Se alakas aiva viattomasti, vähältä puolivahingos. Molin pikkuunen flikka Teuvan Riipinkyläs ja kävin innokkahasti lainaamas koulun kiriastosta tätä kuvan kiriaa. Lujin sen varmahan satoja kertoja ja aina vain sen kuvitus ja kerronta viehätti mua. Viehätti aiva suunnattomasti, suorastansa kiehtoo. Voin melekeen viäki aistia sen tunnelman, jonka vallas olin, ku lujin tätä kiriaa. Lukukokemuksen kruunas herkut, joita nautiin tuos yhteyres. Fyrrykyröös valamistettua omenamehua, jonka mun rakas Terttu-kummitätini oli teheny. Useen oli viä joko äitin leipomia korvapuustia tai Annikki-mamman tekemiä suklaaruutuja, johona oli mamman tapahan reiruhun nonparellia päällä. Tämä yhyristelmä toimi, se vei pikkuflikan kiehtovalle mielikuvitusmatkalle, johonki sellaasehen paikkahan, jonka soisin olevan olemas...johonaki....viä tänäki päivänä.Rääppöösiskoo sitte osti tämän opuksen mulle ikiomaksi täs joku aika sitte. Se kirvootti mielehen palio muistoja...rakkahia sellaasia. Ja sen, niinku muirenki muumitarinooren sanoma on hyvinki monikerroksinen ja avautuu lukijalle aika monesta näkökulumasta. Monikerroksellisuuutta taitaa erustaaa tämän kirian nimiki. Nimittään sen jäläkihin ku Tarkka sanoo mulle taharon, sen jäläkihin vois justihinki kysyä; KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN? Nimittään mähän oon aina tykänny muumiista eikä se mihinkää oo tokikaa vuosien varrella karonnu tuo mieltymys. Päinvastoon. Vastoon isännän käsityksiä MÄ EN HAALI mitää ilimanilkiää krääsää. Mutta jos muumia yhyristetähän Finlaysonihin, Arabiahan, Iittalahan, Muurlahan, Hackmanihin....niin EI, NE EI OO KRÄÄSÄÄ. Non mulle suorastansa kansallisaarteeta, mukavia elementtiä jokka maharollistaa mulle mielikuvitusmatkan siihen mailmahan, jonka niin soisin olevan totta. Teen sen varmahan päivittään joko tietoosesti tai tierostamata, arkisten askarehien keskellä, koska aika moni jokapäivääses käytös oleva taloustavara on saanu muumikuorrutuksen.Kiitos siitä suomalaasille brändiille. Ja EI, MULLA EI OO mitää lääkitystä. En tiä sitte tarttooko isäntä pian sellaasen, koska täs taloos muumimania on periytyvää sorttia. Tytär on äiteensä kaltaanen, muumihullu. Monien lasten tavoon Jasmina on saanu matkustaa muumimailmahan. On kattonu muumipiirrettyjä palio ja hartahasti. Ja koska Naantali on meistä kivenheiton pääs, ollahan Jasun pikkulapsivuosina tehty useeta retkiä muumimailmahan oikeen konkreettisestikki. Ovat ollu mykistäviä kokemuksia. Nyt nuori neitonen arvostaa äitinsä tavoon Tove Janssonin kerrontaa ja mielikuvitusta. Ollahanpa oltu vuonna 2001Tampereen pääkirjastos Metsos kirioottamas sanat Toven muistollekki. Silloonhan se komia muuminäyttely oli siä, nythän son siirretty tairemuseohon.
Mutta mä ymmärrän, notta miehisestä näkökulumasta tämä taloon naisten muumihypetys saa joo piirteetä, johona viatoon rakennusurakootsija tarttoo apua tai eres jonkunmooset koordinaatit, joilla seleviää täs hemulihelevetis. Kyllä mä sen johonaki tua pikkuaivojen takanurkas ymmärrän, notta tuollaanen karvasäärinen, sänkinen mies voi kokia muutaman epätoivon hetken, ku pitää vetää päällensä peitto, johona muumit retkeelöö, pitää kuivata kätensä johonki saatanan niiskuneiti-kuvioosehen käsipyyhkesehen. Ja auta perkeles ku saunasta tulles oskarin oksilla kiikkuu pyyhkeetä, jois kaikis on jonku muumilaakson örkin kuva. Ja sitte ku tuo viatoon miesraukka yrittää ratkaasta koodia; MIKÄ näistä saatanan otuksista on ny tällä viikolla mun? Ämmät on jo yläkerras ja sitte ku niiltä kysyy; niin vastaus on vittumaanen, " Sun on se Nipsu..." Siä vettä valuva rakennusurakootsija aukaasoo jo ääntä ja kiekaasoo epätoivoa äänes; " NOTTA SANOKAA NY SAATANA ERES, MINKÄ FÄRINEN SON!!!!!! Mä teirän helevetin Nipsuusta mitää ymmärrä..." Ei se mikää ihimet oo, notta kyseenen urakootsija hairaasoo ittellensä hantuukiksi jonku halappikisen arpajaasvoitto-pyyhkeen. Sen ainaki TIETÄÄ, että se on hänen VARMUURELLA. Ja näitä salakoodia piisaa jokapaikas, niiton lymytetty ympäriämpäröösin. Niiltei voi välttyä. Niihin törmää, jos pesöö hampahia, peseytyy, nukkuu, syöö tai juoo.
Isäntä joskus totes, notta; " Voi, helevetti, jos joku laittaa johonki pyyhkeehin jonku saatanan mymmelin kuvan niin eikähän aina löyry joku hullu, joka sen menöö heti ostamahan " Hauskan tästä lauseesta teköö se, jottei silloo mitää käsitystä mikä tai kuka on Mymmeli. Ja että kyseesenä keväänä Finlayson toi Mymmelipyyhkeet, jokka LUONNOLISESTI löytyy meiltä kaksin kappalehin; äireeltä ja tyttäreltä. Että KYLLÄ aina löytyy joku hullu, joka ostaa.... Mä voin joinki joskus samaastua tuon miespoloosen elämähän. Kuinka sen elämästä on tullu yhtä hemulihelevettiä. Ämmät puhuu jotaki aiva vierestä kieltä. "Hei, Jasu laitatko niitä irtokarkkeja Vilijonkka kulhoon?" " Äiti, teenkö mä tämän dipin Mörkö-kulhoon?" Täs vaihees isäntä yleensä katteloo lakialle ja orottaa notta sieltä ny tulis jotaki hyvää pöytähän JOHONAKI kulhos.
Mutta hyvin se on selevinny. Ja onneksi se pääsöö aina välillä maakuntahan pakohon hemulihelevettiä. Siä voi kaffipaussilla ottaa keksin rauhas paperipussista. Rouhean miehekkähästi. Siä ei oo pelekoa että ku pussin pohoja rupiaa näkymähän, notta sieltäki luikkaas joku örkki. Sillä kotona nämä otukset teköö yllätyshyökkäyksiä mistä milloonki. Mun mielestä tuos Arabian keksipurkis ihanuus onki siinä, notta ku keksit alakaa käyrä vähihin voit nähärä Haisulin. Isännän mielestä siinei varmahan oo mitää hohorokasta ja mä ymmärrän sitä hyvin. Maakunnas saa kaffipaketin laitettua kiinni yksinkertaasesti maalarinteipillä tai ilimastoontiteipillä, kummakki on varmahan raksamiehen kätehen kätevämpiä ku tuo ällö lime viritys, johona TAAS joku muumipeikko halaloo puuta. Tosimiehet ei puita halaale eikä saatana tuoollaasten viritysten kans asuule....paitti jos ny sattuu rakastamahan muumimaanikkoa. Silloon sitä vain asuuullahan ja huokaallahan, notta on kaffinkeittostaki tullu hankalaa. Sitte viä lopuuksi toimitan teille SIITÄ kerrasta ku rakennusurakootisja teki VIRHEEN, OTTI VÄÄRÄN KOODIN KÄYTTÖHÖN NAISTENSA MUUMIPARATIISIS. Sinä kesäehtoona oli siihen paratiisihin luikerellu kavala kyy.
Kyy oli iskeny mun Hackamanin muumilusikoohin. Kyy itte istuu jo pihasaunan lauteella. Oli flikan rippipäivän aatto. Minolin olovana laskenu jokahisen lusikan tarkoon ja siinä sitte ku olin havaannu yhyren puuttuvan, ajattelin sen olevan astianpesukonehes. Enkä ajatellu asiaa sen enempää. Sitte ku sain itteni lauteelle, isäntä alakas toimittaa, notta voi ku velehoa, mutta meirän saunan pesähän oli jostaki ilimestyny muumilusikka. Mäki siinä sitte blondina tuumaalin hetken aiva tosisnani, notta jopas se ny onki velehoa... JOKU laittanu JONKU MUUMILUSIKAN meirän saunanpesähän. Aiva oikiasti mun mieles kävi hetken joku ulukopuolinen tekijä ja joku ylimääräänen muumilusikka. Kunnes piuhat yhyristi.Mielikuvihin palas nopiaa tämä lautehilla istuva kyy, joka eileenehtoolla söi jäätelöä suoraa rasiasta MUUMILUSIKALLA ja rasia laitettihin saunanpesähän menevihin poltettavihin. Ja äsköönen laskutoimitus, johona mun aarteistosta puuttuu YKS LUSIKKA. Seuras kauhun lamaannuttavia hetkiä, mun piti ottaa toinenki huikka, aiva syränlääkkeeksi saunasidukastani. Totesin sitte, ku olin paineet saanu tasaantumahan; " Notta SOLI MUN NIISKUNEITILUSIKKA!!! Taitaa olla pareet notta meet huomenna Prismasta hakemahan mulle uuren tilalle." Ja isäntä muuten meni....aiva uhkoonahkoonensa ja osas viä tuora oikian version tilalle. Tämän tarinan oon kyllä jo aikaasemmin toimittanu naamakirian puolella, mutta ajattelin sen olevan niin legendaarinen, notta ansaattoo tulla julukaastuksi tänne mun blogihiniki.
Mutta kulukaa, hemelihelevetis kyllä pystyy elämähän, jos piisaa rakkautta tarpeeksi. Tämän Arabian taulun ostin Timolle vuonna 1991, ku oltihin oltu tasan vuosi yhyres. Se ei silloon viä tienny, että tämon vasta alakua. Mutten tienny mäkää, notta mitä kaikkia sitä voikaa markille vetää mun mieleiharmiksi. Notta sen puolehen tasoos ollahan. Ja on meillä rakkautta, Jasmina ja pieni palatsikoira. Mikä meirän on olles. Ja tämä postaus lähtöö ulos klo 12.14 eikä tuohon blogin ilimoottamahan aikahan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti