Niin....mä puhun ny sitte muuten HENKISESTÄ kasvusta. Fyysisesti minoon riittävis mitoos. Pituutehen pystyn kätevästi vaikuttamahan korkkaariilla. Ja näimmä leveyssuuntahanki voii sujuvasti ja tehokkahasti vaikuttaa. Ainaki jos haluaa laajentua. Siihen tarvitahan vain lähes tauotoonta grillin äärellä notkumista korolla sekä suolaasen ja makian herkkupalan vuoronkyytiä nauttimista. Suklaa on varmahan yks tehokkahin. Mä ainaki oon teheny sen suhtehen kaikkeni, jotta suklaalla pystyys levenemähän. Eikö teiränki mielestä oo jo kokolailla kunniootettava saavutus, jos Prisman kauppareisulta tulles pystyy liikennevaloos vetämähän puoli pussia Dacapo-suklaapaloja. ( miettikkää ny, herrantähäre niis on vissihin jotaki likööriäki!!! Jos mua olis puhallutettu..siinolis pitäny sitte sopertaa, notta tuosta pussista mä vain vähä maistoon. ) Ja vaikka niis onki jotaki viinaa, non mulle tuttuja jo aiva lapsuuresta. Mullon oikeen selekiä muistikuva ku istun äiteen pyöräntarakalla ja mutustan äitin mulle ostamaa Dacapopatukkaa. Kesätuuli leyhytteli mun hiuksia ja äiti poloki pyörää ja mä pitelin pullevis pikkusormis Dacapopatukkaa. Mutta ei musta silti tullu alkoholistia. Suklaaholisti kylläki. Pikkutyttö mus heräs välittömästi, ku näjin Fazerin uutuuren, Dacapopussin. Hyvä ku maltoon eres kassalla jonottaa. Totuuren nimis...mä reviin sen pussin auki HETI ku soli tullu hihinan toisehen päähän ja olin sen muiren ostosten ohella maksanu. Äitille mä tietenki heti soitin, että joko son maistanu? Joko se tietää, että on tälläänen versio Dacaposta.
Niin....äiti....Tämän asian suhteen en minä, eikä varmahan kukaa muukaa kasva ikinä aikuuseksi. Mä soitan äitille ainaki kerran päiväs. Toisinaan jopa usiammanki kerran, jos on asiaa. Asiakynnyksen ylittää jo tuo Dacapopussin ilimestyminen. En voisi kuvitella elämää iliman äitiä. En oo miettiny, kuinka sitte mun elämä jatkuu, jos tuloo se päivä, etten voi soittaa äitille. Äiti on mulle kaikki kaikes. Sille mä soitan ilot, surut ja kaikki siltä väliltä. Äitin kans paranamma mailmaa. Äitiltä on periytyny mulle taiteellisuus, eläänrakkaus, suunnaton sinivalakoosuus, isänmaallisuus. Aihe joka nykyaijjas on välillä jopa paheksuttavaaki. Ku pitää olla niin suvaatsevaanen, nottoikeen. Jostaki syystä sinivalakoosuuresta on tullu suvaatsevaasuuren vastakohta, vaikka asia ei kyllä niin oo. Sori, vihervasuria mustei ikänä tuu. Tämä tieto saattaa järkyttää joitaki, mutta mä ny mainitten sen ohimennen täs. Nymmä koitan ohojata tätä kirioottamistani kevyempähän suuntahan. Moon äitin "pikkutyttö" vaikka tämän ylläolevan kuvan perusteella minoon pikemminki se Dacapoja ahamiva morna. Joo.... mun pitää alakaa teherä sille jotaki, että olisin vähemmän morna....
Niinpä elokuus mulla alakaa aina "uus elämä" Sevverran tuo siviiliammattini lastentarhanopettajana rytmittää mun vuotta, jotta ajattelen elämääni lukukausina. Elokuus alakaa uus kausi ja elämä. Tosin kulunu elokuu on kelien puolesta hämänny mua sevverran, jotta oon vaarallisesti jatkanu työpäivien jäläkihin altahalla makoolua ja grillin äärellä notkumista. Sitte oon yrittäny häärätä puutarhas ja pitää huusholliaki siistinä ja pölyttömänä. Kaikki pitääs olla tiptop viimeesen päälle. Ja mun pitääs olla uuma hoikkana ja olla se satuuhin uskova herttaanen lastentarhanope. Johonaki vaihees sitte tämä illuusio vain särkyy ainaki hetkellisesti, ku löyrän itteni arkiehtoona kymmeneltä viä jynssäämästä keittiön laattialaattojem saumoja. Mullon kovat vaatimustasot ittelleni ja johonaki vaihees sitte vain "napsahtaa" ja mä toimitan asiaani pikkukieli pihalla. Siinä vaihees isäntä koittaa viä nupaata jotaki kotiavusta, joka kiihryttää mut jo seuraavihin sfääriihin. Eisunkaa MUN huushollia OSAA kukaa muu puunata ku MÄ. Muut teköö VÄÄRIN ja mä OIKEEN. Tätä manifestia mä julistanki sitte sellaasella voimalla ja voluumilla, jotta koiraki livahtaa flikan huoneesehen turvahan.
Sitte mus on kumminki tämä toinen puoli. Ikuunen pikkutyttö. En suostu pukemahan päälleni tylsiä tasaraitapaitoja ( ja ny taatusti taas tahtomattani tulin loukanneeksi jotakuta, anteeksi se ei ollu tarkootus. Mutta MIETTIKÄÄ mun päälle tasaraitapaitaa,joka viä leventää...niin-in, ei sopiisi. Tai yhtälailla se "jotakuta" näyttääs aiva friikiltä näis mun kostyymiis ) Täs kuvas siis tosiaanki MUN vaatteeta, Virpin, ei 6 vuotta vaan 46 vuotta. Näillä kymmenillä toivoa henkisestä aikuustumisesta ei enää oo. Minoon vaatteeren suhteen toivotoon hurpales. Ja jos on jotaki tälläästä en vain VOI vastustaa kiusausta ja sen kerran ku sen teen tai eres HARKITTEN, mä jourun heti katumahan. Nimittäänp täs vähä aikaa sitte flikka sanoo, jotta Zalandolla olis yks tosi magee Disney-prinsessa college. ( kattokaas omena on täs tapaukses puronnu aiva puun juurelle. Flikka on melekeen yhtä paha ku mä....melekeen. Mä oon silti melekeen jo diagnoosia vaativa tapaus ) No joo, OLI SE IHANA..mutta jostaki syystä jäin tuumaamahan. Ku niitä pitää ostaa kaks, eikä nollu aiva halavat. Sitte eileen mä kumminki aattelin, jotta KYLLÄ me ny ne puserot tarvitahan. Ja kas....ku menin sivuulle, sain toreta, että meiton muitaki hulluja. Nimittään meirän koot oli loppuunmyyty. No...silloon mua harmitti, melekeen vitutti. Laitoon ne kummini ns. toivelistalle. Täs tapaukses tuloo mulle sähköpostihin tieto, jos näitä joskus viä tuloo. Ja VOITTAKO KUVITELLA, siinä ku paistatelin iltapäivää pihakeinus
Mulle kilahti postia!!!!!! Siinä sanottihin jotta niitä meirän kokoosia puseroota oli ny tullu kaks!! ( oli nyssitte markkinakikka tai ei ) mutta mä lähärin siitä paikasta pää kolomantena jalakana läppärille ja heitin tilauksen kehiin nyssitte orotetahan.
Disney-unelmia, niitä mä tartten. Minoon täs ollu taas niin kiiruhine. Jotta on täs vierähtäny viikkoja välis, ku oon tänne keriinny mitää kirioottamahan. Mutta ny ku tämä arki alakaa tästä asettua uomihinsa, niin enkähän mäki tästä kerkiä tänne useemmin. Ny pitää ottaa ja lähtiä lenkille. JOttei tartte yrittää tilata suurempaa kokoa siitä Disney-prinsessa puserosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti