Loivakäänteenen

Johonaki vaihees son vain TAPAHTUNU. Pöyrillä tanssivan bilehileen ja sittemmin, VÄLILLÄ pöyrillä tanssivan kätevän emännän tilalle on tullu loivakäänteenen naisihiminen. Minen oikeen osaa hahamottaa, mihinä välis sillaa on pääsny käymähän. Enkä oikeen eres tiä syytä sille minkätähäre tämä Vilijonkka on saanu kohta jo huolestuttavan palio Hemulimaasia piirteetä.

Siinä, mihinä ennevanhaan soli selevyys, vaikkolis periantaina menny seittemäksi töihin, niin samana ehtoona jaksoo kyllä Kauhajoen Krouvis pilikkuhun ja sitte viä ilimanmuuta jatkoolle ja lauantaina sama meininki, Bilepaikka vain saattoo olla eri tai saattoo olla kaveriille kuskina, mutta SILTI, pilikkuhun ja siitä jatkoolle. No...nuo muistikuvat on kylläki esihistorialliselta aijjalta eteläpohojammaalta, viimevuosituhannelta. Kasarin ja ysärin vaihteesta. ....Ilimankos tuntuuki ristuksen kaukaaselta asialta.

Onhan nuosta päivistä palio virrannu vettä siinä kuuluusas Kyröönjoes. On löytyny se puoliso nuolta reisuulta ja lakeuksilta. ( tai....no....se tuli eka mun työpaikalle, mutta son eri juttu se ) On tullu elämälle isoo tarkootus, kallehin lahaja, oma lapsi, tytär, on meille suotu. Pikkulapsivuoret meni niinku ne menöö ( vaikka pikkulasten äitiistä, mä silloon mukahan lukien, ei tunnu siltä ) nopiaa...liika nopiaa. Silti minolin niinä vuosina tikkana jokapaikas, äiteenä, kätevänä emäntänä, lukuusilla raksoolla.  Johonaki välis palajin leipätyöhöniki. Kaikki vuoret oon huhtonu jumpis, kotona ja kylillä. Siivonnu, putsannu, puleerannu, keittäny ja hoivannu. Ja oomma aina väliisnäni keriinny  ( ja jaksanu ) hörsköttääki. Moomma koko perhe eläny nuo vuoret raksapölyn keskellä. Mutta son ollu kallisarvoosta pölyä, siitä pölystä saamma kiittää, että oomma ny täs, komias tuvas. Kaikin tyytyvääsinä.

Johonaki vaihees nyvvain son sitte tapahtunu....Loivakäänteesyys on vallannu Vilijonkan. Joka välis minen niin piittaa ( tai yksinkertasesti vain, JAKSA! ...) tarttua pölyrättihin tai imurihin. Ainaki mun pitää tuumaalla sitä asiaa esti joku horvi. JA AINAKAA minen  molempia kerroksia PYSTY enää samana päivänä, työpäivän jäläkähin....ei ristus, ajatuski jo aharistaa. Ja joinki se siivuaminenki on nykyään sellaasta...loivakäänteestä. Mä siivuan SUURINPIIRTEEN ja uskon jo itteki jopa liikaki hyvin, ku flikka sanoo, jotta; " Äiti, älä ny ressaa, meillähän on AINA siistiä ja viihtyysää..." No....se on totta varmahan tuoki....osittaan...ja päällisinpuolin. Flikan mielikuvihin on piirtyny jo pikkulapsivaiheesta alati siivuava ikihygieenikkoäitee, joka Vilijonkkana, perse pystys kuuras vanhalla hammasharialla kylyppärin saumoja, SÄÄNNÖLLSESTI. No...pakko tunnustaa, emmä tavoostani ny niin tyynni ääse, teen mä sitä viäki. Mutta EN säännöllisesti. Ne tuloo ny trusina nuo siivousfaarttit. Ja jos se faartti menöö mälyttömyyksihin...mulle tuloo migreeni. Son muistutus, jotta kyllä mun poluun mutkat kuuluuki jo olla paikoon loivia. Emmä enää pysty vetää satasella mutkahan, on pakko jo vähä oikaasta. Ja onpa mulla tuo apuri, flikka. Niin plio se tää häärää, jotta kuinka täs oikeen käyrähän, ku se muuttaa pois...? Hukunko mä pölyhyn? Varmahan pitää ajatella ny sillaa, jotta minoon aikoonani siivonnu pankkohon, tämä markki on pölyvapaa vyöhyke viä vuosia mun jäläkihinki.

Ja ne mun illanvietot, siinä mihinä ennenvanhaan kyseltihin, " mihinä on jatkot" yöllä pilikun jäläkihin. Niin nykyään moon hojaantunu kuola poskella, paljun ja saunan jäläkihin, tuohon tyynylle soffannurkkahan.....ja mitäkö kello silloon on? NO EI AINAKAA PILIKKUA! Moon hojaantunu jo siihen aikahan, ku ennevanhaa lakkasin vasta kynsiäni, ku olin kylille lähäröös. Ja jos....nimenomaan JOS, mun täältä kotua sitte johonki saa, vaikkapa ny ystäväpariskunnan kans Tampereelle. Käymmä syömäs, vietämmä viihtyysää aikaa lautapelien seuras ja toteamma, jotta kovaa on nämäki pelisäännöt monimutkaasia nykyään ja päätämmä seuraavalla kertaa pelata simppeliä Afrikan Tähtiä...ja  pitääskähän seki matsi ottaa jo päiväsaikahan. Viihtyysää iltaa jatketahan viä rupatellen pitkälle yli puolen yön. Kertaakaa ei eres meinattu tanssia lapsuusystäväni kans pöyrillä, mutta silti,  AIVA MAHTAVA ILTA, jokakerta päätämmä, jotta useemmin pitääs ja silti, jokaasen tällääsen ehtoon jäläkihin, ku on normikaavasta ( palju, sauna, sohva, ) poikettu...seuraavana päivänä sitä sitte miettii, jotta jäikö sitä norsu- vai puhvelilauman alle. Vai juoksiko kilipaa gebardien kans ja tuli voittajana maalihin?  Vai mikä ny oikeen on? Eikä oo mitää sen kummepaa tapahtunu,ku poikettu normikaavasta.

Joinki se tasaanen arki vetää puolehensa. On turvallista vetää samalla kaavalla. Mutta kokoaijjan yrittää kurvit loiveta. Niin oman krupis ( koska #suklaa # lähtemisen vaikeus tarkoottaa myös liikuntaharrastuksia ja sitte on nykyään viä #polovi) ku markillaki. Äsköönki mä luurasin klasista pihalle ja havaattin, jotta siä on maa kuuras. Ei siinä mitää, mutta ku mullon siä viä kesäpatsahat ja kasvihuoneheski nuukahtanuset yrtit. Minen oo joinki havaannu ( tai HALUNNU havaata ) , jotta kesä meni jo. Tai no...kesä kyllä meni sitä orotelles, jotta ihimekös tuo. Siihen patsashommahan mä ny meinaan tarttua. Saa nyssitte nähärä, jääkö meinooksi. Sillaaki on monen askarehen kans mulla ny käyny. Meinooksi on jääny. Oon tuumaallu asiaa soffannurkas. Ja muutei oo sitte tapahtunukkaa. Ny kyllä ainaki nuoren patsahien osalta tarttis, ku emmä ny eheroontaharoon halua, jotta ne siä pihalla krakelootuu. Mukavahan non sitte taas alakukesästä kantaa takaasi puutarhahan. Minkähäntähäre non kesän kynnyksellä palio köykääsempiä ku syksyllä?

Pihallekattoes inspiraatio meinaa mulla syksyllä karota. Soffannurkka inspiroo enemmän. Sitä enemmän se inspiroottoo, mitä enemmän sitä tinkiä siä pihalla olis. Epäuskoosena mietin, jotta viimestään toukokuus mun syrän halajaa puutarhahan ja käret multahan. Ny mua melekeen vituttaa ajatus sellaasesta.

Syksyllä....käänteet tuloo loivemmiksi ja loivemmiksi. Mä meinaan vain enemmän ja toimin vähemmän. Energia valuu musta johonki ja haikeus valtaa mielen. Välillä melekeen itkettää, ku kattoo tuota Nuuskamuikkusta tuas purkis. Niin...tuas purkis. Kaikkien Arabian purkkien, varsinki muumi-aiheesten suhteen, mun kurvit ei sitte loivenekkaa. Taitaa loiveta vain lompsa. Mutta näiren suhteen moon tikkana paikalla Prismas. Moon ensimmäästen joukos. 

Ja kyllä niitä "kätevä emäntä - Vilijonkka"- kohtauksia tuloo. Täs on kuvamateriaalia toristusaineestoki. Tosin tästä on totta vain puolet. Nuo komiat korvapuustit on tyttären käsialaa ja päärynähillo mun käsialaa. Flikka teki suitsait-sukkelahan puustit ( ja mun oli sitte pakko syörä pari, ku tulin kurviani koriaamasta jumpasta....no niin siinä taas käytihin, kurvit loiveni )

Päärynähilloa mä meinasin monta aikaa. Esti mä luurasin klasista ku päärynäpuu notkuu herelmää. Sitte mä luurasin, ku puun juurella oli röykkiööttänsä päärynöötä. Yhtenä päivänä ku melekeen kompuroottin niihin...maattelin oikeen prakaasta ja noukiin saalihin sankoohin. Molinki sitte niin aikahansaavalla päällä, jotta jaksoon kantaa sangoonki terassille. Siinä terassilla ne sitte orotti sangoos sitä seuraavaa inspiraatiota. Tulihan se siältä....aikaasten päästä. Ny on sitte hilloa. Monen vaiheen jäläkihi.

Sillaa se varmahan on täs elämäs, jotta aijjan myötä sitä vain joinki tuloo loivemmaksi. Ääriviivat alakaa sumeta ja mustan ja valakoosen sävyt alakaa yhyristyä. Tuloo harmaan vyöhyket, johona oma, aika eherotoonki mieli alakaa tunnistaa harmaan eri sävyjä. Tämei sitte tarkoota muuten yhtää sitä, jotta musta olis tulos lepsu. Ehei, kyllä mä yhtä vit....anen ämmä oon ku enneki. Vähä moon voinu tulla laiskemmaksi ja mukavuurenhaluusemmaksi. Niinku sellaanen vanheneva leijonaäitee. Muttei se sitä tarkoota, jottako mä vaaratoon olisin. Kyllä mun tassus viä voimaa on. Mä vain tuumaalen ja tarkkaalen nykyään aikaasempaa enemmän. Ja son valaasevaa seki. Tassulla kyllä tarvittaes huiskaasen esteetä mun poluulta, vaikkolis loivaaki.

Olipa taas mukavaa kirioottaa teille, ja ilokseni oon havaannu, jotta teiton kerta kerralta enemmän. Son kulukaa oikeen mukavaa. Nymmä koitan rävehtiä jotaki tua pihalla, mutta esti mä vähä tumaan.