Kyllä minoon sitte maharotoon

Enkä mä kyllä ainakaa helepommaksi vuosien myötä oo muuttunu. Mullon päällä kaikenaikaa jonkunmoonen tahtotila. Mutta tuon tahtotilanki voii ymmärtä sitte niin monella lailla. Välillä tahtominen on jotaki ihanaa ja komiaa maallista ja välillä....son jotaki AIVA MUUTA. Mutta TAHTONAINEN, sellaanen minoon, eteläpohojalaasehen elämänkatsomuksehen kuuluuki, notta hyvin lutviutuuu kaikki, ku teherähän niinku mä TAHARON. Minoon koko elämäni ollu tälläänen, eikä täs ny lähitulevaasuures oo näkyvis, jotta olis suurempaa muutosta tulos mun persoonahan.  Mä tykkään olla hemmoteltu, mutta kyllä mäki hemmottelen rakkahiani. Siitä hemmottelusta. Mullon ollu sellaanen isä, joka piti mua ku kukkaa kämmenellä.

Minolin sille aina se Virpi västäräkki. Multa ei oikeastansa pystyny kieltämähän mitää. Ja en ollu eres kovin vanha, ku tuon tajusin. Ylipäätänsä mua on siunattu aiva poikkeuksellisen ihanilla vanhemmilla. Äiti on kans koko mun lapsuuren aijan teheny mun elämästäni ihanaa satua. Äitin saan pitää viä täs rinnallani, mutta isä on jo tähtitarhain tuolla puolen, mutta koen että, hän on lähelläni silti.....joka päivä, vaikka sitte senki tähäre, että mä TAHARON pitää isän siinä, mun lähellä. Yks kerta, on jääny mielehen, ku olin pikkuunen flikka. Istuun isän käsivarrella, Seinäjoen Sokokses, liukuportahis. Suuntana oli leluosasto, tarkemmin sanottuna Mattelin Barbiehylly. Isä sanoo mulle, notta: " Minen sitte oikeen palio sellaasista neekeribarbiista ymmärrä, mutta kattotahan ny mitä me löyretähän..." Niin....äiti oli varmahan sitte jostaki leherestä kattonu, notta sellaasia tummaihoosia Barbieeta oli ny tullu Mattelilta ja oli vahavasti sitä mieltä, että sellaanen pitää mulle saara leikkiihin, eherottomasti. En muista minkätähäre äiti ei ollu tuolla reisulla mukana, oliskahan ollu muuten nielurisaleikauksses tai jotaki muuta ylitsepääsemätööntä. Mutta isä oli kumminki tarkoon ohjeestettu. Muistan sen väreelevän jännityksen, jota tunsin aina Mattelin hyllyjen eres ja sen tunteen ku istuun isän käsivarrella pelottavis liukuportahis. Oli mailman turvallisin käsivarsi siinä ja mailman lempeemmät siniset silimät. Mutta sitä erikoosta Barbieta ei sillä kertaa löyretty, isä osti sitte sellaasen perinteesen vaaliatukkaasen version. Vähä myöhemmin äiti jatkoo sisukkahasti etsintöjä ja löysi mulle tuon aarteen. Mä ku olin jo ittekki ruvennu TAHTOMAHAN sitä. Äiti ompeli sille viä puvunki. Tänäpäivänä se on  osa mun Mattelaarteestoa. Siinä aarteestos on palio muistoja mun TAHTOMISISTA ja isän ja äitin antamista lahajoosta. On ollu mukavaa säilyttäää eres osa niistä. Ja ny non komiasti esilläki, ku TAHAROON niille tuollaasen vitriinin, joka sopii näihin mun feng shuihiini.

Niin.... minoon tienny jo kakarana, mitä mä taharon. Mutta sevveran ny oikaasen, notta ei musta mikää sellaanen oo tullu, joka pitää ittestänsä selevänä kaikkia. Kyllä mä ymmärrän oikeen selevähän elämän realiteetit. Kaikkia ei voi saara, mutta niistä sitte mikkä saa, kannattaa nauttia. Ja katkerootumahan ei mihinää vaihees saa mieltänsä mennä päästämähän. Eikä ruveta karehtimahan, Silloon pitää vetää ittestänsä se tahtotila esille ja nostaa noukka kohti unelmia. Ei ne sillaa toteuru, notta kotona orottaa ihimettä tapahtuvaksi ja siinä aijankuluuksi karehtii kanssaihimisten heleppoa elämää. Kyllä ihimisen pitää itte olla oman onnensa seppä.

Tarkka-raukka......son joutunu kohtaamahan mun tahtotilani kerran jos toisenki. Silimästä silimähän. Milloon minoon halunnu kiinanapalatsikoiran penikan ja siton sitte lähäretty hakemahan. Espoosta.....järiettömäs lumimyräkäs. Minoon halunnu lamppuja, koruja, kenkiä, laukkuja, riipputuolia, astioota, pöytiä, tuolia, paljun, lipastoja.....lista on loputoon. ( Mutta oon mä myös tahtonu ittelleni aviomiesten aatelia ja sanoosin notta tällä valintaprosessin tuloksella on vahavasti osuutta elämäni nykytilahan, joka on kaikin puolin onnellinen.....seesteenen perhe-elämä, terve tytär ja elämänmakuunen elämä iloonensa ja suruunensa )  Mutta sitte ku oon saanu tahtomani, minoon ollu NIIIIIIIN ONNELLINEN, notta paatunusunki syrän sulaa mun tuuletusten eres. Ja mä osaan verota tunteesihin, ku mullon kiikaris jotaki. Mä räpsytän ripsiä, huokaalen, katton eteerisesti lakialle. Vihijaalen, sanon suorahan. Painostan ja palaan asiahan tasaasin väliaijoon. Oon välillä suloonen, ku kesän perhonen asiani kans, leijaalen paikalle ja hennoon vihijauksin annan ymmärtää, kuinka tarpeellinen joku mun haluamani tuleva hankinta oikeen onkaa.  Toisinvuoroon oon ku näläkäänen malariasääski, joka palaa kertomahan asiaansa isännän korvahan.....yhä uurestansa. Pyytämätä. Mutta Tarkka tietää, notta minoon tälläänen. Sen mielikuvitus ei aina eres pysy peräs, sille mitä mä kulloonki taharon. Mutta son ainaki varmaa, että aina mulla jotaki on kiikaris. Niinpä sitte ku näjin tuon tarinani aluus olevan t-pairan yhyres nettikaupas, mä nauroon ensi aiva hysteerisesti. HERRANTÄHÄRE!!!! Sehän on aiva selevähän MUN PAITANI!!! Mä oikeen kuulen ku tuo, " Daddy I want a Pony" lausutahan ilimoolle sillaa vähä maraaten. Ja niin...... My Little Ponya minen ookkaa viä hoksannu tahtoa. Niinno.. paitti että on mulla aiheesehen liittyen ny pari paitaa ja taitaa olla yks yöpaitaki tulos. Näillä näkymin en siis oo aikuustumas tai rauhaantumas tahtomisen suhteen. Mutta tarttooko mun eres? Tarkka ainaki tietää minkälaasen naisen kans on menny naimisihin ja se taas täyttää aviomiehenä mun kokolailla korkiat laatuvaatimukset. Tälläästä paitaa mä kans pirän, nuan niinku muistuttaakseni isäntää näistä meirän avioliiton realiteetiista. Non PYSYVIÄ realiteettia, mitä sen vaimohon tuloo.

Niin.....notta......son parasta ymmärtää EVERY PART OF IT......tai tuloo vaikeuksia. Näihin kuvihin ja tunnelmihin, taharotahan ittellemmä mukavia asioota.