Minen aina osaa oikeen päättää, jotta kumpaako son mun kohoralla? Syksy jakaa mun ajatuksia. Toisaaltahan son uuren alakamista, mun ammatis alakaa syksyllä uus lukukausi, syyslukukausi. Sillaa mä pikkuflikkanaki olin tohoruuksis, oli uus reppu, penaali ja kouluvaatteet... koulu alakas. Kieltämätä ny vähä vanhempana pikkuflikkana....niin kyllä sitä kieltämätä jotaki läikähtää syrämes, ku saa valamistautua uutehen lukukautehen....siihen syys... Voi shoppaalla jotaki kivaa syksyystä uutta "kouluvaatetta"
Ihana syksyynen minihames. Oikeen justinin sellaanen mulle passeli. Mä löyrin tuon kankahan jo erellisvuonna, mutta vasta ny sain aijjalliseksi vierä sen ompelijalle. Syksy voi torestaki toimia inspiraation lähtehenä.Flikalla se toimii sellaasena ilimanmuuta, ku son sellaanen "syksyflikka" vaikkonki syntyny keväällä, mutta son färiiltänsä sellaanen syksyn keiju. Punaasine hiuksineen, son ku suoraa satukiriasta sellaanen syksyn lumoava haltiatar, sille sopii loistavasti kaikki syksyn hehkuvat ja murretut sävyt, ku moon taas sellaanen kylymien ja kirkkahien sävyjen nainen. Mun voiis heleposti kuvitella jääkuningattareksi tai kesääsellä pellolla sellaaseksi kaikkein hehkuvimmin hohtavaksi pinkiksi ruusuksi.... ( nuan itterakas ja -riittoonen eteläpohojalaasluonnet siältä taas vahingos livahti toimittelohon totuuksia, suokaa anteeksi ) Minoon ristiriitaanen persoona, oon syntyny elokuun lopulla..ei oikeen tiä, onko se viä kesää...vai onko jo syksy?
Ittekehusta asiahan. Syksy toresta toisaalta on mullekki sitä uuren alakamisen aikaa. Komiat hehkuvat värit lumoaa munki. Toisaalta sitte mä alakaan tuumaalla toisinki
Syksy on myös LUOPUMISEN aikaa. Ja se, jos mikä on ollu mulle aina kompastuskivi, akilleen kantapää, vaikia asia. Mun silimäluomia kuumottaa nykki, tänä kuuluusana ekstravuotena. Ekstravuosi tyttäreni kans ja sitte...sitte se hetki koittaa....mun neitoperhonen levittää vahavat siipensä ja lähtöö lentohon, omahan elämähän. Sillaa kuuluuki. Mä nieleskelen ja hyväksyn asiaa. Mä prosessoin sitä jo ny, ikävöön jo ny, vaikka siinä hän mun eres pyrähtelöö ja esittelöö ihquja syysvatehankintojaan silimät kiiltäen. Nauraa, että tarvii taas vähä tienata rahaa, ku tuli shopattua... Kuinka kauniissa sävyissä syksy vaatteineenki hehkuu ja hehku vain voimistuu, tuon mun rakkahan syyshaltiattaren yllä. Vielä mun keijuni on siinä...vielä hetken. Samalla lailla luonnoski....vielä hetken hehkuu luonto. Vielä mä näen perhosia...nuota hauraita, kauniita kesän lähettiläitä. Viä hetken, mielesnäni mä jo heitäki hyvästelen. Ikävöön....vaikka kaikki kaunis ja rakas on viä läsnä.
Voi, että... Syksyllä...ne kesän viimeeset hehkut on joinki valtavan koskettavia. Täs ku mä yks syksypäivä tulin kotia töistä ja nousin portahia kotiani, tuli joinki epätorellinen olo, ku kukkaistutuksista lehahti lentohon perhosia....valtavia määriä. Mä kuiskasin niille hiliaa; " kiitos ku olitta...tulukaa taas ens kesänäki "
Son se osa mus, joka ikävööttöö kesää. Ikävööttöö, vaikka viä viime viikolla kesän häivährös oli tää, lämpöösine henkäyksinensä. Mä pitääsin kiinni kesästä. En antaasi pois. En millää malttaasi päästää irti.
Samalla lailla näytti takertuvan kesän hetkihin kiinni tämä komia surenkorento. Toinen mun jumalooma kesän lähettiläs. Mä kuvasin sitä työmatkalla ja kuiskasin sillekki, jotta nähärän ens kesänä. Ja melekeen mua taas porajutti. Ku mä niin lujaa vain haluaasin pitää kesän. Valon. Naurun ja kaiken sen kepeyren, mitä kesä tuo tullesnansa. Eikä pienin niistä oo ollenkaa kesän mukana tuleva vapaus ( = ikuunen ikäväni kotia, eteläpohojammaalle )
Surullisena joskus kuuntelen ku jokku melekeenpä häpee kotoseutuansa ( äärettömän harva eteläpohojalaanen kylläki, mutta niitäki on ) Häpee, että on " maalta" . Minen oo eres tiennykkää, jotta sillaaki voii viä ajatella. Moon luullu jotta tuallaanen ajatelu olis joinki seitkytlukua...mutta sillaa kai sitte. Minen niin oikeen osaa ajatella olevani "kaupugis" ku asun tää Raumalla. Tämon pieni idyllinen rannikkokaupunki. Ja mä asun ( SUURESTA HALUSTANI ) tää peltojen keskellä, notta sillaa oikeen tiä, mistää kaupungista. Ja sev`verran on tullu mailmallaki kierettyä, jotten mä aiva meesi huutamahan mitää kaupunkimaniaa tää meirän rakkahas kotosuomes. Joo...Helsinki, Tampere ja Turku...onhan ne ny toki joinki isoon kirkon markkia , joo...mutta onhan tua...mailmalla ny vähä isoompiaki kirkiokyliä. Ja onko ne ny sitte onni autuus? Aaa..ja minen ny maininnu Seinäjokia ja Vaasaa, en tietenkää, non mulle eteläpohojammaata, ei niinkää mitää kaupunkia...sillaa, mulle. Jos ymmärrättä, mitä tarkootan. Mun syrän lepää niis maisemis, emmä osaa ajatella niitä minää metropoliina, en sitte ollenkaa.
Kesä ny kumminki jää taa ja syksy on tullu tilalle.Pimeys alakaa laskia viittaansa. Illat hämärtyy. Tuikkujen polttaminen on mulle terapiaa. Tuikkujen valos, on ihana muistella kesää. Ja vaikka oikeen rohkiasti, ajatellen uskaltaa nauttia syksyn loistosta, toki seki ny komiaa on. Pitää ikävöörä vähemmän, ei niinkää miettiä sitä luopumista, ku ajatella, jotta uus kesä tuloo taas. Ja sitä ennen jos hyvä tuuri on, tuloo komia talavi, jolloonka auringonsäteet on timanttia hangella ( kieltäyryn floskakelien ajattelemisesta, joku ittesuojeluvaisto pitää olla )
Viimeesenki ristalliruunun hairaasin eileen suojahan, tälläsin sen terassin kattohon. Ens kesänä sitte taas se saa olla riippumaton päällä ja mä meinaan maata siinä ja kuunnella perhosten siipien havinaa. Ny vein taiten tämän ruunun taltehen ja varoon rikkomasta tuota komiaa seittiä, jokoli siihen ilimaantunu. Haikiaa vähä, mutta toisaalta...myös haikianSULOOSTA.
Ja onhan syksyn viitan laskeuruttua...onhan siinä jotaki äärettömän kaunista ja tunnelmalista.
ON SIINÄ <3
Ku osaa vain kattua sillä silimällä ja virittäytyä tunnelmahan. Pikkutyttö mus rakastaa teherä asetelmia, sadunomaasia sellaasia.
Ja jumppakausiki alakaa näin syksyllä. Kyllä mä syksyn kohtaan ja kestän. Ja jopa tykkäänki siitä. Teuvalaasella asenteella mennähän. Mä muistan, mistä moon kotoosin ja oon muuten ylypiä siitä!!
Joinki nyt on tavallista vaikieet hyväksyä syksyn tulo, ku tuntuu, jotta täs on ollu yhtä pitkää syksyä viimme talavesta asti. Kunnon kesäpäiviä oli vain muutama. Vettä ja harmautta on piisannu enämmän ku tarpeeksi.
VastaaPoistaMutta oot kyllä oikias, jotta joka vuorenaijas on ne omat, hyvät puolensa. Syksyllä mä nautin siitä, ku saa luvan jäläkihin vetäytyä kotokissiksi ja sytytellä niitä tuikkuja ja kynttilöötä valaasemahan ja ilahruttamahan. Voi käpertyä torkkupeiton sisälle lujeskelemahan. Satehen ropinaki voi kuullostaa mukavalta, ku saa kuunnella lämpööses tuvas ja tietää, jotta sinne ei oo pakko lähtiä.