VIIHREVUORET!!!!!

Hallelujaa!!! Mä istun läppärin äärellä ja kiriootan. KIRIOOTAN teille ja vieläpä aiva oikiasti. Moon kulukaa monet kerrat kirioottanukki teille mielesnäni koiralenkillä. ( sitä kulukaa kerkiää yllättävän palio tuumaalla palatsikoiran kans lenkkeelles....eikä silloo mitää tekemistä lenkkeelyn kans...me ULUKOOLLAHAN,seisoskellahan ja ollahan pitkis tuumingiis ja kattotahan lakialle ja puolet tästä lenkkiporukasta haisteloo kusijäläkiä... kyllä siinä kulukaa tuumata kerkiää...yhtä sun toista. Mutta terapiasta menöö...eikä maksa mitää. )

Mutta mielesnänsä kirioottelu ei kyllä lämmitä ku mieltä. Sei ikänä sitte siirry teille lukijoolle, eikä  se lämmitä munkaa mieltä kovin kauaa. Mun mielikuvituskiriootukset häviää tuanne sfääriihin, jättämättä ainuttakaa jäläkiä mihinkää somemailmahan...toisaalta son joirenki ajatusten kannalta pareekki sillaa... mun kuohahtelevan mieleni terävimmät käriet onki pareet esti haihruttaa ajatuskuplina ilimahan. Moni mielii säilyy sillaa pahentumata, ja kukkahatukki saa sillon kukoostaa rauhas.

Ja että mitä nyssitte mulle kuuluu?

No aiva kärkehen se, jotta moon ny saavuttanu ne kuuluusat VIIHRETVUORET!.  Viihretvuosihin kuuluu sellaanen, jotta kesät ja joulut alakaa olla useemmin. Nykki musta tuntuu , jottoon justihin järiestäny joulukolehet kaappihin ja taas on pian se aika, ku niitä pitää alaata ottamahan esille. ( ja... kyllä.... haalimahan lisää!! meillon flikan  kans sellaanen riaknoosi, ensimmääset jouluvalot ja tonttu on jo ostettu komeron perälle orottamahan SITÄ H-hetkiä ku joulunviritys alakaa tosisnansa. )  Ja kivaa son viihretvuosis, ku kesäkki on useen...tai siis TUNTUU, jotton. Viihretvuoret tietysti muuttaa mieltäki arvaamattomaksi. Mä kiihryn yhä useemmin nollasta satahan...milloon mistäki.

 Viihretvuosis sitä muuttuu....enkä ny tarkoota habitustani ( vaikka seki muuttuu...valitettavasti, mutta kovaa mä koitan kampoohin laittaa ) Elämänasennet muuttuu...niinku mä jo sanoon, muutun arvaamattomammaksi....siis entisestänsä viä. Samoon minen enää tunge ittiäni mihinkää muottiihin, moon, justihin mitä mä taharon, teen, mitä mä taharon ja vittumaaset ihimiset sulien elämästäni aiva systemaattisesti. Minen halua haaskata aikaani änkätes tyhyjänpäiväästen kans.  Ku se aika säntäälöö muutenki jo aiva hanittoman lujaa...niin se siitä ny viä puuttuus, että pitääs vittumaasten ihimisten seuras sitä viettää. Mä rakastan entistäki enemmän, niitä, jokkon mulle tärkeetä. En anna enää hyppiä mun silimille ( sitäkää vähää ) Oon justhin niin saatanan eherotoon, ku taharon. Ja samahan aikahan oon myös käsittäny, ettei tämä  elämä ookkaa mitää mustavalkofilimiä...kyllä siihen kaikki harmaansävyt kuuluu....ja kyllä....joskus on oikeen  färifilimiä, johona kaikki värit kirkuu kirkkahina...ja kaikki se on elämää...kallisarvoosta ja ainutlaatuusta, mun elämää. Oon tarvittaes vittumaanen ja samalla, vaikkei sitä tämän vuoratuksen jäläkihin enää kukaa usko...moon oikeen hyvä äitee ja vaimo. Ja hyväksi ystäväksiki non mua sanonu. 

Tämänikäänen ämmä saa luvan kans olla sinut ittensä kans. Jos se jonku mielestä on yhtä ku vittumaanen ämmä...son mulle niin sanotusti fine. Mä elän täysillä, tartun hetkihin ja nautin aina ku maharollista. Elämän rajallisuus on jysähtäny tämän vuoren aikana tajuntahan isoolla voluumilla.Kyllä silloon ku ikää on se puoli vuosisataa...sitä alakaa pakostaki tuumata tätä elämää, mikä tää on tärkiää ja mikä ei. 

 Mä opettelen täs tätä elämää....son ny niinku KORKIA aika. Vahava nainen minoon aina ollu, son verenperintöä, jostoon ylypiä. Mä en oo sitä naistyyppiä, joka pyytelöö anteeksi ja nöyristelöö. ( eikä se ollenkaa sitte tarkoota sitä, ettenkö moosi nöyrä Isojen Asiooren eres....) Mä koitan pitää ittestäni huolta...mielestäni ja kropastani. Jäläkimmääsen kans son muuten aiva ristuksen vaikiaa...minen käsitä KUINKA jokaanen saatanan suklaalevy, jonka OHI mä kävelen..  tarttuu mun luntioomille....KUINKA SON SAATANA MAHAROLLISTA!! Mutta seki sitte kuuluu tähä ikähän, jotta rupiaa olemahan sinut ittensä kans. Kantaa ittensä kunnialla, eikä jokaasta senttiä siinä vyötäröllä mittaa. Ja myöntää ittellensä tosiasiat...minen tuu ikänä kuivan kesän oravaksi, minen oo ikänä ollukaa sellaanen...mutta kieltämätä...emmä ny helevetti mikää Rubensnainenkaa haluaasi olla...jos jotaki siltä väliltä sitte. Kattotahan ny....mä kyllä huhuron monena ehtoona monenmoosis liikuntajutuus...ja YRITÄN syörä ku lintu....ja katton vierestä ku mun mies syöö ku ratamiehet sipsiä, jäätelöä ja ihanmitävain....ja hoikkana se pysyy....sen täytyy olla läpiruikkoo... 

Ja kyllä sitä täs iäs väkisinki joutuu kohtaamahan palio luopumista. Luopumista nuoruuresta, joistaki rakkahista, lapsi on kasvanu ja muuttanu omillensa, son sitä haikiansuloosta luopumista. Mun oma äiti ei enää nuorene ja huoltosuhuret alakaa kääntyä meirän lasten ja äitin välillä toisinpäin. Pikkusiskoo ei ookkaa enää se hoirettava ja peräsverettävä retalesrääppöö....sonki muuttunu olokapääksi. Olokapääksi, johonka on virtuaalisesti puhelimes nojattu monikertoohin. Mailman ihaninta on laittaa ehtoolla myöhään viesti, puolin tai toisin; "ooksä hereellä...?" ja sitte aukaasta yks mailmankaikkeuren voimaannuttavimmista puheluusta. Samanlaasia voimapuheluja puhun tietysti myös omanikäästeni ta ihan vähä vanhempien ystävieni kans. Niin...ystävyyren ja rakkauren merkitys tällä iällä...se korostuu.Tähän ikähän mennes jyvät akanoosta on seulottu.Mun elämäs on JUSTHIN, ne jokka mä taharonki siinä olevan. Heitä mä pirän ku helemiä mun kämmenellä. Jokaanen nuosta helemistä on ainutlaatunen ja tuo omalla hohorollansa mun elämähän sitä jotaki, joka teköö mun elämästä ihanan ja mielenkiintoosen matkan. Koitan pitää näitä helemiä kämmenelläni varoen, jottei niistä ykskää putuaasi tai niiren hohteeseehen tulsi säröjä. 

 Ja sitte.... mä pirin kunnon pirskeet tämän ikääntymiseni johorosta.
Mä jostaki syystä juhuliin niitä korkkarit kattohon meinigillä. Juhulapaikkana oli TIETENKI mun oikia koto, eteläpohojammaa. Palio helepompi son juhulia silloon, ku on syrämensä kans samas paikas. Mä halusin olla viä kerran illan kuningatar, vaikka tällä ikää joka jumalankuva ei teekkää enää mulle oikeutta.  ( Seki on muuten näihin viihretvuosihin liittyvä vittumaanen asia, joka tarttoo vain hyväksyä...mullon se prosessi viä oikeen pahon  vaihees ) Mutta kyllä mä luonnos aiva livenä olin se illan itteoikeutettu kuningatar.

Mun juhulihin liittyy kaks puolta. Oikeen koskettava ja syvällinen, hauras ja herkkä. Ja sitte räväkkä, iloonen ja pirskahteleva juhulinta. Ne parahite kuvaa mua.  Se koskettava puoli ny esti. Me Timon kans yhteestuumin pääryymmä uusimahan vihkivalat. Se oli romanttisinta ja kauneinta, mitä oon koskaa teheny. Ja mielenhallintaaki tarvittihin, mä sain Timolta liiton vahavistamisen merkiksi timanttirivisormuksen. Se ostettihin samasta kaupungista, ( Lappeenrannasta )  ku mun erellinenki rivisormukseni ( kihilasormukseni 29v sitte ) Mielenhallintaa tarvittihin, ku sormus oli OLEMAS koko kesän ja sain pujottaa sen sormeheni vasta elokuun viimeenen päivä.

Kaunista se oli ja meille tärkiää. Tokiki kuulin jäläkihinpäin yhyren mielipiteen, jottoli turhaa ja mautoonta ittemmä korostamista tämä tälläänen vihkivalojen uusiminen.

No....minen tuohon mielipiteehin kommentoo täs muuta ku,että se kertoo tästä ihimisestä kaikki, mitä mun tarttoo tietääkki. Jätän täysin omahan arvohon. Tähän blogihin halusin sen kumminki tuora, aiva sen tähäre, jotta kaikenmoosia sitä sitte onki. Ala-arvoonen kommentti ei kumminkaa meirän juhulaa himmentäny.

Sittehän mulloli tietysti ONGELMA. Mekko-ongelma. Mulle hyvin tyypillinen ongelma. Mä löyrin kaks hyvää, enkä osannu sitte päättää....no...mä ratkaasin sen sitte omallalaillani. PIRIN NE MOLEMMAT. Tämä tummansininen sopii siihen herkkähän tunnelmahan. Ja punaanen kimalteleva Marilyntyyppinen sitte taas siihen pirskahtelevahan osahan.

Siä se näkyy, se punaanen kimallusunelma.Son vähä sumuunen kuva, mutta mä itte tykkään tästä kuvasta oikeen palio. Ja siihen mä oon ikuustunu mun mielestäni omana ittenäni.Täs tullahan tähän mun ittiäni kohtahan osoottamahan kritiikkihin. Mutta suon senki ittelleni. Moon tarkka, muutenki ku sukunimeltäni. Moon tarkka muummuas siitä, minkälaasia kuvia haluan ittestäni julukaastavan. Minen viihry epämukaavusalueella. Ja tällä iällä mun ei sillä alueella tartte ollakkaa. Niinku mä sanoon teen mitä taharon.

Notta sellaasta... ny tootta kuullu musta. Moon tyytyväästä, jotta tuli tällä kertaa tuumattua aiva tekstiksi asti. On se vain ristuksen hyvä, jottei meirän leipä oo kiinni tästä blogista, ku sitte moosimma kuallu näläkähän. Onneksi son kumminki tua urakkoottija itte, joka vastaa meirän leivästä ja mä sitte saan pientä kulukorvausta....ku oon kunnalla töis. Se leipähän on pitkä ja kapia. Mutta hyvä niin sitte varmahan...vaikka kyllä mä tohorin tunnustaa, jotta toisinvooroon se tuntuu kyllä liika pitkältä. Asennetkysymys tietysti.

Mä oon kumminki ny koittanu parahani mukahan ottaa tämän elämänasenteeni, mä nautin elämästäni niin palio ku maharollista. En päästä mieleheni turhanpäivääsyyksiä ja tanilootten irioottien kans maharollisimman vähä. Sensijaan ystävät ja rakkahat, niitä mä koitan vaalia. Ystävistä puheenollen, lähärenki tästä palatsikoirani kans "lenkille" = fiilistelemähän ojanpyörtänöölle.

Ja kyllä mä taas koitan tätä blogiagi vaalia....teitä lukijoota majattelen lämmöllä. Kiva ku lujit. Kivaa oli mullaki, ku kiriootin