Rakkautta ensi silimäyksellä

Tottapa tuollaanen tunnet on tuttu varmahan jokahiselle. Tunne on aiva tajunnanräjäyttävä, mikäli kohoret on joku elollinen olento. Ihiminen tai elään. Minoon niin onnekas ihiminen, että oon saanu kokea tuon huumaavaan tunteen elämäni aikana, muutamanki kerran. Yhyren tällääsen kans jaan elämäni tälläki hetkellä, yks niistä nostettihin mun rinnoolle 17 vuotta sitte. Ja yhyren kuvan mä näjin netis, kasvattajan sivuulla ja Turuus sitte, ku mua vastahan kirmas Jaminan Jerry Lee minolin ( ja niin oli koko Tarkan perhet ) myyty. Palatsikoira tuli ja vallootti kaikkien syrämet. Rakkautta son ollu aluusta asti. Ja nuo ensisilimäyksellä rakastumiset on niin mystisiä ja kiehtovia, notta mä voisin praatata niist enemmänki. Mutta emmä rupia tärvelöhön niitä  sanoolla, non niin henkilökohtaasia ja SUURIA asioota. Mä pirän nuo hetket syrämesnäni ja tutkiskelen niitä ja vaalin niitä siä. Sinne syrämehen non alakaapäälle varmahan tarkootettukki, voimavaraksi näille, välillä niin kovaa kiemuraasille kinttupoluulle, joita tää matkanvarrella toisinvuoroon on. 

Täs postaukses mä keskityn toimittamahan ennemminki tällääsistä maallisista hörskötyksistä, joihinka kans voi rakastua....tai no.....ainaki ihastua niin notta son oksat pois ja pala larvaaki. Tuas ensimmääses kuvas on sellaanen sammakka, johonka me isännän kans ihastuumma oitis. Ja jo pelekästänsä se, että isäntäki ihastuu on jo varsin poikkeuksellista. Yleensä, ku mä oon jo aiva sokaastunu hurmoksesta ja mullon se kuuluusa, pakkosaarahetituo-vaihet menos, isäntä toteaa rauhallisin äänenpainoon; " Niin... iliman tuota me ei vissihin oltaasi päriätty.."  No eisunkaa TIETENKÄÄ oltaasi päriätty. Ihiminen tarttoo komiaa ympärillensä, eteläpohojalaanen ihiminen sitte tarttoo sitä komiaa viä potenssihin sata. Tämän sammakan muistan kumminki elävästi. Näitoli joskus vuosia sitte prismas, silloon ku prisma oli viä siinä entises paikkaa ( Raumalaaset muistaa ) Ne oli nerokkahasti aseteltu lavoolle, heti sisääntulon yhteytehen. Mehän bongasimma heti nuo sulooset otukset ja niinku varmahan muistatta sammakat ovat meirän yhtöhöönen sympatiseerauksen kohoret. Silloon oli selevää, notta sieltä yks ihanuus kärryyhin nostettihin. Siitä päivästä alakaan oli vain joinki sanomataki selevää, notta tuo suloonen otus KUULUU meirän kylypyammeesehen. Ja sinne se siis sitte nostettihin. Siä son ollu, tuon "tule kanssani kylpyyn"-katseensa kans jo vuosikauret. Tai no...kyllä se ny kylyvyn aijjaksi sentähän sivuhun nostetahan. Ja mikä erikoosinta, suorastansa sensaatio,  Timon isäki tuon havaatti ja son jo jotaki. Son niin perus eteläpohojalaanen mies, tosin vääräleuka ja ikipiliket silimis kuten poijallansaki. Sen miehen tapoohin ei torellakaa kuulu kommentoora kenenkää kotona mitää sisustuksehen liittyvää, sille piisaa ku nauretahan ja velemuullahan ja oikeen mukavaa on, jos on koristesnisua tariolla. Mutta silloon ku se kuluki tuon ammehen ohiitte, se totes omahan tyylihinsä; " Ka, saatana siä on joku piru...." ( Naurunpiliket silimis kuinkas muuten ) Niin... piru toresta, meirän rakas ihana kylypyhuoneen vartijasammakka. Joka kerta, ku itte sen ohi kuljen en osaa päättää tuota syvää katsetta, onko se ujo, ihastunu, iloonen vai surullinen, vai mitä...... ja siihen sen viehätysvoima kaiketi perustuu...komia sammakka, sen hankkimista ei oo meillä ikänä viä karuttu. 

Rakkautta ensisilimäyksellä oli myös tämän otuksen kans. Mullei oo ittellä tapahtumasta tosin muistikuvia, sillä tuona jouluna ku oon kyseesen Väiski Vemmelsäären, tuttavallisemmin Vempun saanu, minoon ollu kokonaasta kolome vuotta vanha. Äiti oli ostanu kyseesen veijarin mulle joululahaksi Teuvalta " Irman kaupasta" ( Teuvalaaset muistaa, ihana kauppa, varsinaanen aarreaitta ) No...tämän ku tuli paketista, minolin kuulemma ollu myyty. En ollu aukaasnu muita lahajojanikaa, en, vaikka kuinka oli maaniteltu, mä jätin sen tehtävän äitille, isälle ja enoolleni, joka oli kuulemma tuolloon ollu meillä joulun vietos.Mä keskityyn kuulemma uutehen ystävähäni. Ja niin siitä tuli mun lapsuuren kaveri, se kuluki mun mukana jokapaikkahan ( ja niinku ny havaattetta, son muuttanu mun kans tänne Raumallekki.) Me olimma yhyres hammaslääkäris, se tuli mun ja äiteen mukana linja-autolla mamman työ Hangaskylähän ja meirän omalla autolla se matkusti meirän mukana kummitärin työ Fyrrykyrööhin. Yks tälläänen  Fyrrykyröön reisu on jääny lähtemättömästi mun mielehen. Ajeltihin johonaki Jurvan ja Laihian välillä kohti fyrrykyröötä ja silloon SE tapahtuuu. Vempun korva lähti irti!!!!! Herrantähäre ja siä etupenkillä äiti ja isä vain jutteli aiva tavallisista asioosta, rauhallisesti, vaikka mulla ja Vempulla oli elämä pysähryksis. Äiti kyllä vissihin aika pian havaatti, notta joku on ny pieles ja takapenkille vilikaates sille valakes, ku siä istuu flikka silimät vesikaliamalla Vempun korva käres. Onneksi Laihialla oli kauppa, josta saatihin  neula ja lankaa. Fyrrykyrrööhin on pikkuflikan mielestä matkaa IKUUSUUS ja tuska, ku ystävän korva on irti, on varmahan ollu mittaamatoon. Mutta ei hätää, äiti korjas tilanteen ja fyrrykyrööhin saapuu nauravasilimäänen flikka kummitärin työ, Vemppu kainalos. Vemppu oli aina sellaanen pahanmielen karkoottaja. Jos mä joskus olin surullisella mielellä, syystä tai toisesta, niin en vain millää voinu pysyä murheellisena,ku äiti toi tuota ovenraosta ja " puhutti" tuota otusta, sanomalla; "Saako tulla käymähän?"  Hmmm....taitaa muuten olla sillaa viä tänä päivänäki, notta ku oon lohorun tarpees kurkkaan alakerran portahien alle, siä istuu  pienen kiriahyllyn vieres tämä kaveri ja melekeen kuulen äitin äänen; " Saako tulla käymähän?" Ja niin on Vemppu elossa taas ja mun syrämes ailahtaa ja silimäkulumia kuumoottaa. Vemppu on rakas, mutta niin on sen antajaki, joka periaattees loi sille hengen ja kursi sen kokohon kymmeniä kertoja. 

Sitte on sellaasia asioota ja esinehiä, joihinka rakastuu ikäänku lohtumieles...tai sitte vain aiva muuuten vain. Muutenvain-tilanne on enemmän ku tuttu tällääselle ikihurpalehelle harakalle, joka saavuttaa hurmion lakipisteen poikkeuseta siä, mihinä vähääkää kimaltaa ja on komiaa.  Sekä tuon kattilan että nuoren kellojen kohoralla on Prismas varmahan viäki jarrutusjäliet mun ostoskärryjen jäliiltä laattias. Kyllä sevverran nopiaa piti jarruttaa. Kattilan kohoralla oli viä sillaa, notta mä kieriskelin keskivaikian eroaharistuksen kouris täs taannoosena kesänä. Eroaharistus on mulle normisettiä, ku oon JOUTUNU palaamahan eteläpohojanmaalta kesälomalta tänne Satakuntahan. Tähän kuuluuu voimakas ittesääli, lakian romantisoituminen maanpäälliseksi paratiisiksi,...kyllähän niitä kielikuvia piisaa, mutta te tiättä miston kyset. No kumminki ku siinä alahuuli mutrulla olin jo valamistautunu Prismas tuskashoppaaluhun ja syrän huuti hoosiannaa takaasi lakialle, silloon SE tapahtuu; Hackman oli tuonu mulle lohorun. Tuo komia kattila oli hyvä laastari kotoikävää itkevälle syrämelleni ja niin nostin sen ihimeempiä eres mietimätä kärryhyni. Tuskashoppaalut ( pakolliset ruokaostokset ) muuttuuvakki iloshoppaaluksi. Tottapa ny tätä ilosanomaaa mä heti lähärin soittamahan rääppösiskoolle ( me jaamma AINA tällääset asiat ) SE  totes lakonisesti, notta; " No vähälläpä sä ny sait ittes takaasi " Mutta tais olla kaks päivää ja rapiat, ku rääppöönki hellalla perunat keittettihin samanmooses kattilas. Ja tottapa sitte niille on kaveriaki kertyny...tottapa ny... komia sarja. 

Ja nuo Jet Set kellot. Kuola valuu viäki ku oikeen eres muistelen tuota valinanvaikeutta. Minkäfärisen mä ny TARTTEN VÄLTTÄMÄTÄ? Minkä färisen flikka TARTTOO VÄLTTÄMÄTÄ? Niin ristuksen vaikeeta kysymyksiä, notta mä pääryyn ratkaasemahan sen sitte aikaamyöre eteläpohojalaasehen tapahan. SE TAPA näkyy kuvis. Ylemmäs kuvas on mun ja alemmas flikan kellot. Meirän värimailmat ovat selevät. Isäntä ei välttämätä ymmärrä eikä moni muukaa, mutta emmä täs tilantees ollukaa ymmärtäjiä vailla, minolin komeeta, erifärisiä kelloja vailla. Ja ny en oo eres niitä vailla. 

Täs mennä viikolla olin hairaamas isännälle jäätelöä työmaalle ja kuinka ollakkaa "oikaasin" Honkkarin kautta" Siä sitte tuli vastahan tämä pellinen muropaketti, johonka tietty RAKASTUUN ENSISILIMÄYKSELLÄ ja isännän tierustelles totesin, notta EI, iliman tätä me EI OLTAASI PÄRIÄTTY. Eikä muuten päriänny flikka tai rääppöösiskookaa. Ostin niillekki tällääset. Ja molemmat olivat yhtä vakuuttunusia, notta tälläänen on aiva välttämätöön hankinta.Kai ny jokahinen, joka eres jotaki komian päälle ymmärtää, haluaa säilyttää tiikerimuronsa OIKEEN ja tämon OIKIA ja KOMIA tapa. 

Nuukapiru on muuten tämän ensisilimäyksellä rakastumisen pahin vihollinen. Se pilaa monta hyvää tilaasuutta tai vähintäänki teköö niistä ristuksen monimutkaasia. Joskus on yhyrekki kengät teheny kierroksen Kristiinasta Vaasahan ja sieltä Riipinkylähän, josta Teuvan kirkonkylähän josta sitte lopuksi päätyyvät Raumalle mun kenkäkokoelmihin. Tähän tarvittihin lapsuuren ystävän ja parin mun ihimisen apua ja palio hyvää tahtoa. Sitte nämä kyseeset Marilyn saapikkahat. Ne osuu mun silimihin puolivahingos Humppilan Kenkämailmas. Minen ollu suunitellu tällä kertaa ostavani mitää kenkiä mutta joinki vain sitte syrämehen otti, ku oli kysees KORKKARIT ja MARILYN. Yhyristelmä, joka luontaasesti KUULUU mulle. Nuukapiru kumminki sipaji mun korvahan ja mä saatanan hullu kuuntelin sitä. Jahkaalin, steppasin kenkien kans ja sitte lopulta huokaasten luovutin nuukapirun sipaates mun korvahan kuinka palio euroja säästyy ku ny jätät nuo kengät tänne. Niin mä sitte huokaasten luovutin ja istuun autohon. Muutama kymmenen kilometrä oli tultu ku isäntä kattoo mua sivusilimällä ja totes; " Jaahas, siinä rouva Tarkka jo miettii,kuinka ne kengät saarahan Raumalle, varmahan ovat jo lentorahtina huomisin Poris. "  No ei ne ny sentähän lentorahtina tullu, mutta ne TULI!!!! Enkä muuten karu, en yhtää!!! 

Joskus ensisilimäyksellä rakastumisen kohteet kannattaa köörätä ( tai ainaki yrittää köörätä ) kotio sillaa vähältä niinku salaa, vaivihkaa. Seku säästääs ihimisen siltä luennolta tavarooren tarpeellisuuresta. Ja son kumminki yhtäkaikki suhteellisen hyörytöön luento tai keskustelu, koska mitä ilimeesimmin meillon isänän kans tästä aiheesta täysin eri näkemykset. Täs on kumminki ny kaks mun ensisilimäys-"keissiä" joista molemmista mä jäin "kiinni". Keinuhevoosen bongasin kuinkas muuten, ku blondisiskoon työnä. Se antoo mulle nettiosoottehen ja siältä sen sitte kätevää tilasin. Ajanjakso oli sitä, ku oltihin pian muuttamas tänne uutehen kotohon ja viimeesiä sähkötöitä tehtihin. No ilimootus tuli, notta son ny matkahuollos se hevoonen. Otin flikan rikoskumppaniksi sitä hakohon mun kans ja tuhottihin viä toristusaineestot ( pakkauspaffit ym pehemustehet ) matkanvarrella ja tuotihin hevosta tupahan nuan niinku vaivihkaa, niinku solis jo vanha ja me vain jo pikuhiliaa tuorahan jo muuttotavaraa kotia. Sitte yhtäkkiä moommaki halogeenin valokeilas hevosemma kans ( oikiasti!!! ) Sähkömies ( hauska kaveri ) testaa parahillansa valojen toimintaa ja toteaa; " Jahas, rouvalla on uusi hevonen, tommosta en ole teillä aikaisemmin nähnytkää ...."  Seliitä siinä ny sitte, notta eikäkö..vanha tämon. Isäntä arvas ja oli voimatoon mun uuren hevooseni eres. 

Lamppu on sitte taas löytö siältä kuuluusasta vanhasta Prismasta. Soli siä poistomyynnis ja mä RAKASTUUN siihen välittömästi. Sillaa, notta ääntä nopiampaa sen kärryyhin tälläsin. Mä päätin miettiä sitte myöhemmin sitä, kuinka muutan sen tuollaaseksi ikkunavalaasimeksi, ku joku vajakki oli alakaapälle suunnitellu sen kattolampuksi ja siihen tarkootuksehen se oli mun mielestä aiva liika pieni.Mutta mun kiriastohuonehen klasille, sinne se olis passeli, täyrellinen. Niinpä sittte vein sen yhtehen sähköliikkeehin, johona se luvattihin tuunata mun tarkootusperihin sopivaksi. Emmä sitte tiä mikä luonnonoikku seki oli,ku ne soitti ISÄNNÄLLE, notta frouvanne lamppu olis ny tää valamihina. Olimma tuolloon tontilla ja isäntä huikkas sitte mulle ilikikurisesti, notta siä olis ny joku lamppu sulle valamihina, meillähän ku niitä lamppuja ei viä ookkaa. Mutta lopputuloksen nähtyänsä, niin tämän lampun ku muirenki "välttämättömyyksien" osalta, isäntä on tullu siihen lopputuloksehen, notta komeeta ovat ja "välttämätöön" onki muuttunu välttämättömäksi.. Ja ainaki mä pysyn hetken tyytyvääsenä.