Siitä päivästä, ku kuvan Keisari astuu palatsihinsa, meirän huushollis tuli uuret koordinaatit monelle asialle. Me ei silloon viä tieretty mitää siitä tunteesta, ku namiluut on pääsny loppumahan ( katastrofi, jonka pyrimmä kyllä viimeesehen asti välttämähän ) Niin namiluut...non sellaasia pehemoosia herkkuluita, joita voi nauttia yhyren päiväs ja tämä kuvan keisari pitää sitä ittestänsäselevänä jäläkkärinä mahapulla-annoksellensa ( joka muuten nautitahan omien rituaalien mukahan, rituaalit vaihteloo Keisarin mieltymysten mukahan ) Mutta namiluu, se KUULUU olla jäläkkäri. Keisari on kyllä selevillä mihinä kohtaa, mihinä looras niitä Hänen palatsissaan säilytetähän. Ja jos joku pösilö, vajakki rahvaan erustaja on unohtanu, HERRAJUMALA siis UNOHTANU täyttää Keisrin varastot; seuraukset on ikimuistooset. Näin on pääsny käymähän meillä vissihin kerran..tai ehkä kaks. Son kulukaa aiva jäätävää tuntia ittensä eläänrääkkääjäksi. Sillä mähän oon nimenomaan pitäny ittiäni päinvastoon eläänten OIKEUKSIEN puolustajana. Mutta ku tuollaanen lyttynenäänen olento kattoo suurilla, surullisilla silimillänsä ihimistä syyttäen; " MÄ HALUAN NAMILUUN? OOKSÄ UNOHTANU? EKSÄ SIIS RAKASTA MUA? NAMILUU? MIHINÄ SE ON ? " Ja sitte ku sä yrität seliittää; " Namiluu on loppu" "Mamma hakee kaupasta pian sulle lisää" Niin ei se mitää auta. Peli on jo menetetty kiinanpalatsikoiran suuris surullisis silimis. Ehei, mammasta on tullu syrämetöön julumuri, eläänrääkkääjä, ei se mitää rakasta, sehän vihaa koiria ja aiva erityysesti Jaminan Jerry Leetä, jonka kohtalo on karumpi ku monen katukoiran...ei namiluuta, ei siis rakkautta. Piste. Häntä EI HEILU. Näistä tilanteista on kumminkki selevitty...joinki. Mutta kyllä tosiaanki yleensä kaupas muistan nuo kyseeset luut ja ostan niitä palio, jottei välipäätä kerkiä tulemahan. Namiluu nautitatahan aulan matolla. Sinne juostahan täysillä kiihryttäen. Namiluun nauttiminen kestää 0,0000058 sekuntia....keskimäärin. Nautinnon kesto on siis miehistä keskitasoa. Tämän jäläkihin nappisilimä palaa takaasi keittiöhön, juoksuvauhtia. Tassut liukuu viä vauhrin jarrutusvaihees namiluulaatikon kohoralle. Tassut toresta liukuu, mutta vauhti on ajootettu sopivasti, kyllä ne tassut pysähtyy sopivahan kohtahan. Ollahan nautinnon kolomannes vaihees; jäläkkärin jäläkkäris. Ny pitää löytyä tavispuruluu. Seki köörätähän samalle aulan matolle. Tätä Hän ei ikänä kalua loppuhun. Luun olemmassaolohon havahtuu seuraavaksi joku perheenjäsenistä. Se ONNEKAS, joka saa kunnian astua vahingos sen päälle ( sen kuuloo hyvin saratuksesta, ketä on luuarvonnas kulloonki onnistanu, luun omistaja yleensä hornaa tuolloon johonaki mukavasti, tassut taivasta kohoren ) Toiseksi viimeesin vaihe tästä rituaalista on pehemoelukan kans tappelu. Se pitää kurmoottaa kunnolla, ravistaa niskasta ja melekeen tappaa. Tähän tarvitahan kumminki kaveri. Taitava sellaasen, joka osaa pitää pehemosta kiinni ja antaa vastusta tai vain pitää sitä vain jalakateränsä alla. Parahite tähän kelepuutetahan isäntä..me naiset kelevatahan hätätapaukses. Viimeesin vaihet tästä rituaalista on mun mielestä hellyyttävin; pieni koira nukahtaa pehemoörkki suus. Tuota näkyä kattelles, melekeen silimäluomia kuumottaa....tai sitte jalakapohojaa, jos on astunu sen puoliksikalutun puruluun päälle. Mutta minen saata lakata ihimittelemästä ja ihaalemasta tuon koiran viisautta ja taharonvoimaa. Taharonvoimasta kertoo parahite tämä seuraava. Silloon ku isäntä hellästi kantoo Malfoyn tupahan, pieni koira lähti juoksemahan tupaa ympärihinsä, riemuussansa. Hän ei haistellu araastellen vaan JUOKSI joka huonehen. Aiva ku se olis sanonu ( ja sanooki varmahan) JIHUUU tämä on MUN koti, mä omistan tämän. No....pieni pentuhan ei viä ollu aiva sisäsiisti ja niinpä isäntä päätti teherä sitä varte virityksen, meirän työ- ja koulupäivien aijaksi. Pentu aseteltihin hellästi keittiöhön ( johona on kätevä laattalaattia ja sinne laitettihin sanomalehti, pissaamista ajatellen.. ) Ja oviaukkohon aika isoohin sellaasehen laitettihin vanerinen este. .......Sehän siinä vain oli, notta ku flikka tuli koulusta, vaneri oli kyllä paikallansa, mutta aulan matolla häntä tuli vastahan häntää heiluttaen pieni aamutossunkokoonen Keisari, joka ikäänkuin olisi sanonut; "ihan magee toi sun isäs viritys, tos keittiönovella, saa sen pitää jos tykkää, MÄ kuiteskin meen minne TAHARON! " Vaneri poistettihin samana päivänä ja Keisari otti palatsinsa haltuhun. Mikää ei oo meirän perhees ollu ennallansa tämän Keisarin saavuttua, mutta oppinu oomma palio. Ajatella, minäki eläänsuojeluihiminen henkehen ja verehen saan kokia tämän tästä olevani raakalainen pahimmasta päästä. Miettikää sitä tunnetta ku vahingos, ajatuksis annat Keisarille siivun arkijuustoa vaikka kermaasta Oltermannia on jääkapis. Se katse, se tyyli millä tuo yököttävä rahvaanjuusto tipahtaa keisarillisesta suusta ja se puhuva katse...se sanoo; Tyyppi....meinaaksä tappaa mun? Mä EN SYÖ mitää tälläästä se OLTERMANNI tänne HETI tai mä KUOLEN JUUSTONPUUTTEESEHEN! Mitä itte tekisit vastaavas tilantees? Mä ainaki aukaasen Oltermannipaketn..nopiaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti