Otsikosta päätellen voisitta varmahan yhtäkkiä päätellä, notta mä puhun vaikka ilimoosta, jokkei oo ollukkaa viime päivinä mikkää parahultaaset. Tai sitte vähintäänki toimittaasin teille jostaki maharottomasta luonnonilimiöstä, jonka eres ihiminen joutuu tunnustamahan pienuutensa ja avuttomuutensa. Niin no.....tietysti eräänlaanen luonnonilimiö tämäki tietty kyllä on.....Sehän siinä sitte vain on, notta oon itte osallistunu sen valintahan reiru parikymmentä sitte ja sitä myöre ollu itte vahavasti myötävaikuttamas siihen tosiasiahan, nottei mun arjesta puutu haasteeta. Teille on ny jo varmahan tullu seleväksi, notta mä oon niin ku Vilijonkkka, joka on tarkka järiestyksestä ja siisteyrestä. Kaiken pitää olla tip top, esteettistä, eteeristä, komiaa ja naisellista. No ymmärtäähän tuon että, tällääses ympäristös rouheanpuoleesen, käteväliikkeesen raksamiehen elämästä saattaa muorostua paikootellen piinallista. Ku sitä teköö mieli laskia kärestänäs nopiaa työkaluja, sälää, tärkeetä paperia tai vain jättää hikisiä rettuja kuivamahan sopivihin paikkoohin ja vaatteetaki pitää vaihtaa yhtäkkiä kesken päivän ku erelliset kastuu vesisatees, tuloo hikisiksi. Vaihrot ja tavarooren välivarastoonnit tapahtuuki sitte lennos. Ja voi ristus ku Vilijonkkka kimottaa ku joku paskaanen poranteräsarja on yhtäkkiä ilimestyny tarkoon mietityn, hillityn asetelman keskelle. Son aiva sama vaikka asetelma muorostuus Festivo kynttilänjaloosta, raksamies laskoo poranterät käsistänsä ja saattaa jopa unohtaa ne siihen, kunnes Vilijonkka vanhempi tai Vilijonkkka nuorempi aloottaa sen falsetis kimottamisen, joka useen alakaa rakastavasti, sanoolla; " Mitä helevettiä...Kuka helevetin...?!!! " Taloon vilijonkat; nuorempi ja vanhempi saattaavat joskus jo etukätehen jakaa askarehia puhelimes ja niis puheluus justihinki sovitahan kumpi siivuaa luonnonilimiön jäliet ja kumpi kerää phytonin luomat nahkat. Mehän oomma ruvennu nimittämähän näitä yllätyksellisis paikoos lojuvia työvaatteeta phytonin nahooksi. Meillä asuu yks vanha phyton, jolla on tapana luora nahkansa kokolailla useen. Mutta sitte jos meille on tulos ihimisiä tai muuten vain halutahan päästä nopiaa illan tunnelmahan, sovimma me Vilijonkat keskenämmä kumpi siivuaa nuo nahkat ja sälät. Näin vältytähän siltä tilanteella, että varsinki vanhempi Vilijonkka ei kilju pikkukieli pihalla jo kuraeteeses kaikkia kirosanoja laureehinsa eikä haro blondattua tukkaansa tuskaasena, pikku Vilijonkkka on jo järiestäny ja useen ilimoottanukki siitä äireellensä tekstarilla tai trendikkähästi what`s upis. Tai sitte toisinpäin; äitee on järiestäny jos on tullu ensi kotia, että lukiolaanen saa hengährystauon koulupäivän päälle. Ja siinä sivus phyton elää omaa elämäänsä ja ihimettelöö, notta mitä ristusta nuo naiset kimotttaa, mistä helevetistä sais koordinaatit, josta tietääs, MIKÄ on VÄÄRÄ PAIKKA laskia poranterät. Mies näköö pöyrän, tuolin , lipaston....non kaikki sen silimis laskutiloja ja sen silimis jokku Festivo kynttilänjalaat on vain ja ainoastaan häiriötekijöötä, tilantäyttäjiä ja ovat selekiästi aseteltu esteeksi poranterille ja toimivat ristuksen arvaamattomina ansoona. Ikänä ei voi tietää, kuinka korkialta ja kovaa ämmät voikaa huutaa...se vissihin riippuu justihin tavarooren uutuusarvostaki tai jostaki helevetin designista...Voi raukkaa, sehän elää niinku miinootetulla kentällä. No yks miina sitte laukes taas eileenehtoolla mutta se taisi sitte kumminki olla suutari, ku tilanne raukes hillittömähän naurukohtauksehen. Nimittään tilanne sai alakunsa ku lähärimmä isännän kans käymähän viä pikoohin Prismas. Mä kyllä pääsääntöösesti inhoan käyrä pyhänaikoona kaupas, mutta jäätelönhimo vei voiton ( Putous tuli ehtoolla ja kyllä ny jätskiannokset kuuluu silloon teherä ) ja sillä himolla oli kulukaa hyvät seuraukset. Siinä aulas oli jokku naiset myimäs Rauman Taireyhyristyksen nimis kaikkia pientä kivaa ja silloon mä näjin ne!!!! Ihanat hauskat tyynyt, jokka esittivät niitä englantilaasia laivavakoirapatsahia. Tiettäkö, niitä. jokka laitetahan klasille ja ne kattoo pihalle ku mies on merillä ( meillä maakunnas ) ja sitte ku isäntä on korolla koirakki kattoo tupahan. Minoon haaveellu nuosta koirista jo vuosia, mutta en oo viä löytäny sopivia. ( hinta pitääs olla kohorillansa ja komeeta pitääs olla ) Mutta NYT siinä ne oli! Aiva niinku mun lohoruksi ja viä vaalianpunaaset. KÄÄÄÄK ensi mä kävelin niiren ohitte ja parkkipaikalla alakasin isännälle toimittaa, notta mä näjin NIIIIN IHANAT tyynyt ( isäntä itte oli istunu autos mun jätskinhakureisun aijan, eikä näin ollen ollu nähäny koko tyynyjä ) Ku mun hengitys oli tasaantunu se totes taas siihen ärsyttävän rauhallisehen äänensävyhyn, notta oliko ne tyynyt jokku hengityskonehet, sellaaset laitteet, joita iliman me ei tuu toimehen. "Eisunkaa ne ny mikkää sellaaset ollu", mä tiuskaasin ja kuuntelin puolella korvalla pitkästyttävää luentoa turhan tavaran hankkimisesta. Mutta niin vain käytihn, notta kulutushysteriasta luennoova vastaava mestari joutuu kääntämähän auton nokan takaasi kaupanmäelle ku blondi räpsytti vieres silimiä ja huokaali tilaasuuresta, joka ei toistu ja uhkaali notta lähtöö sitte omalla autolla hakemahan ne tyynyt. Ja mä hain ne ja istuun onnesta soikiana niiren kans koko matkan kotia. Mun mielestä ne on ihanat, munnäkööset, vähältä hauska läppä, aitoja laivakoiria orotelles. Yltiönaiselliset, äireen näkööset totes tytärki. No kattokaa ny, aiva mun tyyliset. Eikö ookki?
Tuohon alakerran vanhalle nojatuolille mä ne hellästi sijootin. Ja tiättäkö sen tunteen? naiset ainaki tietää, sen tunteen ku oot hankkinu jotaki uutta tai sisustanu jonku uuren kohoran huushollis? Sitä tunnetta, ku pitää vähä väliä käyrä luikkimas sitä uutta kohtaa. Son niinku kävis tankkaamas, hengittämäs sen asetelmas tunnelmaa. Siitä saa velehoa mielihyväntunnetta. Son seliittämätöön tunne, muttta sisustajalle se on aiva ku huumetta, elämäneliksiiriä. No niin mäki sitte eileen tein. Tämä lumoava näky avautuu mulle ku tuun portahia hetken matkaa alakertahan. Muutaman kerran siinä portahilla pyörähtäes mua kohtaski tämä rauhoottava näky....kunnes sitte...luonnonilimiö nimeltä Timo Tarkka oli ollu vauhris. Mä luulin että se oli paljunpesähän laittamas puita...mutta se oliki näimmä tullu jo tupahan....
Niin aiva ensi mä oikaasin itteni, verin ilimaa keuhkoohin ja esitin kovaäänisen tierustelun, NOTTA MITÄ V....A!!!!! Isäntä oli aiva tietämätöön, täysin tietämätöön, notta mä olin syränverellä nuota tyynyjä tuohon asetellu. Ei se ollu eres tienny, että niille oli löytyny jo joku paikka. Ja silloli kiirus ku piti vahtia paljunpesää ja laittaa takkahan tulta ja tekipä se viä perheelle pizzaaki keittiös ( meirän perheen lauantairituaali, mä teen muina päivinä sapuskat ja lauantaisin keittiö on isännän valtakuntaa...ei, en eres alakaa toimittaa siitä kuka siivoa tämän kokkisession jäläkihin keittiötä ) No mutta tuo raksatakki sai lentävän lähärön mun tyynyjeni päältä ja emmä voinu muuta ku nauraa. Totesinpa vain isännälle, notta pääsöö tänään (ki ) pääosihin mun blogisnani. Sillä tämän takki ei muistuttanu olemasolostansa ensimmäästä kertaa. Nimittään ku viime keväänä toin kotia Teuvalta varsinaasen aarteen; Äitini tekemän ja suunnitteleman ( itte teheny kaavat ja kaikki ) duffelitakin. Se on komia takki, ollu mun päällä pienenä ja ny se tuli eläkepäiviksi tänne, kunnianosootukseksi äitin taiteellisuurelle ja uskomattomille ompelutairoolle. Alakertahan mä sen henkarin kans hellästi asettelin, niin että sen useen näkisin ja joka kerta siihen vilikaastes äitiä rakkaurella muistaasin...... ja näistä herkistä tunnelmista näihin kuvihin.....
Joo..emmä tiä, mitä mä sanoosin ( täs yhteyres on hyvä muistaa myös sen taannoosen päivityksen kleopatravalaasin ) Minoon saanu syntymälahaksi eteläpohojolaasen luontehenlaarun ja erinomaasen huumorintajun. Musta tuntuu vahavasti, notta tartten niitä molempia. Mutta ny; KIITOS ku oot taas lukenu mun vuoratustani. Toivottavasti oot saanu nauraa ja maharollisesti saanu vertaastukia, jos oot nainen. Jos taas oot mies toivottavasti pystyyn raottamahan sulle eres murto-osan meirän naisten mielenliikkeestä, Ei se heleppoa aina oo meirän kans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti