ittetunnon kans ongelmia. Eli eteläpohojalaasella luonnolla hifistelypaikat ei oo tarpeen. Me tierämmä kyllä aiva itte, mikon komiaa. Ei siihen tarvita muuta, ku vaikka takkatuli omas olokkaris ja käsi rakkahan käres. Tai kuunnella ja kattella ku kuriet laskeutuu Luovankyläs pelloolle. Son komiaa. Sellaasta, jostei hifistelijät oikeen ymmärrä mitä. Ku kukaa ei oo niille erikseen käyny toimittamas, jotta sellaasista asioosta KUULUU tykätä, Ny KUULUU tykätä tästä uuresta hotellista. Son ilimiö. Son uus. Ja molimma uteliahia. Menimmä siis vahtaamahan paikan päälle. Olimma varannu huoneen. Komian.

Iinesmatkalaukku lipui kohteesehen ja molin nenä pystys. Suurin orotuksin. Tottapa mä ny sen heti näjin, jotta keskenhän tua pytinki oli. Itteasias aika pahoonki. Mutta rakennusmiehen vaimona minen hätkähtäny työkaluja ja tellinkiä. Minoon tottunu niihin. Aula oli komia ja valamis. Tottapa ny toki soli suunniteltu sillaa, jotta ihimisten läpikuluku oli siinä aiva respan tiskin eres. Johona hotellivierahat teki lähtö- ja tuloselevityksiä....ja niinku sitte mulle myöhemmin valakes....siinä respan tiskillähän sitä aikaa saiki viettää viä väliisnänsä. ...niin me, ku moni muuki asiakas. Ku piti käyrä tekemäs reklamaatioota.

Asiahan kuuluvasti me skoolasimma skumpalla. Joo, on se skumppaa, eikä mitää saippuaa, äläkää hätääntykö. Son tuallaasta sinistä "kultashampanjaa", jota on säilytetty TÄRKEETÄ tilaasuuksia varte. Ja ny OLI tärkiä tilaasuus. Olimma perheenä. Isoolla Kirkolla. Kaiken komian keskellä. Niinhän ne ihimiset sanoo. Me ei viä täs vaihees häimääntyny siitä.jotta huonesta oli pitäny orotella tovi jos toinenki...ku sitei oltu viä siivottu....tai sitte perästäki soli siivottu...mutta tietokones vain sanoo, jottei oltu. ( mun silimä sanoo kyllä kans jotaki...Hyacinth mus värähti inhosta,olletikki siinä kohtaa ku painoon pääni tyynyhyn ja haistoon vierahan hajuveten.. ) Ja sinä ku siemaalimma skumppaa ja orotimma jotta muutama pikkujuttu tulis kohorallensa, mun kotkankatse osuu tuohon maljakon läikkähän....tuohon valakoosehen tuas alahalla.... 

 Rupesin vahtaamahan sitä tarkoon ja taas Hyacinth mus värähti ja Vilijonkka huuti hoosianna. Soli hintalapun tarran liimaa!!!! Ja sitei oltu viittitty puhuristaa siitä.....eikö siinollu jo mulle tarpeeksi taivastelua, jotta tämoli joku halappismaljakko, vaikka mun mielestä tämän tasoosis paikoos pitääs olla kotimaasta...tai eihän niitä ny enää mistää saa...mutta eres niitä Iittalan  Thaimaas tehtyjä sitte...( vaikka surulliseksi sellaasestaki tuloo ) No kumminki...ku olin aikani kaakattanu tuasta liimataharasta perheelle keskityymmmä orotteluhun....leppoosasti....Morottelimma siinä, jotta muutama pikku epäkohta saatas kohorillensa...

Mikäs meirän oli olles. Olimma saanu ny kumminki sen huonehen, jonka olimma varannu. ( muutaman tunnin orottelun jäläkihin ) Olimma välttäny hifistelyravintolan fine dining -ateriat. Kattokaas, ku meilloli näläkä. Eikä silloon näläkä lähäre millää sellaasilla, jos on vähä lautasta ryötetty jollaki ja annokses on suurta vain nimi ja hinta.  Käyymmä syömäs lähistöllä ravintelis. Kaikki meni melekeen putkehen. Vaikka mulle tuotihinki venäjänkielinen menu, Ja meille puhuttihin englantia. Ei sen puolehen, tottapa me englannilla päriäämmä, mutten ollu varautunu siihen kumminkaa tää meirän pääkaupungis ja venäjänkielinen menu vähä jo vituttuki, ku minen saanu siitä mitää selevää. Mutta sitte meitä rienti palavelemahan reipas flikka, joka murteesta päätellen oli kotoosin pohojoos - pohojammaalta. Yrittäjäperheen tytär. Sen huomas. Hommat hoituu ja me lähärimmä paikasta vattat täynnä ja hyvällä mielellä. Hyvää mieltä me tulimma tarvitemahanki

Nimittään siä meirän lukaalis ei toiminu televiso. Ei sen puolehen, yleenen käsityshän on se, jotteisunkaa tuollaasehen paikahan  ny televisiota olla kattomahan tultukaa. Mutta kumminki....ja kyllä sitä keski-ikääset ihimiset haluaa ny kymppiuutiset nähärä ja kuulla ja muutenki. Kaiketi se televisio on ollu vakiovaruste jo kuuskytäluvulta. Niin joinki maattelimma, jotta...joku täs ny mättää. Telekkaria ei saatu toimimahan...siihen tyyryymmä.... Vaikkei mun koskaa ookkaa niin palio ollu Leppäsen Keijoa ikävä, ku eileen ehtoolla, Mutta flikalle sentähän pitääs se vuode saada. Mä meninki sitä sitte jo isännän mukana vaatimahan sinne respahan. Molin nenä siihen mallihin pystys, jotta selevishän siinä seki, jottei eteläpohojalaasten ämmien kans neuvotella. Sänky kämppähän ja sillä saletti...ja sitte kopisi jo koroot.

Olihan siinä kaikenmoosta hässäkkää. Saunas oli kiuas,muttei se teheny muuta ku sihaannu. Lämmitetty uima-allas katolla oli jännittävä kokemus. Olletikki ku katto oli kätevästi auki ja arktinen myrskypuhuri teki tehtäväänsä. Yritystä oli palioki ja komiaaki oli.....mutta....joinki...ku myrskypuhurin lisäksi huonehen ilimastoontiki puhalti arktisia lukemia ja viemärit kärys....siinä vaihees kattoomma isännän kans toisiamma silimihin...kello oli ykstoista ehtoolla ja molimma jo melekeen valamihia lähtöhön kotia. Takkatuli ja rakas, rakas koto alakas tuntua aika kiehtovalta vaihtoeherolta...flikka kumminki sai järkiä puhuttua vanhalle parille....

Niinpä sukelsimma Sky Barin sykkeehin. Tottapa me ny olimma siä ku orvot pirut. Ihimettelimmä sitä menua. Ei ollu tuallaasta ennenvanhaa Teuvalla Hermannis tai Kauhajoella Kuries. Aijjat muuttuu ja me ei täs asias sen mukana. Flikkaki kyllä kuulemma näköö bilettämisen vähä toisenlaasena ku tämä pönötys tää. Minen näje mitää hohtoa, jotta istumapaikkoja on vain muutama ja palttoot päällä tullahan ja mennähän ja pönötetähän. Menimmäki yksien jäläkehen takaasi huoneesehemma. Mitä me ankeuttamahan hifistelijöören ehtoota. Kumosimma kurkkuhumma punaviiniä ja sidukkaa ja parannimma mailmaa. Ja luonnollisesti me naiset nautiimma suklaata...palio. Se auttaa aina, vaivahan ku vaivahan.

Mutta loppujen lopuuksi, ku yöpuulle siirryn niin maattelin...kuinka vapauttavaa ja mukavaa sonki välillä prätäätä ja valittaa tällääsistä "turhista" asioosta. Mullon kumminki ollu täs viime aikoona tosiski tekemistä. Niinku mun muumipeikko postauksen lukenuset tietääki. Muumipeikko mus on yhä surullinen, mutta son oppinu kasvamahan murehien yläpuolelle. Nuuskamuikkunen kulukoo mun rinnallani. Näyttää valua, silloon ku mun poloku on varjoja täynnä. Mä opettelen täs kohtaa taitoa, johona ollahan suremata asioota, joille ei mitää voi. Ei voi yrittää maharottomia. Ei muumipeikko voi syrän vereslihalla juosta lohikärmehen peräs. Sen pitää antaa mennä, jos niin on tarkootettu. On opeteltava nauttimahan ja iloottemahan asioosta, joita elämäs on tällä hetkellä. Ja niiton palio.Terveys, perhe, koti ja ihana, rakas ainokaanenki viä meirän kans vähä matkustaa. 

Nykki nähtihin, minkälaasta on Isoolla Kirkolla ja saamma toreta, ei voita eteläpohojammaata. Sitä ei voita mikää koskaa.....ja täs tapaukses ei muuten voittanu Raumaakaa. Oma koto on kullan kallis. Kova oli kihu isoolle kirkolle, mutta viä kovempi oli kihu siältä pois.

Ooksä ikänä?

Viime pyhänä, ku molin lenkillä, mä kävelin kymmenen kilometriä. Se meni aiva huomaamata. Mun askel oli niin kevyt. Sielu hyräji jotaki korkiaveisua varmahan. Kaikki oli niin komiaa. Kaikki oli niin hyvin. Oikeen mä tunsin, kuinka kaikki mun palapelini palat oli oikeella paikoollansa. Ehejä palapeli... son ollu mun sielulle aika tuntematoon olotila. Mä tiän ny miltä tuntuu, ku KAIKKI palat on kohoralla. Vaikka eres hetken. Son jämerä tunne. Silloon hymyylöö kaikille vastahantuleville. Tekis melekeen mieli ottaa hiasta kiinni ja sanua; " katto ku komiaa tää on!" Molin niin tohoruuksis, jotta mä oikeen unohrin murehtia sitäki, jota mikä ristus ny on ku ei aharista? Mä unohrin kokonansa tuntia syyllisyyttä ja pelekoa, siitä että mä NYT oon niin onnellinen ja olokapäillä ei ookaa painavaa huolenhuntua. Murehtiva ja kaikkihin katastroofiihin varautuva Vilijonkka oli pirotettu matkasta. Mutta jos moosin pysähtyny, moosin orottanu, moosin nähäny sen. Vilijonkan. Solis tullu siä helemat lepattaen. Solis varootanu mua. Solis huitonu ja osoottanu, jotta katto etehes!! Mutta toisaalta....näin sen pitiki mennä. MÄ tarttin tuon komian sunnuntain. Ku kaikki oli komiaa. Ku kaikki palat oli loksahtanu paikoollensa. Ku huomisin mun palapelin palat oliki sitte jo piroteltunansa pirin pärin. Ympärinämpäröösin. Osa paloosta on varmahan palanu, osa uponnu johonki syvähän, syvähän pohojattomahan suolampehen. Oommä koittanu sukeltaaa, oommä koittanu sammuttaa. Mutta elämä-nimistä palapeliä ei niivvain kootakkaan. Eikä se eres oo mitää rauhoottavaa " mindfullnessia", jonkamoisena palapelien kokuaminen yleensä nähärän. 

Niin....Ooksä ikänä pitäny käsisnäs jotaki oikeen haurasta? Ooksä sä halunnu suojella ja varjella jotaki, jotaki sellaasta joka on jo valamihiksi raitioomilla? Jotaki, jonka kärespitäminen voi pistää? Ku se ei peloonsa  vallas tiä, jotta sä koitat hoitaa ja vierä turvahan?  Ku se raitioomilla oleva, se puolustautuu. Sen siivet on niin haurahat, että niillä lentäminen on melekeen maharotoonta. Sen siipiä on vauriootettu, non melekeen katkaastu. Sä koitat kantaa sitä pois, turvahan? Vaikka soliski jo epätoivoosta? Ku syksy hengittää jo niskahan. Syksyn alta pitääs päästä pois. Syksy kaikes kauneudessaan on pienten ja hauraitten kuolema.

Ooksä ikänä juosnu muumipeikkona, pitkin polokua  melekeen ku henkes erestä? Ooksä ikänä ollu muumipeikkona aiva yksin huolenhuntu hartioolla? Soot melekeen meinannu mennä sen sun turvapuun juurelle itkemähän, ku sen vanhan ja turvallisen puun oksat on aina niin lohorullisesti kietoutunu sun ympärille. Son tarionnu suojaa sulle ja sille, mitä sullon käsisnäs. Se pieni ja harvinaanen, mitä sä suojelet? se, joka peloosnansa voii pistää kipiääki.  Ku sei ymmärrä, jottet sä tarkoota pahaa. Mutta ku sä lähestyt hätäännyksis ja kuumat kyynelkarpalot poskillas sitä puuta, sä muistat..... Se puu....son nähäny jo monta, monta myrskyä. Siitä näkyy säiden vaihtelut, ne armottomatki. Silloon sä muistat ja tajuat..... se puu tarttoo SUA. Sun tehtävä on suojella nyt sitä, et sä voi mennä enää vaatimahan, että kiero ny ne turvalliset oksas mun ympärille. Päivvastoon SUN pitää miettiä, millä sä suojaat tuon uskollisen, vanhan turvallisen puun. Kuinka se seleviää pimiästä syksystä sen mysrskyystä, hyytävästä talavesta ja pimeyrestä, pitkästä, loputtomasta pimeyrestä. Sun tarttoo kannatella ja tukia sen puun oksat. Sun pitää suojata sen juuret, jottei kylymä tunkeuru niihin. 

Ooksä ikänä ollu tuos tilatees? 

Ooksä ikänä ollu niin synkäs mettäs, jotta sua peliättää? Aiva yksin muumipeikkona?  Se harvinaanen lohikäärme, sun käsis...son karonnu. Sä hukkasit sen!!!! Se pakeni sua mettähän. Se sähisi mennesnänsä. Vain sen siipien polte jäi sun käsihis. Se puolustautuu sillälailla. Solit koittanu puhua ja lohoruttaa. Mutta lohikäärmeet ei puhu muumipeikkojen kieltä. Kaikki, mitä muumipeikko sanoo, lohikäärme kuuli toisin. Jokaanen tyynnyttely-yritys pahensi asioota. Lohikäärmeen siivet kärvensi muumipeikon käret. Tuli mielehen Jean Sibeliuksen sanat lapsenlapsellensa;  " Musiikki on kuin perhonen, Jos sitä kääntelee ja tutkii kämmenellään, katoaa sen siivistä loiste. Kyllä se lentää, mutta se ei enää säteile. " Varmahan sama pätee muumipeikon lohikäärmeeseenki, asiat vain pahenoo sanoosta. Siivet muuttuu vain mustemmiksi vain polttavammiksi. Son huono asia kummallekki. Muumipeikolle ja lohikärmehelle.

Ooksä ikänä ollu se muumipeikko, se, jokei osaa luovuttaa aijjoos. Ittensä satuttamisen uhaallaki sä meet muumipeikkona sen mettän siimeksehen. Kattelemahan, jos saisit sittekki sen lohikärmehen kesytettyä. Koska sä rakastat sitä, ekkä halua menettää sitä? Sä tohorit mennä sinne mettähän, ku siä on palio kumminki sulle tuttua ja rakastat. Matkallas sä jo muistat, että se vanha puu pitää suojella tältä myrskyltä. Son suojeltava, vaikka sun tekis mieli lyyhistyä sen juurelle ja huutaa, kuinka paha sun on olla!!!! Ooksä ikänä? Tiäräksä, kuinka raastavaa son ? Sä nielet kyynelehiä ja juokset, ku ennen ku varjot pitenöö ja synkkä pimeys laskeutuu...sun tarttis löytää se lohikärmes. Sä tunnet sen hengityksen johonaki, muttei se vastaa vaikka sä huurat? Sä löyrät haparooren poluun ja koitat pysyä siinä. Sä tarraat matkallas kaikkehen, sä tunnet tuon poluun kyllä. Sä osajat siinä, vaikkolis pimiääki.

Ooksä ikänä koittanu tarrata ja takertua pimees johonki tuttuhun ja turvallisehen? Ooksä satuttanu sitteki sormes ruusunpiikkihin? Onko se piikki osunu aiva sieluhun asti? Sieluhunki se voi ulottua, silloon ku sinet oo varautunu itte ollenkaa. Silloon, ku soot ollu ittekki jo hauras  ja pieni muumipeikko vain. Ja aika eksyksis ja yksin. Tieräksä miltä tuntuu, ku tutut ja turvalliset poluun varret puut ja kukat huiskii myrskyn kouris viiltävinä ja sivaltavina? Tieräksä miltä tuntuu ku  ne mykkinä kattoo sun haparoontia, eikä sano mitää? Tieräksä, kumpi sattuu muumipeikkohon enemmän? Vai sattuuko sitteki se lohikäärmeen sähinä? Vai se, jottei ne ymmärrä, jotta sä rakastat? Jottei ne ymmärrä, eikä pieni muumipeikkokaa ymmärrä, kuinka palapeli voii mennä niin pienen silippuhun? Kuinka syvälle voi se tärkeen pala suolampehen upota? Pystyykö sitä kukaa eres...?

Ooksä ikänä siä mettän siimekses, siä kapialla poluulla havaannu? Siä ku sä koitat keriitä ettiä niitä särkynysen palapelin paloja? Ooksä ikänä havaannu, kuinka tärkeetä on ne ystävälliset puut. Kuinka korvaamattoman levähryspaikan ne sulle tarioaa? Jotta sä jaksat taas jatkaa ettimistä. Sä et milloonkaa kumminkaa luovuta. Sä juokset lohikärmehen peräs....vaikka solis jo epätoivoostaki epätoivoosempaa. Rakkaus on siitä kummallinen. Lempiät ja ystävälliset puut kuiskii; " Anna aikaa...aika parantaa. Anna olla hetken. " Osa nuosta puista on ollu sun elämäs aina, osa tullu sun matkas varrelle. ku poloku on mutkitellu. Ja se yks puu..... se mitä sä ihimettelet kaikista eniten!!! Soot sen itte kasvattanu! Ooksä ikänä kattonu itte kasvattamas puun hentoja varsia? Ooksä  ikänä ihimetelly, koska siitä tuli palio viisahampi, ku susta ittestä? Sä ihimettelet niin palio, jotta sun on pakko kysyä..... Millä on maharollista, jotta sun oksis on nuon palio hyvyyttä ja viisautta? Ooksä menny sanattomaksi ja nöyräksi, ku tuo puu kuiskii....no sentähären, ku sä kastelit ja ravitsit mua niin hyvin? " Sä annoot mulle niin vahavat juuret...

Ooksä ikänä miettiny, montako kertaa muumipeikon syrämehen voii teherä viiltoja? Kuinka monta kertaa se jaksaa koota sen palapelin? Kuinka syvälle se pstyy sukeltamahan? Kuinka lohikäärmeen siivet sais koriattua, niinjotta niistä tulis ehjät ja kauniit?  Niijjotta niillä voiis lentää? Kuinka lohikäärme saataas ymmärtämähän, jotta pienen muumipeikon syrän on täynnä rakkautta?

Ooksä ikänä miettiny kuinka hyvin muumipeikko tallettaa syrämehensä nuo mettän puut? Ne sivaltavat?  Pistävät? Mykät? Lempeästi kuiskivat ja turvalliset?  Ooksä miettiny kuinka hyvä muisti muumipeikolla on? Ooksä miettiny, kuinka se muumipeikko suojelis sitä puuvanhusta ja sitä taimea, sitä jollon ne vahavat juuret? Ooksä miettiny kuinka palio muumipeikko orottaa Nuuskamuikkusta, se istuus vierehen, pyhkiis kyynelehet ja lohoruttaas. Sanoos, jotta tästä selevitähän kyllä. Se ottaas repustansa öljylampun ja sytyttääs sen, niijootta mettän synkkyys häviääs sille. Se valo lämmittääs muumipeikkoa, nuuskamuikkusta ja kaikkia sen mettän puita. Solis ystävällistä valoa.

Muumipeikko sytyttää valon Nuuskamuikkuselle, jotta se näköö tulla. Jotta se tietää, että muumipeikko orottaa. Sen on ikävä nuuskamuikkusta. Ja Nuuskamuikkunen tietää sen. Se on jo matkalla. Reppu on jo pakattu.


Niin.....mähän taisin viime postaukses moittia facen mysteeripäivityksiä. Taitaa munki olla aika oppia. Joskus syrämen tuska vain täytyy vuorattaa pois. Tavalla tai toisella.  Mun tapa on kiriootaminen. Olokohon tämä mun mysteeripostaukseni.  Mua heleppas.Niin tai näin. Kiitos, ku luit. Sä kuljit mun, muumipeikon kans pienen matkaa. Moon siitä sulle kiitollinen.

No ku mä alakasin ..... pika-analyysi eteläpohojalaasesta naisesta.

Niinku mä eilen lupasin ( uhkaalin ) mä kiriootan teille tänäänki. Mullon ny siunaantunu kaks seesteestä aamukaffihetkiä perätysten. Tämä aamukaffihetki eruaa eilisestä sen osalta, jotta moon siirtäny itteni erityysen VAROVAASESTI tähän pöyrän äärelle. Sillaa jottei pääs läiky. Meilloli nimittään rääppöösiskoon kans eileen paljuehtoo tää meillä.Ja pirimmä hyvin huolen siitä, jottei suu kuiva, ku toimiteltihin. Kattokaas ku toimittelimma kolomehen asti ( EI ILTAPÄIVÄLLÄ ).....ja viäki olis toimiteltava piisannu...mutta siinä vaihees, ku kaukosäärin ei tahtonu osua  enää sen ristuksen isoon television ruurulle , jotta pystyys siihen kirioottaa toivetbiisin ( kuuntelimma "juutuupista" musiikkia ) maattelimma, jotta nämä kinkerit taitaa olla ny täs....

Erellisen kuvauksen perusteella musta ja rääppööstä sais kyllä erityysen arveluttavan kuvan. 

Eikä tua sen uus käsiveska ainakaa lisää mielikuvaa  meistä "hillittyynä keski-ikääsinä naisihimisinä". Tuallaanen veska pöyrällä ja tytär voii päätellä; " Jaa täti on tullu kylähän "

Ja herrantähären!!!! Moon meistä VIÄ ENEMMÄN keski-ikäänen. Moon vanhin siskoo. Ja niivvain mä sijootin nuahin rikkinääsihin farkkuuhin. Tuas ylimmäs kuvas mä " aikuusmaasesti" kuvasin itteni periantaina vaatekaupas sovaris. Jotta pystyn heti paikanpäältä lähettää tyttärelle dataa, että äitee on ny löytäny farkut. KOMIAT. Joinki tämän tilanteen herkullisuus piili siinä, jotta MÄ, KESKI-IKÄÄNEN ( vanha ? )  nainen olin kattellu kaupan rikkinääsimmät ja pilliimmät farkut ja survoon niitä päälleni.....ja samahan aikahan....mua huomattavasti nuoreet äitee, viereeses sovaris, piti tyttärellensä mäkätysnalakutus-luentoa, jottei sitte mitää pilllifarkkuja ja rikkinäisiä osteta. Housujen pitää olla KÄYTÄNNÖLLISET ja MUKAVAT. Voi vittu....... "käytännölliset" ja " mukavat" on aina ollu kirosana meirän suvun naisilla, ku vaatekauppahan on menty. KOMIAT ja KOMIAT on ne arjektiivit, joista moomma pitäny kiinni....aina. Niinku äiteeki. Siinä sitte ku tytär tuli vävyn kas korolla käymäs ehtoolla, mä flikalle sanoonki, jotta kattooki, jotton kiitollinen. Minen oo IKÄNÄ mäkätysnalakuttanu sille vaateostoksilla. Päiv`vastoon moon rohkaasnu aina valittemahan sen mistä itte oikiasti tykkää ja mikä on ......tietysti komia. Moon sellaanen äitee, 

Niin....molimma rääppöösiskoon kans pyytäny tyttären ja vävyn meirän kans syömähän. Tänne kotiahan mä sen tunnelman tein. Ilta alakas kynttilöören ja tuikkujen sytyttelyllä. Ja niinku aina kaikes...täski mä ja rääppöö mennähän överiksi. Siinä vaihees, ku nua kaks nuorta rohkiasti saapuuvat, niin molimma rääppöön kans viä tunnelman " virittelyvaihees" mä kierrin pihamarkkia sytytellen ja se tuvas. Flikka kattoo ymmärtävästi tätiänsä, joka sanoo,; " No terve, moomma täs äitees kans kohta kaks tuntia SYTYTELLY tuikkuja ja kynttilöötä...eikä olla yhtää piretty taukoja. " No...eisunkaa tua ny AIVA paikkaansa pitäny, mutta kuvaa varsin hyvin sitä, mitä moomma. Me koitamma joskus hetken olla niinku muukki ihimiset...mutta aika pian siinä käyy niin, jotta palaurumma siihen normiolotilahan .... överiksi menöö.

Isäntä osti mulle täs yks kerta parkkikiekon. Tuli muuten heti käyttöhön. Ja koitan maharollisimman useen käyttää sitä justihin TUOHON tarkootuksen. Munhan on siis ihan PAKKO shoppaalla...ku kerta kiekos lukoo niin.

Ja kyllähän mä niin teenki

Täs moon Prismas ruokaostoksilla. Norminaiset ostaa vain ruokaa ja sitte oon mä....Toki mä ruokaaki ostan, mutta nämon aseteltu siihen käytävän vierelle. Arabian muumiastiooren ohitte en oo viä ikänä pystyny kävellä, iliman jottei olsi mukahan tarttunu. 

Jos tarioutuu tilaasuus humpuutella, niin mä tartun siihen. Ja otan useemmiten tyttären tai siskooni mukahan. Moomma täs suhtees samaa rotua. Tytär on kylläki järkevin porukasta ja lähimpänä " normaalia" Täs kuvas on mun ja rääppösiskoon käsiveskat ja saalihit. Flikka oli Poris luennolla ja me tuijjasimma mukahan...ei, mei menty sivistymähän. Me lähärimmä halamuamahan kulutushysterian alttarille Porin Puuvillahan. Tämän kuvan ottamishetkellä olimma ollu vissihin puoli tuntia kyseeses paikas. Huoppasimma toisillemmma kilipaa, jotta; "kyllon komiaa ja ny kyllä rauhootutahan "

Ainahan me hetkeksi rauhaannummaki...mutta sitte se taas vain isköö päälle....

Ja olihan tuo, kyseesellä reissulla Hemtexistä löytyny lampunvarjostin niiiin vastustamatoon. Se on samalla lailla pirskahteleva ja yllätyksellinen , ku moon ittekki luonteeltani. Mä meinasin käyttää täs kohtaa arjektiivia; "runsas" mutta toivoosin kovaa, jottei se kuvaalisi mua, ainakaa fyysiseltä hapitukselta. 

Mun kampauspöytä kuvaa mua kokolailla hyvin. Moon alakaapäälle koittanu sisustaa sen  sillaa....hillitysti ja eteerisesti. Ja lopputulos on täs; siinon kaikkia. Aiva kaikkia. Ja koska oon kumminki ikivilijonkka, miettikää, mikä pölyjen pyhkiminen siinon joka viikko. Tuloo mielehen vähä flikan koulupöytä ennenvanhaa. Soli kans täynnä KAIKKIA. Siältä löytyy suunnatoon kokoelma simpukoota ja kiviä pienen sorakuorman verran ja lukematoon määrä muuta tilpehööriä ja luonnollisesti suunnatoon kokoelma koulupöyrälle OIKIASTI kuuluvia asioota. Tästä kerran mäkätysnalakutin tyttärelleni. Ku siivouspäivinä tuo pöytä oli vähä työläs.Tämä verbaalisesti äärettömän lahjakas tyttäreni tokaasi syyllistävä sävy äänessään, " Äiti kuule.....katsos,  SELLAISIA pienet tytöt ovat. Sinä et taida pitää pienistä tytöistä kovin paljon...." Miettikää!!!! Tuo lause on jääny legendaksi meirän perhees. Tosiasiashan juuri tuosta pienestä tytöstä pidän vielä tänäpäivänäki erityysen palio. Ja ny, ku katton omaa kampauspöytääni.....voisin todeta; " katsos sellaisia vähä vanhemmakki tytöt ovat...." 

Oonhan mä ny maharotoon. Toisinvuoroon ku katton ittiäni ulukopuolisen silimin, havaatten ittekki, jotta moon vain aiva maharotoon. Parantumatoon tapaus. Nuo pienet pinkit ostoskärryt mun kampauspöyrän sivupöyrällä, ne kertoo minkälaanen äitee on täs taloos. Siltei kannata orottaa mitää talous- ja muita mäkätysluentoja. Mutta rakkautta....sitä on tariolla mun perheelle, yllinkyllin.

 Jos isäntä pahaa aavistamata ottaa tämän äireen mukahan ja näyttää sille jotaki komiaa. Jotta käyrähän vain  KATTOMAS...

Kyseenen valaasin löytyy kohtapian omasta korosta. Koska siihen "yhteesymmärrykses" pääryttihin. 

Mä tykkään komiasta. Tykkään sisustaa ja laittautua. Mutta emmä sitte tiä, onko se niin suuri synti. Moon hyväksyny jo itteni tällääsenä. Ja hyvin samanmoosia on mun rakkahat naiset täs mun ympärillä. Jos mä tykkään laittaa ristalliruunun vessahan, mä laitan. Jonku toisen mielestä sellaanen voii olla turhanaikaasta, prassaalua, hifistelyä tai vain epäkäytännöllistä. Mutta niinku mä sanoon...käytännöllisyys on mun kirosana. Ja tottapa munki suupielestä kirosanoja sihahteloo ku jouluksi ja juhannukseksi pyhkiän pölyjä näistä "ristalliista" ( mä laitoon tuan ny lainausmerkkiihin...ku selevyren vuoksi...ei ne aitoja ristallia oo.....mulle piisaa, ku non komeeta. )

Mutta niinku moon monehen otteehin torennukki, moomma tää vain kerran. Aika pitääs pystyä käyttämähän ittelle parahalla lailla. Pitää teherä sellaasia asioota, jokka teköö onnelliseksi. Pitää olla sitä mitä oikiasti itte haluaa. Uskaltaa olla oma ittensä ja ottaa rennosti. Koiraani kattoes, mä käsitän, mistä on kyse, ku otetahan rennosti. Mä tuun surulliseksi, ku näjen ympärilläni ihimisiä, jokkei uskalla olla sitä, mitä ne haluaas olla. Jos tykkää verkkariista, silloon kuuluu pitää niitä  ylypiänä ja tyytyvääsenä. Jos tykkää korkkariista silloon, HEI, korkkarit jalakahan ja vaikka kattohon. Pitää lakata kirioottamsta rivien välistä, jos rakastaa. Silloon pitää nousta vuorelle ja huutaa niinjotta kajahtaa, NOTTA MÄ RAKASTAN!!! ei tartte, eikä kuulu kyryyllä tai pitää kynttilää vakan alla. Mä rakastan mun Luovankylänmiestäni, tytärtäni ja sisaruksiani ja äitiä ja läheesiä ystäviäni. Mä elän tää ny. Ittiänsäkki pitää rakastaa tervehellä lailla. Tai ainaki hyväksyä ittensä sellaasena, ku on. Ku on sinut ittensä kans ei tartte mysteeripäivittää facehen. Silloon voii aiva reiruhun kirioottaa jotta mua surettaa se ja se. Tai moon rakastunu siihen ja siihen. Tai yhtä hyvin voi olla kirioottamata yhtää mitää. Mysteeripäivitykset on vittumaasia ja turhia.....tuota.....kuinkahan tämäki liittyy tähän postauksehen? ei kai millää lailla. Tuli tajunnanvirtaa. Mutta tuli ny tuostaki täs samalla avauruttua. Mun kulumat menöö ryppyhyn, HETI,, ku lujen jonku tuollaasen mysteeripäivityksen. Mulle tuloo vain surullinen  ja krätyynen olo, jotta tuoki yrittää jotaki sanua, muttei sitte tohorikkaa. Monta kertaa tekis mieli kirioottaa siihen, notta sano asias äläkä vihijaale.

Mutta aika..... son sellaanen, lahajomatoon. Joskus tuntuu että son myös armotoon. Yhä enemmän mä koitan tarttua hetkehen. Tajuan, että eilistä ei saa takaasi. Katton luottavaasena huomisehen. Tämä Diana kello oli muuten sellaanen löytö....että en eres lähäre sitä analysoomahan. Se vain ON. Se kertoo ajasta omaa kaunista tarinaansa.

Ja sitte lopuuksi tämä kello...se kertoo osuvasti mun ja blondisiskooni aikakäsityksestä. Rääppösiskoo on tuntenu tämän aikavyöhykkeen verenpaineen nousuna ja ohovaasilla sykkivinä suonina. Siinä ku se jo seisoo kirkkahankeltaanen käsiveska kainalos, me vaalianpunaasen höttööset blondisiskoot vasta alakaamma tuumata, joko ny pitää lähtiä. Moomma aina myöhäs jokapaikasta, siinä mihinä rääppöö ja mun tytär on vähintään puolituntia etuaijjas. Silloon ku ne kärsimättömästi vaihtaa painoa jalaalta toiselle, meille saattaa tulla mielehen....että sittekki pitää vaihtaa eri farkut/ mekko/käsiveska/korkkarit....tai jotain.

Sellaasia moomma ja tälläänen mä oon. Tällä ikää oon jo sinut itteni kans. Ja se eteläpohojalaanen viisaus pätee muhun hyvin " mun kans on heleppo olla, ku teköö vain niinku mä sanon"  Joo...torellisuures minen oo heleppo ihiminen ollenkaa. Eikä meirän isäntä tee läheskää aina niinku mä sanon. Ja siitähän niitä oktaavien nousuja mun äänenkäytös sitte syntyyki. Mutta siitä huolimata me kaks eteläpohojalaasta sovimma hyvin saman katon alle. Kuriaahan tämä elämä olis iliman rakasta hasukaveria.

Näistä hasajamisista tuloo aikanansa aiva oma postaus.

Pitkästä aikaa blogis...pyhkääsen pölyt ja päivitän

 Tootta varmahan jo tuumannu, jotta moon lopettanu kirioottamisen. No EN TOTTASOIKOHON!! Moon vain täs orotellu sellaasta sopivaa aamukaffihetkiä, ku kerkiääsin kirioottaa teille. Hartahasti ja ajatuksella. ( Mä nimittään tartten sanoon kuvaalemattoman rauhan mun kiriootushetkihin ) Ja ruuhkavuosis elävällä  naisihimisellä niitä sellaasia hetkiä on ristuksen harvas. Kyllä siinon rauha kaukana viikolla, ku toisella kärellä hairoo jo avaamia ja kalenteria käsiveskan uumenista ja toisella kärellä suuntaa muumimukia ääntä kohore, jotta voii polttaa taas kerran kielensä kuumahan kaffihin.
Työaamut on yhtä helevettiä ja kiirusta ( vaikka oikeen palio kyllä tykkäänki työstäni ) ja viikonloppuusin son vain sellaanen fakta, jotta niistä aamukaffihetken suvannoosta voii vain haaveella. On kototöitä, isoo puutarha ja palio meinoota. Sosiaalisia suhteetaki pitääs keriitä ylläpitää. Ja luvattoman useen ne jää luurin varahan. Puhelimes puhutahan  ystävien kans ja aina meinatahan nähärä. Ja niin se aika vain säntäälöö ja ennenkö oikeen mitää mainittavaa on saanu aikahan onki jo taas maanantai ja akkujen lataus on jääny puolitiehen, jos aina siihenkää. Niska kryhäs sännätähän taas kohti uutta arkiviikkoa, pussatahan maanantaiaamuna pikaaset pusut maakuntahan lähtevän isännän kans ja hengästyttävä oravanpyörä pyörii vinhaa vauhtia. Ehtookauret on harrastuksia ( liikunnallisia vaikkei sitä meinaa aina uuman ympärystää kattues uskua ) ja kototöitä. Ehtoolla ku hojaantuu soffannurkkahan silimis vain vilajaa.....tosin ne ehtoohetket kaharen tyttären kans viikolla on kultaaki kallihimpia. Paranamma mailmaa melekeen jokailta....ja melekeen jokailta suunnatoon haikeus hiipii mun sieluhun...se pitää ny välivuotta kotona. tämon viimeenen vuosi näin.....sana " viimeenen " on aina ollu mun sielunmaisemas ku viiltävä tikari..... Mutta tikaria en pois saa. Elämän PITÄÄ mennä näin. Lintujen ja perhosten kuuluuki lentää pesästänsä. Me äireet ja isät jäämmä portahille ja pirämmä lyhyrys valon ja oven auki. Lapsi on tervetullu kotia aina

Meninpä mä ny tunteelliseksi. Mutta joo...toinen syy mun hiliaa olohon on ollu vahavat muresgeenini. Jos kohta moon luontaanen murehtija, niin kuluneena kesänä mures luikerteli mun elämähän. Se tunkeutuu lupaa kyselemätä mun kesähäni. Mun mures koski äitiä...äitin terveyrentilas tapahtuu yllättäen muutos huonompahan kesän aikana. Soli yllättävää ja joinki niin kokonaasvaltaasta, että me äitin lapsetki oltihin aluuksi täysin yllätettyjä täs uures tilantees.  Niinku oli äiti ittekki.En ny kirioota tähän äitin sairaskertomusta. Me ei kukaa oikeen tiä, mitä tapahtuu, mutta heikoksi ja haurahaksi tuli äiti...se huoli ja mures oli niin kokonaasvaltaasta, ettei siinä blogikiriootus palio maistunu. Ei maistunu mikää. Elämältä oli yhtäkkiä ikäänkuin puronnu pohoja.

Meiton äitillä viis lasta. Tuo mures oli kutonu meirät kaikki viis verkkohonsa. Molimma ikäänkuin tuos muumimukis; kaikin kokoontunu laiturille avuttomina kattomahan kuinka äitin elämän pursi kynti syväs aallokos. Välillä sumu oli niin sankkaa, että yhteys äitihin oli poikki melekeen kokonansa. Merivesi tuolla ulapalla oli kirvelevän suolaasta, mutta viä kirvelevämpiä oli meirän viiren kyyneleet. Sen surun ja tuskan määrä oli sanoonkuvaamatoon. Oli ohkaasia toivon pilikahruksia ja sitte taas tuli se sankka merisumu. Soli niin sankkaa, jotta hyvä, ku toisemma näimmä. Kärestä pirimmä kiinni toisiamma koko tämän sumukauren.

Huoli muutti asumahan mun syrämehen. Sitei auttanu juosta pakohon. Se asuu auringonpaistees ja varjos. Se seuras mua jokapaikkahan. Vaikka kuinka lokoosan olon koitti ittellensä tällätä....huoli istuu tukevasti mun olokapäällä. 

Se istuu erittäin tukevasti ja oli teheny majan myös mun sisarusten olokapäille. Mansikat oli yhtä makeeta ja isoja mollukoota, komeeta niinku aina ennenki. Mutta mun kesästä oli suurin terä pois.

Kujeelevan hymyn takana.....

Siä se asuu....HUOLI! 

Molin alaannu jo rakentamahan elämääni, niin ettei mulloo äitiä. Että äitistä pitää luopua. Äiti on vaipumas johonki usvahan ja sumuhun. Ja ikäänkuin haihtuu pois meirän lasten elämästä. 

Mä mietiin, voisinko ikänä olla ehejä ja sama iliman äitiä?

Vastaus tähän oli yksiselitteenen; EN!!! Eikä samoja olisi enää mun velii ja siskookkaa. Kaikille meille tämä kesä näyttäytyy samanlaasena. Palio soittelimma ja tuimma toisiamma ja pirimmä ätistä huolta. Yhyres. Kesäiltaasin kävin yksin porajamas tämän taulun eres ja jaoon tuon kuvan tytön tunteet. Taulu on lahaja äitiltä...niinku tosi, tosi moni komia asia meirän kotona...non äitiltä. Hirvimäkisellä maulla valittuja. 

Mä ammensin voimaa tää kotona. Kattoon, mitä voimaannuttavia asioota mullon kotona. Nämä kaks ja se Rakas mies, joka useen aijjoon on siä maakunnas. Mutta mun syrämes se mies on aina. Näistä kolomesta imin kotona voimaa. 

Moon pruukannu aina huopata tää blogis ja faces kesän loppumista ja syksyn tuomaa haikeutta. Tänä syksynä on toisin. 

Syksy on näyttäny mulle kauniit kasvonsa. Moon NAUTTINU. Moon ihimitelly lenkkipoluun varrella, kuinka komiaa kaikki syksyllä oikeen onkaa. ( vaikkonki niin ristuksen kova kiirus )

Loppukesällä, silloon, ku oli viä vaikiaa,,,,,mä löyrin siipirikon surenkorenon meirän terassilta. Mun jo silimäluomia  kuumootti tuo kolomisiipinen raukka. Maattelin, jotta, kuoloo se..... Mutta EI!!! Se kulukaa lähti lentohon....sinne se lähti komiasti lentohon kohti ilta-aurigon laskua. Soli mulle ku merkki ja muistutus.....ihimeetä voii tapahtua. Ja ihimeesin pitää uskua. Mä heräätin pikkuflikan sisältäni ja latasin syrämeni täytehen tuota ihimeesihin uskomista. Ajattelin useen tuota surenkorentoa. 

Ja kesän vaihtues syksyksi.....me saimma äitin takaasi!!! Äiti on aiva ku ennenki. Hauras ja pieni Hän on. Mutta äiti on tää, meirän viiren keskellä. Pari viikkoa sitte sain taas herätä äitin peräkamarista, ku olin eteläpohojammaalla käymäs. 

Mullon syytä kiitollisuutehen tänä syksynä. Rakastan elämää ja sen kaikkia väriä. Kiirusta pitää, mutta ei se haittaa. Ny tuli tämä orotettu aamukaffihetki. Mä kiriootan ja palatsikoirani unihaukkuu pöyrällä. Kohta soitan äitille ja sanon sille taas, kuinka palio mä sitä rakastan. Ja kuinka kiitollinen oon perinnöstäni.....eläänrakkauresta. Eläämet on ollu ja on yhä äitille henki ja elämä. Ja niin non mullekki.  

Moon taas ehejä. Mullon äiti. 

Saatei.....jos hyvin käyy kiriootan huomenna lisää. Sillaa mä haaveelen. Mullolis nimittään tua tallennettuna hykerryttäviä kuvia mun kiireesestä ariesta ja  mitä kaikkia siä on tapahtunu. 

 Mutta ny se puhelinsoitto ja koiralenkki. Paljun lämmitystä ja pihahommia...rääppöösiskoo tuloo ehtoolla kylähän 

Siitäki vieraalusta voiis varmahan yhyren postauksen kirioottaa