Minoon elokuun- ja torstaipäivän lapsi. Velehoa, mutta torstain lapsi on myös tyttäreni. Torstai on toivoa täynnä, pruukatahan sanua. No, mun suhteen ainaki isä toivoo, notta tulis flikasta säästäväästä sorttia....samaa toivoo nykypäivänä aviomieheni. Kummankaa miehen toiveesihin ei oo vastattu. Minoon hurpales, shoppaaluholisti pahimmasta päästä. Mä suhtaurun kaikkehen komiahan ja kiiltävähän aina suurella hurmoksella, mä saan euforian, ku saan laahata kotia jotaki erellämainittua.
Täs postaukses mä keskitynki lempiaiheeseheni, muhun. Ristus, oonkahan mä ny viä kaiken lisäksi sitte narsistiki?! No mutta kumminki, näin elokuus minoon syntyny ja joinki tänä vuonna tuli ajateltua näitä synttäriäni ja sitä, kuinka tunnelmat on vuosien saatos muuttunu. Muistan viäki elävästi, kuinka vituttti, ku hyvä ystäväni täytti 18 toukokuus ja MÄ riepuraukka jouruun orottamahan viä kolome kuukautta. KOLOME KOKONAASTA KUUKAUTTA!!!! Toisin sanoen koko kesän, kokonaasen ikuusuuren ja se TUNNE, ku sitte viimeenki elokuus mäki pääsin tuohon maagisehen täysikäästen kerhohon. . Kieltämätä....tänä vuonna, ku täytimmä tämän ystäväni kans jotaki aiva muuta....niin mua ei ollenkaa vitutttanu, ainakaa toukokuus. Jos vähä ohkaasesti vituttiki, niin kai solis sitte ennemminki ollu elokuus ku toukokuus. Tai en tiä, onkahan vituttaminen vähä liika vahava sana, sanotahanko ny vaikka näin, notten niinkää karehtinu ystävääni, joka vietti merkkipäiväänsä toukokuus.
Mutta minoon ny siinä iäs, ku alaatahan huopata, notta ikä on vain numeroota. Ja minoon aina olllu huono numeroos. Son vain niin velehoa, ku mieli on jääny johonki parikymppisen tasolle ja kroppa kumminki tämän tästä ilimootteloo olevansa yli puolet vanhee ku sun mieles. Silloon ollahan kieltämätä välillä törmäyskurssiilla ja veretähän kipiää polovia peräs juoksulenkiillä verenmaku suus. Mutta toisaalta.....ainaki vissihin teorias pitääs olla joiltaki osin muka viisastunukki. No.... saattaa olla osittaan tottaki tuo. Mutta on olemas asioota, joirenka osalta hakkaan päätäni seinähän viä tänäki päivänä. Syrän on ainaki sellaanen veleho elin, notta se ei taharo vissihin oikeen ikänä oppia. Se pysyy aina yhtä haavoottuvaasena. Ja kai te ymmärrittä, notten mä ny puhu kardiologin näkökulumasta vaan aiva tällääsen herkän vaaliatukkaasen naisihimisen osalta.
Mutta mitä olis synttärit iliman kunnon kutsuja. Mulloli sellaaset periantaina. Mä vietin ne parahas seuras, mitä tiän. Rääppösiskoon ja tyttäreni kans. Herkuteltihin tortilloolla ja sitte lämmitettihin palju. Rääppöö toi mulle lahajanki. Niinku näjettä, niin omien sanojensakkaa mukahan rääppöö ei tänne mitää krääsää verä. ( isännän näkemys ny oli vähä toinen ) Mutta nuo pienet punavalakooset tarrrat takaa sen, notta krääsästä ei oo kyset, vaan IIIIK Iittalasta ja komiasta sellaasesta. Taika-sarja on yks mun monista lemppariista ja oon sitä kohtuullisen hyvin kerännykki. Ny sitte alakaa näiren hurmaavien lasien kerääminen, iliman muuta, ku rääppöö meni tällääselle pään aukaasemahan. Ja kattokaa, kuinka suloosesti soli nuo lasit pakannukki, muumipussihin. On se vain.....
Periantaiehtoo meni siis ennalta-arvattavis merkiis. Meirän markilla oli vallalla elämää suureet kälätys, jota isäntäki oli lähteny maanpakohon jo hyvis aijjoon. Eisunkaa kukaa seleväjärkinen, ei eres eteläpohojalaanen mies, kestä sitä kälätystä ja uhoamista mitä pitää kaks pohojalaasakkaa, jois asuu kaikki mailman viisaus...ainaki niiren omasta mielestä. Kyllä mä ittekki johonaki vaihees mietiin, notta kuinka normaalia on istua kolome tuntia paljus. Melekeen tappaa pikkusiskoo skumppapullon korkilla ja sen päälle viä saunoa. Ei....ei se munkaa mielestä mitää normaalia oo, mutta ristuksen kivaa. Suosittelen. Meirän puheenaiheet vaihteli erittäin syvällisistä aiheesta mun jalakapohojien kuivuutehen. ( tai no voi seki olla syvällistä...omalla tavallaan ) Rääppöö kumminki piti mulle aiheesta piiitkän saarnan ja ku kurkkas mun kantapäitä otti oman voiteensa pois ja meinas, nottei mun kantapähin taira auttaa ku amputaatio.
Mutta jos ny puhutahan MUSTA, Virpistä, niin kruunut liitttyy muhun läheesesti. Ensunkaa mä ny mikää kuninkaalinen oo, mutta joku pakkomielle mulla niiren osalta kumminki vissihin on. Kai mullon sevverran jääny prinsessaleikit päälle lapsuuresta, notta nuo häkkyrät kiinnostaavat mua viä tänäki päivänä. Kaulahan isäntä osti mulle tuollaasen kuningattaren kruunun, kai vinkki viitonen, notta prinsessavaihet olis nuan niinku iän puolesta jääny jo taa ja päivät kuningattarena ovat alakanu. ( Tytär sai nimitän prinsessakrunun ) Ja kyllä, tuo Luovankylän mies kyllä kohtelooki mua ku kuningatarta. Vaikka mä välillä siitä tää moukeeraan, niin kyllä se pitää mua jalustalla, niinku kuningatarta piretähän. Muistaa AINA mua merkkipäivinä ja muutenki. Nykki tänä synttärinä mun lahaja oli tuo Cheekin stadionkeikka ja siihen liittyvät majaalut isoolla kirkolla sviitis. Mutta silti viä viikolla mua orotti arjen keskelle ostettu muovisankoo, ubernaisellinen, johona on pinkkiä orkideoita. Sisäpiirivitsi ja samalla joinki niin hellyyttävä ele. Mä ku pruukaan vahtia tämän taloon sankoja ja harrastan niirenki osalta komeeta ja näyttäviä jutuja. Olisittapa kuullu, ku olin täs mennä kesänä lähäröös fyrrykyrööhin noukkimahan mansikoota tarkootuksena noukkia ne mun komiahan kultakalasankoohin ja isäntä oli teheny siihen mun komiahan sankohon klaappia. Mä saratin ja hypiin tasapökkää jonku aikaa. Mä kierrän markkia ja vaharin, nottei mitää komeeta sankoja oo piroteltu ympäriämpäröösin. Niinpä sitte mua orotti torstaina tuo kyseenen sankoo keittiön pöyrällä, ku tulin töistä. Ja lauantaina se vei mun shoppaalemahan. Tuo ylimmän kuvan pipo on saalista siltä reisulta. Oliki rentouttavaa ku oma kortti sai huilata kukkaros ja silti jäi kätehen komiaa ja kiltävää. No....olihan se shoppaalureisu vähä lyhkääset ku ne mettästysreisut, joita teen stte omin nokkineni.
Niin, siinä viä tuo sankoo, menöö vaikka kukkapuskasta hätäänpyre. Ja nuasta kruunusta tua tuo, mikä on ny mun autos, sen isäntä halus välttämätä ostaa mulle Powerparkista, siältä rekkatapahtumasta. Tai no "halus välttämätä" mitä ny teköö kuningatartansa palavova mies, joka näköö, ku nainen steppaaloo jo viirettä kertaa kruunukojun ohitte? Hymy huulilla se sen osti, moisen turhakkehen. Ny ainaki heti näköö, että on kuninkaallisia liikentees ku mä kurvaalen. Äiti totes, ku kuuli tuosta kruunusta; " No niin.... auto, siä sullei viä tainnukkaa kruunua olla ..."
Kuninkaallisuuresta puheen ollen. Kai son tuo kuninkaallisuus, keisarillisuus tai joku aatelisuus, joka sitte kiehtoo mua palatsikoiris. Mun silimis son erikoosen komia koira. Ja tämä mun Malfoy on ihan kunkku. Palatsikoira ei oo syntyny tänne nöyristelemähän, son tullu palavottavaksi ja Malfoy TIETÄÄ sen. Hänen keisarilliset tassut tepsutteloovat sinne minne ne haluaa. Ihana koira, kertakaikkiaan!!! Tuonu meirän perheesehen palio iloa ja arvokasta sisältöä. Mutta minoon sellaanen, notta kaikki elämet on mulle jollaki lailla kuninkaallisia. Eläämet....ne on mulle tärkeetä, niinku oon teille jo toimittanukki. Te tiättä, notta mä puhun
eläämille, silittelen ja paijaan. Ja varmahan arvaatta mitä mieltä minoon eläänrääkkääjistä. Eläänten oikeuret on mulle tärkiä asia. Flikka tuos hilian totes, nottei niin piittaa sirkuksesta. Syy siihen on, ku sen olles pieni ,mä vein sen kerran Sirkus Finlandiahan ja siä ei ollukkaa norsuja ja tiikereitä, niinku Jasu oli luullu. Mä siihen, notta, " Jaa..enkö mä sitte silloon aikoonansa kertonu miksei oo hyvä juttu, että kyseesiä luontohon tarkootettuja eläämiä olis sirkukses?" Flikka siihen, notta, " JOO, KYLLÄ KERROOT ja se luento oli pitkä. Jos olisin esittäny kysymyksen automatkalla Raumalta lähärettäes, olisit ollu Laffäärttin kohoralla vasta puolesvälis paatoksellista luentoas. " No mutta....mähän sanoon, eläänten oikeuret ja eläinrakkaus on mulle syrämenasioota. Allaoleva kuva on sitte toristusaineestoa. Tällääsiä flikkoja kasvaa, eläänrakkahasehen sukuhun. Luento kannatti.
Notta sellaasta. Palioki mä voisin ittestäni tänne toimittaa. Pääkohorat te tiättä. Mä oon kiiluvasen perähän oleva harakka. Mä tykkään tämän tästä leijaalla arjen yläpuolella. Silti mullon jalat vahavasti maas. Eteläpohojalaaset juuret varmistaa, sen notta minoon tosipaikan tullen vahava nainen. Voimani mä ammennan kaikesta komiasta, rakkahista, synnyynpitäjästäni ja ystävistä ja tietenki .... eläämistä. Kateus ja karehtijat sitävastoon sitte taas syöö mun voimia. Sentähäre sellaaset pyrin pitämähän ittestäni vähintään käsivarren mitan pääs. Vaikka toisaalta, eikö sitä pruukata sanua, notta sääliä saa ilimaaseski, mutta kateus, se pitää ansaata. No...tiä sitte, mä mieluummin kattelen lakialle, ku joku oikeen karehtii. Sillä niinku äitee on opettanu, ketää ei pirä karehtia, kyllä jokahisella on omat murehensa. Niin on mullaki, kuinkas ny muuten, minähän oon oikeen ammattimurehtija. Mutta kaikki väliaijat mä sitte pyriin nauttimahan elämästä, arjen pienistä iloosta ja sitte ku on juhulan aika, silloon laitetahan ne korkkarit kattohon.
Näin on vuosi taas vierähtäny meikälääsen elämäs. Kyllä siinä palaset on kohorillansa. Tarpeeksi on ollu bling blingiä, suklaata, punaviiniä, rakkautta ja naurua ja ilonkyynelehiä. On niitä ottaryppyjenki aiheuttajia ollu ainaki sevverran, notta jalaat pysyy tukevasti maas eikä totuus unohru. Enkä mä ikänä pirä mitää ittestänsä selevänä. En mitää!!! Minoon kiitollinen JOKA PÄIVÄ mun rakkahista, omasta korosta, terveyrestä, vapauresta,...kaikesta sellaasesta. Mikäähän nuosta ei torellakaaa oo ittestänsä selevää.
Näihin kuvihin, näihin tunnelmihin. Siinon kattavasti vähä kaikkia, Cheek-tunnelmista sviitis, äiteen työnä kuvattuuhin Teuva-sukkkihin. Onnensirpalehia mun matkani varrelta.
Täältä tullahan elämä. Minoon valamis ottamahan vastahan mitä annetahan. Tällä ikää sitä näimmä osaa nauttia niistä arjen pikku timantiista. Vaikka..ei mua yhtää haittaa, jos Tarkka ostaa välillä mulle jonku isoomman tai eres keskikokoosen timantin. Eli TIMOOO, saa ostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti