Laihnaflikka

Täs postaukses toimitan teillle rääppöösiskoon flikasta, mun kummiflikasta. Heti alakaapäälle, pitää mainita notta moomma sellaanen sisarusparvi, mä, mun kolome siskoa ja yks velipoika, notta moomma kaikin toisillemma läheesiä. Sitä myören myös niiren mukulat ovat KAIKKI mulle oikeen rakkahia, Jokahisella on oma paikkansa mun syrämes. Rääppösiskoon mukulat, flikka ja poika asuvat samas kaupungis mun kans ja se luonnollisesti aiheuttaa, notta meirän arkielämät nivoutuuvat yhtehen useemmin. Mutta syrämesnäni kannan heitä kaikkia, samalla rakkaurella.

Mutta enneku toimitan teille tämän pyhänaijjan vieraalusta, ku kummiflikka tuli meille laihnahan ja käytihin pyörähtämäs  Rauman Mustan Pitsin Yös, mun on pakko käylähtää vuores 1984. Silloon nimittään rääpöösiskoo oli itte aiva pieni. Mun muistihin on piirtyny vahavasti, ku lullasin sitä sinapinkeltaasis vaunuus ja kattoon samalla telekkarista uutisia, johona toimitettihin Dingon mielettömästä suosiosta. Mä toivoon, notta rääppöö nukahtaas maharollisimman nopiaa ja mä pääsen kylille kaverien kans kuuntelemahan c-kasetilta Dingoa. Mä autoon palio tuolloon äiteetä sisarusten hoiros.

Sitte 1997 syntyy mun ainokaaseni ja rääppöö oli tuolloon nuori neitonen. Se vuorostansa auttoo mua palioki Jasun hoitamises. Lullattihin vuorootellen pientä kääröä vaunuus. Yks kerta on torella liikuttavana jääny mun mielehen. Rääppöö sanoo mulle ja Timolle, notta menkää ny vain vähä käymähän kaupungilla, kyllä mä jään vauvan kans. Ja niin me käymmä ( ei tosin oltu kovin kauaa ) Mutta sillä välin oli Jasu-vauva nukahtanu rääppöön sylihin ja ku vauva oli huonosti nukkuvaa sorttia silloon aiva aluuksi, ei rääppöö ollu uskaltanu nostaa sitä sänkyhyn ( ku siinä vaihees hän yleensä heräsi  ) vaan piti tätä kallisarvoosta kääröä käsivarrella. Sillä seurauksella, notta käsivarsi oli tunnotoon. Oli, vaikka rääppöö oli tukenu sen tyynyyllä.

Vuoret vierii ja Jasu kasvoo. Rääppöstä tuli sen SUURI IDOLI. Ku se meikkas oli Jasu silimä tarkkana seuraamas vieres. Rääppöö osas teherä parahat lumiukot, oli muutenki paras AIVA kaikes. Sitte yhtenä kesänä ku taas oli takana yks ilon ja nauruntäyteenen päivä ja rääppöö oli konhottanu Jasun kans koko päivän, me istuumma rääppöön kans meirän tuvan portahilla. Jasu oli jo unten mailla. Me kuunneltihin Rauman Meren Juhannuksen ääniä siiderilasit käsis.  Eikä ny toresta mitää ryyppäämällä ryypätty. Lasillisilla oltihin ja siinä ku sivusilimällä sitä kattoon, tuota pikkusiskoota, ajattelin notta on tämä elämä velehoa. Ny soi taustalla Dingo johonaki juhannufestarien esiintymislavalla, samoon soi Dingo siä uutislähetykses vuonna 1984. Se ero vain oli, että toisin ku silloon kasarilla, ny mä toivoon ettei tuo rääppöö aiva viä menisi nukkumahan. Sen vieres oli niin mukava olla täs kesäillas.

Niin ne vuoret vierii ja ny mullon tämän tästä tää tämä LAIHNAFLIKKA. Son niin hellyyttävä, son suloosin olento maan päällä ja välillä son ku Horror Movie vol  2 ! Son täyrelinen reinkarnaatio rääppöösiskoosta, niin hyväs ku pahas. Blodisiskoo justihin pohojanmaalla toimitti, kuinka sille oli tullu aiva epätorellinen olo tuota flikkaa kattoes. Ku me ny kumminki kaikki tiämmä notta rääppöö on kolomekympinen töiskäyvä perheenäiti, mutta joinki kumminki tuo 8-vuotias pikkuflikka on ku ilimetty rääppöö. Pienintä elettänsä myören.

Tämä pieni vesipeto tuloo säännöllisin väliaijjoon laittamahan Tarkan vanhan parin elämän uusiksi. Ny oli vuoros Mustan Pitsin Yö. Tosin kyllä vissihin pakko on myöntää, notta jonku sortin vanhenemista ja väsymistä on ilimas, ku isäntä tierusteli, notta piretähänkö tämä tapahtuma ny joinki aikaasemmin ku ennen, ku nykyään on viä niin valoosaa ku tullahan? Ei...kyllä ehtoot hämärtyy aiva niinku ennenki heinäkuun lopuulla, mutta moomma vain nykyään varemmin korolla takaasi.

Tämä meirän laihnaflikka valaasi mulle taas niin palio totuuksia. Siltä kuulin kuinka aina pitää muistaa, että paraski ystävä saattaa pettää. Afrikantähäres tärkeentä on voitto ja vain voitto. Vetestä ku tullahan lämmittelöhön, niin aika joka tähän käytetähän on keskimäärin noin kaks minuuttia. Ylimääräänen aika on sitte jo hyvän uintiaijan haaskausta. Saunas löylynheitos kohtuus on noin teelusikallinen vettä, isommasta määrästä iho palaa.  Palju on tarkootettu niin monehen muuhun ku vain tylsään istuskeluun ja tuijotteluhun. Paljus mahtuu tekemähän varsin eksoottisiaki uintiliikeetä. Aikuuset on vain niin mielikuvituksettomia.Eivät ymmärrä menninkääsistäkää oikeen mitää.

Sitte ku täs kumminki on tullu vähintäänki herkäksi, mitä tuloo ikähän. Niin kyllä mun syrämes liuahti, ku tuo pikkuflikka laittoo päänsä tietävästi vinohon ja sanoo mulle luottamuksella, notta oonko mä huomannu kuinka Timo on sitte vanhehtunu viime kerrasta. Tämoli huolestuttavaa, olletikki ku viime kerrasta ku flikka ja Timo oli nähäny oli kaks viikkoa. Mä sitte varovasti tierustelin syytä tähän kummitärin miehen äkillisehen vanhentumisehen. No flikka siihen sitte, että oletkos katsonut Timon tukkaa. Siinä on vanhan miehen väri. AHHHHHHH!!!!! Jesss!!! Luojan kiitos, mä sain seliittää flikalle, notta Timo-setä nuorenoo heti ku tuloo suihkusta. Nimittään isännän tukka oli kauttaaltaan raksapölys, ku urakootsija oli tullu justihin työmaalta. Kyllä sieltä viä tuli se tumma komistus esille.

Tottapa flikka murehtii, nottei Timo tekisi liikaa töitä ja että se pysyys leikkisänä ja mukavana. Tua johonaki ylähällä altahasta otettu kuva toristanee, ettei urakoitsija viä oo ittiänsä työllä tappanu ja leikkisyytäki piisaa. Mutta totuuren sanoja tuli taas pieneltä flikalta, pitää muistaa välillä rentoutuakki.

Mustan pitsin yös ihimeteltihin hetken ihimisvilinää, sitte tultihin kotia filosofoimahan, Jasu jäi kavereiden kans jatkamaan iltaa yömyöhäälle. En sitte tiä mitä tapahtuu sille lettipäiselle Jasulle, joka sanoo, ettei ikinä ainakaa halua jäädä kyseiseen tapahtumaan vaan tahtoo aina tulla äidin mukana kotiin. Näin hän aikoinaan mulle totesi, kun hänet muumipussilakanan alle peittelin ja suukon otsalle painoin. No yöllä hän kuitenkin tänä vuonna kotiutui ja vasta sitte äidin sydän sai täydellisen levon, kun ainokainen oli kotona.

Sitä ennen olin tuijotellut laihnaflikan vilpittömiin silmiin. Kertonut hänen toivomuksestaan kauhujuttuja ja tämän jälkeen silitellyt tämän pikkuriiviön ohimoa hellästi. Suukotin otsalle ja totesin rakastavani häntä. Komento oli, että valvon niinkauan kunnes hän nukahtaa. Ja kyllä valvoinki....kaks minuuttia ei oo palio vaaritu.

Laihnaflikka ja sen velii ovat meille raikas tuulahrus lapsuuresta, sen ihimeellisestä mailmasta. Ne opettaa meille niin suuria totuuksia elämästä, ettei mihinää yliopistooskaa voira tietää niin suuria totuuksia. Mä sitte opetan niille eteläpohojalaasta elämänasennetta, nottei se tää Raumalla pääse unohtumahan. Täs kuvas on yks niistä opiista ja sehän on: KYLÄN KOHORAS KOMIAA.

Lapsis taas asuu se haikiansuloosuus. Laihnaflikka......niin...... lainas se vain mulla on, niinku on muuten mun omaki flikkani. Voi kunpa me aikuuset osataas käyttää tuo laina-aika hyvin ja viisahasti.