Murtioomilla

Tiättäkö mitä sellaanen "murtioomilla" tarkoottaa? Tuo eteläpohojalaanen sana on takonu mun takaraivos täs viime aikoona. " Olla murtioomilla" Moniki asia voii olla olla murtioomilla. Rakkaus voi olla, ystävyys voi.... Murtioomilla voii olla joku aiva maallinenki asia, niinku vaikka johonaki sun lempimalijakos saattaa olla "murtioomia" ja se meinaa sitä, jotta sullon käsisnäs sitte aiva kiriaamellisesti se sellaanen "särkyvämpi astia "  Sei palioa tartte sitte enää, se kippo, ku son milijoonina sirpalehina sun jalakojes juures. ( voishan täs yhteyres käyttää myös luonnehrintaa P....n Päreenä, mutta minen ny käytä, ku koitan täs tavootella vähä toisenmoosta tunnelmaa, täs mun postaukses, nauretahan joku toinen kerta )

Flikkaaki tuos tenttasin, jotta, tietääkö hän, mikä sellaanen on. Ja kyllä tiesi.....Murtioomilla on sellaanen, jokon halakeemilla, ei oo rikki.... viä, mutta vaaravyöhykkeellä on. Murtioomilla oleva on lähellä sitä pistettä, jotta murtuu lopulllisesti aiva eree poikki. Sitä pitää kohorella aiva erityysen varovaasesti tai se pitää koriata ens tilas.  Sitä pitää kohorella hellävaroen. Mutta murtioomilla olevaa ei ikänä saa kokonansa ehejäksi. Son siitä etehenpäin murtioomista koriattu, muttei ikänä enää sama. Se voii silti kestää viäki palio ja voii olla aiva käyttökelepoonen, mutta sama sei oo enää ikänä. Jos sullon joskus tullu murtioomia rakkautehen tai ystävyytehen, tiät mitä mä tarkootan. Mullon  täs elämäs tullu. Tuohon jäläkimmääsehen ainaki.

Rakkaus....mitä se ikinä tarkoittaakaan ( sanoo aikoonansa jo Britannian kruununprinssiki, kihilattunsa, Syränten Prinsessa, vierellänsä... ) Rakkauren murtioomista minen aiva osaa sanua, onko mulla sellaasia murtioomia kumminkaa. Olletikki jos puhumma ny tästä mun Elämäni Rakkauresta, tästä rakennusmiehestä mun vierellä, tästä mun aikuusen elämän rakkauresta, jonka on tarkootus kestää täältä ikuusuutehen...siinei oo kyllä murtioomia. Ei... Ohkaasia kohtia on ollu, niinku varmahan kaikilla, mutta murtioomia....ei. Kyllähän son melekeen sillaa, jotta tuo rakennusmies on parahansa mukahan ollu koriaamas mun siipiä, silloon ku murtioomia on tullu.

Ja te, ketkä ootta pienenä leikkiny Barbieella, ainaki niillä paremmilla, Mattelin...tiättä murtioomet. Nimittään, niin laarukkahia, vahavoja ja arvostettuja nukkeja, ku ne oliki... ( ja keräälymieles arvokkahia viäki...ainaki mulle, tosin minen oo keränny, mullon tallella mun omia vanhoja Barbia ja fani ku oon, niin lasivitriinihin ne oon laittanu..ja se rakennusmies asensi sinne mulle valot, ku pyyrin, oli erikoosimpia sen työmaita, mutta tyytyväänen asiakas oli ) ... niillä oli kumminki heikko kohtansa. Niiren ohuet kaulat. Niihin tuli heleposti murtioomia ja sitte niiren päät ei meinannu enää pysyä paikoollansa ja leikkiminen niilloli vaikiaa. Kaulan sisällä oli sellaanen....niinku "laakeri" joka sain pään kääntymähän oikeen airon näköösesti. No...eisunkaa se kovettu laakeri enää sellaasen murtioomilla olevan kaulan sisällä pysyny... pikkuflikkana muistan, kuinka kurialta tuntuu, ku havaatti ne murtioomet....Mutta sitte, mä käännyyn Mailman Parahan murtioomien koriaajan puolehen. 

Nimittään, joskus mun elämäs on ollu sellaanen. Murtioomien virallinen koriaaja. Pienelle Virpi-flikalle se tarkootti nimenomaan sellaasta ihimetmiestä, joka osas koriata nuo vaativat Mattelin Barbieeren kaulat. Se vuoleskeli sen laakerin tilalle kärsivällisesti sellaasia puutappia, jokka piti TAATUSTI päät paikoollansa, vaikka se kaulamuovi oliki ympäriltä murtioomilla. Se vuoleskeltu osa maharollisti leikit. Sama ihimetmies korias monet pikku-Virpin lempikorut, vastas rauhoottavasti vaikeesihin kysymyksihin; voiko tulla sota? Onko Taivahan Isä OIKIASTI? ( on, vastas Hän ) Miksi tähäret tuikkii? Vastas aina myöntävästi seuraavihin kysymyksihin; Pelatahanko Uutta Finanssia? Saisinko mä vähä rahaa Kauhajoen Kasinolle ?  Onko sulla murua? Ihimetmies tuli paikalle aina ku joku oli häjysti, ku peliätti, ku tartti uskoa siihen, että kyllä tämä tästä. Ku mä olin neliäntoista....tuli mun vierelle oikeen tyhyjä kohta. Tuulet kääntyy pohojoosehen. Molin pieni puu, jonka vierellä oli aina ollu kaks suurta puuta ja se toinen...se oikeen suuri, kaikkitietävä, soli pois....

Siinä ku isän arkun peräs kävelin .... neliätoistavuotiahana....siinä oli silloon isoo murtioon, mun siives. Ja koriaajaa, sitä kuka AINA oli ollu...sitä ei ollu. Onneki oli äiti....siipi alakas kyllä kantaa. Äitiki osas koriata ja osaa viäki. Välillä meillon tosin täs matkalla osakki jo vaihtunu ja moon koriannu äitin murtioomia. Son vuoropeliä, nykyään.

Äitin työ onki äärettömän ihanaa mennä. Taa jää kaikki muu, kyltti "eteläpohjanmaa" lupaa, jot`toon
KOTONA. Siä moon rakkahien naisteni kans, oma itteni. Justihin niin Barbie, ku haluan. Toki moon sellaanen tääki, Raumalla. Moon mä ja muut on mun krannista. Moo ikänä piitannu siitä, mitä "ihimisekki sitte sanoo" Juttuämmillä piisaa toimiteltavaa oli sitte kesä tai talavi. Ja minen oo ikänä sulautunu massahan. En oo halunnu, enkä halua viäkää. Mä erootun porukasta. Moon omalla laillani outo. Mutta minoon kulukaa täysin sinut sen asian kans. Moon myös vahavan naisen mainees. Ja KYLLÄ, moon sitäki. Mun silimille ei hypitä, pirän puoleni ja rakkahieni puolen. Aina ja kokoaijjan. Mä en leiki mitää marttyyria, minen suostu miksikää kynnysmatoksi mihinkää enkä kellekkää, enkä joo-joo naiseksi. Voin kyllä sanua johonaki tilantees; " joo" mutta mun tuntevat, TIETÄÄ, jotten mä yhtää tarkoota sitä, minen vain jaksa kaikkien näläkkien ja rääppöören kans alakaa hanskata, helepompaa on "joojoota" hokia sellaasille ja sitte...mennä kumminki OMAA TIETÄNSÄ, ku härkä. Tämä piirre on TÄYSIN äitiltä peritty. Välillä moon ku isä, koriaan melekeen maharottamaltaki tuntuvia asioota. Paan hanttihin, en suostu nielemähän aiva kaikkia. Enkä nielekkää. Sanon ja osootan vastalauseeni isoosti, niinku isä tai sitte toisinaan, moon ku äiti, hiliaasella vaikenemisella ja väistymisellä mä annan pösilöölle tilaa möyrästää ja annan karavaanin kulukia ja haukkua ja mä meen omaa tietäni, vääjämätä ja pääsen päämäärähäni. Samahan aikahan pösilöt ei havaattekkaa, mitä tapahtuu ja mikä niihin iski. Messevää. Ihanat geenit mulla

Mutta... täs syksyllä moon havaannu,jotta kyllä se mäki voin mennä murtioomille. Sei oo heikkouren merkki ku sen tunnustaa. Mutta sillaa vain ny ON. Mun elämä avautuu monille paratiisina ja täyrellisyytenä.  ( ja joinki...jos joku on niin saatanan tyhymä, jotta sillaa luuloo, pitäköhön harhansa, rääppööt ) Moon sanavalamihin ja topakan naisen mainees. Ja kieltämätä sitähän mä oonki. Mutta...olihan Mattelin Barbiekki laarukkahia, mutta niin oli niilläki heikko kohtansa. Mullaki on. Tai ainaki mullon heikot HETKENI. Ja kyllä mullon oikiasti heikokki kohtani, mutten ny tokikaa alakaa niistä avautua. Mutta sellaasia elementtiä, jokka myrkyttää mun "paratiisiani" ja sitä kautta sitte aiheuttaa niitä murtioomia, niistä moon tällä foorumilla monikertoohin jo toimittanukki. Kateushan son. Son se myrkyllisin. Sen ilimenemismuoroosta inhottavimpia on kuittaalu ja kautta rantaan vittuulu. Tällääselle suoralle naiselle olis pareet ku sanotaas suorahan, eikä vittuultaasi kauttarantaan. Ei kuittaaltaasi, ei yhtää, ei ollenkaa, ku sanotaas, mistä kenkä puristaa, minkä tähäre on palakokasvi nenäs, hietaa SIÄ ja mitä niitä luonnehrintoja ny onkaa sille, ku ei oo ittensä kans hyvä ja on ristuksen epävarma.  Nuohin kahtehen ilimenemismuotohon mä käytän sitä Lissu-äiteen tapaa, myöntelen ja annan pösilöören vain olla. Oon niinku en havaattisi. Toimii muuten.

Viime viikolla oli sitte sellaanen hetki, ku mun malja oli täyttyny. Soli tullu äärillensä. Se kuuluusa viimeenen pisara sitte vain flasahti siihen pikarihin. Kuvaannollisesti oli roiskeet seinillä ja sen flasahroksen kaiut kertautuu seinis, ku präiskääsin oven takanani kiinni, kotia tulles. Samahan aikahan oli pahaa-aavistamatoon rakennusmies tullu maakunnasta kotona käymähän. Vain lähtiäksensä huomisin takaasi maakuntahan. Mä toivotin hänet tervetulleheksi haukkumalla ja huutamalla. Pikkukieli pihalla.

Moomma kumminki ollu niinkauan yhyres, jotta kyllä se näki, jotta minen sille huura. Mä huuran, ku mun syrän on täynnä. Täynnä. Piste. Ja kyllä mä sille sitte toimitinki, kaikki mun murehet, ne mikkä painoo mua. Ne, mikkä on pilivinä mun taivahalla.  Ne, mikkä YRITTÄÄ estää mua levittämästä mun siipiäni. Toistaaseksi oon levittäny siipeni leviämmälle ja huiskaasnu esteet helevettihin...mutta aina ei jaksaasi huiskia ja hanskata ja vääntää. Se kuunteli, käsi poskella ja syrän auki mua varte. Ihimeellinen  mies. Se on enneki koriannu mun murtioomilla olevaa syräntä. Tuo ylimmän kuvan syränriipus, son Hänen mukahansa  "moukarootu syrän " son ostanu sen mulle voimakoruksi, silloon ku musta tuntuu, jotta mun syräntä moukaaroorahan. Son tarkootettu niihin päivihin, ku en haluaasi, en ollenkaa....lähtiä kotua, en jaksaasi mitää, yhtää mitää. Oon useen sitte pitäny tuota syräntä. Ja totta..moon saanu siitä voimaa. Aina ei sitte mielikuvat riitä ja mihinäs mä sitte räjähtääsin, jonsen kotona. Parahas paikas mailmas.

Eileen, ku tulin kotia, rakennusmies oli jo lähteny. Mua orotti tämä ruusukimppu. Ei se ny tokikaa näin ollu aseteltu. Soli miehekkäästi tökätty Karhu keittiöpurkkihin, jotta kukat saa vettä ja sitte oliki urakootsijalla olluki jo kiirus, keittiös oli kaffitaharoja, ryppyynen sanomalehti ja muita elämänmerkkiä siitä, jotta mullon mies taloos. Tällä kertaa minen kumminkaa raimaantunu, en huutanu. Moukarootu syrän kaulas mä oti koiran kaveriksi lenkille. Lenkin jäläkihin pesin koiran, laitoon paljun pesähän puita. Sytytin tuikut ja vietin tyttäreni kans elämäni illan. Mikä mieletöön tähtitaivas ja revontulet ja paras seura. Melekeen ku lakialle kattoos. Murtioonkohtaa ei särkeny eikä sattunu.

"Kotona on ihimisen hyvä olla" pruukas isä sanua. Kuinka oikias hän olikaa. Mun elämäni ihimetmies.  Tämä mun toinen ihimetmies on luonu loistavat puitteet sille, korolle. Ei oo valittamista. Murtioomia on, niitä tuloo, mutta emmä rikki mee. EN. Mullon loistava perhe. "täyrellinen" Siinäpä karavaani kulukekohon ja koirat haukkukohon. Mä hymyylen sisällepäin niinku Lissu-äitee ja annan niiren olla siinä uskos, jotta minen huomaa. Mä kyllä meen päämäärähäni ja teen mitä taharon. Antaa niiren louskuttaa. Ei niistä murtioomia kummempaa tuu.