Olovana kiirusta on pitäny

Tootta varmahan jo luullu, notta minoon karonnu...karonnu trendikkähästi johonki bittiavaruutehen. Ku mustei oo kuulunu mitää. Voi kulukaa, kyllä mä tää aiva elän ja hengitän. Toisinvuoroon tuntuu, notta oon torestaki hengitelly, välillon jopa ollu melekeeen henki hapatuksis. Son nimittään syksy taas ja niinku JOKA syksy mä häivyn sieltä Äyhöjärven ympäristöstä juoksemasta, liikuntasalien kätkööhin hengästymähän. Ja kyllä sitä kaikenmoosis attackiis ja syke coreis ja zumbis hegästyyki. Ja ku kolomena ehtoona perätysten viikos käyy johonaki sykettä kohottamas, saattaa käyrä sillaaki, notta sykkeet nousoo joskus täs korolla aiva pelekästä vitutuksesta, ku ei sitte meinaa keriitä enää töiren ja harrastusten lisäksi niitä kototöitä teherä. Ja kieltämätä isäntäki kattoo välillä vähä pitkää ja kyselöö, notta onko tuo kuntooluinnostus menny jo yhyren jengan ylitte, ku musta näkyy nykyään useemmiten vain Citroenin perävalot.  Ja  niistä melekeen rästihin jäävistä kototöistä, te varmahan tierättä, kuinka mullon kovat vaatimustasot ittelleni. Kaikki pitää olla tiptop, tuvas ja markilla. Ja ku se markki ei oo eres mikää pieni ja sitte siä on irti ja vapaana se rakennusurakootsija, joka kerkiää kylyvämähän tuhoa ympärillensä melekeen  silloonki, ku se vain istuu....ja sehän ei yleensä juurikaa istu... notta miettikää itte kuinka leviäätte se sitte kerkiääkää pemottaa, ku ei sen perähän kerkiä kokoaijan kattua.

On tämä naisen elämän sitte välillä niin ristuksen vaikiaa. Ja jos on vähääkää täyrellisyyrentavoottelijan vikaa, niin silloon son toisinvuoroon melekeenpä maharotoonta. Miettikää ny; ku sitä pitääs yhtäaikaa olla hoikka, hyvännäköönen ja pullantuoksuunen täyrellinen äiti ja vaimo. Pitää olla timmis kunnos ja samalla kumminki teherä kermas ja vois haurutettuja herkkuruokia, no tottapa sitä ny pitää olla täyrellinen kokkiki. Ja sitte on Rakas Koira, siitä kuuluu pitää Hyvää Huolta ja murehtia kaikki valamihiksi. Ja sitte jos sattuu omaamahan mun geenit, niin siinä sivus piretähän huolta kaikista muistaki mahrollisista eläämistä, jonsei muuta niin kyttäämällä omia valintojansa, notta ne olis maharollisimman eläänystävällisiä.  Ja tottapa ikisisustaja ja himosiivooja halua pitää tupansa meleken steriilin puhtahana ja niinku aina näin syksyysin mulle tuloo jatkuvalla syötöllä uusia ireoota, jokka mä haluaasi  toteuttaa heti ja siinäpaikas, ISOOLLA HARTAURELLA silloon ku taiteellinen vereni sitä vaatii. Sikäli sonki haasteellinen asia, ku sitte on viä tuo pihamarkki, joka pitää mun kans kokolailla työlistettynä. Notta haasteellinen yhyristelmä, ku siihen sitte toresta yhyristää tuon palakkatyön ja harrastukset.

No...laiska töitänsä laskoo, pruukatahan sanua. Mutta mä ny kumminki taharon toimittaa teille, mitä minoon ny pruukannu viime aikoona niin kovaa, etten oo keriinny eres blogihini päin kattuakaa. Mutta oon minä hämärtyvis syysilloos istunu terassilla ja parvekehella ja tuumallu..... ja tankannu voimia.  ( oommä hyvästelly sitä kesääki ja sopivis määrin sääliny ittiäniki ) Ja niinku havaattetta tuasta ylimmääsestä  kuvasta mä, parantumatoon hurpales löyrin ittelleni tuollaasen blogger-pairan ja eiku heti selfietä ottamahan ja hetken tuntuu niinku olis puolet iästä hävinny johonki, ku niin lapsetti. Sisäänen wannabe-teini pääsi hetkeksi näytille. Ja tuosta kesän hyvästelystä sevverran, notta ku täs maalaalin hyvinki koskettavia kuvia kesän loppumisesta ja tuikkujen sytyttämisestä ja Vilijonkasta verhonraos..... niin ... mä niinku toresta tarkootin, notta sitte ku sytytellähän kynttilöötä on tunnelma syksyynen, EIKÄ KESÄÄSIÄ PIHATÖITÄ ENÄÄ OO.  Mutta...olisittapa nähäny mun eileen !!! VOI RISTUS!!! Siä lykkäs Tarkan emäntä ruohonleikkuria marttyyrinkruunu kimallellen. Ja niitä kempuroota meillä piisaa. Minolin joinki sillaa kuvitellu, notta ku tiistaina ( heti töiren jäläkihin, ku olin ruaan laittanu tuleelle ja siinä ennen zumbaa, ) ajan ne kempurat niin ei sitte hetkehen tartte, jos enää ollenkaa ennen ens kesää...onhan sitte kumminki jo lokakuu. Joo-o ku sunnuntaina meinasin ittiäni hemmotella; kävellä koiran kans syksyyses luonnos ja sitte....sitte kulukaa kirioottaa tänne....niin vilikaasu markille senki ajatuksen sitte tappoo. Ei helevetti ruohonperkeles oli TAAS kasvanu, aiva mälyttömästi. Kyllä piti kahtehen kertahan tuumalla notta piti tämäki päivä nähärä ku vastaleikatun nurmikon tuoksu toi mielehen vain perkelehellisiä ajatuksia ja sitte ku olin ruohon leikannu ja  ne kaikki puolensataa kynttilää sytyttäny pihahan ja tupahan, minolinki jo niin vittuuntunu, notta oli pareet ku olin jonku horvin aiva ittekseni omis tuumingiis, ennenkö eres istuun sarvet pääs ruokapöytähän. Jos samas pääs on martyyrinkruunu ja sarvet son jo melekeen ympäristölle vaarallinen tila. Ei siinä auta eres kynttilätunnelmat tai mikkää.

Sitte son sellaasta, notta ku elämä on yhtäkkiä yhtä horioppia, niin sitä alakaa varastaa ittellensä niitä hetkiä. NIITÄ HETKIÄ, ku voi unelmoora, haaveella ja tuumaalla kaikennäkööstä. Yks tälläänen hetki oli täs erellisviikolla keskellä tätä arkihelevettiä ( jota, JOO JOO kuuluus ja pitääs arvostaa ja siältä löytää niitä pieniä iloja. Kyllä mä toisinvuoroon löyränki  )  no mutta kumminki, mä sitte tuumaalin tua saunanlauteella ja haaveelinki, ku tuli niin hyvä kipaleski rariosta. Ei siinä mitää muuten, mutta mä hörvährin pienehen unehen tua lauteella. Taisi olla sama päivä ku yritin autonavaamia painamalla auvaasta tuvan ovia ja sekasin kaikkia muutaki. Ja ku olin sitä erellisviikolla lähäröös taas ja oli tällänny itteni komiaksi,  ( omasta mielestäni ) isäntä tierusteli, notta oonko mä unohtanu laittaa housut jalakahan. Hetken mäki jo peliästyyn, mutta nopiaa kokosin itteni ja valaasin isännälle, notta kyllä kuule kysees on aiva mekko ja minen oo koskaa lyhkääsenä ihimisenä oikeen pitkis helemoos pruukanu kulukia. Mutta ku tuollaa peliättelöö, niin soli vähältä, notten alaanu farkkuja tälläämähän mekon kans....soliski ollu sitte seki...varsinaasta kerrospukeutumista.

Mutta toresta, arkiset asiat mun on pitäny kiiresenä. Minoon välillä  ollu se pullantuoksuunen äiti ja vaimo. Tosin totuuren nimis tytär oli se, joka leipoo pullat tällä kertaa, minoon keskittyny piirakoohin ja sämpylööhin. Mutta mullon leipomuksis  sellaanen erikoosuus, notta mullon leipomuskaverina kiinanpalatsikoira. Son meirän hovin Ylin Taikinanmaistaja ja ristuksen perso makialle. Sämpylätaikina järkytti kovin Hänen Keisarillista Korkeuttaan. Soli ala-arvoosta moskaa, koska siinei ollu sokuria. Tottapa ny sillaa ajatteloo keisarillinen apukokki, sokuria rinnuksilla

Niin no....oommä sitte taas teheny hankinojaki.... Ja jos isäntä haluaa kysyä niin vastaan jo valamihiksi. Joo-o. noli kaikki välttämättömiä.Kyllä jokanainen tarttoo puolentusinaa keltasta teemalautasta, ku halavalla saa. Ja muumimamma kannu!!! Vain vajaamielinen jättääs sen kauppahan, koska SE ON VÄLTTÄMÄTÖÖN. Ja jos haluaa sääliä Tarkkaa täs yhteyres, niin vapaasti ja häpeelmätä vaan, minoon pääsny vasta vauhtihin. Ainahan nuota kauppoohin ilimestyy, nuota välttämättömyyksiä. Emminolisi terveskää, jos mä tuollaaset kiusaukset pystyysin välttää. 

Ja sitte kaiken muun välis minoon keriinny tuumata sisustustaki. Uutta verhoa pukkaa keittiöhön ja tyynyjä olokkarihin. Ja kulukaa tierättäkö mitä? Isäntä on visssihin tulos kipiäksi. Son ostanu mulle olokkarihin maton, iliman pyytämätä. Se erellinenki on kyllä komia, mutta taitaa olla vähä epäkäytännöllinen väri sellaanen oikeen vaalia koiraperheesehen. Nimittään matto on tällähetkellä ku tornintukko ja vaikka sen pesettääs, se muuttuus sellaaseksi kuukaures. Notta ku oon esti mitannu isännältä kuumeen mä tairan pussata sitä SUURELLA RAKKAURELLA, ku se tällää osallistuu mun sisustushörskötyksihin. Maton kuvaan heti ku saan sen tänne ( tottakai se mun halumani väri oli tilaustavaraa ) Mutta verho- ja tyynykankahista mullon kyllä kuvakki. Tuon Marilynkankahan kans mä meinasin tulla hulluksi ja ny en melekeen pysy nahoosnani, ku orotan, notta saan siitä tyynyt nuohin nojatuoliihin, tuon punaasen kattokruunun alle. Ku seliitin isännälle suu vaharos, notta tuo punaanen on sellaanen ERILAANEN punaanen. Son maaginen, hypnoottinen, kiehtova ja mystinen. Voitta vain kuvilla, kuinka tuos tilatees löi urakootsijalla tyhyjää, Punaanen on punaanen ja tuo naaras saa senki yksinkertaasen asian kuulostamahan ristuksen monimukkaaselta. Ja sitte tuo mökkikangas. Ku mä näin naamakirias Anne-Marian kangaskaupan sivuulla tämän, mulla löi syrän ylimäärääsen lyönnin. Son AIVA ku meirän mummun mökki eteläpohojanmaalla. Siinon jotaki uskomattoman herkkää, sellaasta mitei voi sanoolla tärvellä. Tai no....kyllä yks voii. Siinä ku mä levitin tämän kankahan isännän etehen ja huoppasin sen kauneutta ja siskooni ja äitini hyvää makua, ku olivat ollu mun siliminä Teuvalla ja ostanu sen mulle ja ny sitte oli paketti tullu tänne. Mä hullu menin kyselöhön  isännältä ( mikä munki oikeen on!?! ) notta minkälaasia tunteeta hänes tämä kangas herättää..... No..... Urakootsija kattoo sitä hetken puolella silimällä ja sanoo: " Siinon perusparannuksen tarpees oleva vanha rakennus.." 

Notta...näihin kuolemattomihin sanoohin. Jääkää kukin tykönännä tuumaamahan,mitä ajatuksia TEIS herättää tuo mökkikangas.