Tämän musavireon myötä pääsettä ny parahite tähän tunnelmahan. Nimittään mun sielunmaisemahan. Tämon euroviisueherokas muutaman vuoren takaa ja tätä kattelles äiteeki Teuvalla tiesi, notta ny se vanhin flikka sekooa ku tätä katteloo. Äiteet on sellaasia, notta ne näköö kakaroorensa sieluuhin ja mun sielus, siä näyttää jotakuinki toisinvuoroon tällääseltä. Tuo haurastaki haurahampi perhonen tämän vireon aluus tuon blondin silimäkulumalla on.....se vain ON. Emmä alakaa tätä milläälailla enempää eres analysoomahan, se menöö vain pilalle sanoosta. Son komiaa ja koskettavaa kattotavaa, mun mielestä.
Mutta pointti on se, jotta jos siinon perhosia, Virpi ostaa sen. Mä en tiä, niin se vain menöö. Mun ostomaniahan on jo isännän mielestä diagnoosia vaille varma tapaus. Tuo turkoosi perhosrykelmä on löytö Tallinnasta. Mä pyörrin viä sitä hakemahan, pyörrin vaikka olis menny viimeesekki siemenperunat ja oltaas myöhästytty laivasta. Sellaaset sivuseikat ei paina mitää siinä kohtaa, ku Virpi on löytäny PERHOSIA. Mä viäki muistan kuinka kipitin rullaportahia pitkin ( ku ne rullas olovana tilanteehin nähären liika hitahasti ) toisehen kerroksehen korukauppahan aarrettani hakemahan. Ostoskeskuksen alakertahan jäi Tarkka pyhkimähän tuskanhikiä ja tytär rauhoottelemahan isäänsä, notta kyllä täs viä laivahan keriitähän, äiti käyy aiva nopiaa vain viä. No mä ymmärrän, notta mieshenkilön on vaikia ymmärtää lausetta; "äiti käy viä aiva nopiaa, ollettikki ku sama ämmä on pyöriny kyseeses ostoshelevetis jo tuntitolokulla ja NY lähärönpäis se VIÄ kerran pyörtää hakemahan jotaki." Ja se, ku se "jotaki" ei kumminkaa oo mitää elintärkiää. Tai no..kuinka sen ny ottaa, perhoset on aina ollu elintärkeetä mun sielulle. Niiren kauneus ja viehättävyys piileeki justihin niiren hauraudessa ja niiren kauneuren ja elämän ohikiitävyyres. Joo..mä oon niitä naisia, jokka säilytää lasikuvun sisällä haurasta perhosensiipiä, joka on löytyny tienvarresta. Joskus pysähryn sitä kattomahan ja tankkaamahan sieluani. Tuo pinkki ihanuusperhonen on rakkahalta tyttäreltäni, joka toi sen luokkaretkeltä tuliaaseksi äitillensä, ittellensä se osti vastaavan oranssin. Oon pitäny sitä kaulasnani SUURELLLA rakkaurella, mähän nimittään useen käytän nimitystä "neitoperhonen" ku puhun lapsestani. Miten puhutteleva lahja äidille, omalta tyttäreltä, siltä neitoperhoselta. Nuo kaks muuta on aiva mun itteni hankkimia, kokolailla arkisis tilantehis, mutta silimä on osunu niihin ja ne on ollu PAKKO saara. Tuon kirkkahan perhosriipuksen olin joskus saanu Teuvanreisulla korumatkarasias sellaasehen solomuhun, notta rääppöösisko tuli häsyyhin sitä selevittelenähän. Ny siitä tuloo aina mielehen sen moukeeraaminen ku se manas notta kuinka ristukses minoon saanu sen korun ketjun sellaasehen solomuhun. No en tiä, mutta rääppöösiskoot onki vissihin sitä varte,notta ne sitte tarpeen tullen selevittelöö vanhemman siskoon solomuja...moneski mieles.
Nämä kuvan perhosrintaneulat ovakki sitte varsinaasta retroa. Suoraa seitkytluvun syöveriistä. Voi kuinka ylypiänä niiton pitäny pieni flikka Teuvan Riipinkylästä. Äiti on ne mulle ostanu ja jo tuolloon perhoset oli mulle SE juttu. Voi, minolisin niin mielelläni halunnu ottaa perhosen kiinni, pitää sitä kämmenellä, silitellä sen siipiä. Mutta äiti sanoo, nottei perhosihin saa sattua, niiren haurahisisn siipihin ei saa mennä käpälöömähän. Ne vahingoottuu sellaasesta. Perhoset on kauniita, äiti opetti, tavattoman kauniita, mutta non tarkootettu vain ihaaltaviksi, ei hyväältäväksi. Niin mä sitte tyyryyn ihaalemahan niitä. Istuun kivellä kukkaniityn lairalla ja ihimettelin, kuinka niin kaunista voi ollakkaa, ku perhonen. Viä tänäki päivänä omas puutarhas tai johonaki niityllä ( niiton kyllä nykyään harvas ) mä tunnen jotaki maagista ja taianomaasta ku saan kattella perhosia. Voisin melekeen sanua, että yhyret elämäni suurimmat elämykset mä oon kokenu ja tuun varmahan kokemahanki, ku saan ihaalla perhosia. Kevään ensimmäänen perhonenhan on mulle aina sensaatio, lupaus kesästä, lupaus kauneudesta, sanoonkuvaalemattomasta sellaasesta. Ja nämä perhoset, non äitinrakkaurella aikoonansa mulle ostettu, non kulukenu mun matkas kaikki nämä vuoret ja nyt näin retroolun kulta-aikana ovat viä kokolailla muotimailmas kuumaa kamaa. Kiitos rakas äiti näistä.
Niin sanomataki on varmahan selevää, että sisustuksehen ja arjen astioohin minoon haalinu perhosia. Jos Arabia ny menöö laittamahan markkinoolle astiasarjan, jonka nimi on neitoperhonen, son vain aijan kysymys ku se löytyy mun kaapista.,Ja kuten kuvista käy ilimi, se aika on jo koittanu. Sitte nuo neliä Arabian perhosmukia, niiren kohoralla ainut virhe oli se, etten silloon aikoonansa ostanu niitä aina tuplaten joka väriä. Jos olisin näin järkevästi toiminu, niitolis ny kahareksan, kohtuullisen hyvä kattaus siis. Isännän mielestä varmahan suurta vahinkoa ei oo tapahtunu, ku niiton ny vain tuo neliä. Niilläki päriätähän, kuulemma. Ja sitte tietty, vaikka boordit onki ny vähä out, nämä kyseeset boordit saavat olla jatkoski meirän kirjastohuonees, koska.....niis on....perhosia. Vallila sitte taas on tuonu ihanasti perhoset verhoohin ja tätä verhoa meiltä sitte löytyyki tähän huoneesehen viä mustavalakoonen versio ja flikalla pinkkivalakoonen versio. Jotta ei hätää kyllä perhosia piisaa.
Ja sitte jos perhosia mennähän laittamahan vaatteehin. Voi herrantähäre. Mulla rupiaa syrän hakkaamahan sellaasta tahtia, notta pian on beetasalpaajille tarvetta. Non mun silimis vastustamattomia ja niiren kohoralla ei paina mikkää järjen sanat. Isäntä ei enää eres yritä. Se tietää, notta son turhaa, sanoo se mitä sanoo, son kumminki paketti tullu Nellystä, Jeansilta tai mistä milloonki sitte niitä bongaan. Kaikki mun perhosvaatteet eivät täs oo tosiaankaa, mutta osa ny pääsi kuvihin. Tuo ylimmäänen on uusin. Son pusero, joka laskeutuu päälle niin ihanasti, notta oikeen tuntooki ittensä perhoseksi. Aiva sama efekti on tuolla harmaalla sifonkiminimekolla, se ja korkkarit ja ruskettunu iho.....ja Turkin yö. Mä tunnen itteni illan kuningattareksi ja pyörährän isännän eres. Kysyn siinä sitte, notta; "mitäs tykkäät mun mekosta?" Isäntä siihen sitte hetken kattottuansa toteaa pohojalaasella intonaatiolla notta; " On se komia, onko siinä pääkallon kuvia?"
Hetken karutti, notta mitä ollenkaa otin puheeksi. Siihen sitte totesin, notta ei, ny ei oo kyllä pääkalloja...on PERHOSIA. Lohorutukseski ostin sitte kengät. Toimii muuten lohtuna aina! kokeelkaa vain kaikki naiset. Sitte viä lopuuksi perhosista tämä laukku
Son kans löytö Tallinnasta. Mä olin sen bongannu, enkä sitte tavoolleni uskollisena sitä heti ostanu vaan päätin jättää hankinnan harkintahan "yön yli" Seuraavahan aamuhun mennes minolin sitte harkinnu ja seleväähän se oli, että laukun mä TAHARON ja laukun mä kans HAJEN. Isäntä yritti sitte velehosti mua vähältä niinku "häivyttää" vaihtaa puheenaihetta ja kuliettaa mua sinne tänne ostoskeskuskses. ( mullahan on sitte blondin suuntavaisto, voin eksyä vaikka kotopaikkakunnallani ) Mutta näis asioos, ku oon löytäny komian laukun, mua ei eksytetä. Jasu toteski, notta; "Iskä, tuo on turhaa, jos äiti on vainunnu komian laukun, se löytää sen vaikka solis haurattu viiren metrin syvyytehen" ja kattokaa, niin käytihin, laukku on mulla!
Perhosia(ki) mä siis rakastan. Mä samaastan välillä itteniki näihin mystihin olentoohin. Enkä myöskää koe olevani liian paksu perhoseksi. Kyllä mä koen olevani justihin sopiva. Tuo aluun musavideo toistaa mun sielunmaisemaa, mutta niin muuten toistaa myös Suuren Idolini Paula Koivuniemen biisi Perhonen
"Koskaan ei tietää voi, onko jo aamunkoi, kun lento päättyy ja käy perho nukkumaan. On kaikki hauskaa kun lamput vain loistaa ja soitto sähköinen luo tunnelmaa. On synkkä hiljaisuus, rytmien vaihtuvuus, on mulle tarkoitusta totta ainoaa. Kun uusi päivä saa saan nähdä auringon, sen paiste iltaperhon silmää häikäisee. Aamuinen raikkaus, hiljainen kauneus on uutta, lentojaan nyt perho aattelee.."
Kaunista....kesää orotelles
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti