Mureskukkarooren kuningatar

Oottako ikänä kuullu luonnehrintaa; " Son kans sellaanen mureskukkaro..." Kukkarootani mä tähän postaukseheni ny  tänään kuvaanki, muttei ne ny liity milläälailla mun hurpalesmaasehen shoppaaluhun ja tuhulaalevahan  elämäntapahan. Mun lompsat ovat täs vähältä  nuanniinku kuvaannollisesti. Tottapa non kovas käytös ja asun mukahan niitäki valitahan....luonnollisesti. Mutta mureskukkaro....son sitte taas vähä eriasia. Son  tuollaanen surusilimäänen ihiminen, joka tuos mun lempikukkaron kuvaski on. Jasmina on sen mulle ostanu meirän taannooselta ihanalta Kreikan lomalta, ja kauniisti totes notta tuos kuvas on jotaki samaa ku äitis....no saattaapa hyvinki olla, ainaki nuo suuret surulliset silimät. Ja tuollaanen kohtalokas, joinki surumielinen ilimet. Ajatella ja mähän nauraa rätkötän niin palio ja oon sellaanen hurpales, jottei mitää rajaa. Sellaanen kuva muston tänne bloghinki varmahan maalautunu. Kuinka ny sitte surusilimäänen lakialle tuijotteleva nainen vois milläälailla olla Virpiä eres etääsesti muistuttava asia. JOO-O, on se kulukaa. Niinku tuas mun ns. esittelyosuures lukooki, niin mun rakkahia harrastuksia kiinanpalatsikoirien, puutarhaalun ja sisustamisen lisäksi on MUREHTIMINEN ja nimenomaan  KOKONAASVALTAANEN MUREHTIMINEN.

Voi kulukaa, te että eres voi kuvitella kuinkapalio ja minkälaasia asioota mä kerkiänviittinpystyn murehtia. Mä murehrin valamihiksi, varooksi, toisten puolesta, omasta puolestani ja välillä muuten vain aiva kokovartaloaharistumisehen asti. Mullon hyvä mielikuvitus.....niin hyväs ku pahaski. Ja mä TIÄN palio asioota.....tuskastuttavan palio. Mun äitee on murehtimisen mestari ja erittäin taiteellinen ihiminen. No...minoon periny taiteelllisuuren lisäksi sitte myös tuon murehtimisen jalon tairon. Mä osaan äiteen tavoon kääriytyä murehen viitahan ja vierä toivon pilikahruksenki niiltäki, jokka sitä yrittää mun murespimeytehen kylyvää.

Mitä minoon ny sitte niin määräänsä enemmän murehtinu? No kulukaa viime sunnuntain jäläkihin minoon muutamahanki otteesehen koittanu aukaasta läppärin ja kirioottaa teille ja sitte...onki käyny sillälaila, jotta minen oo pystynykkää kiriootamahan mitää kesän ilootteluusta. Ensunkaa ny...ku mun on pitäny murehtia, ruokkia sitä kaikin tavoon ja pitää sitä yllä. No torellisuus ei ny kumminkaa oo aiva nuan synkkä. Onhan se silläki lailla, notta ihimisen pitää myös elää tätä elämää sillaa aiva oikiasti, jotta on sitte takataskus tarinoota, joita teille kiriootaasin. Mutta sinne viime pyhähän. Mua vissihin mouahutti joku hyttyynen tai vastaava mäkäräänen  käsivartehen ku olin koiran kans kävelyllä. Ei siinä viä mitää, mutta ku havaattin sen kutinan ja raaputin sitä hetken, niin mä tein HAVAANNON. Sellaatten havaannon, notta kutina oli luomen vieres ja se luomen vierusta oli punaanen. Normi-ihimiselle tämon luonnollinen seuraus hyttyysen puremasta, mulle taas tämä on huolen aihet, mureskukkaro kaivetahan esille. Mitä JOS se EI OOKKAA hyyttysen purema? Mitä jos se onki SITÄ? Pitääkähän siitä ottaa näytet, ny heti täs kesäkuumalla, mätäkuun kynnyksellä? Kutina on jo pois ja se punootuski alakaa vissihin pikkuhiliaa laantua.Tykkään kumminki käyttää määritelmää vissihin....ku eihän sitä KOSKAA tierä. Mureskukkarovaihees on viä se puoli, notta ku son kerran nostettu pöyrälle sitei pysty sitte kovin äkkiä laittamahan mihikää lipaston lootahan. Murehen kohoretta tarkkaallahan varmahan enemmän ku mihinää NASA:n tukikohoriskaa on tapana. Sitä kattotahan niinku jotaki uutta sisustuselementtiä tunnetila vain on aiva toisenlaanen. 

Ja mureskukkarolla on viä sellaanenki tapa, notta sillon tapana astua esille justihin silloon ku ihimisellä on loma. Olis sitä aikaa. Mikäs sitte onkaa sen mukavampaa ku oikeen aijan kans murehtia. Tai ehkä se liittyyy joinki siihen, notta minoon sellaanen fatalisti, etten taharo MILLÄÄ uskoa, että joskus sitä ihiminen voi vain olla onnellinen. Nimitään silloon ku Jasmina oli pieni, mä murehriin varmahan enemän ku koskaa. Koska mulla oli elämätilanne, joka oli onnnellisempi kuin ikänä voi olla. Oli terve pieni tyttö, ihana mies, oma koti ja pikkuunen koira. Viäki mullon tuo kaikki, sillä erootuksella vain että pieni tyttö on kasvanu nuoreksi neitoseksi. Mutta silloon joku paha henki nostaa päätänsä ja mun pitää ruveta pahkuleeramahan, notta ei, eisunkaa näin onnellinen saa olla. Kyllä ny joku mures pitää jostaki kaivaa esille. Kai son sitäki peripohojalaasta aajatusmailmaa, notta mikä piru ny on ku ei yhtää aharista. 

Milloon mä murehrin flikan terveyrentilaa ( Jasu on terve ku pukki, pienenä vain kerran kysyy, notta äiti minkä takia mä on niin useen verikokees....no ku äitee.....son mureskukkaro. Tavallinen flunssahan  lapsella VOI olla jotaki vakavaa eisitäkoskaatiä )  milloon minoon aiva vakuuttuunu omalta osaltani, notta son sitte menoa ny. Auta armias jos koiralla on jotaki, niinku ny viime joulunalla, justihin ku olin saanu kaikki valamihiksi joulu tulla, silloon SE tapahtuu. Malfoy rupes aristamahan selekäänsä ja lääkäris käytihin ja troppia hajettihin ja kuvattihin ja kaikkia. Mutta ku se ei hetikohtany ruvennu tepsimähän, mä ripustauruun isännän kaulahan ja raauun kammottavaa kohtaloani meirän palatsis. Ny ku olis joulu ja loma ja kaikkia..... Koira parani ja mä murehriin ja raauun taas....aiva turhaa. Mutta ku....eihän sitä koskaa tiä, jos ny olis ollu justihin se kohta elämästä ku KUULUU murehtia. 

Luojan kiitos minoon aikoonani valinnu puolisoksi ittelleni ilosilimääsen maanvilijeljän poijan Luovankylästä. Sillon ikipiliket silimis ja jalaat tukevasti eteläpohojalaases maaperäs. Se purottaa munki aina onneksi maanpinnalle. Mutta minkä mäkää luontehenlaarulleni maharan. Mä funteeraan palio asioota ja se murehtiminenki on niin syvällä mun perimäs, notta sen kans on vain opittava elämähän. Kyllä mä tästä ny yritän laittaa nuo mureskukkarot takataskuhun tai ottaa käyttöhön tuon alemman kuvan kukkaron. Tuonkokoosehen ei eres kovin isoja murehia maharu. Äitee on sen mulle, mureskukarollensa, ostanu joskus retrolla seitkytluvulla. Ja viä sen oikeen mulle nimikoonu. 

Näihin kuvihin ja tunnelmihin, mä meinaan ny uhumata kaikkia luonnonlakia ja nauttia kesälomasta. Murehet yritän tukkia tuohon pikkukukkarohon. Ja ne mikkei maharu, heitän kesätuulehen.

 Niin...ja AIVA LOPUUKSI kuvas mureskukkarooren kruunamatoon kuningatar. Seinäjoellahan kruunattihin eileenehtoolla se TANGOkuningatar.