Teuva.....aina mun syrämes

Niinku puu, jokon riuhtaastu juuriltansa. Niinku ne kolome pihilajaa meirän pihas. Ne, jokka Olavi paappa on mettästänsä, Teuvalta, meille antanu,. Meiton tää kolome, niin on puitaki meirän pihas. Jokahisella on omat nimikkopihilajansa. Mutta ne puut... ne kyllä päriää, muttei noo oikeen onnesnansa.

Samoon on mun laitani. Minoon ennenki verrannu ittiäni juuriltansa revittyhyn puuhun. Soli kulukaa dramaattista, mun lähtöni rakkahilta seuruulta, eteläpohojanmaalta, Teuvalta. Mä hairaasin mukahani viä silloosen kunnan rakennusmestarinki. Sen komian, sen tumman. Minolin kakarana jo monikertoohin peliännykki sitä päivää, ku se sitte tuloo, ku kotua lähäretähän ja omat siivet alakaa kantaa. Siinä käytihin justihin niinku äiteen kans oltihin puhuttu ( moomma oikeen, oikeen rakkahia ja läheesiä toisillemma ) Äiti oli monikertoohin maalannu kuvia, kuinka jää porajamahan portahille, ku  mä lähären. No....niin äiti jäiki itkemähän ja mä raauun vissihin suoraa huutua Porihin asti. Timo-raukka, kyllä se varmahan Laffäärttin kohoralla tuumas, notta pitääkähän johtotähti kääntää takaasi Teuvalle ja palauttaa tuo tytär. Mutta kyllä siinä niin vain käytihin, että Raumalle tultihin ja mulla oli silimät rääkymisestä melekeen umpehen turvonnu.   Pakko mun oli kumminki tänne sopeutua, mulla alakas tää lastentarhanopettajan opinnot. Mutta IKÄNÄ ku saan ne loppuhun, MÄ PALAAN TAKAASI!!! Sillaa mä silloon päätin.... Ja siä se virtaaloo se Teuvan joki.... siä ne heilimööttöö ne Teuvalaaset vilijapellot. Ja mä on tää Raumalla, aina vain.

Elämä on sellaasta, son velehoa ja ennustamatoonta. Lukuusista meinoosta huolimata, moomma isännän kans tää Raumalla ja täälä oomma kasvattanu ainuan tyttäremmäki.Ne paliopuhutut sosiaaliset verkostot on kurottu ja kohtalonoikusta non kurottu Raumalle. Mutta vahavaaki vahavemmat on ne verkot, jokkon luotu sinne lakialle. Mun syrän saa levon HETI ku näjen kyltin eteläpohjanmaa, toisinvuoroon tuloo silimänurkkahan onnenkyynel, ku näjen kyltin, johona lukoo Teuva ( oikiasti  mulla on itku silimäs mennen tullen ku siä vieraalen, tulles liikutuksesta ja jälleennäkemisestä ja lähties sitte kaipuusta ja ikävästä )

Mullon siä Teuvalla kaks siskoota ja velii. Ja tietysti rakas äiti. Aina ku oon jonku näiren sisarusteni työnä käymäs, mä kulien siä klasilta klasille ja kattelen. Nimittään jokahisen niiren klasiista näkyy peltomaisemaa. Sillon muhun sama vaikutus, ku vaikka Raumalaasille on merellä. Nämä tää kattelis merta vaikka kuinka kauan. Mä sitte taas kattelisin vilijapeltoja aiva loputtomasti vain kattelisin.  Mutta kulukaa, mähän tuos kiriootinki, notta osittaan tuo Tarkka on harmaantunu senki tähäre, että on mun toiveeta koittanu täyttää. Yhtä rakentamista son ollu. tämä meirän elämä. Sitte tuli tämä plassi, mihinä ny oomma. Tämoli unelmien täyttymys.  Tähän halus Tarkka rakentaa, viä kerran. Moomma kaupungis ( vaikka heti pitää sanua, notta kaupungis asuminen ei oo mulle mikää itseesarvo, pikemminki olosuhteeren pakko. Ja Rauma on kumminki iryllinen pikkukaupunki ) ja silti saan kattella vilijapelloolle. Mä hyräjän onnesta ku näjen tuos puimurin tai traktorin. Tuloo niin kotoosa tunne. Ja on nuo pellot....on ne rauhoottava näky, joskus kuvittelen olevani takaasi Teuvalla.  Ja silloon mun ikikaipuus räytyvä syrämeni saa hetken levon.

IKIKAIPUUSTA RÄYTYVÄ SYRÄN....mistä näitä kielikuvia kumpuaa? No kumminki, sellaasta se on. Mä orotan sitä päivää, ku tuloo Tejuka, Teuvan paikallislehti. Sen lukeminen on viäki meirän perhees tärkiä juttu. Joo-o meille tuloo se viäki!! Äiti sen meille  joskus alakaapäälle tilas, terveesiksi kotua ja moomma sitä sitte itte jatkanu. Joo, saattaa olla, että siä on asiaa ihimisistä ja asioosta, joiten enää niin tarkoon tunne, mutta mukavaa lujettavaa se silti on. Ensunkaa mä tunne Hesaristakaa kaikkia ihimisiä tai tunne taustoja kaikista asioosta, joista siä kiriootetahan. Täs tullahanki sellaasehen aiheesehen, jota en voi olla täs yhteyres sivuuttamata. Son nimittään Suuresti Inhoamani paskantärkeyren säälittävin ilimenemismuoto; " Minen niin luje Tejukaa ( vaikkolis siältä lähtöösin ) ku ei siinä ole minulle mitään.." Joopa....ja Hesaris sitte on....? Tällääses yhteyres minoon lähinnä huvittunu ja tunnen ehkäpä jonkulaasta myötähäpiääki. No mutta, MÄ LUJEN TEJUKAA ja orotanki sitä kovaa joka viikko. Ja tuloo tää kylillä yhyrelle toisellekki kyseenen lehti. Se ihiminen asuu tua toises pääs kylää. Tiämmä sen siitä, ku sen Tejuka tuli meille johonaki vaihees monta kertaa ja flikka ponkii pyörällä milloon minkäkilaases räntäploosoos viemähän sille ihimiselle sen lehtiä, jotta saa lukia kotopaikkakuntansa kuulumiset. Ku asianlaita valakeni postivirkaalijoolle, palakinnoksi  tästä hyvästä työstä,posti lahajootti flikalle postimerkkejä. Tuli hyvä mieli flikalle ja varmahan oli hyvä mieli sillä Tejukan lukijallaki, vaikkei se tänäkää päivänä tiä, että sen leheren toi monena torstaina Teuvalaasten vanhempien lettipäinen flikka sinne postilootahan.

Mutta minoon näin kauan teille toimittanu ja moni on jo varmahan imehrelly tuota korua tuos aluus. Son Teuvan vaakuna, nuo komiat klupuvarret. Koru on kulukaa naamakiriasta bongattua.. Niitoli aiva muutama olemas ja ensimmääset halukkahat sellaasen sai. Ja ajatella, ku koruusta on kysymys....Virpi oli ensimmääsiä halukkahia. Ei varmahan yllätä ketää. Mutta se, että mä onnistuun sen saamahan, yllätti mun positiivisesi. Minoon niin tohoruuksis siitä. Tälläsin sen kuvausta varte mun sinisen TEKOturkin päälle ( löytö Marmariksesta, jääny mielehen, ku sitä siä heltees valakkasin yhyres liikkees ja hiki oli, mulla kuumuuresta ja Tarkalla varmahan tuskasta, ku emännän kans joutuu kuluttamahan aikaa ehtoolla shoppaallen ) Mutta siniselle taustalle mä taharoon tuon komian vaakunakorun asetella. Sininen on tausta oikiastikki. Koru on herättäny ansaattemaansa huomiota tää Raumalla; tää paikallisen kultasepänliikkkeen naiset täpäji tuon korun ympärillä ja ihaalivat ja ylistivät sitä kilipaa. Mä olin plohtevaa ja ylypiää juuristani. Säästin ne naiset kumminki pitkältä Teuva-luennolta. Mähän pirän sitä luentoa justihin ny, tää.

Eikä se Teuva mikää turha paikka kulukaa oo. Onpa Kalevalallaki ollu mallistoos Teuva-koruja.Tuo ylimmäänen oli jonku juhulavuoren malli,jolloon tuli tuotantohon yleesön toivomia koruja. Teuva-koru oli yks niistä. MÄ kumminki vissihin silloon luulin, notta koru on tullu mallistohon jäääräksensä ja tuttuhun tapahani nuukapirun kans tappelin. Nuukapiru istuu mun olokapäällä ja kuiskutti, notta mä päriään ilimanki tuota. Samana vuonna tuli Helsingin taiteeren yöhön myyntihin tuo alemman kuvan Teuva-hela. Siitäki mä myöhästyyn, mutta ku seuraavana päivänä lujin aiheesta naamakirias sukulaasnaisen Astan, vinkkaamana, mä soitin Kalevalahan ja osasin lutureerata niin hyvin asiani, notta ne heltyy ja postittivat mulle ja tyttärelle nuo kyseeset helat, mulle hopeenen ja flikalle pronssinen. Ranneketjut näihin on hankintalistalla.  Ja niinku havaattetta, nuukapiru hävis ottelun Teuvariipuksesta. Mutta siinäki meinas käyrä köppääsesti. Juhulavuosi oli loppunu ja flikka alakas mulle moukeeramaahan, notta äiti, sitä Teuvariipusta ei enää oo Kalevalan sivuulla, notta soli vain sen kyseesen vuoren. Kyllä sun, jos jonku olis kuulunu se ittelles ostaa. Kyllä sä turhempahanki oot rahaa laittanu. Ja niin flikka sai mun soittamahan Kalevalahan ja kuinka ollakkaa, sieltä löytyy viä mua varte koru. Ja totta se on, turhempiaki oon ostellu. Voi sitä ylypeyttä, millä mä sitä kannan. Ja taisi olla flikalla omaki lehemä ojas, seki tykkää Teuva-korusta ja on ylypiä Teuvalaasista juuristansa.

Teuvalla on mulle kaikki. Se on täynnä rakkahia muistoja. Siä on ainut oikia tanssilava Teuvan Kaarihovi. Siä on mukavia kauppoja, johona on ystävällisiä ihimisiä. Eräitäki komeeta verhokankahia oon sieltä Anne-Marian kaupasta hommannu. Ja aina asiat järiestyy. Mä suosin Teuvalaasta yrittäjää oikeen mielelläni. Sitte kulukaa Teuvalla on Parra, johona voi talavisin lasketella, kesällä siä järiestetähän siirrettävien saunojen tapahtuma. Paras tapahtuma hetkehen. Onpa siä sellaanen kivipeltoki, justhin siä Parras. Niistä kivistä on tämä 70-luvun parranhaltija tehty. Son ostettu mulle joskus Teuvan silloosesta Sokoksesta ja mä olin siitä kovaa ylypiää.  Siinä se ny sujuvasti könöttää, kummitärin tuoman Kanadan tuliaasen ja isän hommaaman kultapossun välis. Äitee laittoo haltijan mun mukahan tänne Raumalle, notta muistan aina mistoon kotoosin.

Mutta kyllä mä aina muistan, mistoon kotooosin. Mullon ikikaipuu syrämes. Mielikuvani Teuvasta on vahavasti romantisoitunu . Son mulle se henkinen pakopaikka, se johona on kaikki aina paremmin. Kyllä mä toki käsitän, että realismi on jotaki muuta. Mutta mä ohitan sen. Teuvalla mä vaivun muistoohin, Ja ne muistot, ne on mun voimavara. Eteläpohojalaasuus on ominaasuus, jokon mus jääräksensä, se näkyy mun arkipäiväs, kuuluu mun ja mieheni puhees. Son asentees, sitkeyres, ja periksiantamattomuures. Ketää ei varmahan eres yllätä, jos sanon mieheni olevan yksityysyrittäjä.

Kaikki, mikä muistuttaa mua eteläpohojalaasuuresta, on mulle tärkiää. Mun kampauspöyrällä on sulas sovus helakaulakorut ja hello kittykorut. Helavyöhän ny kuuluu välttämättömyyksihin ja on plohteva asuste. Vaikka kohtalo on järiestäny sillälailla, että meirän elämä on tää Raumalla, mun sielu ja syrän leijaaloo Teuvalla useen. Ja eihän sinne ny oo tältä ku parin tunnin pyrährys. Kyllä mä sinne ajelen tämän tästä.

Teuva... siitä tuloo mielehen Äiti, Isä, siskoot ja velii..... Ilooset Tarkkalaaset, joirenka sukuhun oon saanu liittyä. Hyvät ystävät ja kaverit. Mutta sokuriksi oon jättäny pohojalle jotaki.....Rääppöösiskoo....Se on ehkä kallisarvoosin pala Teuvaa mulle tää. Son muuttanu tänne Raumalle jo vuosia sitte, on perustanu perheensä  tänne. Mullon tää oma siskoo ja sitä myötä Teuvalaasuus elää tää ISOON KIRIAAMIN. Ny ollahan lähäröös kattomahan Raumalaasten silakkamarkkinoota yhyres, no joo...menettelöö ne, muttei  ne ny mikkä TEUVAN MARKKINAT oo. Mutta niitä orotelles käymmä ny siä pyörähtämäs.

Näis tunnelmis terveesiä kaikile Teuvalasille. Erityyskiitokset Juha Tammistolle ylimmän kuvan Teuva-riipuksesta. SE on kotiutunu tänne Raumalle hyvin, paremmin varmahan ku kantajansa. Mutta lakeuren kutsu korvis mä viä JOSKUS palaan sinne, mihinkä mä kuulun, TEUVALLE, jonsei muuta niin eres käymähän, Voi ku alakas silimäluomia kuumottamahan....näihin kuvihin, näihin tunnelmihin.