Vaan ihana enkeli vierellä käy

Niin...nämä kyseeset enkelit ovat kulukenu mun vierelläni kokolailla varmahan mun elämäni aijan. Tai ainaki oon aika pikkuunen flikka ollu, ku äiti on ne mua varte ostanu ja asetellu ne seinälle mun sängyn vierehen. Sieltä Riipinkylän pikkuusen tuvan peräkamarin seinältä ne onki sitte kulukenu vaiherikkahan matkan tänne satakuntahan. Ny non tuos pöyrällä, klaappiinensa, kaikkinensa. Oikiastansa klaapit teköö niistä mun silimis vain entistä herkemmät ja komiammat. On ollu toki vaiheeta, ku näiton kuulunu hävetä ja non ollu lymytettyynä johonki Duran Duranin c-kasettien taa, piirongin perimmääsehen nurkkahan. Eisunkaa kulukaa silloon kasarilla olisi ollu eres katu-uskottava dingohuiviinensa päivinensä jos ny viä jotaki kullanfärisiä enkeliä olis ollu seinällä niiren julistehien seurana.

Mutta sitte tuliki ysäri. Mä aikuustuun ja joinki nua enkelikki tulivat sisustuksehen. Niistä tuli oikeen buumi. Ja johonaki vaihees se hörskötys alakas menöhön jo vahavasti mauttomuuren puolelle. Alakas ilimestymähän jos minkäkinäkööstä kerubia, osa aiva jaloon teheryn näköösiä. Sellaasia, joiston herkkyys kyllä kaukana, Minen kiellä, vaikka mä oonki Tarkka joo sukunimeltäni, mutta tarkka myös sisutukses,,, niin kyllä mullaki ylilyöntiä on tapahtunu. Oon YRITTÄNY olla maltillinen täs nykyyses tuvasnamma...ja oon itteasia luullukki niin. Mutta ny ku lähärin sitte puhelimen kans kiärtämähän tätä meirän tupaa ja kuvaamahan näitä erilaasia enkeliä niin....hmmm. No...päätelkää itte. Joinki mua alakas ittiäki peliättämähän, notta oonkahan mä kulukaa sitteki näiren enkelien osalta jääny sinne ysärille. Ainaki kuvattavia kohteeta löytyy sevverran, notta isäntä oikeen kahtehenki kertahan tierusteli, notta mitä ihimettä mä ny oikeen häärään. Tai sitte enkelit on mulle on vain niin rakas ja läheenen asia, että niitä on tullu hankittua. Ja kyllä minoon KOITTANU käyttää hyvää makua ja harkintaa niitä hankkiesnani. Paitti ehkä tämä mun kampauspöytä...joo tuota.... no... Siä kannatteloo pari kerubia OSAA mun riipuksista ( Ja siihennäheren näillä kerubiilla on oltava haba kunnos, sillä korujen suhteen, pakko myöntää, on menny överiksi jo aikoja sitte, eikä loppua oo näkyvis ) Samaasen pöyrän kätkööstä löytyy kerubipiiri, jokka ysärille uskollisen dramaattisesti kannateloovat mun vihkitiaraani ( mutta puolustuksen puheenvuoro; mä MENIN NAIMISIHIN ysärillä ) Ja tiara oli aikoonansa niin komia ja tyyriski ( äiti sen osti ) etten mä sitä ny malta oikeen mihinkää lymyttääkkää. Niinpä sitte oon antanu sen kerubien kannettavaksi..."antanu kerubien kannettavaksi" itteasias, ku nuota sanoja maisteloo, niin siinä pääsöö vähältä kiinni siitä ajatuksesta mikä mullon tuas aluunperiinki ollu. Ja sitte tuo korurasia ja rintaneula, molemmat lahajoja äitiltä. Ja tuo rasia on munmielestä ajattoman kaunis ja rintaneulaki tuloo tasaasin väliaijjoon muotihin. Jotta ei ny paha...ei aiva paha....mutta no...mun näköönen. Överi.

Jokku mun enkeliistäni... vain OVAT. Koskettavia. Sellaasia joita kattelles melekeen voi tuntia siiven kosketuksen. Sellaasia, joita kattelles syrämehen laskeutuu sanoonkuvaalematoon rauha. Tai sillaa mä tämän koen. Kyseenen enkeli on  meirän alakerran aulas. Isännän silimis tämon kulukueste, johonka sen jalaka osuu liika useen. Niin erilailla sitä uros ja naaras voii tätä mailmaa kattella.

Tämänaamuunen tutkimusretkeni täs huushollis osootti, että oon kyllä aika lahajakkahasti näitä siivekkähiä olentoja ripotellu pitkin poikin. Mutta joinki ne sitte kumminki sulautuu ja sointuu tänne mun kotohoni eiväkkä aiheuta, ainakaa mun silimis mitää levotoonta krääsätunnelmaa ( ny pitää sitte muistaa, että kauneus aina on kattojan silimäs. mutta joinki tua mun taiteellinen  vereni pitää näitä kyseesiä, onnistunusina asetelmina ) Tai no onnistunusia...tuo takanpäällä oleva on onneksi muovia, koska JOKU meillä kuivatteloo siä tasaasin väliaijoon raksavaatteetansa ja ku ne siältä kiiruhus sitte riepaastahan käyttöhön, siinonki kerubilla lentotaito tai ainaki särkymättömyys tarpeen. Enkeli ja raksavaatteet takanpäällä. Kieltämätä originelli yhyristelmä. Mutta meillä arkipäivää. Siinä taas kerran kohtaa kaks niin erilaasta mailmaa. Joo mä tiän, se enkelihomma on munki mielestä komieet, mutta iliman nuata raksavaattehia ei olsi tätä tupaa, johonka frouva voiis enkeliänsä ripotella. Joten ovat siis originellin lisäksi viä tarpeellinen ja jopa liikuttava yhyristelmä.

Yöpöyränlootahan ku kurkkasin, niin siältä löytyy mulle Leila-siskoni antama matkaenkeli ja äitin lahajoottama Samotin enkeli. Niiren viäres mä nukun joka yö ja hyvin tunnnuki nukkuvan. Useenkaa en eres niiren olemasoloa senkummemmin ajattele tai eres muista. Mutta sitte ku looran aukaasen niin kyllä kieltämätä syrämes lämpöösesti ailahtaa. En henno näitä ikänä tuolta loorasta poistaa. Non rakkaurella mulle annettu ja rakkaurella mä niitä tua looras säilytän.

Kati-siskooltani oon sitte saanu tämän ylemmän kuvan enkelin joululahajaksi. Meillon aiva samanlaanen maku enkelien ( ki )  suhteen. Joten on sanomataki selevää, että tämä kyseenen kerubi nukkuu kunniapaikalla. Se kans henkii sitä samaa taivaallista rauhaa, ku se alakerranki kerubi. Luon siihen katseen joka ehtoo ku lampun tuosta sammutan ja joka aamu se toivottaa mulle hyvää huomenta ja Kati tuloo mielehen.

Sitte tuos apilaastiooren vieres, tuas oikialla. Siinä makaa pieni valakoonen enkeli, Sen on rääppöö mulle antanu lahajaksi, silloon ku se oli viä enemmän rääppöö ku ny. Se oli sillon sevverran nuori, että suhtautuu lähinä huvittunusena mun enkelihörskötyksehen. Mutta kumminki ku siskoostansa tykkäs, niin lahajootti mulle tuollaasen. Soli siihen aikahan AINUT enkeli, minkä se oli KELLEKKÄÄ lahajoottanu.Eli son ainutlaatuunen yksilö ja onki ansaannu paikkansa tua apila-astiooren keskellä. Nyttemmin on rääppöösiskoonki koros esillä enkeli jos toinenki. Tyylikkähästi tosin aseteltuuna.

Tämä valakoonen enkeli tuoo mun mielehen aina Kauhajoen. Olimma siä äiteen kans kaupoos ja tuo osuu silimähän. Jätin sen sitte alakaapäälle kauppahan, ku nuukapiruki sipaji niin kovaa mun korvahani, Sitte kumminki kotomatkalla äiti onnistuu vaientamahan nuukapirun mäkätyksen ja käännyymmä takaasi. Pakkaasta oli silloon kokolailla komiasti ja keli muutenki mitä järkyttävin. Sitte ku olimma takaasi siä liikkehes molimmaki kaks naista steppaamas auton vieres, ku auton oven lukku oli jäätyny. En eres muista, kuinka siitäki selevittihin, mutta varmahan hyvällä siunauksella, olletikki ku äiteellä oli tuo komia enkeli kainalos. Se on mulle tämän taloon Pääenkeli, niiren kuningatar. Sen herkkyys on sanoonkuvaalematoonta ja oli taatusti sen vaivan väärtti. mikä silloon äiteen kans kärsittihin, ku sitä hajettihin.

Portaikko näyttää nuan niinku ylipäätänsä olevan enkelien valloottama. Tämä harppua soittava enkeli on mun AARRE. Teuvalaasen posliininmaalaajan taiteelema enkeliyksilö, jota suunnattomasti aina näyteikkunas ihaalin. Jouluna 2000 se löytyy mun lahajapaketista. Kukas muu, ku äiti sen sinne oli loihtinu. Ja tuo kyseenen enkeli, son aiva mun äitin näköönenki, koska luonnollisesti mä oon vakuuttunu, että mun äiti on enkeli. Sen on pakko olla, ei tuollaasia ihimisiä muuten vois olla. Tuohon portaikon kaarehen son sitte kunniapaikalle pääsny. Kaari on samalla isännän taironnäytet, mä tykkään siitä kaaresta viäki vaikka joku sisustusarkkitehti totes kaarien olevan out. Mulle taas sisustusarkkiteherit ovat AINA out. 

Myöskää sen enkelin ei aina tartte olla se kerubi tai nainen, että se olis komia tai koskettava. Tämä lamppu....en tärvele sitä sanoolla. Son kunniapaikalla mustan piirongin päällä. Ja syrämes värähtää JOKA KERTA, ku sitä kattelen. 

Ja ku mä syön suklaata, niin kattokaa, kekkä sitä mulle tariooloo. Äitin löytö tämäki.

Timo toi mulle joskus reisultansa tällääsen punaasen enkelin. Halus varmahan joinki ilahruttaa mua tällä enkeliosastolla. No...tämei ny välttämätä olisi yhtää sellaanen enkeli, joka jäis mun kätehen jos itte olisin valakkaamas. Mutta kulukaa, tämä kyseenen yksilö on mulle erityysen rakas. Aiva vain sentähäre, että muuten osaaki olla antajansa näköönen. Iloonen ja liikuttava enkeli. Mutkatoon näkemys näistä taivahallisista olennoosta. Ja ku tarkoon kattotta, siltä raukalta puuttuu toinen siipiki. Syy siihen löytyy enkelin antajasta. Silloli kiirus laittaa töpseli seinähän ( pistorasia on tuon enkelin takana ) ja siinä hötäkäs oli enkeli kumos ja siipi irtos. Son luvanu liimata sen....sitte joskus. 

Sitte taas tämä äitin löytö. Sen kauneus taas kuuluu siihen kategoriahan, joka koskettaa mua. Sitäkää ei oikeen sanoon sovi pilata. Sitä pitää vain kattella ja se aukee niille, joille sen kuuluuki aueta. 

Sokuriksi pohojalle mä jätin tämän. Tästä taulusta mullon varmahan kaikki tämä kiinnostus enkeliihin lähteny. Muistan kuinka pikkuflikkana aina pujahrin Irma-tätini kesäpaikas sellaasehen hämärähän ja viiliähän peräkamarihin ja siä oli tälläänen taulu. Mä halusin kattella sitä ja ihimetellä. Mut valtas tätä kattoesnani aina AIVA ERITYYNEN tunne. Äitiki joskus tuli mua hakohon siältä kamarista, jotta mitä ihimettä sä tää ny oikeen kattelet tuota taulua. Mutta se vain jotenki oli...niin koskettava ja mystisellä lailla kiehtova. Ja tottakai mun on pitäny tämä kotianiki hankkia. Jasmina sitä pikkulikkana katteli kans ja kysyy multa paheksuntaa äänesnänsä, että "Äiti, mitä nuo poijat on oikeen teheny tuolle enkelille..?" Niin...sillälaillaki sen voi sitte ajatella. Minoon aina ajatellu, että jotaki tuolle enkelille on sattunu ja nuo poijat on sitä pelastamas ja auttamas. Mutta oli miten oli...taulu herättää ajatuksia. Ei se jätä ketää varmahan kylymäksi. Hugo Simbergin Haavoittunu Enkeli...siinon kyllä puhuttelevin taulu, mitä mä tiän. Siitä en luopuusi mistää hinnasta.

Enkelit....uskonko mä niihin? No mitäs luulisitta? Kyllähän mulle on päivänselevää, ettei tätä matkaa olisi tähän asti kuliettu, jonsei mua joku olisi sillon tällöön kannatellu. Ja kyllä mä uskon, että raikuvimman naurunki hetkellä joku siipi johonaki ilosta lepattaa mun mukana Joskus son vain sellaanen TUNNE ja joskus ne enkelit voivat olla ihimisenki muoros. Ja mä tunnen sellaasiaki muutaman. Ne itte tunnistaaki ittensä tästä tekstistä.